Palautumisesta

 Viimeisen kuukauden aikana eniten multa on kysytty miten olen palautunut. Tuntuu mukavalta, että asia kiinnostaa ja kyselyjen vuoksi on itsekin sitä tullut pohdittua aika paljon. Koettu fyysinen rasitus ja pääkopan haastaminen oli oma kohtaisesti sen verran kova, etten vielä ole täysin palautunut. Se näkyy lenkeillä korkeampana sykkeenä, lenkkien jälkeen voipuneempana olona ja kovempien rypistysten jälkeen voimakkaampana väsymyksenä. Koen tarvitsevani edelleen itselleni normaalia enemmän unta ja ruoka ja herkut maistuu. Kuitenkin koen, että palautuminen etenee ja koviakin sietävä kroppani edelleen palautuu melko nopeasti. Oon viimeisen kuukauden aikana sinnitellyt, erityisesti ekan palautteluviikon aikana kovaa hellettä vastaan, kun tuntui ettei kroppa kestänyt sitä yhtään. Sitten olen pystynyt vetämään kolme kovaa kisaa, joista viimeisin juosten sekä yhden pitkän mäkitreenin. Kaikki nämä tuntuivat jälkeenpäin normaalia rasittavammilta, mutta ei hajottavilta. Ei ole epänormaaleja kipuja tai kolotuksia ja jalkaterissä isovarpaiden ja kantapäiden ihon herkkyyskin on normalisoitumassa. Kaksi varpaankynttä on lähtenyt irti ja veikkaan vielä yhden lähtevän.

Ensimmäinen juoksulenkki oli 11 päivää Nuts300 jälkeen ja oli ihana.

Fyysistä palautumista pystyy seuraamaan erinäisin arvoin, kun urheilukello on aina ranteessa. Se kertoo jotain, mutta se oma olo ja tuntemus kropassa on kelloa merkittävämpi. Oikeasti kello on ollut vähän sekaisinkin, kun se heittelee ylirasituksesta, ylläpitävään ja kehittävään yhden päivän aikanakin. Nuts300 jälkeen kello ilmoitti palautumisajaksi reilu kaksi vuorokautta ja sitten välillä töihin polkemisen (reipas 30min) jälkeen saman ajan. Palautumisaikaa enemmän seuraan miten saan nukutuksi ja kuinka sykkeet arjessa menee. Henkinen stressi ja kiire nostaa sykettä ja pitkään jatkuessa sen vuoksi myös fyysinen palautuminen hidastuu.

Urheilukellon HRV tarkoittaa sykevälivaihtelua, eli sydämen lyöntien välistä vaihtelua. Syke saa nousta korkealle, mutta sen pitää myös palata alas. Sykevaihtelu kertoo tiedostamattoman hermoston toiminnasta, eli miten kroppa palautuu ja miten kestää stressiä.

Nuts300 jälkeen sain nukuttua yöni yllättävän hyvin, ei toki heti entisellään, mutta heti lupaavaan suuntaan. Hrv vajosi alas, mutta lähti nopeasti nousuun. Tietysti olin niin äärettömän väsynyt, että uni tuli helposti, niin yöunille kuin päiväunille. Nukuin päiväuniakin parin viikon ajan aina kun se oli mahdollista, mutta nyt ei enää tarvitse, vaikka joskus on ihanaa aamuvuoron jälkeen oikaista hetkeksi aikaa. Ehkä yllättävintä tässä palautumisessa on ollut maaliin tulon jälkeisen viikon alakuloisuus. Tätä on todella vaikea selittää, mutta olin oikeasti alakuloinen ja itkuherkkä, jota en tavallisesti ole. Juoksusta jutellessa usein pillahdin itkuun enkä oikein osannut selittää miksi. Kuitenkin pääsin tavoitteeseen, eli maaliin ja vielä sen ajan puitteissa jota olin itselleni haarukoinut. Tulosluettelossa näytti hyvältä; naisten kakkonen ja kokonaistuloksissa 7. Kuitenkin olin jotenkin niin revitty, sellaiset henkiset haavat ihan auki. Koin myös pettymystä itseeni, erityisesti siksi kun olin aiheuttanut valtavaa huolta läheisille ja monelle muulle, kun olin hoiperrellut viimeisiä kilometrejä maaliin. En halua aiheuttaa kenellekään huolta, sillä tässä maailmassa ja jokaisen elämässä on jo tarpeeksi oikeitakin murheita. Tämän käsittely on ottanut oman aikansa, mutta kuopasta on noustu ja tuntuu, että olen taas oma itseni.

