sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lumiset vappuaaton kisat

Kevään tiukahkon kesäsuunnistuskauden avasin eilen ja tänään kaksipäiväisillä SM-esikisoilla Lapualla, jossa varsinaiset R1:n SM-kisat suunnistetaan syksyllä. Lapuan Simpsiön seutu ei koskaan ole ollut mun lemppareita hankaline mäkineen. Mulla ei ole malttia lukea karttaa rauhassa, vaan helposti pistän tallan pohjaan ja tykkään vaan pitää vauhtia. Eilen lauantaina matkaa oli vain 3km (linnuntietä) ja rasteja oli 12. Paljon lyhyitä väliä ja jo etukäteen kuulin, että alun mäki pitää ottaa tarkasti ja sitten lopussa voi jo hiukan kaasutella. No tällä ajatuksella lähdin ja homma pysyi kasassa 5 ekaa rastia ja sitten sorruin mulle tyypilliseen poukkoiluun rinteessä sinne tänne. Pitkä väli armahti rinteestä ja pääsi vihdoin juoksemaankin. Ei nappi suoritus, mutta omaa suoritusta merkitykselllisempää olikin kuinka 7vee tyttäreni selviytyi omalta ensimmäiseltä omin päin mentävältä kisamatkaltaan. Helpotus oli suuri, kun maalissa odotti iloinen tyttö palkinto ja kartta kainalossa ❤
Minä ja tyttäreni kisan jälkeen. 
 Sunnuntai aamun verhojen aukaisu näytti toteen sen mitä oli etukäteen ennustettu -> maa oli valkoisenaan lunta ja taivaalta satoi koko ajan lisää... Hiphurraa mikä vappuaatto! Eiliseen verrattuna sellaiset 7 astetta viileämpää ja muutama sentti lunta. Suunnistuspaidan ja poolopaidan alle extrana lämpökerraston paita ja käsiin hanskat, ilman ei olisi voinut kuvitellakaan menevänsä.

Kuraa ja lunta vappuaattona...
Tänään sunnuntaina olikin sitten lauantaihin verrattuna tuplaten matkaa, lyhennetty pitkämatka, 5,9km (linnuntietä). Heti ykköselle oli piiitkä väli. Lyhyen arpomisen jälkeen päätin kiertää kunnon koukun tietä pitkin. Siinä ehti hyvin lämmetä ja lukea reittiä eteenpäin. Juoksu kulki helposti ja rastien napsiminen lähti hyvin liikkeelle. Tarkkana toki sai olla, mutta pitkillä väleillä yleensä pystyy ottamaan hiukan rennomminkin ja keskittyä havaitsemaan niitä oleellisimpia maamerkkejä. Lopussa helpon rastipisteen menin tyrimään, vaikka aivan oikeaan suuntaan olinkin koko ajan menossa. Päällimmäiseksi jäi kuitenkin hyvä fiilis tämän päiväisestä. Kahden päivän yhteistuloksissa olin sarjani toinen 😊

Sunnuntain kartta. 
Kivat kisat, kivat radat ja yksi ikimuistoisimmista vappuviikonlopuista - kiitos lumisateen 😉
Vapun vietto jatkuu tästä hiukan perinteisemmissä merkeissä, kun lähes suoraan kisojen jälkeen lähdimme ajelemaan Etelä-Suomeen kummipojan perheen luokse. Luvassa leikkiä, laulua ja kakkua 🎈

Mukavaa ja toivottavasti myös auringon paistetta Vappuunne!

-Eija-

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Hetki arjessa

Tänään aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja nostatti kasvoille ensimmäiset pisamat. Vaihdettiin vihdoin autoihin kesärenkaat ja lapsille pystytettiin trampoliini. Poistin muutamia suojaverkkoja puutarhassa, löysin uinuvan näköisistä kukkapenkeistä elonmerkkejä ja sormia syyhysi päästä niitä kuopsuttamaan. Lämpöasteetkin nousivat kahdeksaan asti, joten tuntui ihanan lämpöiseltä :)
No illalla juoksuryhmän kanssa saatiin lunta niskaan, mutta ei mennä siihen nyt ;)
Heti aamusta sain seuraa yhdestä ihanasta asiakkaastani ja lähdimme Ilmajoen Santavuorta valloittamaan. Olen tykästynyt Santavuoreen, jossa voi Ilkanpolkuja pitkin patikoida, juosta ja maastopyöräillä. Siellä voi seikkailla ja retkeillä kaikenikäiset. Maisemia kelpaa ihailla, vaikka valtavat tuulimyllyt jokseenkin rikkovat maisemaa toiseen suuntaan.
Ilmajoki maisemaa.
Me liikuimme kävellen, samalla kaikkea jutellen. Metsän hiljaisuus ja kauneus ympäröi meidät, eikä paremmin olisi viikkoa voinut aloittaa. Sopivasti joutui jalkoja nostelemaan, hengästyi ja tuli kuuma. 
Kuva on julkaistu asiakkaani luvalla.
Mä lähden mielelläni aina kun mahdollista asiakkaideni kanssa metsään. Metsässä yleensä saa hiukan paremmin etäisyyttä arjen hulinaan, aistit herkistyy ja rentoutuu. Matka taittuu huomaamatta ja aika saattaa menettää merkityksensä. Näkötornissa kaukaisuuteen katselemista olisi voinut jatkaa vielä pitkään, mutta palattava oli takaisin hulinaan.

