torstai 29. elokuuta 2019

Rasvaa rattaisiin

Vaihteiden vaihtaja oli ihan jumissa, ketjut venyneet reilusti, toinen sisäkumi vinksallaan ja mitähän muuta. Tämä oli tuomio maastopyöräni "katsastus-todistuksessa". Oon kuulemma kisoissa ja muissa pyöräily menoissa antanut toisille huomattavaa etua huono kuntoisella pyörälläni. Voi jehna! 
Mutta tiedättekö, että nyt rullaa taas kuin uusi pyörä! Itse asiassa pyörä näyttääkin ihan uudelta paria itse aiheutettua naarmua lukuunottamatta. Pyörän perusteellisen huollon tehnyt kaverini kaveri oli myös vahannut pyörän rungon, jotta nyt se on paremmassa kunnossa kuin mun auto!
Kyllä taas rullaa ja vaihteet vaihtuu.
Kun kolme vuotta sitten Trek-maastopyöräni ostin, hurjia kilometrejä pyöräilevän työkaverini ohje oli pitää ketjuista ja rattaista huoli. Siis pitää puhtaana ja rasvata. Katsoimme myös joskus jotain Youtube-videoita liittyen ketjujen puhdistukseen ja sain ostoslistan asiallisten aineiden ostoon. Mutta se toteutus onkin sitten toinen. Kyllä mä pesin pyörääni ja rasvasin ketjut, mutta en koskaan ole uskaltanut ottaa mitään osaa irti. En itse asiassa uskalla vaihtaa edes renkaita, kun pelkään että jotain menee rikki. Hassua, sillä uskallan kyllä sitten rymyyttää metsässä polkimet kivikkoja raapien...
Joka ratas rasvattu ja runko vahattu 👌
Onneksi siis on ihmisiä, hyviä ja avuliaita ihmisiä, jotka kehtaavat omalla ajallaan toisen pyörää huoltaa. On luvattu myös opastaa kädestä pitäen rasvaamisen kanssa kunhan saamme sopivan ajan sovittua. Olen niin kiitollinen ja yritän nyt oppia paremmaksi pyörän omistajaksi. Jos ei muuta, niin vien pyöräni ainakin useammin huoltoon, koska en itse osaa tarpeeksi hyvin.
Ihanaa neulaspolkua!
Eilen mulla oli vapaapäivä, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja pyörä kutsui tallissa. Lähdimme lenkille, sellaiselle kunnon maastolenkille pitkästä aikaa. Meiltä reilun neljän kilsan päästä lähtee hyvät lenkkimaastot, joten sinne siis. Metsäteitä ja -polkuja, juurakoita, kiviä, pehmeitä neulaspolkuja ja pitkospuita. Olipa ihanaa ja pyörä toimii kuin unelma. Reilu 30 kilometriä kädet täristen ja selkä väsyen. 
Viikonloppuna oon taas jännän äärellä ja hippusen menen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, sillä edessä olisi kaksi starttia pyöräsuunnistuksen SM-kisoissa Vihdissä. Olen siis valtavan kiinnostunut ja tykkään lajista, mutta en ole siinä hyvä. Vähäinen maastopyöräily kokemus näkyy hiukan varovaisena liikkumisena ja kun vauhdissa pitäisi ehtiä myös lukea karttaa, oon auttamattomasti jäljessä. Mutta oma osaamattomuuteni ei silti ole este osallistumiselle ja siksipä vaan lähden haastamaan itseäni. Ainakin pyörä on nyt iskussa, kaikki muu onkin sitten kiinni pyörän käsittelijästä.
Tulevalle viikonlopulle itse asiassa oli liiankin paljon päällekkäisiä juttuja. Olisi Lakeuden viesti Jurvassa, polkujuoksutapahtuma Seinäjoella ja vielä luokkakokouskin meiltä viiden kilometrin päässä. Silti valitsin vaihtoehdoista sen kauimmaisen 😆

Huomenna perjantaina pakkaamme Marjan, seurakaverini asuntoauton ja lähdemme viettämään naisten viikonloppua. Luvassa on ainakin jännitystä, karttoja, riskuja pyörän pinnoissa, uimista ja juttua maan ja taivaan väliltä. Toivottavasti myös onnistumisia, ruhjeeton kroppa ja ehjä pyörä.

