lauantai 29. helmikuuta 2020

Hiihtolomalla

Meidän perhe nautti tämän vuoden hiihtoloman Ylläksen upeissa maisemissa. Tämä oli mun ensimmäinen kerta kun mulla oli loma yhtäaikaa lasten hiihtoloman kanssa. Monena vuotena otin lomaa aina lasten synttärien aikaan, että ehdin siivota ja leipoa. No en ota enää, vaan otan loman lomana ja onneksi nuo synttäritkin ovat kutistuneet melko pieniksi kun lapsille on tullut ikää lisää. Enkä mä enää niistä niin ota stressiä, vaan meen usein sieltä missä aita on matalin.
Tämän vuoden Lapin lomaa odotti koko perhe. Tiedossa oli lunta, hiihtoa, laskettelua ja ylipäätänsä vapaata arjesta. 
Niin kaunista ja paljon lunta!
 Meiltä on ajomatkaa Ylläksen juurelle, Äkäslompolon kylään, jossa majoituimme tutussa kämpässä, lähemmäs 10 tuntia taukojen kanssa. Kotoa lähtiessä satoi vettä, mutta perille päästyämme meidät ympäröi toista metriä korkeat lumikinokset ja pikku pakkanen. Ilta oli jo pimentynyt, mutta me aikuiset kävimme heti pienellä hiihtolenkillä. Hiihtäminen oli se juttu mitä mä odotin tältä reissulta, mutta päälle iskenyt flunssa ärsytti. Kurkku oli ollut jo pari päivää kröhäinen ja nyt nenä heitti tukkoon. Vähän yskittikin. Troppasin itseäni miten pystyin ja toivoin parasta. 
 Flunssan poikasesta huolimatta liikkumaan oli päästävä. Omia menohaluja saivat jarruttaa muu perhe. Tehtiin yhteisiä hiihtoretkiä, joissa vauhti oli todella hidasta (paitsi alamäissä) ja kilometrejä tärkeämpää olivat hyvät eväät. Latukahviloissa piipahdettiin lätyille tai sokeririnkeleille ja nuotioilla paistettiin makkarat.
Kotamajan kodalla evästämässä. 
 Ennen en ole Ylläksen laduilla ollut hiihtelemässä, joten useamman kerran retkien reitit muuttuivat matkaa tehdessä. Erityisesti suunnittelematon hiihtoretki Ylläksen ympäri lasten kanssa on jotain jonka varmaan muistamme aina. Etukäteen yhdessä suunniteltu reitti olikin suljettu lumivyöryvaaran vuoksi ja ajauduimme tarkemmin ajattelematta melko pitkälle reitille. Hätävarana olisi ollut soittaa mies pilkiltä meitä pelastamaan, mutta lopulta tuupimme toisemme Ylläksen ympäri asti. Retken pituudeksi tuli lopulta 30 kilometriä ja olen todella ylpeä lasteni suorituksesta, joista nuorin on 8 vuotias.
Iltaisin ei tarvinnut unta odotella, kun kaikki olimme todella väsyneitä monen tunnin ulkoilujen jälkeen.
Hiihtäjän kelpaa hiihdellä.
 Pakkanenkin kiristyi joinain öinä lähemmäs 25 asteeseen. Päivisin onneksi lauhtui kymmenen pakkasasteen tienoille. Sormet sekä nenä ja poskipäät olivat kovilla viimassa, jota en tule kaipaamaan yhtään. Muuten tarkeni kunhan pukeutui ajatuksella.
Lasten kanssa lumisessa satumetsässä.
 Mutta kaipaamaan jään tunturimaisemia, lunta ja loputtomia latuja. Mulle hiihtokilometrejä kertyi 204 ja pisin lenkki oli oma hiihtoretkeni 56 kilometriä. Tuolta lenkiltä sain oikean jalkani kantapäähän valtavan kokoisen hiertymän. Uusien perinteisen suksien monojen sisäänajo on vielä pahasti kesken.
Joinain päivinä kävin kaksi kertaa hiihtämässä ja muutamana päivänä vain kerran. Suurimmalla osalla lenkeistä joku perheenjäsen oli seurana. Ja hyvä että oli seuraa, sillä näin maltoin pitää vauhdin rauhallisena. Puolessa välissä viikkoa toki huomasin, ettei flunssa enää vaivaa. Se lähti kevyesti liikkumalla ja pakkaskeli irrotti tehokkaasti liman hengitysteistä.
Kukastunturilla. 
 Loma Lappiin oli juuri sitä mitä odotin ja vaikka oisin voinut jäädä vielä toiseksikin viikoksi hiihtelemään, on kotiinkin ihan kiva palata. Toivottavasti ennustetut lumisateet ja pakkaset tulevat ja pääsisi vielä kotopuolessakin hiihtelemään, mutta sitten parin-kolmen viikon päästä saisi lumet sulaa vinkeää pois, viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. 
Talven taidetta.
Vaikka lomareissun pääjuttu oli hiihtäminen, kävivät ajatukset myös juoksussa. Niin menneessä kuin tulevassa. Vaikka en ole Ylläksellä ennen talvella ollut, niin kesällä olen. Paljon muistoja, joista lisää omassa postauksessa. 

