Juhannus taikoja

Juhannus tarkoittaa monelle useamman päivän vapaata, rentoutumista, lepoa, juhlia ja pään nollausta, kuka sen mitenkin sitten toetuttaa. Mulle se on valoisista öistä nauttimista ulkoillen, perheen ja ystävien kanssa olemista, hyvää ruokaa, saunomista ja uimista sekä töissä olemista (mun päätyöpaikan ovet kun ovat aina auki). Tämän vuoden juhannuksesta päällimmäisenä jäi mieleen mahtava keli, vaikka sataakin taisi jossain välissä ;) ja liikkumisen ilo!

Juhannuksen aloitin ystäväni Meijun kanssa "perinteisellä" (vuosi sitten oltiin ensimmäisen kerran) pitkällä pyörälenkillä. Porukamme kolmas polkija estyi ja vettäkin satoi reilusti ilta seitsemään asti, mutta lähdimme silti ja sadekin loppui suunnitellusti juuri kun reissu alkoi. Tavoitteena oli 100 km (viime vuonna reilu 120km), suuntana täältä Ilmajoelta Ylistaroon, Lapualle, Nurmoon ja Seinäjoen kautta kotiin. Keli oli hiostava, ei tuullut yhtään ja aurinkokin ehti pilkahdellen keskiyön tunneilla. Evästimme kolme kertaa reissun aikana ja teimme pysähdyksiä tarvittaessa. Näin pitkässä pyöräilyssä tällaisella harrastelijalla väsyy reidet ja puutuu takapuoli. Poljimme silti hyvävoimaisina ja tyytyväisinä kotiin asti. Aikaa meni 4 tuntia ja 50 minuuttia, tauot eivt ole tuossa mukana. Ei parempaa juhannuksen aloitusta yhtäkkiä tule mieleenkään. Ens vuonna sitten taas.

Ylistaron Malkakoskella 

Petomaisemaa yöllä Nurmossa

Perjantana jaloissa tuntui pitkä pyöräily, joten päätin ottaa ihan rennosti nurmikkoa leikaten ja tyttärieni kanssa käytiin lyhyellä lenkillä. Työt polki pyörällä ja minä kävely-hölkkäsin vierellä ja perässä.
Naapurissa käytiin nostamassa Suomen lippu salkoon ja nautittiin rennosta yhdessä olosta :)

 Niin ja sitten sitä tuli syötyä kunnolla joka päivä. Olin jo torstaina käynyt kaupassa hakemassa jääkaapin täyteen ruokaa. Meiltähän ei kesken pyhien kauppaan lähdetä ja vielä parempi jos pärjätään pyhien jälkeenkin pari päivää ilman kaupassa käyntiä ;)
Mun lempparia grillistä on broileri ja juurekset. Toki pari makkaraakin tuli herkuteltua ja jälkkäriksi useasti jäätelöä ja kesän ensimmäiset mansikat.

Me ei hevin luovuta kunnon hiiligrillistä ;)

Tietysti juhannukseen kuuluu myös sauna ja uiminen. Vesi kyllä tuntui hurjan kylmältä, mutta kunhan kastautua uskalsi, niin sitten sitä pystyi palan matkaa kunnolla uimaankin. Viileä vesi ja saunan lämpö teki hyvää väsyneille jaloille.

 Ei toki juhannusta ilman juoksulenkkejä. Lauantaina kävin lyhyen rauhallisen lenkin juoksemassa ja samalla testaamassa uutta Garminin sykemittariani :) Oon vähän sitä laatua, että ensin testataan ja sitten vasta luetaan ohjeet. No heh, matka taittui sitten maileissa ja taisin kerran lenkin aikana saada mittarin sammutettuakin. Mutta lenkki tuli joka tapauksessa tehtyä ja sykemittari testattua :)

