keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Ranteessa Garminin Vivosport

Mulla on ollut nyt kaksi kuukautta ranteessa Garminin Vivosport-aktiivisuusranneke, jonka sain palkinnoksi Vaarojen maratonilla lokakuussa. Aikaisemmin mulla on ollut käytössä Garminin Forerunner220-sykemittari, josta olen tykännyt ja se on ollut aivan sopiva mun tarpeisiin. Kuitenkin vaihto Vivosportiin oli merkittävä, sillä jo sen koko ja keveys tuntui..tai siis ei tuntunut sillä Vivosport on lähes huomaamaton ranteessa. Käyttömahdollisuudet ja -ominaisuudet laajenivat ja nyt ranneke on kädessä lähes koko ajan.
Garmin Vivosport-aktiivisuusranneke
Mä olen todella huono ja laiska lukemaan ohjeita. Paperisten pikaohjeiden avulla kuitenkin pääsin käytössä hyvään alkuun. Garminin nettisivuilta löytyi tarkemmat ja laajemmat ohjeet ja hakusanalla löytyi juuri ne nippeli tiedot mitä halusi selvittää. Kosketusnäyttö on yllättävän näppärä ja kun hoksasin laittaa kosketuslukon menemään automaattisesti päälle, ei tullut ihmeellisiä keskeytyksiä tai valikoissa surffailuja. Niin ja tovin tutkittuani sain myös mailit kilometreiksi.
Viikon tehominuutit täyttyy.
Kellossa on sykkeen mittaus ranteesta. Ennen oon epäillyt ja lukenutkin kokemuksia rannemittauksen heikkouksista, mutta nyt tämän kahden kuukauden käytön jälkeen voin todeta mielipiteeni muuttuneen. Joitain yksittäisiä sykkeen heilahdus piikkejä on ollut ja vain yhden kerran jostain syystä kello keskeytti ajan ja matkan mittaamisen lenkin aikana kahdesti. Jos ranneke on löysästi, saattaa syke hetkellisesti olla kateissa. Silti sen ei tarvitse olla valtavan kireällä toimiakseen keskeytyksettä ja silikoninen ranneke on miellyttävän pehmeä.
Askeltavoitteet koukuttaa kävelemään.
Sisään rakennettu gbs toimii luotettavasti, mielestäni luotettavammin kuin vanhempi Garminini. Tosin en vielä ole päässyt Ninnin kanssa lenkille, jolla usein on molemmissa ranteissa mittarit ja mun vanhan kanssa heittoa on saattanut olla jopa kilometri. Jo lenkin aikana voi seurata sykettä, aikaa, matkaa ja kulutettuja kaloreita. Lenkin jälkeen lisäksi keskisykettä ja -vauhtia. Kelloon saa asennettua omia sykealueita, intervallitreenejä ja näihin hälytyksiä, jolloin kello piippaa tai värisee. Voimaharjoittelussa on omat säätönsä, joita olen vasta hyvin vähän testaillut.
Syke mitataan ranteesta eikä sykevyötä tarvitse ollenkaan.
Arjessa mielenkiintoisimpia tietoja on tutkailla miten on nukkunut, kuinka askeleita kertyy päivässä ja kuinka tehotunteja kertyy viikossa. Unen vaiheet perustuvat sykevaihteluihin ja liikkeisiin. 8 tunnin yöunet on tavoite ja toisinaan siihen pääsen ja toisinaan en. Marrasputkessa päivän askeleet ylsi useampana päivänä yli 20 000, mutta nyt joulukuun alussa askeltavoitteena on 15 000. Jos mahdollista, jätän töissä auton kauemmaksi parkkikselle kävelläkseni sieltä ja samaten lasten harrastuksissa auto jää parkkiin ja kävelen kauppaan tai kirjastoon, usein vielä hiukan koukaten. Askeleita on hauska kerätä ja se on melko koukuttavaa. Helppoa arkiliikuntaa. Jos on paikallaan tunnin, tärinä ranteessa ilmoittaa että "Liiku!". Silloin noustaan ylös ja kävellään vaikka pöydän ympäri jos ei muuta heti siinä hetkessä ehdi.
Kohta juostaan.
Kaikenhan saa nykyään kännykkään, kuten Garmin Connect-palvelunkin! On muuten näppärä ja sinne tallentuu kaikki tiedot. Siellä pystyy muokkaamaan lenkkien infoa, vaihtamaan lajia (toki esim vesijuoksua ei löydy...) ja vertailla eri päivien diagrammeja. Tiedot pystyisi myös jakamaan toisten Garminin käyttäjien kanssa, mutta ainakin toistaiseksi pidän tarkat infot itselläni ja Heiaheia-palvelussa jaan suurpiirteisemmät tiedot liikkumisistani.
Yhden lenkin dataa kännykässä.
Aktiivisuusrannekkeen akku kestää viikon älykellotilassa, mutta gbs päällä vain 8 tuntia. Välillä kun päivässä voi tulla lähemmäs neljäkin tuntia urheilua, saa kelloa olla lataamassa jopa joka toinen päivä. Toisaalta lataus ei kestä kauaa, joten jos aamulla huomaa akun olevan vähissä, ehtii se latautua parin tunnin lenkin tarpeisiin aamupalan syömisen aikana.

