Pitkää matkaa suunnistaen pyörällä

Tänään taas heti aamutuimaan kotona nautin aamupalan, kasasin tavarat autoon ja aurinkolasit silmillä lähdin kohti Pinsiötä Hämeenkyröön. Taas oli luvassa pyöräsuunnistusta ja jaossa Suomen mestaruus titteleitä. Olo oli paljon rauhallisempi kuin eilen, vaikka varmaan koskaan en pääse eroon jännittämisestäni. Nyt sentään tiesin jo jotain, enkä aavistakkaan kuinka paljon vielä en tiedäkään pyöräsuunnistuksesta. Eilis illalla gbs-viivoja katsellessa kuitenkin hoksasin, että ei ne mun kaikki reitinvalinat ihan pöhköjä olleet ja tämä antoi valtavasti itseluottamusta. Hätäilyt vaan pois.

Kukkuu, täälä hiekkamontulla taas!

Luvassa siis oli eilisen sprinttimatkan vastakohta, pitkät matkat. Naisten 35 sarjassa se tarkoitti linnuntietä 12,9 kilometriä ja optimireittiä 16,2 kilometriä. Kuumat sarjat, eli miesten ja naisten pääsarjat sekä kakskymppiset lähtivät onneksi ennen meitä, joten tiesin etten tulisi olemaan niinkään toisten jaloissa..tais siis pyöränrenkaissa 😆. Ohjeet ovat niin, että kohdatessa mennään oikeaa reunaa, takaa annetaan tietä nopeammille ja risteyksissä tulee noudattaa erityistä varovaisuutta yhteentörmäyksiä välttäen. Tänään kuitenkin kolaroin yhden ikänaisen kanssa heti alkumatkasta. Mentiin rauhallista vauhtia, minä perässä ja nainen edessä ja odotin leveämmän polun pian alkavan ja sitten pääsisin edelle. Loivassa alamäessä vilkaisin karttaa ja sitten kolahti. Nainen mun edessä oli yhtäkkiä jarruttanut ja pysähtynyt enkä mä ehtinyt reagoida mitenkään. Onneksi kummallekaan ei käynyt kuinkaan. Pyytelimme anteeksi ja molempien matka jatkui.

Ensimmäinen kartan vaihto, rastit 5-10.

Kartan vaihtoja oli tänään kolme ja otin ne rauhallisesti varmistaen että lähden oikeaan suuntaan. 5-10 rastien kartta oli haasteellinen kun reitti oli pienellä alueella ja se meni ristiin. Piti pysähdellä ja koko ajan hoin rastia jolle olen menossa etten vaan mene sekaisin. Aivan hyvin se sitten menikin ja oli helpotus kun seuraavien karttojen reitit olivat selkeämmät.

Viimeinen kartta ennen maalia.

Tänään tiesin mitkä ovat kiellettyjä alueita ja tiesin, ettei lyhin reitti välttämättä ole se nopein. Kapea harju takasi pohkeita hapottavia nousuja ja huimia laskuja, joita en todellakaan uskaltanut laskea alas pyörän päällä. Leveät, hyväpohjaiset ulkoilu-urat antoivat hyvän selkärangan reiteille ja niillä sai yrittää kiihdytellä. Kaatunut en kertaakaan, mutta yhtä puuta halailin saaden pienet naarmut käteen. Eikä pyöräkään hajonnut, kettingit eivät lähteneet irti ja jarrut pitivät. 

Tykkäsin. Tänään pääsin jo tekemisen meininkiin ja vaikka voittajalle hävisin taas 10 minuuttia, ajattelen sen VAIN 10 minuuttia. Jaksoin omalla vauhdillani loppuun asti ja jos kaksi väärän polun valitsemista ja niiltä kääntymistä takaisin sekä viimeiselle rastille reitinvalintaani en olisi vaihtanut, olisi ajastani 2 minuuttia pois. Loput minuutit häviän ehdottomasti hitaassa kartan luvussa, mutta sitä harjoitellaan tästä eteenpäin.

Tyytyväisenä maalissa.

Kiitän järjestäjiä haastavista ja hyvistä reiteistä, ensikertalaiselle selkeistä opasteista ja järjestelyistä sekä kanssa suunnistajia loistavasta tunnelmasta. Taitaa tuo pyörä lähteä mukaan joku toinenkin kerta 😊

~Eija~

Ummikkona SM-kisoissa

Ehkä ei ole järkevintä aloittaa uuden lajin kisaamista ihan Suomen mestaruuskisoissa, mutta niin mulle nyt vaan kävi 😆 Mutta kun mua pyöräsuunnistukseen ja niiden SM-kisoihin jo viime vuoden puolella houkuteltiin, niin kyllähän se ajatus heti jäi kytemään. Innostun niin helposti ja miksi en voisi mennä. Toisaalta maastopyöräilyä olen harrastanut aika vähän ja kartta pyörän mukana vielä vähemmän. Mutta mullahan on loma ja sopivasti ohjelmasta vapaa viikonloppu, joten edelleen; miksi ei 😏 Joten pitkällisen juupas eipäs-tuumailun jälkeen toukokuussa tilasin itselleni EmiTagin (leimauskortti) ja laitoin ilmoittautumisen sisään.

Mun Trek.

Tänään aamulla pakkasin autoon maastopyöräni, jonka edellis päivänä omien kehnojen taitojeni mukaan pesin ja puunasin ja "huolsin" (siis öljysin ketjut). Moneen kertaan tarkistin, että mukana ovat kypärä (pakollinen), karttateline (oli unohtua!) ja EmiTag (muistuttelin itselleni että pitää tarkistaa toimiiko se). En tiennyt mitä vaatetta kuuluu kisassa laittaa päälle, joten heitin reppuun useammankin vaihtoehdon.Vielä juotavaa ja syötävää ajomatkalle, heipat kotiin jääville ja menoksi.

