Kauha-hiihto ´23

 Kauha-hiihto tapahtuma hiihdettiin viikko sitten sunnuntaina Kauhajoella Lauhanvuoren kansallispuiston metsissä. Kansallispuisto on mulle tuttu juosten ja retkeillen, mutta oli mukava päästä se myös kokemaan hiihtäen. Hiihtokilometrejä oli ennen starttia sellaiset 200 tälle talvea enkä todellakaan ole hiihtokilpailu ihminen, joten vaikka reidessä oli numerolappo ja aika otettiin ja kaikki muu härdelli, oli oma keskittyminen tapahtuman tunnelmassa ja mahdollisuudesta osallistua. Arvostan työtä mitä pienet seurat, kyläläiset ja muut vapaaehtoiset tekevät tällaisten tapahtumien eteen ja mahdollistavat meidän vain tulla ja nauttia.

Numerolappo reiteen ja ajanotto zippi nilkkaan.

Sarin kanssa viestiteltiin edellisenä iltana varustevalinnoista ja kannattaako mukana kantaa kuinka omaa energiaa ja juotavaa. Huoltopisteitä runsain tarjoiluin olisi 60 kilometrin lenkillä jopa 7, joten juomat jäi kotiin ja taskuun lähti kaksi energiageeliä. Lisäksi otin vaihtohanskat kylmien, mutta hikoilevien käsieni pelastukseksi. Menopeleinä oli karvapohjasukset, koska muita perinteisen suksia en omista, valinta oli siis helppo. Sukset huolsi mieheni edellisenä iltana meidän eteisessä. Sari otti mukaansa voideltavat sukset ja niihin vedettiin viimeiset pidot paikan päällä voitelupisteessä. Hyvää palvelua.

Lähdön tunnelmaa. Sari 💗

Kulunut talvi on ollut todella oikukas ja monia talvitapahtumia on jouduttu huonon lumitilanteen vuoksi perumaan tai siirtämään. Kuitenkin Lauhanvuorella saatiin lumi riittämään ja pari päivää ennen tapahtumaa, lunta tuli kunnolla lisää. On siinä ollut latukoneen ajajilla kova homma aukaista ladut moneen kertaan. Tapahtuma päivänä oli siis rutkasti uutta lunta, joka teki luiston huonohkoksi ja ladut pöperöiseksi useamman sadan hiihtäjän alla. Lumiset puut, puhtaat hanget ja hiihtämisen ilo heitti homman kuitenkin plussan puolelle.

Hienoa baanaa ja metsää. Suosittelen käymään niin talvella kuin kesällä.

60 kilometrin reitti hiihdettiin kahtena 30 kilometrin lenkkinä. Lähdettiin Sarin kanssa porukan hänniltä rauhallisesti liikkeelle. Mentiin ehkä kolmisen kilometriä siinä peräkanaa, mutta sitten olinkin kiihdyttänyt vauhtiani ja Sari jäi hiukan taakse. Jatkoin omaa rauhallista menoa yrittäen saada selvää mistä takana hiihtävät ruotsinkieliset miehet puhuivat. En lopulta ymmärtänyt kuin "vill du åka starkare?" ja sitten he menivät ohi. Pitkästi hiihtelin ihan yksikseen. Joku tuli ohi tai itse ohitin jonkun. Juomapisteillä nappasin mehukupillisen ja jatkoin matkaani melko nopeasti.

Toiselle kierrokselle lähtiessä oma kello näytti matkaksi vajaa 28 kilometriä, joten 60 kilometriä ei tulisi täyteen millään. Toinen kierros meni mukavasti, tuntui helpommalta kuin eka kierros. Lauhanvuoren korkeimmalle mäelle noustessa aina saavutin muita hiihtäjiä tai jopa sain kiinni, mutta alamäissä jäin aina jälkeen. Tämä on kai vain fysiikan laki ja kevyenä on kevyempää työntää ylöspäin, mutta alamäissä ei ole yhtä paljon painoa saada vauhtia kuten mua puolta isokokoisemmilla miehillä. Ja toki hartioissa ja alaselässä tuntui lykkiminen, olinhan tämän talven pisimmällä hiihtolenkilläni.

