"Hullut" Ylläksellä

NUTS Ylläs-Pallas 2017, 30 kilometriä oli jälleen kerran mulle jotain uutta ja ennen kokematonta, jännittävää ja jopa pelottavaa. Tarkkaan en tiennyt mitä on edessä, mitä muuta kuin nousua ja laskua sekä kauniita maisemia. Se oli matka Suomen yhdessä kauneimmista maisemista, matka omien rajojen kokeilemiseen. Etukäteen hiukan "häpesin" pikamatkaani, kun kuitenkin osa numerolapon noutajista oli lähdössä yli 100 kilometriä pidemmälle matkalle. Mutta omalla retkelläni opin kunnioittamaan sitä ja olen ylpeä saavutuksestani ☺

Lähtö viivästyi 20 minuuttia rajun ukkoskuuron vuoksi. Vettä tuli kirjaimellisesti kuin saavista ja parissa minuutissa sitä oli nilkkoihin asti kun sadekaivot eivät vetäneet. Me ihastelimme luonnonvoimaa hotellin katoksessa kuivassa. Yhtä nopeasti kuin sade alkoi, se myös loppui. Tuuli hiukan tyyntyi ja päästiin ryhmittymään lähtöpaikalle; nautiskelijat kärkeen ja vielä pitempään nautiskelevat taaemmaksi. Mä parkkeerasin keskivaiheille epävarmana mihin kohtaan oikeasti kuulun. Monella oli paidan päällä juoksutakki ja olin jo vetämäisillä itsellenikin, mutta pitäydyin sittenkin aloittamaan pitkähihaisella juoksupaidalla, jonka vaihdoin lyhythihaisesta tullessamme lähtöpaikalle. Takki olisi käytettävissä repusta jos sadekuuro iskisi uudestaan päälle.

Ennen lähtöä ennen ukkoskuuroa.

Lähtömerkistä porukka lähti liikkeelle. Maantiejuoksuista poiketen porukka lähti rauhallisesti, kärkikin vaihtoi suosista kävelyksi muutaman sadan metrin jälkeen, kun edessä oli kiipeäminen Ylläksen huipulle. Sorarinne muuttui pian kivirakaksi, jota mentiin pitkästi. Kivet olivat liukkaita ja irtonaisia, joten ne pyörähtelivät useasti kengän alla. Katse piti pitää tiukasti maassa etsien sopivaa jalansijaa. Huippu saavutettiin kun mun gbs näytti 2,5km ja aikaa oli kulunut 31 minuuttia. Menipä kauan! Pohkeita pakotti ja vaihtaminen ylämäki kävelystä hetken tasamaa juoksuun vaati keskittymistä. Ei jalat niinkuin unelma käynnistyneet, mutta eteenpäin mentiin. Ja sitten alkoi alamäki! Sitä tultiin saman verran kuin ylös ja paikoin oli todella jyrkkää. Jalat piti taas vaihtaa toiselle vaihteelle ja löytää sopiva tyyli. Inhoan jarruttelua, mutta nyt oli pakko jarruttaa, eikä tekniikka aivan pysynyt kasassa. Sitten se lähti rullaamaan ja kiemurtelin tiepätkää alas vauhdilla -> paras kilometriaika oli 4:15 😆 Ohitin monta ja mietiin että onko fiksua. Tulevat vielä varmasti myöhemmin ohi (eivät muuten tulleet).

30km lähtö.

Ylläksen huippua kohti. 

Vauhti tasaantui sopivaksi 5:45-6:30 kilometrivauhdiksi. Pysyttelin koko ajan parin kolmen hengen ryhmässä, tietoisesti hiukan jarrutellen etten lähtisi itseäni liikaa väsyttämään - ei vielä. Polku oli helppo kulkuista baanaa vehreän metsän keskellä. Valtavan kaunista ja rauhallista. 7 kilometrin kohdalla tultiin ensimmäiseen huoltoon, mutta mä kurvasin ohi ja jatkoin vaan matkaa. Olin päättänyt pärjääväni eväillä mitkä mulla oli; 1,5 litraa vettä, sipsejä, pähkinöitä ja tupla-suklaapatukka. Sipsejä ja vettä olin jo heittänyt suuhuni ja matkan puolta väliä olin ajatellut juhlistaa suklaalla.

10 kilometrin kohdalla alkoi piskotella vettä ja mietin että nytkö pitää kaivaa takki päälle. Päätin jäädä seuraamaan, eikä se kauaa sitten kestänytkään. Ja taas edessä nousi kivirakkka, kuuluisa pirunkuru. Teräviä kivenlohkareita jyrkässä mäessä. Nyt piti ottaa tukea käsillä reisistä ja tuli todettua, että numerolappo reidessä ei välttämättä ole paras paikka kun yrittää siitä tukea saada. Oli melko liukas, joten punttasin vain vasemmalta reideltä sitten.

