Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste polkujuoksu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. toukokuuta 2019

Retkikunta Rukalla

Terveiset Rukalta!
On tämä vaan niin ihana paikka. Eilen illalla ajelimme näihin maisemiin ja kyllähän täällä kelpaa. Ruka retkikuntaamme kuuluu mieheni lisäksi ystäväni Niina ja hänen miehensä. Meillä naisilla on suunnitelmissa juosta Karhunkierroksen polkujuoksu bileissä ja miehet käyttävät tuon juoksentelu ajan kalastelemalla. Hyvä diili!
Tänään kuitenkin retkeilimme koko porukalla. Aamusta lähdimme ensin valloittamaan Valtavaaraa. 
Karhunkierroksella.

Niin kaunista!
 Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein vaara, 492 metriä korkea. Nuts Karhunkierroksella kaikki matkat kulkevat tuon vaaran yli, mutta nyt oli mukava käydä siellä fiilistelemässä ja kuvaamassa ilman kiirettä. Reittimerkit olivat luonnollisesti jo paikoillaan. Ai että sitä fiilistä mitä nuo merkit saavat aikaan! 

Valtavaaran huipulla 
 Polut ja pitkospuut olivat kuivia, nousut olivat niin jyrkkiä kuin muistinkin ja maisemat sanoinkuvaamattomia. Niin kaunista!
 Niinan kanssa käytiin kannustamassa 166 kilometrin juoksijat matkaan. On se hurja matka, aivan käsittämätön, joten hattua nostan jokaiselle. 
166km lähtö
 Miesten laittaman ruuan jälkeen lähdimme Pikku Karhunkierrokselle Juumaan, josta Niinan 34 kilometrin matka huomenna iltapäivällä alkaa. Satuimme sopivasti näkemään 166 kilsan matkalaisia. Kevyttä askelta ja pääosin hyvällä fiiliksellä juoksijat olivat matkassa. 
Pieni Karhunkierros 

Niinan kanssa maisemassa .
 Retkeilyn jälkeen noudimme numerolappomme varustetarkastuksen kautta. Tänä vuonna tarkistettiin avaruuslakana ja elastinen tukiside. Löytyi, kuten löytyivät myös juomapullot, energiaa, pilli, 10000 vesipilaria täyttävä takki, hanskat ja kuppi. 

Kämpillä sujautin dropbagiin vaihtopaidan ja -sukat, kuivat hanskat ja lisää syötävää. Tämän pussin sisältöön pääsen käsiksi Oulangassa, kun takana on vajaa 30 kilometriä. Pussin vein varustekuljetukseen.
Varusteet kasassa.
Niinan kanssa pulahdimme kämppämme viereisessä lammessa iltauinnilla ja nyt vielä ruokaa alas. Aamulla mulla on herätys ennen viittä ja bussikuljetus Hautajärvelle lähtee täältä Rukalta klo.05.45. Sitten klo.07 se 83 kilometrin matka alkaa, viime ennusteiden mukaan vesisateessa. 

Fiilis on hyvä, terve olen ja valtavan malttamaton lähtemään jo liikkeelle. 
Niin etuoikeutettu olo olla täälä mukana! 

-Eija-

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Antin maastomaratonilla

Se on kaikki mahdollinen tässä elämän tilanteessa tehty talven ja kevään aikana mitä pystyy ja kahden viikon päästä edessä on jälleen elämäni tähän mennessä pisin juoksu. Nuts Karhunkierros polkujuoksutapahtuma juhlitaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Rukalla ja mulla on lippu 83 kilometrin matkalle. Usein sitä luettelee niitä asioita mitä jäi tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin, kuten niitä mäkinousuja, mutta jospa nyt yrittäisi ajatella toisin. Oon juossut läpi talven hyviä kilometrejä lumessa, jäällä, kurassa ja kuivalla maalla. Voimatreenejä oon tehnyt kuntosalilla, kotona ja ryhmäohjauksissa. Kehonhuoltoa en kokonaan ole laiminlyönyt. Olen yrittänyt syödä ja juoda järkevästi. Oon oppinut tuntemaan kroppani aika hyvin ja tiedän että pystyn taivaltamaan monta tuntia lisäenergiana suklaata, pähkinöitä ja salmiakkia, sekä voimakkaalla sisäisellä sisullani. Tunnen, että olen paremmassa kestävyyskunnossa kuin viime vuonna ja se tunne on ihana, vaikka nöyränä suhtaudun kaikkea sitä kohtaan mitä matkalla voikaan tapahtua. 

Eilen oli viimeinen kovempi pitkä juoksu ennen Karhunkierroksen ultraa. Nimittäin bongasin pienen juoksutapahtuman Kauhajoella, Antin maastomaraton. Matkavaihtoehtoina oli 12.5km, 21.5km ja 43km sekä lasten 3km. Tuo puolimaraton tuntui sopivalta tähän väliin. Se ei olisi liian kuluttava, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä. Tavoitevauhtina olisi oma reipas.
Reittikartta
Kauhajoelle oli lähdössä myös Maarika ja Susanna, joten heitimme reppumme samaan autoon ja reilun tunnin ajomatka taittui höpötellessä kaikkea juoksemisesta ja elämästä. Myös Susanna oli menossa puolikkaalle ja Maarika lyhyemmälle matkalle. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa, joka toimi kisakeskuksena, haettiin nimikoidut numerolaput ja sitten ei kun odottelemaan lämmitellessä lähtöä. Paikalla oli mukavasti porukkaa, reilusti yli toista sataa.
Kuva maastosta järjestäjien face-sivuilta
Heti lähdöstä lähdin omaa tavoitevauhtiani, alle 5min/km-vauhtia. Polku oli helppoa tasaista, paikoin pehmeää, ei mainittavasti juurakoita tai kiviä. Kolme miestä loikki edellä kovaa kyytiä ja mä jäin heidän ja muun porukan väliin juoksemaan omassa yksinäisyydessäni. Tykkäsin juosta yksin, omaa vauhtiani. Yksin juostessa näkee hyvin eteen, eikä kukaan painosta takana. Nousu Lauhanvuoren päälle hidasti hetkellisesti vauhtia, mutta sieltä alastulo kiihdytti vauhdin reippaaksi. Siinä kovassa vauhdissa olin juosta reittimerkkien ohi, mutta muutaman harha-askeleen jälkeen huomasin että väärä polku. 
Kuva Spitaalijrveltä järjestäjien face-sivuilta
Spitaalijärvellä vastaan osui viileä tuuli. Tuli hetkellisesti ikävä hanskoja, sillä sormiin oli kylmä ja ne olivat turvoksissa. Muuten kropassa oli todella hyvä olo ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Juomapisteitä oli puoliskan varrella jopa viisi ja juoksin kaikki ohi nauttimatta tarjoilusta. En koe tarvitsevani tankkausta näin "lyhyellä" matkalla ja eilis päivän kelissä. Lämpöasteita oli jonkin verran päälle 10 ja hetkellisesti pientä tihkusadetta tuli kasvoille.
Maalissa.
Maalissa olin aikaan 1:41 ja olen aikaan erittäin tyytyväinen. Edellä juosseet miehet olivat lyhyemmällä matkalla, joten mä olin puoliskalta ensimmäisenä maalissa. Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi muovisen matkakuksan (tätä tarvitsen ultramatkoille 👍) ja makkaratikun. Lisäksi mä sain saunatyynyn ja arvontapalkintoja t-paidan. Yhtä juoksukokemusta rikkaampana ja syli täynnä tavaraa palattiin kotiin.
Kuksa ja makkaratikku
Nyt seuraavat kaksi viikkoa treenit ovat kevyitä, kropan hyvää tuntemusta ylläpitäviä. Arkiliikuntaa, kehonhuoltoa ja toivottavasti hyviä unia. Ennen ultra starttia on ens viikonloppuna vielä kaksi kovempaa kisastarttia, mutta ne ovat lyhyitä matkoja ja ovat hyvää kropan ärsykkeiden virittelyä. Rukalla sitten mennään rauhallisesti, nauttien maisemista ja eväistä. Se on jälleen matka itseensä ja omaan kestävyyteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt pitää vain pysyä nämä pari viimeistä viikkoa terveenä ja ehjänä.
Kevät on ihanaa!
Ihanaa kevättä ja Äitienpäivää tänään kaikille!

