Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Viimeiset viikot ovat hurahtaneet kesäloman jälkeen työfiiliksiin sopeutumisessa ja suunnistuksen parissa. Toissa viikolla järjestin Sarin kanssa Ylistaron Kilpa-Veljien iltarastit Untamalassa. Iltarastien järjestäminen on yhdenlainen urakka ja kun sen tekee vain kerran vuodessa, tuntuu että ratojen piirrustus- ja tulospalveluohjelmat saa aina opetella uudestaan. Esimerkiksi vuonna 2017 tuli raavittua päätä ja puhkuttua osaamattomuuttani.

Jyrkänne rasti

Onneksi mulla ja Sarilla oli hyvin aikaa valmistella iltarasteja. Onni on myös oma iskä, joka tykkää suunnitella ratoja ja häneltä pyysinkin pisimpien A- ja B-ratojen suunnittelu apua. Sarin kanssa sitten suunniteltiin lyhyemmät lasten radat. Iloksemme saimme myös seuramme parilta muulta aktiivilta puhelimitse ja kädestä pitäen opastusta ratojen piirtämisessä ja tulostamisessa. Lisäksi seurassamme otetaan pikku hiljaa käyttöön rastilippu-palvelua online-tuloksien seurannassa ja siihen saimme myös opastusta. On muuten kätevä ja mukava ohjelma, josta näkyy useiden alueiden iltarastituloksia.

Kartta pinot valmiina suunnistajille.

Rastit vein metsään jo pari viikkoa ennen iltarasteja ja Sarin kanssa vedettiin siima ja vietiin rastireitin rastit edeltävällä viikolla. Rastien viemisessä menee aikaa, kun pitää oikea rastipiste tarkistaa välillä useammastakin suunnasta. Keli sattui kuitenkin ihan nappiin ja vaikka meni myöhään, nautin metsän hiljaisuudesta ja rauhasta. Normaalisti iltarastien ratoja ei koejuosta, mutta tällä kertaa ystäväni siskon perhe oli lomailemassa täälä päin ja he halusivat A-radan käydä kiertämässä. Sain heiltä varmistuksen, että rastit ovat karttaan merkityillä paikoilla ja muutenkin iskän suunnittelema rata oli hyvä.

Työläin ja tuskallisin osuus oli jälleen ratojen piirtely ja siihen liittyvät kikkailut. Tulostamiseen onneksi saimme tosiaan heti apua ja Sari teki hyviä muistiinpanoja, joita voimme sitten ensi vuonna ihmetellä että mitä ihmettä tuo nuoli ja tuo juttu tarkoittaa. Vaikka itse iltarastipäivänä jännitti kuinka koneet toimii ja tuleeko ketään, sujui kaikki kuitenkin oikein hyvin ja osanottajia oli mukavasti. Saimme kaikille tulokset, tulokset nettiin ja vielä päivän päätteeksi ja illan hämärtyessä haimme kaikki rastit ja siiman pois metsästä. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai palauttaa kaikki tarvikkeet varastolle ja lähteä kotiin. Ensi vuonna sitten taas.

Sari ja minä :)

Viikko sitten sunnuntaina pääsin järjestäjän roolista takaisin osanottajan rooliin, kun Vähäkyrössä kisattiin aluemestaruus viestit. Ehdin hyvin huoltaa ja kannustaa tyttäriäni heidän suunnistussuorituksissaan ennenkuin itse pääsin pääsarjassa ankkuriosuudelle. Olin jo kuullut että maasto on pienipiirteistä ja hiukan ehkä kartta suurpiirteinen. Ja olihan se sitä. Pientä hakua parille rastille, mutta ihan ok suoritus.

Kakkos rastille mennessä toki tuli todella typerä virhe. Luin kartasta suon, jyrkänteen ja kiven ja tähtäsin että tuolle kivelle menen. Siihen päästyäni rasti ei ollutkaan siinä! Kiersin kiven kaksi kertaa ja ihmettelin kun ei rastia näy. Kävin jyrkänteen päällä kaksi kertaa ja kerran suon reunassa. Lopulta tiirasin karttaa tarkemmin ja tarkistin rastimääritteistä, että mikäs se rastipiste muuten on. No sehän oli kiven takana oleva kumpare. Voi pöö! Ja siellähän se rasti oli, kivestä reilun viiden metrin päässä. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Seuraavien rastien rastipisteen muistin tarkistaa.

Maaliin ja tytöt kannustaa.

Ankkuroin joukkueemme sijalle 4., johon olin tyytyväinen. Harmillisen vähän vaan joukkueita saadaan aluemestaruuskisoihin. Nytkin pääsarjassa oli vain 6 ja voittaja joukkue oli ihan ylivoimainen. Veteraanisarjoissa oli vielä vähemmän osallistujia. Ja mun mielestä viestit ovat just parasta!

AM-viesti, ankkuriosuus.

Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa sprinttaamaan. Keskiviikkona oli Evijärvi-sprintti ihan kylän keskustassa. Keskellä karttaa halkoi tie, jonka sai ylittää vain kahdesta kohtaa ja suorituksen aikana se tuli ylitettyä neljä kertaa. Tietyt ylityspaikat tuovat paljon kiertoa ja nytkin sai todella juosta. Suunnistus kuitenkin sujui, vaikka radan loppu osassa paristi piti tarkemmin silmäillä karttaa reitin valitsemiseksi. Pohkeissa tuntui juoksu väsymisenä. Kahden kilometrin (linnuntietä) matkalle kiertoineen kului aikaa 12:24. 

Evijärvi sprintti.