~Eija~

lauantai 15. helmikuuta 2020

Yksi päivä elämästäni

Takana on hiukan huonosti nukuttu yö, vaikka Garmin Connect näyttää mun nukkuneen 8 tuntia ja 47 minuuttia. Syvää unta yli kolme tuntia ja REM-untakin melkein kaksi tuntia. Silti koen yön olleen huono. Viikon monenmoiset rasitukset painaa, eikä yhdet pitkät yöunet vielä korjaa kertynyttä univelkaa. Kello herättää lauantai aamulla puoli yhdeksältä ja nousen meidän perheestä ensimmäisenä ylös. Aamupalaksi syön kaurapuuroa, mustikoilla ja raejuustolla, näkkäriä ja teetä. Avaan läppärin lukeakseni päivän lehden samalla kun syön. Hetkeksi pysähdyn tuijottamaan näytön vuoristokuvaa ja ajaudun haavailemaan josko kesällä mun ja ystävän suunnittelema reissu Keski-Euroopan vuorille onnistuisi. Toivottavasti onnistuu.
Aamulla.
Digi-lehteä en ehdi lukea kuin puoleen väliin ja sitten onkin jo mentävä, sillä tyttärillä alkaa treenit Kurikassa kympiltä ja meiltä menee sinne ajaessa puolisen tuntia. Kaksi tuntisten harkkojen aikana päätän itse juosta viikon pitkikseni. Sataa räntää ja vettä, etelän puoleinen voimakas tuuli siivittää matkaan. Jalat tuntuvat melko raskailta, mutta tiedän niiden aukeavan kun nyt vaan jatkan eteenpäin. Toisen kilometrin aikana pääsen jo vajoamaan omiin ajatuksiini ja kilometrit alkavat kertyä ihan huomaamatta. En tervehdi vastaantulevia, koska he eivät katso mua päinkään, ainakaan suoraan. Oon tullut myötätuuleen ja reitti kääntyy vastatuuleen. Jalkoja painaa entisestään, mutta pusken eteenpäin. Sykkeet nousee muutaman pykälän verran, mutta vauhti pysyy hyvänä. Armoton pitkä suora ja räntä hakkaa naamalle, tämä jos mikä kasvattaa sisua!

Nuts Karhunkierrokselle on vajaa 100 päivää aikaa ja sielläkin voi sataa räntää ja ainakin tuulla voi ihan armottomasti. Voi olla kylmä ja kurjaa. Siitäkin huolimatta että edellisillä kerroilla on aina ollut aivan huippu keli. Hetkellisesti jo toivon, että olisi toukokuun h-hetki, että pääsisi matkaan. Mutta eihän tässä olla vielä lähellekään valmiita 100 mailin matkalle. Onkohan sitä koskaan. Pakko pysäyttää tuollaiset ajatukset ja jatkaa tätä lenkkiä eteenpäin.
Vessaselfie lenkin jälkeen.
Parin koukun jälkeen saan 20 kilometriä täyteen ja kurvaan harkkapaikan parkkikselle. Lenkin keskivauhti oli 4:55 ja aikaa meni 1:40. Keskisyke oli 140, mikä on mulle ihan sopiva vauhtikestävyys lenkin sykkeiksi. Riisun heti läpimärän takin, pipon ja hanskat. Nappaan vaihtovaatteet ja pujahdan vessaan vaihtamaan koko vaatekertani. Olo on hurjan hyvä. Kuivat vaatteet lämmittävät. Ehdin hetken seurata tyttöjen tekemistä, ovat hurjan taitavia ja iloisia.

