maanantai 31. tammikuuta 2022

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.
Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.
Välillä palmun katveessa matolla juoksua.
UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.
Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.
Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.
Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.
Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.
Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu
Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!
Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~

perjantai 7. tammikuuta 2022

Tervetuloa vuosi 2022

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2022!

Paukanevalla.
Meidän perheen vuosi vaihtui toista vuotta peräkanaa luonnossa. Vuosi sitten oltiin kotimme läheisellä laavulla ja tänä vuonna suuntasimme Paukanevan pitkospuille ja näköalatorniin, josta oli hienot näkymät kohti Seinäjokea ja Nurmoa. Puolilta öin ilotulitteiden muutaman minuutin nauha taivaanrannassa oli näyttävä. Meillä oli mukana sädetikkuja lapsille ja tiestysti asiaan kuuluvat herkkueväät. Ihanaa, että lapset vielä ovat sen ikäisiä että lähtevät tällaisille retkille ja innostuvat niistä lähes yhtä paljon kuin minä.

Saimme olla nevalla ihan omalla porukalla. Muita autoja ei parkkiksella näkynyt ja tämä oli toki erittäin odotettua. Pitkospuut suon yli olivat lumen peitossa ja meitä ennen joskus aikaisemmin päivällä oli pari ihmistä jälkien mukaan tornille kävellyt. Oli jälleen kerran mieleenpainuva retki.
Vuosi vaihtuu 🎆

Perheretki Valkelammella.
Lapsilla on ollut pitkä joululoma, joten vuoden vaihtumisen jälkeen yhdessä tekeminen on jatkunut. Loppiainen oli mullakin vapaata ja lähdimme hiihtoretkelle Valkealammelle, Alajärvelle. Halusimme jonnekin missä harvemmin tulee käytyä ja minne on kuitenkin ok matkaa lähteä. Ajattelimme, että Valkealammella on ladut ajettu, mitä ei suurella todennäköisyydellä monessa muussa paikassa ole, paitsi vilkkaimmilla hiihtoladuilla. Kaikkia latuja ei sitten kuitenkaan oltu ajettu ja myöhemmin kuulimme että näin oli rikkoutuneen latukoneen vuoksi. Toisaalta tämä ei nyt kovasti haitannut, koska olimme lähteneet retkihiihtelemään ei hikihiihtämään.
Sattuikin sitten aivan älyttömän kaunis aurinkoinen keli ja pakkasta noin 10 astetta!
Ehdimme hyvin hiihdellä valoisalla, vaikka lähtö kotoa vähän venähti. Kunnon evästauon pidimme kodalla, joka oli harvinaisen siisti ja hyvin hoidettu. Ei ollut töherryksiä seinillä, sisällä oli valmiiksi polttopuita (täydennimme laatikon jälkeemme ja omiakin puita oli mukana) ja iso roskapussikin oli ovensuussa. Kodassa kävi muitakin hiihtäjiä tulen ääressä lämmittelemässä ja kovin oli leppoisan mukava tunnelma. Kokonaisuudessaan ulkoilimme kolmisen tuntia ja siitä vajaa kaksi tuntia hiihtelimme. Meidän perheen retkeilyhaaste korkattiin tällä. Tarkoitus on tänäkin vuonna tehdä yhdessä eri teemaisia retkiä retkihaasteen aiheiden ympärillä. Viime vuonna retkiä kertyi 18, mutta joskos tänä vuonna saisimme muutaman enemmän.
Ihana valo.
Uudelle alkaneelle vuodelle, kuten en monelle edellisellekään ole tehnyt mitään lupauksia, mutta aina mietin joitain tavoitteita. Viime vuoden itselle isojen tavoitteiden ja niiden saavuttamisen jälkeen on ollut hiukan tyhjä ja päämäärätön olo. En oikein ole osannut ajatella mitä urheilullisia tavoitteita nyt asetan. Useampi mennyt vuosi on menty koko ajan eteenpäin Suomen pitkät ultrat tähtäimessä kiiluen. Nyt ne on kierretty ja Suomen tämän hetkisistä pisin, viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty NUTS Distance 300 ei ole mua varten. Tuo matka on liian pitkä yksin taivallettavaksi merkkaamattomalla reitillä.