Sprintti on hurjan kivaa ja pääsin siinä eilenkin kisaamaan, kun Kristiinankaupungissa järjestettiin alueemme aluemestaruus sprinttikisa. Vettä satoi koko ajan, välillä ihan kaatamalla. Ei siis mikään miellyttävin keli, mutta silti viivalle mennään.

Etukäteen oli luvattu pieniä katuja ja sisäpihoja, kaunista vanhaa kaupunkia. Sitähän se oli, mutta yllätyin miten vähän sisäpihoja lopulta oli käytössä. Muistissa on viime kevään SM-viestit Rauman vanhan kaupungin pikku kaduilla ja kujilla, joilla sai olla todella tarkkana. Eilen rata oli aika simppeli ja kovaa juoksuvauhtia sai pidettyä hyvin yllä. Jälleen paristi jouduin hidastamaan vauhtia, että pystyin varmistamaan reitin mistä olin menossa, mutta muuten sai antaa mennä. Vauhdissa ei aina meinaa kunnolla nähdä pieniä juttuja kartasta. Yhtä reitinvalintaa lukuunottamatta taisin mennä ihan optimireittiä. Jalat tuntuivat paljon paremmilta kuin keskiviikkona Evijärvellä, mutta nyt olinkin ehtinyt tehdä kehonhuoltoa paremmin. Matka oli 2,3km (linnuntietä) ja aikaa kului 9:49 ja tällä suorituksella aluemestaruus voitto D40-sarjassa.

Litimärkänä Kristiinankaupungin sateessa maalissa.

Ja olin muuten ihan litimärkä maaliin päästyäni! Jos ei kesän aikana lenkeillä ja kisoissa ole kastunut kuin kainaloista, niin viime viikolla kastelin itseni varpaista korviin kolmasti. Lenkkareita joutuu kuivattamaan useamman päivän, mutta onneksi kaapista löytyy kakkos lenkkareita.

Ja viime viikon kruunasi Suomen suunnistusjoukkueen hienot vedot MM-kisoissa Norjassa! Saaliina Venla Harjun pronssi keskimatkalta ja miesten hopea viestissä! Aivan mahtavaa!

Alkanut viikko eikä ensi viikkokaan tuo muutoksia siihen mitä lajia kisakalenterista löytyy, sillä tulevana sunnuntaina suunnistetaan suunnistuksen maakuntaviesti ja ensi viikolla pyöräsuunnistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

~Eija~

Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.

Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.

Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!

Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.

Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 

Kolmannen päivän kartta.

Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!

Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!

Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 

Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.

Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 

Mun kovan onnen polvet 😅

Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~

KRV 2019

52. Kainuun Rastiviikko kokosi valtavan määrän suunnistajia Sotkamon Tipasojalle. Suosion salaisuus kenties piili upeissa kangas- ja harjumaastoissa, rastiviikon perinteissä ja siinä että sarjoja löytyi eliitin kilpasarjoista kaiken ikäisille kuntosarjalaisille. Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko tapahtuma ja tulosluettelosta saattoikin löytää useiden kansallisuuksien edustajia. Ruotsista taisi olla eniten osallistujia suomalaisten jälkeen. 

 Rastiviikolla suunnistetaan neljänä päivänä ja kahtena päivänä on huilia. Tai no halutessaan välipäivinäkin pääsi sprinttisuunnistamaan Vuokatin Urheiluopiston ympäristössä. Neljän pääsuunnistuspäivän mukaan laskettiin kokonaisaika ja sen perusteella selvisi sarjojen voittajat. Pääsarjoilla oli viimeisenä päivänä takaa-ajolähtö, muilla arvotun lähtöajan mukaan. 

 Mulle tämä oli käsitykseni mukaan kolmas kerta Kainuun Rastiviikolla. Ensimmäisen kerran olen ollut isän kanssa joskus nuorena. Ystävän seurassa vuonna 1998 ja nyt vihdoin taas. Vuorotyötä tekevänä heinäkuun loma osuu omalle kohdalle vain joka kolmas vuosi ja lasten ollessa pienempiä ei kovin houkutellut viikoksi lähteä melko kauas vain mun suunnistamisen vuoksi. Nyt sentään meitä on kolme jotka suunnistaa 🙂

Kisakeskuksen säpinää. Hyvät oli järjestelyt!

 Tänä vuonna suunnistin D40A-sarjassa, eli yli 40 vuotiaiden kilpasarjassa. Valittavana olisi ollut myös lyhennetyt matkat, mutta jotenkin se ei tunnu omalta yhtään. 

Ensimmäisenä päivänä tulossa maaliin.

Mun viikon suunnistustulokset näyttää tältä;

1.pv 5,0km 41:05 sijoitus 18. (53 osanottajaa)

2.pv 6,7km 58:35 sijoitus 10. (50 osanottojaa)

3.pv 3,8km 33:10 sijoitus 13. (50 osanottojaa)

4.pv 5,2km 38:10 sijoitus 4. (48 osanottojaa)

Ensimmäisen päivän karttaa ja viimeinen rasti.

 Sijoitukset kertoo paljon kuinka on mennyt. Ensimmäisenä päivänä tuli kahdelle rastille kunnon virheet. Ihan pysähtyä piti ja pyöriä ympäri että paikallisti itsensä. Lopussa kasi rastille mennessä venäytin vasemman nilkkani ja sata metriä meni ontuen. Näin jo mielessäni nilkuttavani maalissa ensiaputeltalle hakemaan kylmäpussia, mutta nopeasti kipu hellitti. Lopulta vasta illalla muistin nilkkani kun venytellessä tuntui lievää kipua. 

