torstai 28. huhtikuuta 2016

Palautetta, ajatuksia, toiveita...?

Tässä menneen syksyn, talven ja orastavan kevään aikana on tullut ohjattua useampi vesijumppa, kahvakuula, toiminnallinen ja kehonpainolla tehtävä treeni erilaisille kuntoilijoille. Haasteellisinta on koota sellainen paketti, mikä sopii kaikille vaativuudeltaan ja vaihtelevuudeltaan. Harvoin keskityn vain yhteen lihasryhmään, vaan koko kroppa pistetään liikkeelle. Oma tyylini on tarjota aina kunnon treeni, jossa hiki nokkuu ja mieli virkistyy. Pyrin aina painottamaan, että jokainen tekee omaan tahtiin ja tarjota myös keveämpiä vaihtoehtoja/liikkeitä. Me kaikki kun ollaan erilaisia, jokaisella on omat vahvuutensa ja taustansa. 

Jossain mielessä olen onnistunut, koska näen treeneissä vakikävijöitä, mutta samalla pohdin minne pari kertaa käyneet ovat jääneet. Palautetta on todella vaikea saada ja juuri sitä ohjaajana kaipaisin, että tietäisin mikä on hyvää, mikä huonoa ja mitä osallistujat toivovat.

Kuortaneelta lähijaksoilla olen saanut hurjasti uusia ideoita, tietoa ja taitoja sekä hauskoja ajatuksia, mitä kaikkea teidän kanssa voisikin tehdä. Maailma on täynnä erilaisia liikuntalajeja ja treenimuotoja, että olen aivan satavarma, että kaikille on olemassa se oma lajinsa kunhan sen vain ensin löytää. Toivon, että voin olla auttamassa teitä sen oman lajin löytämisessä ja tarjota monipuolisia ja virikkeellisiä treenejä jatkossakin :)
Laittakaa rohkeasti ajatuksianne, toiveitanne ja kaikkea palautetta allekirjoittaneelle!
Lämmittelyt hyppynarulla.
 Mä olen treenaillut aina silloin tällöin käsillä seisontaa. Haaveena olisi joskus ilman tukea siinä pysyä ja luonnollisesti jatkaa siitä käsilläkävelyyn. Koulussa saimme tähänkin lyhyesti treenailuvinkkejä, joten hyvään vauhtiin olen päässyt. 
En edes tiennyt, että pystyn seisomaan päälläni ennen kuin vaan kokeilin ja sain siihen pari vinkkiä :)
Äiti ja tytär 6 vee ylösalaisin :D
Vielä ei ilman seinän turvaa uskalla yrittää.
Eilinen päivä meni sängyssä pyöriessä vatsataudin kiusatessa :/ Onneksi tänään paistaa aurinko (ulkonakin) ja olo on melkein normaali. Lenkin kuitenkin jätin väliin ja pienet puuhastelut kotona saa riittää. Yhtenä tuskallisena rästihommana oli veroilmoituksen tekeminen... Ei se niin tuskallinen olisi jos tietäisi mitä mihinkin pitää kirjata ja mitä kaikkea voi vähennyksiin laittaa jne. No perästä oletettavasti kuuluu menikö yhtään sinne päinkään. Ensi vuonna osaan sitten taas paljon paremmin :)

~Eija~

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Eurajoelta palan matkaa kohti Poria

Juosta voi kuusta maahan tai ihan vain omaa taloa ympäri. Molempiin voi tehdä oman henkilökohtaisen tavoitteensa, toteuttaa treeniohjelmaa ja lähteä suoritukseen. Aina tulisi kuitenkin keskittyä oleelliseen, siihen omaan kehittymiseen ja keinoihin miten siihen päästään. Oma napaisuutta viimeiseen asti.
No sitten sä lähdet kisoihin ja oletkin rintarinnan muiden yhtä hyvin tai enemmän treenanneiden kanssa (geeneistä ja pitkistä jaloista puhumattakaan!). Sä viet sitä omaa napaasi niin kovaa kuin sielu sietää kohti tavoitettasi ja sitten alkaa spekulointi miten kävi ja miksi. Oppimisen paikka hyvässä ja pahassa.

