Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ääntä levanevalle

Pääsiäisen pyhät tarkoitti monelle useamman päivän vapaita, reissua sukulaisten tai ystävien luo, hiihtelyä pohjoisessa tai kevät puuhia kotosalla. Ihanaa aikaa hetki huilata työ ja kouluhulinoista, syödä herkkuja, hiljentyä ja rauhoittua. 

Mulla Pääsiäiseen kuului ystäviä, retkeilyä, pikku virpojia ja töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea. Omien lasten, ystävän ja ystävän lasten kanssa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta Jurvan, Ilmajoen ja Laihian alueella sijaitsevan Kurjen kierroksen Levanevalla.
Kurjen kierros on kokonaisuudessaan 45 kilometriä pitkä reitti, jonka helmi on Levanevan luonnonsuojelualue. Suotaipaleilla on kilometritolkulla pitkospuita ja välillä koukataan metsiin ja kallioille. Lintutornista voi ihailla kaunista suomaisemaa lintuperspektiivistä ja eväät maistuvat taukopaikoilla, joissa voi aivan hyvin yöpyäkin. Lakeuden elämysliikunta ry:n sivuilta löytyy Kurjen kierros infoa lisää.
Näkötorni Maalarinmaalla.
Me lähdimme reissuun kahden auton taktiikalla. Ystävän auto jätettiin Peräkylän parkkipaikalle ja mun autolla siirryimme koko porukka Maalarinmaan parkkipaikalle. Sieltä lähdimme reput selässä kävelemään ja heti kärkeen kipusimme näkötorniin. Vaikka keli oli pilvinen, olivat näkymät kauniit. Osa retkikunnastamme olisi pysähtynyt jo tässä evästämään, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan askelsimme päättäväisesti eteenpäin.
Suomaisemaa.
Lunta ja jäätä oli vielä paikoin aika paljonkin, mutta onneksi suurin osa metsäpoluista ja pitkospuista oli täysin sulat. Muutamassa kohdassa vettä oli useamman metrin pituudelta pitkospuiden päällä ja vaikka yritimme pitää jalat kuivina hyppelemällä suon mättäältä mättäälle, saivat jalat viileän kasteen. Kartan mukaan arvioin matkan levähdyspaikalle olevan alle viisi kilometriä mutta sinne olikin matkaa yli kuusi kilometriä. Kaikkien alkoi tulla nälkä ja "kohta ollaan perillä"-lausahdus ei enää vakuuttanut ketään. Kiimakalliolla lopulta pysähdyimme ja ekalla tulitikulla saatiin nuotio omilla puilla syttymään ja makkarat tirisemään. Kyllä eväät vaan maistuu niin hyviltä luonnon helmassa tovin retkeilyn jälkeen.
Kuin juna pitkospuita eteenpäin.
Levähdyspaikalle osui tuuli ja märät kengät jalassa teki siitä viileän tuntuisen. Oli parasta jatkaa matkaa. Ja hyvinpä taas energiavarastot tankattuna kaikki jaksoivat eteenpäin kuin höyryjunat.
Lisää pitkospuita.
Särkisen taukopaikka oli keskellä metsää oleva aukea. Siellä oli tulentekopaikka, autiotupa ja kuivakäymälä. Hetken ihastelimme paikkaa, kunnes oli syytä taas jatkaa matkaa. Nyt alkoi tulla vastaan myös muita pitkäperjantain retkeilijöitä. Lopulta kokonais kilometrit kohosivat yli 10. Pakkauduimme ystävän autoon, ajoimme mun autolle mutkikasta hiekkatietä ja sitten kotiin. 
Käkkyrä mänty nevalla.
Parasta retkessä oli aika ystävän ja lasten kanssa, tietysti eväät sekä ehdottomasti se hiljaisuus keskellä nevaa. Kahdesti pysähdyimme aivan paikoillemme ja kuuntelimme sitä hiljaisuutta. Ainoastaan lintujen keväinen viserrys kuului metsästä. Hiljaisuuden lisäksi retkestä tulemme muistamaan märät jalat ja pitkospuut pitkospuiden perään.
Tänne pitää päästä juoksemaan, tänne tullaan juoksemaan.
Märät jalat mutta mieli iloinen.
~Eija~

