Ristiradan ansa

 Omalta osaltani tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi on paketissa. Viimeinen odotettu kisareissu oli viime viikonloppuna Hiittenharjulle Harjavaltaan, jossa kisattiin SM-keskimatka ja pariviesti. Etukäteen fiilikset oli tosi rauhalliset ja paineettomat. Mitalitavoitteen olin jo saavuttanut, sillä tältä kaudelta mulla oli jo koko värisuora. Sarjassani D45 oli 11 ilmoittautunutta ja se on hyvin marginaalilajissa ikänaisten sarjassa. Kisakumppanit olivat kovia. Monella oli mahdollisuus podiumille, myös mulla.

Uusi A3 kokoinen karttateline pyörään.

Tämän kauden yksi isoimmista murheenkryyneistä on ollut liian pieni karttateline pyörässä. Se on aiheuttanut sen, etten ole saanut karttaa kokonaisuudessaan näkyville, vaan oon joutunut pysähtelemään ylimääräisiä kertoja ja taittelemaan karttaa uudelleen. Yllättävän paljon se on vienyt aikaa. No nyt sain aikaiseksi tilata isomman, A3 kokoisen karttatelineen. Sain sen lauantaina aamupäivällä asennettuna pyörääni, kun Ninnin vastaavalla kiinnitys systeemillä olevaa telinettä en testatessa pyörääni saanut. Ja nyt voin sanoa, että olikin hyvä teline eikä koko keskimatkan kisasuorituksen aikana tarvinnut miettiä näenkö karttaa tai pysyykö teline kiinni.

Kisa ei kuitenkaan mennyt nappiin ja tein yhden merkittävän ja äärettömän typerän virheen...

Keskimatkan mokailu paikka kartalla.

Alku lähti hyvin ja tarkat kolme ensimmäistä rastia löysin hyvin. Neloselle ja vitoselle hyvin ja tuli jo sellainen hyvän olon tunne, että tämä sujuu. Jatkoin reippaalla poljennalla eteenpäin, kunnes pääsin rastille 6 (-145, tuo jälkimmäinen numero on rastin koodi) ja lähes lamaannuin kuin näin rastiviivan johtavan 5! Mä olin epähuomiossa 5. rastilta polkenut 8.:lle, sen jälkeen 7.:lle ja sitten 6.:lle! Eli väärinpäin tuon perälenkin. Tämä on risteävän radan riski ja oon joskus ennenkin vastaavaan kosahtanut tai meinannut kosahtaa. Näin kun karttaa rauhassa paikallaan katsoo, voi vain ihmetellä miten tuollaisen virheen voi tehdä. Vauhdissa, hyvällä fiiliksellä ja "keskittyneenä" homma muuttuu täysin. Mä yleensä en hoe mielessäni rastin järjestysnumeroa vaan koodia ja siksi vasta kutosella rastiviivan mennessä vitoselle hoksasin virheeni.

Tyhjä metsä ympärilläni raikui kirosanoista ja olin niin vihainen itselleni. Kisa oli menetetty. kanavoin vihani sitten polkemiseen ja lähdin kiertämään 7. ja 8. rastit uudelleen samaa reittiä mitä olin hetki sitten tullut. Ei kannattanut jäädä kannolle itkemään, vaikka teki mieli. Hyvä ottaa opetuksena ja treeninä loppuun asti.

10. rastilla oli kartan vaihto ja taas hetkellinen hartioiden lysähdys kun näin loppu lenkin. Polkusyherikköä harjulla, jossa olen niin huono. Vauhtia oli otettava alas ja yritettävä keskittyä. Jouduin pysähtelemään ja tarkistamaan, mutta kartalla pysyin ja kaikki rastit löytyi suoraan. Pettyneenä kuitenkin maaliin.

Rastisekoilu väliaikojen perusteella vei multa 5 minuuttia ja näin putosin mitalisijoilta neljänneksi. Ilman tuota sekoilua, olisin voittanut mestaruuden. Kuitenkin pitää muistaa, että jos tuota sekoilua ei olisi tullut, olisin silti voinut tuossa mulle haastavassa polkusyherikössä sitten töpeksiä hyvän fiiliksen ja vauhdin huumassa. Pahimman pettymyksen väistyttyä tajusin, että 4. sija oli kuitenkin tässä porukassa aika hyvä suoritus. Muutkin olivat tehneet virheitä, mutta ihan eri paikoissa kuin mä. 