Tässä jokaiselle tärkeä tehtävä yhdelle päivälle:
" Anna ajatuksen nousta korkeuksiin. Ilman haaveita elämä on liian arkipäiväistä. Sitä paitsi joki haaveistasi saattaa tuntua niin hyvältä, että haluat toteuttaa sen.

Usko päämäärääsi. Niin kauan kuin voit uskoa siihen, kukaan ei voi viedä sitä sinulta. Niin kauan se on jatkuva motivaation ähde, syy nousta vuoteesta elämään tämä päivä.

Kohtaa tämän päivän hasteet täydellä itseluottamuksella. Kerää huolella onnistumisesi. Niistä saat voimaa säilyttääksesi myönteisen asenteesi, kun epäily yrittää vallata mielesi.

Älä huolehdi tulevaisuudestasi. Elä hyvin tämä päivä ja olet muurannut jälleen yhden tiilen seinääsi. Eiliselle et voi mitään, keskity siis tähän päivään. Talo kyllä valmistu aikanaan."
~Positiivarit
Tuulimyllyt,

Polkujuoksukengillä mentiin, mutta villanilkkurit vielä jaloissa.
Onnistumisia kaikille tähän viikkoon!

~Eija~

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Kevät pöhinää

Pääsiäisenpyhät vierähtivät osaksi töissä. Kolmivuorotyöntekijänä arjen ja pyhän raja hämärtyy, jopa vuorokaudenajat pyörähtävät välillä päälaelleen. Kuitenkin kuhunkin vuodenaikaan liittyviä juhlia juhlitaan samaan aikaan kuin muutkin ihmiset, hiukan vain sumplien ja toisinaan soveltaen. Meidänkin lapset kuitenkin pääsivät lauantai aamupäivällä trullittelemaan, vaikka äiti oli töissä ja sunnuntaina mun aamuvuoroni jälkeen vietimme ystävien kesken aikuisten iltaa. Kun maanantai aamulla olisin saanut nukkua, laitoinkin kellon herättämään puoli seitsemän, että ehdin porukkalenkille ;) Pyhien ainoan vapaapäivän halusin heti aamusta käyttää mielekkäästi.
Lasten pääsiäisaskarteluja ja kinder-kakkua ;)
Olikin tullut pyhien aikana herkuteltua sen verran, että ylikylläinen olo tuntui hyvältä saada purkaa pois. Sanonkin näin, että maanantai aamuvarhaisen 23 kilometrin ja 3 tuntia kestäneen polkujuoksulenkin tankkaus osui kohdilleen ;) Menimme rauhallista vauhtia koko ajan samalla jutellen. Vedimme vuorotellen ja jarruttelimme välillä innostuvaa vauhtia. Energiat riitti hyvin ja mukana mulla oli vain yksi geeli ja pieni pullo vettä. Viimeisen puolen tunnin aikana alkoi vatsa kurnia, mutta oloa se ei heikoksi kuitenkaan tehnyt. Keskisyke oli 122 ja maxsyke 141. Aivan älyttömän hyvä pk-lenkki. Antoi vahvan olon kesän tuleviin polkujuoksutapahtumiin :)
Mieli lepää metsässä.
Metsässä oli edelleen yllättävän paljon lunta, mutta ei onneki enää liukasta. Nastakengillä oli huoletonta mennä. Hetki vielä ja sitten voisi vaihtaa polkujuoksukenkiin.
Eeva ja Kimmo lenkkiseurana.
Juoksulenkin jälkeen suihku ja kunnolla ruokaa polttoaineeksi. Hetken huilaaminen ja luvassa oli retkipyöärilykauden avaus ystävän kanssa. Aamun muutaman asteen pakkasesta ilma oli lämmennyt plussan puolelle ja aurinko paistoi :) Aivan loistava keli pyöräilyyn. Aloitimme sopivalla, noin 30 kilometrin lenkillä Kyrkösjärven maisemissa. Hiekkatiet olivat todella kuraiset ja raskaat, joten kotiin päin pyöriteltiin myötätuulessa asfalttia pitkin.
Kiitos Meijulle lenkkiseurasta :)
Silmät jos sulkisi, voisi kuvitella olevan jo kesä.
Pyöräilyn lomassa pieni breikki tehtiin Jouppiskan hyppyrimäen kupeessa porrastreenin merkeissä. 70 porrasta juostiin, tasahypittiin ja vuoroloikittiin kuudesti ylös. Ihanasti reidet, pakarat ja hengityselimistö pääsi hommiin. Ai että, tykkäsin vaikka kuolema tuntui oleva lähellä aina portaiden yläpäässä. Positiivista, että aika nopeasti sitä palautui tuolta ns kuolemanportilta takaisin elävien kirjoihin ;)
Tänään pyörälenkillä bongasin ensimmäiset leskenlehdet :D! Kevät, ihana kevät on ihan nurkan takana. Kevät on ihan paras vuodenaika! Kunpa pian voisi heittää viimeiset toppavaatteet varastoon, vaikka toppakintaat kyllä pysyy följyssä pyörälenkeillä varmaan läpi koko kesän ;)
Leskenlehtiä!
Mukavia kevään tuoksuisia lenkkejä jokaiselle :)

