perjantai 7. heinäkuuta 2017

Latautumista seikkailuun

Ollaan heinäkuussa vaikka sitä ei aivan joka päivä uskoisikaan. Kuitenkin töissä sen huomaa, heti pyöräänsä parkkeeratessa, sillä melko tyhjää on. Useilla osastoilla on supistettua toimintaa ja sulkuja, mutta eipä meillä, vaan päinvastoin. Useina viikonloppuina on meidän henkilökunta määrää lisätty ja ruuhkautuvat hetket hoidetaan kiireellisyys järjestyksen mukaan parhaalla mahdollisella sykkeellä. Omaan kesälomaan on vielä reilu kaksi viikkoa ja ääripäät niin vaivoissa ja käytöksissä alkaa nyt pikku hiljaa väsyttämään. Mulle paras keino "virittäytyä" työminään ja siitä irrottautuminen ennen kotiin pääsyä, on kulkea matkat polkien tai juosten. Autolla 13 kilometrin matka taittuu aivan liian nopeaa ja liikkuessa pysyy yövuoronkin jälkeen virkeänä, puhumattakaan kuinka ihana on sitten päästä nukkumaan.
Saa vapaasti valita mihin pyöränsä parkkeeraa.
Vaikka mun tämän vuoden kesäloma onkin melko myöhään, elän kuitenkin jokaisesta päivästä nauttien. Kaikki sopivat hetket täytetään mukavalla tekemisellä, on se sitten puutarhassa häärimistä tai lasten kanssa metsässä seikkailua, itsensä ylittämistä erilaisissa kisoissa tai fiilistelyä ystävän kanssa laiturilla. Ehkä hiukan turhankin tiukka heinäkuu on kalenterissa, joten katsotaan mihin kaikkeen lopulta repeää :)
Metsän kauneutta lasten kanssa kehystäen.
Ensi viikolla on Pallas-YlläsNuts polkujuoksukisa ja mulla on edessä 30km. Odotan reissulta hienoa kokemusta ensikertalaisen silmin. Odotan kauniita maisemia, haastavia polkuja ja hyviä tyyppejä sekä valitettavasti melko pitkää ajomatkaa. No reissu otetaan samalla pienenä perheen yhteisenä seikkailuna. Varustevalintoja mietin vielä, mutta viimein sain korkattua mun viime vuoden elokuussa voittamani Inovit. Ei aivan rakkautta ensi silmäyksellä ollut, mutta katsotaan nyt. Kuoritakki on tilattu, samoin juoksuliivi jonka toivoisin pian tulevan, sillä haluaisin testata sitä jo tulevana viikonloppuna..
Inovien sisäänajo.
Sillä nythän on taas se aika vuodesta, että Multisport -seikkailukilpailu kolkuttelee ovella :D! Kisa järjestetään Ylistarossa tulavana lauantaina ja Suomen 100 vuotis juhlavuoden kunniaksi trio-sarjassa kokonais kilometrit ovat mahtavat 100! Tämä on mun kolmas kerta tässä kisassa ja jälleen kerran mulla on uusi joukkue kokoonpano, sillä Elisa ja Janne lähtevät mun kanssa seikkailemaan.
Edellis vuosien kisafiilikset löytyvät täältä -> vuosi 2015 ja vuosi 2016.
Rullaluistimia on tullut luvattoman vähän ulkoilutettua...
Varusteet oon tarkistanut ja enää eväät pitää tänään perjantaina hommata. Jos juoksuliivi ei ehdi tänään tulla, on mietittävä muu ratkaisu juoman ja energian kantamiseen. Lämmintä on luvattu 20 astetta, mikä sopii mulle oikein hyvin. Hmmm, tankannutkin oon syömällä kunnon aterioita ja sen päälle ei välttämättä niin laadukasta energiaa, mutta toisaalta varastojen pitää olla lauantaina täynnä ettei reissu ainakaan sen vuoksi jäisi kesken. 

Odottavin mielin...ja kyllä taas myös jännittääkin :)

~Eija~

torstai 6. heinäkuuta 2017

Hyvä lenkki sohvalla (kirjavinkki)

"Pidän siitä kun valo katoaa ja voin juosta kuin likaisen harmaa varjo. En kohtaa ketään. Sama tunne kuin aina: ilman tätä elämäni olisi köyhempää."