Valkoiset "sukat" jalassa uimaan.

Hiittenharjulta Ninnin kanssa siirryimme illaksi ja yöksi Poriin hotelliin. Kevyt iltakävely uimaan Kirjurinluodon uimarannalle, sitten syömään ja kauppaan. En muista koska olen Porissa viimeksi ollut, mutta en kai koskaan keskustassa ja olihan kivan näköinen paikka. Keliksikin osui mitä kesäisin.

Kirjurinluodon uimarannalla.

Yön nukuin ihan ok, vieraassa paikassa harvoin ihan älyttömän hyvin nukkuu ja päälle vielä puski sunnuntain viestin kisajännitys, niin ihan levollisimmin mielin en herännyt. Aamupalalla alas niin paljon kuin mahdollista, mutta hiukan pökkäsi. SM-pariviestiin D80 (yhteisikä vähintään) sarjaan oli ilmoittautunut 7 joukkuetta, joka on myös hyvä määrä. Paperilla kaikki oli hyviä joukkueita ja eilisen tuloslistalla onnistujia ja suunnistusvirheitä tehneitä. Meidän selkeä tavoite oli saada mitali, mutta se ei tulisi kevyesti polkemalla tai sinne päin rastia kohti. Itse asetimme meille tavoitteet, paineet ja näin jännitys sai lisää tuulta alleen.

Maasto oli ihanaa kangasmaastoa ja polkusyherikköinen harju.

Itseä auttoi, kun pääsi kisakeskukseen ja lähdettiin kevyesti lämmittelemään edellisen päivän väsyneitä jalkoja. Fyysinen tekeminen vei ajatukset spekuloinnilta. Kävin näyttämässä paikalla olevalle pyörien huoltajalle pyöräni takarengasta, joka on jo hetken venksuttanut, mutta en ole osannut sille mitään tehdä enkä ole saanut aikaiseksi hoitaa sitä kuntoon. No tuomio oli takarenkaan laakeri, joka oli mäsänä. Paikan päällä ei sitä saatu vaihdettua, mutta voisin pyörällä kisan polkea. Tänä vuonna en ollut pyörälle täyshuoltoa teettänytkään, joten tässä sen nyt taas näki.

No sitten viestiin. Pariviestissä siis on kaksi joukkueen jäsentä ja ikäsarjoissa molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä neljä osuutta. Tänä vuonna mä aloitin viime vuoden tapaan. Lähdöt on aina jännittäviä ja jopa pelottavia, ettei kolaroitaisi, mutta taas meni ihan hyvin ja oma lähtöpaikkani oli reunassa, joten pääsin hyvin liikkeelle. 

Mutta ekalle rastille heti huono reitinvalinta muun porukan seassa ja sitten vielä poljin rastin ohi. Olin hetken hiukan kuutamolla, että mihin oikein tulin, mutta osasin lähteä oikeaan suuntaan tarkistettuani kompassilla suunnan ja sain kiinni olinpaikastani ja rastille. Harmitti taas, mutta eteenpäin vaan. Tuli vielä toinenkin huono reitinvalinta kivikkoiselle, vaikkakin leveälle polulle. Ylämäkeen tuo polku oli mahdoton polkea ja jouduin taluttamaan pyörää. Jälkikäteen karttaa katsoessa, olisi ehdottomasti pitänyt kiertää vasemmalta. Ninni oli tullut samalle polulle omalla osuudellaan. Muut rastit meni ihan ok, vaikka taas jouduin hidastamaan vauhtia lopun polkusyherikössä ja vaihtoon neljäntenä, yli 5 minuuttia kärkeen! Harmitti. 