Mua haastateltiin Ilmajoki-lehteen sopivasti kun olin noussut alakulosta taas omaksi itsekseni.

SM-parisprinttiviestin finaalissa oli kaksi emittagia varmistamassa leimauksen.

Reipas viikko sitten tarvittiin niin fyysistä kovuutta kuin henkistä rauhaa, kun osallistuin Kurikassa suunnistuksen SM-sprinttiviestiin Eero parina. Ikämme riitti D/H45 sarjaan, joka oli nuorin ikäsarja. Kisa sisälsi vapaaehtoisen karsinnan (meitä oli vain 20 joukkuetta, joten todellista karsintaa ei tarvinnut) ja itse finaalissa kaksi osuutta molemmilla. Karsinnassa oli tarkoitus juosta rennon reippaasti, mutta otin aivan liian lujaa. Keuhkoissa tuntui ja jo ekalla rastilla nyrjäytin nilkkani. Jännitin jäikö kaikki paukut karsintaan ja kuinka nilkka tuntuisi finaalissa, koska siihen sattui rauhassa istuskellessakin.

Finaalissa naiset aloittivat ja ampaisin tutusti liikkeelle ja K-rastin jälkeen olin Rantasen Merjan (entinen maajoukkuesuunnistaja) perässä. Tajusin, että meillä on sama hajonta. Lähes loppupään rasteille asti näin Merjan, mutta kyllä se kovaa juoksee. No niin juoksin mäkin omaa kovaa ja keuhkot oli ihan riekaleina, onneksi nilkka ei vaivannut yhtään. Viidentenä vaihtoon, 11 sekuntia Merjaan, eli kärkeen.

Eero toi hyvin varmalla juoksullaan ja sitten pääsin mä omalle toiselle osuudelleni. Samoilla sekunneilla lähti toinenkin nainen, mutta meillä oli eri hajonta, eikä saatu toisistamme kirittäjiä. Ei saanut enää niin hyvin irti itsestään ja kaksi mielestäni huonoa reitinvalintaa tein. Kuitenkin aivan kelpo suoritus muuten, minuutin verran hitaampana kuin kärki, viidentenä edelleen. Ja Eero piti sijan ja päästiin kymppisakki tavoitteeseen kirkkaasti.

Omalta kakkos osuudelta, eli viestin kolmos osuudelta vaihtoon. kuva; Maarit.

Sprintti on niin kivaa vaikka raakaa, mutta hyvin sain itsestäni revittyä irti sen minkä oli revittävissä. En tiedä olisinko täysin palautuneena pystynyt yhtään sen parempaan. Mutta kivaa oli ja tulos oli hyvä!

Mä ja Ninni käytiin Malminkartanon portaissa.

Hassua, että sitä kuvailee kivaksi sitä kun joutuu koville. Mä ja Ninni meinaan tehtiin melko kova mäkitreeni viime perjantaina Helsingissä Malminkartanonportaissa ja vaikka nyt on kolmatta päivää etureidet ja sääret niin julmetun kipeät, muistan treenin kivaksi. Tietääpä jotain tehneensä ja tietää mitä pitää tehdä lisää ettei lihakset tulisi näin kipeäksi. Viime viikonloppu olikin ainut viikonloppu tässä keskellä kaikkia kivoja kisoja, kun ei ollut mitään kisaa. No sitten me mennään Ninnin kanssa vetämään mäkeen itsemme ihan kipsiin, heh 😂 No oli kuitenkin kivaa!

Syöminen on ollut osa palautumista.

Kivalla tavalla kiireinen syksy on tulossa, sillä paljon on kisoja joihin osallistun, suurimpaan osaan ilman mitään tiukkoja tavoitteita. Lisäksi oon aloittamassa vuoden kestävän opiskelun ja se tulee rajoittamaan todennäköisesti aivan liikaa mun urheilemistani, joten saa nähdä kuinka sen asian kanssa tuun pärjäämään.

~Eija~

Kainuun rastiviikko 2025

 Kainuun rastiviikko oli viime viikolla Sotkamossa. Tänä vuonna pääsimme taas osallistumaan, koska mun kesäloma osuu heinäkuulle. Seuraavan kerran sitten taas kolmen vuoden päästä, sillä meillä on töissä kiertävät kesälomavuorot ja ilman lomaa ei tänne vapaiden turvin millään pysty, ei ainakaan koko viikolle. Rastiviikko sisältää neljä tossusuunnistus starttia ja lisäksi on mahdollisuus neljään pyöräsuunnistus starttiin ja mä olin molemmissa.