Huhtikuun alkupuolella olin juoksemassa Karhuviestissä, joka on viestikisa Eurajoelta Poriin (n 35km) tai pisimmillään Raumalta Poriin (n 50km). Mä pääsin työpaikkajoukkueeseeni, jossa olin viime vuonnakin edustamassa ja matkana oli tuo lyhyempi, Eurajoelta Poriin. Osuusmatkat ovat 1.osuus 7,4km 2.osuus 6,3 3.osuus 5,5km 4.osuus 6,5km ja ankkurilla 9,2km. Viime vuodelta meillä oli puolustettavana voitto, joten sitä lähdettiin huumorilla tosissaan tavoittelemaan.

Viime vuonna ensikertalaisena olin kolmannella osuudella ja koin silloin lyhyen (5,5km) erittäin haasteellisena matkana, koska siinä piti juosta koko ajan vitonen silmässä. Juoksu meni silloin hyvin, kilometriaika oli 4,39 min/km, johon olin tyytyväinen.
Tänä vuonna napsahti aloitusosuus... Pisti hirvittämään, koska olen juossut selvästi vähemmän kuin viime vuonna ja matka oli selvästi pidempi (7,4km). Miten ikinä pystyn pitämään reipasta vauhtia yllä koko matkan....!!? Kukaan ei kuitenkaan halunnut vaihtaa osuuttaan mun kanssa, joten otin haasteen vastaan. Toisaalta mua myös sytyttää kaikista parhaiten aloitus- ja ankkuriosuudet, oli sitten kyseessä mikä laji tahansa.
Lähtökiihdytyksessä, mä numerolla 243 :) Kuva tapahtumasivuilta.
Keli oli melko sopiva; lämmintä plus 7, hiukan ehkä tuuli ja sekin takaapäin, sateenuhka oli päällä mutta lähdössä ei piskon piskoa tullut. Puin päälleni kaksi pitkähihaista paitaa, juoksutrikoot ja päähän huivi pitämään hiukset sivussa. Ensimmäiset kaksi kilsaa kädet oli tuttuun tapaan kylmät, mutta lämpeni siitä sitten.

Pyrin pitämään vauhdin alussa sopivan rauhallisena mutta reippaana, voimia säästellen. Kilometritolppia ei ole, eikä mun sykemittarissa oo gebsiä, joten todellista vauhtiani en tiennyt. Tuntemusten mukaan pyrin menemään, liikaa hengästymättä. Aloitusosuudella on selvästi nousua ja niihin pyrin henkisesti valmistautumaan jo etukäteen

Siinä oli parikin selkää joiden peesissä menin ja vauhti tuntui sopivalta. Kellosta seurasin aikaa ja arvioin missä kohdassa menen. Viimeinen mäki edessä ja jäin pikku hiljaa peesistä. Kyltti; 1 kilometri vaihtoon ja vilkaisu kelloon -> olin omasta arviostani selvästi edellä :D Päätin, etten anna yhtään enempää vauhdissa periksi ja pyrin pitämään peesiselät koko ajan samalla etäisyydellä. Jalat jaksoi todella hyvin, mutta hengitys oli raakaa hommaa. Tuntui ettei happea saa millään tarpeeksi. Mutta loppuun asti painettiin.
Mun 7,4km aika oli 31min 20s, eli 4,14min/km. Ehdoton ennätysaikani tasaisella yli 5 km matkalla, JIHUU :D!
Vaikka lähdin epävarmoista fiiliksistä, onnistuin sittenkin. Uskon avainasemassa olevan monipuolisuus mitä on viime syksystä lähtien saanut nauttia. Olen oppinut ja tietysti opettelen edelleen, ettei se määrä välttämättä korvaa laatua, vaan ajatus mukaan siihen treenailuun. Opinnot Kuortaneen Urheiluopistolla ovat muovanneet omaa treenailua selvästi parempaan ja toimivampaan suuntaan. 