Rannekkeen saisi myös synkronoitua kännykän kanssa ja näin ollen viestit, sähköpostit ja some-päivitykset sekä puhelut näkyisi ranteesta, mutta kyseessä olevaa toimintoa en ole ottanut käyttöön.
3.pv joulukuuta 8 tunnin yluni ei täyttynyt.
Loppujen lopuksi annan Vivosportille hyvät arvosanat ja voin suositella sitä ihan kenelle tahansa. Se antaa mielenkiintoista dataa aktiivi liikkujalle ja motivoi tehostamaan meidän tavisten arkiaktiivisuutta.

~Eija~

P.S. Postausta ei ole tehty yhteistyössä Garminin kanssa, vaan aktiivisuusrannekkeen eteen olen itse kisassa juossut ja osallistumisenikin kisaan olen itse maksanut.

perjantai 30. marraskuuta 2018

Marrasputki päätökseen

Aivan mahtavaa, sillä on marraskuun viimeinen päivä ja tässä tulee loppu kuun juoksut kuvina. Melko kiireiset olivat viimeiset 10 päivää, mutta tiukasti putkessa pysyin. Aurinko ja pikku pakkanen hellivät aamupäivän lenkeillä ja onneksi mulla oli mahdollisuus silloin liikkeelle lähteä. 
21. päivä
Välillä mentiin lenkille todella tiukassa välissä ja ilman marrasputkea muutama lenkki olisi ehdottomasti jäänyt tekemättä. Kuitenkin 22. päivä ylitettyäni 300 juoksukilometrin rajapyykin, mieleen hiipi mahdollisuus päästä 400 kilometriin. Se olisi hyvinkin mahdollista, mutta vaatisi sinnikästä kilometrien keräämistä. Minimeihin ei voisi jäädä.

 Vasemman jalan lonkankoukistaja ilmoitteli ärtymyksestään erityisesti pitkien lenkkien jälkeen, mutta antoi kyllä nopeasti periksi. Oikean jalan pohjetta kiristeli, varsinkin jos vauhti lähti huomaamatta kiihtymään. Ja kehonhuoltoon pitääkin joulukuun aikana varata selvästi enemmän aikaa.
22. päivä
Viikko sitten perjantaina päivällä oli taas muita kiireitä, mutta illalla, täyden kuun valossa ehdin juoksemaan. Pienenä tinkinä vedin väsyneenä hiukan pidemmän lenkin, 19 kilometriä, sillä tiesin kilometrien jäävän viikonlopun aikana vähäisiksi. Oli hieno keli ja juoksu maistui.
23. päivä
Mutta ei ollut vaatteet ehtineet illasta kuivua, kun aamuvarhaisella ennen kello kuutta kiskoin itseni ylös sängystä, vedin hyllystä paitaa päälle ja taas juoksemaan. Oli pakko heittää marrasputki lenkki heti aamusta, sillä pian oli lähtö kohti Raahea Kuortaneen opiskeluaikojen luokkatapaamiseen. En halunnut jättää lenkkiä reissulle ja tämä varhainen aamu olikin oikein piristävä aika. Se oli hyvä startti aivan huippu hienolle päivälle. Meillä oli todella hauskaa, kiitos Hanna, Norma, Sari ja Jani!
24. päivä
Sunnuntai aamulla oli pian taas lähdettävä kotiin päin, sillä iltapäivällä oli ensin suunnistusseurani naisten yhteistreenit ja sitten oli kotosalla yhtä sun toista juttua. Illalla pikku pakkasessa reilun tunnin rento lenkki oli just passeli.
25. päivä
Maanantai aloitti marraskuun viimeisen viikon kirkkaana ja nipistelevänä pakkaspäivänä. Olin suunnitellut tehdä vielä yhden pitkiksen ja sen paikka oli ehdottomasti maanantaille. Mutta mua ei olisi huvittanut. Laitoin korviin pyörimään Suomi Pop-radiokanavan ja se olikin yllättävän hauskaa kuunneltavaa juostessa. En niinkään ajatellut juoksua vaan kuuntelin juontajien hauskaa höpinää ja ihastelin marraskuun kauneutta. Tänä vuonna marraskuu todella on päässyt yllättämään mut kauneudellaan! Kilometrejä kertyi reilu 26 ja loppu päivä kului pikku touhuissa kroppaa vetreyttäen.
26. päivä
Tiistaina oli taas tiukkaa aikataulullisesti. Oikea pohje oli jumissa ja tyttären soitin tunnin aikana hilppaisemani 8 kilometrin lenkki ei todellakaan ollut mikään kevyt. Lenkin päälle ohjattu oman kehonpainotreeni teki kuitenkin hyvää ja jumit hiukan helpottivat. En muistanut ottaa lenkin aikana jumi tuskissani kuvaa, joten otin pyykkikoneesta, joka on ollut myös marrasputkessa pyörittäessään mun lenkkivaatteita...
27. päivä
Mä oon jo parina talvena haaveillut talvijuoksuhameesta. Nimittäin mun reidet ja pakarat jäätyy yli 10 asteen pakkasella ja jo ennen sitäkin jos yhtään viima käy. Nyt tilasin pitkällisen vertailun ja pähkäilyn jälkeen Luhta-merkkisen hameen. Keskiviikkona aamusella pääsin sitä ensimmäisen kerran testaamaan. Ulkolämpömittari näytti miinus 7 ja lounaasta kävi viileä viima. Hame toimi aivan loistavasti! Ei kiristänyt, ei puristanut. Ei palellut reidet eikä pakarat. Kirjoittelen hameesta enemmän kunhan saan lisää käyttökokemuksia.
28. päivä
Eilen pakkaset hellittivät. Maisemat muuttuivat jälleen kurjiksi ja erityisen kurjalta ne näyttää kun ehtii lenkille vasta illalla pimeydessä. Pikaisen päivällisen jälkeen hätäinen 6 kilometriä ja äkkiä suihkun kautta autoon ja lähes talla pohjassa kokoukseen, josta kotiuduin vasta ilta puoli kymmenen jälkeen. Olin silti niin onnellinen, että lenkki oli jo tehty!
29. päivä
Ja tänään on marraskuun viimeinen päivä! Kuukausi on lopulta mennyt todella nopeasti eikä tämä ole ollut kurja kuukausi ollenkaan. Vaikka on ollut jälleen kaikkea odotettua kiirettä, on ollut myös odottamattomia juttuja hoidettavana ja murehdittavana, mutta kaikesta selviää..joohan. Tänäänkin töiden jälkeen kiireellä juhlimaan tyttären luokkakaverisynttäreitä uimahallille ja sieltä päästyämme heitin taas kamppeet niskaan ja lähdin yön selkään. Vajaa 9 kilometriä omissa ajatukissa. Pitempäänkin olisi voinut mennä, mutta huomenna on taas aikainen herätys. Ei kuitenkaan juoksemaan, sillä huomenna en meinaa juosta.
30. päivä
Kiitoksia, kun ootte jaksaneet lukea mun marrasputki taivalta. Kiitos kaikista tsempeistä jälleen kerran. Joistakin olen lenkeille saanut seuraakin ja se on niin huippua. Mua saa haastaa lenkille ja mä tuun jos aikataulut vaan osuu kohdilleen.