Ensimmäinen tossusuunnistuskisa oli sunnuntaina vesisateessa. Lähtöpaikalle johtava polku meni aivan kuralle ja sai tehdä töitä että pysyi lämpöisenä ennen omaan lähtöä. Itse suunnistin omassa sarjassani D45A. Vaihtoehtona olisi myös oman ikäsarjan lyhyempi matka tai kuntosarjat.

No ensimmäinen kisa oli hiukan järkyttävä, sillä maasto oli haastava. Tiukkaa rinnettä 5 metrin käyrävälillä (meillä päin käyräväli on yleensä 2,5 metriä), paljon tavaraa kartalla ja luonnollisesti myös metsässä. Kasvillisuus oli niin vihreää, ettei ympärilleen kunnolla nähnyt. Ja tuo sade teki omalla kohdalla haastetta, sillä koin että sen vuoksi näin vielä huonommin. Tuli virhettä, ei onneksi mitään aivan voi valtavaa, mutta harmitti ne silti. Jonkun välin piti mennä ihan kävellen nenä kartassa, että pysyi käyrillä. Yllätyksekseni olin sarjani 8. ja meitä oli yli 30.

Oi miksi teen virheitä helpoille rasteille!??

Tossusuunnistus välipäivän jälkeen oli seuraava kisa ja nyt osasi jo varautua mitä on luvassa ja meni paremmin. Maastokin oli hiukan helpompaa, sijoitus 8. Kolmas kisamaasto oli viikon helpoin, mutta sitten teinkin kolmelle rastille hirveitä virheitä. Suunnan kanssa oli ongelmaa ja sitten selkeästi luin karttaa huolimattomasti. Harmitti todella paljon, vaikka sija oli 10. ja pidin yhteistuloksissa vielä 8. sijani.

Yksi niistä harvinaisista, jotka pääsi KRV:llä kiertämään neljännen osakilpailun. Olin ihan läpimärkä!

Neljäs ja viimeinen kisapäivä valkeni sateisena ja oli ennustettu reipasta Ulla-myrskyä. Oli aika kurjaa lähteä suunnistamaan, kun tiesi kastuvansa ihan läpimäräksi. Ja näinhän siinä kävi, että jo lähtöpaikalle hölkkäillessä paitaa sai vääntää vedestä ja alkoi hytistä kylmästä, ukkonen paukutti taivaalla. Jotain hässäkkää oli lähdössä ja kuulin, että kisaa oltiin siirtämässä kahdella tunnilla. Me hiukan protestoimme, että osan meistä pitää vielä ehtiä pyöräsuunnistamaan. Kutsumista lähtökarsinaan jatkettiin ja kun olin emit-nollauksessa, takaa kuului loppu porukalle, että kisaa siirretään. Meidät, jotka oli jo kutsuttu, päästettiin metsään. Olin siis alkupäässä kisaa lähtemässä.

Vettä tosiaan tuli koko ajan ja ukkonen räiskyi, mutta ei se pelottanut. Enemmän jännitti kuinka löydän rastit ja joutuuko metsässä palloilemaan ihan yksin, kun ei perästä ketään tule. No lopulta metsässä näkyi tasaisesti muitakin ja rastithan sitten löytyikin oikein mukavasti, toki osaa lähestyin jälleen ihan kävelyvauhtia pysyäkseni kartalla. Loppu radasta homma helpottui kun tarjoiltiin polkuvaihtoehtoa. Tämä viimeinen suunnistus menikin tosi hyvin ja hiukan harmitti, että lopulta koko kisa oli peruttu kovan kelin vuoksi. Mun sarjassa vain kolme ehti lähteä metsään ja vain me saimme tuloksen. Yhteistuloksissa kolmannen osakilpailun tulos jäi voimaan, eli olin 8.

Kuva: Touho Häkkinen

Tossusuunnistuksen rinnalla kisattiin myös Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko. Neljä osakilpailua tässäkin, joista eka ja vipa samana päivänä tossun kanssa, mutta muut toistensa välipäivinä. Pyöräsuunnistuksessa sujui tosi hyvin, vaikka kyllähän viikon edetessä kropassa ja erityisesti reisissä alkoi tuntua. Oli kova vauhtista ja nopeatempoista sprinttiä, kaksi keskimatkan kisaa ja kauniissa kangasmaastossa pitkämatka. D45 sarjassa voittoja napsahteli ja pääsin palkintojen jakoonkin. Kokonaiskisan voitto oli lähes varma, jos en jotenkin totaalisesti ryssi.

Kuva: Touho Häkkinen

Pääsin pyöräsuunnistuksessa palkintojenjakoon.

