perjantai 19. maaliskuuta 2021

Omatoimikilometrejä

Onhan ollut mahtava hiihtotalvi! Hyvällä onnella saamme vielä hiihdellä parikin viikkoa ja sitten lumet voisivat sulaa parissa päivässä pois. No tuskin siinä ihan niin käy ja jos kävisi olisivat tulvat turhan kovat. Tuleehan se kevät rauhallisemmallakin vauhdilla. Kevätaurinko ainakin on jo täällä ja jokunen pisama löytyy poskilta. 

Rauhankangas.
Pari viikkoa sitten olin Sarin kanssa hiihtoretkellä Jurvan ja Kurikan suunnalla. Tarkoitus oli hiihtää ainakin 50 kilometriä, sillä samana päivän hiihdettiin MM-kisoissa miesten 50 kilometriä. No keli ei sitten ihan ollut meidän puolella, kun viimeisen vuorokauden aikana oli satanut reipas toistakymmentä senttimetriä uutta lunta ja oli kova tuuli. Jurvan päässä ladut oli ajettu aamupäivällä, mutta aukeilla paikoilla tuuli peitti ladut ja aika nopeasti meidän jäljetkin. Päästiin suunnitellun reitin puoleen väliin asti ja sitten oli pakko kääntyä, koska homma olisi mennyt ihan umpuhankihiihdoksi. Tehtiin sitten Jurvan päässä hiukan lisälenkkiä ja saatiin kasaan reipas 35 kilometriä ja neljä tuntia. Oli kuitenkin aivan loistava pitkä lenkki loistavassa seurassa.

Sarin kanssa kirpeässä pakkasessa.
Monella tulee tänä talvena ennätysmäärä hiihtokilometrejä, myös mulla. On ollut myös ihanaa huomata kuinka jotkut ovat innostuneet hiihtämään ja yleensä laduilla vastaan tulee leveästi hymyileviä kasvoja. Paljon on tullut hiihdeltyä yksin, mutta ihana on ollut saada usein seuraakin.

Huomenna lauantaina Ylistaron Kärkimäessä on "Tuhannen kilometrin hiihtotavoite". Omatoimi periaatteella kuka tahansa voi käydä hiihtämässä Kärkimäessä haluamansa määrän ja yhdessä tavoitellaan tuhatta kilometriä kasaan. Täältä löytyy tarkempaa infoa ja ohjeet minne voi suorituksensa ilmoittaa.

Muakin innostaisi kovasti lähteä lykkimään kilometrejä yhteiseen tavoitteeseen, mutta saa nähdä irtoanko ladulle yövuoron jälkeisessä "pöllyssä".
Myös viikon päästä viikonloppuna on omatoimi tapahtuma Ylistarossa, sillä silloin voi käydä juoksemassa Komian Kirkon Hölkän reittejä. Itse hölkkä tapahtuma jouduttiin vallitsevien koronarajoitusten ja suositusten vuoksi jälleen kerran perumaan. Toiveissa on järjestää hölkkä myöhemmin tänä vuonna, kuten viime vuonna elokuussa, mutta aika näyttää onnistuuko se. Uskotaan kuitenkin parempaan ja pysytään liikkeessä yksin ja turvaväleillä yhdessä.

Komian Kirkon Hölkän reittien kartat löytyy täältä. Käyn reitit viikonlopuksi merkkaamassa, joten ei tarvitse pelkän kartan kanssa juosta.

Kivaa ulkoiluviikonloppua kaikille!

~Eija~

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

SM-hisuja ja helmikuun kilometrit

 Tänä viikonloppuna oli hiihtosuunnistuksen SM-kilpailut Vimpelissä. Alunperin kyseessä olevat kisat olisivat olleet vain aluemestaruuskisat ja siksi olin ne kalenteriini merkannut. Kuten tätä nykyä kisat ja muut tapahtumat helposti heilahtavat toiseen ajankohtaan tai formaatti muuttuu, koska korona, myös tähän tuli helmikuun aikana muutos. No kerrankos sitä hiihtosuunnistamaan menee SM-kisoihin, ei kai sillä nyt väliä. Nyt sentään meillä on koko Suomessa lunta.

