Vuoden 2018 tähtihetkiä

Vuosi 2018 oli ehdottomasti odotettua ikimuistoisempi. Alku vuosi saatiin nauttia kunnon talvesta, kun saatiin lunta ja pakkasta. Latubaanaa riitti kunhan vaan ehti hiihtämään. Muutamat hiihtosuunnistuskisat pääsin sivakoimaan, mutta koko ajan pääajatus oli juoksussa. Vuoden aikana tuli neljää viikkoa lukuunottamatta joka viikkoa juostua vähintään yhden lenkin. Kahdella viikolla kun ei ole juoksua merkattuna tuli kuitenkin suunnistettua, joten todellisia juoksuttomia viikkoja on kaksi.

Suunnistus on se mun rakkain laji. Tavoite oli osallistua niin moneen kisaan kuin mahdollista. Aika monet, olisinko jopa jokaiseen alueemme mestaruuskisaan osallistunut, niin metsä-, sprintti-, yö-, pyörä-, latu- että hiihtosuunnistuskisoihin. Lisäksi oli partio- ja viestikisat. Yksi hylsy ja hopea sija ja loput taisivat olla voittoja. Toki naiset 35-sarjan osanottaja määrä on yleensä aina alhaisimpia, että eipä noilla sijoituksilla oikein kehtaa henkseleitä paukutella. Mutta rasteja tuli satoja kierreltyä ja pummattua, mutta mukana oli myös just kohdilleen osuttuja.

Kiitoksena ahkerana kisojen kiertäjänä sain suunnistusseuramme päätösjuhlassa "pisteharava"-palkinnon. Sain nimeni komeaan kiertopalkinto pyttyyn 🏆

Vuoden 2018 Pisteharava

Onnistuin aluemestaruuskisojen ulkopuolella FIN5-rastiviikolla, jonka tänä vuonna järjestivät naapuriseurat Rasti-Jussit ja Lapuan Virkiä. Ja itselle erittäin tärkeä onnistuminen tuli suunnistuksen maakuntaviestissä, kun Ilmajoen naiset toin aloitusosuudella kärjessä vaihtoon. Edellis vuoden hylsy suorituksen jälkeen tämän vuoden lopullinen toinen sija tuntui todella hyvältä. SM-kisoissa kävin hakemassa hyvää kokemusta, kuten pyöräsuunnistuksessakin. Jukolan- ja Venlojen viestissä urakoin jälleen kolme osuutta ja kovin lyhyeksi jääneet unet ja helle pistivät koville. Suunnistuksen lajissa kuin lajissa huomasin selkeän heikkouteni olevan hitaassa reitinvalinnassani ja kartan suuntaaminen on toisinaan ihan pielessä. Paljon menee hätäilyn piikkiin, kun aina on kiire enkä jaksa keskittyä oleelliseen.

Suunnistuksen jälkeen tulee vahvana kakkosena juoksu. Viime vuosien aikana oon siirtynyt sileiltä enemmän poluille, mutta monen vuoden tauon jälkeen kävin kokeilemassa huhtikuussa puolimaratonia Kyrönjokimaratonilla Ylistarossa. Halusin kokeilla juosta omaa kovaa, halusin tehdä ennästykseni, mutta en osannut odottaa parantavani aikaani niin selkeästi kuin lopulta tein. Aikani oli 1:35:01. Se oli hyvä juoksu, joka antoi vahvaa itseluottamusta edessä oleviin juoksuihin.

Kyrönjoella Isokylän riippusillalla.

Toukokuun lopussa oli odotettu reissu Rukalle, jossa oli edessä elämäni ensimmäinen ultrajuoksu. Ei sileällä, vaan poluilla. Polkujuoksu onkin sopivasti rakastamani suunnistuksen ja juoksun välimaastosta. Jännitys, mahtava keli ja kanssajuoksijat, maisemat ja oma kunto siivittivät huikean ihanaan juoksukokemukseen Karhunkierroksen 55,5 kilometrillä. Vieläkin nousee hymy huulille 😊

Karhunkierroksen 55,5 kilsan loppusuoralla.

Kesän ja syksyn aikana kävin muutamissa lyhyemmissä polkujuoksukisoissa tekemässä kovempia vetoja, niitä kun ei omin päin aina saa tehdyksi. Muun muassa Paukaneva Night Trail Run ja Jouppilanvuori Trail Run sekä KomiaFlown syksyn Trail cupissa. Päätähtäin oli kuitenkin koko ajan lokakuun Vaarojen maratonilla Kolilla. Ja 65 kilometrin juoksu oli ikimuistoisin koskaan! Se kruunasi kisavuoden ja sai hymyilemään pitkään. Toisinaan on pitänyt nipistää itseään, että oliko tämä kaikki totta! Toivon tällaisia hetkiä kaikille elämän jossain kohdassa, niin hyvältä se tuntuu onnistua itselle tärkeässä asiassa. Polkujuoksukauden päätti Komia Ilkanpolku 35 kilometrin juoksu.

Rykiniemessä kahlaten Herajoen yli.

