maanantai 4. helmikuuta 2019

Hisuttelut lumipyryssä

Täytän tänä vuonna 40 vuotta ja ikäkriisin sijaan olen ottanut tavoitteeksi osallistua vuoden aikana vähintään 40 kilpailuun. Se tarkoittaa 3,333 kilpailua jaettuna joka kuukaudelle. No tammikuussa en startannut yhdessäkään kilpailussa, joten muille kuukausille jää pikkuisen enemmän hommia. Viimeksi oon startannut numerolappo reidessä viime vuoden marraskuun alussa Komia Ilkanpolulla ja voin sanoa että kolmen kuukauden kisatauko on tehnyt hyvää. Oon sen verran kilpailuhenkinen, että vaikka nautin kisan tuomasta tunnelmasta ja jännityksestä, luo se kuitenkin sen verran stressiä ja paineita, että tauko teki hyvää. Viime lauantai illalla tavaroita sunnuntain kisaa varten tutkiessa, tuttu hermostunut jännitys nousi taas pintaan. Vielä siirtyminen uuteen sarjaan nosti fiiliksiä, sillä yli 40 vuotiaitten sarjoissa on lähes aina enemmän osallistujia kuin 35 vuotiaiden sarjassa.
Rasteja metsässä
Juhlavuoteni kisaputken korkkasin sitten Jurvassa aluemestaruus hiihtosuunnustuksen sprintti kisoilla. Kätevästi kaksi kisaa heti samana päivänä; henkilökohtainen ja parisprintti. Keli oli mielenkiintoinen... Lunta tuli jo lauantai illalla ja sunnuntaina aamulla se sakeni pyryksi. Jo ajomatka Jurvaan oli haasteellinen pöllyävän lumen vuoksi. Pakkasta miinus 10 astetta. Kisajärjestäjät olivat varanneet kovin niukasti lämmintä oleskelutilaa, joten odottelin omaa lähtöäni autossa. 15 minuuttia ennen starttia hyppäsin autosta lumipyryyn ja juoksin odottamaan vuoroani.

Sprintti on lyhyt matka, meillä naisten 40-sarjassa lyhintä reittiä 1,8 kilometriä. Aina se lyhin reitti ei tietysti välttämättä ole se nopein. Koko reitistö tukeutui kuntoradan leveille baanoille, mutta niilläkin lunta oli melkoinen pöperö kerros. Rastit olivat helppoja, mutta niillä leimaaminen oli taas aikamoista pyörittelyä. Rastilipun vieressä roikkui omassa narussaan leimasin ja sitä yritti tukea toisella kädellä toisella yrittäessä saada emitkortin osumaan oikein päin. Ekalla rastilla sauvat vaan pyöri kun yritin ja yritin. Vielä rastilta lähtiessäkin jäi epäilys, että osuikohan se nyt kunnolla. Reitinvalinnat olivat aika simppeleitä ja reilussa 10 minuutissa suoritus oli ohi. Sormet olivat aivan jäässä ja se nipistely oli jotain aivan kamalaa. Tuntui kuin sormet tippuisivat. Nyrkissä ne pikku hiljaa sitten toipuivat.
Sijoitus toinen johon olin erittäin tyytyväinen 😊
Maali
Henkilökohtaisen kisan jälkeen pinkaisin nopeasti takaisin autolle lämmittelemään. Evästystä ja odottelua viestin alkamiseen. Aluemestaruus viesteissä sarjat menevät nykyään osanotajien iän mukaan. Pääsarjaan voi osallistua minkä ikäiset tahansa, mutta esimerkiksi sunnuntain kisoissa nuorin ikäsarja on 80 (eli viestin osanottajien yhteisikä pitää olla vähintään 80 vuotta). Mä en saanut kaveriksi ketään yli nelikymppistä, joten rokeasti ilmoittauduin Päivin kanssa pääsarjaan. Parisprintissä molemmat hiihtää kaksi osuutta. Mä aloitin, sitten Päivi, mä uudestaan ja vielä Päivi ankkuriosuuden. Startissa jäin heti jalkoihin ja tasatyöntö ylämäkeen ei aivan ole mun vahvuuteni. No omaa menoa, sillä tavoitteemme oli saada hyväksytty suoritus ilman varuste- tai henkilövahinkoja. Ykköselle oli pitkä väli ja näin edellä kärjen menoa lähes rastille asti. Sitten alkoi ihan oma meno. Raskasta, mutta reitti oli jälleen helppo ja tuttua uraa aamupäivän kisalta. Vauhti ei riitä nuorille ja näppärille, mutta perusvarma suoritus. Toiselle kierrokselleni lähtiessä kartan saatuani ihmettelin, että tämähän on sama rata kuin ensimmäinen. Pysähdyin tarkistamaan, että kartta on varmasti oikea (kartassa on aina joukkueen numero ja osuus). Kaikki täsmäsi ja jatkoin matkaani vaikka hiukan hämilläni. Samaa reittiä lykin menemään ja vielä Päivi matkaan.
Hisuttelija
Tosiaan järjestäjillä oli tullut pieni kömmähdys karttojen kanssa ja ilmeisesti kaikki hiihtivät oman saman radan kaksi kertaa. Vertailtuamme ratoja, oli lopulta vain kaksi rastia ollut eriä. Mahdollisuuksia olisi ollut tehdä vaikka minkälaisia ratoja. Mutta tällä kertaa näin ja Päivin kanssa sijoituttiin 6. Tavoitteeseen päästiin hymyssä suin 😊