Yöllä töistä kotiutuessa meidän eteisessä näytti tältä.
Myös tyttäret, 9 ja 11 vee, lähtivät mukaan, vaikka heidän sarjoissa ei vielä SM-sijoituksista kisata, aluemestaruudet kuitenkin. Olemme käyneet kaksi kertaa harjoittelemassa karttatelineiden kanssa hiihtosuunnistusladuilla ja pienellä tuuppauksella sain heidät suostumaan. Jännitys oli kuitenkin käsin kosketeltavissa, mulla se tuntui koko kropassa kun lähetin tytöt matkaan ja odotin maaliin. Tällä kertaa tytöt eivät lajiin ihastuneet, päinvastoin pettymys oli suuri. Hyväksytyt suoritukset kuitenkin. Vääriä latuvalintoja oli tullut, monta kaatumista jäisillä laduilla ja vaikeaa oli ollut, mutta sisukkaasti maaliin asti.

En muista millainen oma ensimmäinen hiihtosuunnistus kertani oli. Mahdollisesti samanlainen kuin tytöillä. Koskaan en mikään kilpahiihtäjä ole ollut, mutta retkihiihtelen sitäkin enemmän. Iskältä pitäisi kysyä noita muistoja. Kuitenkin tänään löysin itseni SM-laduilta, joten toivottavasti tytötkään eivät anna periksi.

Tytär lähdössä matkaan.
Lauantaina oli keskimatka. Tarkoitti naiset 40-sarjassa vajaata 6 kilometriä. Ok suoritus tuli. Ykköselle hiukan huono reitinvalinta, mutta muihin olin aivan tyytyväinen. Kerran nappasin sukset kantoon ja juoksin lyhyen mutta jyrkän mäen ylös. Olisinhan mä voinut lujempaakin hiihtää, mutta mun narukäsivarsilla ei vaan pääse. 8. sijoitukseen olin aivan tyytyväinen. Sellaiset 7 minuuttia kärkeen.

Tiukinta kuitenkin oli pysyä hereillä. Ei niinkään ladulla, mutta ajomatkat kisapaikalle ja kotiin. Takana oli yövuorot ja perjantai-lauantai välisenä aamuyönä unta vajaa 4 tuntia. Kisan jälkeen kotona tunnin päikkärit, palautteleva hiihto miehen kanssa ja nukkumaan ennen lapsia oli mun lauantai illan ohjelma.
Sunnuntaina olikin jo paljon elävämpi olo, kun unta oli takana reipas 8 tuntia. Samassa kisakeskuksessa, lähdössä ja maalissa vuorossa oli SM-pitkämatka. Mun sarjassa se oli reipas 10 kilometriä. Nuo matkat on lyhintä reittiä mitattuna, mutta aina siihen tulee pikkuisen lisää, sillä lyhin ei aina välttämättä ole nopein. Virheitä tuli nyt enemmän, mutta ei mitään voi valtavaa. Pitkästi pystyi hyödyntämään leveitä hiihtopaanojakin, mutta mä en vaan jaksanut pitää vauhtia. Narukäsivarret eivät olleet vahvistuneet yöunien aikana, vaikka just levätessä niiden kuuluisi. Tasatyönnöt auringon osittain pehmentäneessä ladussa oli aika rankkoja. Lopussa oli jyrkkä alamäki, jota tultiin niin leveästi auraten kuin kapealla ladulla pystyi. Silti vedin edellä menevän mallia seuraten kurvissa vatsalleni hankeen. No nauruksi se meillä meni kun kokosimme itseämme ylös.