~Eija~

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 
Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.
Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.
Alkupään reitti.
Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 
Loppu pään reitti.
Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!
Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki
Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 
Heini, Päivi, Sai ja minä.
Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!
Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀
Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.
Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~

maanantai 19. elokuuta 2019

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Viimeiset viikot ovat hurahtaneet kesäloman jälkeen työfiiliksiin sopeutumisessa ja suunnistuksen parissa. Toissa viikolla järjestin Sarin kanssa Ylistaron Kilpa-Veljien iltarastit Untamalassa. Iltarastien järjestäminen on yhdenlainen urakka ja kun sen tekee vain kerran vuodessa, tuntuu että ratojen piirrustus- ja tulospalveluohjelmat saa aina opetella uudestaan. Esimerkiksi vuonna 2017 tuli raavittua päätä ja puhkuttua osaamattomuuttani.
Jyrkänne rasti
Onneksi mulla ja Sarilla oli hyvin aikaa valmistella iltarasteja. Onni on myös oma iskä, joka tykkää suunnitella ratoja ja häneltä pyysinkin pisimpien A- ja B-ratojen suunnittelu apua. Sarin kanssa sitten suunniteltiin lyhyemmät lasten radat. Iloksemme saimme myös seuramme parilta muulta aktiivilta puhelimitse ja kädestä pitäen opastusta ratojen piirtämisessä ja tulostamisessa. Lisäksi seurassamme otetaan pikku hiljaa käyttöön rastilippu-palvelua online-tuloksien seurannassa ja siihen saimme myös opastusta. On muuten kätevä ja mukava ohjelma, josta näkyy useiden alueiden iltarastituloksia.
Kartta pinot valmiina suunnistajille.
Rastit vein metsään jo pari viikkoa ennen iltarasteja ja Sarin kanssa vedettiin siima ja vietiin rastireitin rastit edeltävällä viikolla. Rastien viemisessä menee aikaa, kun pitää oikea rastipiste tarkistaa välillä useammastakin suunnasta. Keli sattui kuitenkin ihan nappiin ja vaikka meni myöhään, nautin metsän hiljaisuudesta ja rauhasta. Normaalisti iltarastien ratoja ei koejuosta, mutta tällä kertaa ystäväni siskon perhe oli lomailemassa täälä päin ja he halusivat A-radan käydä kiertämässä. Sain heiltä varmistuksen, että rastit ovat karttaan merkityillä paikoilla ja muutenkin iskän suunnittelema rata oli hyvä.

Työläin ja tuskallisin osuus oli jälleen ratojen piirtely ja siihen liittyvät kikkailut. Tulostamiseen onneksi saimme tosiaan heti apua ja Sari teki hyviä muistiinpanoja, joita voimme sitten ensi vuonna ihmetellä että mitä ihmettä tuo nuoli ja tuo juttu tarkoittaa. Vaikka itse iltarastipäivänä jännitti kuinka koneet toimii ja tuleeko ketään, sujui kaikki kuitenkin oikein hyvin ja osanottajia oli mukavasti. Saimme kaikille tulokset, tulokset nettiin ja vielä päivän päätteeksi ja illan hämärtyessä haimme kaikki rastit ja siiman pois metsästä. Oli helpottunut olo kun vihdoin sai palauttaa kaikki tarvikkeet varastolle ja lähteä kotiin. Ensi vuonna sitten taas.
Sari ja minä :)
Viikko sitten sunnuntaina pääsin järjestäjän roolista takaisin osanottajan rooliin, kun Vähäkyrössä kisattiin aluemestaruus viestit. Ehdin hyvin huoltaa ja kannustaa tyttäriäni heidän suunnistussuorituksissaan ennenkuin itse pääsin pääsarjassa ankkuriosuudelle. Olin jo kuullut että maasto on pienipiirteistä ja hiukan ehkä kartta suurpiirteinen. Ja olihan se sitä. Pientä hakua parille rastille, mutta ihan ok suoritus.