Niin, iloisia siihen asti kunnes pääsemme autoon ja ajamaan kohti kotia. Kaikilla alkaa olla kova nälkä ja sehän pistää kiukuttamaan. Onneksi kotona odottaa valmis, lämmin ruoka. Iso kiitos miehelleni ja tyttöjen isälle!
Lounas kotona.
Suihkussa käyminen jää välistä, sillä nakkaan eväitä laukkuun ja hyppään takaisin autoon. Pitää ehtiä sairaalalle iltavuoroon. Yleensä menen aina kun mahdollista pyörällä noin 13 kilometrin matkan töihin, mutta nyt ei ehdi. Aamullinen räntäsade on muuttunut vesisateeksi, joten autolla meneminen on tänään ihan ok. Maisemat ovat todella kurjat helmikuuksi.
Töihin.
Töissä oli pitkästä aikaa rauhallisempi vuoro, tuli tarpeeseen. Mun työnkuva iltavuorossa oli koneen ääressä ja se alkoi tuntua loppu vuorosta vasemman lavan seudun kivuilla. Se on jumissa ja tuo hiiren siirtely ja napsuttelu saa sen aina pahenemaan. 
Työvuoro hoidettu.
Hurautin kotiin ja perheen päivän kuulumiset kuunneltuani lompsin tossut jalassa avannolle. Meidän takapihalla on lampi ja sateisen talven johdosta vedenpinta on sen verran korkealle noussut, että sinne on saatu mulle avanto. Muutaman minuutin iltapulahdus tekee yleensä niin hyvää ja niin teki tänäänkin. Pulahduksen jälkeen lämmin suihku, yövaatteet päälle ja villasukat jalkaan ja sitten hetkeksi sohvalle viltin alle teekupposen kanssa. Arjen ylellisyyksiä.
Pulahdus lammella.
Yksi päivä mun elämästä alkaa taas olemaan koettu. Istun vielä sohvalla, teekupposen haen ihan kohta ja jonkun tovin päästä sitten nukkumaan. 

Huomenna on Komian Kirkon Hölkän yhteistreenit Ylistaron koulukeskuksen pihalla klo.10. On luvattu kaatosadetta ja myrskyn tapaista, joten tulee siis aika ikimuistoista ja mielenkiintoista näin vetäjän näkökulmasta. Tervetuloa tsekkaamaan mitä Päivin kanssa ollaan suunniteltu!
Ei ennakkoilmoittautumisia. Osallistumismaksu 2€.

Nyt kaikille hyvää yötä!

~Eija~

lauantai 8. helmikuuta 2020

Hiljaista tekemistä

Kirjoitteleminen blogiin on jäänyt todella vähälle paristakin syystä. Ensinnäkin tammikuussa aloitin taas tekemään 100%:sta työaikaa ja se todella näkyy arjessa. Tuntuu kuin olisin koko ajan töissä, tai ainakin kohta lähdössä tai pitää yrittää nukkua, laittaa eväät tai järjestellä työvuoroja niin, että oma oikea elämä pyörii niin kuin toivoo. Osittaisella yksi vapaapäivä viikossa, tai vuorotyöläisenä työvuoroputken päälle yhtä pitkä vapaaputki, todella tuntuu. Aika ei riitä aivan kaikkeen.