Kellokkaan huoltopisteellä katoan metsään. 

Laskeuduttua taas alemmas, vihreys voitti, puro solisi vierellä, liukkaita pitkospuita, puiden juuria, märkiä mättäitä ja ohimeneviä sekä ohitettavia kanssajuoksijoita. Pidin silmällä, että naisia ei takaa tullut, mutta muutaman pääsin ohittamaan. Oli otettava kuitenkin rauhallisesti, matkaa oli vielä.

Haastavaa kivirakkka rinteellä (kuvattu kisan jälkeen lauantaina)

20 kilometrin paikkeilla alkoi jaloissa painaa. Kovat laskut, epätasaisuus ja matka tuntuivat reisissä. Muutama osuma oli tullut varpaisiinkin, mutta hiertymiä ei tuntunut. 21 kilometrin huolto lähestyi ja tiesin perheen olevan siellä kannustamassa. Kaikki kannustus, vieraiden mutta erityisesti rakkaiden antaa valtavasti voimaa. Kellot ja huudot kuuluivat jo kauas ja pienen ylämäen kävely piti vaihtaa juoksuksi. Kaappasin kourallisen sipsejä järjestäjien tarjoamalta pöydältä ja jatkoin saman tien matkaa. Lapset huusivat "hyvä äiti!" ja mulla oli enää 9 kilometriä maaliin! Ennen huoltoa olin päässyt jälleen yhden naisen ohi ja edessä odotti seuraava ohitettava. Miestenkin selkiä tuli vastaan ja parin miehen kanssa mentiin melko samaan tahtiin. Huvittikin että nousuissa hiukan jäin ja laskuissa otin kiinni. Tasamaalla taisin kuitenki olla heikoin ja sitä oli reitillä todella vähän. Pohkeet, erityisesti oikea varoitteli krampista. Oli pakko rauhoittaa, tai paremminkin pitää vauhti tällaisena eikä mitään äkkinäisiä hyppyjä tai kiihdytyksiä tehdä. Oli keskityttävä tarkasti. Eväät eivät oikein enää maistuneet, mutta pakotin itseni juomaan.

Kohti maalia, takaisin Ylläkselle tultiin alussa kiipeämämme mäen takaa. Nousu oli helpompi, mutta ei missään nimessä helppo. Pyörähteleviä kiviä, polvea ylös ja välillä yritin vilkuilla huikeita maisemia. Aurinkokin pilkahti, eikä matkalla siis satanutkaan muutamaa piskoa kummemmin. Onneksi en sitä takkia heittänyt päälle, sillä joillakin näytti olevan tukalaa kiskoessa hioja ylös ja vetoketjua enemmän auki. Mun ei ollut kylmä eikä kuumakaan vaan just sopiva.

Vielä näkyi nainen kipuamassa mäkeä ylös ja jutteli samalla miehen kanssa. Huomasin saavuttavani heitä. Mä päätin yrittää vielä ohitusta. Seurassani ollut mies jäi taakse ja mä sain jonkun sortin hurmoksen päälle. Hitaasti mutta varmasti sain parivaljakon kiinni, hetken peesi ja mutkassa ohi. Hyvää vauhtia hekin tulivat ja hetken jo säikähdin että jäävät mun peesiin, mutta jäivät jälkeen pikku hiljaa. Heidän juttelunsa jatkui, joten ei tarvinnut vilkuilla taakse. Pian mutkassa näkyi vielä yksi miehen selkä ja saavutin sitäkin. Kohta oli pakko alkaa alamäki. Maaliin oli puolitoista kilometriä ja pääsin miehen vierelle. Mies kehui menoani ja huikkasin että varovasti pitää mennä kun pohkeet ovat lähellä krampata. Hänelläkään ei helppoa ollut. Alamäki koitti ja annoin mennä. Kilometri ennen maalia joko kompastuin tai pohkeet kramppasi, mutta mä kaaduin. Maassa maatessa molemmat pohkeet olivat krampissa ja kipu oli järkyttävä. Ohittamani mies  kysyi kuinka kävi ja tarvinko apua. Kehoitin jatkamaan matkaa, mä kyllä pärjään. Vilkuilin ylämäkeen joko viimeksi ohittamani nainen tulee. Pakko oli nousta ylös vaikka sattui. Otin pari kävely askelta ja jalat alkoivat toimia, vaihdoin juoksuun ja matka jatkui hitaasti. Suoralla näin naisen lähestyvän ja mä sisuunnuin että ohi ei tule! Ohitin taas miehen ja huikkasin että taas mennään ja yritän olla kaatumatta. Keskityin vain hallittuun askeleeseen ja annoin mennä. Taas parivaljakko edessä, en tiedä olivatko kisassa mutta ohi päätin mennä. Kuulin heidän puhuvan keskenään että joku tulee lujaa takaa ja antoivat mulle tietä 😅

Voi älytöntä mikä fiilis tulla maaliin! WOU! Hetki puhaltelua, järjestäjien keittoa, sipsejä ja kaatumisen aiheuttamien jälkien tarkistus. Molemmissa kämmenissä oli pienet nirhaumat, vasemmassa olkapäässä ja polvessa isommat. Mikään paikka ei turvonnut tai ollut erityisemmin kipeä, joten ei paha.