Sunnuntaina oli hellepäivä, mutta Niinan ohjelmassa luki juoksu 21,1 km ja oli haastanut mua seuraksi lenkille. Johan toki lähden! Niina on kova kuntoinen triatlonisti ja tämän kesän päätavoitteena triatlonin täysmatka Kööpenhaminassa elokuussa. Ollaan muutaman kerran oltu yhdessä juoksulenkillä ja on aina mielenkiintoista kuulla määrätietoisen ja tavoitteellisen urheilijan treeneistä. Nyt mentiin Niinan aerobisella kynnyksellä tasan puoli maratonin verran. Helle tuntui kyllä heti ja mulla edelleen väsyneet jalat pyöräilystä. Välillä oli myötätuulta ja välillä vastatuulta. Kerran käytiin matkan varrella täyttämässä vesipullot ja taas matka jatkui. Mulla ja Niinalla on aivan erit sykkeet (oma maksimini kun on vain 167) ja mulla pysyi tämän lenkin ajan koko ajan 130 tietämissä. Aikaa meillä meni 2 tuntia ja 3 minuuttia. Lenkin jälkeen poljin pyörällä vielä kotiin ja kotona syömään ja taas saunaan :)

Garmin 220

Nyt maanantaina kropassa on oikein loistava fiilis kaikesta liikkumisesta, syömisestä ja rentoutumisesta. Tänään nukuttiin pitkään ja kohta taas lähden töihin. Muutama työvuoro vielä ja sitten mullakin alkaa kesäloma :D

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava juhannus :)

~Eija~

Ei lattea Jukola ollenkaan!

Perjantaina illalla touhukkaan päivän jälkeen pakkailin viimeisiä tavaroita Lappee-Jukolaa varten. Oli luvattu järkyttävää tuulta ja sadetta vuorokaudeksi koko Suomeen Lappia lukuunottamatta. Pakko oli siis pakata kumpparitkin, sadeviittoja pari kappaletta (molempiin odotuksiin vaihdossa), kuivia vaihtovaatteita tarpeeksi ja tietty ruokaa. Vielä oli niin rauhallista ja tyyntä, joten voiko oikeasti tulla luvattu myräkkä... Viestittelin ystäväni kanssa vielä ennen nukkumaan menoa ja tajusin, että mulla on alle 5 tuntia aikaa nukkua, kunnes kello herättää, joten nuku nyt jo! Yhteiskyydin huonoja puolia on se, kun matkaa taitetaan niin kauan, mutta pari päivää myöhemmin olin oikein tyytyväinen linja-auto ratkaisuun, kun henkilöautoja jumittui kuraan peltoparkkipaikoilla.

Kello 03.45 herätys pirahti ja mä olin tikkana pystyssä. Jes nyt lähdetään! Tuttu kaurapuuro marjoilla ja raejuustolla naamariin ja teetä kyytipojaksi ja kohti linja-auton lähtöpaikkaa. Oli lämmin ja valoisa yö, aurinko pilkahti taivaanrannassa pilviharson takaa. Siis voiko oikeasti tulla joku myrsky, kun nyt oli niin kaunista?!? Voi, olisinpa aamuihminen ja voisin kokea tällaiset rauhalliset ja tyynet hetket lenkkeillen. Lomalla pitää yrittää...edes kerran tai kaksi.

Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla klo.04.30

Matka kohti Lappeenrantaa taittui torkkuen (hahaa, olin tajunnut ottaa korvatulpat mukaan!!), lukien ja pari kertaa pysähdyttiin jaloittelu tauoille. Leppoisaa ja mukavaa menoa :) Ja jossain kohdassa torkkuessani oli se sade ja tuulikin alkanut. Puut kumartelivat tuulen mahdille ja sadekuurot iskivät linja-auton ikkunaan. No katsotaan nyt...

Paikan päällä purkauduttiin linja-autosta ulos, omat tavarat kantoon ja kohti kisakeskusta. Heti tuli taas sadekuuro niskaan ja ei kun sadeviittaa kaivamaan. Tasaisena virtana marssimme ja fiilis oli mainio :) 

Meidän seuran telttapaikat oli todella hyvässä paikassa, aivan kisakeskuksessa. En muista montaa kertaa näin hyvää tilannetta olleen. Heti paikalle päästyä taioin teltan kokoon ja tavarat sateelta suojaan. Sadekuuroja tuli vähän väliä ja sittensaattoi olla muutamien minuuttien tauko. Tuuli puhalsi puuskissa ja pelko hiipi, kuinka mun pikku teltta pysyy kasassa, kun se taipui lähes kasaan tuulen voimasta. Yritin ankkuroida sen parhaalla mahdollisella tavalla pehmeään peltoon.