lauantai 19. tammikuuta 2019

Retkellä Seitsemisen Kansallispuistossa

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ikaalisten ja Ylöjärven rajamailla. Se on noin 45 neliökilometriä jääkauden muokkaamia harjuja, soita, männikköjä ja korpikuusikkoja sekä Multiharjun aarnimetsää. Olen täällä joskus vuosia sitten kesä aikaan käynyt ja sen jälkeen on ollut useasti puhe mennä uudestaan. Nyt meillä oli lahjakortti käytettävänä Ikaalisten kylpylään, mutta ennen uiskentelua oli pakko päästä ensin ulkoilemaan ja siitä se ajatus lähti. 
Seitsemisen kansallispuisto
Vaikka lämpömittari näytti pahimmillaan miinus 19 astetta pakkasta, emme peruneet suunnitelmia. Koko porukalle vain kolme kerrosta vaatetta päälle ja lopulta mittari näytti miinus 15 kun lähdimme jalkaisin liikkeelle Koveron petinnetilan pihasta.  
Latukartta.

Koveron perinnetila talviasussaan.
 Metsä lumosi heti meidät kaikki. Puut notkuivat lumen painosta tehden polun ylle kaarisiltoja. Kuusien alla oli sopivia piilopaikkoja niin metsän eläimille kuin sopivan kokoisille lapsille. Jos et ollut skarppina saatoit saada lumikasan niskaan edellä menevän ravistellessa puiden oksia. Jälkien perusteella juuri meitä ennen oli polku ajettu moottorikelkalla ja kulkeminen siinä oli helppoa. 
Lumisia siltoja polun yllä.
 Lopulta päädyimme kulkemaan Koveronkierroksen, sillä polku Multiharjulle oli vain jalan tampattu. Menemme sinne sitten joku toinen kerta. 
Valon pilkahduksia.
 Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta ja Haukilammen nuotiopaikalle saavuttaessa se oli korkeimmillaan. Juotiin kaakaot, paistetiin makkarat ja jälkkäriksi mutusteltiin keksit. Varpaita ja sormia alkoi nopeasti paleltamaan, joten lyhyen hippaleikin jälkeen jatkettiin matkaa. 
Evästä nuotiolla.

Pakkastaidetta.
 Ihastelimme kaunista, niin sadunomaista metsää. Keksimme millaisia satueläimiä täälä voisi asua. Näimme oikeiden pupujen ja kettujen käpälien jälkiä. Mietimme kuinka moni eläin näkee ja kuulee meidät, tarkkailevat meitä, eikä me tiedetä siitä mitään. Pienet kuusen taimet näyttivät lumiukoilta ja peikoilta.
Satumetsässä.
Reittimerkkejä ei näkynyt kuin muutama, joten oli vain luotettava moottorikelkkauran menevän oikeaan suuntaan. Kuitenkin seikkailut aina kiinnostavat joten retkikuntamme päättikin lähteä pienempää polkua, kohti tietä kelkkauran mennessä suoraan eteenpäin. Kulku kapealla muutamien askelten tallaamalla polulla oli hidasta, mutta juuri sellaista olin tältä retkeltä odottanutkin, moottorikelkkaura oli ollut luksusta. Lumen alla oleville pitkospuille ei oikein askel meinannut osua ja pehmoisia humpsahduksia lumihankeen saimme todistaa.

Lopulta edessämme kohosi nousu harjulle. Tampattu polku loppui, mutta kartan mukaan tie oli ihan lähellä. Umpihangessa kiipesimme harjulle, hetki matkaa harjun päällä ja sitten laskeuduimme tielle. Iloisina, posket punaisina ja hiukan väsähtäneinä lopulta takaisin autolla. 
Soliseva puro keskellä metsää.
Oli ihana retki talviseen metsään. Pakkasesta huolimatta tarkenimme hyvin, poluilla pääsi kulkemaan aivan hyvin. Toki kelkkaura oli iso apu ja autolle takaisin päästyämme sinne oli vedetty latu-uraakin, joten hiihtäenkin pääsisi vaikka kuinka. Suosittelen retkeä Seitsemiseen talvellakin. Metsä näyttäytyy silloin aivan eri tavalla kuin kesällä.

