tiistai 23. toukokuuta 2023

Mtb 8h SM rogaining

SM rogaining kisat järjestettiin tänä vuonna toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Loviisassa. SM sarjoja olivat se oikea, kuninkaiden ja kuningattarien 24 tunnin tossusarja ja iloksemme myös 8 tunnin pyöräsarja, joka sopi meidän porukalle tänä vuonna paremmin. Suo, Säntti ja Pää -joukkue oli mukana Ninnin ja allekirjoittaneen voimin. Hanna kannusti kotoa käsin sormi paketissa.

Tavaroiden kasaaminen ja viimeinen tsekkaus.
Lauantaina ajelimme Loviisaan. Syötiin matkalla isosti ja perillä menimme suoraan majapaikkaan, jossa yritimme nukkua, ainakin nyt levätä muutaman tunnin. Pienen pätkän sain nukuttua, mutta kuuma huone viileään huoneilmaan tottuneelle oli hankalaa. Syötiin lisää, tehtiin lopulliset päätökset millä vaatteilla starttaamme ja pakkasimme loput tavarat liiveihin. Ilta puoli seitsemän lähdimme kisakeskukseen ja siellä heti pyörät kasaan, lamput ja karttatelineet paikoilleen ja varustepussit pyörän tankoihin. Infosta saatiin gps-laite ja vastaukset viime hetken kysymyksiin. Klo.20 saatiin kartat - joukkueen jokaiselle jäsenelle oma kartta ja lisäksi yksi suunnittelukartta.

Reittisuunnittelua, matkan ja ajan arvioimista.
Kisakeskuksena toimivan Tesjoen koulun sisätiloissa sai suunnitella reitit. Olimme päättäneet ottaa aivan rauhassa ja ajatuksella tämän suunnitteluvaiheen, joten  ensimmäisen vajaa puolituntia vain silmäilimme karttaa, merkkasimme iso pisteisimmät rastit ja viisoimme vaihtoehtoja retkemme suunnasta. Sitten tuli päätös hakea alkuun kartan lounaisnurkan, yhtä lukuun ottamatta kaikki joen vasemman puoleiset rastit. Jatkosta hahmottui periaatteessa kaksi vaihtoehtoa ja niistä valittiin lähempi, vaikkakin vähempi pisteinen. Loppuun muutaman rastin vaihtoehto. Langalla ja nuppineuloilla tehtiin karkea arvio kilometreistä ja sen perusteella kuinka kauan meillä milläkin osiolla menisi.
Oli yllättävän leppoisa, vaikkakin malttamaton olo lähteä matkaan. Lähtöalueelle asettuessamme huomasi suurimman osan osallistujista lähtevän vastakkaiseen suuntaan. Niin mielenkiintoista. Mutta sitten sitä lähdettiin. Meitä oli kolme joukkuetta, jotka lähtivät kohti etelää, mutta heti ensimmäisen rastin jälkeen nämä kaksi muuta lähtivät omille reiteilleen ja me jatkettiin yksin. Pohdimme, ollaanko tehty ihan pöhkö reittisuunnitelma. Toinenkin rasti napattiin nätisti, polulta pienen kävelymatkan päästä hakkuuaukon toiselta laidalta, järkyttävän ison kiven lohkareen juurelta. Meille alkoi selkeentyä, että vaikka kartta oli mittakaavaltaan 1:25 000 eikä tämän vuoksi siihen millään voinut merkitä kaikkia mitä maastossa oli, olisivat rastipisteet huomattavia. Kolmannen ja neljännen rastin haun yhteydessä huomasimme, että karttaan merkityt polut eivät kuitenkaan välttämättä ole niin hyviä ja selkeitä kuin voisi olettaa. Emme löytäneet näille rasteille johdattavia polkuja ja erityisesti neljättä rastia jouduimme hakemaan isolla kaarella. Lopulta siihen tuli onneksemme muutama muukin joukkue ja heidän peesissä rasti löytyi.