10 kilometriä ennen maalia oikean jalan jalkaholvessa alkoi särky. Tätä särkyä on ollut ennenkin, erityisesti hiihdon alkukaudesta, mutta yleensä se on sitten helpottanut ja hävinnyt kokonaan. Nytkin oli ensin alkumatkasta lievänä, mutta helpotti nopeasti. Se tuntui kuin jalkaholvesta kramppaisi. Kipu kävi koko ajan pahemmaksi ja lopulta jalalla oli todella kivuliasta tehdä potkua taakse. Jouduin ihan irvistämään ja yritin mennä tasatyönnöllä mahdollisimman paljon.

Hieno muistomitali kotiin tuomisina. En vain tiedä mitä kuva esittää.

Maaliin kuitenkin tultiin, tottakai. Aika oli 4:41 ja naiset 40 sarjassa olin 5. 😊 Oma kello näytti matkaksi 55,12km.

Jalkaholven kivun vuoksi irvistellen menin autolle vaihtamaan kuivat vaatteet. Noustessani autosta oikealla jalalla ei pystynyt astumaan. Jalkaholvi oli aivan kosketusarka. Olin aivan ihmeissäni. Ajattelin, että on pakko vain kävellä ja nilkutin maalialueelle odottamaan Saria maaliin. Oikeastaan pystyin astumaan vain jalan ulkosyrjällä.

Sari tuli hyvissä voimin maaliin. Vaihdettiin nopeasti fiilikset ja sitten mun piti lähteä ajamaan kotiin, koska muutaman tunnin päästä pitäisi olla Ylistarossa YKV:n pääseuran viime vuoden palkintojenjako tilaisuudessa. Ehdin paikalle ja pystyin kävellä, mutta kipeää otti.

Ihmeellinen paukura oikeassa jalassa sormen osoittamassa kohdassa.

Vasta kotiin taas päästyä ehdin katsoa kunnolla miltä jalka näytti. Molemmilla jalkaholvissa oli kipua, mutta oikeassa jalassa oli kolmen ison sormenpään kokoisella alueella kova patti. Siinä ei ollut punoitusta, ihorikkoa tai mustelmaa. Jalkaterää oli hankala liikutella, koska sitä kiristi kovaa.

Seuraavana aamuna patti oli edelleen, mutta hiukan oli pehmentynyt. Astuminen teki edelleen kipeää, mutta ei tarvinnut enää irvistää. Tein palautteluna liukulumikengillä lenkin meidän takametsässä ja jalkaterä tuntui jopa paremmalta. Illalla tyttärien harkkojen aikana tein vielä rauhallisen kävelylenkin. Aristusta oli edelleen. Seuraavana päivänä alue oli pehmentynyt lisää ja nyt sitä pystyi jo painella.

Kello ilmoittaa, että olen rasittunut.

Viikko hiihdon jälkeen jalka on jo ihan ok. En tiedä mistä siinä oli kyse, mutta ilmeisimmin jostain syystä sinne kertyi nestettä. Ensin ajattelin, että saa hiihtämiset mun puolesta olla, mutta jospa nyt kuitenkin varovaisesti vielä kävisi.

Vaikka jalka on nyt ihan ok, on kroppa muuten ollut jotenkin sekaisin. Pari päivää pitkäkestoisen rasituksen jälkeen ymmärrän, että pitää palautua, mutta mun kello on ilmoitellut lyhyistä työmatkapyöräilyistä ja kevyistä lenkeistäkin, että harjoittelun tila on rasittunut. Leposyke on normaalia korkeammalla. Kellon mukaan yöunet ovat olleet tarpeeksi pitkiä ja laatu on ollut hyvää, yksi yö jopa erinomaista. Meillä ovat tytöt olleet flunssassa ja odottelin, että ehkä olen saamassa saman taudin, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään tullut. Seurailen tilannetta.

~Eija~