Kylpylässä lillumisen ja ruokailun sekä parin tunnin kotimatkan jälkeen lapsia ei tarvinnut houkutella nukkumaan. Päivän reippailut olivat tehneet tehtävänsä 😊

~Eija~

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Suunnistusviikko päätökseen

Fin5-suunnistusviikko 2018 jää mun muistoihin kuuman helteisenä, tuskallisen hikisenä ja haastavan jännittävänä. Ehdottomasti haastavinta oli tuo kuumuus ja toiseksi haastavana pidän maastoa. Lapuan Virpimäessä riittää tiheikköjä, soita ja risukkoja. Tarkkana piti yrittää olla koko ajan, enkä virheetöntä suoritusta saanut minään päivänä. Mieluisin päivä oli ehdottomasti kaupunkisprinttikisa Seinäjoen keskustassa, vaikka sössin sieläkin. Mutta palataanpas muutamalla sanalla kolmen viimeisen päivän kisoihin...
Plus 33 astetta (ja bensakin melkein loppu!).
Tiistain välipäivä oli just passeli, sillä sain nukuttua, ehdin tapaamaan ystäviäni ja harrastaa kevyttä liikuntaa. Kuuma oli, sellaiset plus 30, mutta voi pyhä jyske miltä mittari näytti keskiviikkona iltapäivällä kun ajelin tyttäreni kanssa Lapualle! Plus 33 astetta! Parkkipaikalle päästyä teki mieli jäädä istumaan viileään autoon, kuin avata ovea ja saada kuuma hönkäys vasten kasvoja. Juotiin tyttären kanssa kilpaa ja kastelin tyttäreni pään ja kasvot ennen kuin päästin metsään lähtemään. Tytär ehti tulla maaliin ennen kuin mun vuoro oli lähteä omalle lenkilleni.

Lähdössä olo oli raskas ja tuskainen. Päätin lähteä ihan rauhassa, ilman hötkyilyjä. Ekaa rastia nätisti kohti, mutta ihan lähellä taas aloin epäröidä. Pieni koukku tuli. Neloselle mentäessä menin liikaa oikealle, mutta onneksi pääsin suht ok:sti takaisin kartalle. Päivän suurin virhe tulikin sitten kutos rastille mentäessä. Luulin olevani ihan kartalla, mutta meninkin jo aikaisemmin polulta metsään ja ajauduin aivan liikaa oikealle. Metsässä pyöri muutama muukin samaa rastia etsien ja kun he yhtäkkiä tekivät täys käännöksen, lähdin seuraamaan tilannetta, koska en ollut yhtään varma missä olimme. Kotona reittiä piirtäessä vasta tajusin missä olin käynyt kääntymässä. Ärsytti koko pyörähdys, mutta ei kun eteenpäin vaan. Seuraavat rastien välit menivätkin avonaisemmalla mäellä ja suunnassa oli helpompi taas pysyä. Ja loppusuoralla taas reipas vauhti päälle ja sarjan pohja-aika viimeiseltä rastilta maaliin omiin nimiin 😊 Keskinkertaisella suorituksella sarjani kolmas.
Fin5 3.päivän kartta.
Kotona meni tovi itseään jäähdytellessä. Piti käydä uimassa, juoda ja puhallella varjossa. Onneksi pieni tuuli osui meidän terassille, jossa silmät kiinni yritin tasoittaa humisevaa oloa. Aivan liian kuuma on!
Tyttären ja mun kisapaidat huilaa helteessä.
Eilen torstaina olikin tosiaan sitten aivan erilainen suunnistuspäivä kun rastit ripoteltiin Seinäjoen kaupungille talojen, puutarhojen ja katujen kulmille. Sprintissä juostaan lujaa ja reitinvalinnat pitää tehdä nopeasti. Yhdelläkin sekunnilla voi olla iso merkitys. Mä tykkään sprinteistä, vaikka se onkin niin tosi haavoittuvainen ja koko ajan menee kuin veitsen terällä. Hylättyjä suorituksia tulee normaalia metsäsuunnistusta herkemmin, sillä yksikin kielletyn alueen ylittäminen johtaa siihen. Itse lähdin tekemään hyväksyttyä suoritusta ja juoksemaan niin lujaa kuin kykenen. 
Fin5 4.pv, sprinttikarttaa.
Kuuma oli taas mutta auton mittari näytti "vain" plus 27 astetta! Se oikeasti tuntui viileämmältä kuin edellispäivänä, mutta ei tokikaan kylmältä. Juoda piti taas kunnolla ja sen kummempia lämmittelyjä ei tarvinnut tehdä, mitä nyt vähän jalkoja venytteli omaa lähtöä odotellessa. Ykköselle oli heti pitkähkö väli ja lähdin sen rauhassa menemään samalla karttaan tutustuen. Kakkoselta lähtiessä kartta pyörähti hiukan väärin ja olin juosta hiekkapolun sijaan tielle. Kahden sekunnin pysähdys ja suunnan vaihto. Kolmos rastia lähestyessä lähdin kiertämään rakennuksen sisäpihan kautta, vaikka päätöksen tehtyäni huomasin että toista kautta olisi ollut lyhyempi, mutta menossa jo olin. Tämä rastinväli ratkaisi mun sijoituksen, sillä tällä välillä hävisin voittajalle yli 50 sekuntia, sillä kakkos rastilta olisi pitänyt lähteä tiukemmin kohti polkua, mutta mä en sitä kohtaa huomannut. Kaikki muut rastinvälit, yhtä kahden askeleen suunnan vaihtoa lukuunottamatta, menivät mielestäni hyvin ja nautin kun sain luukuttaa kunnolla menemään. Tulin sarjassani neljänneksi, 58 sekuntia voittajalle jääneenä. Tavoite oli etten häviäisi voittajalle yli minuuttia, joten siinä kyllä onnistuin. Jäi vaan nyt harmittamaan tuo yksi huono rastin väli, mutta juuri tätä sprinttisuunnistus on.
Tyttären viimeinen rasti. Oli muuten sarjansa 4.