Onnellisesti maalissa! 

Ystävä viestitteli tuloksista, että tulin 6. naisten sarjassa. Oon todella yllättynyt, tyytyväinen ja iloinen. En tiennyt mitä odottaa ja vaikka lähdin enemmän seikkailuun ja omia rajoja kokeilemaan on se silti huikeaa, että taakse jäi 158 naista! Jo kymppisakkiin pääseminen oli mieletöntä. Pohkeiden kramppia lukuunottammatta kroppa toimi hyvin, virta riitti loppuun asti ja pää pysyi matkassa mukana. Rauhallinen alku pohjusti varman lopun. Aikaa kului 3:31 ja sekunnit päälle.

Vaikka jaksoin hyvin, en olisi voinut kuvitellakaan jatkavani matkaa yhtään pitemmälle. Sen vuoro on sitten Vaaroilla lokakuussa. Nyt viime yö meni pyöriessä särkevien jalkojen kanssa ja adrenaliinia taisi olla vielä liikaa kropassa että olisin saanut rauhalliset unet. Tänään lauantaina kävelykin on tökkinyt. Lapset ovat huolissaan liikkumistani katsoessaan että pystynkö vielä juoksemaan. Vakuutin, että kohta äiti taas menee 😉

Ylläksen seutu oli upea paikka! Pala sydäntä jäi sinne ja meidän koko perhe tulee vielä sinne palaamaan kaikkien mahdollisten aktiviteettien pariin 🙂 Kiitämme!

~Eija~

Tärinää ennen lähtöä

Numerolappo on haettu ja kisakeskukseen tutustuttu. Lähtö on hotelli Saagan pihasta ja maali on muutaman tunnin juoksun jälkeen samassa paikassa. Maisemat ovat kauniit ja toivottavasti pian alkava sade ei estä koko näkyvyyttä. Tuulee, varsinkin huipulla, mutta metsän siimeksessä tuskin edes huomaa. Palan matkaa lasten kanssa Ylläksen rinnettä kiivettiin ylös ja alku pitääkin ottaa ihan rauhallisesti ettei mäen päällä jalat ole jo ihan hapoilla. Mielenkiintoista nähdä kuinka rivakasti nopeat tuon alun ottavat.

Näillä mennään ->

Varusteet on nyt pakattu. Pakollisia varusteita pikamatkalle oli juotavaa (vähintään 1,5 litraa), idealiside vesitiiviisti pakattuna kuten kännykkäkin, avaruuslakana, pilli, muki ja energiaa (vähintään 250kcal). Sen lisäksi mulla on kuoritakki, joka ennustetussa sateessa tulee tarpeeseen. Jalkaan lähtee Inovin kengät, vaikka en niiden kärjestä niin tykkää, mutta eivät ole jalkoihin rakkoja tehneet.

Tavarat kannetaan repussa tai liivissä ja mäkin olin löytänyt itselleni sopivimman, mutta mulla ei sitä nyt kuitenkaan ole 😒 Kävi meinaan niin, että mun tilaamani juoksuliivi ei ehtinyt tulla! Liikkeessä jonne sen tilasin, pääsi multa rumasana kun keskiviikkona vielä kävin kyselemässä. Haluamastani mallista oli myös omaani isompi koko myyty loppuun. Vaihtoehdot kävi vähiin, kunnes Sari järjesteli ja sain hänen repun lainaan (KIITOS ❤). Matkaan lähden siis ihan testaamattomalla repulla ja toivon ettei ongelmia tule. Pääasia että selässä on asialtaanen reppu juomille ja muille varusteille.

Nyt syödään, hiukan vielä huilaillaan ja sitten nenästä kiinni ja sateeseen, mikä muuten juuri alkoi...

Luontokeskus Kellokkaan kulmalla tullaan myös käymään. 

~Eija~

Päivä ennen Ylläksen pikamatkaa

Äkäslompoloon on hirmu pitkä matka! Tänään me ajettiin se reilussa 10 tunnissa yhdellä pitemmällä ja parilla lyhyemmällä pysähdyksellä. Istumalihakset ja hermot olivat kovilla, kun vastaus kysymykseen "koska ollaan perillä" turhautti itseäkin. Suoraan yövuorosta matkaan lähtö aiheutti myös inhottavan päänsäryn, joka yleensä lähtee pois nukkumalla ja ulkoilemalla, mutta nyt kumpaakaan ei heti pystynyt toteuttamaan tarpeeksi laadullisesti, joten oli vain yritettävä selvitä ja päästä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Sopivaa evästä ja tekemistä ja kilometrit taittuivat välillä oikein huomaamatta taas madellakseen seuraavan 100 kilometriä.