Pitkän, vajaan kahden tunnin ajomatkan aikana ehti ajatella kaikenlaista. Pidin itseäni ihan hulluna ja teki mieli kääntyä takaisin kotiin, mutta enhän mä nyt sellaista tekisi. Jännitti niin, että mun oli kylmä ja kuuma, enkä meinannut jaksaa seurata muuta liikennettä aiheuttaen sen, että välillä vauhti hiljeni mateluksi ja kohta taas kaasuttelin liian lujaa. Vähän väliä vilkuilin takapenkille, että tuliko se karttateline varmasti mukaan (oli se!). Pääsin onnellisesti perille, Yltä ja alta tilataideteoksen luo Hämeenkyröön (ko teosta en kyllä muistanut bongata...).

Karttateline tsek. EmiTag tsek.

Auto parkkiin, aitauksessa haukkuvan koiran viereen. Se kaipasi rapsutusta ja haukku lakkasi kun sanoimme moikat. Tuli mieleen omat lapset, jotka olisivat olleet niin onnessaan tuosta suloisesta koissusta 😊 En tiennyt mitä nyt pitää tehdä, joten matkin muita ja nappasin pyörän autosta. Ruuvailin karttatelineen paikoilleen (en ollut siis unohtanut sitä kotiin, jes!), kypärä sarveen, tarkistin EmiTagin olemassa olon, heitin repun selkään ja lähdin seuraamaan muita kohti kilpailukeskusta. Samassa kilpailukeskuksessa käytiin myös Grano Games perinteiset suunnistuskisat, joten porukkaa laajalla hiekkamontulla oli ihan kivasti. Tutut pistivät merkille mut pyörän kanssa ja täten lajivalikoimani laajenemisen. Joo, ihan vaan kokeilemassa, en mä itsekään tiedä miksi mä oon täälä. 

Etukäteen olin miettinyt miten numerolappo kiinnitetään pyörään ja vaikka ohjeissa luki, että kiinnitystarvikkeet saa numeroa noutaessa, oli mulla repussa maalarinteippirulla. Olisin sitten vaikka teipannut kiinni jos ei muutoin. No toisten esimerkkiä seuraten askartelin numerolapon kolmella nippusiteellä nätisti pyörän eteen jarrujen vaijerien varaan. Niin ja numeroita oli jakamassa Venla Harju, Suomen yksi huippusuunnistajista.

Sitten piti päättää vaatetus. Pyöräilyhousuja näkyi kaikilla tosi kilpailijoilla, mutta onneksi joukossa vilahti perus trikoo porukkaakin. Tosi kilpailijoilla oli myös lukkopolkimet, joita mulla ei varmaan koskaan tule olemaan, ainakaan maastossa, mutta päätin etten häpeile tämän asian vuoksi amatöörimäisyyttäni. Joten pitkät mustat trikoot päälle, musta pitkähihainen paita ja luotto polkujuoksukengät jalkaan. Lähdin todella ajoissa lähtöpaikalle, koska jotain halusin tehdä ja keskellä hiekkkuoppaa olo tuntui hölmöltä. Onneksi lähtöön oli useampi kilometri, niin sai mukavan lämmön kroppaan. Kyllähän se lämpö ehti hälvetä lähtöpaikalla omaa vuoroa odotellessa, mutta hyvä ajatus kuitenkin. 

Mitähän mielessä liikkuu..?

Nimellä huudettiin ekalle viivalle. Toisella viivalla näki kartan, mutta en siinä minuutin aikana ehtinyt löytää kohtaa missä juuri nyt olimme. Kolmannella viivalla sai kartan ja sitä ehti minuutin verran tutkailla, kunnes sai luvan lähteä polkemaan.

Pääsin hyvään vauhtiin, niin hyvään että poljin polun ohi josta olisi pitänyt kääntyä. Voi hitsi! Rasti kuitenkin näkyi, joten varvikon läpi ja rastille. Täyskäännös ja kohti kakkosta. Matkalla mietin, että vilkkuikohan EmitTag rastilla, tuleekohan mulle heti hylsy 😑 Kakkos rasti löytyi ok:sti ja kolmoselle mentäessä kartalla polkujen risteyksessä oli punainen viiva. Jaaha, siis kielletty alueko, tuostako ei saa mennä, no sitten kierretään. Ihmettelin seuraavalla rastilla, miten yksi suunnistaja jo lähti rastilta, vaikka ei ollut mun ohi mennyt. Hmm... Kutoselle mentäessä näin parin rämpivän läpi metsän, mutta mä lähdin kiertämään polun kautta. Ja seiskalla tuli kartan vaihto.

Lähdin polkemaan täyttä höyryä tietä pitkin, kunnes ihmettelin, ettei kartta ihan vastaa maastoa. Pysähdyin, käännyin, pysähdyin, kaivoin edellisen kartan ja silmäilin mille tielle lähdin. Voi hitsi, lähdinkin väärään suuntaan, mutta sitäkin kautta pääsee, tulee vaan julmettu kaarros. Poljin ihan henki hapatuksissa ja sätin huolimattomuuttani. Seuraavat löytyi ihan ok, kunnes 10 rastilta lähdin 11 rastille ja taas edessä oli nuo punaiset viivat 😮 (kuva alla). Miten ihmeessä tuonne rastille pääsee?!? Poljin silti sinne ja pysähdyin silmäilemään jälkiä. Takaa tuli mies polkien ja se kurvasi tuosta noin vaan kivien välistä. Kysyin, että siitäkö saa mennä ja mies huikkasi että kyllä. Seurasin sitten häntä. Olin hiukan ihmeissäni...