~Eija~

torstai 15. marraskuuta 2018

Marrasputki puolessa välissä

Viime lauantai aamulla kömmin sänkyyn toisen yövuoroni jälkeen. Pieni ahdistus oli päällä, koska nukkumisen sijaan tiedossa oli pätkä torkkuminen ja sitten ylös. Nukahdin kyllä heti korvatulpat korvissa, mutta suunniteltua aikaisemmin heräsin yläkerrasta kantautuvien askelten töminään ja lasten kinaan. En enää muista mistä kinassa sillä kertaa oli kyse, mutta se saatiin ratkaistua ja muun perheen syödessä lounasta nautin mä aamupalan. Tyttöjen kanssa lähdettiin Seinäjoelle Komia Flown järjestämään talvijuoksusarjan ensimmäiseen juoksuun. Nyt oltiin sovittu, että äiti ei juokse vaan tulee huoltajaksi kohta yhdeksän vuotiaalle. Lapsilla matkana oli 2 kilometriä ja aikuisilla valittavana 5 tai 10 kilometriä. Neiti juoksi hienosti, aikaan 9:18 ollen nuorimpana osanottajana neljäs. Pikku-neitikin tuumasi kotiin päin ajellessamme, että seuraavalla kerralla hänkin haluaa juoksemaan. Sopii mulle 😊

Tässä kohtaa kun kotiin takaisin päästiin, ilman marrasputkea olisin sujahtanut takaisin nukkumaan, mutta nyt olikin kipaistava lenkille. Tekihän se hyvää. Sitten vielä leivottiin isänpäiväkakku ja lopulta yrittämään hetken unta. Ei onnistunut, sillä puhelin piraji ja lopulta lähdin käymään ystävän luona kutsuilla. Päänsärky paheni ja edessä oli kolmas yövuoro...
10. päivä
Yövuoro oli tuskallinen, sillä päänsärky oli kamala. Sitä lievitti kun hetkellisesti tauolla pisti silmät kiinni. Jotenkin sitä sinniteltiin aamuun asti ja sitten vihdoin nukkumaan. Muu perhe lähti isänpäivä käynnille appiukon luo ja mä sain rauhassa nukkua hiljaisessa talossa. Ja nukuin kuin pieni tyytyväinen lapsi siihen asti kunnes kello herätti. Lähdimme käymään mun iskän luona ja teimme porukalla retken iskän metsässä laavulle. Kotiin tullessa mun pyynnöstä perhe jätti mut 11 kilometrin päähän kotoa ja juoksin siitä kotiin suorittaen samalla päivän putki juoksun. En osannut vauhtia hidastaa ja sykkeet pompsahti normaalia korkeammalle.
11. päivä
Mutta kuten sanotaan "sateen jälkeen paistaa aina aurinko", niin saman voisi sanoa myös näin että "yövuorojen jälkeen alkaa aina vapaat" (jos vaan on työvuorot hyvin suunnitellut!). Ja mulla niitä oli edessä 4! Koska edellis viikon juoksukilometrit ja muut liikkumiset olivat työvuorojen vuoksi jääneet hiukan lyhyiksi, olin jo etukäteen päättänyt että tästä viikosta teen määrä viikon. Ja erityisesti kilometrillisesti. Matalilla sykkeillä, omaa hidasta. Maanantaina aloitin 22.6 kilometrin lenkillä, osittain asfaltilla ja osittain hiekkateillä. 17 kilometrin kohdalla, asfaltti pätkällä vasemman jalan syksyinen vamma muistutteli itsestään. Ei kovin pahasti, mutta tuntui vielä pari tuntia lenkin jälkeenkin.
12. päivä
Tiistaille päätin tehdä viikon pisimmäin lenkin ja lähdin kiertämään Seinäjoen Kyrkösjärveä. Leppoisaa menoa, jokunen vastaantulija ja kilometrejä kertyi 27. Vamma jalka oli yllättävän hyvä eilisen juoksun jäljiltä, mutta lopun asfaltti pätkä oli niin myrkkyä sille. Loppua kohden meno kävi jo vähän  muutenkin tylsäksi, joten mielessä kyti ajatus kokeilla uudestaan kuunnella jotain äänikirjaa tms samalla kun juoksee. Kerran aikaisemmin olin kuunnellut yhden keskustelun juostessani, mutta se ei jotenkin ollut tuntunut helpolta. Musiikin kuuntelu ei innosta eikä sovi mulle, sitä oon kokeillut useasti menneinä vuosina. 
13. päivä
Ja niinpä keskiviikko aamulla laitoinkin napit korviin ja lähdin aamutuimaan kiertämään Ilmajoen keskustassa. Valitsin Yle Areenasta ilmaisen Mielensä Pahoittaja Matkalla äänityksen. Laitoin äänet lähes täysille, ettei ohi ajavien autojen äänet häiritse. Uppouduin todellakin kuuntelemaan, naureskelin ääneen ja keskittyessäni kuuntelemiseen, sain vauhdin pidettyä maltillisena ja sykkeet alhaalla. Lenkki oli pelkkää asfalttia, eikä vasen jalka vihoitellut yhtään. Olisin voinut jatkaa lenkkiä vielä pitempäänkin, ihan sen takia että olisin voinut jatkaa kuuntelua. Siirryin kuitenkin suunnitelmien mukaan uimahalliin jatkamaan altaassa juoksemista. Tarinan jatkuminen sai jäädä odottamaan seuraavaa aamua.
4.päivä
Tänään kun sain kaikki lapset taas lähtemään kouluun, nappasin mä napit korville ja polkujuoksukengät jalkaan. Suunnitellun polkulenkin päivä oli tänään ja Mielensä Pahoittaja jatkoi matkaansa Italiaan. Silmillä keskityin maaston lukemiseen ja korvilla keskityin tarinan kuuntelemiseen. Onnistui! Paristi olin mennä nenälleni kun räpläsin kännykästä seuraavan jakson, mutta muuten ei ongelmia. Tämä tällainen kuuntelu menee nyt jatkoon. Kunhan ensin kahlaan kaikki ilmaiset versiot läpi, saatan sitten perehtyä maksullisiin äänikirjoihin. 
15, päivä
Ihan huomamatta olemme jo marraskuun puolessa välissä. Juoksu on sujunut tosi hyvin ja vaikka tuo vasen jalka pitkillä lenkeillä lopussa alkaa kipuilemaan, antaa se periksi ja unohtuu melko nopeasti. Lonkankoukistajat ovat ehkä kovimmilla ja niitä olen joka päivä huoltanut venyttelemällä. Kilometrejä on koko marraskuun aikana tähän puoleen väliin mennessä kertynyt 213. Hyvässä vauhdissa siis ollaan.