Puhuimme polkiessamme paljon, että pysyimme molemmat koko ajan kartalla. Kauniin auringon laskun jälkeen tuli pimeää ja valtavan kaunis kuu nousi taivaalle. Pariin otteeseen erehdyimme kuuta jonkun toisen lampuksi, kun metsässä askelsimme kohti rastia. Jokaiselle rastille piti jalkautua ja sen aikaa pyörät odottivat tien tai polun varrella. Jätimme aina lampun pyöriin päälle, että pimeässä osasimme tulla suoraan takaisin pyörille. Sehän nyt vielä olisi puuttunut, jos olisi pitänyt pyöriä etsiä. Keskenäinen juttelumme hiipui pimeässä yössä. Alkoi väsy painamaan. Muistuttelimme toisiamme ottamaan energiaa. Rämpiminen metsässä oli välillä aika rankkaa ja kiviä ja kivien lohkareita oli valtavasti. Kiviä oli oikeasti joka paikassa ja ne olivat sellaisia mummon mökin kokoisia.
Ennen lähtöä.
Olimme jo alussa tehneet yhden reittimuutoksen ja toisen isoimman kolmen jälkeen yöllä. Olimme arvioidusta ajastamme niin paljon edellä, että meillä oli mahdollisuus tehdä isojen pisteiden koukku kartan koillisnurkkaan. Tässä kohdassa itsellä vähän notkahti fiilis. Takana oli 5 ja puoli tuntia taivaltamista. Välillä oli tullut jo melko kylmä ja haasteeni ottaa tarpeeksi energiaa, ei ole kadonnut minnekään. Mussutin pitsaa ja hörpin energiajuomaa. Karkkia jälkkäriksi.

Aurinko alkoi kajostaa taivaanrannassa. Oli oikea ratkaisu koukata vielä nämä rastit, joilla pääsimme kolmesti kipuamaan melko korkealle ja aamuauringon valossa näkyi kauniit maisemat. Polutkin olivat pikkuisen selkeämmät tällä puolen karttaa. Tai sitten valo vaan auttoi niin paljon. Viimeiseltä rastilta lähdettäessä aikaa oli hyvin ehtiä 8 tunnin aikarajoissa maaliin, mutta puhtia ei enää ollut hakea lisää rasteja. Olisi pitänyt jaksaa painaa napsun verran kovempaa, mutta ei pystynyt tällä kertaa. 

Maalissa oltiin aikaan 7:42 ja kilometrejä kertyi 82,3. Pisteitä saatiin  kerättyä 236 ja tällä tuloksella sijoituimme 4. kokonaistuloksissa. Edellä oli vain kolme miesjoukkuetta, joista voittajat olivat ylivoimaisia yli 300 pisteellä, mutta vain 5 ja 8 pisteen päässä olivat toinen ja kolmas joukkue. Jälkiviisaana pienin reittimuutoksin ja yksi rasti vielä lisää, niin olisimme olleet toisia. Naisten sarjan voittajia olimme ylivoimaisesti 😀
Täältä löytyy kisan gps-seuranta. Näette paremmin kartan ja kiva katsoa millaisia reittejä muut joukkueet ovat menneet.
MTB 8h rogaining naisten suomenmestaruus!
Maaliin tulon jälkeen tuli todella kylmä, ihan tärisin. Kuivat vaatteet heti päälle, pyörät autoon ja kämpille kuumaan suihkuun. Käytiin aamupalalla ja sitten nukkumaan. Iltapäivällä lähdettiin kotiin hienot puiset koivunlehti mitalit kaulassa. Onpa muuten yksi hienoimmista mitaleista joita olen saanut.