No kyllähän mä sen sitten ryssin, kun viimeisessä kisassa, tuona Ulla-myrsky päivänä jätin koko rastiviikon viimeisen rastin leimaamatta ja sain hylsyn. Vaikka viimeinen tossukisa peruttiin, pyöräsuunnistuskisa saatiin vedettyä. Vettähän tuli ihan kiitettävästi ja olin kylmissäni jo ennen lähtöä. Vuokatin urheiluopiston lähimaasto oli odotetusti polkuviidakkoa, mutta yritin keskittyä oleellisiin polkuihin ja välttämään syheriköt. Mulle tulikin sitten isot virheet 5. ja 6.:lle rasteille. Luin huonosti karttaa ja vitoselle mentäessä hairahduin hetkellisesti lukemaan reittiä takaisin ykköselle ja sen jälkeen vielä kutoselle, kunnes hoksasin, että vitoselle oon menossa. Siinä tuhrautua hirveästi aikaa ja useampi kirosana. Homma ei oikein tämän jälkeen kulkenut ja olo oli sähläävä. Mun oli hirveän kylmä, olisi pitänyt laittaa edes pitkälahkeiset housut jalkaan. 

Viimeiset rastit oli edessä ja olin niin helpottunut että pääsen maaliin. Niin kovaa kuin mahdollista kohti maalilinjaa. Kone sitten herjasi, että jotain ongelmaa on ja ilmeni, että 100 metrin päässä ollut viimeinen rasti on leimaamatta. Tajusin etten tosiaankaan ollut edes tarkistanut vilkkuuko emiTag, vaan mulla oli kauhea kiire maaliin. Kyllä otti päähän, aivan hirveästi. Heitin läpimärkien vaatteiden päälle sadekamppeet ja äkkiä kämpille kuumaan suihkuun.

Aarrrggh, mun inhokkia, polkuviidakkoa.

Ärsyttää toki edelleen tuollainen typerä virhe, ettei tarkista leimausta kunnolla, mutta tunnistan olleeni niin kylmissäni ja oli vain kiire pois. Ja ärsytys on jo lieventynyt, sillä tällaista tämä välillä on, näitä sattuu monille. Onneksi kyseessä ei ollut SM-kisa tai jotenkin muuten tosi tärkeä kisa. Hyvä oppi ja muistutus oli itselle, että vaikka olisi kuinka epämukava olo, niin loppuun asti vaan tarkkana.

Mun ja tyttären viikon kartat.

Rastiviikko oli mukava, vaikka kelit eivät päivää kahta lukuun ottamatta hellineet. Suunnistamisen lisäksi tämä oli lomareissu ja mukana oli esikoista lukuun ottamatta muu perhe ja tyttären ystävä. Nuoret toki tekivät omiaan, mutta yhdessä käytiin keilaamassa, frisbeetä heittelemässä, kävelemässä näköalapaikalle ja uimassa. Ninni oli osan oman perheen kanssa myös osan rastiviikosta ja Ninnin ja hänen poikansa kanssa käytiin Hiidenportin kansallispuistossa. Nukuin viikon yllättävän hyvin, vaikka meidän vuokrakämpässä oli kuuma.

Kuva; Ninni. Hiidenportin kansallispuistossa.

Komeaa rotkoa oli, mutta ei ne kuvissa näy.

Yksi kansallispuisto taas käyty.

Frisbeessä oon hirveän huono, mutta en sentään kadottanut ainuttakaan kiekkoa ja kerran osuin mieheeni...

Vuokatin rinteillä on kaunista ja hyvät nousumetrit.

SM-pysu Ylöjärvellä

Mun tämän vuoden pyöräsuunnistuksen tärkeimmät kisat kisattiin viime viikonloppuna Ylöjärvellä. Tärkeimmäksi niitä ei tehnyt kisamatkat, jotka olivat sprintti ja pitkämatka tai itse paikka, vaan puhtaasti oma kunto. Nyt tiesin olevani fyysisesti parhaimmassa omassa kisakunnossani, mutta heinä- ja elokuun kisoissa en todennäköisesti sitä ole. Tässä välissä kun on Nuts300 seikkailtavana ja jos sen maaliin asti pääsen, voi siitä reippaan viikon päästä tehdä tiukkaa jo yksistään pyöräilykenkien saaminen jalkaan saatikka että reisissä on puhtia. 

Meillä nyt pramea kulkupeli kisoissa, kun Ninni vaihtoi autoa. 