Jotkut ovat pohtineet Marrasputken järkevyyttä ja ideaa. 
Mulle marrasputki tarkoittaa juuri JUOKSUA joka päivä vähintään 25 minuuttia. Minään kisana en tätä pidä, ainoastaan itseään vastaan. Viime vuoden kokemus marrasputkessa auttoi jaksamaan tämän vuoden harmaimman kuukauden yli ja tuntuu että se tekee saman tänäkin vuonna. Huomio kiinnittyy lenkkien suunnitteluun ja toteutukseen, ei niinkään naama väärin päin olemiseen ja joulun odotteluun. Juokseminen tuottaa mulle iloa ja kestävyyskuntoa tarvitsen ensin vuoden koitoksiin, joten nyt on sopiva hetki tutustua lisää omaan kroppaan ja sen kykyyn kestää kilometrejä lyhyen ajan sisällä.

On ollut ihanaa kuulla, että jotkut ovat mun juoksu putkeani seuraamalla innostuneet itsekin liikkumaan säännöllisemmin ja tekemään omaa marrasputkeaan. Eihän jokaisen tarvitse juuri juosta, vaan esimerkiksi voi tehdä joka päivä kävelylenkin, rauhallisen venyttelyn tai ihan mitä tahansa terveyttä ja hyvää oloa tuovaa liikkumista. Mulla tavallaan on putki päällä vuodesta toiseen, mutta marraskuussa mä juoksen joka päivä 😊

~Eija~

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

35km Ilkanpolulla

Meitä oli lähes 200 osallistujaa Pyhäinpäivän aamuna starttaamassa Komia Ilkan Polku-juoksutapahtumassa 35 tai 17 kilometrin matkalle tai vaihtoehtoisesti neljän osuuden viestiin. Keli lupaili hyvää kun vertaa millainen kylmä lipsuttelu juoksu oli viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Nyt mittari näytti plus 7 astetta ja aamun pieni tihkusade muuttui päivän edetessä auringon paisteeksi. Käytännön jutut ilmoittautumisista bussikyydityksiin lähtöpaikalle sujuivat jouhevasti. Tuttuja oli paljon paikalla - oli kiva nähdä teitä kaikkia 😊
35km lähtö Kurikasta. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Itse olin saanut osallistumisen palkinnoksi Komia Paukaneva Night Trail kisasta ja valinta pitkälle matkalle oli omalta kohdalta selvä. Tavoitteeksi otin parantaa viime vuotista aikaani, sillä vaikka juoksu silloin oli aivan ok, jäi siitä jotain hampaan koloon. Viime vuotista juoksua muistellessa tulee mieleen miten väsynyt loppujen lopuksi olin (ja kylmissäni!) ja en päässyt silloin itselleni asettamaan aika tavoitteeseen, vaan jäin siitä vajaa 7 minuuttia. Toivoin saavani rennon kivan juoksun, sillä tämä olisi samalla tämän vuoden viimeinen lappujuoksu. Reitti oli mulle suurimmalta osalta tuttua, koska oon juossut täällä yksin ja porukalla usein.

 Edellisenä iltana kasasin muutamat vaatevaihtoehdot esille. Aamulla päätin vetää päälleni capri-malliset juoksutrikoot ja pitkät kompressiosukat, lämmin poolopaita ja päälle ohut juoksutakki. Nastattomat polkujuoksukengät jalkaan, ohuet hanskat käsiin ja tuubihuivi otsalle. Arvasin, että osan matkaa takki tuntuisi liialta, mutta loppujen lopuksi toimi oikein hyvin. Juomaliiviä en pakannut mukaan, vaan päätin tällä kertaa nauttia järjestäjien huoltopisteiden tarjoiluista. Joka pisteellä hörppäsin kupillisen urheilujuomaa ja sillä mentiin.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Lähtö tapahtui Kurikan Tuiskulan kylästä. Hiekkatietä palan matkaa ja sitten puikahdettiin metsään. Siinä pääsi heti hakemaan itselle sopivaa paikkaa letkassa ja huomasin edessäni parin tyypin päässä Merjan. Pysyin hyvin vauhdissa mukana pari kilometriä ja päätin kokeilla kuinka pitkään siinä jaksaisin. Meitä oli kuuden juoksijan porukka, mä siinä hännillä, taakseni en vilkuillut. Ensimmäinen huoltopiste ja viestin osuuden vaihto oli vähän ennen 7 kilometrin kohtaa. Pysähdyin hörppäämään ja kuuden hengen porukkamme hajosi. Kaksi miestä jäi taakseni ja kolme muuta jatkoivat reipasta matkaansa. Enpä olisi tuota vauhtia varmaan loppuun asti jaksanutkaan, joten oli parempi rauhoitella vauhti omaksi rennoksi. Metsätietä käsijarru pois päältä alas ja sitten ihana kiipeäminen Santavuorelle. Viime vuonna kävelin tämän, mutta nyt juoksin suurimman osan. Huipulle päästyä lähdettiin heti takaisin alas liukkaita kiviä ja juurakoita tarkasti lukien.