Tänäänkin sijoitus oli 8. enkä ollut taaskaan viimeinen, vaikka eipä sekään sija häpeä ole. 10 minuuttia kärkeen. Olihan tämä hauskaa ja onhan meitä siellä kaikenmoisia suksijoita. Onneksi mä ja tytötkin uskaltauduimme joukkoon.
D40 pitkämatka.
Oon tässä helmikuun aikana päässyt Ninnin kanssa useampana sunnuntaina juoksemaan pitkää lenkkiä yhdessä. Viime viikonloppuna 25 kilometriä ja tänään kotiin Vimpelistä ehdittyäni oli ohjelmassa puolimaraton. Mulle tuli pikkuisen pitemmästi kun juoksin kotona sovitulle treffipaikalle. Otin se hyvänä treeninä kohti kesän haasteita. Väsyneenä ja pikkuisen nälkäisenäkin pitää jaksaa vaan puristaa. Viikko sitten rämmittiin lumessa huonosti auratuilla teillä ja pyöräteillä, mutta tänään haettiin kuivaa asfalttia alle. Olipa ihanaa pistellä kesälenkkareilla menemään.
Helmikuun lumisia polkuja.
Helmikuussa juoksukilometrejä kertyi vain 165. Hiihtoa 317 kilometriä ja työmatkapyöräilyä 126 kilometriä. Kävelyä on tullut 58 kilometriä, josta suurin osa on sauvalenkkejä. Lumityöt ovat osittain vastanneet voimatreenistä ja kuntosalilla onkin tullut käytyä vain soutelemassa.
Mukava oli helmikuu. Tervetuloa maaliskuu.

~Eija~

perjantai 12. helmikuuta 2021

Helmikuun laduilla

 On aivan mahtava talvi! Ja helmikuun on ihan paras talvikuukausi, koska valon määrän lisääntyminen on niin konkreettista. Kovin kirkkaasti aurinko paistaa ja heijastuu hangesta, mutta en välttämättä hoksaa otta aurinkolaseja nenälle autolla ajaessa tai ulkona liikkuessa, mutta jospa sitä pian taas oppisi.

Ihanat lumimaisemat.
Juoksu jää nyt auttamattomasti hiihdon jalkoihin, sen verran kovaa veri vetää laduille, joita täällä Etelä-Pohjanmaallakin on nyt vaikka kuinka paljon. Oon löytänyt uusia latureittejä ja perheen kanssa on tehty retkiä niille. Tutummilla reiteillä heitän korville napit ja kuuntelen hiihdellessä äänikirjoja.

Vaikka nyt tuleekin hetkellisesti juostua vähemmän, ei hiihtotreenit hukkaan mene, vaan se on loistavaa korvaavaa treeniä. Tykkään niin perinteisen kuin vapaan tyylistä ja niitä on tullut molempia mentyä suht saman verran, pertsaa ehkä hiukan enemmän.

Mikäs tässä on hiihtäjän hiihdellä.
Tänään perjantaina olin sopinut yhteislenkin Päivin kanssa. Sovittiin, että tehdään pitkä lenkki, mutta ei sitä kuinka pitkä, vaan annettiin mennä fiiliksen ja suksien luiston mukaan. Lopulta matkaa vapaalla hiihtotyylillä kertyi reipas 40 kilometriä ja aikaa meni vajaa kolme tuntia. Aamupäivän puolella lähtiessä pakkasta oli -16 ja iltapäivän puolella lopettaessamme oli pakkasta -6. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja välillä ohut pilviverho säästeli silmiämme auringolta. Oli upea keli, vaikka kylmä viima hetkellisesti kangisti kasvoja.
Lyhyet energiatauot on pitkiksellä paikallaan.