Tytöt odottaa lähtöä.

 Ensimmäisenä päivänä maasto oli ihanaa kangasmaastoa ,jossa tossu lensi varpujen yli ja näkyvyys oli hyvä. Toisena suunnistuspäivänä meidät vietiin tiheikköihin ja risukkoihinkin. Hyödynsin mahdollisuuksien mukaan polkuja ja metsäteitä, sillä metsän puolella on meno hitaampaa ja suunnan kanssa pitää koko ajan olla tarkkana. Suoritus oli edellistä parempi ja vain kolmella koukkauksella selvisin. Pääsin tuloksissa juuri kymppisakkiin, mikä oli mun henkilökohtainen tavoite.
Venähtänyt nilkka ja vanha oikean jalan kantapään ulkosyrjän kipu tuntuivat metsässä.

Joka kisapäivän jälkeen piirreltiin karttaan kuljettu reitti.

 Kolmantena suunnistuspäivänä oli sujua jo todella hyvin, kunnes kymppi rastille tein todella typerän virheen. Rasti oli kahden suoalueen ja ojien välissä. Olin oikein hyvin kartalla missä menen, kunnes yhtäkkiä alan epäröidä ja vaihdoin suuntaa suon yli väärään mäkeen. Pysähdys ja kartan tutkiminen ja tajusin typeryyteni. Vauhdilla takaisin ja suoraan rastille. Kuitenkin menetin tässä jopa vajaa kaksi minuuttia ja putosin kymppisakin ulkopuolelle. Virhe harmittaa edelleenkin kun sitä kartasta tutkin. Pitäisi vaan luottaa itseensä ja pysyä suunnassa. 

Kolmannen päivän karttaa. Oranssilla kulkemaani reittiä.

Tänään, rastiviikon viimeisenä päivänä lähdettiin heti jyrkkää harjua ylös. Sai jalat heti hapoille ja sykkeet ylös. Harjun päällä sai piiskata itseään juoksuun ja kohti rastilippuja. Saimme suunnistaa ensimmäisen päivän kaltaisessa, avoimessa maastossa. Pyrin vain mahdollisimman tarkkaan suunnistamiseen ja vain parilla pienellä koukulla selvisinkin. Sijoitus neljänneksi oli iloinen yllätys, itse asiassa se tuntuu valtavan siistiltä! Tällä suorituksella sain itseni kiilattua kokonaisaikatuloksissa 10. JES! Vaikka kolmantena päivänä jo luulin pelin olevan pelattu, onnistuin sittenkin tavoitteessani.
Kahtena viimeisenä päivänä jalat eivät lieviä pohjekireyksiä lukuunottamatta kipuilleet yhtään.

Mainittakoon vielä, että jokaisena kisapäivänä vedin sarjani nopeimman loppusuora-ajan! Seuramme sisällä leikkimielisesti kisailemme kuka vetää sen nopeiten, joten täysiähän se pitää sitten mennä.

Kolmannen päivän rastimääritteet.

Nyt ollaan vajaan kuuden tunnin ajomatkan jälkeen kotona. Olo on hiukan väsynyt, mutta erittäin onnellinen kuluneesta viikosta. Tämän kesän ensimmäinen lomaviikko tuntuu olleen pitempi kuin yksi viikko, sen verran paljon on tullut touhattua. Nyt jo harmittaa, että seuraavan kerran rastiviikolle pääsee ehkä vasta kolmen vuoden päästä. 

~Eija~

SM-keskimatka käyrillä

Mulla alkoi kesäloma. Pakkasimmekin automme täyteen kaikkea mitä nyt viikon kotimaanreissussa voikin tarvita. On vaatetta lämpimään ja viileään keliin, uimiseen ja sateeseen. Liikkumiseen suunnistuskamaa ja rullaluistimia, muuhun luppoaikaan kirjoja ja pelejä. Reissumme kaksi ensimmäistä yötä päätimme retkeillä kirjaimellisesti ja mukana on teltat, makuualustat ja -pussit. Sanotaanko näin, että tilaa autoon jäi vain hengittämisen verran. 

 Rumavaaralla nukutun yön jälkeen ajelimme kohti Taivalkosken Mustavaaraa, jossa oli reissumme ensimmäinen kohde. Suunnistuksen SM-keskimatka kisattiin siellä. Meidän perheestä ainoastaan mä pääsin suunnistamaan, mutta sain jollain konstilla heidät kaikki mukaan kannustamaan. Reissaamiseen liittyvä yleinen härdelli vei niin paljon mun huomiota, että aika lungisti keskityin kisaan. Tästä sain kuullakin, mutta toisaalta ei ollut mitään etukäteis paineita menestyä. 

SM-keskimatkan kartta, D40

 Lähtöpaikalla kartan näkeminen sai mut hiukan mietteliääksi. Kartta oli käyriä ja soita täynnä. Vain yksittäiset ojat ja polut löytyi avuiksi. Huh, voisi tulla vaikeaa. 

Otinkin alun maltilla. Piti päästä kartalle ja keskittyä kunnolla. Suunnalla eteenpäin. Ja ihan ok:sti se lähti. Ykkönen hyvä, kakkonen epäröiden ja kolmonen taas hyvä. Neloselle kaarto vasemmalta ja pysähtyen piti varmistella. Seiskalle kunnon virhe. Luin käyrää väärin, mutta onneksi sain nopeahkosti kiinni. Loppu matka meni itsevarmemmin vaikka viimeisellä rastilla olin mennä halpaan ja leimata toisten viimeisellä rastilla. Onneksi olin tarkkana koodien kanssa. 