Maalissa, suht tyytyväisenä.
Kuuman sprinttikisan jälkeen tyttären kanssa suunnattiin rannalle ystävien kanssa suppailemaan 😊. Mulle tämä oli ensimmäinen kerta ja oli mukavaa. Tytär 8 vee istui laudan nokassa jakaen hyviä ohjeita mihin suuntaan mennään. Kun lopulta uskalsin laudalle nousta seisomaan, mun polvet täräji niin että koko lauta tärisi. Mutta kyllä ne siitä rauhoittui kun vaan rauhassa mentiin. Tytärkin sai kokeilla ja hienostihan se sujui. Joskus pitää mennä uudestaan.
Suppailemassa.
Mutta takaisin suunnistusviikolle ja sen päätöspäivään, joka kisattiin taas Lapualla metsämaastossa. Kilpasarjojen viimeisen päivän lähtöajat määräytyy sen mukaan kuinka edelliset kisat ovat menneet. Kaikkien neljän kisapäivien suoritukset on pisteytetty ja kolmen parhaan päivän suoritus lasketaan ja jollain kaavalla ne pisteet muutetaan ajaksi. Tarkemmin en ole ottanut selvää miten tämä laskutoimitus oikeasti menee. No tämän mukaan mä olin sarjassani neljäntenä ja lähimmät selät olivat 59 sekunnin ja noin 3 minuutin päässä. Ei periaatteessa kaukana, mutta sössiö ei saisi.

Mä pääsin lähtemään metsään puoli kymmeneltä aamulla ja keli oli vielä oikein passeli, jotain plus 23 astetta ja pilvistä. Tuntui niin paljon paremmalta, kun ei ollut jo ennen lähtöä ihan tuskissaan kuumuudesta. Päätös päivän matkana oli pitkä kisa, meidän sarjalla 7 kilometriä. Heti ekalle rastille pitkä väli ja mä lähdin tekemään pitkää kiertoa teitä hyväksikäyttäen. Löysinkin rastille hyvin ja toisellekin napsahti hyvin kohdilleen - hyvä alku siis. Kolmosta lähestyessä, hyvin avonaisessa rinteessä, näin edellä lähteneen selän. Yhdess sitten hiukan haettiin rastia ja loppu matka mentiinkin melko rinta rinnan, hiukan eri reitinvalintojen tehden, mutta kohta taas toinen oli näköetäisyydellä. Kilpakumppanin näkeminen on mun mielestä stressaavaa ja en täysin pysty keskittymään vain omaan tekemiseen. Nytkin kun tiesi, että maaliin pitää ehtiä ennen toista. Ysi rastia jouduin hiukan hakemaan tiheikössä ja luulin toisen nyt päässeen karkaamaan, mutta kohti 10. rastia mentäessä näinkin hänet yhtäkkiä takana vasemmalla puolellani. Sitten tulikin kiire ja pistin viimeisen vaihteen päälle, sillä ohi en enää päästäisi. Takana pysyi ja maaliin tullessa luulin tulleeni kolmanneksi, mutta lopulta olinkin toinen 😅 Toisena metsään lähteneen oon ohittanut jossain kohdassa, vaikka en häntä olekaan nähnyt.
Fin5, 5.päivän kisakartta.
Kuuden päivän sisään 5 suunnistuskisaa helteessä. Tavoite oli keskittyä suunnistamaan, sijoituksista viis. Lopulta kisapäivien edetessä huomasin tavoittelevani sittenkin myös hyvää sijoitusta. Olen tyytyväinen ja helpottunut. Oon myös niin onnellinen tyttäreni ilosta ja onnistumisista, uskon että suunnistuskipinä on roihahtanut hänelläkin 😊