Oli mukava, innostava ja opettavainen reissu jälleen kerran. Rogaining on mielenkiintoista ja ehdottomasti tätä pitää tehdä lisää. Yksi mukavimmista asioista on se, että tässä mennään aina joukkueena, joten näin yksilölajeja muuten harrastavana, tuntuu tämä yhdessä meneminen niin hyvältä. Ajatusten vaihto, toisen tsemppaaminen, tuen saaminen ja yhteinen kokemus.
Kiitos siis Ninnille 😍

~Eija~

lauantai 6. toukokuuta 2023

Rogaining kisan ennakko tsekkaus

 Tänä viikonloppuna kisataan SM rogaining titteleistä Loviisassa. Järjestäjinä ovat Extreme Endurance Athletics ja Kingsway cycling team. Sarjoja löytyy kahden tunnin tossusarjasta 24 tunnin tossuun ja neljän tunnin pyöräsarjasta 8 tunnin yöpyörään. Toki näistä suomenmestaruus tittelisarjoja ovat vain 24t tossu ja 8t pyöräily. Mutta sarjoja tosiaan on mistä valita ja ensikertalaistenkin on helppo lähteä kokeilemaan. Päätapahtuma päivä on lauantai, mutta sm-sarjojen maaliintulo on sunnuntai aamulla.

Suo, Säntti ja Pää -seikkailutiimi kiinnostui sm rogaining tapahtumasta jo viime vuonna, mutta silloin ei aikataulut sopineet. Tänä vuonna tämä toukokuun alkupuoli sopi kuitenkin oikein hyvin ja ilmoittauduimme jo talvella mukaan. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että Hanna (Suo) ei pääse kisaan loukkaantumisen vuoksi. Rogaining joukkueessa voi kuitenkin olla 2-5 jäsentä, joten mä (Säntti) ja Ninni (Pää) päätimme silti lähteä reissuun. Viime viikkojen ja päivien erinäiset asiat eivät ole syöneet osallistumisinnostusta, mutta fyysinen kunto ei olekaan ihan sitä mitä olisi toivonut. Omalla kohdalla muutamia päiviä sitten sairastettu vatsatauti vei kropan melko tilttiin. Onneksi tässä kuitenkin on ollut muutama päivä välissä ja aineenvaihdunta on lähtenyt taas liikkeelle ja oon saanut energiaa uppoamaan. Älykello ranteessa ilmoittelee edelleen rasitustilaa, mutta kehuu, että palautuminen on oikeassa suunnassa. Kisastrategiaa olemme Ninnin kanssa pyöritelleet nyt hiukan toisella tavalla, huomioiden meidän tämän hetken kroppien tilanteet ja luontaisen kilpailuhenkisyytemme. 

Tavarat levällään.
Rogaining kisassa kartalle on merkitty eri pisteisiä rasteja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan voittaja on se joukkue, joka kerää eniten pisteitä. Aikaa rasteilla käymiseen on sarjalle asetetun tuntimäärän verran. Jokaiselta yli menevältä minuutilta menettää yhden pisteen, eli jos myöhästyy 5 minuuttia asetetusta ajasta, menettää 5 pistettä. Jos kahdella joukkueella tulee saman verran pisteitä, voittaa se joukkue, joka on käyttänyt vähiten aikaa matkalla. 