Kisat 1 ja 2/40 hoidettu.
Henkkoht kisan karttaa ja mitsku
Sakeassa lumipyryssä sitten takaisin kotiin. Ja olikin vielä kamalampi keli kuin aamulla. Auraajat tekivät töitä sen minkä ehtivät, mutta lunta todella tuli ja tiellä edellä menevät ja vastaan tulevat pöllyttivät sitä vielä entisestään. Oli hetkiä kun ei nähnyt eteen eikä taakse yhtään. Onneksi kaikki ajoivat rauhallisesti, kunnon turvavälit muistaen ja kieli keskellä suuta. Somessa auraajien hommia marmattaville lähtee peukku alaspäin. Talvi on välillä tällaista - ihanaa!
Lumipyryssä kotiin.
Tänään maanantaina houkuttelee pitää lepopäivä. Viikon aktiivinen loma takana, synttärijuhlia ja kisat. Ulkona leijailee lisää lunta. Taidan odotella iltapäivään ja käydä vielä siistimässä pihaa ja jospa illalla ihan pikkuisen vaan hiihtämään 😄

Ihanaa talvista viikkoa kaikille!

~Eija~

torstai 31. tammikuuta 2019

Tammikuu päätökseen

Tammikuun viimeisinä päivinä bongasin haasteen viimeisiä juttuja. Se meni loppujen lopuksi helposti. Ja mulla on talvilomaviikko parhaillaan, joten käytin mahdollisimman tehokkaasti vapaat aamuni hyödyksi. 

Tämän vuoden tammiputkulan jäljellä olevia aiheita;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeetjäljet lumessa, järjetön sää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuukirkko, kiva nimi, kuulatuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidettamuistomerkki tai patsasparasta tammikuussaputkisaako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydäntaidekuva, taivastuliumpihanki, valoa tunnelin päässävarjoveden olomuodot, vene, villasukat.
Aamun hetki kullan kallis
Maanantai aamulla oli kylmä, lähemmäs 20 astetta pakkasta, mutta edellispäivän kylmemmän hiihto kokemuksen jälkeen päätin pärjääväni oikeanlaisella pukeutumisella tänäänkin. Ladulla ei näkynyt ketään muuta hiihtäjää, kävelijää tai koiran ulkoiluttajaa. Parkkipaikalla tönötti vajaa kaksi tuntia vain mun autoni, kun hiihdin 20 kilometriä. Se oli ihana aamun hetki kullan kallis. Niin ja tarkenin oikein hyvin!
Järjetön sää
Tiistai aamulla ulkona vastassa oli uusi kerros lunta. Tein ensin mieluiset lumityöt ja lähdin sitten juoksemaan ja samalla vein lapseltani unohtuneen kypärän koululle. Tiet ja pyörätiet olivat pääosin auraamatta, joten juoksu oli todella raskasta. Järjettömän raskas sää saanee jatkoa, sillä lumihiutaleita leijaili maahan koko ajan lisää. Tykkään.
Vene
Keskiviikkona oli pakko lähteä käymään kaupassa ostamassa synttärilahjoja ja se kävi ihan hyvin monotkin jalassa. Laiskana en jaksanut ottaa vaihto kenkiä ja vaatteita mukaan, vaan kaupasta sitten suoraan ladulle. Osa baanoista oli ajamatta ja meno oli melko voimatonta, mutta 20 kilometriä tuli lykittyä. Varta vasten tein koukun rannalle kuvatakseni veneen.
Kiva nimi
Ja tänään, tammikuun viimeisenä päivänä potkuttelin kivaan paikkaan, jolla on kiva nimi; Avun Paikka. Luottohierojat, vaikka edellis kerrasta oli venähtänyt aikaa. Tänään käsiteltiin jalat ja ilokseni ne olivat melko hyvässä kunnossa. Kiitos taas loistavasta palvelusta Heidi ja Henri 👍

Tammikuussa tuli juoksua 155 kilometriä ja hiihtoa 128 kilometriä. Lisäksi kävelykilometrejä 67. Avannossa kävin viisi kertaa ja vaihtelevasti tuli tehtyä kehonhuoltoa. Lihaskuntoharjoittelua tuli suurin piirtein kerran viikkoon. 