Pari päivää hiukan lepäillään ja seuraava ilmoittautuminen ens viikolle on jo sisällä 😉

~Eija~

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Legoja ja kotimetsä

Jukolan jälkeinen, mun viiden viikon mittaisen kesälomani viimeinen viikko oli pyhitetty lepoviikoksi. Onhan tässä kaksi kuukauttaa kisattu kahta viikonloppua lukuunottamatta joka viikko! Tekee hyvää niin pääkopalle kuin kropalle olla hetki jännittämättä. Oon niin kova jännittämään, että kisan starttia edeltävä olo on niin karsea ja toisaalta kuitenkin se kuuluu niin asiaan. Ja jännityksen määrä voi vaihdella eri kisoissa valtavasti. Eikä pieneltä jännitykseltä säästytty tälläkään viikolla, kun perheenä teimme kovasti odotetun reissun Tanskan Legolandiaan. Lasten jännitys on malttamattomuutta, "koska ollaan perillä" ja "eiiii, näin pitkä jono" -fiiliksiä. Itsellä, kokemattomalla lentokenttä liikkujalla ja tosi huonoa englantia puhuvalla, jännitys näkyy keskittyneenä katseena saapuvat ja lähtevät lennot -tauluissa ajatuksen välillä karatessa miettimään tuliko kaikki mukaan. Mutta kaikki siis meni hyvin ja reissu oli menestys 😅
Legolandia, Billund.
 Meillä oli Helsingistä suorat lennot Tanskan Billundiin, joka sijaitsee Etelä-Tanskassa Jyllannin niemimaalla. Billundissa legoja on joka puolella, ihan joka puolella ja niiden vuoksi sinne matkustetaankin. Lentokenttä oli sopivan kokoinen ja vaikka arvioimmekin alakanttiin majapaikkamme etäisyyden lentokentältä, oli etäisyydet silti inhimmilliset emmekä käyttäneet kohteessa kertaakaan autoa tai taksia. Käveltyä siis tulikin paljon, mutta hyvät kengät jalassa, sopiva vaatetus ja positiivinen mieli, niin eipä se ongelmaksi muodostunut.

Majoituimme Lalandiassa, erittäin viihtyisässä ja sopivan modernissa paritalossa. Joko naapuriasunnon asukkaat olivat harvoin samaan aikaan paikalla tai todella hiljaisia, sillä mitään hälyä ei sieltä kuulunut. Asunnossa oli 6 sänkyä (+pinnasänky jota meidän perhe ei enää tarvitse) kolmessa makuuhuoneessa, kylpyhuone ja poreallas sekä koko huoneiston pituinen tupakeittiö kaikkine varustuksineen. Lakanat ja pyyheliinat toimme omat. Ruokakaupasta ostimme aamu- ja iltapalavärkit ja muutoin kävimme kerran vuorokaudessa muualla syömässä. 
Legolandian Atlantis oli yksi lasten ehdoton suosikki paikka.
 No itse Legolandia...aivan mahtava paikka! Meidän 11, 8 ja 6 vuotiaat olivat juuri kohde yleisöä! Tekemistä ja näkemistä riitti kaikille, myös meille aikuisille. Jokainen löysi oman lempparijuttunsa ja niiden parissa vietettiin sitten enemmän aikaa. Välillä jalkaannuimme kahteen porukkaan, että jokainen ehti kokeilla ja ihailla oman kiinnostuksen kohdettaan. Monet suosittelevat olemaan Legolandiassa kaksi päivää, mutta me päädyimme yhteen. Ja seitsemän tunnin kävelemisen, laitteissa pyörimisen ja rakennelmien ihastelemisen jälkeen olimme tyytyväisiä ja väsyneitä. Ajankohtana kesäkuu oli aivan loistava, sillä jonoja ei ollut lähes nimeksikään ja keli oli just passeli, alle 20 astetta lämmintä vaikkakin oli melko kova tuuli.
Legoista oli rakennettu vaikka mitä esim nuo kirahvit.
Legolandia päivän jälkeen vesileikimme lähemmes 5 tuntia Lalandiassa olevassa kylpylässä, Aquadomessa, joka kuului asunnon hintaan. Hieno paikka sekin! Isossa altaassa aaltoja kunnon meri henkeen, huimia vesiliukumäkiä, vesiratoja ja porealtaita. Löytyi sieltä saunakin, jossa kävimme välillä lämmittelemässä.