Markus Torgebyn Juoksijan Sydän-kirja (2015) on elämänkerta lahjakkaasta pitkänmatkanjuoksijasta. Ulkoiset paineet ja vaatimukset olivat viedä juoksemisen ilon. Äidin sairastuminen ja Markuksen oma loukkaantuminen ajoivat tekemään irtioton ´normaalista´ elämästä ja hän muutti useammaksi vuodeksi metsään ihan yksin. Metsässä hän juoksee, peseytyy puroissa, valmistaa ruuat nuotiolla ja yrittää pitää itsensä lämpöisenä. Hän haisee savulle ja poistuu teltaltaan vain parin viikon välein, kun hakee juosten täydennystä ruokavarastoihin. Alkuun talven pimeys on viedä voiton miehestä, mutta hän taistelee omaa mielikuvitustaan vastaan.

Markus tapaa eräässä kilpailussa afrikkalaisia juoksijoita ja sopii tulevansa heidän luokseen harjoittelemaan puoleksi vuodeksi. Markus haluaa kokeilla pystyykö samaan kuin nuo gasellin tavoin askeltavat hiljaiset juoksijat. Hän hyppää Pohjolan omaleimaisesta luonnon rauhasta keskelle Afrikan karua maisemaa. Voin kuvitella kurkussani kuivan pölyn lukiessani kirjaa ja loikkien samalla Markuksen vierellä. Teksti soljuu sujuvasti eteenpäin, eikä matkaa halua lopettaa kesken.

Kirja on tutkimusmatka Markuksen omiin ajatuksiin, kokemuksiin ja havaintoihin. Miten asiat toimivat hänellä, mitä tarvitaan muutokseen ja mikä on se oma paikka, jossa on hyvä olla. Pidän erityisesti siitä, että Markus ottaa itsekkäästi vastuun itsestään. Hän ei syytä epäonnistumisista toisia tai selittele olemattomia, oli kyse sitten harjoittelusta, työn teosta tai ruokavaliosta.

"En usko, että voi piiloutua jonkun dieetin tai teorian taakse, niillä vain siirtää syyn tai vastuun jollekin toiselle. Niistä ei mitään hyvää seuraa. Vain sinä itse tiedät mikä saa sinut voimaan hyvin. Kun otat vastuun itsestäsi ja syöt levollisin mielin, niin silloin keho kyllä tietää, mitä se tarvitsee."

Suosittelen kirjaa tämän kolean heinäkuisen päivän lukemiseksi!

 
~Eija~


torstai 29. kesäkuuta 2017

Puoli vuotta juoksua ja kirjavinkki

Vuoden vaihtuessa jotkut tekevät uuden vuoden lupauksia ja jotkut uuden vuoden tavoitteita. Mä kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan. Yksi asettamani tavoite oli vuoden alusta juosta vähintään 100 kilometriä joka kuukausi. No nyt olemme tätä kuluvaa vuotta melko tarkalleen puolessa välissä ja enää kesäkuun puolella en ehdi juoksemaan, joten on sopiva tehdä puolenvälin tsekkaus.
Juhannuksena lenkillä.
Mä kirjaan kaikki liikkumiset, täsmä- ja hyötyliikunnat, HeiaHeia-palveluun. Tykkään siitä tosi paljon sen helppouden vuoksi. Sovellus on mulla kännykässäkin ja sinne on kätevää lisätä tehty treeni vaikka heti. Sinne voi kirjata niin paljon tietoa treeneistä kuin haluaa, lisätä kuvia ja fiiliksiä. Mun HeiaHeia-merkinnät kertovatkin, että tammi-kesäkuun aikana tuli 
juoksua yhteensä 799km 
Tästä poluilla on 134km ja
maastossa 52km.
Lisäksi kokonais kilometreistä on poissa suunnistus, josta tuli 106km (linnuntietä).
Kaikkiin näihin neljään juosten kuljettavaan lajiin on mennyt aikaa 101 tuntia :) 