Maalissa kelloon vilkaisu osoitti, että aikaa meni aivan liian kauan. Naisten 35 sarjassa matkan pituus linnuntietä oli 4,8 kilometriä ja optimireittiä 6,2 kilometriä. Mun aika oli 37 min. Voittaja polki alle puoleen tuntiin, nostan hattua 🎩

10 ja 11 rastiväli.

Lopulta kuulin, että nuo punaiset viivat eivät ole kiellettyä ylittää, vaan ne tarkoittavat jotain hidastetta polulla, esimerkiksi kaatunut puu tai kuten tuossa 11 rastilla isot kivet. Turhaa siis kiertelin... Ja lopulta tuo kartan vaihdossa "väärälle" tielle lähteminen ei välttämättä ollutkaan niin paha ratkaisu, vaan gbs-seurannassa olleista aika moni valitsi tuon saman reitin.

No voiko muunlaista toimintaa ummikolta odottaakaan - no ei voi! Pyöräsuunnistuksen säännöistä ei vaan kaikki asiat ole vielä jääneet alitajuntaan. Mutta opinpa taas monta juttua oikein näin SM-kisoissa ja huomenna näillä eväillä pitkän matkan kimppuun 😊

~Eija~

Pimeetä touhua

Syksyn illat pimenevät viikko viikolta ja on aika unohtaa myöhäisillan lenkit ilman asianmukaista lamppua (mä kun juoksentelen yleensä katuvalottomilla taipaleilla). Mua ei pimeys pelota, oikeastaan nautin sen tuomasta huomaamattomuudesta (paitsi se lamppu mut paljastaa verhojen raoista kurkkiville). Mutta annas olla kun sen lampun kanssa pitää lähteä metsään apuina kartta ja kompanssi ja tehtävänä löytää reitti rastilta rastille. Vaikka lampussa on tehoja enemmän kun missään normi taskulampussa, on näkyvyys puiden seassa vain muutaman metrin jos sitäkään. Kuviorajaa ei välttämättä erota ja isommankin kiven ohi saattaa mennä sitä huomaamatta, jos ei satu juuri oikeassa kohdassa kääntämään lampun valokeilaa kohti. Alle parikymppisenä kokeilin yösuunnistusta ensimmäisen kerran ja sain pienen kammon. Hain eheyttävän kokemuksen, mutta sitli meni vuosia ennen kuin taas uskalsin ja nyt muutamana vuonna yökisoissa käyneenä, olen vihdoin löytänyt sopivan mielentilan pimeää metsää kohtaan. Mörkö-ajatukset kannattaa jättää taka-alalle ja vauhtia tärkeämpää on pysyä tiiviisti kartalla missä menee. Varjot tekevät kepposiaan ja jotkut kiven kolot ja kuopat huomaa vasta niihin astuttuaan. Syksyinen keli tekee kivet, sammaleiden peittämät kalliot ja kaatuneet puunrungot liukkaiksi, joten erityisen varovainen kannattaa olla. Rastipistettä etsiessä on tärkeää pysyä rauhallisena ja hakea hyvää maamerkkiä, jonka avulla pääsee kartalle ja lopulta rastille. Ees taas juoksenteluun ei kannata lähteä.

Tarvittavien tavaroiden tsekkaus ennen kotoa lähtöä.

Olin tällä viikolla avaamassa (jos ei jukolaa lasketa) yösuunnistuskauteni EP:n yöcupissa henkilökohtaisesti surullisen kuuluisassa Pässilässä. Iltarastityylillä kukin lähtee metsään kun paikalle ennättää pimeyden tarpeeksi syvennyttyä. Cup osakilpailuja on 5 ja näistä lasketaan pisteitä, mutta itse en varsinaisesti pisteiden takia pimeyteen lähtenyt, vaan ihan vaan suunnistuksen ilosta. Tarkoitus oli mennä lyhyempi 3 km:n reitti, mutta epähuomiossa sainkin 4,6 km:n radan kartan. Mutta ei se mitään. Rauhallisesti menin, tihkusatessa varovaisesti, mutta siitäkin huolimatta sain kunnon nirsmun oikean jalan takareiteen (nyt siinä on kämmenen kokoinen mustelma) ja pienemmän vasemman jalan etusääreen ja vielä nitkautin oikean jalkani nilkan. Mutta fiilis oli muuten oikein hyvä.

Pinkit suunnistuskengät viidennen kerran menossa ja toimii!

Eilen lauantaina, lähes Pässilän naapurissa, Rotevanvuorella juostiin SM-yösuunnistuskisat Laihian Luja järjestämänä. Keli osui nappiin; päivällä paistoi aurinko ja yölläkin lämpötila pysyi kympin tietämissä. Autolla hurautettiin peltoparkkiin ihan kilpailukeskukseen ja siinä oli näppärä käydä itseään huoltamassa. Kaikki kilpailukeskuksen toiminnot olivat kompaktisti kasassa ja isossa teltassa kaikui tasainen puheen sorina. 

Koko päivän olin yllättävän rauhallinen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, jännitän yleensä valtavan paljon ihan pikku tapahtumiakin, mutta nyt olin tyyni läpikotaisin. Koko viikonhan olin psyykannut itseäni tulevaan pimeän kisaan, mutta silti tämä rauhallisuus oli jotain ennen kokematonta. Tuntui ihanalta kun oli lämmin ja lähtöön hölkkäillessä veri lähti hyvin kiertämään aina viileissä sormissanikin. Lähdössä, kartan vieressä seistessä sisäinen ääni yritti painaa paniikki nappulaa, mutta ei mennyt pohjaan asti ja pääsin lähtemään hyvällä rennolla fiiliksellä metsään.