Tänä vuonna tuli myös seikkailtua, sillä osallistuin Miian kanssa Multi-Sport seikkailukilpailuun duo-sarjassa. Kisalla on monen vuoden perinteet Ylistarossa ja tämä on aina niin mielenkiintoinen ja erilainen kisa, kun ei varmuudella tiedä mitä tehtäviä eteen tulee. Voimalla ja sisulla vedettiin hyvin.

Kyrönjoessa Miian kanssa.

Pari kertaa pääsin rogaining-kisaan. Päivin kanssa heinäkuussa ja isoveljen kanssa syyskuussa. Tätä olisi kiva ehtiä harrastaa useamminkin, erilaisissa maastoissa ja miksi ei eri etenemistavoillakin. Nyt on oltu 2-4 tunnin sarjoissa, mutta ehkä joskus uskaltautuu pitempiinkin sarjoihin.

Reittisuunnittelua Jämillä.

Tilastollisesti vuosi 2018 näyttää tältä;
Juoksua 2000km (maantie, maasto ja polku)
Suunnistusta 162km (linnuntietä)
Hiihto 548km (mukana myös hiihtosuunnistus)
Pyöräily 2831km (maantie ja maasto)
Lenkkeily 99km (kävely-juoksu)
Kävely 561km (sauvakävely, retkeily, kärryttelyt)

Näistä yhteenlaskettuna kuljettuja kilometrejä lihasvoimalla kertyy 6201. Tyytyväinen olen.

Terveenä oon saaut olla. Alku vuonna oli yksi pieni flunssa, pari kertaa yritti jotain flunssan poikasta tulla päälle ja nyt joulukuussa oksensin kaiken pahan pois muutaman tunnin sisällä ja onnekseni kukaan muu perheenjäsenistä ei tautia saanut. Joitain kolotuksia kropassa oli. Merkittävimpänä syyskuussa pitkospuilla kaatumisesta aiheutunut vasemman jalan kipu. Sen vuoksi piti jopa särkylääkettä ottaa. Nyt on reilun viikon verran vaivanut oikean jalan kantapään ulkosyrjän kipu. Oon hiukan ymmälläni kivusta, sillä se tuntuu kengät jalassa kävellessä ja juostessa. Seurailen sen tilannetta ja tarvittaessa pidän hiukan juoksutaukoa jos tarve vaatii.

Kuluneesta vuodesta jäi mieleen myös helteinen kesä ja vähä sateinen syksy. Niinan innoittamana kävin monen vuoden jälkeen avannossa ja ihastuin sen tuomaan rentouteen. Myös piikkimatto ja aktiiviset toiminnalliset venyttelyt arjen seassa tulivat rutiineiksi. Lasten kasvaessa heidän kanssa on ollut entistä helpompi liikkua ja tulevien vuosien aikana tätä tulen lisäämään entisestään. On ollut ihana huomata oman lapsen innostuvan myös urheilusta ja kilpailuista ja toisaalta on ollut opettavaista sallia se, ettei toinen lapsi siitä välttämättä innostu. Nämä pikku ihmiset ovat tärkeimpiä kannustajiani ja valtavan energisiä arjen vauhdittajia.

Mun lapset 💗

Kiitos vuodelle 2018,
tervetuloa vuosi 2019!

~Eija~

Joulun hetki

On ihana rauhoittua kohti joulua, yrittää pysyä irti ympärillä pyörivästä kiireestä ja keskittyä olennaiseen. Kuten tärkeään kisaan valmistautuu ajan kanssa fyysisesti ja henkisesti, on itselle merkittäviin juhlapyhiin tai juhliin hyvä varautua samanlaisella asenteella. Kiireessä kun voi kaikki mennä pieleen. Joululahjoja olin miettinyt jo kesällä, mutta silti kaikki eivät olleet ihan nappiin ja pientä säätöä tuli. Joulukortit ovat ihania ja niitä haluan läheisille antaa, unohtamatta tuntemattomia läheisiä ja ystäväporukalla osallistuimmekin oman kuntamme joulupuu keräykseen. Toivottavasti yhdessä miettimämme lahja on saajalle sopiva ja mieluinen. Joululeipomiset ja -siivoukset ovat pieniä askareita, vaikkakin tekevät juhlasta vielä juhlavamman. Tämän vuoden joulupyhät osittain vietän töissä ja osittain perheen kanssa. Vuorotyön erityispiirre, että tärkeitä yleisiä juhlia oppii jakamaan muidenkin kuin ihan lähimpien perheenjäsenten kanssa. Jouluna töissä oleminen ei siis ole mulle ongelma tai suurempi harmitus.

Tyttärien kanssa metsälenkillä.

Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, on tarkoitus ollut pitää tämä joulukuu treenien suhteen kevyenä. On hyvä ladata akkuja, antaa kropalla aikaa palautua ja samalla myös pääkoppa latautuu. Yksin mennessä ja tehdessä ei aina onnistu kevyitä treenejä pitämään kevyinä. Oiva keino tähän ongelmaan on ottaa pikku kavereita lenkille mukaan. Niinpä olen hiihto- ja kävelylenkkejä tehnyt lasten kanssa. Tänään kävimme 13 asteen pakkasessa luistelemassa. 