Juostujen lenkkien (suunnistus ei ole mukana laskussa) keskipituus on 11,6km. Pisin lenkki on ollut 26km vajaan kolmen viikon takaa Ninnin kanssa.  Kerran porukka polkulenkillä mentiin 23km ja yksin oon tehnyt muutaman yli 20km lenkin. Tykkään ehdottomasti enemmän pitkistä rauhallisista kuin kovista intervalli vedoista. Muutenkin mulla saattaa mennä useampi kilometri ennen kuin jalat lähtee rullaamaan ja rentous juoksuun löytyy.
Ninnin kanssa juoksemassa ja Niina oli juomatyttönä.
Mutta tavoite siis on pitänyt, ainakin toistaiseksi ja halua on tavoitella sitä loppu vuosikin. Voisihan nuo kokonais kilometrit olla korkeammatkin, mutta ajallisesti en enempää olisi tainnut ehtiä. Ainahan mä juoksemaan lähden jos se mahdollista on :)
Voi olla, että tänä vuonna jää jälleen sileä puolimaraton ja ehkä täysmatkakin juoksematta, kun niin tykkään tuolla metsissä rymytä. Polkujuoksutapahtumat ja suunnistaminen vie voiton 10-0 asfaltti juoksuista. Mutta katsotaan nyt kuinka tuo loppu vuoden kisakalenteri lopulta muotoutuu.
Sitten kun lenkki on tehty tai muuten vaan ehtii tovin paikallaan istua, tulee luettua juoksu-aiheisia kirjoja. Viimeisin läpi kahlaamani kirja oli Janne Holmén - Kilpajuoksu. Kirjan on kustantanut Juoksija-lehti. Tämän kirjan lukeminen venyi ja venyi. Takakannessa kirjoitettiin, että kirjassa kerrotaan huippujuoksijan karusta arkipäivästä, loputtomista juoksukilometreistä ja korkean paikan leireistä. Niin ja kyllähän niistä kerrottiinkin, mutta kovin tilastollisesti lukuina ja tuloksina. Kovin ohuissa sivulauseissa kerrottiin miten treenit vaikuttivat ja vaativat siinä normaalissa elämässä. Jannea ei ilmeisesti koskaan ole edes jännittänyt, sillä sitä sanaa ei kirjassa tainnut kertaakaan näkyä. 
Parhaita paloja oli Jannen tekstit, joita on julkaistu Juoksija-lehdessä, joissa hän ottaa kantaa muun muassa afrikkalaisten juoksijoiden ylivoimaisuuteen tai vuoristoharjoittelun hyödyllisyyteen. Kirjassa oli paljon kuvia, mikä elävöitti muuten mulle turhan lennokasta tai raskasta tekstiä. 
Arvostan Jannen määrätietoista harjoittelua ja hänellä on valtavasti kokemuksen tuomaa tietoa. Korkean koulutuksen ansiosta hän osaa ja uskaltaa myös kyseenalaistaa useita harjoittelumetodeja, -välineitä ja tutkittua tietoa. Huippu-urheilusta ja tilastoista kiinnostuneille tämä kirja on oiva reitti sukeltaa Suomen yhden mahtavan urheilijan lenkeille mukaan. Tavalliselle lenkkeilijälle Jannella on aivan turhan kova kilometrivauhti ;)
Huomenna taas poljetaan töihin ja viikonloppuna juostavat kilometrit lähteekin kerääntymään vuoden toisen puoliskon piikkin.
Mukavia lenkkejä kaikille :D!

~Eija~

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Yöttömän yön pyöräily vol3

Palautuminen Jukolan viestistä on sujunt mallikkaasti. Muutaman päivän jalanpohjat olivat erikoisen arat, mutta ei varsinaisesti kipeät. Kropassa oli mukava rentous, eikä lihassärkyjä ole ollut. Nukkunut olen valtavan hyvin, mutta tuntuu että en millään saa univelkoja kuitattua, vaan voisin edelleen nukkua lisää ja lisää. Puutarhatöitä, iltarastit ja pari juoksulenkkiä on tullut tehtyä ja virtaa niihin on riittänyt hyvin. Ja virtaa riittää edelleen myös seuraaviin hauskanpitoihin :)
Takana 10 ja edessä reilu 90 kilometriä!
Sillä ei juhannusta ilman perinteistä (kolmas kerta) juhannuspyöräajelua :D! Vaikka takana oli tiukka työputki ja sitä sun tätä, ei sovitusta lenkistä lähdetty lipsumaan. Sopivasti Meijulla alkoi kesälomakin, niin yöttömästä yöstä nauttiminen oli just passeli setti tähän väliin. Kolmas pyörämme Piia ei päässyt polvi vamman vuoksi mukaan, mutta jospa sitten jollekin lyhyemmälle pätkälle myöhemmin kesällä.
Pitkämö
Olin suunnitellut meille reitin Kurikka - Jurva - Laihia ja takaisin kotiin Ilmajoelle. Ajoitimme lähtömme niin, että ehdimme poiketa heti mennessä Pitkämön Canyon Campingissä pitsalla. Mulla kun niin usein ehtii eväistä huolimatta tulla kamala nälkä pitkillä lenkeillä, niin nyt pyrimme ennakoimaan ja estämään sen. Mukava paikka oli ja hyvää pitsaa :) Kyllä jaksoi taas jatkaa matkaa tämän siivun jälkeen.
Nam!
Pitkämön jälkeen poljettiin läpi Jyllinkosken maisemien ja Kurikan keskustan läpi kohti Jurvaa. Armotonta nousua, mutta uusi piki tiellä oli aivan mahtava. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja pohjoisen tuuli oli kylmä. Tässä vaiheessa oli pakko vetää jo hanskat käteen ja vilu tuli silti. Olo oli kurja kun oli niin kylmä. Olin ottanut mukaan aivan liian vähän vaatetta ja aurinko oli vasta laskemassa. Yöksi oli luvattu vain 7 astetta lämmintä. 
Kohti Jurvaa.
Vedin jalkaan viimeiset mukana olleet varusteeni; villaiset säärystimet ja tuubihuivin. Meijulta sain fleecepaidan ja se auttoi. Seuraavat 40 kilometriä meni taas mukavasti. Jurvasta Laihialle käännyttäessä oli alamäkeä ja pyörä nieli asfaltti- ja hiekkateitä ripeästi. Edellis päivien sateiden vuoksi hiekkatiet olivat todella hyvässä kunnosa, tasaiset eikä kuitenkaan kuoppia. Melko rauhassa saatiin polkea, rintarinnan pälisten samalla :)
Aurinko ja lämpötila laskee.
Viimeiset 10 kilometriä oli taas hiukan kurjaa, kun kylmä ehti taas tulla. Väsykin alkoi olla, sillä kello oli jo kaksi yöllä. Lämmin suihku ja tee mielessä vispattiin viimeiset mutkat ja onnellisina kotona. Kilometrejä kertyi tämän vuoden juhannusajelulle 107 :)