Perjantaina hiihdeltiin Seinäjoki-Ilmajoki akselilla.
Viikonlopuksi on luvattu aurinko kelien jatkuvan. Tarkoitus on jatkaa ulkoilua, vaikka yövuorojen vuoksi nukkuakin pitää keskellä kirkasta päivää. Jospa sitten vaikka mörkö hiippailua jos ei muuta.
Kiitos Päivi hiihtoseurasta!
Ei mulla tän kummempaa. Vaikka blogissa hiukan hiljaiseloa onkin, jatkuu liikkumiset, en vain ulkoiluilta aina ehdi kirjoittelemaan.
Aurinkoista ja reipasta viikonloppua kaikille!

~Eija~

sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Lumiset polut Himoksella

 Tammikuu oli hieno päättää polkulenkillä Himoksella Wintertrail reiteillä. Oikeasti näillä poluilla olisi tänä viikonloppuna kisattu, mutta koska korona edelleen heittää kapuloita rattaisiin, on kyseessä oleva tapahtuma siirretty kahden kuukauden päähän. Omatoimimeiningillä pääsi viikonlopun aikana avatuille poluille liikkumaan. Mä ehdotin Ninnille treeniohjelmaan pitkää rauhallista polkulenkkiä ja ilokseni sellainen sinne löytyi. Joten sain hyvää lenkkiseuraa ja ehdittiin kunnolla vaihtaa kuulumisetkin.

Lumiukot hurrasi poluilla.
Osui hyvä keli, sillä pakkasta oli miinus 9 astetta, tuuli oli hyvin maltillinen ja vain hetkellisesti satoi toisella kierroksella lunta. Alkuun oli tiukkaa pitkää ylämäkeä, sitten maltillisempaa nousua ja laskua, kunnes lopussa jyrkästi alas. Kierrettiin ensin 13 kilometrin lenkki, jossa "perälenkki" oli moottorikelkkauralla inhottavan hankalaa juostavaa ja muutenkin polun pohja oli pehmoisempi kuin lyhyemmillä lenkeillä. Toisella kierroksella jätettiin tuo "perälenkki" kiertämättä ja tämä menikin ihan hujauksessa.

Oli kaunista, niin häikäisevän kaunista, että välillä kirkkaan valkoisessa lumessa polkua oli jopa vaikea kunnolla erottaa. Jokunen juoksija tuli vastaan, jokunen kävelijä ohitettiin ja muutamia muita retkeilijöitä tuli vastaan, mutta hyvin me kaikki sinne mahduttiin. Ohittelu vaati toisen väistämistä puolen metrin syvyiseen lumihankeen, joten lenkistä ei todellakaan selvitty kuivin sukin. Hiukan kylmä ehti käsiin ja selkään tulla kun pysähdyttiin kuvaamaan tai kaivelemaan evästä repusta, mutta muuten oli just sopivan lämmin.
Hyvä, rauhallinen vauhti ja sopivasti haastava maasto oli oikea valinta tähän kohtaan. Juoksukilometrejä on kertynyt tammikuulle 250. Kaksi kertaa oon juossut juoksumatolla, kolme kertaa poluilla ja muut lumisilla teillä. Hiihtänyt oon 193 kilometriä, niissä mukana pertsa ja luisteluhiihto. Työmatkapyöräilyä melko haastavassakin kelissä on kertynyt 203 kilometriä. Alku tammikuu kulki hyvin, mutta lopussa on ollut hankalaa. Olo on ollut raskas, sydämen lisälyöntejä oon tuntenut useammin ja pari yötä nukuin tosi huonosti. Ensiksi ajattelin, että oon ehkä vaan liikkunut liian kovilla tehoilla, mutta sitten oivalsin henkisen taakan olevan sen verran kova, että alkoi jo fyysisiä oireita ilmaantua. Mun iskällä ja veljen perheessä sattui samaan aikaan vakavat sairastumiset ja huoli oli valtava. Tilanne on edelleen päällä, mutta mahdollisesti pahin on ohitettu.
Himoksen maisemia.
Nyt mulla on viikon loma edessä. Suunnitelmissa oli pitää määrä viikko, mutta tämän viikon fiilisten johdosta tuon suunnitelman puran. Liikkua meinaan, juosta ja hiihtää, mutta jos tuntuu hankalalta, palaan kotiin. Oon jo sopinut näkeväni ystäviäni ja loppu viikosta leivon synttärikakun pojalleni. On vaan parempi höllätä hetkeksi jos siltä tuntuu. Suorittajalle se vaan on niin vaikeaa. Sellaiselle, joka eilen klikkasi itsensä Vaarojen Maratonin perusmatkalle, joka juostaan taas tämän vuoden lokakuussa. Unelma UTTF:stä elää edelleen, vaikka välillä matka sinne tuntuu niin kivikkoiselta.
Ninnin kanssa Himoksella.
Tänään oon loppu päivän fiilistellyt hymyssä suin mun ja Ninnin polkulenkkiä. Kropassa tuntuu hyvältä, ihana väsy painaa silmäluomia ja huomisen päivän pilates ja lenkki ystävän kanssa saa odottamaan aamua iloisena.