Juoksuohjelmaa sain noudatettua suurin piirtein. Kuitenkin vauhtilenkit jäi tekemättä, johtuen lumisesta alustasta, aikataulillisista haasteista ja viime viikon viisurin poistosta. Muutenkaan vedot eivät aivan ole mun lemppareita, niin niistä vähän turhan herkästi luistan. Osan juoksukilometreistä korvasin suunnitelmien mukaan hiihdolla ja niin jatkan niin kauan kuin lunta riittää.

Ennen joulua alkanut oikean kantapään kipu vaivasi aina tuonne tammikuun puolen välin kieppeille asti. Sitten se yllättäen hävisi ilmestyäkseen taas tämän päivän lenkillä. Toki oli ihan vaimea tuntemus eikä vaikuttanut askeltamiseen mielestäni ollenkaan. Viime viikon kävelylenkit aiheuttivat molempien jalkojen kantapäihin kunnon hiertymät ja vasemman jalan isovarpaan kynsi on todella kipeä ja tumman harmaa. Se otti kävelystä oikein kunnolla nokkiinsa.

Yhden yhtä kisastarttia en tammikuussa tehnyt, eikä ollut tarkoituskaan. Tulevana viikonloppuna kuitenkin aloitan tämän vuoden 40 kisan tavoitteen metsästyksen.

Kiitos tammikuu 2019 ja tervetuloa helmikuu!

~Eija~

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Viisaudenhammas viikko

Tästä viikosta tuli sitten hyvä lepoviikko, jota olen tarvinnutkin, sillä ehkä vähän huonosti malttaa normaalisti levätä. Syy huilailuun oli tiistaina poistettu alaviisaudenhammas. Jo viime kesäkuussa olin toimenpidettä varten hammaslääkärin tuolissa, mutta silloin samalle viikolle osunut Venlojen ja Jukolan viestit ei sopinut kuvioon. Silloin valitsin viesteihin osallistumisen ja viisuri sai kerätä plakkia pinnalleen tänne tammikuuhun asti. 

Toimenpiteeseen meno hirvitti. Henkisesti valmistauduin sen minkä pystyin. Loppujen lopuksi lääkäri ja hoitaja olivat aivan huippu osaajat! Puudutus onnistui ja hammas saatiin irti kolmessa palassa. Toipuminen toimenpiteestä onkin sitten ollut mun vastuulla. On pitänyt ottaa rauhallisesti, erityisesti toimenpiteestä pari seuraavaa päivää ja vielä pari viikkoakin, ottaa särkylääkkeitä tarpeen mukaan, syödä antibioottikuuri ja antaa leualle kylmä hoitoa. Sohvan nurkkaan ei ole saanut jäädä,  joten kevyt liikunta on ollut sallittua. 