Mulla oli haave hakea UTMB, ultra trail Mont Blanc tapahtumaan jollekin matkalle. OCC 55 kilometriä tai CCC 100 kilometriä. Viime lokakuussa Kolin Vaarojen maratonilla väsyneenä tein päätöksen, että en sinne lähde kisaa juoksemaan, vaan lähden sinne juoksuvaeltamaan omana reissuna. Tämä juoksuvaellus on alustavasti sovittu ja se toteutuisi kesällä 2023. Juoksuvaelluksella ehtii paremmin ihailla maisemia, hengittää vuoristoilmaa ja palautuminen on nopeampaa, mutta kuitenkin pääsee juoksemaan. Nyt haku UTMB:lle on auki. Tämä asia hiukan kaihertaa ja pyörii mielessä. Kisojen nettisivuilla oon käynyt silmäilemässä reittiprofiileja ja yrittänyt tajuta englanninkielisiä ohjeita. Annan asian vielä muhia ja nukun muutaman yön yli.
Oon ilmoittautunut kahteen polku-ultraan; Nuts Karhunkierros 83km toukokuun lopussa ja Kainuu Trail 55km heinäkuun alussa. Heti Kainuun juoksun jälkeen alkaa Kainuun Rastiviikko ja siellä on ilmoittautumiset sisällä niin metsä- kuin pyöräsuunnistukseen. Siinä tulee tiivis kisailupätkä ja samalla koko perheen kesälomareissu. Toki kaikkiin noihin kisoihin lähdetään hakemaan omaa hyvää suoritusta, ei niinkään kärkipaikkoja ja Karhunkierroksella olisi hienoa parantaa omaa aikaa vuodelta 2019. Silloin viileässä kelissä aikaa meni 10:16.

Muita ilmoittautumisia en ole vielä tehnyt. Tavoitteena on ehtiä mahdollisimman paljon suunnistamaan ja kiertää pyöräsuunnistuksessa myös SM-kisoissa. Sileä maraton oli ajatuksissa juosta jo viime vuonna, mutta se sitten jäi. Viimeisestä sileän maratonista on hurjan monta vuotta ja olisi kiva tehdä oma ennätys. Sileän maratoneja järjestetään paljon, joten pitää vain valita itselle sopiva. Iso mörkö on edelleen tuo korona, joka heittää valtavasti esteitä ja hidasteita kisatapahtumien kiusaksi, joten aika näyttää millainen urheilu vuosi tästä tulee.
Maisema kodan ikkunasta.
Tavoitteita mietin myös urheilun ulkopuolelta, vaikka onhan niillä merkitystä urheilemiseenkin. Yksi on syöminen. Kulutan paljon, mutta tiedän syöväni liian vähän ja toisinaan täytän energiavajetta sitten herkuilla. Tavallaan tykkään laittaa ruokaa, mutta en tykkää tehdä sitä päivästä toiseen ja erityisesti eväät töihin jää monesti melko kehnoiksi. Tämän tavoitteen kohdalla alku vuosi on mennyt samaan tahtiin kuin viime vuonna, eli en ole toistaiseksi onnistunut.

Toisena tavoitteena yritän olla stressaamatta asioista joille en voi mitään. Esimerkiksi tällä hetkellä odotan vastausta kahteen sähköpostiin, mutta mitään ei kuulu. Ihan turhaan asiaa mielessä pyöritän. 

Näillä mietteillä tähän vuoteen. Katsotaan sitten loppu vuodesta kuinka kävi.