~Eija~

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Komian Kirkon Hölkkä

Eilen juostiin Ylistarossa vuoden 2017 Komian Kirkon Hölkkä . Keli oli justiinsa juoksijan keli; hapekas ja pölytön aamupäivän pienestä sateesta johtuen ja 5 astetta plussalla. Edellisenä päivänä suurin osa reiteistä oli saatu harjattua hiekoitushiekasta puhtaaksi, joten juoksijoilla oli kelpo alusta keväiselle juoksulle. Mukavasti oli porukkaa paikalla ja hienoja suorituksia nähtiin.
Lähdön tunnelmaa.
Jokainen juoksija saa muistomitalin. 5 ja 10 km reiteiltä saa lasisen ja ½maratonin juosseet saavat ainutlaatuisen Ylistaron komian kirkon kuvaisen mitalin. En ollutkaan ennen tuota kirkon kuvaista mitalia nähnyt ja se on kyllä hieno! Pitääpä joku kevät lähteä puolikas juoksemaan, että saan tuon omiinkin kokoelmiini.
½maratonin muistomitali.

Sarjojen parhaat saivat kiiltävät pokaalit.
Mä sain arpoa osallistumisen haluamalleen matkalle ja facebookissa MEtrainingin sivuilla Markoa onni suosi arvonnassa :) Mutta epäonnekseen Marko oli loukannut nilkkansa eikä voinut juoksuun osallistua. Päätin arpoa uudestaan ja Maarika ystävänsä houkuttelemana osallistui arvontaan ja voitti :D 

Maarika tykkää juosta ennemmin metsässä poluilla ja mättäillä, mutta hyvillä mielin lähti 10km maantiejuoksuunkin. Ensimmäiset 6km kulki tutun kanssa jutellen ja sitten Maarika päätti nostaa vauhtia. Viimeiset 3km oli inhottavaa vastatuulta, mutta paukkuja jäi silti reippaaseen loppukiriin - sellaiseen jossa tulee hiukan häjy olo. Maalissa Maarika jaksoi hymyillä hyvän juoksun jälkeen. Keväämmällä Maarikalla on edessä muun muassa Bodom Trail. Onnea sinne ja kaikkiin muihinkin tuleviin juoksuihin ja kiitos osallistumisesta :)!
Hyvä Maarika!
Mulla kisat kulki makkaroita pyöritellen ;) Olin siis tällä kertaa toimitsijana ja sekin oli oikein mukavaa. Jos juoksemaan olisin mennyt, olisi matkana ollut 10km. Koskaanhan en ole virallisesti tarkistusmitattua kymppiä juossut ja siksipä kiinnostaisi kokeilla omaa aikaa. Pitää nyt tutkailla vaihtoehtoja ja käydä se (sekä cooperintesti) jossain sopivassa välissä rykäisemässä.
Evästä ;)
Toimitsija hommista kiirehdin vielä sairaanhoitajan hommiin iltavuoroon. Päivä oli siis melko täysi ja kiireinen, joten oli ihana palautella kroppaa ja ajatuksia juoksemalla rauhallisesti töistä kotiin. Oli ihanan lämmin ja tyyni keli ja hyvin näki ilman lamppua ilta kympin jälkeenkin. Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikka pakkasiakin kuulemani mukaan on tälle viikolle vielä luvattu...
Se on sitten Pääsiäisen hiljainen viikko alkanut ja usealla on lyhyempi työviikko. Virpomisoksia pitää lasten kanssa käydä etsimässä ja pistää koristelukökkä pystyyn. Etelä-Pohjanmaalla lapset kiertelevät virpomassa perinteisesti Pääsiäislauantaina, joten meillä on herkuttelut vielä edessä :)

