perjantai 18. maaliskuuta 2016

Mitä kehonkoostumusmittaus kertoo mun kropasta?

Mulla oli tällä viikolla taas antoisa viikko Kuortaneen Urheiluopistolla lähijaksopäivillä. On se niin oma maailmansa hurauttaa Kuortaneelle ja yrittää imeä kaikki se energisyys ja liikunnan ilo itseensä ja tätä kautta muillekin jaettavaksi. Ryhmämme on aivan huippu, opettajat ovat huippuja ja ympäristö aivan huippu!
Tällä viikolla kävimme läpi muun muassa kehonkoostumusmittauksen periaatteita.

Kehonkoostumusmittauksessa arvioidaan kehon rasvojen, lihaskudoksen ja lihastasapainon jakaumaa sekä aineenvaihduntaa. Tämän vuoksi kehonkoostumusmittaus kertookin paljon enemmän kuin pelkkä puntari käynti.  Monet seuraavat omaa aamupainoaan ennen aamupalaa, Kehonkoostumusmittauksessakin on merkitystä mihin vuorokauden aikaan mittaus tehdään ja mitä olet tehnyt parina viime päivänä. Tämän vuoksi on tärkeää ja hyödyllistä pyrkiä tekemään seuranta mittaukset aina mahdollisimman samanlaisissa olosuhteissa.

Laitteita on hurjan monen merkkisiä ja mallisia. On tietokone ohjelmoituja, puntarin kokoisia joissa mittaus kohdat tulevat käsiin ja jalkapohjiin tai pelkkiä jalkapohjien tai käsien kautta mittaavia laitteita. Seuranta mittaukset on suositeltavaa tehdä aina samalla laitteella ja tällöin seurantakin on luotettavampi.
 Mikä tahansa laite sitten onkin, on aina kuitenkin muistettava, että mittaus on arvio! Absoluuttisen totuuden meidän kehosta saa jos kroppa pistettäisiin konkreettisesti paloiksi, huh. 
Mittauksesta saadut tulokset numeroin ja havainnollistavin kuvin.
 Me olimme tehneet kehonkoostumusmittauksen Kuortaneella 27.8.2015 (hui kun aika on mennyt nopeaa!). Laitteena oli Tanita MC-180MA. Tällä viikolla teimme saman mittauksen, samalla laitteella, suurin piirtein samaan vuorokauden aikaan. 
 Ensimmäisena kiinnitin huomiota, että painoa on tullut kilo lisää! Olenhan tämän huomannut omallakin normi puntarilla ja nyt olikin syytä tarkastella lähemmin onko tämä hyvää vai huonoa painonnousua. 
Tulokset kuitenkin osoittivat, että paino oli noussut kasvaneesta lihasmassasta, JEE :D Mä en ole tietoisesti lihasmassaa kasvattanut, enkä sitä tule tulevaisuudessakaan tekemään, en käy kuntosalilla säännöllisesti, mutta heilun kahvakuulan kanssa ja teen toiminnallisia ja kehonpainoharjoittelua. Ja näillä eväillä lihasmassa oli kasvanut 7 ja puolessa kuukaudessa lähes kaksi kiloa! Rasvaprosentti oli pienentynyt puolellatoista kilolla ja mm. veden juonnin opettelu oli nostanut kokonaisvesimäärää kropassa vajaalla puolellatoista kilolla. Ei paha ollenkaan ja näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin.
 Mulla ja Marjutilla on myös kehonkoostumuspuntari, jota on helppo kuljettaa mukana, kun menemme asiakkaita tapaamaan. Meidän oma on Tanita BC-601. Tässä mallissa on kuusi mittauskohtaa: kaksi käsissä ja kaksi jalkapohjissa. Tulokset kirjaamme manuaalisesti ja asiakas saa aina palautteen tuloksista.
 Nyt olikin hyvä tilaisuus verrata kahden saman merkkisen mutta eri mallisen mittarin tuloksia. 
Tuloksissa oli pientä heittoa. Meidän puntarilla esimerkiksi olin 300g painavampi, rasvaprosentti yhden korkeampi ja lihasmassaa oli kaksi kiloa vähemmän. No tutkin viime syyskuussa omalla puntarilla tehtyjä omia mittauksiani ja kas kummaa, kehitys oli suurin piirtein samanlainen kuin Kuortaneellakin mitatulla laitteella. Näin tulikin osoitettua, että on tärkeää seurata kehitystä sillä samalla laitteella ja suhtautua kriittisesti eri laitteilla saatujen tulosten vertailuun. Tärkeintä on seurata sitä omaa kehittymistä ja hyödyntää saadut tulokset omissa valinnoissaan.