Joten tammihaasteen aiheiden metsästys jatkui ->
Tämän vuoden tammiputkulan jäljellä olevia aiheita;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön sää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuukirkko, kiva nimi, kuulatuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsasparasta tammikuussa, putkisaako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuliumpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat.
Sisäliikunnan iloja 
 Tiistai illalla ohjasin sisäliikunnan iloja toiminnallisen treenin merkeissä. Välineinä oli muun muassa kuntopallot, kahvakuulat ja vastuskuminauha. Mä pyörin collarit jalassa ja yritin olla repimättä ommeltua haavaa auki. Poskea jomotti, mutta muuten olo oli ihan ok. 
Sydän
 Keskiviikkoon heräsin poski turvoksissa, lievästi jomottaen. Heti aamusta kipulääkkeet ja kylmää. Nieleskelin puuron alas ja lähdin sauvakävelylenkille yksikseni. Ihana keli ja lenkki teki tosi hyvää. Sydämen bongasin hampaastani kun hiukan hymyilin turvonneella poskellani. 
Heijastus
Torstaina jälleen kävelemään ja sauvat mukana. Juosta en vielä uskalla vaikka mieli tekisi. Oman kuvan heijastus löytyi lenkin jälkeen autotallin ikkunasta. Eikä tämä kävely ihan ongelmatonta ole, sillä molempiin kantapäihin oon saanut rakot ja tänään vasen kantapää oli ihan veressä. Myös vasemman jalan iso varvas on hinkannut kengän reunaan tehden varpaan kipeäksi. Toivottavasti pian taas pääsen juoksemaan ja jalat säästyy moiselta 😉
Eläin
Perjantai aamulle sovin yhteislenkin Niinan kanssa ja viime hetken suunnitelmien muutoksella otimme myös Niinan koirat mukaan. Suuntasimme tunnelmalliseen metsään jalkaisin. Sain kuvattua eläinkaveri Raksun, joka avasi meille kapeaa metsäpolkua. Rauhallinen vauhti - koirien tahtiin, kiva rupattelu ja jälleen kerran hieno keli loivat mukavan perjantai startin.
Juoksijan talvivermeet
Yövuoron uuvuttamana nukuin lauantaina aina iltapäivä kello kolmeen asti. En tiedä kuinka pitkään olisin nukkunut, mutta kello herätti. Muutenkin oon tällä viikolla ollut mielestäni normaalia väsyneempi ja päätä on särkenyt. Luulen, että viisurin poisto ja särkylääkkeet ovat väsyttäneet. No söin aamupalan ja vedin päälle juoksijan talvivermeet. Aikaa ei ollut lähteä hiihtämään (lähimmälle kunnon ladulle pitää ajaa autolla vähintään 10 minuuttia), joten päätn kokeilla rauhallisen juoksulenkin. Ihan 6 kilometriä kevyesti, hitaasti. Kipua leuassa ei tuntunut juuri yhtään, jes! Aivan mahtavaa 😄!
Valoa tunnelin päässä
Tänään sunnuntaina pakkanen paukkui yli 20 astetta. Ja siinä suurinpiirtein menee mun raja lähteä juoksemaan tai hiihtämään. Mutta kun... Olin luvannut hakea pojan ja hänen kaverinsa partioleiriltä ja siinä vieressä meni sopiva latu, jossa en koskaan aikaisemmin ole hiihtämässä käynyt. Kunnolla vaatetta päälle ja vajaan tunnin kevyt pertsa lenkki. Lämmin tuli, eikä pakkanen tuntunut yhtään pahalta. Tammiputkulan aiheeseen liittyvä kuva unohtui kun olin muissa ajatuksissa. Mutta menkööt tämä aurino kuva valoa tunnelin päässä -aiheeseen, sillä tammikuu on lähenemässä loppuaan.

Tänään oli ilmoittautuminen Kolin Vaarojen maratonille. Starttilistalta löytyy mun nimi ja matkana 65 kilometriä yöllä. Suureksi ilokseni myös Niina ja Sarikin olivat nopeita ja saivat paikat lokakuun Kolin reissulle. Aivan mahtavaa 😃!

~Eija~

maanantai 21. tammikuuta 2019

Päivä kerrallaan tammihaasteessa

Viime viikko ei alkanut kovin reippaissa fiiliksissä. Olin normaalia väsyneempi, vaikka yöt nukuin hyvin, ruoka maistui ja olin terveenä. Vasta pari päivää myöhemmin ymmärsin mitkä asiat aiheuttivat harmitusta ja ärtymystä. Toinen asia koski lastani ja toinen liittyi sairaanhoitajan työhöni. Lapsen asia on hyvin hoidossa kun sain keskusteltua asiaa ymmärtävän ihmisen kanssa ja työ asiaan on vain sopeuduttava. En ole muutosvastarintainen, mutta liian monta muutosta arjessa stressaa mua ja vie hirveästi energiaa. Päivä kerrallaan kun vain meni eteenpäin, muotoutui viime viikosta lopulta todella ihana 😊

Viikkoa on kiva mennä läpi tammiputkulan aiheiden avulla.