Ampaisin shoppailemaan, sillä olin bongannut etukäteen Garminin sykemittarin hyvän Jukola tarjouksen ja ilokseni mulle ei myyty eioota, vaan sain omani! Jee :D! Toistaiseksi sulloin aarteeni laukkuun ja päätin tutustua siihen paremmalla aikaa sitten kotona.

Mun Lappee-Jukolan yksiö :)

Venlojen viestin lähtö tapahtui klo.14. Juuri ennen lähtöpamausta alkoi taas satamaan. Kaikkialla oli vain harmaata, mutta muuten kaikkien läsnäolleiden ilmeet olivat iloisia :) Nämä valtavat massalähdöt ovat aina todella hienoja. Kaikkia jännittää sopivasti, kaikilla on samat lähtökohdat ja mahdollisuudet, samoja rasteja niin huippu suunnistajilla kuin ensikertalaisilla. Metsässä autetaan jos joku apua tarvitsee, vaikka kyseessä kisa onkin. Luontoa kunnioitetaan ja yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni.

Venlojen viestin lähtökiihdytys.

Jäin seuraamaan viestin etenemistä isoilta screeneiltä, sillä vaikka vettä satoi edelleen, kylmä ei ollut yhtään. Oman joukkueen aloittajakin sielä vilahti hyvissä asemissa. 

Teltassa kävin vaihtamassa vaatteet ja vielä evästämässä. Jee, kohta mennään :)

Numerolapot ennen...

Lähdin katsomaan pianko olisi mun vuoro. Niin katsojat kuin vaihdossa odottavat kilpailijat pystyvät erillisessä paikassa olevilta koneilta katsomaan, missä oman joukkueen viestinviejä menee. Kävin katsomassa omaani ja tulkitsin tilanteen väärin ja meninkin aivan liian aikaisin vaihtoalueelle. Toisen osuuden viestinviejä tuli vasta vaihtoon ja mäkin olin jo vaihtoalueella. No sieltä ei pois voi enää tulla, joten siellä oltiin. No onneki edelleenkään ei ollut kylmä ja päätin sitten tyynenä seurata kisaa ja pitää itseni lämpöisenä. Aika meni nopeasti ja vihdoin pääsin matkaan.

Heti alkuun oli suurehko tiheikkö edessä ja siitä meni kapea juntu suoraan läpi. Voi että oli hidasta ja mä niin inhoan tiheikköjä! Mutta siellä oltiin ja eteenpäin vaan. Ensimmäistä rastia lähestyttiin ja tarvitsi vain nousta mäki ylös ja se olisi siinä. Silmäilin jo seuraavaa väliä ja hups, ei se rasti tässä ollutkaan. Ympärillä pyöri useita naisia ja ainakin kolme eriä rastimääritettä kuulin. Meni pasmat ihan sekaisin ja yritin jostain saada kiinni. Sitten sitä sinkoili sinne tänne ja jotenkin se oma sitten löytyikin. Suuntavaisto oli mennyt pyöriessä ihan sekaisin ja lähdin kohti kakkos rastia ihan väärään suuntaan. Menin ehkä 30 metriä kun tajusin, että kaikki ei nyt täsmää ja kompassista tarkistus ja suunnan nopea korjausliike. Naisia pyöri ympärillä sinne ja tänne, eikä se kakkos rastikaan heti napsahtanut kohdalle. Taas pyörittiin piiritanssia ja hermot oli mennä omaan pölläälyyn. Olihan alku ja kun olin niin etukäteen päättänyt että yhtään en pummaa! Joopa joo!

Oli pakko koota itsensä ja keskittyä suunnistamiseen. Ja kyllähän se siitä sitten lähtikin seuraavien rastien löytyessä selvästi näppärämmin, itsevarmuus parani ja fiilis samalla. Tiheikköjä osui mun radalle mun mielestä paljon ja siellä vauhti hidastui mateluksi, kun ei päässyt ohi edellä olevista ei sitten millään. Satunnaisesti pääsi kunnolla menemään omaa vauhtia rennosti. Lopussa tuli enää yksi pieni rastin ohi juoksu, mutta muuten meni aivan sujuvasti. Maaliin tulin ok aikaan, mutta tiheikköjä lukuunottamatta nopeassa maastossa, olisi pitänyt pystyä 10 minuuttia parempaan aikaan. Helposti tuo aika kului virheisiin.

