lauantai 9. syyskuuta 2023

Sekoilua ja hylsy

 Useamman vuoden ajan on tullut kilpailtua omalla tasolla tavoitteellisesti. On tullut testattua itseä erityisesti kestävyydessä, sisukkuudessa ja nopeudessa. Polkujuoksussa on tullut kokeiltua melko monenlaista matkaa ja ultrat sytytti eniten. Pyöräsuunnistuksessa oon ottanut oppia kantapään kautta ja päässyt hyvään vauhtiin. Tossusuunnistusta rakastan eniten, mutta juoksuvauhti ei riitä metsän puolella. Sprintissä se riittää omalla ikätasolla kamppailemaan kymppisakkiin ja uskallan sanoa tämän ääneen.

Tämän vuoden pääkisatavoitteita on ollut pyöräsuunnistuksen sm-kisat ja sieltä joltain matkalta omassa ikäsarjassa mitali. Sen olen saanut ja viikon päästä on vielä viesti, jossa mulla ja Ninnillä on jäänyt pahasti hampaan koloon.  Polkujuoksussa sain hyvän juoksun Nuts Karhunkierroksella toukokuussa, mutta Nuts Ylläs-Pallas oli pohjakosketus.

Vuoden tärkein henkilökohtainen kisa oli kuitenkin suunnistuksen SM-sprintti ja se oli tänään.

Ilmajoella am-sprintissä. Kuva: Timo Svahn
Heinäkuisen Alppireissun (tiedän, reissukertomus on pahasti kesken...) jälkeen alkoi valmistautuminen tähän päivään. Juoksua tasaisella, lyhyitä vetoja ja kovia sprinttitreenejä suunnistuskisoissa. Tuntui hyvältä, pysyin terveenä ja kisoissa sain hyvää otetta nopeaan suunnistamiseen. Tiesin, että mulla olisi mahdollisuudet viime vuosien tapaan sijoittua kymppisakkiin ja monen asian loksahtaessa kohdille, jopa korkeammalle. Viime vuonna olin hopealla.
Kuva; Timo Svahn
Sain kisareissu kaveriksi tyttäreni, joka pääsi osallistumaan sm kisoihin ensimmäisen kerran (täyttää tänä vuonna 14 vuotta). Perjantai illalla ajeltiin Lahteen ja lauantai aamulla vein tyttären autolla karsinnan lähtökynnykselle, mitä meillä veteraanisarjoilla ei aamulla ollut. Ajoin takaisin majapaikkaan ja jätin auton parkkiin. Lähdin kävellen kisakeskukseen, jonne oli reilu 4km. Toki mietin, onko tyhmää rasittaa kävelemällä näin pitkästi ennen kovia kisavetoja, mutta otin sen hyvänä lämmittelynä. Tytär ehti tulla maaliin ennenkuin mulla oli oma lähtö. Hyvin oli tyttärellä  mennyt.

D40 sarjan karsintalähdöt oli viimeisiä. Kaikki hyväksytyllä suorituksella pääsisi finaaliin, joten ei tarvitsisi repiä kovaa, huolehtia vain oikeat rastit ja välttää kielletyt alueet ja ylitykset. Silti jännitti. Sormet olivat ihan jäässä, vaikka keli oli lämmin.

Karsinta meni hyvin. Piti toki pysähdellä ja tiirata karttaa tarkkaan ja yksi huono S-muotoinen reitinvalinta. Kuitenkin tuntui, että suunnistaminen pysyi lähes koko ajan hallinnassa, pienistä virheistä huolimatta. Juoksu oli jopa helppoa. Muutkin sarjassa olivat menneet rennosti ja olin sarjani 5.
Sm-sprintin viimeinen rasti. Rastimerkkinä 'puu'.
Sitten oli pari tuntia odottelua kilpailukeskuksessa ennen finaaleja ja kaikkien oli ylitettävä lähtökynnys klo.13. Oma lähtö oli klo.14 joten ei tarvinnut mahdottoman kauaa odotella.

Fiilis oli oikein hyvä ja rauhallinen. Tiedossa oli haastavaa suunnistamista, mutta olisinpa vain ymmärtänyt kuinka haasteellista!
Oi voi... Eihän se sitten sujunut ollenkaan. Tein useita virheitä, jälkikäteen karttaa tutkiessa laskin 7 virhettä, joista yksi oli ISO ja jo yksin olisi pilannut suorituksen. Lisäksi oli pieniä, enkä nopeita pysähdyksiä edes laskenut. Lopussa koko suorituksen romutti kolmanneksi viimeisellä rastilla sekoilu. Olin menossa 17. rastille, mutta epähuomiossa leimasin 18. rastin ja olin jo suuntaamassa loppusuoralle kun hoksasin että nyt jotain jäi välistä ja käännös 17. rastille. Tulin rastille jonka koodi oli 117 ja jotenkin sekoitin sen tuohon rastinumeroon. Oikeasti mun 17. rastin koodi olisi ollut 116. Nuo kaikki (116, 117 ja 118) rastit olivat lähellä toisiaan.

Niin että tuli sitten hylätty suoritus. Hyväksytyllä suorituksella ajan mukaan olisin ollut kymppisakin ulkopuolella odotetusti, koska virheitä tuli aivan liikaa. 
Sprintin finaalin radasta pieni karttapala.
Olo on pettynyt. Finaalissa suunnistus ei sujunut, yritin ehkä liikaa ja rata sokkeloisine reitinvalintoineen oli mulle liian vaikea. Olihan se kaikille sama, enkä kuullut kyllä kenenkään sanovan että olisi ollut helppoa. Eikä sen helppoa tarvitse ollakaan, koska kyseessä on suomenmestaruuskisat. Kroppaan jäi olo, että vielä jäi fyysisesti paljon reserviin. Eli aamun useamman kilometrin kävely kisakeskukseen ei todellakaan ollut huono juttu.

Ensi vuonna sm-sprintti on toukokuussa. Ensi vuonna vaihtuu myös sarja D45:seen. Pääsen isompien mittakaavojen kartoille ja josko silloin näkisi lukea karttaa paremmin. En malttaisi odottaa, sillä on tämä sprintti suunnistus vaan niin kivaa kaikessa sähäkkyydessään.

~Eija~