Tämän vuoden tammiputkulan aiheet ovat;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön jää, kaikenlaisia juoksualustojakaveri liikkuu, kirkko, kiva nimi, kuu, latuliikennemerkkilumiukkoluonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsas, parasta tammikuussa, putki, saako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuli, umpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat.
Veden olomuodot
Maanantaina ei olisi tosiaankaan huvittanut lähteä lenkille, vaikka oli vapaapäiväkin! Suunniteltu pitkis väsytti jo ajatuksissakin. Lähdin kuitenkin, jospa se piristäisi. Juoksuaskeleet olivat raskaita, keli oli harmaa ja pilvinen eikä muita näkynyt mailla halmeilla. Vaikka askel kevenikin matkan taittuessa, suunniteltu parinkymmenen kilsan lenkki jäi reiluun 17 kilometriin. Yhden pysähdyksen tein sillalla, jossa kuvasin veden olomuodot - nestemäinen ja kiinteä (ja mun hengitys hiukan höyrysi).
Putki
Tiistaina oli myös vapaapäivä, mutta edelleen mieli raahasi. Oli juoksusta vapaapäivä, koska haluan säästää jalkojani liian kovalta iskutukselta. Onneksi toki alkukuusta kiusannut oikean jalan kantapään kipu on hallinnassa, vaikka edelleen huomaan varovani tietynlaista askellusta. Mutta hiihto oli hyvä tähän väliin ja 20 kilometriä meni ihan kivasti. Koko lenkin ajan etsin putkea, jonka olin päättänyt tämän päivän aiheeksi. Lopulta oli tyydyttävä ladun varrella olevan ulkohuussin ilmastointiputkeen
Muistomerkki tai patsas
Keskiviikko aamuihin kuuluu vesijuoksu Virkistysuimala Poreessa, jos vaan ei satu työvuoro siihen. Ensin reilun kympin juoksulenkki ulkona ja koukkaisu puistossa kuvaamaan muistomerkki/patsas. Patsaan alla olevassa kyltissä luki: "Lakeuden Raivaajille 1953, Ilmajoen Maamiesseura". Valitettavasti tämän teoksen historiasta en osaa sen tarkemmin kertoa.
Varjo
Keskiviikko illalla alkoi yövuorot, kaksi peräkanaa. Joten torstaina olisin halunnut nukkua, mutta mulla olikin parturi aamupäivällä. Oma moka kun työvuoroja suunnitellessa muistin parturiajan päivän väärin 😖 Mutta eipä ole ensimmäinen kerta kun silmät ristissä, vaitoneisena istun parturin tuolissa. Sieltä päästyäni heti takaisin sänkyyn ja kolmen tunnin perästä takaisin ylös. Ruokaa aluille ja nopeasti 6 kilometrin juoksupyrähdys, kuva omasta varjosta ja takaisin ruuan laittoon. Vielä pienet unet illalla ja vähemmän reippaana taas yövuoroon.
Kuu
Hoitoalalla työpäivät ei ole toistensa kopioita, vaan joka päivä on ihan erilainen. Tietynlaiset rutiinit rytmittävät, mutta on siedettävä arvaamattomuutta. Toisessa yövuorossa meillä olikin odotettua rauhallisempaa. Saimme syödä kiireettä, tutustua uusiin tiedonkäsittelyohjelmiin ja keskittyä huolella niihin asiakkaisiin jotka meille tulivat. Kuitenkin valvominen ilman kiirettäkin väsyttää hurjasti, joten perjantai aamulla muiden kurvatessa töihin, mä sain painaa pääni tyynyyn. Nukuin pitkälle iltapäivään asti, todella hyvin. Vasta pimeyden laskeutuessa ehdin juoksemaan 10 kilometriä ja bongasin taivaalta kirkkaan kuun.
Tuli
Lauantaina olimme koko perhe Seitsemisen kansallispuistossa retkeilemässä. Tuosta retkestä tarinaa ja lisää kuvia löytyy täältä. Tammiputkulan aiheeksi valikoitui tuli, vaikka monta muutakin olisi voinut ihanalta retkeltämme bongata. Se pitää sanoa, että alku viikon väsymyksestä ja äreydestä ei ollut enää tietoakaan. Asioilla kun on tapana järjestyä ja on tärkeää yrittää edes välillä keskittyä vain kaikkein oleellisempaan ja tärkeimpään.
Taivas
Edellispäivän retkestä olimme niin väsyneitä, että kaikilla riitti sunnuntai aamulla unta. Hitaasta aamusta huolimatta saimme tehtyä kotona mukavasti kotihommia ja metsätöitä takapihalla. Nappasin kuvan taivaasta. Illalla vielä kävin 9 vee tyttären kanssa hiihtämässä reilu 7 kilometriä.
Taidekuva
Tänään, uuden viikon maanantaina pakkanen paukkui kirjaimellisesti hirsitalomme nurkissa. Jälleen olin suunnitellut viikon pitkistä tälle vapaapäivälleni, mutta vaikka pakkanen on vain pukeutumiskysymys, tällä kertaa vaihdoin juoksun 11,5 kilometrin sauvakävelyyn. Kävelin keskellä taidekuvaa ja lämmin vaan tuli -22 asteessa (peltoaukeilla todennäköisesti oli vieläkin enemmän pakkasta). Sykkeet pysyivät matalalla ja fiilis korkealla 😊

Iloista pakkasviikkoa kaikille!