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!

~Eija~

torstai 28. tammikuuta 2021

Komian Kirkon Hölkkä tulee taas

 Tasan kahden kuukauden päästä juostaan perinteinen Komian Kirkon hölkkä Ylistarossa. Sunnuntaina 28.3.2021 klo.12 lähtee ensimmäinen ryhmä liikkeelle. Matkoina ovat 5 kilometriä, 10 kilometriä ja puoli maraton. Kaikki matkat ovat tarkistusmitattu viime vuoden kesäkuussa, joten tässä on loistava mahdollisuus tulla tsekkaamaan oma juoksukunto haluamallaan matkalla.

Lähdön tunnelmaa vuodelta 2020.
Reitit ovat suht tasaiset ja kulkevat kauniin jokimaiseman vieressä. Ennen maalia voi myös ihailla kuuluisaa Komiaa kirkkoa, jonka mukaan hölkkä on aikoinaan nimetty. Hölkällä tosiaan on pitkät perinteet ja nyt itsellä on toinen vuosi hölkän kilpailunjohtajan roolissa. Viime vuonna juoksimme poikkeuksellisesti elokuun alun helteessä reippaan sadan juoksijan voimin, mutta nyt toivottavasti pystymme pitämään paikkamme kevään ensimmäisten katukisojen joukossa.

Kuva vuoden 2020 hölkästä. @Kirsti.Kontturi
Iso uhka on edelleen tuo korona 😠 Viime keväänä Suomi niin sanotusti suljettiin, joten hölkkäkin oli siirrettävä. Kovin helppoa se ei ole siirtää sovittua tapahtumaa toiseen ajankohtaan, koska kaikilla, niin järjestäjillä kuin osallistujilla, on monia muita sovittuja menoja. Oli kuitenkin mukavaa, että hölkkä saatiin järjestettyä toisessa kohdassa eikä koronaan liittyviä jälkipyykkiä ole tarvinnut pestä. Nyt tilanne näyttää taas huolestuttavalta. Viime vuoden koronasuositukset eivät ehkä päde tänä vuonna ja aika näyttää millaisia muutoksia meidän vielä pitää tehdä, että hölkkä voidaan juosta. Haluan kuitenkin uskoa, että tapahtuma saadaan järjesttettyä. Lähtökohtaisesti kaikkien terveys on etusijalla.
Mä vastaan mm reittien opasteista ja niitä on ripoteltuna reiteille paljon.
Tavoitteita pitää olla ja oma tavoitteeni Komian Kirkon Hölkän suhteen on järjestää kaikille mukava ja sopivasti haastetta asettava kisa juoksijoille. Reitti tullaan merkitsemään taas hyvin ja reitin varrella on valvojia. Juoksijat voivat luottaa, että matkat ovat virallisesti tarkistusmitattuja ja että olemme ne mittanauhoilla vielä viilanneet kohdilleen. Ajanotto organisaatiomme on luotettava. Palkinnot ovat jälleen loistavat, mutta kerromme niistä vasta myöhemmin. Kuitenkin jokainen maaliin juossut saa komean Komian Kirkon Hölkän muistomitalin.
Hölkän komea muistomitali.
Lisätietoa hölkästä löytyy Ykv-suunnistus nettisivuilta. Sieltä löytyy myös kuvia ja tulokset viime vuoden hölkästä. 
Ykv-suunnistus facebook sivulla on vielä tänään mahdollisuus osallistua yhden osallistumisoikeuden arvontaan, joten kannattaa kurkata myös sinne.