Neljääkymppiä kohti juoksevan rouvan sisäinen ikä 21 vuotta :D!
Jos kehonkoostumusmittaus kiinnostaa, laita viestiä ja sovitaan mittauksia (10€ kerta).
Jos haluat oman kannustajan, tutummin personal trainerin, ota silloinkin yhteyttä.
Allekirjoittaneella mahdollisuus ottaa uusia asiakkaita toukokuussa :D
->  metwotraining@gmail.com 

~Eija~

torstai 10. maaliskuuta 2016

Ladulla ja tietokoneella

Hiljaiseksi vetää blogissa, vaikka muuten onkin täysi rähinä päällä :D
Kahtena viime viikonloppuna rykäisin muutamat hiihtosuunnistuslenkit. Kelit olivat kohdillaan ja lunta riittävästi. Ekana viikonloppuna hiihtokin sujui, mutta jälkimmäisenä merkillinen voimattomuus koko kropassa. Vaikea tunnustaa itselle, mutta voimattomuus taisi johtua ihan väsymyksestä.
Lasten hiihtoloma viikko sisälsi paljon aktiviteetteja mullakin ja kolme yövuoroa ennen lenkkejä saattoivat vaikuttaa ratkaisevana niittinä koko kropan kipsiin. Mutta mukavaa oli ja kaikki rastit löytyi :)!
Enpä tiedä, mutta saattaapi olla, että sukset jäivät nyt kesätauolle. Kovin on keväiset kelit ja tuo valon määrä on jotain niin mahtavaa. Jos vielä hiihtelemään mielii, pitäisi ladulle ehtiä heti aamupäivästä, kun yön jäljiltä pakkanen on kovettanut latupohjat. Mulla ei kyllä aamupäivälenkkeihin ole lähipäivinä mahdollisuutta, valitettavasti. Myöhemmin iltapäivällä ja illalla ladut ovat jo melko sohjoiset, eikä ehkä sitä mielekkäintä menoa tarjoasi. Tämän talven hiihtokilometrit jäivät 300 tietämille. Ja kaikki täälä omilla "kotilumilla", sillä en ole Lappiin tms talvilomallani päässyt lipsuttelemaan.

Mä olen niin kevät tyyppi, että toisaalta olen valmis jo vastaanottamaan sulan maan, muuttolinnut ja krookukset ;) (kesälenkkareista puhumattakaan!!)
Viikonlopun saalista :)
 Liikunta-alan opiskelut Kuortaneella edistyy hyvää vauhtia, mutta kuten etukäteen oli ennustettavissa, on tämä maaliskuu ja huhtikuu todella kiireiset. Neljästä suoritettavasta osiosta Liikkumaan ohjaamisen raportti on parhaillaan vihdoin arvioitsijoilla luettavana ja Yksilöllinen liikunnanohjaus lähtee arvioitsijoille ihan näillä näppäimillä. Sitä vaan haluaa viimeiseen asti viilata sitä omaa tuotostaan ja joka lukukerralla löytää jotain korjattavaa tai lisättävää. Melko sokeaksi ja sanattomaksi sitä tulee loppu vaiheessa omalle tekstille. Nyt vaan sormet ristissä toivon, että hyväksytyn arvosanan saan.