Näissä kisoissa sm-sarjoissa leimausjärjestelmänä on emit-leimaus. Muissa sarjoissa on GBS-punch sovellus, joka on mulle ihan vieras. Joukkueen kaikkien jäsenten tulee käydä vähintään 5 metrin etäisyydellä rastista. Sm-sarjoissa kisaan ei oteta mukaan kännyköitä, kuin yksi turvapuhelimeksi sinetöityyn pussiin. Myös älykellot pitää laittaa pussiin. Seikkailu-urheilu tilassa kelloa voi käyttää ja onneksi mun ja Ninnin Garmeneista tämä mahdollisuus löytyy. Tässä tilassa kello ei suorituksen aikana näytä kuljettua matkaa tai vauhtia. Kellohan on siis ihan välttämätön, että pystyy aikaa seuraamaan ja tietää tulla ajoissa maaliin. 
Näillä eväillä yössä.
Kahdeksan tunnin koitokseen on syytä valmistautua ajatuksella. Ensin mieleen tulevat varusteet kirjattiin ylös ja päivien aikana siihen on aina tullut jotain lisää. Perjantaina kokosin kaikki tavarat näkyville, lamput lataukseen ja lyhyellä matikalla laskien tarvittavat energiat. Viileää keliä, aina nollaan asti, on yöllä ennustettu, joten lämmintä pitää olla laittaa päälle ja tarvittaessa vaihtaa. Pyöräillessä tulee viima ja jalkautuessa metsään rastin hakuun saattaa tulla kuuma. Sellainen kultainen keskitie pitäisi osata pukea. Mukana on neljät erilaiset hanskat, neljä vaihtoehtoa paidaksi, kaksi takki vaihtoehtoa, sealskinz sukat ja varoiksi normi urheilusukat ja muovipussit jalkoihin. Reittisuunnitteluun on tussia, nuppineuloja, lankaa ja viivoitinta. Paras tilanne olisi se, että tietäisi jo nyt mitä päällensä laittaa, eikä tarvitsisi sitä enää miettiä. 
Valo pyörään ja kypärään sekä punainen valo taaksepäin.
Jännittävää ja mukavaa on taas lähteä kokemaan jotain uutta. Toki rogaining kisassa oon aikaisemminkin ollut, niin tossu kuin pyörä, mutta sm kisassa ja näin pitkässä en ole. Säännöt ovat paljon tiukemmat ja meillä tulee olemaan gps seuranta. Seuranta linkki aukeaa tapahtuma järjestäjien sivuilla lähdön tapahduttua. Me saamme kartat suunnitteluun klo.20 ja lähtö on klo.22. Sunnuntai aamulla klo.06 viimeistään pitää olla maalissa.

Viime yönä näin unta kisasta. Hannakin oli mukana. Oltiin jossain rakennuksessa sisällä hakemassa rastia. Sen jälkeen ulkona nopeasti syötiin ja oli tarkoitus jatkaa matkaa. Mulla oli ihan hirveästi tavaraa mukana ja naisten piti auttaa mua, että saatiin ne kasaan. Mun pyörässä oli jopa joppari, jonne sidottiin joku iso sadekangas, jonka olin ottanut varmuuden vuoksi mukaan (oikeasti sellaista ei ole lähdössä mukaan). Mun kartassa oli suunniteltu seuraavaksi sellaiselle rastille meno, jota ei löytynytkään naisten kartasta. Sitä siinä sitten vängättiin ja ihmeteltiin.

Joten mielenkiinnolla tulevaan yöhön 😂

~Eija~

torstai 4. toukokuuta 2023

Jäätävää toukokuuta

 Viime viikonloppuna Lapuan Virkiän Kevätkansallisissa suunnistuskisoissa oli yhdellä sanalla jäätävää. Lauantai päivä vielä oli kohtuullinen, kun asteita oli +5 eikä satanut. Mutta sunnuntain +2, vesisade ja tuuli jäädytti sisuskaluja myöten. Ei hetkeen ole ollut niin kylmä. Omalla reissulla metsässä meni tunnin paikka, enkä koko aikana lämmennyt kunnolla ja kuitenkin pysyin koko ajan liikkeessä. Hitsi, se on toukokuu ja niin hirveän kylmä.