No vaikka fyysinen kunto lupaili hyvää, laittoi suunnistus rutiinien puuttuminen jännitystä ilmaan. Tässä keväällä olin ehtinyt muutaman kerran käydä tossusuunnistamassa metsässä ja kerran pyöräsuunnistamassa. Sitä kuvittelisi, että kun kerran oppii suunnistamaan, sitä aina osaa, mutta ei se aivan niin mene. Kartan lukeminen vaatii jatkuvaa tekemistä ja se tuntuma herkästi katoaa jos ei sitä tee. Ja siis tottakai osaan kompassia käyttää ja karttaa lukea, mutta se sujuvuus kärsii. Tämän vuoksi monet treenaa kartan kanssa läpi vuoden kuinka kenellekin on mahdollista. 

Mä, Ninni ja Hanna.

Suo, Säntti ja Pää porukalla oltiin liikenteessä, sillä parasta näissä reissussa on yhdessä meneminen, tekeminen ja oleminen. Ei tarvitse yksin jännittää ja kisan jälkeen spekuloida reitinvalintoja ja puhkua virheitä ja onnistumisia. Keli oli niin lauantaina kuin sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen, mutta pohjoisen puolen tuuli oli kylmä. Itse lähdin pitkillä pultuilla ja hihoilla kisaan ja hanskatkin olisi ollut ihan jees. Lähdössä tärisin vilun lisäksi jännityksestä. Kisojen vihoviimeisenä lähtijänä (molempina päivinä) oli edessä vain kiinni otettavia. Viimeisenä lähtijänä olin toki myös jo kuullut muiden sarjojen suunnistajilta, että alkuun on luvassa suopätkää ja sitten on polkuviidakkoa.

kuva: Hanna H.

Sprintissä D45 sarjan matka oli lyhintä reittiä vain reipas 6km. Suoalueella varmistelin ja jouduin pysähtelemään usein. 7. rastille tuli virhe ja 8. rastilla kartan vaihtoon meni turkasen paljon aikaa ja lähtö ko rastilta oli huono ja vaihdoin reittisuunnitelmaa kun en yhtä polkua löytänyt. Muuten meni ihan hyvin ja hidastelin tarvittaessa kun koin epävarmuutta. Maaliin päästyäni kuulutettiin mun voittaneen hopeaa, 15 sekuntia voittajalle hävinneenä!! Huh, olin niin helpottunut ja iloinen, sillä mitalia täältä oltiin lähdettykin hakemaan. Ja suureksi ilokseni Ninni voitti pronssia!!

Mun reitin pääsee katsomaan liveloxista.

D45 sarjan SM-sprintin mitalistit mä, Dina ja Ninni.

Yövyimme Tampereella, joten illalla ehti käydä vielä kevyellä lenkillä ja syömässä. Sitten taas sunnuntaina uhkuen pitkänmatkan kisaan. Oletin, että nyt on helpompaa suunnistusta ja pitää vaan osata tehdä järkeviä reitinvalintoja ja jaksaa polkea. Lyhintä reittiä matka oli reipas 22km. 

Reissu olikin odotettua rankempi kaikilta osa-alueilta. Heti oli haastavia rastipisteitä polkusyheriköissä ja epävarmuutta oli kakkoselle ja sen jälkeen teinkin ennen ja jälkeen kolmosen virhettä. Myöhemmin lisää huonoja lähtöjä rastilta, erityisesti ekan kartanvaihdon jälkeen rastilta kuusi. Harjua sai nousta ja laskea, jalat huusivat hoosiannaa. Perhoslenkeillä (rasteilla 8-16) näin sarjani muita naisia ja se antoi puhtia, että en paina siellä yksin. Muutenhan ei kisan tilanteesta tiennyt mitään. Onneksi painoin loppuun asti enkä jäänyt harmittelemaan suuremmin useita virheitäni, sillä maalissa sain kuulla että voitin 😀 Tällä kertaa toiseksi tulleeseen Jenniin oli 50 sekuntia. Olin siis saanut Jennin kiinni ja mennyt ohikin, mutta mun tyhmä virhe 18.rastille oli viedä multa kisan kärkipaikan. Ai että lopputulos tuntui hyvältä ja helpottuneelta. Meidän sarjassa on niin kovaa porukkaa, että homma on pienestä kiinni.

Mun pitkänmatkan reitin pääsee katsomaan myös liveloxista.

Kiitos Ninnille ja Hannalle taas kerran kivasta reissusta!

D45 sarjan SM-pitkänmatkan mitalistit, Jenni, mä ja Dina (joka ei ehtinyt palkintojenjakoon).