Yhden rauhallisen 5 kilometrin juoksulenkin kävin Lalandian mökkikylän ympäri juoksemassa, ihan kokeilemassa miltä jaloissa tuntuu jukolan viikonlopun jälkeen. No eihän se kevyttä ollut ja erityisesti oikea jalka oli kuin puupölkky. Jumissa on paikat ja katsotaan nyt helpottaako normi liikkumisella ja huoltamisella vai marssinko hierottavaksi. Nyt olisi kyllä sopiva tauko kisoista, niin voisi antaa runnoa kunnolla lihaskireydet auki, vaikka kipeää se tekee. 

Sopivasti Suomeen palasimme perinteiseen juhannuskeliin - vettä satoi ja lämpöasteita nippa nappa 10. No ei se meitä haitannut, sillä parasta reissussa on kotiin paluu 😊 Pyykkikone pyörimään, sauna lämpöiseksi, uimaan ja grillailua. On se oma koti aina paras paikka!
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eilen, kun sadettakaan ei enää ollut luvattu, halusin lähteä pienelle lenkille metsään. Poljin naapuri kylän koululle, pyörä parkkiin ja lukkoon ja Ilkanpolun patikkareittiä juoksemaan. Metsä oli kostea muutaman päivän sateen jäljiltä, linnut lauloivat ja oli niin ihanan rauhallista. Asiaan kuuluvasti sain kengät kasteltua, pari kertaa löin varpaani kunnolla kiveen tai puun juurakkoon mutta pystyssä pysyin. Hirven jätöksien kasoja oli muutamat ja mietin mistähän puskasta mua tarkkaillaan. Pelottanut ei, miksi pelottaisi. 
Ilkanpolulla.
Metsän hiljaisuus on niin ihanaa. Pitkospuut, märät suot, kapean polun yli painuvat puun oksat, pusikosta lentoon lehahtavat linnut ja solisevat purot. Ilkanpolku on tästä kohtaa melko tasaista ja helppokulkuista, hyvää fiilistely ja kevyttä lenkkipolkua. Ei taaskaan olisi tehnyt mieli lopettaa, niin hyvä fiilis taas tuli. Jospa tänään uudestaan.
Lenkin jälkeen huippu fiilis!
~Eija~

perjantai 4. elokuuta 2017

Fatbike polkaisu Luostolla

Aamu valkeni aurinkoisena Luostolla, Ukko-Luoston juurella. Mä pomppasin ylös muun perheen vielä nukkuessa. Söin kunnon aamupalan, puin lenkkivaatteet päälle ja hiivin ulos. Lapland Hotelssista olin vuokrannut fatbiken käyttööni kolmeksi tunniksi ja piti päästä pian liikkeelle. 
Ukko-Luosto taustalla.
Etukäteen silmäilin  lenkki vaihtoehtoja maastopyöräreitti-kartalta, jonka sai myös Hotellilta ja sen lisäksi hyviä vinkkejä. Hiukan oli haastavaa tietää kuinka pitkälle ehdin, mutta mahdollisimman pitkälle tietysti. 
Lenkkikavereitani.
Lopulta kiersin Ukko-ja Pikkuluoston, jatkoin Ametistikaivokselta Lampivaaralta kohti Latvavaaraa kiertäen sen. Poljin Rytkimäkurun ja Rytkimäkeron kautta palan matkaa tietä pitkin takaisin Luoston kylkeen. Paljon oli helppo kulkuista baanaa, mutta paljon oli myös todella haastavaa kivikkoa ja juurakkoista polkua. Kun menin vauhdilla alas, opin tietämään että kohta pääsee polkemaan takaisin ylös. 
Taiturointia kivikossa.
Muita polkijoita en nähnyt, mutta monella laavulla näkyi patikoijia. Opasteet olivat mielestäni hyviä ja niitä oli tarpeeksi usein, eksymään en tänään siis päässyt. Pysähtelin kuvaamaa maisemia ja tietysti pyörää. Olisi hienoa omistaa fatbike, mutta toistaiseksi mulla ei ole tarpeeksi aikaa että ehtisin sitä tarpeeksi ulkoiluttamaan. Ehkäpä joskus, oli tämä niin hauskaa ja haastavaa 😊
Kilometrejä kertyi 35 ja aikaa kaikkine pysähdyksineen kului 2 tuntia ja 40 minuuttia. En olisi malttanut lopettaa, mutta oli ehdittävä suihkuun ja pakata tavarat autoon ennen mökin luovutusta.
Matkamme jatkui Saariselälle. Väsy meinasi nujertaa meidät aikuiset perille päästyämme, mutta lasten esimerkkiä seuraten lähdimme kaikki vielä ulkoilemaan. Mä lähdin tutkimaan retkeilypolkuja ja voi ihanuus mitä täältä löytyi! Kiipesin Suomen katon räystäälle, siltä se tuntui. Ihana hiljaisuus ja rauha. Sitä oli mahdotonta kameralla vangita, mutta se tallentui omalle kovalevylleni. 