~Eija~

perjantai 31. joulukuuta 2021

Vuosi 2021

 Vuoteen 2021 oli ladattu paljon. Edellis vuoden oli korona pilata, mutta jotkin tavoitteet siirtyivätkin sitten seuraavalle vuodelle.

Se isoin juttu oli UTTF, jota kohti on tehty töitä fyysisesti ja henkisesti jo useamman vuoden ajan. Polku-ultrajuoksukiertueen läpipääseminen oli päättyvän vuoden ehdottomasti tärkein juttu. Olen edelleen siitä niin tyytyväinen ja ylpeä. Se ei tosiaankaan ollut aina hymyä ja leppoisia tuulia, vaan myös pahaa oloa ja irronneita varpaankynsiä. UTTF-kiertueen tunnelmiin voi palata KarhunkierrosHetta-Pallas-Ylläs ja Vaarojen maraton postauksien kautta. Nuo reissut olivat fyysisesti ja henkisesti todella kasvattavia ja jollain hullulla tavalla sitä lyhyin välähdyksin kaipaa takaisin noihin kivikkoihin ja juurakoihin. Kuljin kilometri tolkulla yksin omissa ajatuksissani, joista en jälkeenpäin muista mitään ja oikeassa kohdassa oli joku kanssa juoksija tsemppaamassa vierellä. Itse täytin huolloissa kaikki vesipulloni ja puin vaatteeni, mutta silti läheiset olivat korvaamattomana tukena olkapäällä. Mitään henkilökohtaista valmentajaa ei ole, vaikka sitä jossain kohdassa olenkin miettinyt. Finisher-liivi tuli kotiin ennen joulua ja tämä kaikki oli kyllä sen arvoista.

Polku-ultrat haukkasivat ison siivun harjoittelusta ja keskittymisestä. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään myös yllä nopeutta ja onnistuin suunnistuksen SM-sprintissä, jotka kisattiin syyskuussa Juvalla. Ikänaisissa 4.sija ei välttämättä ole tuuletusten arvoinen, mutta mun tavoitteet se täytti reilusti. Kommelluksitta ei tuokaan kisa mennyt ja ilmassa oli henkilökohtaisen katastrofin ainekset, kun nappasin karsinnassa väärän kartan. Onneksi finaaliin pääsin ja sain paria virhettä lukuunottamatta siinä loistavan vedon. Sprintissä säheltäminen on niin tuhoisaa, sillä siinä yhdellä sekuntillakin on merkitystä.
Vuoden kolmen kärkeen kiilaa myös pyöräsuunnistuksen SM-kisat, ne kaikki. Kaulaani pujotettin D40-sarjassa kolme hopeista mitalia (pitkämatka, keskimatka ja pariviesti) ja yksi pronssinen (sprintti). SM-sprintti ja -pitkämatka poljettiin toukokuussa Espoossa ja SM-keskimatka ja -pariviesti elokuussa Lohjalla. Reissuista ei olisi tullut mitään ilman hyvää kaveria ja siksi olenkin onnekas että Ninni myös innostui pyöräsuunnistuksesta ja teimmekin hyvän läpimurron ikäsarjassamme. Ninni saavutti heti ensimmäisenä pyöräsuunnistuskautenaan mitalisijoja! Toki takana on suunnistuskokemusta ja vahva pyöräilytausta, joten ihan pystymetsästä ei mukaan ole lähdetty. Jaetut kokemukset on ihan parhaita ja uskon että näitä tulee vielä monia lisää.
Muistellessani mennyttä vuotta, nuo kolme edellistä kokonaisuutta nousee ehdottomiksi ykkösiksi. Paljon muutakin on tietysti tullut tehtyä. Ja Ylistaron Kilpa-Veljien vuoden 2020 ansioitunut urheiluhenkilö nimityksestä olin todella otettu.