Ninnin ollessa omalla ekalla osuudellaan, juttelin kärjessä tulleen Dinan kanssa ja hoksasimme, että meillä oli eri rata. Loppu osa ainakin tulisi olemaan mulla toisella osuudellani helpompi. Heräsi sellainen sopiva toivon kipinä, että ehkä tämä ei ollut vielä tässä. Ja sitten Ninni olikin nostanut meidät kolmanneksi ja mä päätin painaa menemään, tavoitteena lyödä Dinan ekan osuuden aika.

Homma sujui paljon paremmin ja tämä hajontarata oli lyhyempikin. Nyt oli jo osa niin tuttua polkua, että karttaa ei paljon tarvinnut katsoa, vaan antaa mennä vaan. Sainkin nostettua meidät 2.sijalle ja sitten jännitettiin kuinka tässä käy.

Voitimme pronssia, JEE!

Kyllä tähän voi olla tyytyväinen. Aina sitä jossittelua jää, virheiden harmittelua ja entä jos-pohdintaa, mutta mitali oli tavoite ja sen saavutimme. SM-viesti mitaliputkemme sai kuin saikin jatkoa 😀

Pyöräsuunnistuskausi tosiaan on nyt paketissa. Oli jälleen ikimuistoinen ja opettavainen kausi. Hiukan harmittaa, että kausi oli tässä. Sellainen pikkuinen nälkä jäi ensi kaudelle.

~Eija~

Kesä 2024

 Voiko jo sanoa, että ulkona tuoksuu syksy, vaikka lämpötila näyttää kesälukemia, hyttysiä pyörii ympärillä ja kesäkukat kukkii. Syksyn puolesta puhuvat kellastuvat koivun lehdet, omenoiden painosta taipuvat oksat, puimurit pelloilla, hirvikärpäset ja pimenevät illat. Joo, enemmän tuli juttuja syksyyn, se on ihan just täällä.

Sateenkaari kesän alussa.

Mulla on toki vielä yksi kesälomaviikko edessä, joten ihan vielä en suostu kääntämään vuodenaikaa syksyyn. Itse asiassa tuli palattua kännykän kuvagalleriaan ja plarattua miten tämä kesä menikään. Oli ikimuistoisia hetkiä, rauhallisia pysähtymisiä, joka solulla elämistä ja nauttimista sekä iloa. Valitettavasti myös kiire, riittämättömyys, murehtiminen ja suru olivat läsnä. Pariin otteeseen toivoin, että kesä olisi nopeasti ohi, niin väsynyt välillä olin. Mutta syvemmissä vesissä välillä kahlaaminen antaa näkökulmaa, kunhan sieltä pääsee rannalle.

Joskus lenkeillä maltoin pysähtyä hengittelemään hetkeen.

Aina sitä ajattelee, että kesällä juoksen ja pyöräilen paljon, kun on niin valoisaa ja lämmintä. Tulihan sitä jonkin verran tehtyä, mutta tunnit ja kilometrit jäivät melko maltillisiksi. En ole hellejuoksija, joten kuumina päivinä lenkit olisi pitänyt ajoittaa aikaisiin aamuihin tai iltoihin, mutta jos oli mahdollisuus nukkua, niin nukuin, koska tarvitsen unta. Sain kuitenkin tehdyksi joitain sellaisia asioita, mitä on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Esimerkiksi nuorimmaiseni kanssa nukuttiin yksi yö laavullamme. Laavun olen mieheni kanssa rakentanut yli 20 vuotta sitten isäni metsään Ylistaroon. Meillä oli ikimuistoinen ilta yöttömässä yössä. Käytiin iltauinnilla läheisellä louhoksella, grillattiin lämpöiset leivät nuotiolla, luettiin kirjoja ja juteltiin. Yö nukuttiin valtavan hyvin. Oli yksi parhaimmista jutuista tänä kesänä 💗

Uin kesällä aina kun mahdollista. Muutamien minuuttien pulahdus teki aina hyvää.

Mun lempipaikka, laavu iskän metsässä.

Toinen kauan suunnitelmissa ollut juttu oli pyöräillä ystäväni Helenan mökille Virroille. Se oli meiltä Ilmajoelta reipas 90 kilometriä suuntaansa. Ja perillä Helena odotti valmiine ruokineen ja sitten lämmitettiin sauna ja uitiin ja saunottiin pitkän kaavan mukaan. Olin yön mökillä ja aamulla lähdin polkemaan takaisin kotiin. Oli ihanaa, joten kiitos Helena 💗

Matkalla Virroille.