Vihdoin valmis :D
Kolmas työn alla oleva opiskeluihin liittyvä osio on Liikunnan ammattilaisen toimiminen. Mun osalta se tarkoittaa suunnistusleirin järjestämistä lapsille ja nuorille yhteistyössä suunnistusseurani kanssa. H-hetki on huhtikuussa ja ennen sitä on vielä vaikka mitä tekemistä. Nyt mainokset on laitettu eteenpäin ja ilmoittautumisia on alkanut tipahdella. Mukavaa puuhaa ja lasten kanssa on aina niin mielenkiintoista touhata ja palaute on suoraa. Tavoitteet ovat siis korkealla ja onneksi tukena on asiansa osaavat seurakaverit :)
Lasten suunnistusiltapäivän ja nuorten leirin mainokset.
Ensi viikolla taas Kuortaneelle lähiopiskelupäivien annista nauttimaan, ihanaa!
Uskomattoman nopeasti tämä aika menee. Jäljellä on enää kolme lähijaksoa...

Nautinnollisia orastavan kevään päiviä kaikille :D!

~Eija~

perjantai 26. helmikuuta 2016

Talvikenkäperheeni

Kengät, nuo välttämättömät pahat. En ole ikinä ollut mikään kenkä fani. En omista ainoitakaan virallisia korkkareita, pari hassua monta vuotta vanhaa juhlakenkää löytyy kaapista ja pari pohjasta kulutettua tennaria. Ostan tyyliin kerran vuodessa jonkin sortin kengät ja niillä mennään se vuosi...jos ei kaksi tai kolme jos valinta on osunut nappiin. 

Lenkkareita kyllä kuluu yhdet per vuosi ja juoksu kilometrien täyttyessä lenkkarit siirtyvät ruohonleikkuu/puutarha kengiksi. Useampi vuosi on mennyt ja lenkkareita kulutettu, että se oman jalan malliin sopivin menopeli on löytynyt. Mun lenkkarit on NewBalance tai Asics. Neutraalilla, ohuella pohjalla. Näillä on sitten menty monen monta talvea varpaat märkinä, lipsutellen sohjossa ja jäässä. 
Ehkä se on iän tuomaa ennakoimista tai juoksu rentouden hakemista talvijuoksuunkin, sillä vihdoin ja viimein menin hankkimaan talvikenkäperheeseeni nastajuoksulenkkarit.
Ihana ötökkä laatikko ;)

Vaihtoehtoja on useita; hyviä, parempia ja parhaita. Itse se on kokeiltava mikä omalle jalalle ja juoksutyylille sopii parhaiten. Mä tilasin netistä sopivan kuuloisella alennuksella Icebug Pytho3-L BUGrip, kun sattuivat olemaan niin iloisen värisetkin ;)

Icebugin nettisivuilla kerrotaan näistän kengistä tällaista ->  "PYTHO3-L BUGrip® -nastakenkä on vakaa ja erinomaisen juoksutuntuman tarjoava jalkine kaikille liukkaille alustoille. Matalan välipohjan ansiosta tuntuma alustaan säilyy aina hyvänä. Kengän rakenne ja pohjan muoto tukevat jalkaa myös intensiivisessä juoksussa. Nastalenkkarin istuvuuden takaa tarkka nauhoitus."

Eniten mietiin tuota kokoa, Satunnaisessa käytössä olevat kengät ovat kokoa 37 tai 38. Lenkkarit on kokoa 37,5 ja maastojuoksukengät on kokoa 38. Päädyin kokoon 37,5. 