Kakkos rastille mennessä toki tuli todella typerä virhe. Luin kartasta suon, jyrkänteen ja kiven ja tähtäsin että tuolle kivelle menen. Siihen päästyäni rasti ei ollutkaan siinä! Kiersin kiven kaksi kertaa ja ihmettelin kun ei rastia näy. Kävin jyrkänteen päällä kaksi kertaa ja kerran suon reunassa. Lopulta tiirasin karttaa tarkemmin ja tarkistin rastimääritteistä, että mikäs se rastipiste muuten on. No sehän oli kiven takana oleva kumpare. Voi pöö! Ja siellähän se rasti oli, kivestä reilun viiden metrin päässä. Tunsin itseni todella tyhmäksi. Seuraavien rastien rastipisteen muistin tarkistaa.
Maaliin ja tytöt kannustaa.
Ankkuroin joukkueemme sijalle 4., johon olin tyytyväinen. Harmillisen vähän vaan joukkueita saadaan aluemestaruuskisoihin. Nytkin pääsarjassa oli vain 6 ja voittaja joukkue oli ihan ylivoimainen. Veteraanisarjoissa oli vielä vähemmän osallistujia. Ja mun mielestä viestit ovat just parasta!
AM-viesti, ankkuriosuus.
Viime viikolla pääsi pitkästä aikaa sprinttaamaan. Keskiviikkona oli Evijärvi-sprintti ihan kylän keskustassa. Keskellä karttaa halkoi tie, jonka sai ylittää vain kahdesta kohtaa ja suorituksen aikana se tuli ylitettyä neljä kertaa. Tietyt ylityspaikat tuovat paljon kiertoa ja nytkin sai todella juosta. Suunnistus kuitenkin sujui, vaikka radan loppu osassa paristi piti tarkemmin silmäillä karttaa reitin valitsemiseksi. Pohkeissa tuntui juoksu väsymisenä. Kahden kilometrin (linnuntietä) matkalle kiertoineen kului aikaa 12:24. 
Evijärvi sprintti.
Sprintti on hurjan kivaa ja pääsin siinä eilenkin kisaamaan, kun Kristiinankaupungissa järjestettiin alueemme aluemestaruus sprinttikisa. Vettä satoi koko ajan, välillä ihan kaatamalla. Ei siis mikään miellyttävin keli, mutta silti viivalle mennään.

Etukäteen oli luvattu pieniä katuja ja sisäpihoja, kaunista vanhaa kaupunkia. Sitähän se oli, mutta yllätyin miten vähän sisäpihoja lopulta oli käytössä. Muistissa on viime kevään SM-viestit Rauman vanhan kaupungin pikku kaduilla ja kujilla, joilla sai olla todella tarkkana. Eilen rata oli aika simppeli ja kovaa juoksuvauhtia sai pidettyä hyvin yllä. Jälleen paristi jouduin hidastamaan vauhtia, että pystyin varmistamaan reitin mistä olin menossa, mutta muuten sai antaa mennä. Vauhdissa ei aina meinaa kunnolla nähdä pieniä juttuja kartasta. Yhtä reitinvalintaa lukuunottamatta taisin mennä ihan optimireittiä. Jalat tuntuivat paljon paremmilta kuin keskiviikkona Evijärvellä, mutta nyt olinkin ehtinyt tehdä kehonhuoltoa paremmin. Matka oli 2,3km (linnuntietä) ja aikaa kului 9:49 ja tällä suorituksella aluemestaruus voitto D40-sarjassa.
Litimärkänä Kristiinankaupungin sateessa maalissa.
Ja olin muuten ihan litimärkä maaliin päästyäni! Jos ei kesän aikana lenkeillä ja kisoissa ole kastunut kuin kainaloista, niin viime viikolla kastelin itseni varpaista korviin kolmasti. Lenkkareita joutuu kuivattamaan useamman päivän, mutta onneksi kaapista löytyy kakkos lenkkareita.

Ja viime viikon kruunasi Suomen suunnistusjoukkueen hienot vedot MM-kisoissa Norjassa! Saaliina Venla Harjun pronssi keskimatkalta ja miesten hopea viestissä! Aivan mahtavaa!

Alkanut viikko eikä ensi viikkokaan tuo muutoksia siihen mitä lajia kisakalenterista löytyy, sillä tulevana sunnuntaina suunnistetaan suunnistuksen maakuntaviesti ja ensi viikolla pyöräsuunnistusta.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

~Eija~

maanantai 5. elokuuta 2019

Sporttiporukan syksy 2019

Kesä on rallateltu menemään pitkin maita ja mantuja. Sen verran tuli ohjelmaa itselle keksittyä ettei tullut suunnitelmista huolimatta kesällä mitään ohjattua. No nyt kelien viiletessä on aika taas kokoontua yhdessä kohentamaan ja ylläpitämään lihaskuntoa Sporttiporukan henkeen. Pidetään tuttu päivä tiistai ja kello 18.30-19.30 ja Neiron koululla Ilmajoella. Aloitetaan 13.8.2019.