Niin ja ne lopulliset kilometrit marraskuulle on 405.6! Viime vuoden kilometrit siis ylitettiin. Mielestäni vielä jäi lenkeille pidentämisen varaakin, joten jätän tämän tähän muhimaan ensi vuotta ajatellen 😄

~Eija~

tiistai 20. marraskuuta 2018

Aukko marrasputkessa

 Viime viikon perjantai lähti heti aamusta ihan sivuraiteilleen, kun nukuin lasten kanssa pommiin. En ollutkaan laittanut illalla kelloa herättämään ja nukuimme sitten tyytyväisinä melkein tunnin pitempään. Noin viidessätoista minuutissa kaikki oltiin noin suurin piirtein pukeissa, lapset ehti syödä banaanit ja mä kuljettaa lapset kouluun. Eihän tuollaisesta herätyksestä meinaa toipua koko päivän aikana. Paksun pilviverhonkin oli ennustettu repeileävän, mutta ei osunut tuo aukko mun marrasputki lenkilleni, joka oli jotenkin tihkoista menoa. Aurinkoa ei näkynyt polkiessani töihinkään ja illalla harmaus olikin muuttunut pimeydeksi.
16. päivä
On tuolla auringolla vaan niin suuri merkitys, ainakin mulle! Lauantaina näin auringon valon pilkahduksia työpaikan ikkunoista ja malttamattomana odotin pääsyä ulos. Marjon kanssa oltiin sovittu kevyt polkulenkki heti mun työvuoron jälkeen ja mehän mentiin. Noin 8 kilometriä samalla jutellen kuulumisia. Oli mukava lenkki ja aurinko paistoi!
17. päivä
Sunnuntaina aurinko paistoi edelleen. Marrasputkeen oli siis tullut kunnon aukko ja sitä riitti iloksemme moneksi päiväksi 😊 Aamusta oli suunnistusseurani naisten yhteistreenit ja iltapäivällä hoputin lapset kaveriksi auringonlasku lenkille. Yritimme ehtiä Kyrkösjärven vallille auringonlaskua ihailemaan, mutta yhden polkupyörän tyhjähkö takarengas, toisen väsyneet jalat ja kolmannen jäätyvät sormet hidastivat matkaa sen verran että parhaat hetket meni ohi. Kuitenkin 14 kilometriä on ihan reipas suoritus lapsiltakin polkea juoksevan äidin vierellä.
18. päivä
Monelle maanantai tarkoittaa vapaiden jälkeen töihin paluuta, mutta mullapa oli taas vapaata. Ja arki-vapaa taas tarkoittaa lenkkiä heti aamusta. Ja mikäs kumma siellä ulkona taas odottikaan! No ensiksikin 7 asteen pakkanen ja toiseksi AURINKO! Aivan ihanaa! Pakkanen nipisteli reisiä ja aurinko lämmitti sen minkä pystyi. Aivan ihana keli kun kiersin Kyrkäsjärven samalla Kohtaamisia-keskusteluja kuunnellen.
19. päivä
Tiistaille pakkanen oli lauhtunut nollaan, mutta paikka paikoin maa oli ihanassa kuurassa. Lenkillä jaloissa tuntui edellis päivän 26 kilometrin pitkis, mutta en niinkään kiinnittänyt huomiota niihin kun ajatukset olivat ihan muualla. En kuunnellut mitään, vaan tällä kertaa järjestelin omia ajatuksiani. On tämä kuitenkin enemmän mun oma juttu - juosta omissa ajatuksissa. Lauran kommentista facebookissa tajusinkin miksi tykkään ennemmin juosta ilman musiikkia, sillä olen ennen säännöllistä lenkkeilyä suunnistanut, eikä suunnistaessa mitään kuunnella vaan keskitytään tekemiseen. Kivaa vaihtelua tuo välillä kuunella just äänikirjoja tai hyviä keskusteluja, mutta useammin mennään ilman.
20. päivä
Hiukan väsyttää. Ei niinkään juokseminen, mutta moni muu asia ja tekeminen. Toki oon huomannut, että marraskuussa oon ollut normaalia väsyneempi, sillä juokseminen vie energiaa eikä päiväunille paria kertaa useammin ole päässyt. Ruoka maistuu ja kieltämättä herkkujakin on mennyt. Päivä kerrallaan on menty ja jatketaan kohti tulevia haasteita. Ensi kesän tai oikeastaan koko ensi vuoden ehkä suurin tavoite on myös asetettu, kun ilmoitin itseni NUTS Ylläs-Pallas polkupippaloihin 😄 Heinäkuun yössä 105 kilometriä, toivottavasti!