Maalissa sain kannustajil

 Tykkäsin kartasta, maadtosta ja suunnistuskin sujui kunhan vaan luotin itseeni. Vauhtia löytyy, jos vaan saisin suunnistuksen paremmin rullaamaan. 

Sijoitus naisten 40 sarjassa oli 11. Meitä oli kaikkiaan 40 osanottajaa, joten tähän suhteutettuna oon tyytyväinen. Hyvä fiilis jäi. Toki oma tavoite oli päästä kymppisakkiin ja virheettömällä suorituksella olisin siihen pystynytkin. Voittajalle toki hävisin kuutisen minuuttia. 

Tuloslista.

 Pirteiden matkalaisten kanssa jatkoin matkaa kohti seuraavaa kohdetta, joka on sunnuntaina alkava Kainuun Rastiviikko. Ajelimme siis etelään päin ja pysähdyimme Laahtasen järven rannalle. Kaunis paikka ja ihan yksin meidän. Kevyttä retkeilyä, iloista leirielämää ja laskeva ilta-aurinko. Kello on jo puolen yön ja teltoissamme hiljenee. 

Mutta vain hetkeksi. 

Yö laskeutuu Laahtasella.

~Eija~

Elämyksiä ja ärsytystä Kangasalla

Tämän vuoden Venlojen ja Jukolan viestiin Kangasalle en lähtenyt yksin, vaan sain mukaani tärkeimmät kannustajani ja tukijani; lapset ja miehen. Heidän lopullinen mukaan lähteminen oli lähes täysin kelistä kiinni, sillä vuoden 2016 Lappee-Jukolan kaltaiseen keliin en perhettäni olisi mukaan kiskonut. Nyt onneksi lupailtiin poutaa ja melko lämmintä keliä. Reilun parin tunnin ajomatka taittui rattoisasti muun muassa ´koska ollaan perillä`-kysymyksin, mutta perille löysimme ja pääsimme kantamaan ja työntämään tavaroitamme pellolle.

Yö Kangasalla

Se perinteinen ja elämyksellisin yöpymismuoto jukolassa on ehdottomasti teltta. Teltta-alueet ovat valtavia ja seurat varaavat omat paikkansa etukäteen. Meidän viiden hengen perheemme varautui yhteen yöhön kahdella teltalla, viidellä makuupussilla ja alustoilla sekä tietysti tyynyillä. Tarkasti kahden päivän vaatteet (sunnuntaille kevyemmin kun oli luvattu tosi lämmintä) ja mulle suunnistusvaatteet kertaa kaksi. Ruokaa yhden kylmälaukun verran ja pussillinen kuivamuonaa ja vesipullot. Suunnittelimme käyvämme kerran lauantaina kisakeskuksessa syömässä ja niin teimmekin.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatetta oli just sopivasti ja ruoka riitti tarkasti. Lapset kantoivat osan tavaroista ja heille varatut kaksi pyörää ja yksi potkulauta helpottivat suuresti liikkumista.

Pala teltta-aluetta

Jukolassa on jo vuosien ajan huomioitu perheen pienimmätkin, esimerkiksi joinain vuosina on ollut lapsiperheille autojen parkkeeraaminen lähemmäs kisakeskusta, on muksulaa, lapsiperheiden ruokalinjastoja ja muuta ohjelmaa. Muina vuosina kun meidän lapset ovat olleet mukana, olemme olleet asuntoautolla liikkeellä, mutta nyt kun nuorin on jo kohta 8 vuotias, sujuu telttamajoitus myös näppärästi. Äkkiä lapset oppivat löytämään meidän teltat teltta-alueen telttamerestä ja kulkemaan omin päin kisakeskuksesta teltoille. Muuten ihmispaljoudessa oli oltava silmätarkkana, ettei pitkäksi aikaa kukaan kadonnut. Meidän lapset keksivät melko näppärästi touhaamista melkein paikassa kuin paikassa. Nytkin lasten korkuiset heinikot olivat ihan paras juoksentelu paikka, kun rauhallinen kävely kulkuväylillä oli niin tylsää.

Lasten korkuista heinikkoa

Kun tämä tärkein, eli lapsilla kaikki hyvin oli kunnossa, pääsi nauttimaan myös itse pääasiasta, eli Jukolan tunnelmasta. Lauantaina iltapäivällä klo.14 pääsivät venlat matkaan. Me pääsimme hyvään paikkaan, ihan kärkijoukkueiden lähtöviivalle todistamaan lähdön sähköistä tunnelmaa. Lähtö tapahtui kapealta hiekkatieltä. En tiedä miltä aloittajista tuntui, mutta katsojana lähtö näytti sujuvan ihan sutjakkaasti. 

Venlojen viestin lähtö.

Mulla oli seuramme ykkös joukkueen ankkuriosuus, linnuntietä 7,9 kilometriä. Viime vuoden 396. sijan parantamisen asetin tavoitteeksi. Edellisten osuuksien vaihtosijat pyörivät 550 paikkeilla. Sen verran ehdimme vaihtaa tuntemuksia, että maasto on haastava ja on kivikkoa. Ennen omalle osuudelleni lähtöä pääsin vaihtoalueelta hyvin seuraamaan voittajan tuloa maaliin. Voittaja oli norjalainen suunnistusseura Fredrikstad SK.

Mun sydämen muotoinen venlojen viestin ankkuriosuuden rata.