YKV Multi-Sport kesäkuussa oli mieleenpainuva. Kaunista kesäkeliä oli piisannut, mutta kun kisapäivä koitti taivaalta tippui vettä saavi kaupalla. Rapa lensi ja sitä oli ihan joka paikassa. SuoraKolmio; Sanna, Hanna ja mä hoidettiin homma kotiin ja naisten sarjan voitto. Matkalle mahtui taas vaikka mitä säheltämistäkin, mutta olihan se taas niin kivaa.

Välillä osasin mäkin ottaa rauhallisemmin ja kävin retkeilemässä Niinan kanssa Salamajärven kansallispuistossa kesäkuussa ja Mervin kanssa Ilkapolulla syyskuussa. Perheen kesken myös tehtiin eri pituisia päiväretkiä vuoden aikana, syksyllä vähemmän kun muut asiat veivät voimia ja aikaa. Komian kirkon hölkkä jouduttiin jälleen siirtämään alkukeväältä elokuulle koronan vuoksi, mutta lämpöisessä kelissä kaikki meni taas aivan hyvin ja kilpailunjohtajana sain huokaista helpotuksesta. Ilman Päiviä ja suunnistusseurani kökkäporukkaa tapahtumaa ei olisi järjestetty.
Salamajärven kansallispuistossa.
Elokuulle siirtyi myös Napapiiri-Jukola jonne teimme Sarin kanssa "pistokeikan". Vaikka oli nopea reissu, ehdin kaksi osuutta juosta, nähdä vilaukselta tuttuja ja aistia kunnon Jukola tunnelmaa. YKV:n venlojen 1.joukkueen aloittajana tulin vaihtosijalla 123. Paras osuussijoitus ikinä. Mitä sitten vaikka useita kymmeniä joukkueita jätti tapahtuman väliin.

Monia muitakin suunnistuskisoja oli. Pieniä henkilökohtaisia onnistumisia, jokunen pummi, mutta pääosin sitä omaa perusmenoa. Kisakausi päättyi Jämillä ja Ilkanpolulla. Sain niissä vielä revittyä itsestäni loput irti ja pohkeet veti ihan juntturaan. Hetkeen en ole sellaisia kramppeja jalkoihini saanut.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä kaunistin juoksukilometrejä vielä 8,2km verran, kun osallistuin Seinäjoen Uudenvuodenjuoksuun. Tässä on tullut pari viime kuukautta vain höntsäiltyä, niin ajattelin että on hyvä hiukan repiä keuhkoja ja nopeita lihassoluja kropassa. Aika oli 34:46, oma kello näytti keskivauhdiksi 4:17min/km. Se oli mulle hyvää vauhtia ja oon tyytyväinen miten hyvin jaksoin pitää sen loppuun asti. Teki niin hyvää!

Lukuina vuosi 2021 näyttää seuraavalta;
- juoksu 2714km (polku, maasto ja maantie)
- suunnistus 210km
-pyöräily 3254km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)
- kävely 626km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily ja retkeily)
- hiihto 1136km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)
Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa monissa eri muodoissaan, mm liikkuvuutta, pilatesta ja avantopulahduksia. Hyötyliikuntana lumitöitä, nurmikon leikkausta ja puutarhatöitä. Edelleen liputan monipuolisuuden puolesta ja ehkä sen vuoksi isompia vammoja ei ole tullut.
Kiitos kuluneesta vuodesta teille monin eri tavoin vierellä kulkeneille. Blogissa avaan asioita ja fiiliksiä urheilusuoritusten takana ja aikana. Muusta elämästäkin olisi vaikka mitä mielen päällä, mutta ne tarkoituksella jää blogin ulkopuolelle. Toivon olevani esimerkkinä kaikille, että ihan tällainen tavallinen perheenäitikin voi asettaa tavoitteita ja saavuttaakin ne. Ei ne kilometrimäärät, ei painot mitä saat maastavedossa, 100 metrin aika tai voitettujen mitalien määrä, vaan se mitä itse haluat saavuttaa ja mistä itselle tulee hyvä olo.