~Eija~

torstai 15. marraskuuta 2018

Marrasputki puolessa välissä

Viime lauantai aamulla kömmin sänkyyn toisen yövuoroni jälkeen. Pieni ahdistus oli päällä, koska nukkumisen sijaan tiedossa oli pätkä torkkuminen ja sitten ylös. Nukahdin kyllä heti korvatulpat korvissa, mutta suunniteltua aikaisemmin heräsin yläkerrasta kantautuvien askelten töminään ja lasten kinaan. En enää muista mistä kinassa sillä kertaa oli kyse, mutta se saatiin ratkaistua ja muun perheen syödessä lounasta nautin mä aamupalan. Tyttöjen kanssa lähdettiin Seinäjoelle Komia Flown järjestämään talvijuoksusarjan ensimmäiseen juoksuun. Nyt oltiin sovittu, että äiti ei juokse vaan tulee huoltajaksi kohta yhdeksän vuotiaalle. Lapsilla matkana oli 2 kilometriä ja aikuisilla valittavana 5 tai 10 kilometriä. Neiti juoksi hienosti, aikaan 9:18 ollen nuorimpana osanottajana neljäs. Pikku-neitikin tuumasi kotiin päin ajellessamme, että seuraavalla kerralla hänkin haluaa juoksemaan. Sopii mulle 😊

Tässä kohtaa kun kotiin takaisin päästiin, ilman marrasputkea olisin sujahtanut takaisin nukkumaan, mutta nyt olikin kipaistava lenkille. Tekihän se hyvää. Sitten vielä leivottiin isänpäiväkakku ja lopulta yrittämään hetken unta. Ei onnistunut, sillä puhelin piraji ja lopulta lähdin käymään ystävän luona kutsuilla. Päänsärky paheni ja edessä oli kolmas yövuoro...
10. päivä
Yövuoro oli tuskallinen, sillä päänsärky oli kamala. Sitä lievitti kun hetkellisesti tauolla pisti silmät kiinni. Jotenkin sitä sinniteltiin aamuun asti ja sitten vihdoin nukkumaan. Muu perhe lähti isänpäivä käynnille appiukon luo ja mä sain rauhassa nukkua hiljaisessa talossa. Ja nukuin kuin pieni tyytyväinen lapsi siihen asti kunnes kello herätti. Lähdimme käymään mun iskän luona ja teimme porukalla retken iskän metsässä laavulle. Kotiin tullessa mun pyynnöstä perhe jätti mut 11 kilometrin päähän kotoa ja juoksin siitä kotiin suorittaen samalla päivän putki juoksun. En osannut vauhtia hidastaa ja sykkeet pompsahti normaalia korkeammalle.
11. päivä
Mutta kuten sanotaan "sateen jälkeen paistaa aina aurinko", niin saman voisi sanoa myös näin että "yövuorojen jälkeen alkaa aina vapaat" (jos vaan on työvuorot hyvin suunnitellut!). Ja mulla niitä oli edessä 4! Koska edellis viikon juoksukilometrit ja muut liikkumiset olivat työvuorojen vuoksi jääneet hiukan lyhyiksi, olin jo etukäteen päättänyt että tästä viikosta teen määrä viikon. Ja erityisesti kilometrillisesti. Matalilla sykkeillä, omaa hidasta. Maanantaina aloitin 22.6 kilometrin lenkillä, osittain asfaltilla ja osittain hiekkateillä. 17 kilometrin kohdalla, asfaltti pätkällä vasemman jalan syksyinen vamma muistutteli itsestään. Ei kovin pahasti, mutta tuntui vielä pari tuntia lenkin jälkeenkin.
12. päivä
Tiistaille päätin tehdä viikon pisimmäin lenkin ja lähdin kiertämään Seinäjoen Kyrkösjärveä. Leppoisaa menoa, jokunen vastaantulija ja kilometrejä kertyi 27. Vamma jalka oli yllättävän hyvä eilisen juoksun jäljiltä, mutta lopun asfaltti pätkä oli niin myrkkyä sille. Loppua kohden meno kävi jo vähän  muutenkin tylsäksi, joten mielessä kyti ajatus kokeilla uudestaan kuunnella jotain äänikirjaa tms samalla kun juoksee. Kerran aikaisemmin olin kuunnellut yhden keskustelun juostessani, mutta se ei jotenkin ollut tuntunut helpolta. Musiikin kuuntelu ei innosta eikä sovi mulle, sitä oon kokeillut useasti menneinä vuosina. 
13. päivä
Ja niinpä keskiviikko aamulla laitoinkin napit korviin ja lähdin aamutuimaan kiertämään Ilmajoen keskustassa. Valitsin Yle Areenasta ilmaisen Mielensä Pahoittaja Matkalla äänityksen. Laitoin äänet lähes täysille, ettei ohi ajavien autojen äänet häiritse. Uppouduin todellakin kuuntelemaan, naureskelin ääneen ja keskittyessäni kuuntelemiseen, sain vauhdin pidettyä maltillisena ja sykkeet alhaalla. Lenkki oli pelkkää asfalttia, eikä vasen jalka vihoitellut yhtään. Olisin voinut jatkaa lenkkiä vielä pitempäänkin, ihan sen takia että olisin voinut jatkaa kuuntelua. Siirryin kuitenkin suunnitelmien mukaan uimahalliin jatkamaan altaassa juoksemista. Tarinan jatkuminen sai jäädä odottamaan seuraavaa aamua.
4.päivä
Tänään kun sain kaikki lapset taas lähtemään kouluun, nappasin mä napit korville ja polkujuoksukengät jalkaan. Suunnitellun polkulenkin päivä oli tänään ja Mielensä Pahoittaja jatkoi matkaansa Italiaan. Silmillä keskityin maaston lukemiseen ja korvilla keskityin tarinan kuuntelemiseen. Onnistui! Paristi olin mennä nenälleni kun räpläsin kännykästä seuraavan jakson, mutta muuten ei ongelmia. Tämä tällainen kuuntelu menee nyt jatkoon. Kunhan ensin kahlaan kaikki ilmaiset versiot läpi, saatan sitten perehtyä maksullisiin äänikirjoihin. 
15, päivä
Ihan huomamatta olemme jo marraskuun puolessa välissä. Juoksu on sujunut tosi hyvin ja vaikka tuo vasen jalka pitkillä lenkeillä lopussa alkaa kipuilemaan, antaa se periksi ja unohtuu melko nopeasti. Lonkankoukistajat ovat ehkä kovimmilla ja niitä olen joka päivä huoltanut venyttelemällä. Kilometrejä on koko marraskuun aikana tähän puoleen väliin mennessä kertynyt 213. Hyvässä vauhdissa siis ollaan.