Mukava oli lopulta lähteä itsekin metsään. K-rastille oli pitkä, noin kilometrin verran matkaa,mutta siinä ehti hiukan tutustua karttaan ja tehdä ensimmäisille rasteille reitinvalintaa. Toki mukavalla rennolla askeleella tein ykkös rastille heti typerän kaarroksen oikealta. Tarkemmin suunnistaen jatkoin matkaa. Toisen kaarroksen tein juomarastin jälkeen kasi rastille ja tämä meni ihan huolimattomuuden piikkiin, kun ajattelin vain nousevani mäelle ja leimata, mutta nousinkin liikaan vasemmalle. Tämän jälkeen taas sujui rutiinilla. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessä kuului jo maalialueen kuulutus ja siellä oli 400. joukkue tulossa maaliin. Tavoite 400 sakkiin jäi saavuttamatta. Vajaa kolme minuuttia joukkueemme yhteisajasta pois ja olisimme tuon tavoitteen saavuttaneet. Nyt lopullinen sijoituksemme oli 420. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Aikaa mulla meni 1:06.

Venlojen viestissä tulossa maaliin.

Vaikka hiukan tuo sijoitus jäi harmitamaan, oli joukkueemme suoritus silti hyvä. Omaa suoritusta läpi käydessä positiivista oli virheistä huolimatta kelpo suunnistus ja juoksuvauhdin ylläpito. Ankkuriosuuden sijoitukseni oli 204. ja nostin kuitenkin 124 sijaa. Kartta oli hyvä ja ratakin ihana sydämen muotoinen. Kerran heitin kunnon voltin mättäällä, jolloin löin oikean sääreni jonnekin ja kartta lensi levälleen. Jalassa on arka kohta, mutta ei kuitenkaan mitään mustelmaa tai ihorikkoa tullut.

Perhe oli vastassa maalissa, näin olin toivonutkin. Kävin pesulla ja sitten syömään. Puimme lisää vaatetta teltoilla ja suuntasimme shoppailemaan. Mukaan tarttui kahdet suunnistuskengät (itselle ja tyttärelle), energiageelejä (mulle) ja ulkoiluhousut (miehelle) sekä pehmikset koko perheelle.

Pian piti lähteä hakemaan hyvää paikkaa josta seurata jukolan lähtöä. Paikka, jossa olimme venlojen viestin lähtöä seuraamassa oli niin ruuhkainen, että suosista siirryimme viimeisten rastien tuntumaan, jossa oli screeni ja pieni rako lähtöviitoitukselle. Siinä sitten kulutettiin aikaa hieromalla toistemme hartioita ja keksimällä jotain juttua, kunnes kello 23 lähtölupa annettiin hornettien ylilennolla kuten venlojen viestissäkin. Muutamassa minuutissa valomeri katosi metsään ja me suuntasimme teltoille. Poikkeuksellisesti en jäänyt seuraamaan viestiä, vaan kömmin yhdessä lasten kanssa makuupusseihin odottamaan unta. Kovin katkonaista se uni oli teltan ulkopuolelta kuuluvien äänien ja kovahkon alustan vuoksi, mutta torkahdellut olen. Hetkellisesti yöllä oli aika kylmä, mutta kun kello aamulla ennen seitsemää herätti lämmitti aurinko jo mukavasti.

Jukolan viestin lähtö.

Jukolan viestin voittajajoukkue, Stora Tuna OK oli jo tullut maaliin. Meidän seuran kolmos joukkueesta viidennen osuuden viejä oli vielä metsässä. Mä aloin kiristelemään suunnistuskenkien nauhoja ja suuntasin kisakeskukseen. Ankkuriosuuden yhteislähtö oli klo.09 ja puoli tuntia meidän perään vielä muiden osuuksien, jotka eivät ole päässeet matkaan. Aurinko lämmitti todella paljon, joten luvassa oli kuumahko vajaan 13 kilometrin lenkki.

Pala jukolan ankkuriosuuden karttaa ja rei´itetty emit-lipuke.

Oon ollu jukolan yhteislähdössä kolmesti ennenkin ja ihan ensimmäisellä kerralla muistan oikein peljänneeni sitä sonni laumaa, mikä ympäriltä samaan aikaan lähti. Sen jälkeen ei lähdöissä ole peljättänyt, mutta tällä kertaa ärsytti se valtava ruuhka. Jouduin lähtemään todella takaa ja ohittamaan ei alkusuoralla päässyt. Eikä tilanne helpottanut metsään päästyäkään. K-rastia en edes nähnyt, sen verran paljon oli edessä pitkiä selkiä. Siinä ruuhkassa, letkan jatkona jälleen ykkös rastia vasemmalta ohi. Sitten vastavirtaan rastille ja takaisin tulosuuntaan. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen, pääsi taas paremmin kartalle ja ideasta kiinni, mutta odotuksista huolimatta se ruuhka ei helpottanut missään vaiheessa. Joitain pätkiä pääsi menemään reippaammin, mutta muuten ihan sumpussa. Tiheiköissä ja risukoissa tuli oksaa naamalle, kivikkoiset alamäet mentiin ihan madellen ja kun jonkun ohi pääsi, oli edessä uusi selkä. Ei ole ehkä koskaan ärsyttänyt yhtä paljon. 

Jukolan viestissä maalissa.

Energiat riitti hyvin, suunnistuskin alun kaarron jälkeen sujui, mitä nyt pari rastin väliä jolkottelin vain letkan perässä kun ärsytti koko letkajenkkailu. 6 minuuttia yli kahden tunnin suunnistaminen oli ihan ok suoritus, mutta kahden tunnin alitus olisi ollut mahdollinen. Se jäi harmittamaan. Nostin joukkueen sijoitusta 121 pykälää sijalle 1090. Tavoite 1000 sakkiin jäi melko kauas.