Tämän vuoden juhannus näyttää nyt olevan melko viileä. Viime vuoden juhannus säätä ja tekemisiäni voi tarkistaa täältä :)
Kotiin päin.
Muistilista tuleville vuosille:
  • Ota tarpeeksi vaatteita mukaan (kaverille asti). Pitkät kalsarit, villasäärystimet, tuulenpitävä takki, fleeceä, ohuemmat ja paksumma hanskat sekä tuplasti tuubihuiveja.
  • Vähintään yksi kunnon pysähdys ja hyvää ruokaa. Eväitä kunnolla (kaverille asti). Termariin kumaa kaakaota!
  • Huollettu polkupyörä vaan on niin ihana ja tekee osan työstä sun puolesta :)
  • Hyvin suunniteltu reitti on iso plussa. Ja aina on kiva käydä uusissa paikoissa.

Lämmin kiitos Meijulle seurasta hyytävässä juhannusyön kelissä :D!

Ja teille kaikille lukijoille HYVÄÄ JA TURVALLISTA JUHANNUSTA!

~Eija~

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Jukola 2017 - oma ihmiskokeeni

Perjantai illan rauhallinen kävelylenkki ystävän kanssa lapsuusmaisemissa oli todella hyvä rauhoittuminen kiireisien päivien jälkeen Jukola viikonloppua vasten. Nukkumaan mennessä oli rauhallinen olo ja sain unen päästä nopeasti kiinni. Kuitenkin olisi nukuttanut vielä kun kello soi 04.20. Vaatteet päälle, rinkka selkään ja odottelemaan kyytiä tienposkeen. Matka Joensuuhun on pitkä täältä Suomen toiselta laidalta, mutta siinä se meni torkkuessa ja somessa roikkuessa. 
Mun kompanssi kokoelma, joista vas puoleisin on kirpparilöytö.
Koin pientä hermostuneisuutta ja tietysti jännitystä, sillä mulla oli edessä vuorokauden sisään kolme osuutta, linnuntietä 32 kilometriä. Haasteellinen maasto arvelutti ja pyrin iskostamaan päähäni, että suoritukseni vetäisin mieluiten hiljaa ja tarkasti kuin lujaa ja toheloiden. Oli keskityttävä pitämään itsensä ehjänä, että saan kaikki lupaamani osuudet läpi vietyä. Uskotteko, että hermostutti?! Mietin, onko musta tähän, mutta päätin ottaa tämän omana ihmiskokeenani, testata mielenkiintoisella tavalla kestävyyskuntoani ja samalla kuinka pää pysyy mukana. Olin etukäteen miettinyt miten syön ja juon tämän vuorokauden aikana, ettei energiavaje pääse vaikuttamaan suoritukseen. Helteinen keli vaati juomaan runsaasti ja mähän join - lauantai päivän aikana tuli juotua yli 4 litraa.
Venlojen viestin lähtö.
Joensuu-Jukolan kilpailukeskus oli ihan Enon keskustassa, kirjaston ja koulukeskuksen pihapiirissä. Teltta-alue oli asutuskeskuksen lomassa, meidän seuramme ihanan pehmoisella ruohopellolla, vajaan puolen kilometrin päässä kisakeskuksesta. Vaikka oltiin niin lähellä, ei kuulutus yhtään häirinnyt teltalla nukkumista. Henkilöautoilla tulleilla oli melko pitkät matkat kilpailukeskukseen käveltävänä, mutta me pääsimme bussilla ihan viereen. Kelistä ja sijainnista johtuen missään ei ollut kuraa (no metsässä oli) eikä jalat väsyneet ramppaamisesta. Muutenkin itse säästelin jalkojani ja liikuin vain välttämättömät matkat naisten lähdön katsomaan, seurateltaltalta numerolappojen haku, varusteiden vaihto omalla teltalla, repun vieminen seurateltalle ja viestin seuraamista ennen omia lähtöjä. 
Kilpailukeskuksessa viestiä oli näppärä seurata screeneiltä.
Omasta suunnistusseurastani olimme saaneet kolme naisjoukkuetta Venlojen viestiin ja joukkueiden kokoajana yritin nähdä jokaisen viestin viejän edes pikaisesti ennen tai jälkeen suorituksen. Naisilla oli hyvä fiilis päällä ja vaikka enemmän tai vähemmän hakemista ja väsähtämistä oli kuumassa kelissä ollut, oli eniten tyytyväisiä ja onnistuneita suorituksia. Olin niin tyytyväinen jokaiseen, kiitos teille naiset :D!