Ärsytti, kun K-rasti oli heti 5 metrin päässä lähdöstä, enkä viitsinyt siihen jäädä karttaa pyörittelemään, joten lähdin vain menemään. Tästä johtuen ekaa rastia heitin vasemmalta ohi ja koukaten palasin. No mitäs näistä ja ei muuta kuin eteenpäin vaan. Kakkoselle oli pitkä väli, jossa käytin tietä hyväksi. Rasti löytyi mukavasti. Sieltä rämmin läpi tiheikön ja suon takaisin tielle ja yli kohti kallioita. En oikein osaa sanoa mikä olisi ollut järkevin reitinvalinta. Oli hankalaa mäkeä ja pyörittyä tuli, mutta pysyin rauhallisena, sillä en ollut mäessä yksin. Lamppujen valoja näkyi joka puolella. Pientä ja suurempaa kaartoa oli lähes joka rastille tuolla kalliolla kunnes kolmelle viimeiselle rastille sai paremmin pidettyä menoa yllä. Hyvillä fiiliksillä maaliin, vaikka suoritus ei missään nimessä loistava ollut, mutta kuitenkin erilainen oman tyyneyden vuoksi.

Aikaa 6,2 km:n retkellä meni tunti ja 13 minuuttia. Yleensäkin yöllä meno hidastuu, mutta nyt vauhti oli kyllä todella hidasta. Mutta näytti muillakin olleen haasteellista ja yllätyksekseni sijoituin daamit 35:ssa 7. Puoli minuuttia plaketti sijoille, mutta ei sekään, yllättää kyllä, harmittanut niin mainittavasti. Oma rauhallinen meno, ilman paineita tuntui hyvältä. Olen tyytyväinen ja tästä voi aina hyvin parantaa.

Rastimääritteet, suunnistajien koodi kieltä.

Tänään päivä valkeni taas kauniina. On lämmin ja mitä parasta, tällaisia kelejä on luvattu pitkälle ens viikkoon. Joten nautitaan :)!

~Eija~

Nähtävyyksiä ja rasteja

Pakkasin muutamat vaihtovaatteet, lenkkarit, emit-kortin ja evästä mukaan ja kaveriksi pyysin 10 vuotiaan poikani. Lähdimme viettämään äiti-poika laatuaikaa Helsinkiin, muun perheen myös viettäessä laatuaikaa toisaalla. Kulkuneuvoksi valitsimme kätevästi junan, sen helppouden ja nopeuden henkilöautoon nähden vuoksi.

Hepun kanssa kylillä.

 Pääkaupungissa kierreltiin nähtävyyksiä, mm. Esplanadin puisto, Tuomiokirkko ja eduskuntatalo. Unohtamatta lukuisia ihmispatsaita, mitkä kiinnostivat Heppua suuresti. Kaukaa luultiin niiden olevan Ismo ja Pertti (inside-juttu), mutta ne olivatkin J.L. Runeberg ja Kyösti Kallio 😆. 

Yösijan saimme serkkuni perheen luota. Ihanaa oli jutella iltatee kupposen äärellä ja kuitenkin ehdimme ajoissa nukkumaankin. 

Kiitos A&A ☺

Esplanadilla.

 En mä kuitenkaan kovin hyvin saanut nukuttua, sillä ajatukset seilasivat. Sunnuntaina olisi edessä suunnistuksen SM-sprintit; karsinta ja sitten joko A- tai B-finaali. Sprintin haasteena on sisäistää kielletyt alueet ja ylitys paikat. Vaikka luonnossa aita näyttäisi helposti ylitettävältä, ei se sitä välttämättä ole kartalla ja sprintissä kartta määrää. Sprintissä kisataan sekunneilla, joten talon kiertäminen pitemmän kautta saattaa viedä kolme sekuntia kauemmin ja tämä kerrottuna useamman kerran, tuo se liian monta sekuntia toisten hyväksi. Reitinvalinnat pitää tehdä nopeasti ja sitten pitää vaan juosta (unohtamatta leimata!).

Serkkuni kanssa olimme tarkasti katsoneet ja tarkistaneet bussit ja pysäkit millä kuljemme ja millä järjestäjien ohjeen mukaan oli sallittua jäädä pois. Sprinteissä useita hylsyjä saaneena pelkäsin saavani sellaisen jo ennen kuin saan edes kartan käteeni. Muutenkin kisaohjeista silmiin pisti enemmän kiellot, ei sallittua ja älä hölmöile -virkkeet kuin muut ohjeistukset. 

Hyvä valmistautuminen kannatti ja pääsimme kisakeskukseen ilman hylsyä 😆

Kisakeskuksessa.

 Kaikilla sarjoilla on karsinnat joiden perusteella pääsee 30 parasta A-finaaliin ja loput B-finaaliin. Naisten 35-sarjassa on oman havaintoni mukaan usein vähän osallistujia, joten nytkin ilmoittautuneita oli reilu 40 kun monessa muussa sarjassa oli reilusti yli 50. Joten karsinnassa tulisi vain tehdä perus ok suoritus ja välttää se hylsy. Tällä ajatuksella lähdin, varman päälle, sopivaa fiilistä hakien. 

Juoksu kulki, mutta suunnistus oli hiukan tökkivää. Pari kertaa pysähdyin oikein zoomaamaan karttaa nähdäkseni pääsikö pensasaidan tai talojen välistä sallitusti (pääsi), mutta pysähtelyt myös vie aikaa. Kehnohkoja reitinvalintoja ja varman päälle menoa, mutta tällä sain hyväksytyn suorituksen ja sija 16. Minuutti 3 sekuntia kärkeen. Fiilis oli hyvä ja kropassa oli olo että virtaa jäi hyvin finaaliin.