Jälkispekuloinnit kartan kanssa.

Erityisesti jukolan viestin aikana ärsytti maastokin ja ehkä juuri maaston haastavuuden vuoksi oli niin ruuhkaista ja letkajuoksua. Kartta oli hyvä ja radat mielestäni mukavat. Kisakeskus oli kompakti ja toiminnot toimivat mielestäni hyvin. Lasten kanssa kaikki meni pikku väsymisistä huolimatta hyvin ja vaikka jonotusaika auton parkista pois kesti todella kauan, pääsi sen jälkeen sutjakkaasti lähtemään kotiin päin.

Suunnistuksellisesti kuitenkin jotain jäi hampaan koloon. Ja tätä täytyy vielä itsekseen pyöritellä ja sitten jatkaa eteenpäin.

~Eija~

Partiokisa keskiviikko illassa

Lomaviikko on mennyt toteen, sillä tekemistä on ollut niin paljon etten olisi töissä edes ehtinyt käydä. Torstai aamulla lähdemme aikuis porukalla kohti Rukaa ja keskittyminen polku-ultralle voi todenteolla alkaa, mutta alku viikko on pitänyt hoitaa muita asioita reissun alta pois. Ylistaron Kilpa-Veljet järjestää suunnistuksen aluemestaruus keskimatkat sunnuntaina ja mun hommana on ollut järjestää notkuva palkintopöytä. Palkinnot on nyt järjestyksessä ja valmiina kisakeskukseen toimitettavaksi. Kuljetuksen hoitaa vanhempani kun samalla vievät tytöt kisaamaan. Me ollaan silloin jo kotimatkalla, mutta ei aivan ehditä kisan ajaksi paikalle. 

Nyt kun palkinnot oli ok ja vähän pakkailujakin sain tehdyksi, oli sopiva piipahtaa keskiviikko illan iloksi Kauhajoella sillä siellä oli suunnistuksen am-partio kisat. Nämä ovat yksi hauskimmista kisoista. Kertauksena lyhyesti, että yhdessä partiossa on kolme jäsentä ja metsään lähdetään yhdessä. K-rastilla jaetaan kartalle merkityt rastit niin, että kaikki rastit tulee haetuksi. Lopulta kaikki kokoontuu kokoontumisrastille ja siitä jatketaan yhteisten rastien kautta maaliin. 

YKV:n porukkaa

Meitä oli YKV:stä taas iso porukka matkassa ja lapsista useampi oli ensikertalainen. Myös meidän 9 vuotias neiti oli ensimmäistä kertaa. Mua jännitti neidin puolesta valtavasti, sillä neiti ei ole montaa kertaa mennyt vielä ilman siimaa yksin. Omasta ensimmäisestä partiosta muistan sen, että menin kaverin kanssa kahdestaan rasteja hakien. Ikääni en muista. Parhaamme mukaan nyt ohjeistimme tyttöjä ja sitten ei voi kuin antaa heidän mennä.

Me lähdimme 15 minuuttia tyttöjen perään ja pian jo K-rastilla näin tytöt yhdessä porukassa. Mun partiosta Päivi ja Essi alkoivat jakamaan rasteja ja mä opastin tyttöjä. Anteeksi naiset kun en oikein pystynyt keskittymään meidän suoritukseen. Mä lähdin hakemaan kartan itäisimpiä rasteja, melko pahan näköisestä rinteestä. Sinne sai juosta rallatella hyvä tovi. Yhtä rastia menin oikealta ohi, mutta muut löytyivät sopivasti. Kokoontumisrastilla olinkin sitten monta minuuttia ennen Essiä ja Päiviä. Tässä kohdassa aina tulee jossiteltua, että mä olisin sittenkin ehtinyt hakea tuon tai tuon. No siinä odottelin naisia hyttysten syöttinä ja onnekseni näin että tytöt pääsivät lähtemään viimeisille yhteisille rasteille. Kovasti heillä oli hankaluuksia ollut, mutta kaikki rastit olivat hakeneet ja toisensa löytäneet kokoontumisrastilta. Lopulta tytöt nappasivat pronssia ja meidän neiti oli niin onnellinen - ja niin olin minäkin 😍 Kotona on usein tullut sanomista, kun mä kannan mitaleita kotiin, mutta tytöt eivät ole saaneet. Toki ovat vielä niin nuoria, ettei heidän sarjoissa vielä am-mitaleita jaetakaan. Mutta tämä oli oikein hyvä juttu.

Palkintojen jaossa.

Päivi, Essi ja mä saimme lopulta myös pronssia. Oltiin siis pääsarjassa, kun Essin ikä ei vielä riittänyt nuorimpiin ikänaisiin, mutta näin pääsi kaikki halukkaat kuitenkin osallistumaan. Kiitos teille naiset ja anteeksi kun en aivan pystynyt tällä kertaa keskittymään. Loppu tulos kuitenkin hyvä, eikä kauas jääty edellisistä.

Iso ja pikkuisempi pronssi kotiin :)

Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, sillä aamulla on aikainen ylösnousu, loput kamat kasaan ja pitkä ajomatka Rukalle. Saattaa alkaa jännittämään...

~Eija~

Lumirasteilla toukokuussa

Tuli sitten takatalvi! Muutaman senttimetrin verran otti kevät taka-askeleita. Kylmä tuuli puhalsi jo viikolla idästä ja pohjoisesta ja toppakintaille ja kalsareille löytyi taas käyttöä. Siitepöly ja kuivasta maasta johtunut pöly sentään talttui tällä tempauksella...hetkeksi. Auto nyt ainakin on taas ihan kurassa ja lasten tramppa märkä, joten ulkona ei kuulemma taaskaan ole mitään tekemistä. 