Puutarhasta.

Puutarhassa puuhailu on mulle palautumista, rentoutumista, äänikirjan kuuntelua tai omissa ajatuksissa sukeltelua. Tänä kesänä saatiin miehen kanssa kaksi retuperällä olevaa murheenkryyniä hoidettua kuntoon ja siitä tuli hurjan hyvä fiilis. Kuitenkin puutarhan hoito kävi tänä kesänä hetkittäin työstä, kun yritti pitää sen kunnossa loppu kesän juhlien vuoksi. Itse näki joka puolella rikkaruohoja ja siistimistä vaativia kasoja. Muu perhe huoltomaalasi ja kärräsi multaa, kun mä kesäloman loputtua painoin töissä pitkää päivää ja vielä livahdin pitkillä vapaapäivillä Alpeille.

Niin, Alppireissu Chamonixin maisemiin oli aikataulullisesti haastavaan hetkeen, mutta tarvitsin sitä kyllä juuri siihen. Myös tämä reissu nousee ikimuistoisiin hetkiin tältä kesältä. Hirveä jännitys miten osaan yksin matkustaa ulkomaille ja siitä selviäminen ja ystävien ja kummitytön kanssa lomailu upeissa maisemissa oli ihanaa. Alppituulien hengittely teki hyvää ja onnistuin pysähtymään hetkeen.

Coldplayn keikka oli VAU!

Sitten elokuun alussa tilanne tiivistyi, kun aika oli kortilla. Vuotta aikaisemmin onnistuttiin saamaan liput Coldplayn keikalle ja vaikka stressi puski päälle, keikalle lähdettiin. Samalla viikolla oli tyttären rippijuhlat ja mulla pitkiä työvuoroja. Alun perin haettiin ykkös ja kakkos vaihtoehtoina ihan toisille ripareille, mutta kolmas vaihtoehto osui meidän kohdalle. Stressiä tosiaan pukkasi ja tuolla viikolla omat liikkumiset jäi minimiin ja Garmin näytti korkeaa stressiä ja huonosti nukuttuja öitä.

Mutta Coldplayn keikka oli upea ja meillä oli tyttären kanssa mukava reissu 💗 Ihanaa, että äiti hyväksytään kaveriksi, eikä vain maksajan ominaisuudessa.

Ja rippijuhlat meni hyvin, oli ihana päivä. Murehdin etukäteen kuinka tarjottavat riittää ja maistuuko ne miltään. Kaikki riitti ja oli hyvää. 

Rippijuhlien jälkeinen viikko oli hyvä. Sain nukuttua taas paremmin, ehdin liikkua, töissä pystyin keskittymään ja sellainen jatkuva hoppu oli poissa. Sopivan lämpöiset kelit hellivät ja vapaapäivinä sain tehtyä kesän kutomistyön loppuun, niin ja ehdin istua sohvalla ja katsella olympiakisoja. Nyt nousee taas uutta painetta, kun vajaan kahden viikon päästä on lasten suunnistuskisat joissa olen elämäni ensimmäisen kerran ratamestarina. Homma on sinänsä hanskassa, mutta ei sitten kumminkaan. No pysyn rauhallisena ja tiedän saavani apuja jos en pystykään. Todennäköisesti kaikki menee hyvin, vaikka jännitysmomentteja riittää.

Jännityksestä puheen ollen, ensi viikonloppuna on tämän kauden viimeiset pyöräsuunnistuksen SM kisat. Keskimatka ja viesti kisataan Harjavallassa. Mukavasti on osallistujia ja ehkä kohta alkaa jännittämään, mutta toistaiseksi oon rauhallisilla fiiliksillä lähdössä viivalle.