Jotkut ovat pohtineet Marrasputken järkevyyttä ja ideaa. 
Mulle marrasputki tarkoittaa juuri JUOKSUA joka päivä vähintään 25 minuuttia. Minään kisana en tätä pidä, ainoastaan itseään vastaan. Viime vuoden kokemus marrasputkessa auttoi jaksamaan tämän vuoden harmaimman kuukauden yli ja tuntuu että se tekee saman tänäkin vuonna. Huomio kiinnittyy lenkkien suunnitteluun ja toteutukseen, ei niinkään naama väärin päin olemiseen ja joulun odotteluun. Juokseminen tuottaa mulle iloa ja kestävyyskuntoa tarvitsen ensin vuoden koitoksiin, joten nyt on sopiva hetki tutustua lisää omaan kroppaan ja sen kykyyn kestää kilometrejä lyhyen ajan sisällä.

On ollut ihanaa kuulla, että jotkut ovat mun juoksu putkeani seuraamalla innostuneet itsekin liikkumaan säännöllisemmin ja tekemään omaa marrasputkeaan. Eihän jokaisen tarvitse juuri juosta, vaan esimerkiksi voi tehdä joka päivä kävelylenkin, rauhallisen venyttelyn tai ihan mitä tahansa terveyttä ja hyvää oloa tuovaa liikkumista. Mulla tavallaan on putki päällä vuodesta toiseen, mutta marraskuussa mä juoksen joka päivä 😊

~Eija~

perjantai 9. marraskuuta 2018

Juosten ankeutta vastaan

Onhan pimeää, just niin marraskuuta. Tuntuu että paksu pilviverho on peittänyt sinisen taivaan ja estää auringon piristävien säteiden pääsyn maan pinnalle. Tihku sade kastelee sen verran että sukat kastuu ja housun lahkeet ovat kurassa. Jotkut ripustelevat jo epätoivoisina jouluvaloja (kutsuvat niitä kausivaloiksi) pihapuiden oksille ja kenties soitattavat keittiössä joululauluja. Lumesta ei ole kuitenkaan tietoakaan ja malttamattomana pinnaan vielä toppatakin ja -saappaiden kanssa. Popsimme vitamiineja ja mietimme kausi-influenssa piikin järkevyyttä. Tähän tylsyyteen ja tulevan odotteluun voisi ihan uuvahtaa ja kangistua, mutta minä ja moni muu nousee ylös, kiskoo lenkki vaatteet niskaan, hakee sykemittarilla gbs-signaalin ja lähtee juoksuun. Onneksi on #marrasputki ja itselle asetettu haaste juosta joka päivä vähintään 25 minuuttia 😉 On jokin kiva juttu keskellä tätä harmautta, eikä päivät vain kulje ohitse odotellessa kivoja kelejä ja päivän taittumista kohti valoa ja lämpöä. 