Karsinnassa tyytyväisenä maalissa.

 Finaalin starttiin oli pitkä aika ja se kulutettiin Hepun kanssa syöden ja jutellen. Tuttujakin näkyi ja heidän kanssa kävin kuulumiset vaihtamassa. Aurinko paistoi melko lämpöisesti, joten ei paha ollenkaan. Kyllähän se jännitys pikku hiljaa nousi ja hiukan arvelutti mitä tuleman pitää, sillä kuuluttajat kehuivat radat kaikille haastaviksi ja kenties tämän hetken parhaiksi. Tarkkana pitäisi olla ja voittajaksi selviää se, joka saa suunnistuksen sujumaan. 

Sitten sitä mentiin. Ykköselle oli selkeä reitti, mutta jo kakkoselle epävarmuutta. Tuli pysähtelyjä, ohijuoksuja ja haasteellista reitinvalintaa. Pahin oli junaradan ylitys/alitus, jossa en oikein millään meinannut osata päättää mistä mä menisin. Karsinnasta sijan parantamisen sai unohtaa. Loppuviitoituksen pingoin täysiä, sillä juoksureserviä oli vielä jäljellä ja jäi kyllä käyttämättäkin. Lopullinen sija oli 19. johon en ole tyytyväinen, mutta se oli juuri tämän suorituksen mukainen. 

Sunnuntain kartat.

Jälkikäteen karttaa, reittiä ja omia valintoja tutkiessa ei voi kuin todeta, että finaali ei todellakaan mennyt putkeen. Viime vuonna SM-sprinteissä Vaasassa finaalissa rullasi kuin kone, mutta nyt sellaista ei tullut oikein missään vaiheessa. Yrtin mennä varmasti ja hiukan hyökkäävästi, mutta se menikin kovin epävarmasti ja takkuillen. 

Kaikesta huolimatta päällimmäiseksi jäi hyvä fiilis hyväksytystä suorituksista ja mukavasta viikonlopusta. Kuitenkin taas opin uutta ja sain hyvän kokemuksen hienoista kisoista huippujen seurassa!

Hankala 9-10 rastiväli.

Kotiin hurautettiin junalla melko väsyneinä, koko päivä ulkona olemisen jälkeen. Nyt nukkumaan ja kohti uutta viikkoa.

Hepun kanssa kotiin päin.

~Eija~

Punaista nahkaa

Vihdoinkin lämmintä ja kevät potkaisi kunnolla eteenpäin! Nurmikot alkoivat vihertämään, puiden silmut aukeamaan ja lapset heitti ylimääräiset vaatekerrokset pois. Itse suhtaudun hieman varovaisemmin vaatteiden vähentämiseen, sillä esimerkiksi lauantaina auringon paisteessa oli helposti yli 20 astetta lämmintä, mutta viileä pohjoisen tuuli meni luihin ja ytimiin. 

Tämän sai todella tuntea Tampereella Särkänniemi suunnistuksessa, jonne menimme koko perhe suunnistusseuramme yhteiskyydillä. Heti aamupäivällä oli lasten suunnistukset aina 5 vuotiaiden saattajasarjoista 16 vuotiaiden sarjoihin asti. Radat kulkivat Särkänniemen alueella laitteiden seassa ja vauhti oli aikamoista :) Itse olin meidän kesällä 6 vuotta täyttävää saattamassa ja lämmin tuli perässä juostessa. Kisan jälkeen luvassa oli kieppumista laitteissa 6 tunnin ajan, huhhuh! Kummasti sitä vanhemmiten pää ei oikein meinaa pysyä mukana, mutta rohkeaa pitää esittää lapsille. Mukavaa silti oli ja tuntui ettei lapset väsyisi ollenkaan :D

Lähdön tunnelmaa Särkänniemi suunnistuksessa.

Sunnuntaina sai onneksi taas pitkästä aikaa nukkua pitkään ilman kellon herätystä. Ehdin aamusta hiukan rapsutella pihaakin ennen kuin pakkasin taas kimpsuni ja kurvasin Alavudelle. Luvassa oli suunnistuksen SM-keskimatka, ryhmä2. Tarkoittaa siis meitä pääsarjoja vanhempia suunnistajia. "Veteraani"-sarjoihin pääsee sinä vuonna kun täyttää 35 vuotta. Vanhimmat sarjat olivat 85 vuotiaille :)

Oli todella lämmin ja lauantain pohjoistuuli oli kääntynyt etelään. Kilpailukeskuksessa leijui hento tomupilvi. Numerolapun haku, emit-kortin numeron tarkistus, kengät jalkaan, bansku suuhun ja hörpyt vettä. Lähtöpaikalle rauhallista kävelyä, sillä hirveästi ei viitsinyt juoksennella, kun suu kuivui heti. Jännitti taas.

Aamupäivän karsinnat läpikäyneiltä kuulin, että metsässä sai olla tarkkana, ei olisi ihan helpoimmasta päästä oleva maasto. Okei, siis nyt pitää vaan keskittyä suunnistamaan eikä antaa vauhdin lähteä keulimaan. Heti ekalle rastille lähti vanhan hakkuuaukon yli ja sai hyppiä ja loikkia risujen yli. Oli todella kuuma! Rasti löytyi helposti, toinenkin vain hiukan kaartaen oikealta. Hyvä alku :) Tein yhden pitemmän polku reitinvalinnan että sain purkaa juoksuhalujani ja onneksi sen jälkeen sain noukittua rastin oikein nätisti. Taas mentiin risukkojen läpi ja rastille kaartaen oikealta. Edessä parveili mua ennen lähteneitä ja se yleensä sekoittaa mun keskittymisen, mutta nyt pidin pään kylmänä ja jatkoin omaa menoani. Noustiin mäelle ja vaikka ihan joka kumparetta ja kiveä en saanut luetuksi, pääpiirteet maastosta löysin ja hitaasti suoraan rastille, jei! Sitten kolmanneksi viimeinen rasti ja pikkuisen ylhäältä rastin ohi, hitsi! Siinä oli kaksi muutakin mun sarjalaista haravoimassa rinnettä. Korjaus liike takaisin ja matka jatkui. Viimeiselle rastille puskettiin kaamean tiheikön läpi ja käsivarret saivat viimeistään nyt komeat naarmut. Maalisuoralla oli toinen kohta kun sai kunnolla juosta, muuten mentiin kyllä niin hitaasti. 