Itsellä oli ykkös joukkueen ankkuriosuus. Aikaisemmilta viestinviejiltä jo kuulin, että maasto todella on hankala ja porukkaa on paljon. Pidin pääni, että rauhassa menen, eikä lähde hapottamaan jalkoja. Viitoitus asutuskeskuksesta K-rastille, jolta varsinainen suunnistus alkaa, oli pitkä. Sitten sitä mentiin. Mulla on riskinä alussa hermostuksissa ryssiä alkupään rastit, mutta nyt ne napsahti nätisti kohdalle ja pääsi mukavaan vauhtiin. Juoksu kulki, tiheiköistä pääsi hyvin menemään eikä kunnon mäki nousuja osunut kuin pari kohdalle. Loppu puolella oli pientä varovaisuutta ja hidasta rasteille lähestymistä, mutta mulle suht ok:sti kuitenkin. Pitkän loppusuoran päästelin alle 4 ja puolen minuutin kilometrivauhtia :) Olin todella tyytyväinen aikaani 8 kilometrin matkalla, 1 tunti 11 min. Gps-kelloni mukaan matkaa tuli yli 9 kilometriä. Virheitä joitain minuutteja. Osuusajoissa olin 157. sijalla yli 1200 suunnistajasta, aika hyvin :) Oli tosi mukava hipsiä suihkuun ja sen jälkeen syömään.
Niin ja sitten taas valmistautumaan seuraavaan koitokseen...
Oman joukkueen viestinviejän etenimisen seuraaminen onnistui Online-palvelussa.

Meidän seuran naisenergiaa teltta-alueella :)
Pesulta tullessa päälavalla oli juhlallisuudet menossa ja eturivissä fiilisteli myös presidenttimme Sauli Niinistö puolisoineen. Myös Mari Laukkasen ja Kaisa Mäkäräisen näin, mutta kuvat jäi heistä ottamatta. Hienoa, että suomalaiset, arvostetut ihmiset kunnioittavat tällaisia tapahtumia läsnäolollaan.
Sauli Niinistö ja Jenni Haukio Jukolassa.
Mä huilailin teltalla, yritin pitää kasvavaa jännitystä hallinnassa. Edessä oli Jukolan viestin aloitusosuus suunnistusseurani kolmosjoukkueessa. Kerran aikaisemmin, kaksi vuotta sitten olin Jukolan viestin ankkuriosuudella yhteislähdössä ja se oli pelottavaa kun useita satoja miehiä (ja tietysti meitä naisia) lähti tanner tömisten metsään. Silloin pelkäsin jääväni jalkoihin ja sitä rynnimistä kesti pari rastin väliä metsässäkin. Tällä kertaa lähtöalueella pieni naisten porukka lyöttäytyi juttelemaan ennen omille paikoille sijoittumista. Oi että se helpotti, kun kuuli muillakin olevan samoja pelkoja ja jännitystä. Tiesi, ettei todellakaan ole yksin. 