Onnistuneita ja hyviä treenejä kaikille!

~Eija~

p.s. Näin keskellä kaunista talvea oli aivan ihanaa selailla kuvia viime kesältä. Vaikka silloin olikin armottoman kuuma, tuli itselle niin hyvä fiilis kun saa järjestää tällaista 😊

lauantai 23. tammikuuta 2021

Työmatka pyöräilyä ja äänestys

 Onpahan ollut lumimyräkkää pari viime päivää. Viime viikon paukkupakkasilla en lähtenyt polkemaan pyörällä töihin, sen verran säälin varpaitani, mutta nyt en oikeastaan nähnyt mitään syytä miksi ei. Muistan joitain vuosia sitten tammikuussa polkeneeni aamuvuoroon ja lunta oli tullut puoleen sääreen asti. Ainoastaan iso tie, jota pitkin en normaalisti kulje, oli aurattu, mutta kaikki muut oli auraamatta. Ehdin töihin, mutta tiukille se meni. Nyt oon lähtenyt liikenteeseen hiukan aikaisemmin ja kotiin päin ei ole niin kiire.

Työpaikan pyöräparkissa oli tilaa.

Välillä meni taluttamiseksi.
Töihin päin on ollut pääsääntöisesti myötätuuli, mutta kotiin päin armoton vastatuuli. Taivaalta satanut lumi ei ole ollut mitään pumpuli lunta, vaan kamalasti naamaa pisteleviä nuppineuloja. Kyyryssä asennossa eteenpäin puskemisesta alaselkä on hiukan kipeä ja jalat maitohapoilla. Oon ollut melko puhki kotiin päästyä ja valtavan nälkäinen. Kurjuudesta huolimatta oon oudolla tavalla nauttinut tuosta vääntämisestä. Työmatkat ovat todella menneet tehotreenistä. Mun yksi mottoni tekemisessä kuin tekemisessä onkin, että "ei sen aina helppoa tarvitsekaan olla".

Vihdoin kotona, ennätyshitaassa ajassa!
Tällä viikolla juokseminen onkin jäänyt vähemmälle, kun ennen lumimyräkkää oon käynyt hiihtämässä. Hiihtoladuille tämä lumi tekee niin hyvää ja pitemmätkin reitit varmasti saadaan hyvin pidettyä hiihdettävässä kunnossa. Nyt kun jalankulkijat vaan oivaltaisivat tämän pari talvikuukautta suunnata lenkeillään latujen sijaan muille poluille ja kävelyteille.

Trailrunning Finland nettisivuilla on menossa äänestys Vuoden Polkujuoksija 2020. Juha vetkutteli mun nimen listalle, jossa on hurjan monta askelta mun edellä menijöitä, mutta otan tämän kyllä suurena kohteliaisuutena. Äänestysaikaa huomiseen asti, joten käykääpä antamassa äänenne teidän suosikille 😉
Mukavaa viikonloppua!

~Eija~

lauantai 9. tammikuuta 2021

Tavoitteita vuoteen 2021

 Vuosi 2021 on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Parasta ovat olleet aurinko ja pakkaset, ihan ehdottomasti. On niin ihanaa siristellä silmiään auringonvalossa ja saada upea kuura poskille ja pipon reunaan pitkien pimeiden ja kuraisten viikkojen jälkeen. Luonto on kaunis ja narske askelten alla niin ihanaa.