Mun osuuden jälkeen olimme työpaikkajoukkuesarjassa toisena ja näissä asetelmissa pysyttiin maaliin asti. Voittaja joukkue oli ylivoimainen, jopa epäilyttävän ylivoimainen...
Porin Karhuhallissa oli viestin maali
Palkintojen jaon jälkeen kaasuteltiin yhteiskyytillä kotiin.
Oli taas kerran kyllä niin mukava reissu ja taas tutustuin uusiin upeisiin ihmisiin :)
Kiitos Susanna, Maarika, Hanna ja Susanna :D
Palkinnoksi saatiin bluetooth-kaiutin..hmm, osaisko joku opettaa miten sitä käytetään.. ;)
Kotiin tuomisina myös hieno tämän vuoden muistomitali :)
Juoksun iloa ja onnistumisia voi päästä kokeilemaan ja treenaamaan
Metwotrainingin juoksukoulussa,
 joka starttaa toukokuun 9. päivä. Oli tavoitteesi mikä tahansa, lähde rohkeasti kokeilemaan, olisiko sinun vuorosi viedä sitä omaa napaa ;)
Tästä pääset lukemaan juoksukoulusta lisää.

~Eija~

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Suunnistuskipinää

Suunnistus on mulle rakkain ja ehdottomasti tunteita herättävin liikuntalaji. Olen aivan pienestä asti käynyt isäni kanssa iltarasteilla ja ensimmäinen kisani oli 5 vuotiaana. Minä jopa muistan tuosta kisasta välähdyksen rastilta, jossa joku tyttö kysyi "onkohan tämä oikea rasti?". Silloin rastireitillä oli ns valerasteja ja nämä tuli jättää leimaamatta. Minä toki käsittääkseni leimasin kaikki ja hylsy paukahti, mutta mitäs väliä sillä. Samaisesta kisasta, tai sitten se on jostain toisesta varhais vuosiltani, muistan istuneeni halkopinon päällä ja odottaneeni äitiä, joka ei aivan ehtinyt tulla lähdöstä vastaan ennen maaliin tuloani. Tästä ovat toki kertoneet vanhempanikin, joten muistot saattavat kummuta tästä.

Vuosia on tuosta kulunut ja olen kiitollinen vanhemmilleni suunnistusharrastuksen pariin viemisestä. Yläasteikäisenä oli pari vuotta ettei olisi vähempää voinut kiinnostaa, mutta niin vaan vanhemmat pakkasivat reppuni ja tuuppasivat linja-autoon, joka vei suunnistuskisoihin ja -leireille. "Vaikean" vaiheen jälkeen kipinä roihahti jälleen ja sillä polulla ollaan.
Kuortaneen Urheiluopiston Liikunan ammattitutkinnon opiskeluihin kuuluu jonkin liikunnallisen tapahtuman järjestäminen. Mulle oli päivänselvää, että toteutan sen yhdessä suunnistusseurani Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston kanssa. Seura toimii vapaaehtois- ja kökkätoiminnalla ja halusin oman korteni kantaa kekoon. 
Toiveena tuli oman seuran nuorille leirin järjestäminen. Lopulta tapahtuma kohdennettiin myös alle 10 vuotiaisiin lapsiinkin, jotka pääsisivät tutustumaan suunnistukseen.