Muutaman kerran meinasin mennä nenälleni lyödessäni varpaitani kiviin ja juurakoihin. Menin läheltä piti kaatumisissa laskuissa sekaisin, vaikka alkuun niitä laskinkin. Pystyssä kuitenkin pysyin. Tiet olivat kuivia, mutta isoja ja kuraisia lammikoita oli metsässä. Välillä sai loikkia välttääkseen kahlaamisen ja jokusen kerran pehmeä mätäs antoi jalan alla periksi ja jalat sai pohkeeseen asti viilennystä. Ramppaaminen pieniä nousuja ylös ja sitten alas alkoi tuntua jo etukäteen kireissä takareisissä ja pakaroissa, mutta hetken notkahduksen jälkeen fiilis pysyi reippaana. Pyrin pitämään omaa tasaista vauhtia yllä. Paristi pitkillä suorilla vilkaisin taakseni, sillä halusin nähdä onko joku lähellä hengittämässä niskaan.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Noin 11 kilometriä ennen maalia tuli näköpiiriin selkiä mitä tavoitella, sillä 17 kilometrin juoksijoitahan siellä oli. Se kummasti antoi virtaa ja sai pidettyä jonkinlaista vauhtia yllä. Kelloa vilkuilin ja laskeskelin, että kyllä tällä menolla oma ennätys pitäisi tulla helposti. Päätin, tai itse asiassa olin jo paljon aikaisemmin päättänyt, että helpolla en kenenkään naisen anna enää tulla ohitseni. Tiesin olevani toisena.

Ja paikkani sain pidettyä loppuun asti 😊 Oma aikani oli 3:08:45 - parani siis reilusti, sellaiset 27 minuuttia. Paljon sai laittaa kelin piikkiin, mutta kyllä nyt oli jotenkin muutenkin vahvempi juoksu. Merjalle hävisin vajaa 10 minuuttia ja Minna oli mun perässä 2 ja puolen minuuttia. Olin tyytyväinen ja tähän oli hieno päättää tämä kausi.
35km kärki; mä, Merja ja Minna. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Kiitos jälleen Komia Flown porukalle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Hienoa, että niin moni muukin oli Kurikan ja Ilmajoen kauniille poluille löytänyt! Lukuisat enakkoilmoittautuneiden arpapalkinnot ja sarjojen kolmen kärjen palkinnot olivat hyviä ja kaikille osallistujille jaettu tapahtumalaatta on todella hieno 👍
Komia Ilkan Polku osallistumis-laatta ja mun kuraiset kengät.
Pyhäinpäivän loppu päivä vierähti kotona. Pienessä liikkeessä oli hyvä olla ja hetken tv:n ääressä istuminen jässäytti paikkoja. Erityisesti vasemman jalan lonkankoukistaja oli jotenkin ottanut nokkiinsa. Myös hartiat ja takareidet heitti jumin päälle. Onneksi tänään sunnuntaina oli sovittu suunnistusseuran naisten kanssa yhteislenkki heti aamulle, niin sain veren hyvin kiertämään kropassa. Ennen muiden saapumista paikalle, vetreytin jalkoja juoksemalla reilu 5 kilometriä, sillä olenhan marrasputkessa 😆 Sitten porukalla saman verran sauvakävelyä ja päälle sopivasti tuntuva oman kehonpainotreeni. Aivan huippu sunnuntain startti.
4. päivä
Tällä jaksaa taas uuteen viikkoon!

~Eija~

tiistai 9. lokakuuta 2018

Vaarojen maraton 65k

Yöllä katsoin ainakin kaksi kertaa olinko laittanut herätyksen aamulle oikein. Mökissämme, joka oli paritalo, oli kamalan kuuma viileämmässä nukkumaan tottuneelle eikä ilmastointikaan oikein ollut paras. Vatsan pohjassa pyöri jännitys ja mieli teki jo poluille. Lopulta herätystä ei tarvittu, vaan heräsin seinän takaa kuuluviin kolinoihin - taidettiin sieltäkin lähteä vaaroille. 

Pitkän matkalaiset, 130 kilometriä Kolin vaaroja kiertämään lähteneet, olivat olleet liikkeessä koko yön. Meillä 65 ja 43 kilometrin retkisarjalaisilla olisi lähtö päivän valjetessa kello 07. Aamupuuroa ja teetä nauttiessa ulkona oli vielä pimeää. Tuuli vihelteli ikkunan takana, mutta sade sentään oli loppunut. Vaatteet olivat valmiina, juoksuliivi eväineen ja pakollisine varusteineen oli pakattuna. Mies lähti viemään autolla kisakeskukseen muiden jäädessä vielä sänkyihin.
Ennen lähtöä.
Autossa vielä hörpin suklaan makuisen shake-juoman ja olin kyllä niin täynnä. Tiesin, että tunnin sisällä tulisi asiaa vessaan, mutta tiesin myös etten puskapissalla tulisi käymään. Kiitos "seurapiiri rakkoni", mä kestäisin tämän! Hyppäsin lämpöisestä autosta 15 minuuttia ennen starttia ulos ja käveleskelin parkkipaikalla omissa ajatuksissani. Puntaroin vielä jätänkö ohuen takin päälle vai kiskaisenko pois. Suurin osa näytti lähtevän pelkällä paidalla ja joillakin oli jopa shortsit! Lämpöasteita oli muutama, tuuli hiukan viilensi mutta ei tuntunut varsinaisesti kylmältä. Lumisohjoa oli joka puolella eilen sataneen ensilumen vuoksi. Lopulta päätin pitää takin päälläni. Vihdoin kutsuttiin porukka lähtöön ja saimme luvan ampaista metsään ja alkoi seikkailu nimeltä:
Vaarojen maraton 65km