~Eija~

Alppireissu 2024, osa 3

 Viimeinen kokonainen päiväni tämän vuoden reissuni Alppien juurella alkoi sateisena, mutta ennen puolta päivää sade lakkasi ja lähdin Mervin kanssa retkeilemään. Kohteeksi valitsimme Aiguillette des Posettes 2201 metrin korkeudessa, jonka näimme edellispäivän reissulla vastakkaisella vuorella. Näytti kauniilta paikalta. Make heitti meidät autolla polun päähän ja siitä lähdettiin kipuamaan ylös.

Alkuun oli heinikkoa ja havumetsää pikku hiljaa kasvuston muuttuessa matalammaksi ja matalammaksi. Kaunis vihreys oli ympärillä ja aivan upeat alppiruusut. Vielä korkeammat Alpit kohosivat molemmin puolin. Liikkeellä oli porukkaa niin jalkaisin kuin maastopyörillä. Oli lämmin ja aurinko porotti. Otsa, jota aurinko nipisteli, oli pakko suojata auringolta.

Lumihuippuisia alppeja oli joka puolella.

Alppiruusut olivat upeita!

Huipulla oli upeat näkymät joka suuntaan. Aivan mielettömän kaunis paikka. Alppien yli ja vuonosta puhalteleva tuuli viilensi sopivasti ja jostain kaukaa kuului vuoren rinteillä laiduntavien lehmien kaulassa olevien kellojen kilinä. Mietimmekin, eikö lehmiä itseä hermostuta jatkuva kilinä. Meidän korviin se kuulosti musiikilta.

Kuva: Make

Evästettiin huipulla, otettiin muutama kuva ja hengiteltiin hetkessä. Ei ole sanoja kuvailemaan sitä rauhallisuuden tunnetta tuossa hetkessä ja paikassa. Tunsi jälleen kerran itsensä niin pieneksi, mutta etuoikeutetuksi saadessaan olla juuri siinä. Pitää vaalia tuota muistoa ja palata vaikka kuvien avulla tuohon hetkeen silloin, kun arki painaa hartioilla.

Palasimme vuoren toista puolta takaisin alas sen 800 laskumetriä, minkä olimme kiivenneet ylös. Aikaa kuului liikkeellä ollessa 3 ja puoli tuntia + tauot ja matkaa kertyi vajaa 12km. Make tuli hakemaan meidät päätepisteestä ja näin vältyimme tylsältä tien vierus kävelyltä. Tämän reissun toki olisi voinut kävellä rengasreittinä.

Loppu ilta kului jaloittelemalla koko porukalla Argentieren kylällä ja jätskillä käytiin. 

Me majoituimme Airbnb kautta vuokraamassamme huoneistossa Argentieressa, joka on pieni kylä ja hiihtokeskus Chamonixin kyljessä. Ystävät tosiaan menivät paikalle jo neljä päivää aikaisemmin ja mä tulin perästä. Huoneisto oli kuudelle hengelle, joten me neljä mahduimme tosi hyvin. Kaikki oleellinen löytyi; suihku, vessa x2, pieni keittiö menettelevine astioineen ja pieni terassi. Parhaat päivänsä huoneisto oli jo nähnyt. Pääosin huoneistossa vain nukuttiin ja tehtiin ruokaa, muuten aika kului ulkona. Ruokakauppa oli ihan kävelymatkan päässä ja läheltä sai aamuisin hakea uunituoreet croisantit aamupalaksi. 

Mun reissun kaikki tavarat.

Reissuun lähdin mahdollisimman vähin tavaroin ja koska sellaisesta oli jo kokemusta viime vuoden Alppireissulla, tiesin sen olevan mahdollista. Mun kaikki matkatavarat mahtuikin 12 litran juoksureppuun + päällä olevat vaatteet ja polkulenkkarit, jotka kulki ystävien auton kyydissä. Jos heidän mukaan lenkkareita en olisi saanut, olisin lähtenyt matkaan yksillä kengillä.

Lopulta tavaroista jäi kokonaan käyttämättä takki, pitkät trikoot, hanskat, tuubihuivi ja irtohihat. Mukaan kotiin viemisinä sain kummitytön yhdeltä retkeltä löytämän kauniin kävyn.

Näkymä terassilta ja käpy muistoksi.