Luistelemassa kun päivä on lyhimmillään.

Alku viikosta mulla oli mahatauti, mutta kunnon tyhjennyksen jälkeen olin melko nopeasti taas tolpillani. Ja onneksi ja ihmeen kaupalla kukaan muu perheestä ei tautia multa saanut. Joten jouluherkkuja on tullut jo nautittua ja tankkaus jatkuu. Kunhan flunssalta ja muilta mahdollisilta taudeilta välttyisi jatkossa ja uuteen vuoteen pääsisi terveenä. Tammikuussa kun alkaisi suunnitelmallisempi treeni.

Nyt kuitenkin joulun hetkeen.

Hyvää Joulua kaikille teille lukijoille 🎄

~Eija~

Keventelyn vaikeus

Marraskuisen juoksuputken jälkeen joulukuun olen aloittanut kevyemmin, palautellen kroppaa juoksun aiheuttamasta iskutuksesta. Parhaita liikkumislajeja tähän tarkoitukseen ovat olleet pyöräily ja vesijuoksu. Jo pari tauko päivää juoksusta sai jalat tuntumaan paremmilta, vaikka edelleen takareidet ja pohkeet ovat hiukan jumissa. Kehonhuollolla ja venyttelyillä oon saanut hyvää helpotusta kireyksiin ja piikkimatto nukkumaan mennessä rentouttaa lisää.

Mutta on se niin vaikeaa saada himmailtua vauhti rauhalliseksi kun yksin juoksee. Alku joo ihan sujuu, mutta paikkojen lämmettyä ja auettua vauhti karkaa kuin vahingossa. Sykkeet pyrin pitämään alle 130, lähellä 120. Mun maksimi syke on 170.

Ei ole lunta...

On ollut viisasta siirtyä kesälenkkareista talvinastareihin, sillä meillä pikkutiet muuttuivat luistinradoiksi, joihin aivan kuin kiusallakin heitettiin muutama kiven rae pyörimään. Mun nastakenkien vasemman jalan isovarpaan kohdalta irtosi viime vuonna jopa kolme nastaa ja tämä tuntuu ikävänä jalan lipsahduksena jäällä juostessa. Rauhallisessa vauhdissa, joita nyt olen lenkeillä pyrkinyt pitämään, se ärsyttää, mutta kovemmassa se suututtaisi. Oon tykännyt mun Icebugeista, mutta seuraavat talvimenopelit vaihdan kevyempiin. Toki ötökät nastojen irtoamista lukuunottamatta ovat vielä erittäin hyvässä kunnossa. Juostessa istuvat jalkaan hyvin, mutta kävellessä tekevät oikean jalan kantapäähän hiertymän. 

...mutta pikku tiet ovat jäiset.

Mä tunnetusti en ole niin sanottu kuntosali-ihminen, vaan tykkään ja suosin enemmän kotitreenejä joko omalla kehon painolla tai vapailla painoilla mitä kotoa löytyy. No nyt jo aikaisemmin syksyllä sain ilmaiseksi kuukauden salikortin paikalliseen kuntosaliin. Marrasputkessa ja arjen muissa kiireissä en ole ehtinyt korttia aktivoida aikaisemmin kunnes eilen päätin vihdoin aloittaa kuukauden kuntosalikuurin.

Kyseessä oleva kuntosali on mulle entuudestaan tuttu, sillä olen siellä ohjannut, joten paikat ja laitteet tiesin. Olin suunnitellut itselleni alakroppa painotteisen setin, muun muassa pakara potkuja taljassa, yhden ja kahden jalan kyykkyjä smith-laitteessa sekä maastavetoja. Lisäksi sopivasti mukaan soutua ja vipunostoja. Tein pienillä painoilla 10-15 toistoja kolme kierrosta, sillä tarkoitus on kasvattaa kestävyysvoimaa.

Huh kun tuli hiki! Liekö johtunut huonosta salin ilmastoinnista vai tiukasta setistä 😉 Reilu tunti meni kuin siivillä ja ennakko-oletuksista poiketen en kiinnittänytkään erikoisemmin huomiota kanssa treenaajiin vaan tein keskittyneesti omia juttujani. Ehkä mua seurattiin tarkemmin, sillä olinhan outo uusi lintu salilla. 

Kuntosali kuurilla.

Tänään eilinen pumppailu on tuntunut erityisesti pakaroissa, joten viikon toinen sali setti tulee olemaan yläkroppa painotteinen. Tarkoitus ei ole saattaa itseä ihan kipsiin, mutta on haasteellista jättää hommat puolitiehenkin.