Alku oli helppoa juoksua hyvä pohjaisella polulla ja vielä alamäkeen. Ensimmäinen kunnon nousu tuli Mäkrälle, mutta ei sekään ole kovin paha. Muistin tämän viime vuodelta ja nyt annoinkin mennä hiukan reippaammalla askeleella. Jo 12 minuutin kohdalla riisuin takin pois ja sulloin sen liivin taskuun. Mäkrän jälkeen tuli risteys, jossa 14 kilometrin juoksijat kurvaisivat vasemmalle, oikealta tulisin mä joskus muutaman tunnin päästä ja nyt me 65 ja 43 kilometrin matkalaiset jatkoimme suoraan. Juoksu tuntui vaivattomalta ja jaksoin ihastella vaaran päältä avautuvia huikeita maisemia. Aamu-usva pikku hiljaa hälveni ja aurinko pilkahteli usvan ja puiden lomasta. Oli valtavan kaunista! Aurinkolasit olisivat olleet paikka paikoin oikein paikallaan, sen verran alhaalta ja kirkkaasti aurinko silmiin kihtasi. Todella nopeasti oli porukka hajaantunut ja pääsi etenemään omaa vauhtiaan. Niin ja se pissahätä tuli kuten olin tiennytkin, mutta en antanut sen häiritä menoa.

Yritin painaa mieleeni paikkoja ja asioita sekä niiden yhteyksiä, mutta ne ovat sekoittuneet ajatuksissa välähdyksiksi sieltä täältä. Mielestäni ennen 43 ja 65 kilometrien reittien erkanemista säikähdin kun varvikossa makasi mies avaruuslakanan alla. Pysähdyin niille paikoilleni ja kyselin onko kaikki hyvin. Vastaukseksi avautuivat silmät ja hän sanoi että on. Varmistin vielä toisen kerran kysymällä ja hän vakuutti että kaikki on ok. Oli kummallista jättää toinen siihen, mutta takaa olisi tulossa lisää kyselijöitä, joten jos hän oli pitkänmatkalainen ottamassa pientä välikuolemaa, eihän kyllä saisi levättyä silmällistäkään. 

Muistan juosseeni Laurin ja Tomin (luin nimet heidän numerolapoistaan) kanssa pitkän tovin aina Rykiniemen vesistön ylitykselle asti. Kuuntelin enemmänkin heidän juttujaan kuin olisin osallistunut keskusteluun. Matka kuitenkin taittui näin sopivalla vauhdilla sutjakkaasti. Vesistön ylitys oli mukava kokemus. Vettä oli vain puoleen pohkeeseen asti ja vesi tuntui virkistävältä jaloissa. Ylityksen jälkeen miehet jäivät täyttämään vesipullojaan ja mä päätin jatkaa suoraa matkaa. Ensimmäinen väliaika piippasi ja tuntui hyvältä antaa näin jonkinlainen tieto juoksua seuraaville tutuille matkan taittumisestani, sillä gbs-seurantaa ei mulla ollut. Tuli tiukka nousu Hirvivaaralle ja ajattelin miesten saavan mut pian kiinni, mutta enpä sen koommin heitä enää nähnytkään. Tuossa vaiheessa juoksin sellaiset 15 minuuttia yksin ja oudolla reitillä, harvakseltaan laitettujen reittimerkkien varassa olo tuntui hiukan epävarmalta. Lopulta puiden lomasta vilahti punainen takki ja sitten näin toisenkin! Sain seuraavan mies kaksikon kiinni ja jatkoin matkaa heidän kanssa.

Jossain tässä alkumatkassa yksi pitkänmatkalainen antoi mulle tilaa ohittaa ja sanoi, että olen naisissa viidentenä. Hän sanoi myös, että edellä meneviin on kuitenkin jo tullut selvä väli. Huikkasi vielä perään, että hoida homma loppu lenkillä. En aivan uskonut olevani viidentenä, ehkä mies oli laskenut väärin, mutta mahdollisesti siis voisin olla kymppi sakissa. Toivoin, että näkisin edes jonkun naisen, mutta en tuossa vaiheessa osannut arvatakaan millaista kisaa tulisin vielä käymään.
Kuva: Vaarojen maraton.
Herajärven eteläpää oli teknisesti todella haastavaa polkua. Kivikkoa, juurakkoa, ylös ja alas. Reitille osuneet satunnaiset pitkospuu pätkät olivat jäisiä ja ne menin sipsutellen kaatumista viimeiseen asti välttäen. Vauhti oli hidasta ja vaikka toisten seurassa oli henkisesti turvallisempaa juosta, lähdin aina jossain vaiheessa omaa vauhtia ja seura jäi taakse. Katse pysyi tarkasti maastossa, mitä nyt nopeasti aina vilkaisi maisemia ympärillä. Kunnes yllättäen näin edessä kaksi naista! Mielessäni hiukan hihkuin, että vihdoinkin! Toinen sujahti reitin varrella olleeseen vessaan ja toinen jatkoi matkaansa, kuitenkin sen verran hitaasti että omalla vauhdillani hänet ohitin. Taakseni en vilkuillut, mutta nyt olin ankkuroinut itseni tähän, että nämä naiset eivät ohitseni sitten tule.

Kun eteläpäästä oli käännytty takaisin kohti pohjoista, eli puoliväli oli saavutettu, aloin odottamaan Kiviniemen huoltoa. Siellä täyttäisin juomapulloni ja loppu lenkki olisikin tuttua viime vuodelta ja seuraa olisi enemmän kun 43 kilometrin juoksijat liittyisivät reitille. Valitettavasti kuukauden verran vaivannut vasemman jalkani kipu paheni koko ajan. Jo ensimmäisellä 10 kilometrillä se tuntui ja jokaisella kilometrillä kipu pikku hiljaa paheni. Aamulla otettu Burana auttoi, mutta pitäisikö todella ottaa toinenkin. Vielä en sitä kuitenkaan tehnyt. Aivan tarkoituksella kastelin jalkojani kuraisissa vesilammikoissa, sillä viileä vesi hiukan turrutti jalan kipua.