Neljäs reissu päivä oli myös matkustuspäivä, kun mä lensin Geneven lentokentältä Helsinkiin ja ystävät lähtivät useamman päivän ajomatkalleen Suomeen. Matkalla lentokentälle pysähdyttiin vielä uimaan Lacs de Passyssa. Upea paikka, lämmintä vettä ja viimeiset katseet lumihuipuille. Täällä olisivat omatkin teini-ikäiset lapseni viihtyneet. Erikoista oli se, että pukuhuoneita ei ollut, joten uikkarit vaihdoimme vessassa ja vaatteet takaisin päälle puun takana. Uiminen virkisti mukavasti, hetkeksi. Hellettä muuten oli sen 30.

Paluumatka ei jännittänyt niin paljon kuin tulomatka. Nyt oli jo sellainen vahva olo, että kyllä mä osaan. Olin tosi ajoissa Geneven kentällä, mikä ei mua haitannut. Kuuntelin Nuts 300 haastatteluja ja tein kotiin hajuvesi ja suklaa tuliaisostokset odotellessani hiukan viivästyneen lentoni portin ilmoittamista. Löysin oikealle portille heti ja ongelmitta koneeseen. Helsingissä osasin paikallisjunaan ja oikealla asemalla pois ja siellä oli Sanna vastassa. Sannan luo menin yöksi ja seuraavana aamuna junalla kotiin.

Olihan ihana reissu. Yksin matkustaminen onnistui, sain rauhoituttua hetkeen ja nautittua maisemista ja neljä päivää oli tähän väliin just hyvä. Kotiintulo päivän illalla palasin suoraan töihin yövuoroon ja se ruljanssi jatkui heti siitä. Muistoissa ja kuvien välityksellä oon kuitenkin monesti palannut Alpeille hengittelemään.

~Eija~ 

Alppireissu 2024 osa 2

 Hyvin nukutun yön jälkeen aamu valkeni Argentieressä aurinkoisena ja lämpöisenä. Aamupalan jälkeen pakattiin Mervin kanssa reppuun evästä, kännykät ja lisävirtalähteet, joita edellis päivän seikkailun jälkeen emme enää unohtaisi, sekä varoiksi takki ja tuubihuivi. Make vei meidät Las Prazille, josta lähti hissi Le Flegerille, 1877 mpy.

Reitit oli osittain melko hyvin opastettu, mutta ei niin kuin Suomessa väritolpin tai maalein ja matkat ilmoitettin ajassa, ei kilometreissä.

Tämä on suosittu kohde kauniille alppijärville aivan mielettömän upeissa maisemissa. Mont-Blanc alppivuori kavereineen kohosi upeana taustalla, Chamonix'n laakson toisella puolella. Edellisenä päivänä olimme laakson toisella puolella ja nyt täältä toiselta puolelta näkymä oli vielä parempi.

Lähdettiin nousemaan rinnettä ylös kohti suosittua Lac Blancia, joka on 2352 mpy korkeudessa oleva alppijärvi. Reitti on melko helppo kulkuinen, vaikkakin jatkuvaa nousua ja porukkaa olikin melko paljon. Pääosin kuului olevan ranskalaisia, suomenkieltä ei ympärillä kuulunut.

Oli kuuma ja tuuli kävi selän takaa, joten kuumuus tuntui entistä enemmän. Pysähtelimme jälleen usein ihailemaan maisemia ja hörppimään vettä.

Lac Blancin järvi oli vielä osittain ihan jäässä ja lumen peitossa. Ihan sulana olisi ollut varmasti todella kaunis paikka, mutta nyt se ei ihan auennut. Enemmän vuoret järven ympärillä veti katseen. Porukkaa oli todella paljon, osa selvästi viettämässä aurinkoista päivää chillaillen tai tulemalla syömään vuoristokahvilaan. Mekin evästettiin omat eväämme kalliolla ja jatkoimme matkaa eteenpäin hiukan pienempää kivistä polkua, joka vei rinnettä alas.

Lac Blanc

Lunta oli vielä runsaasti ja teinpä sitten lumiukon, joka kuumalla kalliolla äkkiä alkoi sulamaan.

Näitä alppimajoja on Alpeilla suosittujen reittien varrella runsaasti.