Tammikuun aurinko "kuurankukkaretkellä".
Tämän vuoden liikunnallinen tavoite on liikkua niin paljon kuin hyvältä tuntuu, retkeillä perheen ja ystävien kanssa, nauttia luonnosta ja yrittää pysähtyä hetkiin. Tavoite on pitää kroppa toimivana, ehjänä ja ehdottomasti terveenä. Annan itselleni välillä levätä ja muistan syödä hyvin ja tarpeeksi.

Toivon, että niin arjessa kuin huvituksissa pääsisimme siirtymään edes muutaman askeleen lähemmäs entistä normaalia. Haluaisin nähdä ihmisten kasvot ja päästä lähemmäs tärkeitä ihmisiä. Kunpa kaikki pääsisivät harjoittamaan elinkeinoaan, erilaisia tapahtumia pystyttäisiin järjestämään ja vastakkainasettelu laantuisi. Toivon, että moneen asiaan liittyvä epävarmuus helpottaisi.
Toivon ehkä liikoja, mutta luotan siihen, että aina voi kuitenkin toivoa.
Urheilulliset tavoitteet ovat melko selkeät. Viime vuoden tapaan tavoitteena on päästä läpi Ultra Trail Tour Finland (UTTF). Se on polkujuoksukiertue, jossa juostaan 166km toukokuussa Rukalla, 160km heinäkuussa Ylläksellä ja 130km lokakuussa Kolilla. Kahdelle ensimmäiselle on jo lähtöluvat odottamassa ja Kolille ilmoittautuminen aukeaa tammikuun lopussa. Jos Rukalla tai Ylläksellä menee jotain pieleen, enkä pääse maaliin asti, en vielä tiedä lähdenkö Kolilla perusmatkalle kuitenkaan. Sen taapersin läpi viime lokakuussa ja se oli rankkaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Onneksi kuitenkin menin, sillä oli ihan huippua löytää ne voimat itsestä ja toteuttaa pitkällinen haave. UTTF:n läpi pääseminen on sitten yksi iso oma haaveensa.
Niin kaunista.
Ultrajuoksuun liittyy toinenkin tavoite, jonka asetan itselleni ihan mielenkiinnosta. Nimittäin pystyisinkö juoksemaan vuoden aikana kasaan 3000 kilometriä. Viime vuonna juoksin 2500km ja se tuli melko helposti. Laskin, että tavoitteeseen pääsemiseksi joka kuukausi pitäis tulla kasaan 250km. Ei paha ollenkaan. Kuitenkin jos kisoja pystytään järjestämään suht entiseen tapaan, on pakko pitää lepopäiviä ja pitkät lenkit saattavat olla harvassa eikä kilometrit kerry niin helposti. No tämä ei ole mikään kiveenhakattu juttu, mielenkiintoista vain.
Juoksu kulkee ja polutkin ovat hyvässä kunnossa.
Muissakin kisoissa tulee ihan varmasti käytyä. Suunnistus, pyöräsuunnistus, seikkailukisat ja rogaining nyt ainakin. Suunnistuksessa tavoite on SM-sprintissä päästä naiset 40-sarjassa kymppisakkiin, joten kestävyyskunnon lisäksi nopeuttakin on ylläpidettävä. Muuten suunnistuskisoissa käyn rakkaudesta lajiin ilman sijoitus toiveita ja odotuksia ja sormet ristissä toivon, että Jukolan- ja Venlojenviestit pystytään kesäkuussa pitämään. 
Oikealla pukeutumisella ja asenteella pakkaseen ulkoilemaan.
Uuden vuoden alku on aina niin kuin uusi kirja tai puhdas paperi. Innostuneena sitä aina lähtee kohti kevättä, kuuraa ripsissä ja isoja ajatuksia päässä.

Tulkoon vuodesta 2021 ihan mahtava!

~Eija~