Kiviniemellä tuli seuraava väliaika tilastoihin ja takanani tuleva nainen oli todella lähellä. Pidin reipasta vauhtia yllä tiepätkällä ja sitten sukellettiin taas metsään ja nousuun Kolinvaaralle. Ryläyksestä puhutaan aina paljon, mutta mielestäni se ei ole niin paha. Ehkä se on vain asennoitumisesta kiinni. Vauhti oli toki hidasta ja letkoissa vauhti hidastui harmilliseksi mateluksi. Olisin halunnut tunkata mäet vahvemmin ylös, mutta kapeilla, mutaisilla ja jyrkillä kohdilla se oli melko mahdotonta. Päätin sitten ottaa rauhallisesti huilaten. Jalan kivun vuoksi alamäet, mun vahvuuteni, alkoivat tuntua kamalilta. Tärähdys jalkaan teki todella ilkeän kivun. Kello 13, kun matkaa olin taittanut 5 tuntia, otin Buranan. Olisi pitänyt ottaa aikaisemmin, sillä puolessa tunnissa jalka alkoi pelittämään taas paremmin.
Kuva: Onevisionfi
Ryläykseltä laskeuduttaessa takaa tuli ohi tämä mun kerran ohittamani nainen jutellen 65 kilometrillä olevan miehen kanssa. Heidän vauhtinsa oli selvästi reippaampaa kuin omani juuri sillä hetkellä. Päätin yrittää pysyä heidän perässä ja siinä onnistuinkin. Hetken päästä saimme kiinni toisen naisen, jonka menoon olin kiinnittänyt huomiota jo Kiviniemen huollon jälkeen. En nähnyt hänen numerolappoaan ja luulinkin hänen olevan 43 kilometrillä, sillä hän teki välillä kuin spurtteja esimerkiksi ylämäkeen. Ohitimme hänet, mutta kohta hän ohitti meidät takaisin. Ja hetken päästä me taas ohitimme hänet. Vasta maalissa käsitin hänen olleen myös 65 kilometrillä. Porukassa juossut mies sanoi hiukan rauhoittavan menoaan ja toivotti tutulle naiselleen tsempit. Päätin jatkaa naisen vauhdissa roikkumista. 

Viimeisessä huollossa Peiponpellolla en taaskaan pysähtynyt täyttämään pullojani, mutta kanssani juossut nainen jäi. Pääsin siis nousemaan pienelle Mäkrälle hänen edellään. Hän kyllä tuli pian mun taakseni, mutta sain nousussa ilmeisesti eroa revittyä. Taakseni en vilkuillut. Tiesin, että teknisesti pahimmat paikat olivat nyt takana ja uskalsin lisätä vauhtiani. Helpot alamäet päästelin tulemaan "ylinopeutta", käsijarru pois päältä, mutta silti keskittyen tarkasti joka askeleeseen, sillä pelkäsin pohkeiden kramppia. Nousut Pieni-Kolille ja Paha-Kolille olivat jo pahoja ja purin hammasta yhteen, taisi muutama ruma sanakin lipsahtaa. Olin unohtanut viime vuodelta miten pitkältä tämä pätkä viimeiseltä huollolta Kolin alamajalle ennen viimeistä nousua olikaan.

Vihdoin laskeutuminen Rantatielle ja viimeiseen 2,5 kilometrin nousuun! Olo ei enää ollut mikään selkein. Hiukan huimasi ja taisi koko nainen olla ihan lyttyyn romahtanut. Sormet olivat turvonneet nakeiksi, ettei niitä nyrkkiin saanut. Energiat olivat ihan loppu, sillä viimeiseen pariin tuntiin ei ollut enää kiinteä eväs maistunut ja juomat olivat muutamaa hörppyä vaille juotu. Räpersin taskusta kourallisen verran suklaata ja sulloin suuhuni, että edes pää toimisi jotenkin ylös asti.

Ohitseni meni 65km:n matkan mies, joka oli jutellut sen naisen kanssa jonka yritin pitää takanani. Aloin vilkuilla taakseni, että miten lähellä siellä tullaankaan. Lopulta pitemmällä suoralla näin naisen takanani porukassa. Aina kun oli hiukankin tasaisempaa, laitoin juoksun tapaiseksi ja muutoin tunkkasin eteenpäin niin reippaasti kuin vaan pystyin. Tuntui kuitenkin että olin niin hidas. Jalat huusivat, että lopeta hyvä nainen ja istu alas! Kyltti "200 metriä maaliin" jyrkkääkin jyrkemmän nousun juurella oli jotenkin niin hirveää, kun tuntui ettei jaksa enää metriäkään. Ihmisiä oli paljon nousussa kannustamassa. Näin heidät mutta en kuullut yhtään mitään. Lopulta viimeinen mutka, juoksuksi ja maaliin!
Maalissa!
Ystäväni Niina oli mua heti vastassa ja pääsin kunnon halaukseen. Oli ihana nähdä, että Niinakin oli hyvä voimaisena ja hymyillen oman juoksunsa jälkeen mua vastassa. Niinan tiukassa halauksessa jalat oli jo vetää ihan makaroniksi ja lopulta pääsin istumaan. Jotkut kävivät onnittelemassa suorituksesta, Niina toi vilttiä niskaan ja juotavaa ja eräs talkoolainen, jonka kanssa meillä sattui olemaan yhteinen tuttu, toi makkaraa ja kotijuustoa, jotka molemmat maistuivat taivaallisilta. Puhaltelin siitä onnesta, että sain vihdoin istua ja että mä tein sen!

Pikku hiljaa alkoi valjeta, että mä olin tullut naisten sarjan toiseksi! Maaliin tullessa en ollut kuullut kuuluttajan tai Niinan halauksessa Niinan sanoja, sillä olin niin poikki. Itkuhan siinä tuli ja sitä fyysistä ja henkistä tärinää jatkui koko loppu päivän.

Mun aika oli 8 tuntia ja 42 minuuttia sekä 7 sekuntia päälle. Voittajalle jäin vajaa 15 minuuttia ja kolmanneksi tullut jäi musta 32 sekuntia. En tiedä miten olisi tieto sijoituksesta juoksun aikana vaikuttanut juoksuun, mutta nyt ainakin oli onnellinen loppu.
I did it! 
En milloinkaan olisi uskonut yltäväni tallaisissa hipoissa kärki kolmikkoon, en ikinä! Juoksua kelatessa ja tilannetta sisäistäessä menee vielä tovi ja tässä raportissakin jäi vielä paljon kertomatta, koska olen asioita unohtanut tai ne eivät vain ole loksahtaneet paikoilleen. Joka tapauksessa reippaasti yli puolen välin meno oli jalan pahenevasta kivusta huolimatta todella kevyttä ja iloista. Jonkin verran oikeaan polveenkin sattui matkan aikana, mutta se ei menoa haitannut. En kaatunut kertaakaan, vaikka kerran kädellä otin puusta huolimattomasti tukea ja käsi oli lipsahtaa mutta siinä vaiheessa reaktiokyky vielä pelasi. Missään vaiheessa ei edes käynyt mielessä tylsistyminen tai pieninkään pohdinta mitä ihmettä mä täälä teen. Maaliin pääsy vaikka konttien oli ainut tavoite,