..ja numerolappo jälkeen kisan. Ei jäänyt muistoksi ei :(

Pian maaliin tulon jälkeen tuli ekan kerran kylmä, kun oli läpimärkä, vauhti vaihtui kävelyksi ja oli nälkä. Yritin hölkkäillä teltalle, mutta pohkeet ja etusääret kramppasivat, joten ei onnistunut. Märät vaatteet heti pois ja kuivaa päälle ja sitten tuli tunne, etten taidakaan tarjeta mennä pesupaikalle. Kääriydyin kaikkiin lämpöisiin vaatteisiin, makuupussiin, mutustin eväitä enkä liikkunut hetkeen minnekään. Odotin vaan että lämpenen. Viestittelin veljeni ja ystävieni kanssa, jotka olivat seuranneet menoani netin välityksellä. Hekin olivat huomanneet alun pummaamiseni.

Jossain kohdassa torkahtelin, vaihdoin asentoa ja kuuntelin kuulutuksesta Venlojen viestin palkintojen jakoa (Halden SK Norjasta voitti), hyvää musaa ja muuta höpinää. Ei tehnyt mieli nousta makuupussista ollenkaan. Ihanaa, kun oli taas lämmin.

Klo.23 oli Jukolan viestin lähtö. Vaikka majapaikkamme oli niin etulikeinen, päätin tällä kertaa kuunnella lähdön makuupussissa maaten. Itsellä olisi muutaman tunnin päästä vielä 14 kilometrin osuus juostavana, joten oli parasta yrittää vain levätä ja vetää suolaa sipsien muodossa kramppeja estääkseni. Torkahtelin taas ja jännitin, heräänkö aloittajan puhelin soittoon kun on tullut maaliin. Sitten voisin alkaa valmistautumaan omaan koitokseeni.

Johan toki soittoon heräsin. Aloittajalla oli mennyt hyvin ja oli arvioinut osuusaikansa just tarkkaan oikein. Ponkaisin pystyyn ja taas söin. Odottelin vielä puoli tuntia venytellen ja itseäni tsempaten, puin märät vaatteet päälle (en sitten tajunnut ottaa toisia suunnistusvaatteita mukaan!) ja lähdn vessan kautta vaihtoalueelle. Ei ollut kylmä, mutta tuuli puhalsi edelleen todella voimakkaasti ja vettä satoi taukoamatta. Verryttelin ja seurasin kisaa. Oli hienoa olla just tässä, otsalamppu päässä ja odottaa omaa pitkää yöosuutta. Toivoin vain että edellisen osuuden viestinviejä tulisi niin ajoissa, että saan edes hetken kokea pimeää yötä. Hullua, mutta se merkkas mulle paljon! Ja tulihan se sieltä! Sadeviitta pois päältä, kartta käteen, lamppu naps päälle ja menoksi. 

Jukolan viestin lähtö, Kuva järjestäjien sivuilta.

Ensimmäinen oli pitkä rastiväli ja taas sen saman tiheikön läpi kuin venlojen viestissä. Nyt osasin ottaa sen rennosti ja ketterästi puikkelehtien oksien lomitse. Olo oli rento ja aivan huipussaan. En kokenut paineita lainkaan, vaan tiesin, että voin rauhassa nauttia. Rastit löytyivät mukavasti ja matka taittui mukavan rennosti. Yksi rasti kerrallaan etenin, sillä tiedän sen olevan omalla kohdallani se paras keino keskittyä juuri käsillä olevaan rastiväliin kun matka on pitkä. Parilla väärällä hajonnalla kävin, mutta niiltä pääsin nopeasti eteenpäin. Reilun puolen tunnin jälkeen sai lampunsammuttaa kokonaan ja metässä näki jo hyvin. Jaksoin ohitella raavaita miehiä, eikä jalat krampannut. Tunnin kohdalla otin energiageelin, toinen jäi ottamatta kokonaan, mutta hyvin jaksoin loppuun asti. Vaihtoon oli huippu hienoa tulla ja vielä reilusti asettamani aikatavoitteen alle  :D!