Mä kyllä keksin ulkotouhuja eikä tämä luminen toukokuu ole yhtään tavatonta. Erityisesti kun Lapualla järjestetään keväällä suunnistuskisat, on lumi kuulunut kuvioihin edellisinäkin vuosina. Lauantai aamulla kaivoin viime syksynä varastoidut suunnistuskengät kaapista, laitoin ne suihkun alle heräilemään ja vedin jalkoihini Sealzkins-sukat. Kuivilla koppuraisilla kengillä ei kannata lähteä suunnistamaan, vaan märkinä ne oleentuu paremmin jalkoihin ja välttää inhottavat hiertymät. Asianmukaisilla sukilla saa jalat pysymään kuivina. Päälle oli vedettävä hiukan paksumpi poolopaita ja suunnistushousujen alle pitkät kalsarit. Mittari näytti piirun verran yli nolla astetta, joten hanskatkin olisi ollut hyvä olla matkassa. Lapualle meiltä hurauttaa parissa kymmenessä minuutissa ja suunnistuksen kevätkansallisten tunnelma lumisateineen ja viileine tuulineen oli taattu.

Kärsineet suunnistuskengät hangella.

Lauantaina oli lyhyet matkat. Naisten 40 vuotiaiden sarjassa se tarkoitti hieman yli 3 kilometriä. Lähdössä sormia paleli, eikä peukalot lämmennyt matkalla ollenkaan, kun peukalokompassi ja emit-kortti puristivat vähäisenkin verenkierron sormissa minimiin. Viileä ilma piti kuvainnollisesti pään sopivan viileänä ja keskityin vauhdin sijaan suunnistamiseen. Metsäsuunnistamaan en ollut ennen kisaa ehtinyt, jos ei rastireittiä suunnistuskoulussa lasketa. Toki en epäillyt etteikö juttu mielensopukoista palaisi, mutta rutinoitunutta ei homma tosiaankaan ollut.

Mutta hommahan lähti ihan hyvin luistamaan. Ensimmäisen ja toisen rastin heti kohdalle osuminen rentoutti menoa ja samalla tyylillä napsin loputkin rastit. Aika suoraviivaisesti etenin rastilta rastille eikä kummempia kaartoja tai pyörähdyksiä tullut. Oli mukavaa menoa ja vauhti ei silti ollut tapissa. Suorituksella sain sarjani kärkisijan, toki vain puolen minuutin erolla.

Lauantain rata.

Vaikka sunnuntaina ulkolämpömittari näytti jo lähemmäs 5 astetta, sai silloinkin pukea kolme takkia päällekkäin ja varata kisapaikalle lämmintä juotavaa termariin. Kisakeskuksena toimi sama paikka kuin lauantaina, mutta nyt matkana oli lyhennetyt pitkät matkat. Mun sarjassa se tarkoitti tällä kertaa 4,5 kilometriä. Lauantaina lähdimme kaikista osallistujista ihan viimeisinä ja metsä oli täynnä ristiin rastiin uria lumessa. Sunnuntaina pääsimme metsään puolessa välissä porukkaa ja yön aikana sulanut lumi hävitti myös mahdolliset urat. Keli oli huomattavasti mukavampi, vaikka edelleen melko kylmä. Hanskat olisi ollut kova sana mutta sunnuntaina sentään kaikki sormet ehtivät lämmetä suunnistamisen aikana.

Rata oli melko saman tyylinen kuin edellisenä päivänä. Kuitenkin menin tekemään vähän turhankin pitkiä polku kiertoja, vaikka suoraan metsän läpi olisi ollut nopeampaa. Myös kolmelle rastille tuli pientä virhettä, ei kovin pahaa, mutta kun kaikki virheet laskee yhteen, saa niistä pari hukkaan heitettyä minuuttia helposti. Vauhti pysyi jälleen maltillisena, loppukiriä lukuunottamatta. Ajattelin pistää loppusuoralla hiukan vauhtia, jos sattuisi lopputulokset olemaan sekunneista kiinni.

Kolme takkia päälleikkäin toukokuussa.

No ei ne ollut sekunneista kiinni, sillä lopulta viikonlopun kisojen kokonaistuloksissa jäin toiseksi puoli minuuttia voittajalle hävinneenä. Sunnuntai päivän virheet siis kostautuivat, vaikka niistäpä juuri oppii. Saamani palkinto oli kuitenkin mieluinen, sillä sain Lapuan Kankurien pyyheliinan. Oli aivan ihanan tuntuinen.

Palkinnoksi pyyheliina.

Viikonlopun kisoilla kuittasin 40 kisan juhlavuoteni 13. ja 14. kisat.

Sen verran kiirettä pitänyt viikonloppuna ja sen jälkeen, että vasta nyt tiistaina sain tämän postauksen ulos. Kroppa on ollut hiukan sekaisin huhtikuun lopussa olleen puolimaraton juoksusta, eikä sitä seuranneet uudet kisat, yövuorot ja pieni stressi ole auttaneet. Monena päivänä ruokahalu on ollut poissa ja uni huonoa. Nyt vointi on jo parempi, mutta ruokaa pitäisi saada alas vielä enemmän ja ehtiä nukkua kunnolla. Luonteelleni ei vaan oikein sovi kauaa olla paikoillaan. Tulevaa viikonloppua varten taas yritän kerätä energiaa, sillä seuraava startti odottaa...