Kuva maastosta kisajärjestäjien sivuilta.

3,9 kilometrin matkalla aika oli 45min, eli hidas oli vauhti. Tuo yksi rastin ohi meno oli väliaikojen mukaan puolentoista minuutin virhe ja kun muutkin kaartelut ottaa pois, olisi aika voinut olla 3-4 minuuttia parempi. Sillä olisi päästy 10 sakin tuntumaan, nyt sijoitus oli 14 (osallistujia 31). Yön yli suoritusta pureksittuani, olen ihan tyytyväinen. Tavoitteena oli saada mahdollisimman virheetön suoritus ja useampi tupeksimis paikka olisi ollut mutta enpä tupeksinut!

Suunnistus viikonlopun saldona oli hyvä mieli, kokemusta taas rikkaampi ja arka niska ja kasvot. Aivan huomaamatta aurinko otti kalpeille kasvoille ja nyt sitä sitten kärvistellään rapuna. No toivottavasti muuttuu rusketukseksi eikä kuoriudu kohta pois.

~Eija~

Haastava, vaativa sprintti

Viime lauantaina kisattiin suunnistuksen SM-sprintit Vaasassa. Mä kiiruhdin kisojen jälkeen kodin ja suihkun kautta suoraan piipahtamaan ystävän synttärijuhlilla ja sieltä yövuoroon. Nyt kahden yövuoron ja yhden nukutun päivän jälkeen on hiukan saanut pureskeltua ensimmäistä sm-kokemustani ja itse kisaa. Hieno kokemus, hienosti järjestetty kokonaisuus ja hieno laji :D

Edellisessä postauksessa kerroinkin etukäteis jännittämistäni, niin jännitin kyllä ihan lähtöön asti ja itse asiassa tuloksien tuloon asti. En tiedä miksi jännitin niin valtavasti, en hetkeen ole niin kovaa jännittänyt. Ehkä kertoo epävarmuudesta. Hyvä kun aamupalan sain kotona nieleskeltyä. Mun lähtö karsinnassa oli klo.09.04 ja vaikka aurinko paistoi jo ihanasti, oli tosi kylmä, muutama aste plussaa. Numerolappojen haussa oli kamala ruuhka, mutta sain napattua omani melko nopeasti ja pienen lämmittelyn jälkeen pääsin jo lähtökarsinaan. Hermostutti. Alku menikin sitten ihan pölläilyksi. Ensimmäinen ja toinen rasti meni hakemiseksi. Sitten oli pakko rauhoittua ja yrittää keskittyä olennaiseen. Loppu rata menikin aivan hyvin ja pääsi vauhtiakin pitämään. Kielletyt alueet olivat selkeät ja reitinvalinnatkin alun hätiköinnin jälkeen melko optimaaliset. Helpotuksen huokaus kun sain hyväksytyn suorituksen, jes :) Aika oli huono, mutta mun onni oli, että meidän ikäsarjassa oli 29 ilmoittautunutta ja joka sarjasta aina 30 pääsee A-finaaliin, joten kaikille riitti vain hyväksytty suoritus. Jos olisi ollut enemmän porukkaa tai tiukempi karsinta, olisin karsiutunut auttamattomasti tällaisella suorituksella.

Hetken seurasin muiden maaliin tuloa ja sitten suuntasin autolle syömään ja lepäilemään. Aikainen herätys, koko päivän Vaasassa oleminen, ystävän synttärit ja vielä yövuoroon meno illalla vaati,että yrittäisin hiukan nukkua finaalien odotusajan. Onneksi aurinko paistoi autoon ja näin ollen siellä tarkeni hyvin ottaa tunnin unet. Muutenkin lämpötila kohosi lähes kesäisiin tunnelmiin ja aurinko paistoi. Tutkailin karsinnan väliaikoja ja tsemppasi havainto, että alun haparoinnin jälkeen sopivalla vauhdillani olin aivan mukavasti kärjen vauhdissa. Vaatisi nyt keskittymistä peliin.

Autossa torkkuen.

Ensikertalaiselle sm-kisojen käytännöt ja tarkat säännöt gps-kellojen, lähtökynnyksien ynnä muiden kanssa oli opettelua. Vaikka ohjeita oli etukäteen lukenut, oli tunne koko ajan että tekeeköhän jotain väärin. Säännöistä huolimatta porukka oli rennolla ja hyvällä fiiliksellä liikkeellä. Se taisi olla vaan mä joka stressasi...

Finaalin lähtöä saikin sitten odottaa. Onneksi nyt ei ollut kylmä. Olo oli jännittynyt mutta jotenkin hiukan rauhallisempi. Nyt pääsin kartalle heti ja homma lähti rullaamaan. Vauhdin sain pidettyä sopivana, loppua kohden kiristin sen minkä pystyin. Juoksu tuntui tosi hyvältä ja oli ilo painaa menemään. Reitinvalinnat piti tehdä silmänräpäyksessä, juoksu pätkät piti hyödyntää tutkimalla jo seuraavaa rastinväliä ja olla koko ajan skarppina. Pää ei pysy mulla koko ajan mukana ja tästä johtuen jokunen huono reintinvalinta tuli tehtyä, myös pysähdyksiä ja virheitä. Mutta maaliin tultiin ja sitten ehti rauhassa Kaarlen kentällä auringon paisteessa tutkia mitä tuli tehtyä ja mikä oli fiksua ja mikä ei. 