Meidän joukkueet veti hyvin! Venloissa nostin 100 sijaa, vaikka ilman pölläälyä olisi luku ollut vielä kauniinpi. Jukolan osuudellani nostin 152 sijaa. Tyytyväinen saa olla.

 Jukola osuuden jälkeen hiippailin taas teltalle. Vaihdoin kuivat päälle, puin kaikki lämpöiset vaatteet, söin ja kääriydyin makuupussiin. Mua ei täältä saa pois, kun vasta joskus lähempänä puoltapäivää. Torkuin ja välillä havahduin kuuntelemaan kuulutusta. Voittaja tuli maaliin (KooVee, Suomesta!) ja musiikki raikasi. Klo.09 oli uusinta yhteislähtö vielä vuoroaan odottaville viestinviejille. Edelleen satoi vettä, mutta tuuli oli selvästi hiukan jo himmannut voimaansa. Edelleen oli lämmin. Kävin seuraamassa läpijuoksussa menijöitä ja ilokseni bongasin kaksi sitkeää tuttua naista juoksemassa toista kymmentä senttiä paksussa kurassa. Kuraa oli joka puolella, mitä muutakaan voi odottaa kun kisakeskus on pellolla ja sataa toistavuorokautta vettä! Mua se ei haitannut, onneksi lapset olivat kuivina ja puhtaina kotona.

Karttojen tutkimista auringon paisteessa :)

 Edessä oli vielä monen tunnin kotimatka, mikä taittui taas torkkuen, kirjaa lukien ja pari kertaa taas pysähdyttiin jaloittelemaan.
Tänään on pyykkikone pyörinyt, oon tutkinut karttoja ja reittejäni, venytellyt puutarhatöitä tehden ja pohtinut oliko se keli sittenkään niin paha. Ei ollut! Olipa hieno, ikumuistoinen Venlojen ja Jukolan viesti! Niin ja telttakin läpäisi ensi koettelemuksensa pysymällä tolpillaan ja ehjänä.
 Kiitos :)!

En vieläkään oo täysin varma miten venlojen viestissä tuon ekan rastivälin menin!

Ens vuonna Joensuuhun!

~Eija~

Suunnistuskipinää

Suunnistus on mulle rakkain ja ehdottomasti tunteita herättävin liikuntalaji. Olen aivan pienestä asti käynyt isäni kanssa iltarasteilla ja ensimmäinen kisani oli 5 vuotiaana. Minä jopa muistan tuosta kisasta välähdyksen rastilta, jossa joku tyttö kysyi "onkohan tämä oikea rasti?". Silloin rastireitillä oli ns valerasteja ja nämä tuli jättää leimaamatta. Minä toki käsittääkseni leimasin kaikki ja hylsy paukahti, mutta mitäs väliä sillä. Samaisesta kisasta, tai sitten se on jostain toisesta varhais vuosiltani, muistan istuneeni halkopinon päällä ja odottaneeni äitiä, joka ei aivan ehtinyt tulla lähdöstä vastaan ennen maaliin tuloani. Tästä ovat toki kertoneet vanhempanikin, joten muistot saattavat kummuta tästä.

Vuosia on tuosta kulunut ja olen kiitollinen vanhemmilleni suunnistusharrastuksen pariin viemisestä. Yläasteikäisenä oli pari vuotta ettei olisi vähempää voinut kiinnostaa, mutta niin vaan vanhemmat pakkasivat reppuni ja tuuppasivat linja-autoon, joka vei suunnistuskisoihin ja -leireille. "Vaikean" vaiheen jälkeen kipinä roihahti jälleen ja sillä polulla ollaan.

Kuortaneen Urheiluopiston Liikunan ammattitutkinnon opiskeluihin kuuluu jonkin liikunnallisen tapahtuman järjestäminen. Mulle oli päivänselvää, että toteutan sen yhdessä suunnistusseurani Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston kanssa. Seura toimii vapaaehtois- ja kökkätoiminnalla ja halusin oman korteni kantaa kekoon. 

Toiveena tuli oman seuran nuorille leirin järjestäminen. Lopulta tapahtuma kohdennettiin myös alle 10 vuotiaisiin lapsiinkin, jotka pääsisivät tutustumaan suunnistukseen.