Eikä se lähtökiihdytys kapealla asfalttitiellä niin paha ollutkaan. Tilaa oli juosta rauhallisen rennosti ja oikeastaan vasta K-rastin jälkeen  metsässä oli ruuhkaa, koska tiheikkö vaan oli sen verran hidasta  pätkää. Mulla tuli jo kilometri täyteen K-rastille juostessa. Ensimmäiselle rastille oli pitkä väli ja niin sai näppärästi paremmin tilaa metsään. Mä ajauduin tyhmästi letkaan, joka lähti metsän puolelle aivan liian aikaisin, eikä käyttänyt polkua paremmin hyväksi. Oma virhe, mutta ei siinä korjaamaan viitsinyt lähteä ja samaan tavoitteeseen siinä päästiin, vaikka ehkä vähän hitaammin. Siinä sitä sitten taas mentiin ja keskittyminen pysyi hyvin suunnistamisessa. Venlojen osuus ei ollut vienyt jalkoja hapoille ja jalat olivat sopivan kevyet ja juoksu kulki. Välillä letkassa käveltiin ja tiheiköissä oksat raapi naamaa. Puolessa välissä lenkkiä oltiin päästy kartan toiselle reunalle ja seuraava rastiväli olikin sitten sieltä reunalta aivan toiselle reunalle asti, sellainen lähes 4 kilometrin siivu! En ennen moista ole kokenut, mutta nytpä se oli siinä. Yhden naisen ja yhden miehen kanssa siinä ääneen pohdittiin kolmea erilaista reittivaihtoehtoa ja lopulta päädyttiin kunnon koukkaukseen oikealta, mutta se olikin sitten lähes koko matkan tietä ja polkua. Mulle se oli lepoa. Kun oli aika mennä metsään naista ei enää näkynytkään missään, mutta miehen kanssa yhdessä lähdettiin tiheikköön kiipeämään jyrkkää rinnettä ylös. Valomereen törmäsimme mäen päällä, kun iso porukka tuli suoraan metsän läpi. Siinä oli hankalia rinnerasteja tiheikössä, mutta jotenkin ne vaan sieltä löytyivät. Kovin pimeää ei koko aikana tullut, mutta tiheiköissä lamppu ei ollut yhtään turha. Vaihtoon tulin 13 kilometrin lenkiltä mulle hyvässä ajassa 2 tuntia ja 2 minuuttia. Sain viedä seuraavan kartan isoveljelleni, mikä oli yksi kohokohdista viestissä :) Oman gps-kellon mukaan matkaa tuli sellaiset  vajaa 16 kilometriä.

Nyt vasemman kantapään takaosassa tuntui kipua kävellessä ja vasemman jalan pakarassa syvällä tuntui vanha kipu. Ei pahana, mutta tuntui kuitenkin. Suoritukseen tyytyväisenä tallustelin pesupaikalle ja sieltä taas syömään ja sitten teltalle yrittämään nukkumista, sillä aamusta oli edessä vielä kolmas veto, mulle ennestään tuntemattoman harrasteporukan 6. osuudella.
Kohta mennään tuonne, metsään.
Nukkumisesta ei oikein meinannut tulla mitään. Havaihduin usein teltan ulkopuolelta kuuluviin ääniin ja vilkuilin onlinesta harrasteporukan etenemistä yöntunteina. Vahvasti näytti siltä, että yhteislähdössä olisin, joten väänsin kännykän herättämään klo.07 ja hoksasin lopulta laittaa korvatulpatkin korviin ja vihdoin pääsin uneen. Ei siinä kuitenkaan tullut nukutuksi hätinä kahta tuntiakaan ja puoli seitsemältä pomppasin ylös kun teltassa oli niin järjettömän kuuma. Taas söin, join ja kävin bajamajassa. Päätin hissukseen vaihdella vaatteita, pakata tavarani, että telttakamulleni jäisi vain teltan pakkaaminen sillä aikaa kun mä olen metsässä (lopulta Heli oli kantanut mun tavaratkin bussille, kiitos!) ja lähdin fiilistelemään vielä jukolan kisakeskuksen tunnelmia. Näin ystäväni Sannan ja Karon yhteislähdössä ja odotteluaika kului nopeaa. Sitten olikin taas aika mennä. Nyt tungos oli paljon valtavampi kuin aloitusosuudella, joten hitaasti lähdettiin. Jalat eivät enää olleet niin kevyet, mutta kantapään ja pakaran tuntemukset eivät haitanneet etenemistä. Kaksi ekaa rastia noukin nätisti, mutta sitten tulikin sellainen samaistamisvirhe polkujen kanssa, että helpolle kolmos rastille tuli arviolta 10 minuutin huti. Suututti! Onneksi seuraava väli oli helppo polkuväli ja pääsin siinä hiukan nollaamaan päätäni. Haparointia tuli muutamille myöhemmillekin rasteille. Suunnistus kärsi kun väsymys painoi fyysisesti, mutta erityisesti vähäisen unen vuoksi. Etenin koko ajan sellaista sopivaa vauhtia, mitä nyt letkoissa pääsin, mutta keveys oli poissa. Viimeisen mäen päällä, ennen helppoa pururata juoksua maaliin, mättäiköllä makasi mies kartta kourassa. Kysyin onko kaikki ok ja meinasi, että huilaa hetken. Sanoi että pärjää kyllä, mutta tovin siinä mietiin onko näin. Omassa väsymyksessäni unohdin heti miehen rintanumeron, että olisin voinut myöhemmin tarkistaa pääsikö maaliin asti, mutta toivottavasti kaikki on hänellä hyvin. 