Kaikki lähti ideoiden ja ajatusten vaihdosta jaostossa, ohjelmarungon hahmottamisesta ja avainhenkilöiden rekrytoimisesta. Saimme muutaman yhteistyökumppanin, joihin olin tiiviisti yhteydessä pohtiessamme miten voisivat olla esillä tapahtumassa. Mun tehtävänä oli kokonaisuuden hallitseminen, mainosten tekeminen, yhteydenpito lehtiin ja avainhenkiöihin, ilmoittautumisien vastaanottaminen, yhteydenpito lasten vanhempiin, turvallisuussuunnitelman laatiminen ja tarvittavan määrän henkiökuntaa rekrytoiminen. Työtä oli paljon ja paljon oppi uutta. Kiitos seurakavereideni ja taustajoukkojen, sillä leiri onnistui erinomaisesti :)
Viime viikonloppuna, lauantaina iltapäivällä pienemmille lapsille (6-10 vuotiaat) oli suunnistukseen liittyvää toimintaa. Opeteltiin leikin lomassa karttamerkkejä, suunnistusvarusteista, köysiradalla pusikoissa kulkemista ja leikittiin liikunnallisia leikkejä. Vanhemmat saivat olla lapsen seurana. Välipalan jälkeen saatiin oikeat suunnistuskartat tutkittavaksi ja päästiin ohjaajan kanssa kiertämään rastireittiä.
Samaan aikaan nuoret (11-15 vuotiaat) saivat teoriaopetusta ja sen jälkeen heillä oli rastinotto harjoitus läheisessä metsässä.
Pienempien leirin päätyttyä näyttävään palkintojen jakoon, nuoret jäivät vielä jatkamaan leiriä. Heidän kanssaan ohjelmassa oli lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoittelua, ruokailut ja päivän päätteeksi hämärän laskeutuessa yösuunnistusharjoitus.
Keli tapahtuman aikana oli alun pienen vesisateen jälkeen aivan loistava. Yösuunnistusharjoituksen alkaessa oli ihanan lämmin. Mä hölkkäilin metsään yhdelle rastille odottelemaan nuoria ohjaajiensa kanssa. Päivän hälinän jälkeen hämärässä, lämpöisessä ja niin hiljaisessa metsässä pysähtyminen oli huikean rauhoittava hetki. Linnut lauloivat, ei ollut tuulen virettäkään, ympärillä oli kaunis luonto ja lähellä odotti rastilippu löytäjäänsä. Olin helpottunut miten hyvin päivä oli mennyt ja onnellinen että olin juuri tässä, juuri tällä hetkellä.
Puiden lomasta alkoi vilahdella otsalamppujen valot ja rauhallinen puheensorina lähestyi. 
Luvassa oli löytämisen riemua :)

Viikonlopun karttoja.
Nuorten ja osan ohjaajien kanssa jatkettiin ohuilla patjoilla salin lattialla nukkumisen jälkeen seuraavana päivänä suunnistuksen lähtöharjoittelulla, suunnan ottoa ja tarkkaa kartan lukemista. Oli ilo seurata heidän intoaan, jaksamistaan ja onnistumistaan metsässä.

Kuulemani palautteen mukaan suunnistuskipinä syttyi useammassa lapsessa. Toivonkin näkeväni heitä kesän iltarasteilla ja tulevina vuosina uusilla leireillä ja kisoissa.
YK-V:n iltarastikausi alkaa huhtikuun 26.pv. Osallistuminen lapsen kanssa rastireitille ei maksa mitään. Vaativimmille radoille karttamaksu on 5€ tai EPSU:n kortilla 55€ koko kausi kaikilla Etelä-Pohjanmaan seurojen iltarasteilla.
Opastusta ja ohjausta saat kysymällä keneltä vain iltarastipaikalla. 
Viikonlopun jäljiltä olin todella väsynyt. Ulkoilmamyrkytys oli lähellä ;)
Vielä pitäisi kirjoittaa raportti tapahtumasta, luetuttaa se arvioitsijoilla ja toivoa että hyväksytyn saan.
Opiskeluihin liittyen jäljellä enää toimintasuunnitelman tekeminen yrittäjyydestä. Sen koen haasteellisimmaksi osioksi ja siksi se kai onkin jäänyt viimeiseksi. Kunhan tästä tokenen, hyppään toivottavasti hyvillä ideoilla sen kimppuun.

~Eija~

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Hyvä paha sokeri :D Voitko olla ilman....