Ei muuta kuin kengät jalkaan ja lenkille. Ensi tuntumalla kengät tuntuivat melko napakoilta, isovarpaan kohdalta jopa ahtaalta. Tulikohan sittenkin liian pienet...hitsi. 
Ensimmäiset kolmisen kilometriä jalkapohjia särki kuten maastojuoksukenkienkin ensilenkillä. Pohkeisiin asti tuntui puuduttelua eikä askel tuntunut kevyeltä. Mulla tosin usein lenkin alussa kiristelee ja vihloo jäsenissä, joten ei tämä vielä pelästyttänyt. Matka jatkui lumisella tiellä. Jäätä sai hakemalla hakea ja isomman tien varressaa pystyi kokeilemaan pitoa ja kyllä se piti! Ah jes! Ja rentous löytyi pikku hiljaa :D! Muutama kilometri ennen kotia kiinnitin huomiota isovarpaisiin, joissa ei tuntunut yhtään ahtaalta. Päin vastoin jaloissa tuntui hyvältä, kiristys ja puuduttelu oli poissa.
Edesmenneen mummani kutomat säärystimet suojaavat nilkkoja hyvin lumelta.
Testilenkin jälkeen olo oli onnellinen. Kengät toimi, jalat pysyivät kuivina ja eikä hiertymiä tullut yhtään. Jalanpohjissa oli lievää pistelyä, johtuen kenties kovemmasta kengän pohjasta ja nastoista. Kokonais arvosana -> Tykkäsin :D
Talvikenkäperheeni vasemmalta -> maastojuoksukengät, perus tarlvikengät, nastajuoksukengät, perinteisen monot, luistelumonot ja sisäkengät.
Talvikenkäperheeseeni liittyi siis yhdet uudet "imurit". Kesälenkkarit saa suosiolla laittaa odottamaan kevättä ja nyt saa nautiskella pitävistä askeleista. 
Maastojuoksukenkien ja nastakenkien yksi ehdoton plussa on vettähylkivä pinta. Mikä miellyttävintä, että jalat ei kastu oli sitten loskaa, vesisadetta tai kuraa. Ja niitähän täälä meillä pohjolassa riittää.

Rentoja lenkkejä kaikille :D!

~Eija~

torstai 11. helmikuuta 2016

Rentoutumassa :)

Me itse asetamme itsellemme mahdollisuuksia, haasteita ja tavoitteita arkeen. Toista motivoi tämä hetki ja toista tulevaisuus, kenties parempi sellainen. Kuitenkin olisi niin tärkeää nähdä ja kokea juuri tämä hetki ja nauttia siitä. Pysähtyä hetkeksi.

Oma elämäni on juuri nyt ehkä elämäni kiireisintä ja haasteellisinta, mutta samalla myös antoisinta. 
Oma perhe, melko pienet lapset ja heidän harrastukset, ystävät, koti, työ, kakkostyö, opiskelut ja omat harrastukset. Aikataulut ovat joinain päivinä todella tiukkoja ja vaatii tarkkaa suunnittelua. Tämä luo osaltaan stressiä, mutta myös onnistumisen tunteita.

Tänään oli mun aika ottaa hetki itselleni, rauhoittua, rentoutua ja pysähtyä :)
 Meidän kylällä Ilmajoen Rengonkylällä/Pojanluomalla on Avun Paikka, jossa ammattihierojat Heidi ja Henri ovat ottaneet asiakkaita vastaan kohta jo kolmen vuoden ajan. Tarjolla on perinteistä hierontaa, jalkapohjien vyöhyketerapiaa, kuumakivihierontaa, intialainen päähieronta, suklaahieronta ja kasvohierontahoitoja. 
Henri on kahdesti aukaissut penikoista vaivaamat jalkani ja nyt mieheltäni joululahjaksi saamani lahjakortin halusin ehdottomasti käyttää hiukan hemmottelevampaan hierontaan (penikoiden käsittely ei ole kovin rentoutttavaa ;) ). Kokeilin ensimmäisen kerran kuumakivihierontaa.
Kuumia, sileitä kiviä oli koko ajan selkäni päällä ja sen lisäksi kiviä laitettiin varpaiden väliin ja sain pitää niitä käsissäni. Öljyn tuoksun sain valita ja tietysti valitsin makean karamellin- tuoksun. Rauhallinen musiikki loi ihanan tunnelman.
 Valitsin jalkojen ja selän hieronnan. Heidi hieroi sekä käsillä ja kivillä. Kivet olivat niin sileitä, että eron huomasi vain kiven kuumuudesta. Pitkään paikallaan ollessaan kivi saattaisi tuntua polttavan kuumalta, mutta jatkuvassa liikkeesä se tuntui ihanan rentouttavalta.
Heidi ja kivet
Kuumakivihieronta rauhoittaa hermostoa ja rentouttaa sekä lymfakierto ja aineenvaihdunta lähtevät liikkeelle. Hoidon jälkeen on tärkeää juoda runsaasti vettä.
Voin lämpimästi suositella kaikille ko hoitoa ja Heidin ja Henrin tunnelmallista ja rauhoittavaa Avun Paikkaa. 
Avun Paikan löydät myös facebookista -> www.facebook.com/AvunPaikka
Kiitos Heidille ihanasta hieronnasta ja rauhoittumis hetkestä. 
Nyt jaksaa taas eteenpäin :D