~Eija~

lauantai 19. tammikuuta 2019

Retkellä Seitsemisen Kansallispuistossa

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ikaalisten ja Ylöjärven rajamailla. Se on noin 45 neliökilometriä jääkauden muokkaamia harjuja, soita, männikköjä ja korpikuusikkoja sekä Multiharjun aarnimetsää. Olen täällä joskus vuosia sitten kesä aikaan käynyt ja sen jälkeen on ollut useasti puhe mennä uudestaan. Nyt meillä oli lahjakortti käytettävänä Ikaalisten kylpylään, mutta ennen uiskentelua oli pakko päästä ensin ulkoilemaan ja siitä se ajatus lähti. 
Seitsemisen kansallispuisto
Vaikka lämpömittari näytti pahimmillaan miinus 19 astetta pakkasta, emme peruneet suunnitelmia. Koko porukalle vain kolme kerrosta vaatetta päälle ja lopulta mittari näytti miinus 15 kun lähdimme jalkaisin liikkeelle Koveron petinnetilan pihasta.  
Latukartta.

Koveron perinnetila talviasussaan.
 Metsä lumosi heti meidät kaikki. Puut notkuivat lumen painosta tehden polun ylle kaarisiltoja. Kuusien alla oli sopivia piilopaikkoja niin metsän eläimille kuin sopivan kokoisille lapsille. Jos et ollut skarppina saatoit saada lumikasan niskaan edellä menevän ravistellessa puiden oksia. Jälkien perusteella juuri meitä ennen oli polku ajettu moottorikelkalla ja kulkeminen siinä oli helppoa. 
Lumisia siltoja polun yllä.
 Lopulta päädyimme kulkemaan Koveronkierroksen, sillä polku Multiharjulle oli vain jalan tampattu. Menemme sinne sitten joku toinen kerta. 
Valon pilkahduksia.
 Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta ja Haukilammen nuotiopaikalle saavuttaessa se oli korkeimmillaan. Juotiin kaakaot, paistetiin makkarat ja jälkkäriksi mutusteltiin keksit. Varpaita ja sormia alkoi nopeasti paleltamaan, joten lyhyen hippaleikin jälkeen jatkettiin matkaa. 
Evästä nuotiolla.

Pakkastaidetta.
 Ihastelimme kaunista, niin sadunomaista metsää. Keksimme millaisia satueläimiä täälä voisi asua. Näimme oikeiden pupujen ja kettujen käpälien jälkiä. Mietimme kuinka moni eläin näkee ja kuulee meidät, tarkkailevat meitä, eikä me tiedetä siitä mitään. Pienet kuusen taimet näyttivät lumiukoilta ja peikoilta.
Satumetsässä.
Reittimerkkejä ei näkynyt kuin muutama, joten oli vain luotettava moottorikelkkauran menevän oikeaan suuntaan. Kuitenkin seikkailut aina kiinnostavat joten retkikuntamme päättikin lähteä pienempää polkua, kohti tietä kelkkauran mennessä suoraan eteenpäin. Kulku kapealla muutamien askelten tallaamalla polulla oli hidasta, mutta juuri sellaista olin tältä retkeltä odottanutkin, moottorikelkkaura oli ollut luksusta. Lumen alla oleville pitkospuille ei oikein askel meinannut osua ja pehmoisia humpsahduksia lumihankeen saimme todistaa.

Lopulta edessämme kohosi nousu harjulle. Tampattu polku loppui, mutta kartan mukaan tie oli ihan lähellä. Umpihangessa kiipesimme harjulle, hetki matkaa harjun päällä ja sitten laskeuduimme tielle. Iloisina, posket punaisina ja hiukan väsähtäneinä lopulta takaisin autolla. 
Soliseva puro keskellä metsää.
Oli ihana retki talviseen metsään. Pakkasesta huolimatta tarkenimme hyvin, poluilla pääsi kulkemaan aivan hyvin. Toki kelkkaura oli iso apu ja autolle takaisin päästyämme sinne oli vedetty latu-uraakin, joten hiihtäenkin pääsisi vaikka kuinka. Suosittelen retkeä Seitsemiseen talvellakin. Metsä näyttäytyy silloin aivan eri tavalla kuin kesällä.