Ei marrasputkikaan kuitenkaan helpolla joka päivä päästä. Maanantaina oli pitkä työvuoro, aamu kello 7 alkoi ja ilta kello 21 loppui. Juoksemassa piti jossain välissä käydä. Kesken työvuoron se oli mahdotonta, aamusta ennen kukon laulua ihan mahdoton ajatus, mutta jospa työvuoron jälkeen. Jospa suoraan töistä kotiin. Hyvä ajatus ja se toimi vuosi sittenkin marrasputkessa. Auto jäi työpaikan parkkipaikalle kun juoksu kamppeet päällä, valo otsalla keikkuen lähdin jolkottelemaan kotia kohti. Ilta oli lämmin plus 7 ja jo parin kilometrin jälkeen olin ihan kuumissani. Märkä asfaltti kiilteli lenkkarien alla, liukasta ei ollut eikä paljon muuta liikennettä. Viikonlopun juoksuista jalat olivat vielä merkittävän jumissa, mutta mä nautin pääkopan latautumisesta. Reilu tunti ja olin kotona.
5. päivä
Myöhään kotiutumisen hyvä puoli on se, että talo on jo hiljainen, ei tarvitse jonotella suihkuun tai varata paikkaa sohvalta. Kaikki muut ovat jo nukkumassa ja mä hiippailen villasukilla jääkaapin ovea raottamaan. Ihana raukeus kropassa, sopivasti adrenaliinia ja tyytyväisyys yhdestä marraskuisesta juoksupäivästä taas. 

Aamulla herätyskellon soidessa ei tunnu aivan yhtä mahtavalta. Tekisi mieli kääntää kylkeä. Mutta ylös ja sitten vielä yksi, kaksi ja kolmaskin pikku tyyppi kainaloon ja aamupalalle. Lasten hoputtaminen kouluun ja samasta oven raosta mennessä, unihiekkaa silmistä pois pyyhkiessä ulos ja menoksi. Justhan mä nämä samat vaatteet hikimärkinä riisuin ja taas ne päällä oon menossa. No, auto on haettava työpaikan parkkikselta. Nyt juoksen metsän kautta. Linnut laulavat vaikka on marraskuu pahimmillaan, vihreät sammalmatot muistuttavat elämästä ja mä juoksen. Jalat tuntuu hyviltä, vaikka edellis illan juoksusta on alle 12 tuntia. Ai niin, mutta kyllähän ultrajuoksijan jalkojen pitää tällaiset rasitukset kestää. Teenpäs tänään pikkuisen pitemmän lenkin, mutta ei liian pitkää, sillä pelkällä banaanilla ja vedellä en jaksa älyttömyyksiin. Joku toinen päivä sitten marrasputkipäiväöverit.
6. päivä
Tiistai illalla ohjasin vielä porrastreenin koulun liikuntasalissa (kyllä kyllä portaat löytyy meidän koulun liikuntasalista!!). Säästelin omia jalkojani, mutta en malttanut olla muutamia hyppyjä tekemättä että jalat saivat sopivaa kovempaa ärsykettä tasaisen rauhalliseen marrasputkeiluun. Päälle vielä pulahdus kaksi asteiseen veteen joessa ja mä olin niin valmis nukkumaan.

Seuraavana aamuna oli taas sama show lasten kanssa ja liikkeelle. Keskiviikkoisin Ilmajoen uimahalli avaa ovensa jo aikaisin aamusta ja silloin on hyvä lähteä vesijuoksemaan. Ensin kuitenkin päivän putki juttu alta pois, joten kiertelin ja kaartelin kylällä. Lenkillä iloiseksi teki toisen lenkkeilijän iloinen tervehdys ja se fiilis kun tajusin että mun syyskuussa nokkiinsa ottanut vasen jalka ei kipuile enää yhtään. Altaassa pujottelin myssypäisten mummojen seassa tiedostaen, että muutamien vuosien päästä minäkin ottaisin bestikseni mukaan ja sitten me kauhottaisiin vettä ja juteltaisiin viime viikon kuulumiset. Niin mahtavia jokainen!
7. päivä
Niin ja onneksi pääsen jo nyt välillä hyvän ystävän kanssa liikkumaan. Niina lähti mun kaveriksi metsään torstaina. Mentiin ihan rauhassa pehmoisessa märässä metsässä. Ei pelkoa susista tai metsämiehistä, sen verran ääntä pidettiin kun asiaa on aina niin paljon. Oltiin Vaarojen samikset harmaine pipoinemme. Ilo on samistella myös ensi keväänä Nuts Karhunkierroksen tuubihuivilla, sillä me ollaan niin molemmat menossa sinne. Huokauksin haaveilen keväästä. Onneksi olet edessä päin, lähestyt päivä päivältä 😊
8. päivä
Viime yön valvoin töitä tehden klo.03 asti ja sitten pääsin kotiin ja suoraan sänkyyn. Laitoin korvatulpat korviin, ettei lapset aamu tohinoissaan herätä. Säikähdinkin kun kello herätti. Meni minuutti että tajusin mitä tapahtuu ja mitä mun pitäisi tehdä. Puin lenkki vaatteet päälle (koko viikon samat päällysvaatteet lenkillä 😮, mutta mitäs niitä kesken pesemään kun taas ovat kohta kurassa!) ja hyppäsin niin tutuksi käyneeseen harmauteen. Kympin lenkura, aamupala ja parturin tuoliin terapiaan. On muuten pähee pää taas 😁! Nyt istun hetken sohvalla, pesukone vihdoin pyörittää kuraisia vaatteita, kunnon venyttelyt pitäisi tänään tehdä, ottaa pikku unoset ja sitten pitkään yövuoroon, niitä on kaksi edessä.
9. päivä
Marraskuun juoksukilometrejä on nyt kasassa 119. On juoksua asfaltilla, hiekkateillä, purtsilla ja poluilla. On juoksua yksin, ystävän kanssa ja kisassa. Tällä samalla reseptillä jatkan, toki ilman mitään kisoja. Tuntuu tosi hienolta!