Eilisiltainen herkuttelu näkyy kasvoissani ja tuntuu turvotuksena sormissani. Olo ei ole mitenkään virkeä, vaan pikemminkin krapulainen. Miksi siis teen itselleni tälläistä? Aiheutan tukalaa oloa syömällä vääränlaista ravintoa. Nyt tämä riittää ja muutosta on luvassa. Muutokseen tarvitsen teidän ihanien lukijoidemme tukea :)

Turvottaako, onko olo tukala ja housut kireät? Voisitko ajatella olevasi ilman lisättyä sokeria ja valkoista jauhoa kolmen viikon ajan ja katsoa miten se vaikuttaa oloosi? Itse aion kokeilla tällaista muutosta ruokavaliossani. Haaste alkaa tänään 9.4. ja päättyy Vappuaattona 30.4. Vappupäivänä voit nauttia munkin ja simaa ja katsoa parantaako vai huonontaako se oloasi. Itse tiedän vastauksen jo valmiiksi.

Huonoksi ruokavalioksi sanotaan ruokavaliota, joka sisältää runsaasti kovaa rasvaa, valkoista jauhoa ja sokeria. Tämän tyyppisellä ruokavaliolla on todettu olevan yhteys ylipainoon ja useisiin elintapasairauksiin. Osa henkilöistä, jotka ovat luopuneet valkoisesta jauhosta ja lisätystä sokerista ovat kertoneet nyös ihonsa kirkastuneen, yeisen olemuksen ja virkeystasonsa kohentuneen ja muutaman kilon lähteneen kuin itsestään. Miksipä ei siis kokeiltaisi? Haittaa tästä ei ainakaan ole :)




Maustamaton jogurtti marjojen kera on loistava aamu- väli- tai iltapala. Mieluiten käytän itse hapattamaani Fitlinen jogurttia.

Luovu siis tästä päivästä alkaen lisätystä sokerista (ei siis enää sokeria kahviin eikä teehenkään) ja kaikesta missä tiedät olevan runsaasti sokeria näitä ovat: karkit, limsat, mehut, pullat, maustetut jogurtit jne.
Valkoista jauhoa on muun muassa pullassa, vaaleassa leivässä (joissakin ruisleivissäkin on, joten lue pakkausselosteet huolella) makaronissa, pizzassa jne.




Ole tarkkana kun ostat proteiinipatukoita, osa niistä kuuluu karkkihyllyyn sisältämänsä sokerin takia. Kaksi ylimmäistä voit tipauttaa ostoskoriisi huoletta :)

Metrainingin facebook sivuilla tullaan julkaisemaan haasteen aikana reseptejä, jotka ovat herkullisia, korvaavat makeanhimoa ja tasapainottavat elimistöäsi. Älä huoli miksikään viherpiipertäjäksi ei tarvitse ruveta, kunhan tehdään hyvää itsellemme :)

Tervetuloa mukaan!

                                                                      Marjut

torstai 7. huhtikuuta 2016

Kevään 2016 juoksukoulu

Juoksukoulu, kevät 2016


Järjestämme aloittelijoille ja juoksua jo hiukan harrastaneille 
JUOKSUKOULUN,
 joka alka 9.5. klo.17.30 Ilmajoen Palonkylän kuntoradalla. Seuraavat kokoontumiset ovat klo.18: pe 13.5., ma 16.5., to 19.5., ma 23.5., pe 27.5., ma 30.5., ma 6.6., ma 13.6. ja ma 20.6. (10 tapaamista). Jokaisen tapaamisten kesto 1 tunti. 
Juoksukoulusta saat vinkkejä ja opastusta juoksutekniikkaan, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoitteluun ja kehonhuoltoon. Lisäksi saat aloittelijan juoksuohjelman ja neuvoja juoksua tukevaan ravitsemukseen. 
Hinta 160€ (sis alv). Ei sisällä vakuutusta.
Ilmoittautumiset 2.5. mennessä ->
 metwotraining@gmail.com tai 040-5096328/Eija
Paluuviestissä saat tarkempaa tietoa tapaamisista.