~Eija~

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kelillä kuin kelillä treeniä ja lehtijuttuja :)

Ei mene tämäkään talvi aivan putkeen, niin kuin ei ole mennyt pari edellistäkään :(
Ensiksi rämmitään kurassa ja pimeässä monta kuukautta. Sitten saamme lunta ja pakkasta ja erityisesti tuota pakkasta aivan liikaa. Totumme pakkaseen ja seuraavaksi sataakin vettä ja luistimia voisi pitää jaloissa pihalla liikkuessa kaiken aikaa. Nyt jo paikka paikoin paistaa hiekkatiet ja kohta kura taas lentää ja lenkkarit ja housun lahkeet ovat pesun tarpeessa jatkuvasti. Toivoisin vain kunnon talvea ja sopivia ulkoilukelejä! Kun talvi on tällainen, onkohan kesäkin sitten taas kylmä ja vähäaurinkoinen... Toivottavasti ei.

Ei auta surkuttelu ja valittaminen, vaan mentävä olosuhteiden mukaan ja yritettävä nauttia siitä mitä meillä on. Ja kevättä ja aurinkoa kohti tässä jokatapauksessa mennään :)
Pakkasilla lenkin jälkeen varpaiden lämmittelyä.
 Mainio vaihtoehto paukkupakkasilla, pimeällä, vesisateessa tai pääkallokeleillä on raivata hiukan tilaa eteiseen, olkkariin, keittiöön tai esimerkiksi autotalliin ja kutsua ystäviä kylään treenivaate pukukoodilla :D
Mut ja Marjutin voi tilata vetämään omaan kotiin kotitreenin erikseen sovitun sopimuksen mukaan. Aihe voi olla kehonpainoharjoittelu, kuntopiiri, intervallijuoksulenkki, kahvakuula- tai jumppapallotreeni tai ehdota omia toivomuksia. 
Paremmilla ulkoilukeleillä yhteisen treenin voi toteutta ulkona, lähimetsässä, pururadalla tai vaikka mökki laiturilla :)
 Minä sain kutsun Niinan kotiin tammikuun paukkupakkasilla ohjaamaan treenin omankehonpainolla. Ulkolämpömittari näytti rapeat 30 astetta pakkasta ja sisällä tupakeittiössä naiset mm. punnersi, loikki ja lankutti hiki otsalla.

Kiitos Niinalle, että saimme tulla testaamaan lattialautojen ponttien pitävyyttä ;)

Treenin jälkeen nautimme palautus smoothiet, joka sisälsi banaania, avokadoa, puolukkaa, appelsiinimehua, maitorahkaa ja maitoa.
Viime viikolla on paikallislehdissä painettu asiaa :)
Ilmajoki-lehdessä oli juttu pakkaskuulailustamme ja 
Jalasjärven ja Peräseinäjoen paikallislehdessä oli juttu nuorisoseuran järjestämästä liikuntaryhmästä, jossa itse olen ohjaamassa kahvakuulatreenejä joka toinen maanantai. 
Ilmajoki-lehden juttu helmikuussa 2016
JP Kunnaallissanomien juttu helmikuussa 2016
~Eija~

maanantai 1. helmikuuta 2016

Ravinnosta hyvä olo

Hyvä paha ruoka. Mieliteot ja herkuttelut. Nii-in. Moni kokee syyllisyyttä syömisistään. Mutta miksi? Sehän on fakta, että elimistömme ei toimi mikäli emme saa riittävästi oikeanlaista ravintoa. Silloin kun mieliteot yllättävät olisi hyvä miettiä miksi ne yllättävät. Onko päivän aikana menty liian vähällä ravinnolla, joten illalla on kiljuva nälkä ja pakko saada nopeasti ja paljon ruokaa. Vai liittyykö mieliteot johonkin tilanteeseen, jossa olet tottunut itseäsi palkitsemaan ruualla?