Kylpylässä lillumisen ja ruokailun sekä parin tunnin kotimatkan jälkeen lapsia ei tarvinnut houkutella nukkumaan. Päivän reippailut olivat tehneet tehtävänsä 😊

~Eija~

keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Voimaa kuntosalilta

Kuukauden ilmainen kuntosali treenijakso on päättynyt ja on aika vetää ajatukset ja fiilikset kasaan. Lähtökohtaisestihan mä en ole kuntosali-ihminen. Siis sellainen joka monta kertaa viikossa lähtee puristamaan ja äheltämään johonkin laitteeseen vieri vieressä toisten tuntemattomien kanssa. Useinhan kuntosaleilla haisee pahalle ja siellä mittaillaan hauiksen paksuutta ja kehuskellaan kuinka monta kiloa nousee maastavedossa. Nyt kuitenkin taisin olla ihan erilaisella salilla. Kyllähän se noteerattiin, että olen uusi kasvo, silmäkulmasta näin että hiukan tekemistäni seurattiin, mutta niin seurasin minäkin heidän. Hiki ei haissut ja laitteet olivat puhtaita ja itsekin käytön jälkeen huolehdin pyyhkimällä hikipisarat pois. Villakoirat kyllä pisti silmään, mutta löytyypä niitä kotoakin. Rohkeasti vain toimeen lämmittelyineen ja avaavine liikkeineen.
Jalkaprässi
 En ollut suunnitellut tarkkaa kuukauden ohjelmaa itselleni, vaan päässäni mietin sopivaa settiä. Pääajatuksena oli tehdä juoksua tukevaa voimaharjoittelua kevyillä painoilla ja pitkillä toistoilla. Ylä- ja alakroppaa ja keskivartalosta tukea. Lyhyillä palautuksilla sutjakkaasti seuraavaan laitteeseen. Ajatus mukana, tekniikkaa hioen ja huomasin etten kiinnittänytkään enää huomiota kanssa treenaajiin. Salihan on mulle entuudestaan tuttu, sillä vaikka en ole siellä itse aikaisemmin treenannut, niin olen kuitenkin toisia ohjannut. Etukäteen ajattelin, että miten saan aikani haahuillessa kulumaan, mutta loppujen lopuksi lähes joka kerta meni yli tunti. Pari kertaa kävin ulkona juoksemisen jälkeen vain soutamassa soutulaitteella viisi kilometriä ja siihen meni sellaiset 23 minuuttia.
Boxihyppyjen välissä hetki puhallellen.
No mitä juttuja sitten tein. Muun muassa jalkaprässiä, ala- ja ylätalja soutua, kyykkyjä kahdella ja yhdellä jalalla, maastavetoa ja punnerrusta sekä taljassa hartioita ja käsivarsia. Ehdoton lempparijuttu oli boxihypyt! Hypin aluksi 65 cm korkeudelle ja viimeisillä kerroilla 76 cm korkeudelle. 15 hyppyä ja kolme kierrosta. Boxin päällä aina kroppa suoristaen. Tässä sai sykkeet ylös ja jalkoihin sai kunnon tuntuman, sekä kerran kunnon mustelman polveen... Ensimmäisellä kerralla ja myöhemmin toisen kerran, kun latasin jalkaprässiin hiukan enemmän painoja, sain jalat melko kipeiksi. Muuten kroppa pysyi toimintakuntoisena seuraavaankin päivään. 
Näkymä alatalja paikalta.
Kuntosalilla kävin keskimäärin kaksi kertaa viikossa miten omiin aikatauluihin sopi. Pari kertaa olin salilla myöhään illalla iltavuoron tai kokouksen jälkeen. Kerran yksi lauantai aamu oli hetken aikaa yksin salilla, muulloin oli aina seuraa, mutta ei koskaan tungokseen asti. Tuttujakin näkyi ja oli kiva vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan.
Tankoja ja painoja.
Jatkanko kuntosaliharjoittelua?
Olen ajatellut että kyllä. Juoksukestävyyttä, taloudellisuutta ja voimaa ei saa pelkästään juoksemalla. Kotitreeneillä, oman kehon painolla pääsee myös pitkälle, sen olen jo osoittanut kehittymällä juoksijana. Nämä treenit jatkuu, mutta nyt voisin kokeilla myös mitä lisä voimaa saan kuntosalin laitteista. Työpaikalla on tarjolla erittäin edulliseen vuosihintaan simppeli kuntosali ja oman kylän kyläseurallakin on sali, vaikkakin laite valikoimaltaan aika suppea. Aikataulillisesti voisin kerran viikkoon ehtiä salille, joten jospa lähden siitä liikkeelle.
Kuntosali selfie 😂
Lukuvinkkinä teille Lilli Gronroosin juoksijan voimaharjoittelu postaus. Lilli kirjoittaa selkeästi ja hyvin avaavasti kuntosaliharjoittelusta juoksijan näkökulmasta. Tietojen lähteetkin on postauksen lopussa mainittu, joten jos asia kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukaista nekin. Itselle niistä pari on tuttua ja yksi löytyy omasta hyllystäkin.

Voima olkoon kanssanne 😊!