Katsotaan mitä kerrottavaa viikonlopun suunnistuksista saan kasaan. Ihme kyllä, mua ei vielä tapoihini kuuluen jännitä, mutta ehtiihän sitä sitten huomenna. Kaikkien sarjojen yhteislähtö on klo.14, sekin varmasti omanlaisensa kokemus.

~Eija~

torstai 3. elokuuta 2017

Isokankaan retki matkalla pohjoiseen

Olemme taas matkalla Suomen Lappiin koko perheen voimin. Pääkohde on Saariselkä ja Tunturisuunnistuskisat Kiilopäällä, mutta koska oli mahdollisuus käyttää reissuun useampikin päivä lomien puitteissa, tartuimme tähän ja pakkasimme automme ääriään myöten täyteen ja lähdimme matkaan. Kodista ja meidän pupuistakin pidetään huolta - kiitos M&J ja vanhemmat ☺
Meiltä Saariselälle on  pitkä matka, yli 10 tunnin ajo autolla. Päätimme pätkiä meno matkan ja ensimmäinen pysähdys tuntui sopivalta Oulun seudulla. Lapset ovat koko kesän toivoneet telttayötä ja nyt tuntui sopivalta se toteuttaa. Ennustettiin mukavaa keliä ja Oulun seudulta löytyi useampikin vaihtoehto minne mennä. Suunnittelimme lähtevämme ajoissa kotoa matkaan ja tehdä reippaan pituinen patikointi ja jäädä metsään yöksi. Oulussa Sanginjoen pohjoispuolella sijaitsee Isokankaan luonnonalue ja suosittu retkeily paikka. Valitsimme tämän ensimmäisen päivän kohteeksi.
Vanha niittylato keskellä metsää.
Iloksemme pääsimme autolla Isokankaanjärven rannalla sijaitsevalle laavulle asti. Säästyimme tavaroiden monen kilometrin kantamiselta. Laavulta löytyi nuotiopuut, huussi ja  kaunis järvimaisema. Nappasimme kamerat reppuun ja lähdimme iloisella mielellä matkaan.
Pitkospuut suolla.
Kaunista kangasmaastoa, suoria ja komeita mäntypuita, valtavasti kypsiä mustikoita etteivät lapset millään meinanneet malttaa välillä jatkaa matkaa kun löytyi niiiin suuria yksilöitä. Soita ja kypsyviä lakkoja, liukkaita pitkospuita ja luonnon synnyttämiä tuulenpesiä puissa. Rauhallista, mitä nyt hyttyset kiersivät ympärillä.
Reitti oli tasainen ja helppo kulkuinen, oikein passeli lasten kanssa kierrettäväksi. Sopivia taukopaikkoja oli reitin varrella ja kylttien kilometrit oli mukava nähdä, vaikka oma sporttrackerikin päällä oli. Loppu puolella heitti muutaman piskon niskaan ja ukkonen jyrisi kaukana. Päälle se ei kuitenkaan tullut ja pääsimme reilun 10 kilometrin lenkin jälkeen kuivina leiriytymispaikalle.
Lapset jaksoivat hienosti ja kummasti jäi virtaa vielä laavullakin leikkiä,tuuhastaa nuotiolla ja pulahtivat kaikki kolme turpeiseen järveenkin. Juomavedet hupeni uhkaavasti lapsia putsatessa 😁 
Mäntyjä silmänkantamattomiin...ja mustikoita 😏

Lapset tekivät omat kaarnaveneet ja lähettivät laineille.