Joulun lähestyminen näkyy joulu- ja päätösjuhlina, jouluaterioina ja -kortteina, puhumattakaan joululauluista ja tuoksuista. Mukavaa puuhaa ja kuitenkin ihana myös hetken rauhoittua. Yksilöasiakkaiden kanssa näemme joulusta huolimatta, mutta omat ryhmäohjaukset ovat jo joulutauolla ja heti loppiaisen jälkeen jatketaan niissä. Muutenkin on tullut jo paljon mietittyä ensi vuotta, suunniteltua ja kahteen kisaan on jo ilmoittautuminenkin tehty. Kaikesta tästä kerron heti kun vuosi vaihtuu. Nyt kuitenkin liikutaan ja nautitaan tämä vuosi loppuun, mahdollisimman kevyesti ☺

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

~Eija~

Ranteessa Garminin Vivosport

Mulla on ollut nyt kaksi kuukautta ranteessa Garminin Vivosport-aktiivisuusranneke, jonka sain palkinnoksi Vaarojen maratonilla lokakuussa. Aikaisemmin mulla on ollut käytössä Garminin Forerunner220-sykemittari, josta olen tykännyt ja se on ollut aivan sopiva mun tarpeisiin. Kuitenkin vaihto Vivosportiin oli merkittävä, sillä jo sen koko ja keveys tuntui..tai siis ei tuntunut sillä Vivosport on lähes huomaamaton ranteessa. Käyttömahdollisuudet ja -ominaisuudet laajenivat ja nyt ranneke on kädessä lähes koko ajan.

Garmin Vivosport-aktiivisuusranneke

Mä olen todella huono ja laiska lukemaan ohjeita. Paperisten pikaohjeiden avulla kuitenkin pääsin käytössä hyvään alkuun. Garminin nettisivuilta löytyi tarkemmat ja laajemmat ohjeet ja hakusanalla löytyi juuri ne nippeli tiedot mitä halusi selvittää. Kosketusnäyttö on yllättävän näppärä ja kun hoksasin laittaa kosketuslukon menemään automaattisesti päälle, ei tullut ihmeellisiä keskeytyksiä tai valikoissa surffailuja. Niin ja tovin tutkittuani sain myös mailit kilometreiksi.

Viikon tehominuutit täyttyy.

Kellossa on sykkeen mittaus ranteesta. Ennen oon epäillyt ja lukenutkin kokemuksia rannemittauksen heikkouksista, mutta nyt tämän kahden kuukauden käytön jälkeen voin todeta mielipiteeni muuttuneen. Joitain yksittäisiä sykkeen heilahdus piikkejä on ollut ja vain yhden kerran jostain syystä kello keskeytti ajan ja matkan mittaamisen lenkin aikana kahdesti. Jos ranneke on löysästi, saattaa syke hetkellisesti olla kateissa. Silti sen ei tarvitse olla valtavan kireällä toimiakseen keskeytyksettä ja silikoninen ranneke on miellyttävän pehmeä.

Askeltavoitteet koukuttaa kävelemään.

Sisään rakennettu gbs toimii luotettavasti, mielestäni luotettavammin kuin vanhempi Garminini. Tosin en vielä ole päässyt Ninnin kanssa lenkille, jolla usein on molemmissa ranteissa mittarit ja mun vanhan kanssa heittoa on saattanut olla jopa kilometri. Jo lenkin aikana voi seurata sykettä, aikaa, matkaa ja kulutettuja kaloreita. Lenkin jälkeen lisäksi keskisykettä ja -vauhtia. Kelloon saa asennettua omia sykealueita, intervallitreenejä ja näihin hälytyksiä, jolloin kello piippaa tai värisee. Voimaharjoittelussa on omat säätönsä, joita olen vasta hyvin vähän testaillut.

Syke mitataan ranteesta eikä sykevyötä tarvitse ollenkaan.

Arjessa mielenkiintoisimpia tietoja on tutkailla miten on nukkunut, kuinka askeleita kertyy päivässä ja kuinka tehotunteja kertyy viikossa. Unen vaiheet perustuvat sykevaihteluihin ja liikkeisiin. 8 tunnin yöunet on tavoite ja toisinaan siihen pääsen ja toisinaan en. Marrasputkessa päivän askeleet ylsi useampana päivänä yli 20 000, mutta nyt joulukuun alussa askeltavoitteena on 15 000. Jos mahdollista, jätän töissä auton kauemmaksi parkkikselle kävelläkseni sieltä ja samaten lasten harrastuksissa auto jää parkkiin ja kävelen kauppaan tai kirjastoon, usein vielä hiukan koukaten. Askeleita on hauska kerätä ja se on melko koukuttavaa. Helppoa arkiliikuntaa. Jos on paikallaan tunnin, tärinä ranteessa ilmoittaa että "Liiku!". Silloin noustaan ylös ja kävellään vaikka pöydän ympäri jos ei muuta heti siinä hetkessä ehdi.

Kohta juostaan.

Kaikenhan saa nykyään kännykkään, kuten Garmin Connect-palvelunkin! On muuten näppärä ja sinne tallentuu kaikki tiedot. Siellä pystyy muokkaamaan lenkkien infoa, vaihtamaan lajia (toki esim vesijuoksua ei löydy...) ja vertailla eri päivien diagrammeja. Tiedot pystyisi myös jakamaan toisten Garminin käyttäjien kanssa, mutta ainakin toistaiseksi pidän tarkat infot itselläni ja Heiaheia-palvelussa jaan suurpiirteisemmät tiedot liikkumisistani.

Yhden lenkin dataa kännykässä.