Tervetuloa juoksemaan kanssamme :D!

terv. Eija ja Marjut

torstai 31. maaliskuuta 2016

Juoksemaan :D

Voiko helpompaa kuntoilumuotoa olla kuin juokseminen?
No ei voi, jos multa kysytään :D
Lenkille voi lähteä mistä vain; heti kotiovelta, anoppilan luona vieraillessa, lomamatkalla, saunaillassa tai vaikka hyödyntää työmatkat lenkkareita kuluttaen. Juosta voi yksin, kaverin kanssa, oman lapsen tai vanhemman kanssa tai isommassa ryhmässä. Itse olen kokeillut edellä mainituista kaikkia ja kaikissa on oma juttunsa. Ehdottomasti suurimman osan lenkeistäni juoksen kotiovelta ja yksin.

Juokseminen sopii lähes kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kaikki eivät juoksemisesta tykkää eikä kaikkien siitä tarvitsekaan tykätä. Mutta hei, selitykset sikseen ja kokeilemaan! Eikä kannata ensimmäiseen kylkipistokseen tai hiertymään kokeilemista lopettaa.
Alussa kannattaa ottaa ihan rauhallisesti ja sujauttaa juokseminen osaksi säännöllistä liikunta viikkoa. Lenkillä reipas kävely muuttuu ihan huomaamatta rauhalliseksi hölkäksi ja parin minuutin jälkeen taas kävelyksi ja kohta taas hölkäksi. Seuraavalla kerralla taas pikkuisen pitempään juoksua ja muutamien viikkojen päästä lenkki kulkee enemmän juosten kuin kävellen, riippuen lähtötasosta. 
Rauhallisella ja maltillisella etenemisellä annat aikaa kropalle sopeutua uuteen liikkeeseen ja iskutukseen. Lihaskuntoharjoittelu, erityisesti keskivartalolle on tärkeää kuten myös kehonhuolto venyttelyin.
Itselle asetettu oma henkilökohtainen tavoite todennäköisesti motivoi jatkamaan harjoittelua alku innostuksen jälkeenkin. Kenellä se on 5km tai tunnin yhtämittainen juokseminen, kenellä puolimaratonin läpipääseminen tai cooperin testissä oman ennätyksen parantaminen. 
Tärkeintä tavoitteen asettamisessa on tehdä se omat lähtökohdat huomioiden.
Juoksussa tärkein varuste on oikeanlaiset kengät. Valikoimaa on hurjan paljon - onneksi, sillä onhan meitä lenkkarien kuluttajiakin hurjan monta. Sen oman tossun löytäminen vie aikaa. Tulee vikaostoksia, mutta onneksi myös toimivia. Juoksuharrastuksen alussa riittää, että astelet lähimpään kivijalka urheiluliikkeessen, pyydät myyjää esittelemään vaihtoehtoja, kokeilet niitä kaupan käytäviä kierrellen ja nappaat parhaimmalta tuntuvat ja ei kun tosi toimiin. Seuraavalla kerralla osaatkin jo sanoa toimiko tuo kenkä, mikä tuntui hyvältä, mikä huonolta, kipeytyikö joku paikka jne. 
Juoksutekniikkaa voi hioa maailman tappiin eikä kai kukaan ole koskaan siinä täydellinen. Me jokainen juoksemme omalla tyylillämme ja toimivan tehon ja tuloksen saa "hassummallakin" vemputuksella. Tärkeää vain on, että kroppaan ei tule vääränlaisia kipuja ja että pystyy rentoon ja sujuvaan menoon. Lenkin jälkeen pitää olla fiilis, että olipa kivaa :)
Joillain tekniikkavinkeillä voi parantaa juoksutekniikkaansa ja lisätä mielekkyyttä ja taloudellisuutta menoonsa.
Yllä olevat kuvat on noin kuukauden takaa omalta talviselta lenkiltäni ja toiset pienellä porukalla tehdyltä vauhtileikittely lenkiltä. Aurinko paistoi ihanasti molemmilla kerroilla ja nyt nuo lumetkin ovat hyvää vauhtia sulamassa pois. Kevät <3
Alla kuvia alkuviikolta.
Kevät onkin mitä otollisinta aikaa aloittaa juoksuharrastus, kun lumet ja jäät sulavat, aurinko paistaa, valoa riittää koko ajan enemmän ja enemmän ja lämpötilakin nousee. Ulkona on ihana olla ja juosten maisemat vaihtuu tiuhempaan kuin kävellen.