Kuudennen osuuden 11 kilometrin matka taittui aikaan 2 tuntia 2 minuuttia ja gps-kelloni mukaan yli 13 kilometriä matkaa. Olihan se rankka maasto - ainakin näin kolme kertaa vedettynä. Kaikki joukkueeni pääsivät hyväksytysti viestin läpi ja hienoja suorituksia tuli monilla. Mulle oli tärkeää saada suunnistusseurani joukkueet kokonaisina maaliin, jos vain pystyin asiassa auttamaan ja oli ihanaa olla myös auttamassa tuntematonta perhejoukkuetta heidän viestin läpiviemisessä. 
Viikonlopun "lakanat" muistona :)
Kokemus oli huikea; kolme suunnistusosuutta vuorokauden sisään, linnuntietä 32 kilometriä ja gps-kelloni mukaan 39,8 kilometriä kuljettua matkaa. Aikaa tähän kului 5 tuntia ja 15 minuuttia. Fysiikka, energia ja tahto riitti loppuun asti, vaikka väsymys painoi ja suunnistus kärsi lopussa. Viimeisen kerran pesupaikalta kilpailukeskuksen läpi kohti bussia kävellessäni koin ansaittua ylpeyttä suorituksestani ja ihanaa kihelmöintiä jaloissa kovan suorituksen jälkeen. Aivan paras tunne, joka onkin ehkä yksi iso tekijä mikä saa mut tällaisiin hullutuksiin ja ihmiskokeisiin ryhtymään. 

Mun suoritukset eivät olleet ainoa asia, mikä teki tästä vuorokaudesta merkityksellisen mulle itselle. Vaan kaikki ne kohtaamiset ja yhteenkuuluvuuden tunne. Paikalla oli ystäviä, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä, oli seurakavereita joiden kanssa silloin tällöin nähdään, oli vanhoja tuttuja vuosien takaa ja sitten teitä tuntemattomia joiden kanssa ei välttämättä edes esitelty, mutta juttelimme kuin vanhat tutut. Jokainen kohtaaminen oli mukava ja lämmin. Kiitos teille :D

Nyt olen nukkunut valtavaa univelkaa pois. Nukkuisin varmaan vielä pari vuorokautta jos saisin valita, mutta parempi vain yrittää päästä normaaliin rytmiin (niin, heti kun juhannusviikon yövuorot töissä on taas valvottu..). Kropassa on ihana rentous ja oletettavasti kovista suunnistuskengistä johtuen jalkapohjissa lievä arkuus. Yksi pieni rakko tuli vasemman jalan kantapäähän ja naarmuja jalkoihin, mutta muuten olen ehjä.

Kiitän ja kuittaan, oli mahtava Jukola :D!

~Eija~

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kohta Joensuussa

No nyt se on jo lähempänä kuin nurkan takana, nimittäin Venlojen 40. ja Jukolan 69. viestit. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään Joensuussa, tarkemmin Enossa. Kisamaastona on yhtenäinen laaja Harpatinvaara, joka kohoaa 110 metriä Pielisjoen pinnasta. Luvassa on järjestäjien kertoman mukaan suunnistuksellisesti ja fyysisesti haasteellinen maasto. On kallioista, kuusi- ja mäntymetsää sekä kivikkoja, selvästi vauhdikkaampia ja hitaampia pätkiä. Näillä taustatiedoilla lähdetään kokeilemaan kuinka hyvä se oma kestävyyskunto on ja pysyykö pää, eli suunnistus mukana. 

Mulla on luvassa useampi startti, naisena kun mulla on mahdollisuus osallistua molempiin viesteihin ja sitten on vielä seura- ja harrastejoukkueet. H-hetkeen asti joukkueiden kokoonkursijana saa jännittää pysyvätkö kaikki terveenä ja ettei mitään loukkaantumisia satu. Särkymävaraa ei oikein ole, kun varanaiset ja -miehet on jo käytössä. Valitettavasti osuuksiakin on jouduttu sumplimaan viime hetkiin asti, kun itsekin tykkään mieluiten tietää hyvissä ajoin mikä on mun paikkani. Mutta viestikisat ovat tällaisia ja onneksi monelta sitä heittäytymiskykyä löytyy :)
Iltavuorosta kotiin pitkin metsäteitä.
Pahemmin ei rauhoittumaan ole ehtinyt, vaan töissä on ollut melko kiireistä ja kotonakin vaikka mitä to do-listalla. Pakkaamiset jäävät ihan viime hetkille, joten toivottavasti ei jää mitään oleellista kotiin... Eilen iltavuoron jälkeen juoksin vielä rauhallisella vauhdilla kotiin. Ilta kymmeneltä aurinko paistoi vielä kauniisti ja tarkeni vähillä vaatteilla. Toivottavasti viikonlopun keli pysyy yhtä mukavana, vaikka hellettä en toivokaan. Joka tapauksessa illalla pitäisi päästä ajoissa nukkumaan, koska huomenna aamulla on aikainen ylös nousu ja bussikyyti Joensuuhun. Mukavaa kutkutusta jo jalkapohjissa ;)
Piiiitkä varjo ilta kymmeneltä.
Nyt kamat kasaan ja seikkailu voi 16 500:n muun suunnistajan kanssa alkaa :D
Palaan asiaan!