Kaikki lähti ideoiden ja ajatusten vaihdosta jaostossa, ohjelmarungon hahmottamisesta ja avainhenkilöiden rekrytoimisesta. Saimme muutaman yhteistyökumppanin, joihin olin tiiviisti yhteydessä pohtiessamme miten voisivat olla esillä tapahtumassa. Mun tehtävänä oli kokonaisuuden hallitseminen, mainosten tekeminen, yhteydenpito lehtiin ja avainhenkiöihin, ilmoittautumisien vastaanottaminen, yhteydenpito lasten vanhempiin, turvallisuussuunnitelman laatiminen ja tarvittavan määrän henkiökuntaa rekrytoiminen. Työtä oli paljon ja paljon oppi uutta. Kiitos seurakavereideni ja taustajoukkojen, sillä leiri onnistui erinomaisesti :)

Viime viikonloppuna, lauantaina iltapäivällä pienemmille lapsille (6-10 vuotiaat) oli suunnistukseen liittyvää toimintaa. Opeteltiin leikin lomassa karttamerkkejä, suunnistusvarusteista, köysiradalla pusikoissa kulkemista ja leikittiin liikunnallisia leikkejä. Vanhemmat saivat olla lapsen seurana. Välipalan jälkeen saatiin oikeat suunnistuskartat tutkittavaksi ja päästiin ohjaajan kanssa kiertämään rastireittiä.

Samaan aikaan nuoret (11-15 vuotiaat) saivat teoriaopetusta ja sen jälkeen heillä oli rastinotto harjoitus läheisessä metsässä.

Pienempien leirin päätyttyä näyttävään palkintojen jakoon, nuoret jäivät vielä jatkamaan leiriä. Heidän kanssaan ohjelmassa oli lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoittelua, ruokailut ja päivän päätteeksi hämärän laskeutuessa yösuunnistusharjoitus.

Keli tapahtuman aikana oli alun pienen vesisateen jälkeen aivan loistava. Yösuunnistusharjoituksen alkaessa oli ihanan lämmin. Mä hölkkäilin metsään yhdelle rastille odottelemaan nuoria ohjaajiensa kanssa. Päivän hälinän jälkeen hämärässä, lämpöisessä ja niin hiljaisessa metsässä pysähtyminen oli huikean rauhoittava hetki. Linnut lauloivat, ei ollut tuulen virettäkään, ympärillä oli kaunis luonto ja lähellä odotti rastilippu löytäjäänsä. Olin helpottunut miten hyvin päivä oli mennyt ja onnellinen että olin juuri tässä, juuri tällä hetkellä.

Puiden lomasta alkoi vilahdella otsalamppujen valot ja rauhallinen puheensorina lähestyi. 

Luvassa oli löytämisen riemua :)

Viikonlopun karttoja.

Nuorten ja osan ohjaajien kanssa jatkettiin ohuilla patjoilla salin lattialla nukkumisen jälkeen seuraavana päivänä suunnistuksen lähtöharjoittelulla, suunnan ottoa ja tarkkaa kartan lukemista. Oli ilo seurata heidän intoaan, jaksamistaan ja onnistumistaan metsässä.

Kuulemani palautteen mukaan suunnistuskipinä syttyi useammassa lapsessa. Toivonkin näkeväni heitä kesän iltarasteilla ja tulevina vuosina uusilla leireillä ja kisoissa.

YK-V:n iltarastikausi alkaa huhtikuun 26.pv. Osallistuminen lapsen kanssa rastireitille ei maksa mitään. Vaativimmille radoille karttamaksu on 5€ tai EPSU:n kortilla 55€ koko kausi kaikilla Etelä-Pohjanmaan seurojen iltarasteilla.

Opastusta ja ohjausta saat kysymällä keneltä vain iltarastipaikalla. 

Viikonlopun jäljiltä olin todella väsynyt. Ulkoilmamyrkytys oli lähellä ;)
Vielä pitäisi kirjoittaa raportti tapahtumasta, luetuttaa se arvioitsijoilla ja toivoa että hyväksytyn saan.
Opiskeluihin liittyen jäljellä enää toimintasuunnitelman tekeminen yrittäjyydestä. Sen koen haasteellisimmaksi osioksi ja siksi se kai onkin jäänyt viimeiseksi. Kunhan tästä tokenen, hyppään toivottavasti hyvillä ideoilla sen kimppuun.