Matkaeväänä sain niellyksi kolme energiageeliä, suolapähkinöitä, salmiakkia ja suklaata sekä yhden banaanin. Juotavaa kului litran verran urheilujuomaa ja vajaa litra vettä. Syömisessä ja juomisessa oon siis petrannut, mutta edelleen pitäisi saada alas enemmän, niin virta viimeisillekin kilometreille riittäisi ja vaikka kuulisi mitä ihmiset ympärillä puhuu.
Kuva: Onevisionfi, Vas:lta Piia Siitonen (3.), mä (2.) ja Mia Tuoriniemi (1.).
Palkintojen jako oli itselleni erittäin merkittävä asia. Mua jännitti. Tuntui hassulta olla valokeilassa tällaisten mahtavien juoksijoiden seurassa. Tästä kuitenkin tuli elämäni yksi tähtihetki ja käsitin todella, että meillä jokaisella on vaikka mitä mahdollisuuksia toteuttaa ja saavuttaa omia unelmia. Joskus elämä todella yllättää ja sitä on kuin linnunpoikanen pesästä pudonneena, että mitä ihmettä nyt tapahtuu.

Palkinnoksi sain Garminin Vivosport -aktiivisuusrannekkeen. Aivan huippu palkinto siis! Oon sen nyt ottanut käyttöön ja pikku hiljaa testailen ja haen käyttökokemuksia. Kerron sitten myöhemmin miltä tämä tuntuu, mutta nyt jo vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.
Palkinto käyttöön.
Koli ja Vaarojen maraton täytti odotukseni ja koko meidän porukalla oli onnistunut pidennetty viikonloppu. Me aikuiset saimme rentoutua; miehet kalastivat ja saivat saalistakin ja me naiset juoksimme onnistuneet juoksut. Tuli koettua yhdessä taas niin paljon ja parasta tässä oli jakaa tämä kaikki tärkeiden ihmisten kanssa. Iso kiitos siis miehelleni, ystäville Niinalle ja Harrille, Sarille perheineen ja kaikille teille tutuille ja uusille tutuille jotka moikkasivat. Jokainen viesti ja onnittelu yksityisesti tai julkisesti somessa on lämmittänyt mieltä. Olen lukenut ne kaikki, useamman kerran.
Kolin maisemat auringon laskiessa.
Kiitos 😊

~Eija~

perjantai 5. lokakuuta 2018

Vaarojen Maraton aattona

Terveiset Kolilta. On Vaarojen maraton polkujuoksu kekkereiden aatto. Taivaalta sataa räntää, lämpötila on pikkuisen plussan puolella ja tuuli riepottaa ruskan värittämiä lehtiä puista. Mä ja noin 1000 muuta valmistautuu matkalle, jossa kokeillaan omia rajoja, kisataan, haetaan uusia elämyksiä, nautitaan luonnosta ja fyysisestä haasteesta sekä ollaan yhdessä tässä ihanassa "hulluudessa".

Ensimmäisen kerran Kolin vaaroilla, Suomen kansallismaisemissa juostiin vuonna 2006, jolloin matkaan lähti 10 juoksijaa. Muutama vuosi ja homma räjähti käsiin ja nykyään osallistujat arvotaan. Mulla oli arpaonnea viime ja tänä vuonna. 
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton
Matkoina ovat vajaa 14, 43, 65 ja 130km. Polkujuoksussa kilometrit ovat noin matkoja, mun kokemuksesta hiukan päälle. Viime vuonna olin 43k matkalla ja aikaa kului vähän alle 8 tuntia. Huomenna aamulla klo.07 lähden 65k:lle. Samaan aikaan lähtee 43k:n retkisarja ja klo.09 kilpasarja. Kympiltä pääsee matkaan 14k:n sarjalaiset. Jo tänään illalla klo.20 lähtevät pisimmän matkan taittajat. Järjestäjät antoivat turvallisuustiedotteen jossa pyydettiin huomioimaan räntäsateen aiheuttama liukkaus ja kylmyys. Reittiopasteetkin saattavat osittain olla lumen peitossa. Onneksi sateen ennustetaan loppuvan ennen illan starttia. 
Kuvahaun tulos haulle vaarojen maraton
Kuva järjestäjien sivuilta. 
Kolin vaarat ovat profiililtaan jylhät. Nousua ja laskua riittää ja niitähän tänne tullaan hakemaankin. Verrattaessa sileän juoksuihin etenemisvauhti on noin puoltoista kertaa hitaampaa. Sääolosuhteet tuovat oman mausteensa liukkautena, mutaisina rinteinä ja kylmyytenä. Oikeanlaista vaatetta pitää osata valita päälle ja evääksi riittävästi energiaa (jota pitää ymmärtää myös syödä koko ajan). Olet samankaltaisten juoksijoiden seurassa, mutta käyt ihan omaa kamppailuasi itsesi kanssa. Maisemat, hetket ja hyvät sekä huonot fiilikset tallentuvat omalle kovalevylle. 
42,5 km reitin korkeusprofiili
65k:n reitti profiili. 
Meidän porukka (mä ja Niina miehineen) päästiin sukeltamaan kisafiilikseen jo torstaina kun ajelimme Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan. Yli viiden tunnin ajomatka vaati pienen jaloittelun ja pysähdyimme kiertämään Maaningalla Korkeakosken kierroksen, vajaa 6km. Kosken vesi oli vähissä mutta luonnonsuojelualueen kauneus muuten tuli koettua. Kelikin oli aurinkoinen, vaikkei auringon säteet pahemmin kanjonin pohjalle osuneet. 
Korkeakoskella. 
 Tänään aamu valkeni selkeänä. Miehet lähtivät kalaan ja me naiset nukuttiin pitempään. Aamupalan jälkeen lähdimme kiertämään mökkimme ikkunasta näkyvä Käränkälampi. Hiukan jäistä hiihtobaanaa pitkin ylös ja alas 6 kilometriä. Kauniit maisemat avautui puiden lomasta, vaikka valitettavasti niitä ei kännykän kameralla saa vangittua niin kuin silmän verkkokalvolle.
Käränkälammen kierto. 
 Juuri mökille päästyämme alkoi satamaan vesiräntää ja tuuli voimistui. Päivä mennyt jutellessa, syödessä ja venytellessä. Illalla lähdetään hakemaan kisamateriaalit kisakeskuksesta Ukko-Kolilta ja ehkä jaksamme juoksijan jalka aiheiselle luennollekin. Jännittää sopivasti, vatsanpohjassa kutkuttaa. Pelkään kuinka kylmä aamulla mahtaa olla ja kestääkö jalka, joka on saanut lepoa juoksusta koko viikon ja on nyt kävellessä ihan kivuton. Toivon että ymmärrän syödä tarpeeksi, pidän mielen positiivisena ja pääsen maaliin.
Minäkin kävin täällä.
~Eija~

