Mun tämän vuoden pyöräsuunnistuksen tärkeimmät kisat kisattiin viime viikonloppuna Ylöjärvellä. Tärkeimmäksi niitä ei tehnyt kisamatkat, jotka olivat sprintti ja pitkämatka tai itse paikka, vaan puhtaasti oma kunto. Nyt tiesin olevani fyysisesti parhaimmassa omassa kisakunnossani, mutta heinä- ja elokuun kisoissa en todennäköisesti sitä ole. Tässä välissä kun on Nuts300 seikkailtavana ja jos sen maaliin asti pääsen, voi siitä reippaan viikon päästä tehdä tiukkaa jo yksistään pyöräilykenkien saaminen jalkaan saatikka että reisissä on puhtia.
 |
| Meillä nyt pramea kulkupeli kisoissa, kun Ninni vaihtoi autoa. |
No vaikka fyysinen kunto lupaili hyvää, laittoi suunnistus rutiinien puuttuminen jännitystä ilmaan. Tässä keväällä olin ehtinyt muutaman kerran käydä tossusuunnistamassa metsässä ja kerran pyöräsuunnistamassa. Sitä kuvittelisi, että kun kerran oppii suunnistamaan, sitä aina osaa, mutta ei se aivan niin mene. Kartan lukeminen vaatii jatkuvaa tekemistä ja se tuntuma herkästi katoaa jos ei sitä tee. Ja siis tottakai osaan kompassia käyttää ja karttaa lukea, mutta se sujuvuus kärsii. Tämän vuoksi monet treenaa kartan kanssa läpi vuoden kuinka kenellekin on mahdollista.
 |
| Mä, Ninni ja Hanna. |
Suo, Säntti ja Pää porukalla oltiin liikenteessä, sillä parasta näissä reissussa on yhdessä meneminen, tekeminen ja oleminen. Ei tarvitse yksin jännittää ja kisan jälkeen spekuloida reitinvalintoja ja puhkua virheitä ja onnistumisia. Keli oli niin lauantaina kuin sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen, mutta pohjoisen puolen tuuli oli kylmä. Itse lähdin pitkillä pultuilla ja hihoilla kisaan ja hanskatkin olisi ollut ihan jees. Lähdössä tärisin vilun lisäksi jännityksestä. Kisojen vihoviimeisenä lähtijänä (molempina päivinä) oli edessä vain kiinni otettavia. Viimeisenä lähtijänä olin toki myös jo kuullut muiden sarjojen suunnistajilta, että alkuun on luvassa suopätkää ja sitten on polkuviidakkoa.
 |
| kuva: Hanna H. |
Sprintissä D45 sarjan matka oli lyhintä reittiä vain reipas 6km. Suoalueella varmistelin ja jouduin pysähtelemään usein. 7. rastille tuli virhe ja 8. rastilla kartan vaihtoon meni turkasen paljon aikaa ja lähtö ko rastilta oli huono ja vaihdoin reittisuunnitelmaa kun en yhtä polkua löytänyt. Muuten meni ihan hyvin ja hidastelin tarvittaessa kun koin epävarmuutta. Maaliin päästyäni kuulutettiin mun voittaneen hopeaa, 15 sekuntia voittajalle hävinneenä!! Huh, olin niin helpottunut ja iloinen, sillä mitalia täältä oltiin lähdettykin hakemaan. Ja suureksi ilokseni Ninni voitti pronssia!!
 |
| D45 sarjan SM-sprintin mitalistit mä, Dina ja Ninni. |
Yövyimme Tampereella, joten illalla ehti käydä vielä kevyellä lenkillä ja syömässä. Sitten taas sunnuntaina uhkuen pitkänmatkan kisaan. Oletin, että nyt on helpompaa suunnistusta ja pitää vaan osata tehdä järkeviä reitinvalintoja ja jaksaa polkea. Lyhintä reittiä matka oli reipas 22km.
Reissu olikin odotettua rankempi kaikilta osa-alueilta. Heti oli haastavia rastipisteitä polkusyheriköissä ja epävarmuutta oli kakkoselle ja sen jälkeen teinkin ennen ja jälkeen kolmosen virhettä. Myöhemmin lisää huonoja lähtöjä rastilta, erityisesti ekan kartanvaihdon jälkeen rastilta kuusi. Harjua sai nousta ja laskea, jalat huusivat hoosiannaa. Perhoslenkeillä (rasteilla 8-16) näin sarjani muita naisia ja se antoi puhtia, että en paina siellä yksin. Muutenhan ei kisan tilanteesta tiennyt mitään. Onneksi painoin loppuun asti enkä jäänyt harmittelemaan suuremmin useita virheitäni, sillä maalissa sain kuulla että voitin 😀 Tällä kertaa toiseksi tulleeseen Jenniin oli 50 sekuntia. Olin siis saanut Jennin kiinni ja mennyt ohikin, mutta mun tyhmä virhe 18.rastille oli viedä multa kisan kärkipaikan. Ai että lopputulos tuntui hyvältä ja helpottuneelta. Meidän sarjassa on niin kovaa porukkaa, että homma on pienestä kiinni.
Mun pitkänmatkan reitin pääsee katsomaan myös
liveloxista.
Kiitos Ninnille ja Hannalle taas kerran kivasta reissusta!
 |
| D45 sarjan SM-pitkänmatkan mitalistit, Jenni, mä ja Dina (joka ei ehtinyt palkintojenjakoon). |
Olihan puhki poikki olo kisan jälkeen ja vielä seuraavat pari päivää. Erityisesti sunnuntain pitkämatka haastoi niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Onneksi isommilta vammoilta vältyin, vaikka molempina päivinä kerran kaaduin. Myös pyörä pysyi ehjänä. Kotiin ehdittyä siellä odotti äitienpäivän kunniaksi kukkia, suklaata ja lämmin palju.
Viikon päästä lähden tossusuunnistuksen SM-keskimatkan kisaan Outokumpuun. Tavoitteet siellä onkin sitten ihan erilaiset kuin pyöräsuunnistuskisoissa, nimittäin hyvä oma suoritus ilman isoja pummeja ja toivottavasti A-finaaliin. Mun sarjaan on ilmoittautunut yli 50 naista, mikä on valtavan hieno määrä. Tämä on mun mielestä niin hienoa, etä veteraanisarjalaisillekin järjestetään mahdollisuus SM kisoihin hienoissa maastoissa ja hyvillä kartoilla. Mutta tästä reissusta sitten postausta reissun jälkeen.
~Eija~