Aktiivisuusrannekkeen akku kestää viikon älykellotilassa, mutta gbs päällä vain 8 tuntia. Välillä kun päivässä voi tulla lähemmäs neljäkin tuntia urheilua, saa kelloa olla lataamassa jopa joka toinen päivä. Toisaalta lataus ei kestä kauaa, joten jos aamulla huomaa akun olevan vähissä, ehtii se latautua parin tunnin lenkin tarpeisiin aamupalan syömisen aikana.

Rannekkeen saisi myös synkronoitua kännykän kanssa ja näin ollen viestit, sähköpostit ja some-päivitykset sekä puhelut näkyisi ranteesta, mutta kyseessä olevaa toimintoa en ole ottanut käyttöön.

3.pv joulukuuta 8 tunnin yluni ei täyttynyt.

Loppujen lopuksi annan Vivosportille hyvät arvosanat ja voin suositella sitä ihan kenelle tahansa. Se antaa mielenkiintoista dataa aktiivi liikkujalle ja motivoi tehostamaan meidän tavisten arkiaktiivisuutta.

~Eija~

P.S. Postausta ei ole tehty yhteistyössä Garminin kanssa, vaan aktiivisuusrannekkeen eteen olen itse kisassa juossut ja osallistumisenikin kisaan olen itse maksanut.

Marrasputki päätökseen

Aivan mahtavaa, sillä on marraskuun viimeinen päivä ja tässä tulee loppu kuun juoksut kuvina. Melko kiireiset olivat viimeiset 10 päivää, mutta tiukasti putkessa pysyin. Aurinko ja pikku pakkanen hellivät aamupäivän lenkeillä ja onneksi mulla oli mahdollisuus silloin liikkeelle lähteä. 

21. päivä

Välillä mentiin lenkille todella tiukassa välissä ja ilman marrasputkea muutama lenkki olisi ehdottomasti jäänyt tekemättä. Kuitenkin 22. päivä ylitettyäni 300 juoksukilometrin rajapyykin, mieleen hiipi mahdollisuus päästä 400 kilometriin. Se olisi hyvinkin mahdollista, mutta vaatisi sinnikästä kilometrien keräämistä. Minimeihin ei voisi jäädä.

 Vasemman jalan lonkankoukistaja ilmoitteli ärtymyksestään erityisesti pitkien lenkkien jälkeen, mutta antoi kyllä nopeasti periksi. Oikean jalan pohjetta kiristeli, varsinkin jos vauhti lähti huomaamatta kiihtymään. Ja kehonhuoltoon pitääkin joulukuun aikana varata selvästi enemmän aikaa.

22. päivä

Viikko sitten perjantaina päivällä oli taas muita kiireitä, mutta illalla, täyden kuun valossa ehdin juoksemaan. Pienenä tinkinä vedin väsyneenä hiukan pidemmän lenkin, 19 kilometriä, sillä tiesin kilometrien jäävän viikonlopun aikana vähäisiksi. Oli hieno keli ja juoksu maistui.

23. päivä

Mutta ei ollut vaatteet ehtineet illasta kuivua, kun aamuvarhaisella ennen kello kuutta kiskoin itseni ylös sängystä, vedin hyllystä paitaa päälle ja taas juoksemaan. Oli pakko heittää marrasputki lenkki heti aamusta, sillä pian oli lähtö kohti Raahea Kuortaneen opiskeluaikojen luokkatapaamiseen. En halunnut jättää lenkkiä reissulle ja tämä varhainen aamu olikin oikein piristävä aika. Se oli hyvä startti aivan huippu hienolle päivälle. Meillä oli todella hauskaa, kiitos Hanna, Norma, Sari ja Jani!

24. päivä

Sunnuntai aamulla oli pian taas lähdettävä kotiin päin, sillä iltapäivällä oli ensin suunnistusseurani naisten yhteistreenit ja sitten oli kotosalla yhtä sun toista juttua. Illalla pikku pakkasessa reilun tunnin rento lenkki oli just passeli.

25. päivä

Maanantai aloitti marraskuun viimeisen viikon kirkkaana ja nipistelevänä pakkaspäivänä. Olin suunnitellut tehdä vielä yhden pitkiksen ja sen paikka oli ehdottomasti maanantaille. Mutta mua ei olisi huvittanut. Laitoin korviin pyörimään Suomi Pop-radiokanavan ja se olikin yllättävän hauskaa kuunneltavaa juostessa. En niinkään ajatellut juoksua vaan kuuntelin juontajien hauskaa höpinää ja ihastelin marraskuun kauneutta. Tänä vuonna marraskuu todella on päässyt yllättämään mut kauneudellaan! Kilometrejä kertyi reilu 26 ja loppu päivä kului pikku touhuissa kroppaa vetreyttäen.

26. päivä

Tiistaina oli taas tiukkaa aikataulullisesti. Oikea pohje oli jumissa ja tyttären soitin tunnin aikana hilppaisemani 8 kilometrin lenkki ei todellakaan ollut mikään kevyt. Lenkin päälle ohjattu oman kehonpainotreeni teki kuitenkin hyvää ja jumit hiukan helpottivat. En muistanut ottaa lenkin aikana jumi tuskissani kuvaa, joten otin pyykkikoneesta, joka on ollut myös marrasputkessa pyörittäessään mun lenkkivaatteita...