Metwotraining-tiimi, minä ja Marjut järjestämme aloittelijoiden

JUOKSUKOULUN

joka alkaa toukokuussa 9.pv.

Juoksukoulu sisältää mm erilaisia juoksutekniikka-, liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoituksia, kehonhuoltoa ja ravintoneuvontaa. Jokainen osallistuja saa myös juoksuohjelman, jolla on harjoittelu helppoa ja turvallista aloittaa.
Virallinen mainos tulee ulos pika puoliin :D
Kurainen ja jalalle asfalttia paljon lempeämpi alusta.
Kuten alussa jo kerroin, juokseminen on mulle tärkeää ja mä nautin siitä. Kiireisessä arjessa järjestän itselleni aikaa että pääsen lenkille. Rauhallisella pitkällä lenkillä ajatukset saavat siivet, asioille löytää ratkaisuja ja unikin tulee paremmin. Haluan että sinäkin kokeilet olisiko juokseminen sulle SE juttu :)
Tervetuloa mukaan!

~Eija~

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pääsiäiseen valmistautuminen

Pääsiäinen tuo monelle pienen huilin arkeen. Joillakin on mahdollisuus päästä vielä pohjoisen hangille laskettelemaan ja hiihtelemään ja onneksi täälä hiukan etelämpänäkin ladut ovat vielä hyvässä iskussa - Kiitos kunnon yöpakkasille. Ja aurinko hellii harva se päivä :D! Kevät on kyllä mun mielestä ehdottomasti paras vuodenaika!

Eilen lähdin lasten kanssa koti nurkilla keväthangille kävelemään. Tavoitteena oli löytää tarpeeksi iso nippu pajunoksia tulevan lauantain virpomiskierrosta varten. Aivan lähimetsästä nämä löytyivätkin.
 Ja lenkillä tutkittiin kaikkea muutakin; kääpiä männyn rungoissa, eri eläinten jälkiä lumessa, kuunneltiin linnun laulua ja solisevaa puroa sekä ylipäätänsä yritettiin tunnistaa mikä on pajunoksa ;)


 On tuo metsässä kulkeminen vaan niin rentouttavaa ja mukavaa, että tällainen kiireinen äiti-ihminenkin aivan rauhoittuu ja saa virtaa kaikkiin tuhansiin odottaviin hommiin. 

Lisääntynyt valon määrä piristää kummasti ja aivan kuin toisi ainakin puoli tuntia lisää aikaa vuorokausiin ;) Ihmiset alkavat kuoriutua talvihorroksesta ja viihdytään enemmän ja enemmän ulkona. Omat treenitkin on mukava tehdä raittiissa ulkoilmassa. 


 Pääsiäisen ajan treeninä:

Rauhallinen metsälenkki kävellen tai hiihtäen.
Omassa pihassa ->
* kyykky-ylös hyppy (halutessaan käsipainot käsiin) 10krt
* punnerrukset talon seinää vasten 10krt
* maastaveto yhdellä jalalla(halutessaan käsipaino tai kahvakuula käsiin) 10krt
Tee nämä liikket 3-5 kierrosta.

Sitten voi herkutella hyvällä ruualla ja jälkiruuaksi mun ehdotonta pääsiäisherkkua, mämmiä ;)
 ILOISEN REIPASTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

~Eija~