Tarkkailemalla itseäsi ja omaa toimintaasi pääset parhaiten selville mikä syömisessäsi mättää. Jos verensokeritasosi pysyy tasaisena koko päivän eivät mieliteot yllätä iltasella.

Ota haltuusi 1 asia kerralla, äläkä koskaan laihduta nälkiinnyttämällä itseäsi. Laita ensin ruokailussasi kuntoon nämä kolme asiaa:

1. Riittäväsi vettä päivän aikana säännöllisesti nautittuna
2. Säännöllinen ateriarytmi
3. Riittävästi proteiinia

Säännöllisestä syömisestä voit huolehtia esimerkiksi erilaisten välipalasmoothieitten avulla.

Kun nämä asiat sinulla korjaantuvat saattaakin käydä niin, että paino tippuu melko helposti, koska mieliteot jäävät pois. Saat energiaa pitkin päivää, eikä elimistösi tarvitse enää käydä säästöliekillä.

                        Runsas lounas vähillä kaloreilla. Laihduttajankaan ei tarvitse nähdä nälkää :)

OIkeanlaisesta syömisestä saat lisää tietoa Ravinnosta hyvää oloa -ryhmässä, joka starttaa Marjutin johdolla 27.2. klo 11.00 Ilmajoella Ahonkylässä.
Tämä ryhmä sopii kaikille jotka ovat kiinnostuneita ravinnon merkityksestä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Ryhmässä keskustellaan ruuasta, siihen liittyvistä tunteista ja käyttäytymismalleista. Lisäksi valmistamme maistuvaa ruokaa, joka tukee sinun henkilökohtaista tavoitettasi. Ryhmän tuki auttaa onnistumaan tavoitteessasi :)

Ryhmä kokoontuu yhteensä kuusi kertaa ja hinta on 99e/osallistuja (sis alv 24%). Ilmoittautumiset ja lisätiedot metwotraining@gmail.com
Ota rohkeasti yhteyttä!

                                                                   Marjut

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kahvakuulatreenit pikku pakkasessa

Sunnuntai aamuisin voi venyä ja vanua sängyssä, nauttia hidas pitkä aamupala, lukea lehteä... Kuulostaa hyvältä, mutta toisena yhtä hyvänä vaihtoehtona aamuun tänään oli pakkaspäivän kuulailu Ilmajoen Ahonkylässä. 

Kireät pakkaset ovat antaneet periksi ja meitä helli sopiva nippa nappa pakkasen puolella oleva lämpötila. Viikolla olleet suojakeli ja vesisateet (tammikuussa!!!) olivat tehneet tiet ja pihat erittäin liukkaiksi. Varovaisuus piti siis muistaa erityisesti kun vielä harjoitusvälineenä on painava kuula.
Hiekkaa kengän alle ja kuulat liikkeelle :)
 Ohjelmassa oli vuorovedot MEtraining -tiimiltämme. Marjut veti alkuun lämmittelyt ja pyramidiharjoittelun, jossa tuli tehokkaasti ylä- ja alakropalle liikettä.
Eija jatkoi yläkroppaan painottuen kahden liikkeen sarjoilla joista siirryttiin vuorostaan alakropan liikkeisiin. Heilautus-sarja ja loppuun koko kropan liikkuvuutta ja venyttelyä.

Meillä oli usean painoisia kuulia tarjolla ja esimerkiksi perusheilautuksissa tehokkainta onkin ottaa se painavin kuula käsittelyyn. Saa keskikropan aivan toisellalailla mukaan liikkeeseen.

Ulkona kuulailun isoja plussia on raitis, hapekas ilma ja kuulan pudotessa ei tarvitse varoa kuin varpaitaan.
Onneksi kaikki lumi ei vesisateista huolimatta vielä sulanut ja pääsi vielä hangessakin iloittelemaan :)
Kiitos pakkaspäivän kuulailuun osallistuneille :)
Saimmepa hyvän treenin heti päivän kärkeen ja loppu päivän ehtii vielä olla perheen kanssa, touhailla kotona, lukea se lehti, tehdä ruokaa, lähteä ystävän kanssa lenkille, synttäreille... tai ihan mitä vaan. Kivaa sunnuntain jatkoa kaikille :D!

~Marjut ja Eija~