Mukavaa viikonloppua kaikille!

~Eija~

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

35km Ilkanpolulla

Meitä oli lähes 200 osallistujaa Pyhäinpäivän aamuna starttaamassa Komia Ilkan Polku-juoksutapahtumassa 35 tai 17 kilometrin matkalle tai vaihtoehtoisesti neljän osuuden viestiin. Keli lupaili hyvää kun vertaa millainen kylmä lipsuttelu juoksu oli viime vuonna, jolloin tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran. Nyt mittari näytti plus 7 astetta ja aamun pieni tihkusade muuttui päivän edetessä auringon paisteeksi. Käytännön jutut ilmoittautumisista bussikyydityksiin lähtöpaikalle sujuivat jouhevasti. Tuttuja oli paljon paikalla - oli kiva nähdä teitä kaikkia 😊
35km lähtö Kurikasta. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Itse olin saanut osallistumisen palkinnoksi Komia Paukaneva Night Trail kisasta ja valinta pitkälle matkalle oli omalta kohdalta selvä. Tavoitteeksi otin parantaa viime vuotista aikaani, sillä vaikka juoksu silloin oli aivan ok, jäi siitä jotain hampaan koloon. Viime vuotista juoksua muistellessa tulee mieleen miten väsynyt loppujen lopuksi olin (ja kylmissäni!) ja en päässyt silloin itselleni asettamaan aika tavoitteeseen, vaan jäin siitä vajaa 7 minuuttia. Toivoin saavani rennon kivan juoksun, sillä tämä olisi samalla tämän vuoden viimeinen lappujuoksu. Reitti oli mulle suurimmalta osalta tuttua, koska oon juossut täällä yksin ja porukalla usein.

 Edellisenä iltana kasasin muutamat vaatevaihtoehdot esille. Aamulla päätin vetää päälleni capri-malliset juoksutrikoot ja pitkät kompressiosukat, lämmin poolopaita ja päälle ohut juoksutakki. Nastattomat polkujuoksukengät jalkaan, ohuet hanskat käsiin ja tuubihuivi otsalle. Arvasin, että osan matkaa takki tuntuisi liialta, mutta loppujen lopuksi toimi oikein hyvin. Juomaliiviä en pakannut mukaan, vaan päätin tällä kertaa nauttia järjestäjien huoltopisteiden tarjoiluista. Joka pisteellä hörppäsin kupillisen urheilujuomaa ja sillä mentiin.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Lähtö tapahtui Kurikan Tuiskulan kylästä. Hiekkatietä palan matkaa ja sitten puikahdettiin metsään. Siinä pääsi heti hakemaan itselle sopivaa paikkaa letkassa ja huomasin edessäni parin tyypin päässä Merjan. Pysyin hyvin vauhdissa mukana pari kilometriä ja päätin kokeilla kuinka pitkään siinä jaksaisin. Meitä oli kuuden juoksijan porukka, mä siinä hännillä, taakseni en vilkuillut. Ensimmäinen huoltopiste ja viestin osuuden vaihto oli vähän ennen 7 kilometrin kohtaa. Pysähdyin hörppäämään ja kuuden hengen porukkamme hajosi. Kaksi miestä jäi taakseni ja kolme muuta jatkoivat reipasta matkaansa. Enpä olisi tuota vauhtia varmaan loppuun asti jaksanutkaan, joten oli parempi rauhoitella vauhti omaksi rennoksi. Metsätietä käsijarru pois päältä alas ja sitten ihana kiipeäminen Santavuorelle. Viime vuonna kävelin tämän, mutta nyt juoksin suurimman osan. Huipulle päästyä lähdettiin heti takaisin alas liukkaita kiviä ja juurakoita tarkasti lukien.

Muutaman kerran meinasin mennä nenälleni lyödessäni varpaitani kiviin ja juurakoihin. Menin läheltä piti kaatumisissa laskuissa sekaisin, vaikka alkuun niitä laskinkin. Pystyssä kuitenkin pysyin. Tiet olivat kuivia, mutta isoja ja kuraisia lammikoita oli metsässä. Välillä sai loikkia välttääkseen kahlaamisen ja jokusen kerran pehmeä mätäs antoi jalan alla periksi ja jalat sai pohkeeseen asti viilennystä. Ramppaaminen pieniä nousuja ylös ja sitten alas alkoi tuntua jo etukäteen kireissä takareisissä ja pakaroissa, mutta hetken notkahduksen jälkeen fiilis pysyi reippaana. Pyrin pitämään omaa tasaista vauhtia yllä. Paristi pitkillä suorilla vilkaisin taakseni, sillä halusin nähdä onko joku lähellä hengittämässä niskaan.
Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Noin 11 kilometriä ennen maalia tuli näköpiiriin selkiä mitä tavoitella, sillä 17 kilometrin juoksijoitahan siellä oli. Se kummasti antoi virtaa ja sai pidettyä jonkinlaista vauhtia yllä. Kelloa vilkuilin ja laskeskelin, että kyllä tällä menolla oma ennätys pitäisi tulla helposti. Päätin, tai itse asiassa olin jo paljon aikaisemmin päättänyt, että helpolla en kenenkään naisen anna enää tulla ohitseni. Tiesin olevani toisena.