~Eija~

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Suovoimaa

Eilinen sade, tihkusta isompaan piskoon oli just passeli keli suotreeneille :) Suohan on pehmeä alusta ja täten lempeä askellukselle ja kuitenkin ihanan upottava, jotta joutuu tekemään selvästi enemmän töitä päästäkseen eteenpäin kuin kovalla tiellä. Reisillä nostellaan jalkoja yli mättäiden, keskivartalolla pidetään yllä tasapainoa ja kädet rytmittävät liikettä. Sauvat kädessä saa vielä enemmän tehoja yläkroppaan. Jalat kastuu, niiden kuuluu kastua, mutta voi ihanaa sitä tunnetta kun ei haittaa enää yhtään että varpaiden välissä loiskuu ;)
Sain seurakseni ihania ystäviäni, joiden kanssa on ennenkin treenailtu yhdessä. Mä olin käynyt etukäteen silmäilemässä suon, tarkistamassa ettei käärmeitä näy ja suunnittelin treenin. Teimme 5 minuutin juoksun/kävelyn x 5 ja juoksujen välissä 3 minuutin tauko. Sade taukosi juoksumme ajaksi, mutta kostea ilma ja reipas meno nostatti kunnon kosteuden kropalle. Parhaimmillaan jalka upposi nilkkaa myöden suopursuihin.

Soilla liikkuminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei luontoa, tässä treenissä arvokasta suota saa tärvellä tai tahallaan tuhota. Suon eläimiä, erityisesti pesiviä lintuja ei saa häiritä. Isommat eläimet, karhut, hirvet ja kauriit kyllä väistävät juoksijaa ja todennäköisesti ihmeissään pällistelivät kauempaa, että mitä kummaa tuolla tapahtuu. Hirven jätöksiä löytyi meidänkin reitiltä. Säännöllisille ja järjestetyille suotreeneille tulee olla metsänomistajan lupa.
Heh, yhteinen hyppykuva ;)

Märkää, mutta ei haittaa enää yhtään :D
Ai että mä nautin metsässä olemisesta! Oon aina tykännyt soista, siitä hiljaisuudetsa, karuudesta, kauneudesta ja tuoksuista. Tällä kertaa siellä sai hetken viettää ystävien kanssa. Treenin jälkeen käveleskelimme läpi metsän takaisin ihmisten ilmoille, kengät vedestä lotisten ja silmät loistaen. Suolla palasi rauha ja hiljaisuus.
Me ystävät hyppäsimme lampeen pesemään iholle tarttuneet suomoskat ja saunan lämmössä rentouduimme kuulumisia vaihdellen. Ja tottakai iltaan kuului kunnon iltapala ennen nukkumaan menoa.
Kiitos teille jokaiselle mukavasta illasta <3
Nam, iltapalaa.
Mulla yrittää flunssa päälle :( Jo viikko sitten kurkku oli pari päivää kipeä ja oli lievää tukkoisuutta. Nyt taas limaa nousee ja on hiukan toisen asialla. Taistelen kuitenkin kaikin mahdollisin tietämäni keinoin vastaan ja toivon, että pystyssä pysytään. Tulevana viikonloppuna nimittäin on taas suunnistajan juhannus, joulu ja vappu, nimittäin Jukolan- ja Venlojenviestit Joensuussa. Mulla on luvassa Venlojen viestissä ankkuriosuus, mutta Jukolan viestissä vielä auki mille osuudelle pääsen. Kahtena viime vuonna olen mahtunut suunnistusseurani Jukolajoukkueisiin, mutta nyt miehiä löytyikin täydet joukkueet ja mä jäin varalle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että mua ei tarvita ja silti haluan Jukolassakin juosta, joten oon tarjonnut itseäni toiseen joukkueeseen. Katsotaan kuinka käy.

~Eija~