27. päivä

Mä oon jo parina talvena haaveillut talvijuoksuhameesta. Nimittäin mun reidet ja pakarat jäätyy yli 10 asteen pakkasella ja jo ennen sitäkin jos yhtään viima käy. Nyt tilasin pitkällisen vertailun ja pähkäilyn jälkeen Luhta-merkkisen hameen. Keskiviikkona aamusella pääsin sitä ensimmäisen kerran testaamaan. Ulkolämpömittari näytti miinus 7 ja lounaasta kävi viileä viima. Hame toimi aivan loistavasti! Ei kiristänyt, ei puristanut. Ei palellut reidet eikä pakarat. Kirjoittelen hameesta enemmän kunhan saan lisää käyttökokemuksia.

28. päivä

Eilen pakkaset hellittivät. Maisemat muuttuivat jälleen kurjiksi ja erityisen kurjalta ne näyttää kun ehtii lenkille vasta illalla pimeydessä. Pikaisen päivällisen jälkeen hätäinen 6 kilometriä ja äkkiä suihkun kautta autoon ja lähes talla pohjassa kokoukseen, josta kotiuduin vasta ilta puoli kymmenen jälkeen. Olin silti niin onnellinen, että lenkki oli jo tehty!

29. päivä

Ja tänään on marraskuun viimeinen päivä! Kuukausi on lopulta mennyt todella nopeasti eikä tämä ole ollut kurja kuukausi ollenkaan. Vaikka on ollut jälleen kaikkea odotettua kiirettä, on ollut myös odottamattomia juttuja hoidettavana ja murehdittavana, mutta kaikesta selviää..joohan. Tänäänkin töiden jälkeen kiireellä juhlimaan tyttären luokkakaverisynttäreitä uimahallille ja sieltä päästyämme heitin taas kamppeet niskaan ja lähdin yön selkään. Vajaa 9 kilometriä omissa ajatukissa. Pitempäänkin olisi voinut mennä, mutta huomenna on taas aikainen herätys. Ei kuitenkaan juoksemaan, sillä huomenna en meinaa juosta.

30. päivä

Kiitoksia, kun ootte jaksaneet lukea mun marrasputki taivalta. Kiitos kaikista tsempeistä jälleen kerran. Joistakin olen lenkeille saanut seuraakin ja se on niin huippua. Mua saa haastaa lenkille ja mä tuun jos aikataulut vaan osuu kohdilleen.

Niin ja ne lopulliset kilometrit marraskuulle on 405.6! Viime vuoden kilometrit siis ylitettiin. Mielestäni vielä jäi lenkeille pidentämisen varaakin, joten jätän tämän tähän muhimaan ensi vuotta ajatellen 😄

~Eija~

Aukko marrasputkessa

 Viime viikon perjantai lähti heti aamusta ihan sivuraiteilleen, kun nukuin lasten kanssa pommiin. En ollutkaan laittanut illalla kelloa herättämään ja nukuimme sitten tyytyväisinä melkein tunnin pitempään. Noin viidessätoista minuutissa kaikki oltiin noin suurin piirtein pukeissa, lapset ehti syödä banaanit ja mä kuljettaa lapset kouluun. Eihän tuollaisesta herätyksestä meinaa toipua koko päivän aikana. Paksun pilviverhonkin oli ennustettu repeileävän, mutta ei osunut tuo aukko mun marrasputki lenkilleni, joka oli jotenkin tihkoista menoa. Aurinkoa ei näkynyt polkiessani töihinkään ja illalla harmaus olikin muuttunut pimeydeksi.

16. päivä

On tuolla auringolla vaan niin suuri merkitys, ainakin mulle! Lauantaina näin auringon valon pilkahduksia työpaikan ikkunoista ja malttamattomana odotin pääsyä ulos. Marjon kanssa oltiin sovittu kevyt polkulenkki heti mun työvuoron jälkeen ja mehän mentiin. Noin 8 kilometriä samalla jutellen kuulumisia. Oli mukava lenkki ja aurinko paistoi!

17. päivä

Sunnuntaina aurinko paistoi edelleen. Marrasputkeen oli siis tullut kunnon aukko ja sitä riitti iloksemme moneksi päiväksi 😊 Aamusta oli suunnistusseurani naisten yhteistreenit ja iltapäivällä hoputin lapset kaveriksi auringonlasku lenkille. Yritimme ehtiä Kyrkösjärven vallille auringonlaskua ihailemaan, mutta yhden polkupyörän tyhjähkö takarengas, toisen väsyneet jalat ja kolmannen jäätyvät sormet hidastivat matkaa sen verran että parhaat hetket meni ohi. Kuitenkin 14 kilometriä on ihan reipas suoritus lapsiltakin polkea juoksevan äidin vierellä.