Kuitenkaan en ole tinkinyt yhtään liikkumisista, vaan tekeminen on jatkunut samaan normaaliin tahtiin. Mahdollisimman usein kuljen työmatkat pyörällä, vaikka loskakeleillä se oli todella raskasta, mutta ajattelen sen hyvänä treeninä. Tammikuussa ehdin juosta noin 250 kilometriä. Pääsääntöisesti lenkit olivat rauhallisia, vetoja ei tullut tehtyä, mutta liukkaus, loska ja lumisade tekivät omanlaisensa hyvän vastuksen. Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa on tullut tehtyä sopivasti joka viikko. Kropassa tuntuu oikein hyvältä. Iloksemme toissaviikolla meille vihdoin myös satoi vähän reilummin lunta ja nyt on päässyt hiihtämään pitempää lenkkiä.
Mun Rossignolit
Tammikuussa ostin itselleni uudet perinteisen sukset. Alun perin lähdin näyttämään vanhoja lautojani, josko ne olisi voinut hioa, mutta eipä niistä enää ollut oikein mihinkään. Uudet houkutteli ja myyjä sai mulle myytyä karvapohjasukset. Oikeastaan pelkkää hyvää oon karvapohjasuksista kuullut ja taitamattomana voitelijana taisi olla aika mennä sieltä missä aita on matalin. 

En ole katunut. Rossignolit ovat olleet hyvät. Ensimäisellä hiihtokerralla jalanpohjat kipeytyivät ihan hirveästi, mutta uskon tämän johtuneen uusista monoista. Seuraavilla kerroilla kipua on ollut edelleen, mutta selvästi vähemmän. Jalat tottuu pikku hiljaa. Pito on ollut oikein hyvä, mutta sauvat tuntuvat luistelusauvojen rinnalla kovin lyhyiltä. Perinteisen hiihtotekniikka tuli jostain takaraivosta ja olipas se niin mukavaa pitkästä aikaa.
Helmikuun auringon paisteessa.
Helmikuun on ihana kuukausi. Rakastan tätä lisääntyvää valon määrää, auringon paistetta hangilla ja pikku pakkasia. Nämä viikot nautitaan ennen kuin taas sohjo ja kura lentävät. Mulla on ihan lähellä talven hiihtokilometritavoite, joka on 500 kilometriä. Sen yli menen että heilahtaa.
Onnellinen hiihtelijä :)
Töiden ja liikkumisesta nauttimisen lisäksi aika menee lasten koulutyön ja harrastusten tukemisessa, normi kotitöissä ja jonkun verran ohjauksien parissa, mutta niitä en tällä hetkellä ota sovittuja enempää. 
Tässäpä selitystä teille jotka olette miettineet blogihiljaisuutta. Kaikki kuitenkin siis hyvin. Kirjoittelen jatkossakin aina kun ehdin ja tietysti sitten kun keksin jotain kerrottavaa. Perustekemistä tämä pääasiassa on.

Ihanaa helmikuuta kaikille!

~Eija~

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Tsemppiä talviharjoitteluun

Tammikuu on ollut loistava ulkoilukuukausi. Joku voisi tähän toki heti älähtää ja ihmetellä mikä tästä tammikuusta muka teki niin loistavan. Niinpä, lunta on ollut kovin vähän, mutta toisaalta metsissä ja poluilla on päässyt ilman lumessa kahlausta kulkemaan ja on voinut muutaman kerran jopa juosta ihan kesälenkkareilla. No eihän se todellakaan ole ihanteellista, sillä kyllä talven kuuluisi olla talvi, mutta eipä tässä nyt nurinat auta. Tartutaan vain positiivisiin asioihin, sillä kaikella on aina kaksi tai jopa useampikin näkökulma. 
Alku kuukauden täysikuu.
Vesisateet vesittivät tavoitteen hiihtää mahdollisimman paljon, joten sitten olen juossut ja kävellyt. Älyttömän liukkaat alustat ovat toisinaan hidastaneet menoa, mutta oon jo googletellut uusien nastalenkkarien perään ja parin näppäilyn päässä ne ovat lähtemässä uuteen kotiin, meille. Metsästän vain, josko tulisi vielä parempi tarjous vastaan tai bongaan jostain vielä paremmin toimivat yksilöt. Kuitenkaan lenkkeilyä ei ole tarvinnut lopettaa tai himmailla, sillä pitävää asfaltti pintaa on myös löytynyt. Tuntuu oikein hyvältä. Kroppa tuntuu kestävän ja juoksu tuntuu joka kerta tosi kivalta.
Tammikuun metsäretekellä kasvihuoneiden loimotus metsän takaa.
Talvi on oikea aika rakentaa juoksun peruskuntoa. Ei haittaa vaikka kilometriajat ovat normaalia hitaampia tai olo tuntuu raskaammalta. Jos ulkona pimeydessä juokseminen tuntuu tympeältä, voi siirtyä sisälle juoksumatolle tai mahdollisuuksien mukaan halliin. Ulos on tärkeää pukeutua kelin mukaan ja huomioida tietysti kengät alustan mukaan. Lämmittelyistä menee lyhyet tekniikka- ja liikkuvuusharjoitukset. Liikkeelle on hyvä lähteä kävely-juoksu-kävely tahdilla ja pikku hiljaa seuraavilla lenkeillä lisätä juoksun osuutta. Rauhassa hyvä tulee. Kovemmilla pakkasilla kovat vedot on syytä siirtää leudommille keleille.