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

~Eija~

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Vielä ehtii :)

Tänään vielä ehtii osallistua komiaan arvontaan 
Komian Kirkon Hölkkään Ylistarossa
Eli tarjolla olisi yksi osallistumisoikeus haluamallesi matkalle tulevana sunnuntaina. Onko se juoksukautesi kisa-avaus, testi omasta kunnosta, fiilistely lenkki yhdessä tai ystävän kanssa vai kenties ex tempore sunnuntai lenkki? Kuinka vaan, sillä tapahtuma on juuri sopiva näihin kaikkiin.
Tuolta pääset -> arvonta postaukseen :)
Kaikki arvontaan osallistuvat ja voitti tai ei, mutta juoksemaan tulee, saavat multa pienen yllätyksen. Teidän tehtävä on vain bongata mut tapahtumasta :)
Mä siis olen myös tulossa hölkkään, mutta vielä auki että juoksemaan vai muita hommia tekemään.
Nähdään!

~Eija~

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Hyviä harmaita hetkiä

Olipa mukava viikonloppu, kaikesta harmaudesta ja lumi-räntä-vesisateesta huolimatta. Mun oli tarkoitus olla lauantaina juoksemassa Eurajoelta Poriin yksi pätkä Karhuviestissä työpaikkajoukkueessa, mutta musta riippumattomista syistä johtuen lenkit teinkin sitten omilla kotinurkilla. Eikä muuten harmita enää yhtään :) 

Lauantaina meillä oli suunnistuseurani naisten yhteislenkki heti aamutuimaan. Jotenkin nämä aamulenkit tuntuu nykyään niin parhailta ja niillä saa päivän vauhtiin iloisesti. Loppu päivän ehtii tehdä vaikka mitä ja virtaakin riittää, kunnes toki ilta kympiltä on jo ihan valmis nukkumaan. 
No se meidän lenkki suuntautui Kyrkösjärven rantoja pitkin metsäpoluille. Edellispäivän lumisade oli tehnyt metsän todella märäksi ja peittänyt jäätiköt tehokkaasti. Nastat jalassa eivät olleet yhtään huonot. Kierrettiin reilu 8 kilometriä veto- ja kartanlukuvastuuta kilometrin välein vaihdellen. Ehti mukavasti jutella jokaisen kanssa, menneitä, tätä hetkeä ja tulevaa. Kiitos jokaiselle seurasta :)
Suunnistajanaisten yhteyslenkki.
Lenkin jälkeen ilokseni kotona odotti maittava ruoka valmiina, jälleen kerran. Vaikka se on äärettömän kurjaa, että mieheni toipuu parhaillaan katkenneen akillesjänteen korjausleikkauksesta ja on melko sidottuna vielä toistaiseksi kotiin, ei mun ole tarvnnut parin viime viikon aikana kovinkaan montaa kertaa ruokaa laittaa. Ja mieheni tekee vielä oikein hyvää ruokaa ja sitä on riittävästi. Kodin siivoaminen, pyykinpesu ja lasten kuskaus onkin sitten jäänyt täysin mun hoidettavaksi, kun yhdellä jalalla konkkaamalla ne olisivat turhan työlästä ja vaarallistakin.
Lauantain lounas :)
Tänään sunnuntaina päätin aamutuimaan lähteä taas metsään, joten kello vaan ajoissa herättämään ja hetken venyttelyn jälkeen ylös. Lauantaina oli avoin polkujuoksuporukka käynyt Ilmajoen Santavuorella juoksemassa lenkin ja tiesin, että siellä on reitti merkattu huomionauhoin. Kaivelin vanhan suunnistuskarttani ko alueelta ja hahmottelin siihen itselleni reitin.
Santavuoren jäisiä polkuja.
Omassa rauhassa sain mennä. Lumessa oli edellispäivän lenkkeilijöiden lenkkareista jälkiä ja joku oli ollut koiran kanssa liikkeellä. Oli ihanan hiljaista, jonka rikkoi vaimea, mutta selkeästi kuuluva tuulivoimamastojen propellien humina ja satunnainen kolina. Hengästyi oikein kunnolla kun kiipesi Isollesantavuorelle mennessä ja tullessa. Maisemia ei paljon näkynyt, kun oli niin valtava sumu. Polut olivat jäiset ja märät. 13 kilometrin lenkin sain tehdyksi ja kropassa tuntui ihanalta. Epätasainen, jopa liukaskin maasto vaatii tarkkaavaisuutta aivan toisellalailla kuin maantiellä juoksu. Vaikka vauhti on paljon hitaampaa, on matkan teko paljon mieluisempaa.
Mahtavia jyrkänteitä.
Nilkat saivat mukavaa treeniä ja itse nautin kun sai pitää karttaa kädessä ja herätellä kartanluku herkkyyttä kesän suunnistuksia ajatellen. Santavuori on kyllä lähialueen yksi haastavimmista suunnistusmaastoista kaikkine kivineen, jyrkänteineen ja korkeuskäyrineen. Pari kertaa olen siellä kunnolla pyörinyt ja hakenut oikeita koordinaatteja ;) Oikeasti aivan hyviä ja huvittavia muistoja jo näin vuosien takaa.
Eivät päässeet talvinastalenkkarit vielä lomalle.
Uusi viikko uusine polkuineen taas edessä.
Mukavia ja mieluisia polkuja kaikille :D