Olihan puhki poikki olo kisan jälkeen ja vielä seuraavat pari päivää. Erityisesti sunnuntain pitkämatka haastoi niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Onneksi isommilta vammoilta vältyin, vaikka molempina päivinä kerran kaaduin. Myös pyörä pysyi ehjänä. Kotiin ehdittyä siellä odotti äitienpäivän kunniaksi kukkia, suklaata ja lämmin palju.

Viikon päästä lähden tossusuunnistuksen SM-keskimatkan kisaan Outokumpuun. Tavoitteet siellä onkin sitten ihan erilaiset kuin pyöräsuunnistuskisoissa, nimittäin hyvä oma suoritus ilman isoja pummeja ja toivottavasti A-finaaliin. Mun sarjaan on ilmoittautunut yli 50 naista, mikä on valtavan hieno määrä. Tämä on mun mielestä niin hienoa, etä veteraanisarjalaisillekin järjestetään mahdollisuus SM kisoihin hienoissa maastoissa ja hyvillä kartoilla. Mutta tästä reissusta sitten postausta reissun jälkeen.

~Eija~

Yö-Rogaining Pirkanmaalla

 Marraskuun toisena viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä Suo, Säntti ja Pää oli pitkästä aikaa liikkeellä, kun Pirkanmaalla järjestettiin Yö-Rogaining. Viime vuonna osallistuin Ninnin kanssa ja tänä vuonna myös Hanna pääsi mukaan 8 tunnin fillarisarjaan. Tänä vuonna kun jäi kaikki seikkailukisat välistä päällekkäisyyksien ja muiden juttujen vuoksi, oli todella kiva päästä kuitenkin tähän tapahtumaan. Tulevaisuudessa kuitenkin on tavoitteena osallistua vielä tällä porukalla mm seikkailukisoihin ja tällainen rogaining tapahtuma sopii tosi hyvin teemaan.

Tavarat kasaan.

Tuttuun tapaan kotona kasasin tavaroita levälleen ennen pakkaamista, että näen onko kaikki tarpeellinen mukana. Pyörän ja siihen kuuluvien varusteiden kuten kypärän ja valojen lisäksi tutusti mukaan otin ea-tarvikkeet ja kompassin, jotka on usein mun vastuulla. Mm. pumpun ja pyörän korjaus tarvikkeet ottaa Ninni. Energiaa ja evästä, vaihtovaatteet ja reittisuunnittelua varten nuppineuloja, viivoitin, nauhaa ja alleviivauskyniä. Kuvan nappasin ihan sen vuoksi, että seuraavalla kerralla on taas helpompi miettiä tavarat, kun tarvitsee vain katsoa kuvaa.

Kisakeskuksen paikka julkaistiin vajaa viikko ennen tapahtumaa. Sääksjärven koululla Lempäälässä oli isosti sisätilaa, jossa varattiin itsellemme pöytä paikka ja odoteltiin karttojen saamista. Se oli tasan klo.20 kun saatiin kartat ja sitten oli kaksi tuntia aikaa suunnitella mitä rasteja lähdetään hakemaan.

Tämä vaihe sujuu meiltä nykyään tosi hyvin. Rauhassa ensin silmäillään koko karttaa ja rastipisteitä. Sitten merkitään kaikki 7 ja 9, eli isoimmat rastipisteet. Sitten hahmotetaan reitti vaihtoehtoja, vähän mittaillaan matkaa ja tutkaillaan millaista maastoa siinä on. Pienimmille poluille ei lähdetä. Saatiin tehtyä hyvä reittisuunnitelma ja loppuun parikin vaihtoehtoa mitä tehdään. Itse arvioin, että ei millään ehditä lopussa niin paljon kuin villeimmässä suunnitelmassa kaavailtiin, mutta kuinka väärässä olinkaan.

Reittisuunnittelua.

Reittisuunnitelmaa tehdessä samalla syötiin ja juotiin. Ennen starttia vielä vessassa käynti ja reput selkään. Keli oli lämmin, eikä satanut. Porukkaa oli paljon. Tapahtumassa ei eritellä nais- ja miesjoukkueita eikä sekajoukkueita, vaan kaikki kisaa samassa sarjassa. Hienoa katsoa miten kauaksi taakse maajoukkue pyöräsuunnistajia ja seikkailu-urheilijoita jäämme, parhaamme kuitenkin teemme.

Lähtö klo.22.