Nuotiohetki, rauha ja teltasta kuuluva kikatus.
Suurimmat puiden juuret ja metsän kivet vältettiin ja nukuimme yön hyvin ja sopivan lämminkin oli. Samalle laavulle myöhemmin illalla saapuneet toiset telttailijat olivat jo lähteneet pois meidän vasta heräillessä. Aamupalaa, tavarat kasaan ja matka jatkui Luostolle.
Luostolla minä ja lapset jo valloitimme Luosto tunturin, miehen lähtiessä kalaan. Nyt mökissämme kuuluu tasainen lasten unituhina. Kerätään voimia taas huomisen retkille 😊

~Eija~

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Suovoimaa

Eilinen sade, tihkusta isompaan piskoon oli just passeli keli suotreeneille :) Suohan on pehmeä alusta ja täten lempeä askellukselle ja kuitenkin ihanan upottava, jotta joutuu tekemään selvästi enemmän töitä päästäkseen eteenpäin kuin kovalla tiellä. Reisillä nostellaan jalkoja yli mättäiden, keskivartalolla pidetään yllä tasapainoa ja kädet rytmittävät liikettä. Sauvat kädessä saa vielä enemmän tehoja yläkroppaan. Jalat kastuu, niiden kuuluu kastua, mutta voi ihanaa sitä tunnetta kun ei haittaa enää yhtään että varpaiden välissä loiskuu ;)
Sain seurakseni ihania ystäviäni, joiden kanssa on ennenkin treenailtu yhdessä. Mä olin käynyt etukäteen silmäilemässä suon, tarkistamassa ettei käärmeitä näy ja suunnittelin treenin. Teimme 5 minuutin juoksun/kävelyn x 5 ja juoksujen välissä 3 minuutin tauko. Sade taukosi juoksumme ajaksi, mutta kostea ilma ja reipas meno nostatti kunnon kosteuden kropalle. Parhaimmillaan jalka upposi nilkkaa myöden suopursuihin.

Soilla liikkuminen kuuluu jokamiehenoikeuksiin. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei luontoa, tässä treenissä arvokasta suota saa tärvellä tai tahallaan tuhota. Suon eläimiä, erityisesti pesiviä lintuja ei saa häiritä. Isommat eläimet, karhut, hirvet ja kauriit kyllä väistävät juoksijaa ja todennäköisesti ihmeissään pällistelivät kauempaa, että mitä kummaa tuolla tapahtuu. Hirven jätöksiä löytyi meidänkin reitiltä. Säännöllisille ja järjestetyille suotreeneille tulee olla metsänomistajan lupa.
Heh, yhteinen hyppykuva ;)

Märkää, mutta ei haittaa enää yhtään :D
Ai että mä nautin metsässä olemisesta! Oon aina tykännyt soista, siitä hiljaisuudetsa, karuudesta, kauneudesta ja tuoksuista. Tällä kertaa siellä sai hetken viettää ystävien kanssa. Treenin jälkeen käveleskelimme läpi metsän takaisin ihmisten ilmoille, kengät vedestä lotisten ja silmät loistaen. Suolla palasi rauha ja hiljaisuus.
Me ystävät hyppäsimme lampeen pesemään iholle tarttuneet suomoskat ja saunan lämmössä rentouduimme kuulumisia vaihdellen. Ja tottakai iltaan kuului kunnon iltapala ennen nukkumaan menoa.
Kiitos teille jokaiselle mukavasta illasta <3
Nam, iltapalaa.
Mulla yrittää flunssa päälle :( Jo viikko sitten kurkku oli pari päivää kipeä ja oli lievää tukkoisuutta. Nyt taas limaa nousee ja on hiukan toisen asialla. Taistelen kuitenkin kaikin mahdollisin tietämäni keinoin vastaan ja toivon, että pystyssä pysytään. Tulevana viikonloppuna nimittäin on taas suunnistajan juhannus, joulu ja vappu, nimittäin Jukolan- ja Venlojenviestit Joensuussa. Mulla on luvassa Venlojen viestissä ankkuriosuus, mutta Jukolan viestissä vielä auki mille osuudelle pääsen. Kahtena viime vuonna olen mahtunut suunnistusseurani Jukolajoukkueisiin, mutta nyt miehiä löytyikin täydet joukkueet ja mä jäin varalle. Nyt kuitenkin näyttää siltä että mua ei tarvita ja silti haluan Jukolassakin juosta, joten oon tarjonnut itseäni toiseen joukkueeseen. Katsotaan kuinka käy.

~Eija~