~Eija~

Retkeilyä Kuortaneella

Odotettu toinen lähiopiskelujakso Kuortaneella oli odotusten mukainen. Pieni hengähdystauko arjen pyörityksestä täysylläpidossa, vaikka piti mun toki yhdeksi illaksi kaasuttaa kotiin lapsen vanhempainillan merkeissä ja halailemaan lapset. On se kuitenkin niin oma maailmansa päästä keskittymään 100%:sti vain siihen opiskeluun muutamaksi päiväksi, että yritän ottaa siitä kaiken ilon irti.

Tällä jaksolla oli enemmän toiminnallista ohjelmaa kuin ensimmäisellä. Muun muassa kahvakuulailua mentiin pääpiirteittäin läpi ja saikin kivoja pikku ideoita omiinkin tunnin vetoihin. Onhan tuo kahvakuula aivan mainio kuntoiluväline ja mitä kaikkea sillä voikin tehdä!

 Ohjausharjoitus oli jokaisella vedettävänä. Osa veti ne jo viime jaksolla, mutta suurimmalla osalla oli nyt vuorossa. Ne oli hauskoja ja hienoa miten erilaisella otteella kaikki ohjausta veti ja itse sai vinkkejä ja hyviä mielipiteitä omasta ja toisten tyyleistä. Mun ohjauksen aiheena oli "lihaskuntoharjoitus kuntopallolla" ja tykkäsin tuosta aiheesta. Viime hetkellä toki piti muuttaa suunnitelmaa yksin palloilusta pari palloiluksi pallojen rajallisuuden vuoksi, mutta kävihän se näinkin.

Kolmistaan lankkua.

Vaikka meiltä ei Kuortaneelle mikään mahdottoman pitkä matka ole, on sielä tullut käytyä valitettavan harvoin. Mulle olikin tästä johtuen suuri yllätys, miten kaunis Kuortaneen urheiluopiston ympäristö on. Erityisesti järven ranta on jotain aivan uskomatonta. Auringonlaskut ovat kauniita ja se hiljaisuus aivn ihanaa. Ranta on pitkälle todella matalaa, joten lapsille aivan oiva uimapaikka. Tänne aivan varmasti tullaan lasten kanssa ensi kesänä!

 Urheiluopiston ympäristöön päästiin lisää tutustumaan geokätkeilyn ja mobiilisuunnistuksen avulla. Molemmat lajit olivat mulle uusia tuttavuuksia ja tykästyin niihin oitis.

Geokätköllä :)

Helena mobiilisuunnistaa.

Jee lunta :D! Kummasti sitä heittäytyy lapseksi, kun näkee syksyn "ensilumen"...

 Jakson odotetuin juttu oli ehdottomasti retki torpalle. Meidät oli jaettu kolmeen ryhmään ja jokaiselle ryhmälle oli annettu etukäteis homma. Mä olin laatimassa turvallisuussuunnitelmaa ja muilla ryhmillä oli varustelistan kokoaminen ja ruokahuollon suunnittelu.

Matkalle kohti torppaa saimme banaania, pähkinöitä ja proteiinipatukoita. Ja jokainen tietysti huolehti itselleen vettä.

Ensimmäinen kulkupeli oli kajakki! Tämäkin oli ensimmäinen kokemus itselleni ja alun epävarmuuden jälkeen se sujui oikein hyvin.

Mekot ja liivit päälle ja menoksi.

 Keli oli valitettavan harmaa, mutta lämmin. Onneksi ei tuullut mainittavasti ja kaikki pääsimme rauhallisesti järven pinnalla kiitämään. Tehokasta touhua, erityisesti käsivarsissa tuntui ja reisissä kun jännitti niin.

 Rantauduimme hetkeki lintutornille pohtimaan retkeiluun liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia sekä tunnistamaan suomen yleisimpiä lintuja.