~Eija~

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Parasta tammikuussa

Kohta tammikuu on jo puolessa välissä ja samaten tammiputkulan aiheet. Vielä on helppoa bongailla aiheita lenkeillä ja treeneissä, mutta ensi viikolla pitää jo vähän miettiä, ettei vaikeimmat jää viimeiseksi.

Tämän vuoden tammiputkulan aiheet ovat;
Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön jää, kaikenlaisia juoksualustoja, kaveri liikkuu, kirkko, kiva nimi, kuu, latu, liikennemerkki, lumiukko, luonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsas, parasta tammikuussa, putki, saako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuli, umpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat. 
Latu
Viikko alkoi ladulla ja samalla avasin oman hiihtokauteni. Toki hiihtämässä olen käynty jo viime vuoden puolella joulukuussakin, mutta silloin joka kerta lasten kanssa lasten vauhtia. Nyt keli oli just hyvä mulle, miinus 4 astetta eikä tuullut. Luistelubaana ja latu olivat paikka paikoin todella liukkaita ja jäisiä ja kävelijöiden talsimia (mur!). Parit paikat jännitin oikeasti pysynkö pystyssä. Suunniteltu 20 kilometrin lenkki venyi 30 kilometriin, sillä en malttanut lopettaa, sen verran lentokeli oli ja kilometrejä sai kevyesti.
Villasukat
Tiistaina illalla alkoi jälleen Neiron Sporttiporukan treenit Neiron koulun liikuntasalissa. Ohjelman runko kevään aikana on pääasiassa lihaskuntotreeniä eri välineillä, eri rytmityksillä ja hiukan eri painotuksilla. Treenit kuitenkin sopivat kaikille, sillä jokainen tekee treenin sen päivän tuntemusten mukaan. Tällä viikolla ohjelmassa oli villasukkatreenit ja odotusten vastaisesti ihan napakkaa settiä. Erityisesti alakroppa sai liikettä. Mukava porukka oli taas kasassa. Ensi viikolla jatketaan kahvakuulatreenillä ja silloin kädetkin saadaan kunnolla hommiin.
Tervetuloa Ilmajoen Neiroon tiistaisin klo.18.30-19.30 😊
Sininen hetki
Sinisen hetken kohtasin keskiviikko aamuna Ilmajoen keskustassa juoksulenkillä. Kännykällä otettu kuva ei aivan anna oikeanlaista kuvaa miten kaunista oli, eikä tarkennuskaan pelittänyt, mutta tällä mennään. Vajaan 12 kilometrin lenkillä olisi ollut monen monta muutakin haasteen bongaus kohdetta, mutta valitsin nyt tämän. Juoksun päälle kävin vielä tunnin vesijuoksemassa, jossa kipeilevä kantapää säästyy juoksun aiheuttamalta iskutukselta mutta kroppa saa tehdä juoksunkaltaista liikettä. 
Kirkko
Torstaina ihan tarkoituksella lähdin Ilmajoen keskustaan bongatakseni kirkon. Tein lämmittelynä 10 kilometrin juoksulenkin ja sen jälkeen tunniksi kuntosalille.
Kaikenlaisia juoksualustoja. 
Perjantain pitkä työpäivä (klo.07-21) ei lähtökohtaisesti ole selitys sille ettei voisi liikkua, mutta kyllä se vaatii hiukan venymistä ja päättäväisyyttä. Mä pakkasin treenivaatteet jo aamulla mukaan ja menin suoraan töistä kuntosalille. Edellis illan treeni tuntui vahvasti jaloissa joten tein hiukan kevyemmän setin ja loppuverkaksi juoksua matolla ja merkintä: kaikenlaisia juoksualustoja. 
Jäljet lumessa.
Jäniksen jäljet lumessa eivät ole harvinaisia. Joten siksi lauantain myöhäisellä aamulenkillä ikuistin ne vasten tuota ihanaa aurinkoa. Aivan kuin se olisi hiukan lämmittänytkin.
Parasta tammikuussa. 
Tänään sunnuntaina oli herätyskello herättämässä sillä ajatuksena oli nousta ajoissa ylös ja tehdä juoksulenkki ja sitten töihin iltavuoroon, mutta... Suljin kellon ja jatkoin pötköttelyä vielä tunnin. Noustuani söin aamupalan ja pakkasin reppuni ja lähdinkin pyörällä töihin. Siinä polkiessani ja auringon paistaessa (ja pakkasen nipistellessä varpaita) tiesin, että parasta tammikuussa ehdottomasti on se, että olemme matkalla kohti valoa ja kevättä! Päivät pitenevät minuutti minuutilta. Ja aurinkoisina päivinä, pikku pakkasessa luonto on valtavan kaunis. Mutta luonto onkin aina kaunis, vuodenajasta riippumatta.

~Eija~