ABC:n taattua apua nälkään. 

Matkalla pelattiin ja leikittiin.

Maisemien muuttuessa Pohjanmaata jylhemmiksi ja porojen jolkotellessa tienpenkoilla, sai hetkellisesti lastenkin nenät nostettua älylaitteista todellisuuteen. Ja kyllähän eteen avautuvat maisemat olivat kaiken sen istumisen arvoisia!

Me oltiin lähdetty pikavisiitille pohjoiseen NUTS Ylläs-Pallas -polkujuoksutapahtuman vuoksi. Viime vuonna juoksin elokuussa Seinäjoella 21km ja seuraavaksi 30km tuntui sopivalta Ylläksellä. Tästä on hyvä lisätä taas 10km lisää ja juosta tulevana lokakuuna 43 km Vaarojen maratonilla Kolilla. Ja kyllä, haaveena on joskus saada ultrajuoksijan titteli ja mä ymmärrän sen yli 50km juoksulla ansaitsevani. Virallinen ultramatka on yli maratonin matka, mutta Vaaroilla tämän ylitys 800 metrin verran ei mielestäni aivan riitä 😆

Mutta ettei mennä asioiden edelle, on mulla huomenna siis edessä 30 kilometrin matka ja olen todella innoissani edessä olevasta kokemuksesta. Matkaan lähden hyvällä fiiliksellä ja tarkoitus on nauttia.

Kesänkijärvi.

Tänään Äkäslompoloon perille päästyämme ja vuokraamamme asunnon vallattuamme, oli paikallaan lähteä koko porukalla jaloittelemaan ja tutustumaan Äkäslompolon ympäristöön. Vaikka keli oli melko sumuinen ja hiukan tihkutti vettä, ei sen annettu häiritä. Miestäni kiinnostaa Kesänkijärven kalat ja päätimme retkeillä sen ympäristöön. Lopulta kiersimme koko järven, 6 kilometriä ja odotetusti päänsärky jäi sinne.

Salomonin kuoritakki tuli retkellämme testattua 👍

Leveää sorapolkua, pitkospuita ja ennen näkemätöntä rautaritilä siltaa kuljimme ihaillen samalla kirkkaana solisevaa vettä puroissa, vieressä kohoavia vaaroja ja ääniämme säikähtäneitä poroja. Polulta löytyi myös punaisia pieniä lippuja; huomisen kisan reittimerkkejä!

Reittimerkkejä bongattu! 

Huomiselle on luvattu 15 astetta lämmintä ja klo.15 alkanee vesisade. Neljältä iltapäivällä starttaavat me pikamatkalaiset ja meidän jälkeen pitkän matkalaiset 134 kilometrin matkalle. Lauantaina on vuorossa vielä 55 kilometrin kisaajat. Kiva päästä matkalle, vaikka en aivan täysin tiedä mitä odottaa. Tarkoitus on lähteä rauhallisesti, tarkkaillen ja kuulostellen. Liukasta tulee olemaan, joten varovainen saa olla.

Näissä tunnelmissa nyt nukkumaan. Pitäkää peukkuja👍

~Eija~

Mutisport-seikkailu 2017

Tilattiin Ylistaroon kiva keli ja se saatiin, kun koitti tämän vuoden Multisport-seikkailukisa! Kuluneen viikon aikana varusteet oli tsekattu, tankattu herkkuja energiaa ja liikuttu sillee sopivasti loppuun asti, ettei kroppa totu liialliseen huiliin. Ylistaron urheilukentällä oli jälleen mukavan leppoisa tunnelma ja naljailut joukkueiden välillä heitettiin pilke silmäkulmassa. Ei siis todellakaan mitään vakavaa puuhaa vaan SEIKKAILU isoilla kirjaimilla :)



Kuva ennen starttia.

Team-JEEn päivä alkoi varusteiden tarkistuksella, tavaroiden valmiiksi laittamisella ja fiilisten vaihtamisella. Janne ja Elisa ovat pariskunta ja tiimistä siis se J- ja eka E-kirjain. Mä olen sitten se toinen E-kirjain. Lookista ja simppeliä, eikös juu ;) Edustamme kaikki samaa suunnistusseuraa ja olikin ilo saada taivuteltua Elisa ja Janne mulle matkaseuraksi :)

Pakollisia varusteita Trio-sarjassa oli maastopyörä (x3), rullaluistimet (x3), kypärä (x3), EA-pakkaus, kännykkä, juotavaa ja syötävää. Lisäksi suositeltiin luonnollisesti pyörän renkaan vaihto/paikkaus tarvikkeet, karttateline ja asianmukainen käyttäytyminen liikenteessä. Meiltä löytyi nämä kaikki. Koko porukalle pidettiin alkuinfo, jossa käytiin mm turvallisuusasiat läpi ja jaettiin kartat. Sitten pikainen vessakäynti, hörpyt juotavaa ja viivalle.