Turvallista vuoden vaihdetta kaikille ja inspiroivia tavoitteita vuodelle 2022 🎉!

~Eija~

torstai 23. joulukuuta 2021

Hyvää joulua

Tänään veivasin polkupyörällä töihin lumipöperössä. Kotiinpäin tullessa taivaalta tuiskutti myötätuulessa lisää. Vaikka takana oli työvuoro aikaisella aamuherätyksellä ja edessä vielä ruokakaupassa käynti, ei raskas vastus haitannut. Ihanaa, että saimme valkoisen joulun!

 Suurin osa joulunpyhistä menee töissä, tänä vuonna kun on "mun vuoro". Ensi vuonna sitten taas vapaalla tai kuinka nyt itse haluan. Vuosien saatossa on oppinut, että ei se joulukaan ole niin päivän päälle tai kellon tarkkaa. Meidän perhe viettää joulua aattona kun pääsen illalla kotiin ja Tapaninpäivänä kun mun vanhemmat tulee meille.
Mun yksi odotetuin lahja saapui tällä viikolla, sopivasti ennen joulua. Nimittäin UTTF finisher-liivi 🤩! On muuten niin hieno! Vielä en ole malttanut sitä muuten pitää kuin kuvaamisen verran. Eikä muut ehkä ymmärrä ideaa jos sen joulupöytään puen 😆
Tämän liivin eteen on tullut hikoiltua melkoisesti. Oonkin nyt niin onnellinen uniikin liivin omistaja. Näitä on valmistettu just sen verran kuin oli kiertueen läpipäässeitä. En ole aikaisemmin erityisemmin kiinnittänyt huomiota millaisia nämä liivit ovat olleet, mutta jatkossa tulee designiin varmasti kiinnitettyä huomiota.

UTTF Finisher-liivi löysi kotiin!
Tästä jouluviikosta tuli kevyt treeniviikko. Päivät ovat olleet niin täynnä kaikkea tekemistä, että lenkit, tai oikeastaan kehonhuolto ynnämuut "täytteet" ovat jääneet väliin. Juoksua ja kävelyä on tullut reippaassa pakkasessa ja työmatkapyöräilyä.
Nyt syödään hyvin, tehdään töitä ja levätään sen minkä ehtii. Joulun jälkeen sitten taas ajatusta mukaan.
Herkkupöytä ystävien kanssa.

Nyt rauhallista joulunaikaa kaikille 🌟

~Eija~

maanantai 20. joulukuuta 2021

Aktiivinen palauttelu jatkuu

 Viime postauksesta on kuukausi! Oho! No eipä ole ollut mitään erikoista kirjoitettavaa. Talvi on tullut ja hetkellisesti ottanut takapakkiakin. On ollut aivan upeita kirpeitä pakkaskelejä ja viikot kohti joulua ovat juosseet omalla painollaan. Olen tykännyt jolkotella täysin fiiliksen mukaan, ilman että on pitänyt miettiä keventelyjä tai lenkin järkevyyttä. Pari kertaa ehdin joulukuun alussa vielä suunnistamaankin kun tarjolla oli kortteli- ja talvirasteja. Aivan ihanaa.

Nastakengät ovat olleet jälleen niin nasta juttu :)

Suunnistaa voi talvellakin.
Alku talvi on ollut todella upea myös hiihtelyn osalta! Hiihtoa on tullut jo 200km. Pääosin olen sutjutellut perinteisellä tyylillä, mutta talven edetässä tulee varmasti vapaanhiihto enemmän kuvioihin. Itsellä ei tuo hiihtotekniikka ole mikään sujuvin ja alkukaudesta saa totutella tasapainon kanssa. Mutta onhan hiihto niin ihanaa ja tuo mukavaa vaihtelua juoksuun. Hiihto on napsaissut aikaa juoksulta, mutta eipä tuo haittaa. Välillä on ollut niin kauniita aurinkoisia päivä, että on tuntunut jo aivan keväältä.
Niin kaunista.