Iloinen olen juoksukunnostani :D Löytyy vauhtia ja kestävyyttä, mitkä molemmat ovat kehittyneet viimeisen vuoden aikana. Sm-kisakokemus kannatti käydä hakemassa ja mielelläni menen toistekin. Olihan se sellaista isomman kisahengen meininkiä ja oli hienoa katsoa kuinka Suomen huiput vetää tarkasti ja kovaa.

Kotiinpäin ajellessa sääntöjen tarkka noudattaminen ja valvonnan alla oleminen jäi päälle ja köröttelin just eikä melkeen rajoitusten mukaan kotiin. Tuntui että joka puskan ja risteyksen takana joku seurasi ja tarkkaili teenkö jotain väärin. Ikävä tunne mikä tuli am-sprinttienkin jälkeen. Ahdistava tunne ja ehkä osaksi selitti mun jännityksenkin ennen kisaa. Kunhan taas ehtii omille lenkkipoluille rauhassa, niin tuo tunnekin varmasti katoaa (rajoitusten mukaan ajaminen voisi tietysti mielellään jäädä pysyvästi päälle ;) )...

Muisto sm-kisoista :)

Kunhan yövuoroista tässä taas tokenee, voi katseet taas siirtää seuraaviin haasteisiin. Ilmoittauduin Kankaanpään maratonille ja sitä ennen oon vielä isoveljen parina 4 tunnin rogaining kisassa :) Mukavaa siis tiedossa!

~Eija~

Sprinttijännitystä

Alku viikko oli taas tarkasti aikataulutettu setti töitä, ruuanlaittoa, lasten kuljettamista, ohjauksia ja pari sovittua tapaamista kasvotusten ja puhelimitse. Iltaisin olin niin valmis nukkumaan, että taas aamulla olin tikkana pystyssä ja pyörät lähtivät pyörimään alusta. Taputan itseäni olkapäälle tyytyväisenä, sillä kaikki suunnitellut asiat tuli hoidettua ja tehtyä. Mutta joka päivä ja joka viikko ei tällaista settiä pystyisi. Loppu viikon kaksi vapaapäivää armahti ja taas on akut "almost full" :) Pieni paine asioiden hoitamisessa toisinaan auttaa niiden toteuttamisessa ja lepo urakan jälkeen tuntuu entistä paremmalta.

Ei voi olla mainitsematta tuosta auringosta, joka on hellinyt tämän viikon. Onneksi ehdin siitä nauttia, kun kahvakuulatreenit huhkitaan vielä syyskuu ulkona ja vapaapäivinä yritän saada puutarhaa kuntoon kohti talvea. Syksyn värit ovat kevään puhkeavan vihreyden jälkeen toiseksi parasta luonto taidetta ehdottomasti. Kunpa tämä väriloisto kestäisi vielä tovin ja lokakuun mahdolliset harmaat kurakelit jäisivät väliin kokonaan. Lunta sitten maahan vauhdilla kun lehdet ovat puista tippuneet. Mulle kelpaisi :)

Puutarhaterapian lisäksi vapaapäivänä ehdin itselle poikkeukselliselle aamulenkille. Oon enemmän iltalenkkeilijä kuin aamulenkkeilijä. Aamuisin herään niin hitaasti ja oon aluksi aina niin viluinen. Mutta nyt piti vain käyttää tilaisuus hyväksi ja lähteä loikkimaan pitkin peltomaisemia. Kyllä olo keveni taas huomattavasti ja ajatukset järjestyivät paikoilleen.

Jos jotain hyvää kiireinen viikko on tehnyt, niin vielä parempaa on se, että se on pitänyt mun ajatukset lauantain kisasta poissa. Mutta tänään perjantaina on vaan ollut pakko katsoa totuutta silmiin ja ajateltava huomista starttia...kahta starttia. Edessä on mun ensimmäiset Suomen Mestaruus suunnistuskisat! Sprintti kisat. 

Sprintti siitä mielenkiintoinen suunnistuslaji, että siinä metsässä liikkumisen sijaan mennään kaupungin keskustassa talojen, torien, puistojen ja autoteiden seassa. Sprinttikarttamerkit ovat hiukan erilaiset kuin normi metsäisessä suunnistuskartassa. Kielletyillä alueilla liikkuminen rangaistaan suorituksen hylkäämisellä, eikä siinä mitkään selittelyt auta. Ensimmäiset sprintti kisat on järjestetty Vaasan ja Mustasaaren alueella 1980-luvulla ja nyt lauantain kisassa palataan historiallisesti tämän lajin juurille, Vaasaan. Paikalle on tulossa sellaiset 1800 suunnistajaa. Nimensä mukaisesti kisa on lyhyt ja todella nopea tempoinen. Ohjeellisesti radalle kuluu aikaa jotain 15 minuuttia ja vauhti pidetään mahdollisuuksien mukaan koko ajan tapissa. Tiukat kurvit talojen nurkilla, rastille pysähtymiset ja erityisesti reitinvalinnat ratkaisevat kuka on paras.