Mervi oli mulla kaverina.

Oli ihan pakko hiukan juostakin.

Polku mutkitteli alaspäin. Kerran tultiin muutaman metrin pituinen kiviseinämä tikkaita pitkin alas ja joissain kohdissa oli ihmisen rakentamia portaita. Porukkaa oli selvästi vähemmän ja saatiin kivasti kävellä ja jutella rauhassa. 

Tultiin alas Le Hautiin ja siitä sovittuun Le Tourin pikku kylään, josta lähti myös hissejä viereisille vuorille. Matkaa tuli 12 kilometriä ja aikaa liikkeessä kului kolme ja puoli tuntia. Tähän päälle tauot kun syötiin ja kuvattiin ja kerran istuskeltiin pitkään kalliolla ja juteltiin.

Le Tourin kylässä.

Käytiin kämpillä syömässä ja sitten lähdettiin vielä koko porukalla iltaretkelle Le Mer de Glacelle, eli katsomaan kovaa vauhtia sulavaa jäätikköä. Matkan varrella oli pieni vesiputous ja kahvila, jonne paluumatkalla pysähdyttiin limsalle. Oli ihana retki seuraa johtajaa-leikkiä leikkimällä, nokkosia polun varressa väistelemällä ja kummitytön videota kuvaamalla.

Vesiputous.

Jäätikkö oli melko surullista katsottavaa.

Myöhään illalla oli jälleen melko väsynyt olo ja otsaa kihelmöi auringon sitä poltettua. Olisi pitänyt suojautua paremmin auringolta, mutta olen armottoman huono käyttämään aurinkorasvaa saatikka jotain lippistä tai hattua. 

~Eija~

Alppireissu 2024, osa 1

 Viime vuonna heinäkuussa olin Alppimentorien juoksuvaellusreissulla Aostanlaaksossa Italian puolella. Valitettavasti reissukertomus jäi blogiin kirjoittamatta loppuun... Kipinä vuorille roihahti ja ystävien kanssa on ollut suunnitelmia tehdä oma reissu Alpeille. Sitten toiset ystävät kysyivät mua seuraksi piipahtamaan muutamaksi päiväksi oman parin viikon reissunsa viimeisille päiville Alpeille. Innostuin ja hetken mietittyäni ja kalenteria silmäiltyäni ilmoitin lähteväni. Vaikka lomaa ei heinäkuussa mulla olisi, tekisin paljon pitkiä työpäiviä töissä ja saisin useamman vapaapäivän peräkanaa. Neljä päivää riittäisi ja kun lähtee yövuoron jälkeen ja palaa yövuoroon, niin siinä saa reippaan vuorokauden verran tunteja lisää.

Finnairin siivin Geneveen.

Majoittuisimme Ranskassa Chamonix'n viereiseen pieneen Argentieren kylään. Ystävä perhe menisi sinne jo edellisellä viikolla ja mä tulisin lentäen Sveitsin puolelle Geneveen ja hakisivat mut sieltä autollaan. Etukäteen jännittävin ja pelottavin juttu oli yksin lentokoneella matkustaminen. Koskaan en ole yksin sukkuloinut lentokentällä ja ajattelin että se olisi hirmu vaikeaa.

Lopulta kaikki meni oikein hyvin, mitään ongelmia ei ollut. Yöjunalla Seinäjoelta Helsinki-Vantaan lentokentälle. Turvatarkastuksesta läpi kaikista kevyimmällä mahdollisella matkatavara määrällä, oikealle portille ja koneeseen. Make oli Geneven päässä sovitusti vastassa ja siitä tunnin verran ajeltiin Argentiereen.

Aguille du Midi

Koska lento oli Genevessä jo klo.10 paikallista aikaa, käytimme päivän hyödyksi lähtemällä heti liikkeelle. Etukäteen olimme valinneet pari kohdetta, jonne ainakin reissulla mennään ja ensimmäinen oli Aguille du Midi. Sinne nousimme ensimmäisellä hissillä 2300mpy korkeuteen ja vielä 500 metriä lisää ylös 3842mpy korkeuteen. Täältä aukesi näkymät joka suuntaan Alpeille ja tietysti Mont-Blancille. Kuitenkin näin läheltä Alppien korkein huippu (4810mpy) ei näyttänyt aivan niin upealta kuin hiukan kauempaa katseltuna. Oli kuitenkin hieno kokemus päästä näin lähelle ja tällaisiin korkeuksiin, vaikka omin jaloin ei tällä kertaa kivuttukaan.