Viimeiseltä rastilta kurarallia maaliin.
Virpimäki, jossa kisat järjestettiin, on haastavaa maastoa. Tarkoittaa siis sitä, että oikeasti pitää suunnistaa ja olla tarkkana koko ajan. Kartta oli hyvä ja kauniita paikkojakin maastossa oli; avokallioita, jylhiä pohjanmaa tyylisiä jyrkänteitä ja vielä kohmeisia soita. Lauantain keskimatkalla tuli kolmelle rastille pummia, mutta sunnuntaina pitkällä matkalla selvittiin vain kahdella mun mittakaavassa pienellä kaarella. Juosta olisi voinut kovempaa, sillä en todellakaan laittanut kaikkea vauhtikapasiteettia peliin, mutta halusin minimoida virheet ja silloin mun pitää laskea vauhtia. Vaikka erityisesti sunnuntaina olin kylmissäni, nautin itse suunnistamisesta valtavasti. On se vaan niin ihanaa, kelissä kuin kelissä. 
Sunnuntain pitkän matkan kartta, D40-sarja.
Daamit 40 sarjassa, jossa itse asiassa kilpailen viimeistä vuotta, sijoituin näiden kahden kisan kokonaistuloksissa kolmanneksi. Ja palkinnonkin sain, ihan hyvännäköisen repun.
Maaliin läpimärkänä.
Loppu vappuviikonloppu oli tarkoitus viettää töissä. Mutta ei se sitten ihan niin mennytkään, kun nappasin jostain itselleni vatsataudin. Ai kamalaa. Kunnon tyhjennys. Eipä ole hetkeen tautia ollutkaan. Nopeasti se tulee ja nopeasti menee ohi, mutta tällä kertaa on ollut haaste saada energiat takaisin kroppaan. Tuntuu, että hengästyn vielä tosi herkästi, jalkoja hapottaa portaita noustessa ja kello "huutaa" ylikuormitusta. Taudin jälkeen oon töissä käynyt autolla, koska tuntui ettei vaan jaksa polkea pyörällä. Suunnistamassa kävin ihan rauhaksiin ja sen jaksoin. Viime yö oli kuitenkin todella huono, kun tekemättömiä asioita pyöri mielessä. Tänään oon onneksi saanut useamman asian hoidettua ja päätin asiat kirjoittaa paperille ylös, ettei tarvitse yöllä niitä miettiä.

Viime aikoina on tullut paljon juteltua kaverien kanssa elämän kuormittavuudesta. Osaan pystyy itse vaikuttamaan omilla valinnoilla, mutta on valtavan paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Syitä voi olla työ, vastuutehtävät, perhe-elämä, oma tai läheisten sairastuminen tai elämän eri alueiden hallitsemattomat sattumat. Toiselle jokin asia ei tuota minkäänlaista kuormaa, kun toiselle se on viimeinen pisara.

Itsellä kuormittavuus tulee selkeästi aalloissa. Väsyneenä jokin asia tuntuu niin painavalta, mutta hyvin nukutun yön jälkeen toivon kipinä syttyykin. Jonkin homman puskee vain eteenpäin, asia kerrallaan. Hyvänä esimerkkinä on Komian Kirkon Hölkän järjestäminen, kun tapahtuman jälkeen tulee iso helpotus, mutta myös iso väsy. Lasten koulunkäynnistä otan myös melko paljon, tiedän että liian paljon, omille hartioilleni. Esikoisella on kuukauden päästä peruskoulu käytynä ja voin sanoa, että on ollut melkoiset 9 vuotta. Jokuhan sanoisi tähän, että lapsen kuuluu itse hoitaa koulu, mutta kun se ei kaikkien osalta mene näin. Luonteellakin on vaikutusta ja vaikka joihinkin asioihin suhtaudun melko huolettomasti, ei se tarkoita etteikö jotkin asiat jäisi vaivaamaan. Huoh, huolettomia päiviä odotellessa.
Tyhjennyksen jälkeen metsää hengittelemässä.
Kaksi seuraavaa yötä toivon saavani hyvää unta, sillä viikonloppuna on 8 tunnin pyörärogainingkisa ja se poljetaan yöllä. Siitä sitten seuraavassa postauksessa.

~Eija~