Ja paikkani sain pidettyä loppuun asti 😊 Oma aikani oli 3:08:45 - parani siis reilusti, sellaiset 27 minuuttia. Paljon sai laittaa kelin piikkiin, mutta kyllä nyt oli jotenkin muutenkin vahvempi juoksu. Merjalle hävisin vajaa 10 minuuttia ja Minna oli mun perässä 2 ja puolen minuuttia. Olin tyytyväinen ja tähän oli hieno päättää tämä kausi.
35km kärki; mä, Merja ja Minna. Kuva Matti Hautalahti, #komiaflow
Kiitos jälleen Komia Flown porukalle hyvin järjestetystä tapahtumasta! Hienoa, että niin moni muukin oli Kurikan ja Ilmajoen kauniille poluille löytänyt! Lukuisat enakkoilmoittautuneiden arpapalkinnot ja sarjojen kolmen kärjen palkinnot olivat hyviä ja kaikille osallistujille jaettu tapahtumalaatta on todella hieno 👍
Komia Ilkan Polku osallistumis-laatta ja mun kuraiset kengät.
Pyhäinpäivän loppu päivä vierähti kotona. Pienessä liikkeessä oli hyvä olla ja hetken tv:n ääressä istuminen jässäytti paikkoja. Erityisesti vasemman jalan lonkankoukistaja oli jotenkin ottanut nokkiinsa. Myös hartiat ja takareidet heitti jumin päälle. Onneksi tänään sunnuntaina oli sovittu suunnistusseuran naisten kanssa yhteislenkki heti aamulle, niin sain veren hyvin kiertämään kropassa. Ennen muiden saapumista paikalle, vetreytin jalkoja juoksemalla reilu 5 kilometriä, sillä olenhan marrasputkessa 😆 Sitten porukalla saman verran sauvakävelyä ja päälle sopivasti tuntuva oman kehonpainotreeni. Aivan huippu sunnuntain startti.
4. päivä
Tällä jaksaa taas uuteen viikkoon!

~Eija~

perjantai 2. marraskuuta 2018

Marrasputkeen jälleen

Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa marrasputkessa selättämässä tätä harmautta ja loskaa juoksemalla joka päivä vähintään 25 minuuttia. Vuosi sitten oli jo ensilumi satanut ja tuonut lupauksen talven valkeudesta. Ja nythän jo tiedämme että viime talvi oli kunnon lumitalvi. Toivottavasti tulevakin olisi samanlainen.

Viime vuonna kilometrejä kertyi 356,5km ja tuo tavallaan toimii pienenä porkkanana itselle tänä vuonna. Lisäksi rinnalle nostan säännölliset lyhyet lihaskuntoharjoitukset ja tietysti kehonhuollon.
Viime vuoden putki-postauksiin pääset täältä

Mutta tästä alkaa tämän vuoden Marrasputken stoori. Ja senhän aloitin eilen torstaina aamulenkillä. Kolmasluokkalaisen tyttäreni saattelin samalla kouluun ja jatkoin siitä matkaani eteenpäin kylällämme. Keli oli lämmin, kurainen ja viileähkö tuuli viilensi menoa. Matkalla pysähdyin juttelemaan Piian kanssa. Matkaa kertyi 13 kilometriä ja aikaa kului 1:08. Päälle tein keskivartalotreenin. Hyvä vire pysyi koko päivän ja illalla ehdin vielä jäähtymään Niinan kanssa avantoon. Sain makoisat unet yöllä.
Päivä 1.
Tänään perjantaina pääsin lähtemään lenkille tuntia aikaisemmin kuin eilen, sillä kaikilla lapsilla alkoi yhtäaikaa koulu. Juoksin taas ensimmäiset puolitoista kilometriä pyöräilevien lasten rinnalla ja jatkoin siitä sitten matkaani. Keli oli jälleen todella harmaa, mutta satamaan alkoi vasta lähempänä puolta päivää. Rennon rauhallinen lenkki oli 10.2 kilometriä ja aikaa kului 55 minuuttia. Lenkin päälle tein voimatreenin käsipainojen ja kuntopallon kanssa. Liikkeelle olin lähtenyt vain banaanin ja veden voimalla, joten suihkun jälkeen rauhotuin kunnon aamupalalle. Ilta kului töissä.
Päivä 2.
Huomenna taitaa tulla putken pisin lenkki, kun osallistun viime vuoden tapaan Komia Ilkanpolku-juoksutapahtumaan 35 kilometrille. Viime vuoden stooriin pääset tästä. Tavoitteena on juosta rento juoksu mutta parantaa kuitenkin omaa aikaani, joka viime vuonna oli 3:36.
Huomenna kuuluu kuinka kävi 😊

~Eija~