Oltiin puhuttu, että nyt otetaan alku rauhallisesti, koska olemme sen niin usein ryssineet hätiköimällä. Yrityksestä huolimatta jälleen meni pieneksi sekoiluksi. Se on uskomatonta kuinka toiset kilpailijat vierellä sekoittavat oman tekemisen ja on sellainen ihme kiire tekemisessä. Ekalle rastille pieni virhe, joka tuli toisten perässä mennessä, vaikka itse tiedosti ettei tästä kyllä omasta mielestä pitänyt vielä mennä. No ei iso juttu, mutta ärsytti se. Lopulta päästiin toisista fillaroijista eroon, kun ei haettu yhtä 5 pisteen rastia ja ehkä kaikki muuta samaan suuntaan lähteneistä sen haki. Jälkikäteen ajateltuna meidänkin olisi se ollut järkevä hakea, koska oli melko lähellä isoa tietä, mutta se hyvä puoli että päästiin tekemään omaa juttua. Homma rauhoittui, vaikka myöhemmin vielä pieniä sekoiluja oli. 

Oli tosi tärkeää lukea rastimääritteet, sillä vain ne lukemalla saattoi löytää missä rasti todella on. Normaaleja  suunnistukseen kuuluvia rastilippuja ei ollut, vaan rastipisteessä oli punainen kuitunauha ja QR-koodi, joka piti kännykässä olevalla appilla leimata. Joillain rasteilla rastia sai todella etsiä ja rastimääritteen ymmärtäminen oli tärkeää. Esimerkiksi keskellä yötä oli jotenkin kovin vaikeaa ymmärtää mitä tarkoittaa "itäisen puoleisen sillan kolmas ratapölkky" vai miten se nyt olikaan kirjoitettu. Kompassilla piti tarkistaa missä on itä ja vasta sitten hoksasi pimeässä että ihan vieressä on toinen silta, mutta sitten piti miettiä mikä on ratapölkky. Pääsimme jyvälle ja löytyihän se, mutta meni jokunen minuutti. Sitten oli sellaisia ihan bingo osumisia, että juuri oikealla hetkellä pysähdyttiin tarkistamaan paikkaa ja rasti oli ihan viereisen kiven takana kuusessa. 

Rastipiste.

Homma kuitenkin eteni ja reittisuunnitelmiin alettiin pian puolen välin jälkeen jo tekemään muutoksia. Ne oli hyviä muutoksia ja yllätyin miten hyvin oltiin ehditty. Vielä paremmalla keskittymisellä oltaisiin tehty vielä järkevämpiäkin reitinvalintoja ja ainakin yksi pitkähkö turhah kierto tuli. Onneksi kaikki jaksoimme hyvin ja aina joku oli 100% kartalla jos kaksi muuta ei ollut. 

Pikkuisen rapainen pyörä.

Maaliin tultiin 8 tunnin aikarajoissa, pyörät niin kuraisina ja naiset melko väsyneinä. Huulet olivat taas niin rohtuneet ja nälkä kurni vatsaa. Pyöräilykilometrejä kertyi 117, nousumetrejä lähes 1300. Pisteitä saatiin 305 ja sijoituimme 14., paras täys naisjoukkue. Kokonaisuudessaan joukkueita 8 tunnin fillarisarjassa oli 56. Olimme omaan tulokseen erittäin tyytyväisiä.

Urakan jälkeen oli todella väsy. Osallistumismaksuun kuului aamupala läheisellä ABC:llä ja käytiin siellä ja sitten ajeltiin kotiin. Silmiä kirveli ja päässä humisi, mutta hereillä selvittiin kotiin. Mulla alkoi heti perään kolmen yövuoron putki ja toipumisessa valvomisesta meni sen vuoksi todella pitkään. Onneksi paikan päällä sai pestyä pyörän jo melko hyvin, mutta tarkempi pesu on edelleen tekemättä...

~Eija~

SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~

25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Syyskuulumisia

 Kuulumisia.

Storsandin hiekkaranta UudessaKaarlepyyssä.

Syksyhän on ollut aivan kelpo tähän mennessä kelien ja omien liikkumisien osalta. Omalla syyskuun ekan viikon lomalla oli niin lämmin, että hetkittäin luuli olevan heinäkuu. Se viikko oli täynnä suunnistusta ja mm. Uudessakaarlepyyssä kävin tyttärieni kanssa Koululiikuntaliiton suunnistuskoissa, mä huoltajan roolissa. Ensimmäistä kertaa piipahdimme illalla Storsandin hiekkarannalla. Oli kaunis paikka ja rauhallista. Sai kävellä kymmeniä metrejä ennen kuin pystyi uimaan. Upea ranta.

Samalla viikolla suunnistusseuramme järjesti lasten Kompassi suunnistustapahtuman ja mä olin ensimmäistä kertaa kisoissa ratamestarina. Onneksi kaikki meni hyvin eikä korviini kantautunut sen kummemmin palautetta, joten kaikki ehkä olivat semi tyytyväisiä.