Ja sitten kun saadaan lunta ja pakkasta, käydään hiihtämässä ja luistelemassa, pulkkailemassa ja lumikenkäilemässä. Monipuolisuus on hyvästä!
Vähä luminen, mutta kuitenkin ihana valkoinen maisema.
Tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä juoksuun on luvassa Komian Kirkon Hölkän yhteistreeneissä helmikuussa ja maaliskuussa Ylistarossa. Itse juoksutapahtuman Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaosto järjestetään huhtikuun 5. päivä komian kirkon, eli Ylistaron jokimaisemissa. Matkavaihtoehtoina ovat 5 tai 10 kilometriä tai puolimaraton. Tapahtuman tuotto käytetään seuramme lasten ja nuorten kilpa- ja harrastustoiminnan tukemiseen.

Parhaillaan tapahtuman Facebook-sivuilla on arvonta käynnissä, jossa on mahdollisuus voittaa osallistumisoikeus haluamalleen matkalle. Komian Kirkon Hölkkä 2020 facebook tapahtuman sivuilla pääset muutenkin seuraamaan miten järjestelyt etenevät, joten klikkaa itsesi mukaan!
Tapahtuman virallinen mainos.
Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa ja toivon kaikille lunta toivoville vielä puoli metriä sitä lisää 😃! Kunhan Komian Kirkon Hölkkään mennessä kaikki sitten ehtii sulaa..

~Eija~

maanantai 6. tammikuuta 2020

Tavoitteita vuodelle 2020

Viime vuoden yhteenvedon jälkeen on aika lausua ääneen vuoden 2020 suunnitelmat ja tavoitteet, jotka ovat muhineet ja muotoutuneet jo viikkoja ajatuksissa. Lähtökohtaisesti koen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen taitekohta, sillä tiedostan iän tuomat hidastumiset ja rajat...sitten aikanaan. Vielä en kuitenkaan anna itseni hidastua ja täysin en pysähdy toivottavasti koskaan. Omat ennätykset ovat vielä mahdollisia, minuutti tuolta ja toinen tuolta. Toki pohdin, olinko viime vuonna elämäni kunnossa, vai voinko vielä piirun verran paremmin suoriutua. Toki merkitystä on sillä mihin juttuihin tähtää, urheilurintamalla kun mahdollisuudet ovat niin valtavat. Lajeja on niin paljon ja vaikka moni kiinnostaisi, kaikkiin ei valitettavasti ehdi. Kuitenkin asiaa kovasti pohdittuani, nyt tiedän mitkä asiat ovat tämän vuoden isot tavoitteet, pienemmät tavoitteet ja suunnitelma B:kin on olemassa.
Vuoden 2020 isoin haaste ja tavoite on päästä maaliin kaikki UTTF-kisat. Ultra Trail Tour Finland on kolmesta ultrajuoksusta koostuva kiertua, jossa taivalletaan yhteensä 456 kilometriä Suomen kauneimmissa kansallispolkumaisemissa. Toukokuun lopulla Rukalla on 166 kilometriä, heinäkuussa Pallas-Ylläksellä 160 kilometriä ja vielä lokakuussa Kolilla 130 kilometriä. Ilmoittautumiset Rukalle ja Ylläkselle on jo tehty ja Kolin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa. Helpoin homma on siis kohta tehty, miellyttävin (treenaaminen) ja rankin (itse matkan juokseminen) ovat edessä. 

Pisin jalan taivallettu matka tähän mennessä on ollut viime vuotinen Ylläksen reissu 105 kilometriä. Toiseksi pisin Rukalla 86 kilometriä. Molempien matkojen maalissa olo on ollut, etten ottaisi enää askeltakaan. Niinhän sen pitääkin olla, että matkalla on annettu kaikki. Nyt sitten vaan lähdetään viemään sitä viimeistä askelta useampi kilometri myöhemmäksi. Fyysisen treenin lisäksi pääkopalla on paljon hommia, hurjan paljon hommia.

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että todella tämmöistä suunnittelen. Ajatus yli 100 kilometrin matkoista tuntui niin hurjalta, puhumattakaan maili, joka on 160 kilometriä. Mutta en voi kieltää, etteikö nuo matkat kiehtoneet. Viime keväänä ihaillen, päätä pudistellen katsoin Rukalla sisukkaiden ultraajien lähtöä. Ehdimme heitä kannustamaan myös pienen karhunkierroksen varrelle. Arvostin niin suuresti sitä asennetta millä vahvat naiset ja miehet matkalle olivat lähteneet ja seuraavana päivänä maaliin selvisivät. Kaikki toki eivät selvinneet, vaan jättivät matkan syystä tai toisesta kesken. 

Omat rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Haluan kokeilla vielä tämän, että onko musta tähän. Nyt on sen aika jos meinaan. Ja jos tänä vuonna jotain menee pieleen, annan itselleni mahdollisuuden yrittää vielä kerran ensi vuonna, mutta sitten tämä kiertua on omalta osaltani ohi.
Kuinkahan lipoisia polkuja vastaan vielä tuleekaan?
Ylipitkien ultrajuoksujen ohella on iso haaste saada pidettyä myös jalat ja pää suunnistuksen sprintti kunnossa. Viime vuonna meni niin hyvin, että haluan kovasti pysyä menossa vielä tämänkin vuoden mukana. En tiedä miten onnistuin ultra- ja sprinttikunnon sovittamaan viime vuonna, mutta ehkä se vaan on monipuolisessa ja täsmäharjoittelussa se juttu.

Viime vuonna suunnistuksen SM-kisoissa ja rastiviikolla sijoitukseni oli ikäsarjassani suurinpiirtein 10. SM-sprintin neljäs sija oli yksittäinen valopilkku. Tälle vuodelle tavoite olisi nostaa omaa tasoa sijalla tai kahdella, reilusti kymppisakkiin. Toki en tiedä vielä kuinka hyvin ehdin suunnistuksen SM-kisoihin osallistua, joitain päällekkäisyyksiä muiden menojen vuoksi on joka tapauksessa tulossa.

Pyöräsuunnistuskisoihin yritän myös parhaani mukaan osallistua. Lahti-Heinolassa järjestetään senioreiden pyöräsuunnistuksen MM-kisat syyskuussa ja sinne ei olisi osallistumis rajoitteita. Houkuttelisi osallistua, vaikka laji kokemusta on vielä todella niukalti. Ennen sitä pitäisi ainakin uusi kevyempi pyörä löytää alle. Katsotaan nyt...
Suunnistaja naisten kanssa polkulenkillä.
Polkujuoksu- ja suunnistuskilpailujen lisäksi aikomus on liikkua paljon luonnossa lasten kanssa. Joitain ohjauksia edelleen jatkan ja suunnistusseuramme järjestämien tapahtumien puuhailuissa olen mukana. Ensimmäisen kerran olen kilpailunjohtajana, kun järjestämme Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa huhtikuussa. Tästä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta jos nyt jo kiinnostus heräsi, niin facebookista löytyy oma tapahtumasivu. Käykää katsomassa.

Mielenkiintoinen ja haastava vuosi tulossa. SM-mitalin saaminen olisi taas iso juttu, mutta se vaatisi onnistumista juuri oikeassa paikassa ja hiukkasen hyvää tuuria. Uskon kyllä, että jos ei vielä tänä vuonna, niin joku vuosi sekunnit ovat puolellani.

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!
Mukavaa, että kuljette mukana!

~Eija~

tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosi 2019 lukuina

Turvallista vuodenvaihdetta kaikille ja kevyitä askeleita ensi vuodelle!

Se on vuoden viimeinen päivä, muutama tunti enää jäljellä. Itse päätin tämän mahtavan juhlavuoteni pitkällä lenkillä, pitkin poikin omalla kylällä juosten. Keli oli hieno, pikkuisen pakkasen puolella. 30 kilometriä taittui kahdessa ja puolessa tunnissa, keskivauhti 5:09min/km. Alku illasta olin vielä tyttäriäni kannustamassa Uudenvuodenjuoksussa Nurmon Tanelinlammella. Reilu kaksi kilometriä, mikä oli lasten juoksumatka, toimi samalla hyvänä palautteluna pitkikseltä.
Vuoden viimeinen pitkis, 30,1km.
On mukava vetää vuosi numeroiksi ja vuosi 2019 näyttääkin sitten tältä;
- Juoksukilometrejä 2174 (teillä, poluilla ja maastossa)
-Suunnistuskilometrejä linnuntietä 204
- Pyöräilykilometrejä 2485 (tiellä ja maastossa)
- Kävelykilometrejä 481
- Hiihtokilometrejä 369

Kilometri tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät kaikkien muiden paitsi hiihdon osalta. Kyllähän sitä nyt edes sen 500 kilometriä pitäisi ehtiä/päästä hiihtämään. Toki juokseminen veti alku vuodesta pitemmän korren useammin kuin kerran ja se näkyy. Ensi vuonnakin pääpaino on juoksemisessa, mutta nyt myös raivaan aikaa hiihtämiselle.

Kilometrien lisäksi tuli nautittua tuntejamuunkin liikkumisen parissa. Kävin vesijuoksemassa, kesällä avovesissä uiskentelemassa (kyllä, se on uiskentelua, sillä mun uintitekniikka on jotain ihan omaa spesiaalia etenemistä) ja ulkovesien lämpötilan painuessa alle 10, muuttui pulahdus avantouinniksi. 
Lihaskuntotreenejä olen ohjannut kylällämme naisporukalle ja siinä mukana on tullut itsekin tehtyä, välillä toki skipaten jos oma kroppa on ollut väsynyt. Kotona oon tehnyt sitten omia voimatreenejäni, jotka toki kisakaudella jäävät tosi vähiin ja kauden päätyttyä ei jaksa. Nyt kun lepokauden jälkeen aloitetaan rakentamaan kuntoa uudelle kaudelle, on pakko panostaa myös lihaskuntoon.
Kehonhuoltoa ja venyttelyjä tulee tehtyä lähes päivittäin, sellaisia lyhytkestoisia muun tekemisen ohessa. Joskus tv:n ääressä venyttelyt venyy pitemmiksi ja ai että se tekee hyvää.
Avanto, jossa pulahtamiseen olen ihan jäänyt koukkuun.
Yksin päättyvän vuoden kilometrit ja tunnit olisivat olleet toooodella pitkiä. Onnekseni mulla on ollut seuraa sekä konkreettisesti vierellä että vahvana tsemppauksena moni tavoin. Lenkeillä seurana ovat olleet muun muassa Niina ja Ninni, Päivi ja Sari, kurikkalaisten polkuporukka sekä tuntemattomista tutuimmaksi muuttuneet kanssajuoksijat eri retkillä. Suunnistusseurani naisten kanssa on tehty erilaisia yhteistreenejä ympäri vuoden. Somessa on tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohtaita ja unelmia. On hienoa seurata heidän tekemisiään ja saada ideoita myös omaan harjoitteluun.
Pidän urheilupiireistä, joissa jokaisen suoritus on arvokas ja kiinnostava. Pohjimmiltaan olemme kaikki ihan tavallisia tyyppejä, jotka nauttivat liikkumisesta ja urheilemisesta.

Haluan kiittää myös ihania ystäviäni, jotka eivät jaa ihan kaikkia hulluja urheilujani, mutta he ovat vahvasti hengessä mukana. Yksi tämän vuoden merkittävimmistä pokaaleista oli pytty, jonka sain ystäviltäni. Pokaalin kyljessä lukee "Sykähdyttävin hetki 2019". Ette arvaakaan miten tämä kunnia maininta tuntuu hyvältä. 

Oma perhe on roikkunut tämänkin vuoden mun perässä. Olen saanut koko konkkaronkan Äkäslompoloon, Kangasalan pellolle telttaan yöksi, vesisateeseen värjöttelemään ja helteiseen auringon paisteeseen hikoilemaan. He ovat sietäneet mun tuoksuvia lenkkivaatteita ja haaveiluja uusista retkistä. Kannustussanoina on kuulunut muun muassa; "Hyvä äiti!", "Äiti sä voitit, taas!" ja "Miksi se ei juokse?" -> ja tämän kuultuani oli heitettävä juoksuksi kun Ylläksen juurella takana oli kohta 100 kilometriä juoksua takana. Reissut jatkuu ensi vuonnakin ;)
Ystäviltä saatu pytty.
Kiitos lähtee vielä Heidille ja Henrille Avunpaikkaan ammattitaitoisesta kroppani lihashuollosta. Myös Mirjalle kiitos jäsenkorjaushoidoista. Sormesi ovat taitavat.
Lisäksi useat ovat pohtineet kanssani erinäisiä kolotuksia ja antaneet hyviä vinkkejä miten toimia. Niitä on kokeiltu ja osa on toiminut myös mulla. 

Kiitos myös teille lukijat. Jatketaan ensi vuoteen!

Kiitos vuosi 2019 ja tervetuloa vuosi 2020!

~Eija~

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Joulunajan kuulumisia

Ihana joulunaika vietettiin perheen kanssa, niin kotona Ilmajoella kuin mun vanhempien luona Ylistarossa. Perinteisiä, itselle tärkeitä juttuja tehtiin, kuten käynti aattohartaudessa kirkossa, hautausmaalla käynti ja sopivasti jouluruokia. Lasten kohokohta oli odotetusti lahjat ja kyllähän se ilo tarttuu herkästi aikuiseenkin. Aattoillalla ennen kotiin paluuta pelailtiin perinteisesti lautapelejä porukalla ja kotimatkalla pulahdin avannossa.
Joulukuusi koristeltiin aatonaattona ja pois se riisutaan Loppiaisena.
Ylistaron kirkko jouluaaton tunnelmissa hautausmaalta päin.
Mutta ei joulu ole mennyt maatessa, päin vastoin. Joulupäivien työvuorot ovat osaltaan pitäneet huolta siitä, että normaali rytmi on pysynyt päällä. Tapaninpäivänä sain järjestettyä aikataulut niin, että pääsin kurikkalaisten polkulenkille mukaan. Kierrettiin Samuli Paulaharjun polku, joka on vajaa 12 kilometriä. Meno oli rauhallista kevyttä, keskisyke 119. Lenkin jälkeen pääsin suoraan anopin ruokapöytään.
Iso Karhuvuoren maisemia.
Hiihtelemään oon myös ehtinyt ja kaunis joulukuun aurinkokin pilkisti tovin taivaanrannassa. Kipakka parin päivän pakkanen kylmetti mun sormet. Vaikka kädessä on Haltin laadukkaat talviurheilu kintaat, ei ne riittäneet. Itse asiassa kymmenen asteen pakkas lenkeillä mulle ei edes tullut hiki, just sopivan lämmin vain. Ehkä siis pitää hiihtää lujempaa tai ainakin pukea vielä yksi kerros lisää. Seuraavalla kunnon pakkaskelillä kintaiden lisäksi puen käsiini ohuet villahanskat tai vastaavat. 
Hiihtämässä.
Aika hienoa, että tässä vaiheessa talvea mun hiihtokilometrit ovat yli 200 ja lastenkin talven kilometri tavoitteet hyvässä vauhdissa. Oma tavoite on hiihtää vähintään 500 kilometriä ja tällä menolla se pitäisi tulla helposti. Mutta katsoo nyt mihin suuntaan tämä talvi kelien ja oman ajan käytön suhteen etenee.
Ihana aurinko.
Reippaita, vuoden viimeisiä talvipäiviä kaikille!

~Eija~