18. päivä

Monelle maanantai tarkoittaa vapaiden jälkeen töihin paluuta, mutta mullapa oli taas vapaata. Ja arki-vapaa taas tarkoittaa lenkkiä heti aamusta. Ja mikäs kumma siellä ulkona taas odottikaan! No ensiksikin 7 asteen pakkanen ja toiseksi AURINKO! Aivan ihanaa! Pakkanen nipisteli reisiä ja aurinko lämmitti sen minkä pystyi. Aivan ihana keli kun kiersin Kyrkäsjärven samalla Kohtaamisia-keskusteluja kuunnellen.

19. päivä

Tiistaille pakkanen oli lauhtunut nollaan, mutta paikka paikoin maa oli ihanassa kuurassa. Lenkillä jaloissa tuntui edellis päivän 26 kilometrin pitkis, mutta en niinkään kiinnittänyt huomiota niihin kun ajatukset olivat ihan muualla. En kuunnellut mitään, vaan tällä kertaa järjestelin omia ajatuksiani. On tämä kuitenkin enemmän mun oma juttu - juosta omissa ajatuksissa. Lauran kommentista facebookissa tajusinkin miksi tykkään ennemmin juosta ilman musiikkia, sillä olen ennen säännöllistä lenkkeilyä suunnistanut, eikä suunnistaessa mitään kuunnella vaan keskitytään tekemiseen. Kivaa vaihtelua tuo välillä kuunella just äänikirjoja tai hyviä keskusteluja, mutta useammin mennään ilman.

20. päivä

Hiukan väsyttää. Ei niinkään juokseminen, mutta moni muu asia ja tekeminen. Toki oon huomannut, että marraskuussa oon ollut normaalia väsyneempi, sillä juokseminen vie energiaa eikä päiväunille paria kertaa useammin ole päässyt. Ruoka maistuu ja kieltämättä herkkujakin on mennyt. Päivä kerrallaan on menty ja jatketaan kohti tulevia haasteita. Ensi kesän tai oikeastaan koko ensi vuoden ehkä suurin tavoite on myös asetettu, kun ilmoitin itseni NUTS Ylläs-Pallas polkupippaloihin 😄 Heinäkuun yössä 105 kilometriä, toivottavasti!

~Eija~

Marrasputki puolessa välissä

Viime lauantai aamulla kömmin sänkyyn toisen yövuoroni jälkeen. Pieni ahdistus oli päällä, koska nukkumisen sijaan tiedossa oli pätkä torkkuminen ja sitten ylös. Nukahdin kyllä heti korvatulpat korvissa, mutta suunniteltua aikaisemmin heräsin yläkerrasta kantautuvien askelten töminään ja lasten kinaan. En enää muista mistä kinassa sillä kertaa oli kyse, mutta se saatiin ratkaistua ja muun perheen syödessä lounasta nautin mä aamupalan. Tyttöjen kanssa lähdettiin Seinäjoelle Komia Flown järjestämään talvijuoksusarjan ensimmäiseen juoksuun. Nyt oltiin sovittu, että äiti ei juokse vaan tulee huoltajaksi kohta yhdeksän vuotiaalle. Lapsilla matkana oli 2 kilometriä ja aikuisilla valittavana 5 tai 10 kilometriä. Neiti juoksi hienosti, aikaan 9:18 ollen nuorimpana osanottajana neljäs. Pikku-neitikin tuumasi kotiin päin ajellessamme, että seuraavalla kerralla hänkin haluaa juoksemaan. Sopii mulle 😊

Tässä kohtaa kun kotiin takaisin päästiin, ilman marrasputkea olisin sujahtanut takaisin nukkumaan, mutta nyt olikin kipaistava lenkille. Tekihän se hyvää. Sitten vielä leivottiin isänpäiväkakku ja lopulta yrittämään hetken unta. Ei onnistunut, sillä puhelin piraji ja lopulta lähdin käymään ystävän luona kutsuilla. Päänsärky paheni ja edessä oli kolmas yövuoro...

10. päivä

Yövuoro oli tuskallinen, sillä päänsärky oli kamala. Sitä lievitti kun hetkellisesti tauolla pisti silmät kiinni. Jotenkin sitä sinniteltiin aamuun asti ja sitten vihdoin nukkumaan. Muu perhe lähti isänpäivä käynnille appiukon luo ja mä sain rauhassa nukkua hiljaisessa talossa. Ja nukuin kuin pieni tyytyväinen lapsi siihen asti kunnes kello herätti. Lähdimme käymään mun iskän luona ja teimme porukalla retken iskän metsässä laavulle. Kotiin tullessa mun pyynnöstä perhe jätti mut 11 kilometrin päähän kotoa ja juoksin siitä kotiin suorittaen samalla päivän putki juoksun. En osannut vauhtia hidastaa ja sykkeet pompsahti normaalia korkeammalle.