Pakkastaidetta.
Onneksi nyt on edessä joulu ja lapsilla pitemmästi lomaa. Olen paljonkin lasten koulunkäyntiin osallistuva vanhempi ja toisinaan kovinkin väsynyt siihen touhuun. Autan tarvittaessa läksyjen kanssa ja kaikkiin kokeisiin kyselen jos vaan kotona olen. Yläkoululaisen kuuluu jo huolehtia enemmän omasta koulunkäynnistään, mutta kyllähän tässä tulee käytyä peruskoulua läpi kolmen lapsen kanssa. Hyvää kertausta ja oppia on tullut mm. Nuijasodasta, luterilaisen kirkon synnystä, uudenlaisesta jakolaskukaavasta, puhumattakaan ruotsinkielen kieliopista. Olen oppinut myös mikä ero on sanoilla everything ja everyone.
Yhden lenkin maisemia.
Lasten loman lähestyessä huomaan miten paljon lasten koulunkäynti kuormittaa myös mua. Kisakauden päättymisen jälkeen huomasin miten paljon kisaaminenkin kuormittaa. Useampia kisoja käyn etukäteen valtavasti mielessäni läpi, eikä yleensä riitä se pelkkään suoritukseen keskittyminen, vaan kaikki muukin pitää saada osumaan. On mietittävä perheen asiat, työvuorot, kaikki kulkemiset, varusteet, syömiset ja nukkumiset. Lähes kaikkia kisoja jännitän enemmän tai vähemmän. Kisasuoritukset menee miten menee ja niiden jälkeen olo on hetken rento ja vapautunut, kunnes tiukemmassa kisaputkessa taas pitää pyörät laittaa pyörimään uudestaan. Tämän blogikirjoittelun kautta olen hyvin saanut kisasuoritukset purettua ulos ja kaiken muun elämän käsittelen perheen ja ystävien seurassa. Ja välillä on hyvä tehdä ihan muuta, esimerkiksi kutoa villasukkia tai kuopsuttaa puutarhassa.
Kovat pakkaset on vain pukeutumis- ja asennekysymys.

Kutominen ja lempparisarjoja koneelta on nukkumisen ohella parasta palautumista.
Tänään kävin kuutamon ja otsalamppujen valossa Hannan kanssa juoksemassa lumisilla poluilla. Juteltiin mm juuri elämän kuormittavuudesta ja miten paljon urheilun ulkopuoliset asiat voivat vaikuttaa itse suorituksiin ja treeneihin. Oma persoonallisuus vaikuttaa paljon omaan tekemiseen ja miten asioihin reagoi. Olenko kuinka herkkä, näennäisesti paksu nahkainen, energinen vai sokeasti suorittaja. Itsensä lokeroi johonkin tyyppiin, mutta on hyvä keskustella kaverin kanssa, joka saattaakin nähdä asian ihan toisin. On mieltä ylentävää kuulla ominaisuuksista jotka kaveri näkee vahvuuksina, mutta on hyvä myös kuunnella niistä heikkouksista.
Takaketju on kireällä, kun vaaka ei aivan onnistu.
Pian alkaa uusi vuosikin ja jo nyt on hyvä alkaa pyöritellä mielessä mitä asioita tulee toivomaan ja mitä tavoitteita itselleen asettaa vuodelle 2022. Mulla on jo muutama ajatus, mutta niistä sitten ensi vuoden puolella enemmän.