Mennään kuukausi kerrallaan omalla teemalla, mutta joka kerta vaihtuvalla treenillä. Oma liikunta taustasi voi olla ihan minkälainen tahansa, sillä pyrin suunnittelemaan erilaisia vaihtoehtoja erityisesti vaikeampiin liikkeisiin. Kuitenkaan vaikeaa ei ole, sillä esimerkiksi mitään rytmisiä juttuja emme tee eikä etukäteen tarvitse osata mitään erikois juttuja. Jokainen tulee tekemään omaa treeniä.
Ohjelmassa on elokuussa kahvakuulatreenit ulkona. Oma kahvakuula mukaan, eri kokoja kannattaa ottaa ja mulla on jokunen laina kuula saatavilla.

Syyskuun toiminnalliset treenit pitävät nimensä mukaan sisällään monenlaisia treenejä. Ehkä kuvaus kuntopiiri kertoo enemmän. Käytämme erilaisia välineitä ja omaa kehon painoa, teemme moninivelliikkeitä sekä harjoittelemme sekä tasapainoa että reaktiota. Näillä näkymin kaksi ensimmäistä kertaa olemme ulkona, mutta ilmoittelen jos siirrymmekin sisälle aikaisemmin.

Lokakuussa hyödynnämme parasta treenivälinettämme, eli oman kehomme painoa. Luvassa on niin pitoja kuin hiittiä, punnerrusta ja kyykkyjä.

Marraskuussa keskitytään voimaharjoitteluun. Hyödynnämme niin oman kehonpainoa kuin erilaisia vapaita painoja.

Joulukuussa treenaamme vielä yhden kerran ennen kuin rauhoitumme jouluun. Silloin jokainen ottaa mukaan villasukat ja lipsutellaan niillä liikuntasalin lattia kiiltäväksi.
Jokaisella kerralla aluksi lämmittelemme kroppaa. Päätreenin jälkeen palauttelemme ja teemme venyttelyjä vähintään 10 minuuttia, riippuen treenin luonteesta. Kovempi tehoisissa treeneissä työaika on lyhyempi ja palautumiselle annetaan enemmän aikaa. Mukaan tarvitset juotavaa ja halutessasi lisäksi oma jumppapatja ja sisäkengät saliin. Paljain jaloinkin salissa pystyy olemaan.

Sporttiporukan treenit ovat osa Rengon kyläseuran toimintaa.
Hinnasta sen verran, että yksi kerta on 5€ ja viiden kerran sarjalippu on 20€. Maksu paikan päällä käteisellä.
Ohjaajana toimin minä. Useampi vuosi on tullut ryhmää ohjattua ja tykkään tästä kovasti. Samalla on tutustunut oman kyläläisiin ja naapuri kyläläisiin, joita on ollut mukana mukavasti. Yritän keksiä uusiakin juttuja, mutta varmasti toistoakin tulee, toivottavasti kuitenkin saatte sen irti treeneistä mitä toivottekin. Palautetta saa antaa.

Tervetuloa 😊!

~Eija~

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Iltajuoksu Paukanevalla

Kävin torstaina ensimmäisen kerran ultran jälkeen tiellä juoksemassa kevyen kympin. Halusin testata jalkojani, erityisesti tuota rasittunutta oikeaa jalkaani. Kuuden kilometrin jälkeen lievää painetta alkoi polvessa tuntua ja seitsemän kilometrin jälkeen se muuttui kivuksi säteillen sääreen. Harmitti. Lenkin jälkeen tein venyttelyjä ja annoin kylmähoitoa polvelle. Myös haava-polveni kipuili. Haava itsessään on parantunut todella hyvin ja enää peukalon pään kokoinen arpi kiristää ihoa, mutta jotain kipua tuntuu polven sisälläkin. Tämäkin harmitti.