11. päivä

Mutta kuten sanotaan "sateen jälkeen paistaa aina aurinko", niin saman voisi sanoa myös näin että "yövuorojen jälkeen alkaa aina vapaat" (jos vaan on työvuorot hyvin suunnitellut!). Ja mulla niitä oli edessä 4! Koska edellis viikon juoksukilometrit ja muut liikkumiset olivat työvuorojen vuoksi jääneet hiukan lyhyiksi, olin jo etukäteen päättänyt että tästä viikosta teen määrä viikon. Ja erityisesti kilometrillisesti. Matalilla sykkeillä, omaa hidasta. Maanantaina aloitin 22.6 kilometrin lenkillä, osittain asfaltilla ja osittain hiekkateillä. 17 kilometrin kohdalla, asfaltti pätkällä vasemman jalan syksyinen vamma muistutteli itsestään. Ei kovin pahasti, mutta tuntui vielä pari tuntia lenkin jälkeenkin.

12. päivä

Tiistaille päätin tehdä viikon pisimmäin lenkin ja lähdin kiertämään Seinäjoen Kyrkösjärveä. Leppoisaa menoa, jokunen vastaantulija ja kilometrejä kertyi 27. Vamma jalka oli yllättävän hyvä eilisen juoksun jäljiltä, mutta lopun asfaltti pätkä oli niin myrkkyä sille. Loppua kohden meno kävi jo vähän  muutenkin tylsäksi, joten mielessä kyti ajatus kokeilla uudestaan kuunnella jotain äänikirjaa tms samalla kun juoksee. Kerran aikaisemmin olin kuunnellut yhden keskustelun juostessani, mutta se ei jotenkin ollut tuntunut helpolta. Musiikin kuuntelu ei innosta eikä sovi mulle, sitä oon kokeillut useasti menneinä vuosina. 

13. päivä

Ja niinpä keskiviikko aamulla laitoinkin napit korviin ja lähdin aamutuimaan kiertämään Ilmajoen keskustassa. Valitsin Yle Areenasta ilmaisen Mielensä Pahoittaja Matkalla äänityksen. Laitoin äänet lähes täysille, ettei ohi ajavien autojen äänet häiritse. Uppouduin todellakin kuuntelemaan, naureskelin ääneen ja keskittyessäni kuuntelemiseen, sain vauhdin pidettyä maltillisena ja sykkeet alhaalla. Lenkki oli pelkkää asfalttia, eikä vasen jalka vihoitellut yhtään. Olisin voinut jatkaa lenkkiä vielä pitempäänkin, ihan sen takia että olisin voinut jatkaa kuuntelua. Siirryin kuitenkin suunnitelmien mukaan uimahalliin jatkamaan altaassa juoksemista. Tarinan jatkuminen sai jäädä odottamaan seuraavaa aamua.

4.päivä

Tänään kun sain kaikki lapset taas lähtemään kouluun, nappasin mä napit korville ja polkujuoksukengät jalkaan. Suunnitellun polkulenkin päivä oli tänään ja Mielensä Pahoittaja jatkoi matkaansa Italiaan. Silmillä keskityin maaston lukemiseen ja korvilla keskityin tarinan kuuntelemiseen. Onnistui! Paristi olin mennä nenälleni kun räpläsin kännykästä seuraavan jakson, mutta muuten ei ongelmia. Tämä tällainen kuuntelu menee nyt jatkoon. Kunhan ensin kahlaan kaikki ilmaiset versiot läpi, saatan sitten perehtyä maksullisiin äänikirjoihin. 

15, päivä

Ihan huomamatta olemme jo marraskuun puolessa välissä. Juoksu on sujunut tosi hyvin ja vaikka tuo vasen jalka pitkillä lenkeillä lopussa alkaa kipuilemaan, antaa se periksi ja unohtuu melko nopeasti. Lonkankoukistajat ovat ehkä kovimmilla ja niitä olen joka päivä huoltanut venyttelemällä. Kilometrejä on koko marraskuun aikana tähän puoleen väliin mennessä kertynyt 213. Hyvässä vauhdissa siis ollaan.

Jotkut ovat pohtineet Marrasputken järkevyyttä ja ideaa. 

Mulle marrasputki tarkoittaa juuri JUOKSUA joka päivä vähintään 25 minuuttia. Minään kisana en tätä pidä, ainoastaan itseään vastaan. Viime vuoden kokemus marrasputkessa auttoi jaksamaan tämän vuoden harmaimman kuukauden yli ja tuntuu että se tekee saman tänäkin vuonna. Huomio kiinnittyy lenkkien suunnitteluun ja toteutukseen, ei niinkään naama väärin päin olemiseen ja joulun odotteluun. Juokseminen tuottaa mulle iloa ja kestävyyskuntoa tarvitsen ensin vuoden koitoksiin, joten nyt on sopiva hetki tutustua lisää omaan kroppaan ja sen kykyyn kestää kilometrejä lyhyen ajan sisällä.

On ollut ihanaa kuulla, että jotkut ovat mun juoksu putkeani seuraamalla innostuneet itsekin liikkumaan säännöllisemmin ja tekemään omaa marrasputkeaan. Eihän jokaisen tarvitse juuri juosta, vaan esimerkiksi voi tehdä joka päivä kävelylenkin, rauhallisen venyttelyn tai ihan mitä tahansa terveyttä ja hyvää oloa tuovaa liikkumista. Mulla tavallaan on putki päällä vuodesta toiseen, mutta marraskuussa mä juoksen joka päivä 😊

~Eija~