~Eija~

perjantai 19. marraskuuta 2021

Marraskuun palauttelua

Palautuminen, eli ylimenokausi on päällä. Mulla se kestää koko loppu vuoden ja mulle se tarkoittaa liikkumista ihan fiiliksen mukaan. Toki treenikaudellakin teen paljon hetken ideasta ja muutan lennosta suunnitelmia jos tulee sellainen tuntuma, mutta kuitenkin viikko ohjelmassa on myös alleviivattuja juttuja. Kisakaudella, joka itsellä monilaji harrastajana on pitkä, pitää aina miettiä milloin reippaat vedot tai ylipitkä juoksulenkki on ok, että ei häiritse lähestyvää kisaa. Onneksi kuitenkin itse itsensä koutsina voin loppu peleissä tehdä just niin kuin itse haluan. 

Kuivaa, lunta, kuraa ja märkää on lenkkarien alla vilahdellut.
Marraskuu lähtikin mukavasti jolkottelemaan. Harmaimmista harmaimpien päivien lisäksi aurinko on pilkahdellut ja joinain päivinä on heittänyt hetkeksi luntakin maahan ja pakkanen on nipistellyt varpaita. Viime viikosta tuli suunnittelematta määrä juoksuviikko. Kilometrejä kertyi 118, jossa lenkit olivat reippaasta kympistä reippaaseen kolmeenkymppiin ja mukaan mahtui myös yksi juoksematon päivä. Juoksu tuntui mukavalta ja helpolta, jalkoja ei kiristellyt eikä väsymys painanut. Vauhti oli maltillinen, keskivauhti noin 5:15 ja sykkeet pysyi alhaalla. Marrasputkeen en lähtenyt ja hyvä niin, koska se olisi tyssännyt tällä viikolla.
Osaa marraskuussakin kaunista olla!
Tulin nimittäin flunssaan. Kurkkukipua ja nenä veti tukkoon. Yritin sinnitellä vastaan kun ensioireita ilmeni, mutta pakko se oli sitten taipua petiin Mynthon askin ja Nasolin suihkeen kanssa. En muista koska olisin viimeksi flunssassa ollut. Jouduin ensimmäisen kerran korona tikullekin ammatistani johtuen.
Flunssaan kuumaa juomaa, Mynthonia ja Nasolinia.
No tämä viikko onkin sitten tähän asti mennyt kevyen hyötyliikunnan ja ulkoilun merkeissä. Pitkään sängyssä pötköttelystä tuli vain pää kipeäksi ja entistä tukkoisempi olo. Tein sitten rästiin jääneitä puutarhahommia samalla äänikirjaa kuunnellen. Ulkona on flunssaisenakin niin paljon helpompi hengittää. Se hieno puoli tästä flunssan aiheuttamasta stopista oli, että vaikka kroppa taistelee tautia vastaan, saa se kuitenkin lepoa. Kello "huusi" yli 30 tunnin palautumisaikoja viime viikolla, mutta tällä viikolla sain kellolta "Upeaa!" tsempin.
Upeaa!
Nyt on flunssa jo voiton puolella, mutta edelleen otan kevyesti. Olin ajatellut meneväni eilen avatulle ensilumenladulle vasta ensi viikon alussa, mutta en malttanut pysyä poissa. Marraskuun kauneimpia mahdollisia oleva keli ja iltavuoron mahdollistama keskipäivän vapaa tuuppasivat mut ladulle. Oli kivaa taas hiihdellä. Otin tosi rauhallisesti pertsaa, keskisyke oli 115. Kelloni gps piirteli ihan omia viivojaan ja jalkapohjat väsyivät potkuista, mutta pitää mennä pian taas uudestaan.
Hiihtokausi 2021-22 on avattu.

~Eija~

sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Pitkä kisakausi paketissa

 Tämän vuoden kisakausi on paketissa. On helpottunut olo, koska kropassa ja pääkopassa jo painaa väsy. Takana on kuitenkin kolmisenkymmentä kisastarttia, joista osa oli isompia ja toiset pienempiä kisoja, toiset enemmän tärkeitä kuin toiset. Enemmän suunnistuskisoja, sitten polkujuoksua ja pyöräsunnistusta, pari hiihtosuunnistusta ja yksi seikkailukisa. Kausi on ollut pitkä.