Omalla kohdalla on kovat paineet saada hyväksytty suoritus, ei mitään sen kummempaa. Kahdelta edelliseltä sprintiltä oon saanut hylsyn, juuri kielletyn alueen ylityksestä, jotka on tapahtunut silkasta omasta erehtymisestä eikä tahallisesta vilppi yrityksestä. Mä oon nyt sitten yrittänyt painaa mieleeni ja sisäistää nuo merkit ja oon tuijotellut vanhoja sprinttikarttoja siinä toivossa, että virheet on nyt tehty ja niistä on opittu. Jännittää tosi kovaa kuinka tässä käy. Kuinka aamupäivän karsinnassa pääsen kartalle ja selviydynkö hyväksytysti iltapäivän finaaliin?
Mainitsinko jo että jännittää hirmuisesti ;)? En tiedä saanko edes tulevana yönä nukutuksi.

Pitäkää peukkuja :)

~Eija~

Voihan karttamerkit ja kröhä

Flunssa yritti viime viikolla iskeä mun kantaan, kuivahkoa yskää ja päänsärkyä ja mä puolestani taistelin vastaan c-vitamiinein ja villasukin. Mä olin jo ilmoittautunut kolmeen suunnistuskisaan joten täysin levossa en pystynyt olemaan. Jokaisen vedon jälkeen kyllä keuhkoissa tuntui ja limaakin irtosi, mutta ei ainakaan toistaiseksi pahentaneet oloa. Suosittelen flunssaisena kaikille lepoa urheilusta, mutta on se niin vaikeaa omalla kohdalla. Kisojen lisäksi en muita omia treenejä tehnytkään, vaikka tarkoitus oli. Mutta olipa tässä jo muutenkin karttojen kahinaa :)

Suunnistaessa kädet on täynnä tavaraa :)

Ensimmäinen kisastartti oli arki-iltana sprintti veto. Sprintissä usein suunnistetaan keskellä kaupunkia tai kylän keskustassa. Kartta on hiukan erilainen kuin perus suunnistuskartta. Ennen kisaan lähtöä on syytä opetella tai edes kerrata karttamerkit, että tietää kielletyt ja sallitut ylityspaikat. Mä en sitä kiireessä tehnyt... Tämä taisi olla koko suunnistaja"urani" viides sprintti ja jo toinen hylsy. Ylitin matalan muurin ja oivalsin mahdollisen virheeni heti kun astuin muurin toisella puolella olleelle nurmikolle. Kiersin toki koko radan läpi ja kiertelin aivan älyttömiä koukkuja pohtien koko ajan saakohan tästä mennä tai onkohan tästä sallittua juosta. Epävarmuus kalvoi koko matkan ja odotetusti se sitten koituikin kohtalokseni. 

Sprintti kartta.

Juoksu kyllä kulki ja sprintti vauhdikkuudessaan on aivan huippu laji, mutta pohtimaan pisti onko sitten kuitenkaan mua varten. Tämän viikon lauantaina on SM-sprintti Vaasassa ja olin ajatellut viime viikon sprintin olevan hyvää harjoitusta. Hylsyn vuoksi epäröin kovastikin ilmoittaudunko vai en. Suunnistajakolleegan kannustamana kuitenkin ilmo lähti ajallaan ja elämäni ensimmäiset SM-kisat lähestyy...

Kohta valot päälle :)

Viime viikon toiset suunnistuskisat olivat aluemestaruus yösuunnistuskisat. Yö ja pimeys herättää aina kunnioitukseni, eikä nytkään ollut poikkeus. Oma lähtöaika oli klo.22.05 ja silloin oli jo todella pimeää. Onneksi oli mukavan lämmin, noin 15 astetta plussaa ja pieni tihkusadekin loppui juuri ennen lähtöä, joten metsässä oli kelin osalta oikein mukava tarpoa. Puhdas suoritus ei ollut tämäkään, ei sitten lähellekään. Ekalle rastille heti kiertelyä, toiselle tyhmää polun hakua ja monelle muullekin hiukan oikealta tai vasemmalta. Kolmelle rastille taisin mennä ihan nappi suorituksella. Mutta ei jäänyt mikään suuremmin harmittamaan, koska pääasia oli pysyä pimeässä metsässä rauhallisena ja saada hyväksytty suoritus ja siinä onnistuin :)

Viime vuonna olin myös sprintissä ja yökisoissa ja niistä pääset lukemaan tästä.

Yösuunnistus reittiä.

Koko viikon kruunasi vielä sunnuntaina kansalliset keskimatkan suunnistuskisat. Syyskuinen keli helli taas auringonpaisteella ja puista putoavilla keltaisilla lehdillä. Joko oon ollut niin kiireinen tai kaikki on tapahtunut niin kovin yhtäkkiä, mutta viikonloppuna huomasin miten syksy oli konkreettisesti alkanut. Auringonpaiste korosti puiden lehtien keltaisia, oransseja ja punaisia värejä ja tuuli toi viileä kosketusta muuten niin lämpöiseen ilmaan. Oli todella kaunista :)

Kisa meni aivan hyvin. Melko joutuisa, helpohko rata, mutta kiva välillä näinkin. Mitään rastia ei tarvinnut hakea, mutta osan otin varman päälle rauhallisesti karttaa lukien. Oli oikein eheyttävä kokemus alkuviikon sprintti kokemuksen jälkeen ;) 

Viikon saalis.

Tänään tallustelin kumpparit jalassa puutarhassa ihaillen kesän viimeisiä merkkejä ja syksyn alun väriläiskiä. Toivottavasti syksy antaisi tällaisia kauniita päiviä vielä monta monta lisää ja että tämä mun olkapäällä kiusaava flunssan poikanen putoaisi kyydistä ja päästäisi mut taas kunnolla liikkumaan. Viikonloppuna ainakin toivoisin pystyväni starttaamaan SM-sprinteissä terveenä ja karttamerkit selkeänä mielessä. Pitäkää mulle peukkuja :)

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille :D!

~Eija~