Mont-Blanc taustalla

Näkymä Chamonix'n yli.

Paikka on "turistirysä", joten hisseille sai jonottaa ja suosittuun lasikoppiin, jonka alla oli kilometrin pudotus, sai jonottaa. Päätimme kuitenkin jonottaa ja onneksi samalla sai ihastella vuoria ympärillä silmänkantamattomiin. Lasikoppiin piti mennä aamutohvelit jaloissa, reppu piti jättää ulkopuolelle eikä omia kuvia saanut kopissa ottaa. Henkilökunta räpsi kuvia ojennetulla kännykällä. Siinä nopeat malliposeeraukset ja seuraavan vuoro. Jälkeenpäin kun muistelen, en edes ehtinyt vilkaista lasilattiaa jalkojeni alla, vaan huomio meni kuvia räpsivään henkilöön. Mutta tulipa käytyä ja kivoja kuvia sai.

Aamutossuilla lasikoppiin.

The step in the void.

Kiipeilijöitä varusteineen tuli hissillä ylös mutta myös alas. En tiedä olivatko osa kiivenneet ylös asti ja osa menisivät alas, mutta ihan ylhäällä ei ollut mitään asiaa lumipeitteisille vuoren rinteille ilman asianmukaisia varusteita. Oli se hienon ja rohkean näköistä, mutta itsellä ei maltti riittäisi varusteiden välppäämiseen ja todella hitaaseen etenemiseen. Onneksi siis vaihtoehtona oli käyttää hissiä.

Kuvia tuli odotetusti räpsittyä paljon ja valinnan vaikeus oli valtava. Kuvat kuitenkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja itse ainakin voisin vain tuijotella kuvia ja aistia alppituulen kasvoilla ja raikkaan ilman keuhkoissa. Kuvia katsellessa ei edes turistien puheen sorina häiritse.

Kuvassa näkyy pysäkki, jonne gondolihissi toi ja sitten vielä normaalilla hissillä pääsi pikkuisen ylemmäs.

Kiipeilijät tulossa tai lähdössä lumiharjaa pitkin.

Ylhäälle päästyä olimme saaneet lipun, jossa oli ilmoitettu millä hissillä pääsemme takaisin. Kaksi tuntia on normaali aika mitä ylhäällä ollaan. Saimme kuitenkin nipistettyä lyhyemmän ajan, että tulisimme nopeammin alemmalle asemalle jossa muu porukka odotti. Gondolihissi oli mennen tullen ihan täynnä porukkaa ja hissin keinahdukset tuulessa ja saivat jotkut kiljahtelemaan.

Gondolihissillä ylös ja alas.

Plan de I'Aiguillessa 2300mpy korkeudessa Mervi ja 7 vuotias kummityttöni olivat mun ja Maken "huiputuksen" aikana käyneet läheisellä järvellä ja sitten odottivat meitä. Make ja kummityttö jatkoivat hissillä alas ja mä ja Mervi lähdettiin jalkaisin kohti Montenversia.

Alppipolkuja.

Tultiin rauhallista vauhtia. Usein pysähdeltiin kuvaamaan ja napsittiin eväitä. Oli upea olo olla nyt täällä eikä silmiään saanut irti maisemista. 

Meille toki usein sattuu ja tapahtuu, myös tällä kertaa. Mervin kännykkä oli jäänyt kämpille ja mä olin ajattelematta jättänyt lisävirran myös kämpille. Video- ja valokuvaamiset vei vanhasta kännykästäni vauhdilla virtaa ja lopulta virtaa piti alkaa säännöstellä. Pääsimme suunniteltuun määränpäähän Montenverseen, josta Maken oli puhe meidät hakea. Kävi ilmi, ettei ko paikkaan ollutkaan tietä vaan rautatie. