Yksin ja yhdessä etäliikkumista

Maaliskuun puolen välin jälkeen pysähtyi normaali koulunkäynti, harrastukset menivät tauolle, kuntosalit hiljenivät, hamstrattiin vessapaperia ja hernekeittoa. Ohjeistettiin pysymään kotona ja jos aivastitkin sait paheksuvia katseita ja huokailuja.

Alku lamaannuksen jälkeen tämä poikkeuksellinen korona-arki on alkanut rullaamaan. Joillakin tahoilla lamaannus tuntuu jatkuvan ja on monenlaisia pelkoja, ylihysteriaa, syyllistämistä ja lopun ajan elämää. Jokaisella meillä on aikamme, joten eläkäämme niin ettei tarvitse sitten jossitella ja harmitella. Toisia ihmisiä kunnioittaen ja huomioiden elämä jatkuu ja yhdessä keksimme uusia keinoja oman kodin ulkopuolellakin harrastamiseen.

Tässä mun kolme vinkkiä liikkumiseen tämän hetken korona-arjessa:

Mikä ihana näky :)

Ihan parasta on suunnistuksen omatoimirastit. Tätä olen hehkuttanut jo aikaisemminkin ja monessa paikassa, mutta vielä kerran; vuorotyöläiselle omatoimirastit toimii! Rastit ovat pääsääntöisesti viikosta kahteen metsässä ja suunnistamaan on voinut mennä juuri silloin kun itselle sopii. Vaikka kuskaukset lasten harrastuksiin jäivät tauolle ja osa omista ohjauksista oli kuukauden verran tauolla, ei mulla ole lopulta ollut yhtään sen enempää aikaa. Joten omien työvuorojen, fiiliksen ja kelin mukaan on voinut lähteä yksin tai lasten kanssa metsään kartan kanssa.

Suunnistusseuroilla on hiukan erilaisia tapoja miten omatoimirastit toteutetaan, mutta kaikilla on se samaa, että pyritään pitämään etäisyyttä toisiin metsässä liikkujiin eikä rastilippuihin kosketa.

Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet miten toimitaan, omatoimirastikalenteri ja ilmoittautumislinkki. Tervetuloa yksin tai yhdessä läheisten kanssa suunnistamaan! 

Suunnistamaan.

Toinen liikkumistapa mitä korona ei estä, on juokseminen. Useimmiten me juostaan yksin tai vain muutaman ihmisen kanssa, joten tähän ei poikkeustila ole muutosta aiheuttanut. Nyt alkaa meidän alueella Etelä-Pohjanmaalla polut olemaan melko kuivia, vaikka eipä se haittaa jos sukat hiukan kastuukin. Muistakaa kertoa jollekin minne juoksemaan lähdette ja ottakaa kännykkä mukaan, että tarvittaessa saa soitettua apua.

Polkujuoksun pienryhmät alkoivat eilen, suositelluin rajoituksin. Mun tuli oltua neljättä tuntia metsässä ryhmien kanssa. Oli aika kivaa. Toivottavasti saadaan koko kevät liikkua terveenä.

Neulaspolkuja.

Kuukauden tauon jälkeen aloitin jälleen ulkotreenien ohjaukset. Suosituksia pidemmät etäisyydet toisiimme pidämme ja yhteisiä välineitä emme käytä.

Neiron koulun sisäpihalla tiistaisin klo.18-19

Treenivälineenä meillä on ainakin nyt toistaiseksi kahvakuulat. Sataa tai paistaa, tuulee tai on tyyntä, treenit pidetään. Aikaisempaa kahvakuulatreeni taustaa ei tarvitse olla. Tervetuloa!

Viime viikolla tehtiin korttipakkatreeni.

Kevät on siis ihan mallillaan niiltä osin mihin itse voi vaikuttaa. Mukava on liikkua muidenkin kanssa, vaikka etäältä.

~Eija~

Uusi pyörä ja lukkopolkimet

Mulla on uusi maastopyörä, jonka itse asiassa ostin jo helmikuussa, mutta tosi ajoihin pääsin vasta maaliskuun lopussa ja vasta nyt huhtikuussa kilometrejä oon saanut paremmin alle. Vanhassa Trekissä ei ollut mitään muuta vikaa, mutta se oli raskas ja se oli hiukan pieni mulle. Tämä kaikki on kerrottu mulle, sillä mä en ole tiennyt paremmasta. Eikä Trek ole tallista minnekään lähtenyt vaan silläkin ajelen edelleen, aina tilanteen mukaan.

Helmikuussa 2020

Mun uusi Augment on jäykkäperäinen ja hiilikuiturunkoinen, aivan älyttömän kevyt. Sen pitäisi olla mulle nyt just sopivan kokoinen, vaikka tuntuikin aluksi isolta. Siinä on vaikka mitä hienoa ja kaikki jutut mulle esiteltiin, mutta kaikki ei vielä ihan jäänyt päähän. Opettelemista on jo ihan vaihteiden vaihdossa, koska ne ovat erilaiset kuin Trekissä. Uuteen laitatin heti lukkopolkimet, koska mun on vaan pakko opetella niillä polkemaan. Melko paljon olen äimistelyjä saanut niiden puuttumisesta. Onneksi kuitenkin lukkopolkimilla voi polkea lenkkareillakin, joissa on hiukan uria pohjassa ja näin aloitin tutustumisen pyörään. 

Kyrkösjärven rannalla.

Vasta tällä viikolla puin ostohousut jalkaan ja hain lukkopolkimiin kuuluvat kengät kaupasta. Neljää erilaista mallia kokeilin ja lopulta mukaan lähti tyylikkäät Bontrager-merkkiset kengät. Napakat olivat jalkaan ja näin lenkkarityyppinä jalan liikkumavaran puute tuntui oudolta. Viisaampia kuunnellen kuitenkin mennään ja parempi vaan luottaa kokeneempiin. Kaupasta poljin uudet kengät jalassa ja kengät kiinni polkimissa kotiin asti ja ihan ehjin nahoin.

Uhka vai mahdollisuus?

Tosi testi olikin sitten eilen lauantaina kun sain Ninnin kaveriksi Jurvaan pyöräsuunnistusrogaining (kisa)harjoitukseen. Kyseessähän on omatoimirasti malli, jossa rastit ovat metsässä useamman päivän, kartat saa tulostaa tai noutaa ohjeiden mukaan ja sitten vain oman aikataulun sallimissa rajoissa metsään. Kilpailun tuntua teki se, että oman tuloksen sai ilmoittaa järjestäjien sivuille. Mä ja Ninni ollaan molemmat kilpailuhenkisiä, joten kävi selväksi että kaikkia rasteja lähdetään hakemaan ja asetetun kolmen tunnin aikarajan sisällä tottakai.

Lumiset metsätiet.

Meillä olikin hyvä suunnitelma. Yksi oikaisu metsän läpi arvelutti ja loppuun jätettiin helpohkoja lähirasteja tarvittaessa poisjätettäväksi. Mutta heti ensimmäinen metsätie oli järkytys, sillä siellä oli lunta, aika paljon lunta! Jonkin verran hanki kantoi, mutta enemmän se petti alta. Pieni pelko pisteli ajatuksissa, että onko kaikki metsätiet ja -polut tällaisia. Alettiin jo tekemään varasuunnitelmia, vaikka mä itsepintaisesti yritin pitää toivoa yllä että muualta on sulanut. No ei ollut sulanut, vaan pahimmillaan rämmittiin useampi kilometri nilkkoja myöten lumessa. Ei siinä polkemaan päässyt ja mä olinkin sitten lähes yhtämittaa kumossa, kengät kiinni polkimissa. Lumi toki oli pehmeää, joten tuossa vaiheessa ei vielä edes sattunut.

Rastilla.

Haettiin mun mieliksi 10 pisteen rasti keskeltä metsää, mutta sitten piti ottaa järki käteen ja lyhentää matkaa. Aika ei millään riittäisi. Ja hetken päästä muutettiin suunnitelmaa taas, kun nähtiin miten lumisia reitit olivat. Onnistuin sitten kaatamaan Ninninkin yhdessä kurakossa ja siinä hötäkässä teloin polveni ja särjin Ninnin karttatelineen.

Haettiin vielä yksi 9 pisteen rasti isoja teitä pitkin koukaten ja sitten piti luovuttaa kartan lännen puoleiset rastit. Kovassa vastatuulessa ei olisi mitään saumaa tai järkeä lähteä vielä pitkälle kauas. Lopulta poljettiin armotonta vauhtia ja haettiin loppuun varalle jätetyt helpot rastit ja ajassa 2:56 maaliin. Miinus pisteiltä vältyttiin, joita olisi tullut yksi piste per alkava ylittynyt minuutti. Pisteitä saatiin kasaan 68 ja 116 olisi ollut kaikki. Hurjaa vauhtia ovat ne polkeneet, jotka ovat kaikki rastit ehtineet hakea. 

Maalissa.

Kuraisina, väsyneinä, nälkäisinä ja hiukan harmistuneina kotia kohti. Aika märkiäkin oltiin. Kotona odotti pyörän pesu ja puunaus, jossa olen nyt yrittänyt tsempata. 

Kyllähän se fiiliskin sitten koheni kun sai kuivaa päälle ja ruokaa suuhun. Eihän mikään voita kunnon rämpimistä metsässä ja aika todella lensi. Olihan tämä taas yksi kokemus - heti syvään päähän kengät kiinni polkimissa.

Kiitos Ninnille rymyseurasta :)

~Eija~

Pääsiäisen virtuaalipolkujuoksukisa

Tänä vuonna lapset eivät virpomaan naapurustoon päässeet ja sehän tietysti harmitti heitä. Jotain piti tilalle keksiä, sillä eihän Pääsiäisherkut voi noin vain syliin tippua. Syntyi idea, että kierretään meidän takapihalla olevaa vajaan kilometrin lenkkiä ja aina yhdestä kierroksesta saa jonkun herkun. Tyttäret innostuivat heti ja 10 vee ilmoitti juoksevansa 25 kierrosta ja 8 vee 10 kierrosta. 25 kierrosta olisi yli 22 kilometriä ja 10 kierrosta 9 kilometriä.

Sitten somessa silmiin osui NUTS virtuaalipolkujuoksukisa Pääsiäiseksi. Matkoina oli 10 kilometriä tai puolimaraton. Tästä ideamme sai lisää tuulta alleen ja mäkin innostuin. Päädyimme ilmoittamaan 8 veen 10 kilometrille (11 kierrosta) ja mä ja 10 vee puolimaratonille (23 kierrosta). Sähköpostiin tulleesta linkistä tulostin meille numerolapot ja sitten alkoi lähes normaali kisaan valmistautuminen.

Meidän numerolapot.

Kisapäiväksi valitsimme lauantain, koska mulla oli vapaapäivä ja sopivasti sattui todella hieno keli. Aurinko paistoi, ei tuullut lähes ollenkaan ja mittari näytti plus 5 astetta. Kaikille löytyi matkaa ja aikaa mittaava kello käteen ja saimme vielä 13 vee poitsun "turvajuoksijaksemme". Tosin hän kyllä katosi jossain kohdassa jonnekin.

8 vee matkalla.

Mä olin luvannut juosta tyttärien seurana, pääosin 10 veen kanssa pitkää matkaa. Mutta usein näimme toisiamme joko reitillä tai huoltopisteellä, jossa meillä oli asiaankuuluvasti energiamarmeladia, sipsiä ja mehua.

Alku lähti kaikilla hyvin vauhdikkaasti juosten. Ensimmäiset kolme kierrosta 10 veen perässä sai ihan tosissaan juosta, sen verran kovaa pisteli menemään. Useasti ohjeistin hidastamaan, sillä matka on pitkä. Lopulta suostui välillä ottamaan lyhyitä kävelypätkiä. Viimeinen kierros ennen 8 veen 10 kilometrin täyttymistä mentiin yhdessä ja kannustettiin loppuun asti. Se oli pikku neidin pisin matka ikinä ilman taukoja. Patikoitu toki ollaan tuotakin pitempään. 8 veen 10 kilometrin aika oli 2:19.

10 vee matkalla.

Meillä puolimaraton matkaajilla oli tuossa vaiheessa noin 14 kilometriä kasassa. Pikkusiskon päästyä pois reitiltä alkoi 10 veen hankalimmat kierrokset. Mentiin jo enemmän kävellen kuin juosten, käsikädessä kulkeminen auttoi pitämään liikettä. Sattui kuulemma joka paikkaan jalkoja ja kengätkin hiersi. Pariin kertaan mainitsi keskeyttämisen, mutta kannustin vaan eteenpäin ja yritin pitää yllä positiivista mieltä. Mä niin tiedän miltä tuntuu, kun oma pää käskee lopettamaan ja suututtaa että on moiseen urakkaan lähtenyt, mutta kun vaan jatkaa askel askeleelta, kierros kierrokselta ja kilometri kilometriltä eteenpäin, niin tavoite saavutetaan.

Ja niin homma eteni, vaikka vauhti hidastui ja huoltopisteellä eväät loppui. Vatsassa jo kurni ja keittiön ikkunan ohi juostessa näki kun muu perhe istui syömässä. Kolmella viimeisellä hierroksella 10 vee halusi välillä juostakin ja juoksu näytti yllättävän kepeältä. Itse asiassa kävely oli paljon tuskallisemman näköistä kuin juoksu. Ja viimeisen kilometrin neiti taas juoksi ja ihan hyvää, alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Muu perhe tuli kannustamaan terassille maaliintuloa.

Ihana alusta juosta.

10 vee neidin elämänsä ensimmäinen polkupuoliska kulki aikaan 3:25. Molempiin pikkuvarpaisiin tuli vesirakkulat, jotka hoidettiin asian mukaisesti puhkaisemalla ja puhdistamalla. Jalat olivat hiukan jäykät ja koko tyttö hetken ihan väsyksissä. Mutta kyllä se hymy sieltä kasvoille ilmestyi ja oli niin tyytyväinen että koko matka tuli kuin tulikin taivallettua.

Ja äitikin oli iloinen lastensa suorituksista. Ihailen sitä, että lapset tekevät itselleen tavoitteita (ehkä hiukan allekirjoittaneen kannustamana) ja sisukkaasti lähtevät niitä tavoittelemaan. Moneen me pystytään ja yhdessä vielä enemmän.

Helmitaululla pidettiin lukua kierroksista.

Kaiken tämän koronahässäkän keskellä, lasten kanssa on tullut liikuttua paljon enemmän. Tottakai kun harrastukset ovat tauolla ja suositukset on pysytellä kotona. Viikko sitten olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestetty Komian Kirkon Hölkkä ja tytöt olisivat juosseet siellä 5 kilometriä. Hölkkää ei nyt siinä voitu pitää, mutta me käytiin viiden kilometrin reitti juoksemassa koko porukalla. Hyvät ajat sielläkin tytöt saivat ja kipinä juoksemaan on syttynyt.

Tänään sunnuntaina lumi on taas peittänyt maisemat. Ei tarvitsisi enää sataa lunta. Suunnistuksen omatoimirastikausi on alkanut ja lumi metsässä on vain haitaksi. Omatoimirasteissa oon todennut jo sen miten kätevää se on mennä suunnistamaan silloin kun itselle sopii. Vuorotyötä tekevänä on toisinaan todella haasteellista saada työvuorot osumaan niin että pääsisi tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa järjestettäviin iltarasteihin. Joten jotain hyvääkin koronahässäkkä on saanut aikaan.

Iloista Pääsiäistä kaikille!

~Eija~

Talvinen kevätlomaviikko

Taas on yksi viikko kotikoulua ja -treenejä hoidettu. Jossain mielessä uusi arki alkaa pyörimään, mutta ei se edelleenkään ole mukavaa eikä kilahtamisilta vältytä. Tämä viikko oli siitä vielä erilainen, että myös mä olin töistä kotona, sillä mulla oli lomaviikko. Tämän loman olin jo viime vuoden puolella korvamerkinnyt aivan toiseen tarkoitukseen kuin olemalla opettaja kotona. No nyt ei korona epidemian vuoksi ollut vaihtoehtoja.

Alkuperäisessä suunnitelmassa oli mennä jälleen Poriin Karhuviestiin, jonne olisimme työpaikkajoukkueella osallistuneet,. Se kuitenkin siirtyi ensi vuoteen. Mutta eniten kirpaisi huomisen Komian Kirkon Hölkän peruuntuminen tai siirtyminen toiseen ajankohtaan. Itse toimin hölkän järjestäjä porukassa ja paljon olimme hommia jo tehneet. Kovasti toivon, että hölkän saamme vielä ennen syksyä järjestettyä.

Arkiaamut alkavat yhteisellä metsälenkillä.

No nyt hölkän kökkähommiin korvamerkityt työtunnit käytin liikuttamalla itseäni ja lapsiani. Päivät toki menivät koulutehtävien parissa, mutta illat sitten liikkeessä. Lasten kanssa olen tehnyt paljon rauhallisia kävelylenkkejä ja jonkin verran myös olemme juosseet, sillä liikuntatehtävät vaativat sen. Olen saanut mukavasti kahden keskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa.

Illan hämärtyessä pitkä pyörälenkki.

Omat juoksutreenit ovat jatkuneet mahdollisimman nousujohteisesti, vaikka tiedossa ei ole pääseekö koko vuonna kisaamaan. Ei myöskään tiedä sitä onko kenties pitkää tai ylipitkää polkua vai lyhyen lyhyttä sprinttiä. Toisaalta oon ennenkin hyppinyt lajista ja eri pituisista matkoista toisiin hyvin lyhyelläkin ajalla, joten ehkä tämä ei ongelmaksi muodostu. Yritän nyt vain saada sopivasti juoksukilometrejä alle, unohtamatta lyhyiden matkojen nopeutta. Ja juoksun rinnalle nostan vahvemmin pyöräilyn maastossa, jossa tarvitsen paljon kehittymistä tekniikassa ja voimassa, rohkeutta kyllä löytyy.

10 kilsan virtuaalikisan virallinen aika.

Viikko sitten juoksin virtuaalijuoksukisan, jonka järjesti Eatnosht. Ajatuksena oli että jokainen juoksee oman 10 kilometrin matkan yksin omilla poluilla ja reiteillä. Halutessaan sai juosta aikaa tai kerätä nousumetrejä. Myös parhaat maalintulo otokset palkittiin. Itse päätin ottaa tämän omana reippaampana treeninä ja juosta 10 kilometriä kiihtyvästi. Keli oli hyvä, hiukan plussan puolella, tiet sulat (vaikka hiekkatiet kyllä kuraiset ja pehmeät) ja tuuli maltillinen. Alku tuntui tahmealta kun en pahemmin ehtinyt lämmitellä, vaan suoraan hellan äärestä kiiruhdin kello 11 tapahtuvaan virtuaaliyhteislähtöön. Kuitenkin ensimmäisetkin kilometrit meni alle 5 minuutin kilometrivauhdin, joten aivan hyvä. Hiekkatieltä asfaltille päästyä askel keveni ja sain vauhdin hyvin nousemaan. Puolessa välissä olin melko nopeasti. Viimeiset kaksi kilometriä olivat taas pehmeää hiekkatietä, mutta sisulla sain vauhdin pidettyä alle 4:30.

Kympin aika oli 46:20, keskivauhti 4:38. Ei siis lähelläkään omaa ennätysaikaa, mutta silti olin tyytyväinen. Mitään en kuitenkaan voittanut. Haluan uskoa että, paremmalla valmistautumisella ja alustalla sekä muiden juoksijoiden kirittämisellä ajasta lohkeaisi reilusti pois.

Talvi tuli takaisin.

Puolessa välissä keväistä viikkoa meille saapuikin talvi takaisin. Ei kiva yhtään. Tykkään valtavasti lumesta, mutta silloin kun se tulee talvella. Lunta tuli sen verran, että pihan on saanut kolata kahdesti ja harkitsin kaappiin nostettujen talvilenkkarien ottamista takaisin esille. En kuitenkaan ottanut, vaan päätin näyttää lumelle pitkää nenää ja lipsutella kesälenkkareilla.

Tänään juoksin Porin Karhuviestin sijaan viikon pitkikseni kotimaisemissa. Tiedostin kyllä, että viikolla sulat metsätiet ja kuntoradat ovat nyt lumessa, mutta päätin silti suunnata niille asfalttilenkin sijaan. Metsäteille, joissa autot olivat ajaneet, olivat todella liukkaat lenkkarien alla ja muuten kävelyreitit olivat muhkuraisia ja paikoin sai kahlata eteenpäin nilkan syvyisessä lumessa. Tavoistani poiketen kuuntelin samalla musiikkia ja tällä kertaa se toimi todella hyvin. Tavoite oli juosta 30 kilometriä ja lopulta matkaa tuli 31 kilometriä. Aikaa kului 2 tuntia ja 43 minuuttia. Kroppa toimi hyvin ja jalkojen kireydetkin antoivat myöden reilun puolentunnin juoksun jälkeen.
Huomenna on lisää juoksua, sillä kyllähän lomaviikosta pitää kaikki ilo irti ottaa.

Viikon pitkis lumessa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

~Eija~

Korona-arkea

Kaikkien ohjattujen harrastusten mentyä tauolle, ajattelin ensin että nythän on vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä. Ehdittiin käydä kirjastossa lainaamassa vino pino kirjoja, joita on kuitenkin ehditty tai jaksettu lukea kovin vähän. Klikkailin ja kiinnostuin somessa erilaisista ohjatuista live jumpista, mutta vain pari kertaa olen jotain ehtinyt tehdä. Mieheni lomautus ilmoituksen tultua, innostuin että vihdoin saamme kotimme sisäpintaremonttia nytkäytettyä eteenpäin, mutta maalipurkin maalipurkkia ei ole esille ehditty nostaa. 

Mutta sentään kevään ikkunanpesu rumban jo aloitin, sillä suututti se sotku mikä kotimme on vallannut ja kirkas auringon paiste vielä vääntää puukkoa haavassa paljastamalla ihan hirveän likaiset ikkunat. Ostin kaupasta hiivaa ja vehnäjauhoja vinkkinä ja kyllä, yhtenä päivänä töistä vastatuulessa polkiessa kotona todella odotti tuoreen pullan tuoksu. Lasten kanssa tulee ulkoiltua normaalia paljon enemmän, sillä me pyritään pitämään liikuntatunteja joka päivä. 

Kotikoulua.

Kolme alakouluikäistä lasta kotiopetuksessa on rankkaa. Vaikka viesti koulusta on armollinen, on sitä vaikea antaa oman lapsensa mennä sieltä mistä aita on matalin. Itsellä ei ole taitoa eikä tietoa kuinka jotkin asiat tulisi opettaa, hyvä jos itsekään ymmärtää joitain asioita. Tiukkana kotikouluopettajana pelkään, että jotain ratkaisevaa jää lapsilta oppimatta ja siksi kaikki tehtävät vaadin tehtäväksi. Ja niitä tehtäviä ja läksyjä on yhteensä kolmella lapsella paljon. Niissä menee joka päivä normaalia lukujärjestystä pitempään. Samaan aikaan ei repeä auttamaan kolmea lasta.

Onnistumisiakin on, sillä nyt vihdoin osaamma palauttaa tehtäviä drivessä, kotityöt käsityötehtävinä ovat loistavia (sängyn petaaminen, roskien vieminen, tiskikoneen tyhjäys jne), koulusta päin kannustetaan ulkoilemaan paljon ja nyt tietää tasan tarkkaan mitä lapsilla on läksynä. Eipähän tule "läksyt tekemättä"-merkintöjä Wilmaan.

Onneksi saa juosta!

Kotona ei ole enää niitä hiljaisia hetkiä, mun arkivapaan aamupäiviä kun lapset ovat koulussa ja mies töissä. Jo näin lyhyessä ajassa hiljaisuutta kaipaan lasten koulun lisäksi eniten. Tarvitsen hiljaisuutta palautumiseen ja omien ajatusten kuulemiseen. Juoksulenkit ovat aina olleet sitä omaa aikaa ja nyt niiden merkitys korostuu entisestään. Nyt vaan lenkit painottuu aamujen sijaan iltaan. Onneksi valoa riittää iltaisin jo pidempään. Kevään kisojen peruuntuessa ajattelin sitten kerätä juoksukilometrejä, mutta harmikseni vasen jalka on alkanut oireilemaan rasituksesta. Joten pakko hiukan jarrutella ja edetä rauhallisemmin. 

NUTS Karhunkierros siirrettiin toukokuulta kesäkuulle. Meidän porukka siirsi osallistumiset ja kämpän varauksen sinne. Kyseessä oleva ajankohta on huono, mutta katsotaan. Epäilen suuresti, että tapahtumaa saadaan pidettyä tuonakaan ajankohtana. Silloin omalta kohdalta edessä on UTTF:n tavoittelun siirtyminen ensi vuodelle ja todennäköisesti tälle vuodelle lyhennän Ylläs-Pallaksen ja Kolin matkoja. Alun valtavan pettymyksen jälkeen olen nyt jo ihan ok asian kanssa. Nyt ei vaan jäädä paikalleen, vaan matka jatkuu.

#nallejahti

Uudenmaanlääni on eristetty muusta Suomesta koronaviruksen rajaamiseksi. Meillä Etelä-Pohjanmaalla vielä pääsee liikkumaan vapaasti lähikontakteja tietysti välttäen. Somesta nappasin ihanan #nallejahti tempauksen, jossa ikkunalle, mahdollisimman näkyvälle paikalle laitetaan nalleja luuraamaan ohikulkevien bongattavaksi. Meidän ikkunalta löytyy myös nallet. Tervetuloa vilkuttamaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille, ulkoilkaa!

Ja pysytään terveinä!

~Eija~ 

Voihan korona

Elämme ihmeellisiä aikoja, kun korona-epidemia on sekoittanut ulkomaailman lisäksi myös Suomen. Parissa päivässä tilanne ryöpsähti käsiin, tai ainakin todella monet ihmiset saatiin paniikkiin, some-räjähti ja syyttävät sormet osoittelevat toisiin ja hakevat kuka ottaa vastuun. Isojen tapahtumien peruuntuminen oli joillakin toimialoilla kova paikka ja nyt kun THL:n suositukset koskevat myös pienempiä, rajana 500 osallistujan tapahtumia sekä harrastus- ja kilpatoimintaa, koskettaa se vielä suurempaa osaa ihmisiä, Liikunta-alalla moni yrittäjä, toimija ja seura on jo nyt tiukilla, saati kun asiakkaat jäävät pois ohjatuilta tunneilta tai kun liikuntapaikkoja suljetaan. Jopa suunnistuksen kuntorastien alkamista suunnistusliitto suosittelee siirrettävän myöhemmäksi. Kouluja ja päiväkoteja suljetaan, mutta onneksi ainakin meillä vielä lapset tänään pääsivät kouluun.

Jos, ja toivon todella, että näillä toimilla saadaan korona-virus rajattua, on tällä kaikella kuitenkin valtavat seuraamukset, jotka koskettavat tavalla tai toisella jokaista. Ajan kysymyshän tämä on ollut, että jotain maailman laajuista tapahtuu, mutta ehkä kaikki olettivat sen liittyvän paljon puhuttuun ilmastonmuutokseen. Korona ainakin sai aikaan päästöjen vähenemisen, aika näyttää mitä muuta.

Oma napaisena suruna on kevään kalenterin keikahtaminen. Vuorotyöläisenä ei ole selvää, että illat ja viikonloput saat vapaaksi, että pääset sinne ja tuonne, kuljetettua lapsia harrastuksiin ja järjestettyä erilaisia juttuja. Jo vuosia olen tehnyt tarkkaa suunnitelmaa perheen ja omien harrastusten pohjalta, kun olen työvuorosuunnitelmaa täyttänyt. Eräs kolleega vuosia sitten sanoi mulle, että työ on elämässä tärkein asia ja sitten tulee harrastukset. Tähän kyllä vastasin, että mulla tulee ensin perhe ja sen jälkeen harrastukset, vasta kolmantena tulee työ. Mä en halua elää pelkästään työni vuoksi, vaan tehdä enemmän sitä mistä nauttii.

Mun tämän vuoden isoin tavoite on UTTF (Ultra Trail Tour Finland). Nyt ensimmäinen ultrajuoksu NUTS Karhunkierros toukokuun lopulta on siirretty kaksi viikkoa eteenpäin. Kaksi viikkoa antaa lisää harjoittelu aikaa, mutta vähentää palautumisaikaa saman verran NUTS Ylläs-Pallakselle, joka on heinäkuun puolessa välissä. Matkat noissa ovat 166 ja 160 kilometriä. Ei siis mitään päiväretkiä, vaan reippaita yli vuorokauden retkiä. 

Toiseksi olin saanut lomani järjestettyä oikealle viikolle, sillä parilla vapaapäivällä ei Rukan reissu vaan onnistu. No nyt loma on sitten väärässä kohdassa. Ei ole helppoa lähteä siitä taas neuvottelemaan ja sitten jos kisa taas siirretään tai tulee muuta, on vaivannäkö ollut turhaa. Kämppä on vuokrattu alkuperäisen suunnitelman mukaan ja tietysti jo maksettukin. Helpoimpana vaihtoehtona lähdin nyt selvittelemään jos saisin varausta muutettua, sillä ilman asiallista tukikohtaa ei reissukaan onnistu. Katsotaan nyt.

Olen sanonut, että jos tänä vuonna UTTF ei multa onnistu syystä tai toisesta, yritän sitä sitten vielä ensi vuonna, mutta sen jälkeen on varmaan annettava olla. Jos tavoite ei onnistuisi, oletin sen johtuvan ainoastaan musta, mutta en koskaan osannut kuvitella, että syy voisi olla jokin maailman laajuinen epidemia. 

Pienet on yhden ihmiset murheet, onneksi. Enkä ole todellakaan ainut jolle tämä kolahti. Harmistunut ja vihainenkin saa olla, yksin ei tässä olla. Ei kai mikään tehty treeni ole hukkaan mennyt, ei yhden yhtä askelta ole turhaan otettu, mutta kyllä se turhauttaa ja surulliseksi tekee, kun nyt ainakin kevät meni ihan pipariksi ja kesänkin jutut ovat isolla kysymysmerkillä. Treenit jatkuu ja työt jatkuu.

Ainakin tänään maanantaina on vielä vapaata liikkua ulkona, joten menkää ulos raittiiseen ilmaan. Aurinko paistaa ja linnut laulavat kevättä. Juoksu tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle. Tästä lukusuosituksena Scott Douglasin "Juoksu on parasta terapiaa". Sopii niin normaaliin arkeen kuin parhaillaan olevaan poikkeustilaankin. Kirja on julkaistu 2018 ja sen on suomentanut Saana Rusi vuonna 2019. 

Tsemppiä kaikille!

~Eija~

Juoksumuisteloita

Hetkeksi vielä hyppään pohjoisen maisemiin, jossa olin perheeni kanssa hiihtolomaviikkoa viettämässä viime viikolla. Pääteema viikolle oli hiihtely, mutta me ehdimme myös laskettelemaan Ylläksen rinteille. Ylläksen huipulle olen juossutkin...tai no lähes konttinut kahdesti polkujuoksukisoissa. Niin paljon muistoja, väsymystä, kipua ja sisukkuutta. Nuo maisemat silmänkantamattomiin on jotain niin kaunista. Kisoissa ei ehdi kuin vilkaista hetkellisesti maisemaa ja sitten pitää taas siirtää katse alas, ettei kompuroisi.

Ylläksen rinteellä.

Hiihtoretkellä kun piipahdimme Kotamajalla eväillä, en heti tajunnut olleeni täälä ennenkin. Vasta pari päivää myöhemmin Kukastunturille hiihdettyäni palaset loksahtivat paikoilleen ja tunnistin paikat. Viime kesän NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisassa 105 kilometrin reitti kulki täälä. No tietysti! Näin talvella kaikki näyttää vain niin erilaiselta ja ihmisiä on ympärillä niin paljon. Kesällä sitä taittoi matkaa niin yksin ja niin omissa ajatuksissa.

Kotamajalta maisemia.

Nytkin hiihdin yksin Kukastunturille illan jo hämärtyessä. Kylmä viima iski vastaan.

Kesällä Kukastunturin nousussa mulla oli edelliseltä huollolta seurana kaksi saman matkan miesjuoksijaa. Muutamia sanoja vaihdettiin, mutta muuten edettiin hiljaisuudessa, askel kerrallaan. Huipulta näkyi jo Ylläs, jonne olimme menossa ennen koukkua kohti Äkäslompoloa ja maalia. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Oikean jalan polvi oli todella kipeä ja tämän vuoksi alamäessä jäin miehistä. En vain pystynyt juosta kunnolla, vaan piti jarrutella. harmitti.

Kukastunturilla.

Kotamajalla oli miehittämätön huoltopiste, jossa oli tarjolla vain vettä. Mä en tarvinnut vesipulloihin täydennystä, mutta miehet edelläni pysähtyivät. Mä jatkoin matkaani olettaen, että miehet nappaavat mut kohta kiinni ja saan näin heistä seuraa ja tsemppiä eteenpäin. Koskaan he eivät kuitenkaan sitten ottaneetkaan kiinni ja jatkoin koko loppu matkan yksin. 

Kukastunturilla.

Lomamme lopulla vihdoin sain jätettyä sukset majapaikalle ja lähdin ihan vain juoksemaan lumisille poluille. Oli yllättävän vapauttavaa juosta ilman, että käsissä ja jaloissa oli juttuja kiinni. Hiihto on kivaa, mutta kyllä juoksu on ihan parasta. Mulla oli suunnitelma reilun 10 kilometrin lenkistä metsässä, mutta pari kertaa en löytänytkään haluamaani polkua. Lopulta hiukan turhauduin ja päätin vilkaista Pirunkurun, jonka kontin viime kesänä samaisessa polkujuoksukisassa. 

Kohti Pirunkurua.

Pirunkuru on todella jyrkkä, kivirakkainen ja pitkä nousu metsästä puuttomalle, yli 500 metriä korkealle Kesänkitunturille. Kesällä olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt. Matkaa maaliin oli vajaa 10 kilometriä, joka paikkaan sattui, mikään energia ei oikein enää uponnut ja pelkäsin tullaanko takaa vielä ohi. Ylös päästyäni tiesin, vai oliko se vain päättämistä, että ketään ei ohi päästetä. Silloin en vilkuillut maisemia, sillä katsetta ei jaksanut enää nostaa parin metrin päästä edestä.

Pirunkuru.

Mutta nyt juoksulenkilläni pysähdyin ihailemaan aivan uskomattoman kauniita maisemia. Viima puhalsi niin kylmästi, että sormet jäätyivät nopeasti. Pyörin ympäri ja imin itseeni hiljaisuutta. Olipas tämä kaunis paikka ja itsensä tunsi niin pieneksi, mutta samalla kaikki ympäriltä antoivat niin paljon voimaa. 

Tänne on tarkoitus kivuta tänä kesänä uudestaan. Ennen sitä koukataan myös Kukastunturin ja Kotamajan kautta. Tarkoitus on tulla Hetasta asti omin jaloin Äkäslompoloon kaikkien eteen tulevien tunturien, huoltopisteiden, kurujen ja rinteiden kautta. Matkaa taittaessa tulee varmasti muisteltua niin viime kesän kuin tämän talven reissuja ja tehdä uusia muistoja.

Lopulta tämän loman pohjoisen juoksulenkin pituudeksi tuli 17 kilometriä ja lenkiltä kotiutui onnellinen ja rauhoittunut juoksija. On onni päästä juoksemaan Suomen upeassa luonnossa.

Juoksua viimassa ja auringossa.

Eilen ei ollut tietoa tuntureista, viimasta tai hiljaisuudesta, kun Komiaflown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa pinkaisin 5 kilometrin matkalla oman ennätykseni 20:26. Alla oli täysin sula pyörätie, lähes tuuletonta ja plus 4 astetta lämmintä. Kroppa ei lähtökohtaisesti ollut ihan tähän valmistautunut, sillä päätöksen juoksemisesta tein edellisenä iltana yhdentoista aikaan, mutta tällä kertaa tavoitteeseeni kuitenkin pääsin ja juoksu oli muutenkin viimeistä kilometriä lukuunottamatta aika hyväntuntuinen. Ja kyllä tekee koko kropalle niin hyvää välillä juosta lujaa.

Maaliin 5km:n reitiltä. kuva; @Komiaflow

Mä olen niin kevät ihminen ja vuoden paras aika on ihan oven takana. Valon määrä on päivä päivältä niin virkistävää ja luonto heräilee pikku hiljaa. Keväästä toki alkaa aina monenmoiset kiireet, pääosin itse aiheutetut, mutta asia kerrallaan eteenpäin.

Ihanaa maaliskuuta ja tänään Naistenpäivää kaikille 🌷

~Eija~