Niin ja suunnistusta on ollut joka viikko. Mm. kävin vanhimman tyttäreni kanssa Rautalammella SM-keskimatkan kisassa, jossa menestystä ei tullut, vaan sijoituin 7 minuutin pummailuillani sarjani puolen välin (32.) paikkeille. Silti oli mukavaa osallistua, sillä maasto oli hieno, kartta hyvä ja ajoittain suunnistus sujui oikein mallikkaasti. 

SM-kisoissa oli kosteaa ja kuraista, mutta mukavaa.

Yösuunnistamassakin oon ehtinyt käydä. 

Kauhavalla.

Harmillisesti työt haittaa toisinaan harrastuksia ja EP:n suunnistuksen yöcupin kaikkiin kilpailuihin en pääse mukaan. Kahdessa ensimmäisessä olin Kortesjärvellä ja Kauhavalla, mutta muut jää väliin työvuorojen vuoksi. Oman seuramme cupin kisan A-radan kävin kiertämässä cupin kisan jälkeisenä päivänä auringon valossa. Olihan loistava keli (kirjaimellisesti), hyvä kartta ja oivallinen rata.

Päivan valossa yöcupin radalla.

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu.

Mulle vaikeimmat kuukaudet ovat edessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun on niin ankeaa. Onneksi tässä on kaikkea kivaa tekemistä, että ehkä pääsen kurjuuden yli hyppäämään ihan yllättäen. Tulevana viikonloppuna lähden tyttäreni kanssa Ruotsiin 25Manna suunnistustapahtumaan. Viikon päästä on suunnistuksen SM erikoispitkä Seinäjoella, ei siis mene matkustamiseen "yhtään" aikaa. Kerrankin suunnistusreissussa menee enemmän aikaa itse suorituksessa kuin kisapaikalle matkustamisessa. Erikoispitkän jälkeisellä viikolla on varattuna aika syketasotestiin ja saman viikon lauantaina on Komia Ilkanpolku. Siitä viikko niin on suunnistusseuramme järjestämä Lepokallionlenkin polkujuoksutapahtuma ja siitä viikko eteenpäin niin Suo, Säntti ja Pää -jengi osallistuu MTB yö-rogaining kisaan. No sittenhän ollaankin jo pitkällä marraskuussa, joten mukavissa merkeissä tämä sujuu ihan varmasti.

Kankean treenikesän jälkeen oon päässyt toden teolla kiinni treenaamiseenkin ja on tuntunut niin innostavalta. Tuleva syketasotesti jännittää, mutta tulee antamaan hyvän välineen mitä ja miten tehdä eteenpäin. Niin, mulla on suunnitelmia jo pidemmällekin kuin marraskuuhun asti. Sellaisia, joita ei voi ihan vielä sanoa ääneen, mutta joita oon hiukan kuiskannut joidenkin korviin. Kerron heti lisää, kun aika on oikea ja toivon itsekin että jaksaisin matkasta kirjoittaa tänne muistiin useammin ja enemmän ihan itseänikin varten.

Polkujuoksuryhmän kanssa Pajuluoman varrella.

Kohta on kuitenkin talvi. Siitä selvä merkki on pimeiden ja kylmien öiden lisäksi Seinäjoen Kansalaisopiston polkujuoksuryhmän yhteislenkkien loppuminen. Elokuun lopussa aloitettiin ja näin lokakuussa lopetamme. Oli jälleen mukava ja erittäin aktiivinen porukka mukana. Ryhmä oli ihan täynnä ja jokunen jäi varasijalle. Polkujuoksu todella innostaa ja houkuttaa ja se sopii niin monelle. Haastoinkin osallistujat jatkossa käymään vähintään kerran viikossa metsässä. Kävelemässä tai juoksemassa poluilla, retkeilemässä, hiihtämässä, sienestämässä tai ihan istuskelemassa. 15 minuuttia tai monta tuntia kerrallaan. Mä ainakin aion tehdä niin.

Yle julkaisi artikkelin, jossa polkujuoksua ja sen suosiota vähäteltiin. Polkujuoksun syvimmässä ytimessä mukana vaikuttamassa oleva Terho Lahtinen kirjoitti faktoihin perustuvan vastineen. Käypä lukemassa juttu täältä.

Polkujuoksuryhmän kanssa tehtiin myös mäkitreeniä.

Hyvää loppu syksyä kaikille ja seuraavaan kertaan ✋

~Eija~