~Eija~

Lisää kevät sprinttiä

Palautuminen viime lauantain puolimaratonilta oli vielä pahasti kesken, kun jo sunnuntaina oli edessä kaksi uutta starttia - toki paljon lyhyemmille matkoille. Seinäjoella nimittäin järjestettiin suunnistuksen kansalliset kisat, tuplasprintit. Lähtö aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Aamulla sängystä ylös noustessa huomasin oikean jalkapohjan ulkosyrjän ottaneen kovasta asfaltti juoksusta nokkiinsa ja se oli askeltaessa kipeä ja hiukan turvoksissa. Kengät jalassa oli sama tuntemus, mutta kävellä pystyi silti ihan normaalisti. Lisäksi etureisissä oli lihasarkuutta ja lievä huono olo oli päällä. Onneksi ulkona oli lauantaita viileämpää, sillä toinen kuuma kisapäivä ei ollut toiveissa. Toki kaksi takkia päällekkäin ja tuplahousut jalassa, ei sekään ihan kivaa ollut.

Viimeinen rasti ja maalisuora Seinäjoen keskuskentällä.

Meidän perheestä kisaamaan lähti kaikki naiset ja kuopukselle tämä oli ihan ensimmäinen suunnistuskilpailu, toki saattaja sarjassa sillä mies lähti turvaksi perään juoksemaan. On hienoa, että pienimmillä suunnistajilla on mahdollisuus myös osallistua, mutta jos uskallus ei vielä riitä yksin menemään, saa ottaa jonkun tutun mukaan. Periaatteessa lapsi itse suunnistaa ja tekee reitinvalinnat ja saattaja vain seuraa, mutta ei ole kiellettyä yhdessä katsoa karttaa ja tuumia ratkaisuja. 

Meidän 9-vuotiaalle tämä oli neljäs kerta oikeaa suunnistusta ilman siimaa ja pari kertaa oli tullut hetkellinen hätä minkä rakennuksen nurkalla ollaan. Kiitokset kaikille jotka auttoivat pieniä lapsia.

Itse tykkään sprintti suunnistuksesta sen sähäkyyden vuoksi. Ratkaisut pitäisi osata tehdä nopeasti, ehtiä ja pystyä lukea karttaa kovassa vauhdissa sekä olla ajatuksissa aina kymmenen askelta edellä. Niin ja muistaa ne kielletyt alueet, sillä muuten hyväkin suoritus hylätään. Koen pikku hiljaa oppineeni nuo kielletyt alueet, mutta siltikin tulee joitain kohtia kierrettyä varmuuden vuoksi, kun ei ole varma. Sprintissä kartta ja sen merkit ovat osa niin erilaisia kuin metsäsuunnistuksessa, että voi puhua kahdesta ihan eri lajista. Sprintti on yleistymässä, enkä pidä sitä yhtään pahana.

Kohta lähtö kaksi.

Aamupäivän kisa ja reitti oli melko simppeliä, vaikka kahdesti piti pysähtyä ihan paikalleen kun arvoin reitinvalintaa ja toisessa piti tiirata karttaa ja varmistaa saako yhdestä kohdasta mennä. Alkaa tuo ikänäkö vaikuttamaan, että kovassa vauhdissa en meinaa kartasta kaikkea nähdä ja sprintti kartassa osa koloista voi olla niin pieniä, että ei vaan meinaa erottaa. Juoksu kuitenkin kulki mukavasti, kartalla pysyin koko ajan ja 2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli tasan 10 minuuttia. Sarjan voitto.

Aamupäivän karttapala.

Tällaisten kahden kisan päivien inhottavin juttu on pitkältä tuntuva odotus seuraavaan starttiin. Tuossa välissä ehtii hyvin syödä, verrytellä, jutella tuttujen kanssa ja tehdä ostoksia Suunnistajankaupassa, mutta kyllä odottavan aika taas vaan oli niin pitkä. Kun sitten vihdoin taas pääsi kaduille ja puistoon, niin sitten sitä mentiin. Päiväkin oli jo aamusta lämmennyt sopivaksi, mutta ei liian kuumaksi. Silti pitkähihaisella paidalla jatkettiin.

Melko selkeitä reitinvalintoja jälleen ja rauhalliset rastilta lähdöt takasi sen ettei rasti väleillä tarvinnut pysähdellä tarkistamaan reittiä. Jaloissa painoi väsymys nyt jo enemmän, mutta silti ne toimi rullaavasti. Nautin menosta ja sprintti on kyllä mukavaa 😊 Ainakin tänään, kun se sujui jouhevasti. Toisestakin kisasta sarjan voitto, 2,2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli 10 min ja 14 s ja kotiin viemisinä pussillinen keksejä ja hapankorppuja, nam.

#ykvsuunnistus

Tänä keväänä on tullut vain sprinttailtua ja tulevana viikonloppuna olisi edessä sitten oikeat metsäsuunnistuskisat. Tänään suunnistuskoulussa oon ohjaajana rastireitillä ja muut arki-illat menee töissä. Joten viikonlopun kisoihin lähdetään ilman että alla on yhden yhtä suunnistusta metsässä. No ehkä taito tulee takaraivosta, mutta hiukan jännittää. Pitää vaan lähteä rauhassa liikkeelle. Raporttia sieltä tulee sitten viikonloppuna.

Nyt juhlavuoteni kisoja on kasassa 12. Loppu viikosta määrä lisääntyy.

Kaikille mukavaa vappua 🎈🎉

~Eija~