torstai 20. syyskuuta 2018

Huilia ja kompurointia

Nyt oon toista viikkoa huilaillut (eiliseen asti), siis tehnyt lenkkini tosi rauhassa ja pyrkinyt keskittymään kehonhuoltoon ja palautumiseen. Lenkit ovat olleet 8-14 kilometrin pituisia, matala sykkeisiä fiilistelyjä. Valitettavasti omissa ajatuksissa juostessa lenkkivauhdit usein loppua kohden ihan huomaamatta kiihtyy, mutta oon yrittänyt jarrutella. Viime viikon iskän synttärijuhliin lupaamani puheen miettiminen aiheutti pientä itse asettamaa stressiä, mutta parasta palautumista oli tehdä lenkkiä ja antaa ajatusten hiukan harhailla. Pääosin oon juossut sora- ja metsäteillä, mutta yksi pitempi lenkki tuli tehtyä ihan asfaltilla. Tuntuu että jalat kestää asfaltin kovan iskutuksen - kiitos hyvien kenkien.
Töihin ja vaatteiden vaihtoon.
Osittainen työaika on ollut ihan mahtava! On paremmin aikaa olla lasten kanssa, tehdä perusteellisemmin kotitöitä, nähdä ystäviä ja liikkua. Edelleen hyödynnän työmatkojani pyöräillen ja juosten ja näin ollen ei tarvitse välttämättä enää toiseen kertaan lähteä kotoa hikiliikkumaan. Lasten ollessa koulussa tai mentyä nukkumaan on aikaa kehonhuollolle. Se on lopulta niin pienestä kiinni, että tulee tehtyä rauhallisia venyttelyjä tai pallolla lihasten pyörittelyä samalla kun katsoo tv:tä. Hetkenkin aktivoituminen tässä asiassa tuntuu seuraavan päivän olossa ja jalkojen vireydessä. Suosin ennen lenkkiä lyhyitä avaavia liikkeitä ja päivän päätteeksi pitempi kestoisia ja rentouttavia liikkeitä. Lähes joka yö, jonka nukun kotona (eli kun en ole yövuorossa) aloitan makaamalla x-pitkän ajan sängyssä piikkimatolla. Usein nukahdan siihen, mutta joskus ajatusten liikaa pyöriessä en pääse toivottuun rentouteen. Joka tapauksessa aikaisemmin mua vaivannut alaselkä kipu on ollut jo pitkään poissa. Suurimpana apuna olen pitänyt tuota piikkimattoa.
#pukuhuoneselfie 😃
Aamut ja illat ovat pimentyneet ja lamppu on tullut taas keikkumaan otsalle. Syksyn värit ovat mahtavat ja ihana sade on ropissut muutamina päivinä maahan. Helteisen kesän jälkeen tykkään niin näistä lämpöisistä alku syksyn keleistä. Tiedostan kyllä, että mulle vuoden synkimmät kuukaudet loka- ja marraskuu ovat edessä, mutta kunhan pysyy liikkeessä tulee ne menemään kuin huomaamatta. 
Rauhallinen metsäreitti.
Rauhallisten lenkkien jälkeen oli aika taas laittaa jalkoja liikkeelle vinkeämmin ja eilen siihen tuli mahdollisuus KomiaFlown syksyn polku cupin toisessa kisassa. Reittinä oli Kyrkösvuoren polkuja 6,1 kilometriä. Metsä oli melko märkä ja tästä johtuen pitkospuut, kalliot ja juurakot olivat erittäin liukkaita. Tästä kaikkia varoiteltiinkin. Yhteislähdöllä jälleen kaikki lähdimme metsään. Otin yhden selän jonka perässä päätin roikkua niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän siis, että hän on mua kovempi juoksija. Mun kellon mukaan napsuteltiin noin 4:40 kilometrivauhtia ja pysyin kyydissä hyvin. Kengät kastui nopeasti ja tarkkana sai olla mihin jalkoja asetti. Oli mukavan teknistä reittiä. Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen pienessä alamäessä ohitin tuon selän. Ei ollut tarkoitus yrittää ohitusta vielä tuossa vaiheessa, mutta mun vauhti alamäissä oli selvästi joutuisampaa. Päätin sitten jatkaa omaa vauhtiani. Pian ohituksen jälkeen astuin hiukan huolimattomasti kovassa vauhdissa pitkospuulle ja vasen jalka liukui alta. Rojahdin vasemmalle pakaralle ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Kello lensi kädestä - remmi meni rikki. Nappasin kellon ja heti ylös ja menoksi. Kättä jomotti heti. Takaa en kuullut toisen hengitystä ja pari vilkaisua todisti sen ettei ketään näkynyt. Sen sijaan edessä oli parikin selkää, joista toisen saavutin viimeiselle kalliolle noustessa.

Aika oli 30:20. Mukava reitti oli, hyvä haasteellinen polku ja keli taas ihan huippu. Kelloon pitää nyt hommata uusi remmi. Kaatumisesta tulleet vammat vaikuttavat ainakin toistaiseksi pehmytkudosvammoilta, jotka parantuu nopeasti. Tänään aamulla toki kävellessä vasemman jalan kantapään sisäsyrjällä tuntuu kipua. En tiedä olenko senkin jotenkin lyönyt, ulkoisia vamman merkkejä ei näy. Mutta näitä kompurointeja tulee, kunhan nyt pahemmilta vältyttäisiin. Eilenkin jalkaan osuvampi valinta olisi ollut nastalliset kengät. Inovit ilman nastoja olivat pitkospuilla kuin luistimet.
Garminin remmi poikki.
Reilu kaksi viikkoa Kolille (en yhtään laske päiviä 😏). Rauhallisia lenkkejä ja kehonhuoltoa jatketaan kolin H-hetkeen asti.
Pysykää kyydissä.

~Eija~

maanantai 10. syyskuuta 2018

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.
#komiaflow
Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.
Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.
Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 
AM-yökisoissa.
Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.
Pimeää oli!
Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊
Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla
Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.
Pitkis hiet otsalla.
Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~