Kuitenkin perjantaina jalat tuntuivat taas paremmilta ja vaikka juoksijanpolvi-polvessa oli lievää painetta, päätin lähteä illalla juoksemaan kovan kympin Komia Paukaneva Night Trailille. Olen ollut tässä tapahtumassa kahtena edellisenäkin vuotena ja se on kyllä aina ollut ihanan kamalaa raastoa, mutta juoksun jälkeen on ollut aina niin hyvä fiilis. Epäilytti kyllä, eikä hetkittäin olisi yhtään huvittanut. Lähdin silti.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Paukanevalla ollaan usein retkeilty lasten kanssa ja siellä on kiva käydä juoksemassakin. Suurin osa 10,2 kilometrin reitistä kulkee pitkospuita pitkin. Leveällä puupaanalla pääsee ohittelemaankin, mutta kapealla normi pitkospuilla ohittelu on lähes mahdotonta. Joten oma sopiva paikka letkassa haetaan heti alussa vajaan kilometrin matkalla. Tuo ensimmäinen kilometri juostaan aina kovaa. Oma keskittyminen meni pitkospuita tuijotellessa, joten ensimmäisen kilometrin kilometrivauhtia en saanut bongattua, mutta kovalta se tuntui. Sen jälkeen se lähtee rullaamaan omalla painollaan. Miesten kärki meni menojaan ja naisten kahden kärjen annoin myös mennä menojaan, sen verran kovaa porukkaa oli. Naisiin kyllä säilyi näköyhteys aina näkötornille asti, sitten ero kasvoi niin suureksi etten enää silmäkulmasta heitä nähnyt.
Kuva; Henri-Matias Latosaari
Näkötornin jälkeen tulee pieni kierros purtsilla ja sitten takaisin samaa pitkospuuta. Tämä on haasteellisin kohta, kun vastaan tulee muita juoksijoita ja pitkospuut ovat niin kapeat. Nyt lisäksi pitkospuut olivat osittain todella huonossa kunnossa ja juoksijoita oli yli 200. Väistellessä oma rytmi meni hetkeksi ihan sekaisin. Useamman kerran piti hypätä sivupuille loikkimaan, sillä vaikka suurin osa vastaantulevista antoi tietä (kiitos), niin silti pelkäsin törmäystä. Tässä kohdassa vauhti hidastui, vaikka sykkeet nousi. Väistelemisen jälkeen oma rytmi pikku hiljaa palautui.
Kuva; KomiaFlow
Metsäisellä lenkillä vauhti ja puhti hetkellisesti tippui. Juoksijanpolvi-jalassa tuli pari vihlaisua polveen ja vasemmassakin jalassa jotain kiristeli. Jännitti kuinka polvi vielä loppu matkalla ehtii kipeytyä ja pitääkö kiriä ettei kukaan tulisi takaa ohi. Pitkospuilla taas sain sopivaa vauhtia päälle ja päätin ettei takaa ohi tulla. 6 kilometrin juoksijat ilmeisesi kuulivat raskaan askellukseni ja hengitykseni jo kaukaa ja antoivat tietä (kiitos). Ilman mitään loppukiriä ehdin maaliin ajassa 43:28 ja naisten sarjan kolmas 😊 Voittajalle jäin tasan kolme minuuttia. Viime vuoden ajasta jäin 27 sekuntia. Mutta jotenkin tuntui että silloin jouduin puristamaan enemmän. Toki silloin oli kova loppukiri, mikä vei mehut lopussa. 
Voittaja Marie Sippus oli palauttelemassa, mutta Sari Anttonen ja minä ehdimme palkintojenjakoon. Kuva; KomiaFlow
Olin todella tyytyväinen juoksuun. Ja olin todella iloinen ettei jalka sitten pahemmin kipeytynyt. Ehkä tuo kovempi vauhti säikäytti koko jalan. Vastaavaa juoksua ei olisi omin päin tullut tähän väliin tehtyä, joten hyvä vauhtikestävyys treeni tästä tuli. Muutenkin pitää pikku hiljaa hermottaa kroppaa hitaasta ja pitkäkestoisesta juoksusta nopeampiin ja lyhyempiin pyrähdyksiin. Toiveissa olisi pystyä tänä syksynä sprinttaamaan vielä lujaa.
Muistolaatta.
Kiitos järjestäjille 😊
Syksy lähestyy.
Mun 40 vuotis juhlavuoden kisatilanne on muuten melko hyvällä mallilla; tällä hetkellä 33 kisa starttia takana. Jos ei mitään sairastumisia ja loukkaantumisia tule, niin 40 heilahtaa täyteen helposti. Mutta startti kerrallaan eteenpäin.

~Eija~