Lähtö -->

Kaikkia joukkueita oli yhteensä kolmisenkymmentä, joten lähdössä oli kunnon lähdön tunnelmaa. Hätäisimmät, joilla ilmeisesti oli illaksi sovittua menoa, kiiruhtivat kärkeen halkomaan tuulta ja muu porukka otti aurinkoa, jutteli kuulumisia ja antoi jalkojen rullata urheilukentän tatamilta asfaltille ja kohti Lapuaa. Aloitus pätkänä juostiin 5,5 kilometriä.

Juoksuosuudelta rullaluisteluvaihtoon -->

Omasta kellosta tarkistaen meillä meni puolisen tuntia ja omalta kohdalta jalat olivat kevyet. Hiki kuitenkin tuli jo. Kentällä meidät otettiin iloisesti vastaan :)

Vaihdettiin rullaluistimet jalkaan melko hitaasti ja vauhtiin lähtiessä oli otettava rauhallisesti, koska urheilukentän pinta on ihan karsea rullaluistimilla. Pinta imee kaiken voiman potkusta. Mutta pääsimme kuitenkin pyörätielle ja tällä kertaa kurvasimme kohti Komiaa Kirkkoa. Rullaluisteltua on tänä kesänä tullut todella vähän, vain pari kertaa tyttären kanssa matalilla sykkeillä. Tämä oli ehdottomasti rankin osuus mulle, sillä 13 kilometriä yhtäkkiä vedettynä on pitkä matka. Tsempattiin ja vedettiin toisiamme eteenpäin ja itse asiassa saavutettiin meitä ohittaneita joukkueita kovalla rytinälle lopussa. Oman kellon mukaan meillä meni jotain 45 minuuttia. Oli niin ihanaa saada luistimet pois jaloista!

Rullaluisteluosuudelta pyörille -->

Sopivasti lämmenneillä reisillä olikin sitten mukava lähteä pyörittämään polkimia, sillä edessä oli 69 kilometrin pyörälenkki ja sinne varrelle oli ripoteltu leimattavia rasteja ja kolme yllätystehtävää. Karttaan merkattua reittiä piti jokaisen joukkueen jäsenen yhdessä mennä ja jokaiselta rastilta tuli löytyä leima. Reitti kulki pääosin hiekkateillä, kauniissa maalaismaisemassa, mutta olipa ratamestari löytänyt sopivan soistuneen metsäpolku pätkänkin iloksemme ;)

Ensimmäisessä yllätystehtävässä suunnistettiin hiekkakuopilla ensin pari rastia ja sitten oli pelätty vesistötehtävä, jossa kastuikin vain vyötäröstä alaspäin. 6 erilaista palapelin palaa haettiin yksitellen lammen pinnalla kelluvista astioista. Kun kaikki palat oli haettu, yhdessä yritettiin koota siitä neliö. Niin siis todella yritettiin ja 10 minuutin kasvavan turhautumisen jälkeen meidät armahdettiin ja sai jatkaa matkaa tyhmänä. Jäi isosti vaivaamaan kuinka se olisi ratkennut... Tehtävärasti oli mun mielestä todella hyvä ja hauskasti ideoitu. Kastuminen ei alkuun houkutellut, mutta jalat ehdottomasti tykkäsivät viileästä vedestä.

Palapeli tehtävä.

Taas pyöräiltiin ja popsittiin eväitä samalla. Mä teippasin pyöräni runkoon, käden ulottuville minigrip-pussin ja sieltä pyöräillessä evästin pähkinöitä, sipsejä ja suklaata. Juotavana mulla oli vettä ja kokista. Tällaiset eväät uppoaa mulle paljon paremmin kuin geelit ja urheilujuomat ja onhan jo sekin hyvä syy tehdä pitkä lenkki kun saa samalla herkutella ;) Varaamani eväät riitti koko matkan ja sain niistä just sopivasti energiaa.







Metsäosuudella, sellaisella kuivalla pätkällä.

Toisessa yllätystehtävässä päästiin edellisvuosien tapaan ampumaan :) Oma suoritus ei osunut nappiin, kun tuli kaksi noin 100 metrin sakkorinkiä kierrettäväksi. No, onneksi tiimini muut jäsenet hoitivat osuutensa toivotulla tavalla! Lyhyt huili pyörän selästä oli oikein paikallaan.



Ampumastadionilla sai taas tähtäillä.

Sillä sitten se polkeminen taas jatkui. Kohteena oli kolmas yllätystehtävä Ylistaron keskustassa, Kyrönjoen rannalla, eli toinen vesistö tehtävä...



Rannalla riisuttiin lenkkarit jalasta, pujoteltiin pelastusliivit päälle ja saatiin mukaamme isot renkaat, joiden avulla tuli käydä arviolta 100 metrin päässä oleva rasti kiertämässä. Pohdittiin hetki miten kannattaisi edetä ja Elisa ja Janne lähtivät potkimaan ja käsin melomaan kokonaan renkaan päällä maaten. Mä menin renkaan keskelle yrittäen etenemistä, mutta se oli ihan toivotonta ja niin väsyi äkkiä. Jannen avustuksella pääsin vaihtamaan asentoa ja johan alkoi toimia. Vesistö tehtävät ei todellakaan ole mun lemppareita, mutta olen niin tyytyväinen, että silti sinne veteen vaan menin! Suljin mielestäni sen faktan, että allani on useita metrejä vain pimeää vettä ja virta vei koko ajan (vaikka aika hitaasti). Kastuttiin, mutta kyllähän se virkisti viimeisille kilometreille.

Toinen vesistötehtävä renkaiden kanssa.

Mä roikun vasemmalla renkaan sisällä ja Elisa oikealla renkaan päällä.

Takaisin rantaan renkaan päällä.

Huh, veden varasta selvitty!

Matkan pituudeksi tälle vuotta oli luvattu 100 kilometriä, eikä se todellakaan ollut tullut täyteen, kun viimeisen kerran urheilukentälle kaarrettiin. Luvassa oli vielä yksi yllätystehtävä ja jännitti mitä se voisi olla, kunhan ei rullaluistelua...

Pyöräilyosuudelta viimeiselle yllätystehtävälle.

Hahaa, varaston hämyyn oli pystytetty peliluola ja tehtävänä oli ajaa 9 kilometrin rallipätkä! Mähän en tällaisia ole harrastanut, enkä osannut aavistaa moista osuutta joten en ollut tiennyt treenata. Jokaisen joukkueen jäsenen piti pätkä reittiä ajaa, joten Janne hoiti kaasu pohjassa lähelle maalia ja me naiset tyyliteltiin maaliin. 

Paha rasti, onneksi Janne osasi.

Viimeisenä oli kunniakierros kentän ympäri aitojen yli hyppien. Ja 100 kilometriä täynnä, alle 6 tunnissa!

On se aina niin huikea fiilis tulla pitkän urakan jälkeen maaliin ja kun vastassa oli vielä ihan parhaat kannustusjoukot; oma perhe ja ystäviä. Lapset tuumasivat, että olivat niin ylpeitä äidin menosta ja se jos mikä tuntui mukavalta <3 Lasten silmissä me oltiin niin voittajia!

Maaliin :D

Kuva kisan jälkeen ja edelleen hymyilyttää :D

Kiitos taas Multisport-kisan järjestäjille! Ensi vuonna taas nähdään!
Kuinka moni lukijoista lähtee myös mukaan?!?

ErityisKiitos Elisalle ja Jannelle matkaseurasta :D!

~Eija~

Latautumista seikkailuun

Ollaan heinäkuussa vaikka sitä ei aivan joka päivä uskoisikaan. Kuitenkin töissä sen huomaa, heti pyöräänsä parkkeeratessa, sillä melko tyhjää on. Useilla osastoilla on supistettua toimintaa ja sulkuja, mutta eipä meillä, vaan päinvastoin. Useina viikonloppuina on meidän henkilökunta määrää lisätty ja ruuhkautuvat hetket hoidetaan kiireellisyys järjestyksen mukaan parhaalla mahdollisella sykkeellä. Omaan kesälomaan on vielä reilu kaksi viikkoa ja ääripäät niin vaivoissa ja käytöksissä alkaa nyt pikku hiljaa väsyttämään. Mulle paras keino "virittäytyä" työminään ja siitä irrottautuminen ennen kotiin pääsyä, on kulkea matkat polkien tai juosten. Autolla 13 kilometrin matka taittuu aivan liian nopeaa ja liikkuessa pysyy yövuoronkin jälkeen virkeänä, puhumattakaan kuinka ihana on sitten päästä nukkumaan.

Saa vapaasti valita mihin pyöränsä parkkeeraa.

Vaikka mun tämän vuoden kesäloma onkin melko myöhään, elän kuitenkin jokaisesta päivästä nauttien. Kaikki sopivat hetket täytetään mukavalla tekemisellä, on se sitten puutarhassa häärimistä tai lasten kanssa metsässä seikkailua, itsensä ylittämistä erilaisissa kisoissa tai fiilistelyä ystävän kanssa laiturilla. Ehkä hiukan turhankin tiukka heinäkuu on kalenterissa, joten katsotaan mihin kaikkeen lopulta repeää :)

Metsän kauneutta lasten kanssa kehystäen.

Ensi viikolla on Pallas-YlläsNuts polkujuoksukisa ja mulla on edessä 30km. Odotan reissulta hienoa kokemusta ensikertalaisen silmin. Odotan kauniita maisemia, haastavia polkuja ja hyviä tyyppejä sekä valitettavasti melko pitkää ajomatkaa. No reissu otetaan samalla pienenä perheen yhteisenä seikkailuna. Varustevalintoja mietin vielä, mutta viimein sain korkattua mun viime vuoden elokuussa voittamani Inovit. Ei aivan rakkautta ensi silmäyksellä ollut, mutta katsotaan nyt. Kuoritakki on tilattu, samoin juoksuliivi jonka toivoisin pian tulevan, sillä haluaisin testata sitä jo tulevana viikonloppuna..

Inovien sisäänajo.

Sillä nythän on taas se aika vuodesta, että Multisport -seikkailukilpailu kolkuttelee ovella :D! Kisa järjestetään Ylistarossa tulavana lauantaina ja Suomen 100 vuotis juhlavuoden kunniaksi trio-sarjassa kokonais kilometrit ovat mahtavat 100! Tämä on mun kolmas kerta tässä kisassa ja jälleen kerran mulla on uusi joukkue kokoonpano, sillä Elisa ja Janne lähtevät mun kanssa seikkailemaan.
Edellis vuosien kisafiilikset löytyvät täältä -> vuosi 2015 ja vuosi 2016.

Rullaluistimia on tullut luvattoman vähän ulkoilutettua...

Varusteet oon tarkistanut ja enää eväät pitää tänään perjantaina hommata. Jos juoksuliivi ei ehdi tänään tulla, on mietittävä muu ratkaisu juoman ja energian kantamiseen. Lämmintä on luvattu 20 astetta, mikä sopii mulle oikein hyvin. Hmmm, tankannutkin oon syömällä kunnon aterioita ja sen päälle ei välttämättä niin laadukasta energiaa, mutta toisaalta varastojen pitää olla lauantaina täynnä ettei reissu ainakaan sen vuoksi jäisi kesken. 

Odottavin mielin...ja kyllä taas myös jännittääkin :)

~Eija~

Hyvä lenkki sohvalla (kirjavinkki)

"Pidän siitä kun valo katoaa ja voin juosta kuin likaisen harmaa varjo. En kohtaa ketään. Sama tunne kuin aina: ilman tätä elämäni olisi köyhempää."



Markus Torgebyn Juoksijan Sydän-kirja (2015) on elämänkerta lahjakkaasta pitkänmatkanjuoksijasta. Ulkoiset paineet ja vaatimukset olivat viedä juoksemisen ilon. Äidin sairastuminen ja Markuksen oma loukkaantuminen ajoivat tekemään irtioton ´normaalista´ elämästä ja hän muutti useammaksi vuodeksi metsään ihan yksin. Metsässä hän juoksee, peseytyy puroissa, valmistaa ruuat nuotiolla ja yrittää pitää itsensä lämpöisenä. Hän haisee savulle ja poistuu teltaltaan vain parin viikon välein, kun hakee juosten täydennystä ruokavarastoihin. Alkuun talven pimeys on viedä voiton miehestä, mutta hän taistelee omaa mielikuvitustaan vastaan.



Markus tapaa eräässä kilpailussa afrikkalaisia juoksijoita ja sopii tulevansa heidän luokseen harjoittelemaan puoleksi vuodeksi. Markus haluaa kokeilla pystyykö samaan kuin nuo gasellin tavoin askeltavat hiljaiset juoksijat. Hän hyppää Pohjolan omaleimaisesta luonnon rauhasta keskelle Afrikan karua maisemaa. Voin kuvitella kurkussani kuivan pölyn lukiessani kirjaa ja loikkien samalla Markuksen vierellä. Teksti soljuu sujuvasti eteenpäin, eikä matkaa halua lopettaa kesken.



Kirja on tutkimusmatka Markuksen omiin ajatuksiin, kokemuksiin ja havaintoihin. Miten asiat toimivat hänellä, mitä tarvitaan muutokseen ja mikä on se oma paikka, jossa on hyvä olla. Pidän erityisesti siitä, että Markus ottaa itsekkäästi vastuun itsestään. Hän ei syytä epäonnistumisista toisia tai selittele olemattomia, oli kyse sitten harjoittelusta, työn teosta tai ruokavaliosta.

"En usko, että voi piiloutua jonkun dieetin tai teorian taakse, niillä vain siirtää syyn tai vastuun jollekin toiselle. Niistä ei mitään hyvää seuraa. Vain sinä itse tiedät mikä saa sinut voimaan hyvin. Kun otat vastuun itsestäsi ja syöt levollisin mielin, niin silloin keho kyllä tietää, mitä se tarvitsee."

Suosittelen kirjaa tämän kolean heinäkuisen päivän lukemiseksi!



 

~Eija~



Puoli vuotta juoksua ja kirjavinkki

Vuoden vaihtuessa jotkut tekevät uuden vuoden lupauksia ja jotkut uuden vuoden tavoitteita. Mä kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan. Yksi asettamani tavoite oli vuoden alusta juosta vähintään 100 kilometriä joka kuukausi. No nyt olemme tätä kuluvaa vuotta melko tarkalleen puolessa välissä ja enää kesäkuun puolella en ehdi juoksemaan, joten on sopiva tehdä puolenvälin tsekkaus.

Juhannuksena lenkillä.

Mä kirjaan kaikki liikkumiset, täsmä- ja hyötyliikunnat, HeiaHeia-palveluun. Tykkään siitä tosi paljon sen helppouden vuoksi. Sovellus on mulla kännykässäkin ja sinne on kätevää lisätä tehty treeni vaikka heti. Sinne voi kirjata niin paljon tietoa treeneistä kuin haluaa, lisätä kuvia ja fiiliksiä. Mun HeiaHeia-merkinnät kertovatkin, että tammi-kesäkuun aikana tuli 

juoksua yhteensä 799km 

Tästä poluilla on 134km ja

maastossa 52km.

Lisäksi kokonais kilometreistä on poissa suunnistus, josta tuli 106km (linnuntietä).

Kaikkiin näihin neljään juosten kuljettavaan lajiin on mennyt aikaa 101 tuntia :) 

Juostujen lenkkien (suunnistus ei ole mukana laskussa) keskipituus on 11,6km. Pisin lenkki on ollut 26km vajaan kolmen viikon takaa Ninnin kanssa.  Kerran porukka polkulenkillä mentiin 23km ja yksin oon tehnyt muutaman yli 20km lenkin. Tykkään ehdottomasti enemmän pitkistä rauhallisista kuin kovista intervalli vedoista. Muutenkin mulla saattaa mennä useampi kilometri ennen kuin jalat lähtee rullaamaan ja rentous juoksuun löytyy.

Ninnin kanssa juoksemassa ja Niina oli juomatyttönä.

Mutta tavoite siis on pitänyt, ainakin toistaiseksi ja halua on tavoitella sitä loppu vuosikin. Voisihan nuo kokonais kilometrit olla korkeammatkin, mutta ajallisesti en enempää olisi tainnut ehtiä. Ainahan mä juoksemaan lähden jos se mahdollista on :)

Voi olla, että tänä vuonna jää jälleen sileä puolimaraton ja ehkä täysmatkakin juoksematta, kun niin tykkään tuolla metsissä rymytä. Polkujuoksutapahtumat ja suunnistaminen vie voiton 10-0 asfaltti juoksuista. Mutta katsotaan nyt kuinka tuo loppu vuoden kisakalenteri lopulta muotoutuu.

Sitten kun lenkki on tehty tai muuten vaan ehtii tovin paikallaan istua, tulee luettua juoksu-aiheisia kirjoja. Viimeisin läpi kahlaamani kirja oli Janne Holmén - Kilpajuoksu. Kirjan on kustantanut Juoksija-lehti. Tämän kirjan lukeminen venyi ja venyi. Takakannessa kirjoitettiin, että kirjassa kerrotaan huippujuoksijan karusta arkipäivästä, loputtomista juoksukilometreistä ja korkean paikan leireistä. Niin ja kyllähän niistä kerrottiinkin, mutta kovin tilastollisesti lukuina ja tuloksina. Kovin ohuissa sivulauseissa kerrottiin miten treenit vaikuttivat ja vaativat siinä normaalissa elämässä. Jannea ei ilmeisesti koskaan ole edes jännittänyt, sillä sitä sanaa ei kirjassa tainnut kertaakaan näkyä. 

Parhaita paloja oli Jannen tekstit, joita on julkaistu Juoksija-lehdessä, joissa hän ottaa kantaa muun muassa afrikkalaisten juoksijoiden ylivoimaisuuteen tai vuoristoharjoittelun hyödyllisyyteen. Kirjassa oli paljon kuvia, mikä elävöitti muuten mulle turhan lennokasta tai raskasta tekstiä. 

Arvostan Jannen määrätietoista harjoittelua ja hänellä on valtavasti kokemuksen tuomaa tietoa. Korkean koulutuksen ansiosta hän osaa ja uskaltaa myös kyseenalaistaa useita harjoittelumetodeja, -välineitä ja tutkittua tietoa. Huippu-urheilusta ja tilastoista kiinnostuneille tämä kirja on oiva reitti sukeltaa Suomen yhden mahtavan urheilijan lenkeille mukaan. Tavalliselle lenkkeilijälle Jannella on aivan turhan kova kilometrivauhti ;)

Huomenna taas poljetaan töihin ja viikonloppuna juostavat kilometrit lähteekin kerääntymään vuoden toisen puoliskon piikkin.

Mukavia lenkkejä kaikille :D!

~Eija~