Jämillä lokakuussa.
Reipas viikko sitten saimme Etelä-Pohjanmaallakin jo talven tuntua, kun ensilumi satoi ja oli pari päivää pakkasta. Kutkutti ajatus, että pian pääsisi taas hiihtelemään. Tänä vuonna kuitenkin jätettiin Ninnin kanssa sukset kotiin kun viikko sitten käytiin Jämillä suunnistumaratonilla. Pari vuotta sitten samalla reissulla suunnistamisen jälkeen mentiin vielä putkeen hiihtämään. Mulla oli reissuun lähtö suoraan yövuorosta, mutta pitää sanoa näin jälkikäteen että yllättävän hyvin jaksoin tuon päivän. Seuraavat kaksi päivää olinkin sitten todella väsynyt.
Suunnistusmaratonin karttapala.
Jämillä oli valkoinen maisema ja urat rasteille muodostuivat melko nopeasti. Ainoastaan parille rastille onnistuin menemään osittain koskematonta hankea. Jämin maasto on aika ihanaa, varsinkin mun tyyppiselle suunnistajalle, joka tykkää jolkotella menemään suht selkeässä maastossa ja selkeä lukuisella kartalla. Uria, mutta myös polkuja pystyi hyvin käyttämään hyväksi ja yhtä pummia lukuun ottamatta kulki tosi hyvin. Lopussa olin päässyt huomaamatta sarjamme kärkeen (meillä oli yhteislähtö) ja sitten piti laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että sain pidettyä kärkipaikan.
Ensilumi
Jämin tempaisun jälkeen pohkeissa tuntui raskaalta ja kireältäkin. Viikolla tein kehonhuoltoa ja kerran rullailinkin oikein kunnolla. Juoksulenkit tuntuivat suht ok:lta, mutta taisivat jalat olla melko väsyneet. Sillä eilen Komia Ilkanpolulla pohkeet kramppasivat oikein kunnolla, ei hetkeen ole ollut vastaavaa.
Komia Ilkanpolulla. Kuva; Matti Hautalahti
Komia Ilkanpolku juostaan Kurikan Tuiskulan kylältä Ilmajoen Tuomikylään. Tapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran. Joka vuosi olen ollut pisimmällä 35 kilometrin matkalla ja joka vuosi oon sijoittunut naisissa toiseksi. Mutta tänä vuonna tapahtui toisin, sillä voitin. Mutta tähän voi lopettaa henkselien paukuttelun, sillä juoksu oli mulle aika rankka ja viimeiset 10 kilometriä pohkeita kramppasi ja jouduin ottamaan tosi tarkasti askeleet etten kaatuisi. Reitti oli mun mielestä ehkä märin koskaan ja tämä aiheutti myös todella upottavan pohjan. Metsän kautta vesilammikoiden ja kurakkojen kiertely vei vaan aikaa ja ehkä yhtä paljon voimia kuin suoraan "uituna". Muuten energian popsiminen ja juominen onnistuivat ja parista voimasanasta huolimatta kivaakin oli. Omasta parhaasta ajastani jäin todella kauas ja viime vuodenkin ajasta jäin 10 minuuttia.
Krampeista aroille pohkeille piikkejä.
Nyt on palauttelun aika. Ainakin marras- ja joulukuun otan rennosti. Suunnitelmissa on juosta lyhyttä ja pitkää aivan täysin oman fiiliksen mukaan tai jos joku kaveri vinkkaa kivalle lenkille mukaan. Yritän päästä voimaharjoitteluun kiinni ja saada siitä rutiinia - onneksi tähän saan apuja.
Pääkopalle oon suunnitellut käsitöiden tekoa, lukemista ja äänikirjoja sekä haluan tavata ystäviä.
Eikös kuulostakin aika kivalta 😊

~Eija~