~Eija~

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Komia A*R*V*O*N*T*A

* Yhteistyössä Ylistaron Kilpa-Veljien Suunnistusjaoston kanssa*

Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa, joka nykyään on liittynyt Seinäjoen kaupunkiin, järjestetään perinteinen 
Komian Kirkon hölkkä sunnuntaina 9.4.2017.
Matkavaihtoehtoina ovat 5km, 10km ja ½maraton, jotka kaikki on tarkistusmitattu 2013. Kaikki reitit ovat tasaiset ja kulkevat mukaillen Kyrönjoen kaunista rantaa. Sarjoja löytyy kävelystä pääsarjoihin. Tapahtumassa voi testata tosissaan omaa kevät kuntoaan tai nauttia rauhallisemmin liikunnan ilosta ja hyvästä seurasta.
Vuoden 2016 lähtö Kirmaushallilta.
Nimensä hölkkä on saanut paikkakunnalla sijaitsevan kirkon mukaan, josta Ylistaro kenties parhaiten tunnetaankin. Komia kirkko on Suomen kolmanneksi suurin ja sinne mahtuukin 2500 kuulijaa. Se valmistui vuonna 1850 ja vihittiin käyttöön vuonna 1852. Kirkko näkyy kauas, myös hölkkä tapahtuman reiteille. 
Kuvahaun tulos haulle Ylistaro
Ylistaron Komia kirkko
Jos juoksukautesi on vielä avaamatta tai aikatauluihisi vaan sopii, lähde kokemaan idyllinen kylähölkkä keskellä lakeuksia. 

Mulla onkin ilo saada arpoa teidän lukijoiden kesken yksi osallistuminen mille matkalle tahansa tämän vuoden tapahtumaan :)

Kirjoita siis kommentti joko tänne blogiin tai MEtraining-facebooksivuille postauksen alle, minkä matkan valitsisit ja jätä myös sähköpostiosoitteesi. 
Osallistumis aikaa on keskiviikkoon 5.4. klo.21 asti.
Jos arpaonni ei suosi, ehdit kuitenkin ilmoittautua edullisemmin ennakkoon aina perjantaihin 7.4. asti ja viime hetkeen jännittävät pystyvät ilmoittautua vielä paikan päälläkin. 
Tapahtuma sivuille ja ilmoittautumislinkkiin pääset tästä
Kuvahaun tulos haulle Ylistaro kylänpää kyrönjoki
10km:n ja puoli maraton reittien Kyrönjoen ylitys.
Toivotan itseni ja Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston puolesta kaikki juoksijat ja juoksusta kiinnostuneet tervetulleeksi kotoisaan Ylistaroon nauttimaan liikunnan riemusta :D!

~Eija~