 Kajakkiosuuden jälkeen siirryimme Ferrareille, eli opiston standardi mitoitetuille punaisille polkupyörille. Ihanaa mumma-fiilistä :) Jakauduimme kahteen ryhmään: banaanit ja muut hedelmät. Tunnistimme syötäviä luonnonkasveja ja suunnittelimme reitin seuraavalle rastille ja sitten ei kun menoksi. Rasteillä oli erilaisia kysymyksiä liittyen Suomen luontoon.

Pyörät jätettiin yhden pellon reunaan ja siitä lähdettiin suunnistamaan metsään. Oikealle kalliolle löydettiin ja sielä opettajat olivat odottamassa. Isolla porukalla patikoimme metsän halki välillä pysähtyen juttelemaan luonnossa selviytymisestä.

Puolukoita oli aivan punaisenaan.

 Torpalle päästyämme majoittauduimme ja aloitettiin seuraavat tehtävät. Ohjelmassa oli jousiammuntaa, ruuan laittoa ja limsakorien päälle kiipeämistä. Tätä kiiparointia olen joskus jossain nähnyt mutta kokeilemaan en ole ennen päässyt. Ja innosta piukeena sitä lähdettiin puiden latvoja valloittamaan! En varsinaisesti pelkää korkeita paikkoja ja olen melko rohkea kokeilemaan uusia asioita, mutta kyllä jalkoja alkoi melko aikaisessa vaiheessa tutisuttamaan. Vuoden luontoäänet kuuli koko torpan eläimistö, minkäs sille voin. Pääsin kuitenkin 19 korin korkeuteen asti ja sitten tuli vastaan ettei koreja saatu enää mulle että olisin voinut yrittää ylemmäs. Koreja siis piti lopussa heittää ylös, mutta ei toivoakaan että olisin niitä kiinni saanut. Mutta olipa sitten hauska kokemus :D!

 Loimulohen, salaatin, sieni-sipuli paistoksen sekä banaani-suklaa-jälkkärin jälkeen päästiin vihdoin saunaan ja jotkut uskalsivat pulahtaa uimaankin.

 Vaikka vettä oli alkanut heittää jo ruokailun aikana, päättäväisinä lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaan yöpatikoinnille noin 3 kilometrin päähän laavulle. Kaikilla otsalamput, lämmintä vaatetta ja sadekamppeet päällä. Kunnioitan suuresti pimeää metsää, mutta porukalla meno tuntui turvalliselta ja itse asiassa todella ikimuistoiselta.

Patikointia yön sylissä.

 Uni tuli metsäreissun jälkeen nopeasti ja yö nukuttiin kuin tukit. Aamulla satoi edelleen, mutta ei muuta kuin aamupalan tekoon trangialla. En olekaan vuosiin trangiaa käyttänyt, enkä muistanut kuinka helppoa se olikaan. Ja voi että se ruoka maistui hyvältä!

Patikoimme vielä takaisin pyörille ja poljimme suorinta tietä kajakeille. Tässä vaiheessa vettä tuli lujaa ja ukkosti. Järven rannalla päädyimme jättämään järviosuuden väliin ja polkea nopeasti opistolle tietä pitkin pyörillä. Päätöksen tultua vettä tuli entistä lujempaa, tiet lainehti vettä ja osalla vaatteet olivat aivan läpimärät. Ei ollut enää mitään menetettävää ja lähdimmekin hymyssä suin tuhatta ja sataa polkemaan. En varmasti tule tätäkään hetkeä koskaan unohtamaan, oli se niin huvittavaa ja surkuhupaisaa. Ja voin vain kuvitella mitä ohi ajaneet autoilijat meistä ajattelivat ;)

Reissun jälkeen tulin kipeäksi ja flunssa on kestänyt lähes kaksi viikkoa... Taukoa siis omista treeneistä on tullut, mutta olenkin sitten sitäkin enemmän liikuttanut toisia. Nyt on opiskeluihini liittyvä ryhmä kokoontunut jo kolme kertaa, mm. kuntotestit on tehty ja samoin yksilöasiakkaan treenailu on lähtenyt käyntiin. On tiukkaa aikataulua ja sukkulointia paikasta toiseen. Kuitenkin mielenkiintoista ja haastavaa puuhaa josta haluan oppia vielä paljon lisää!

~Eija~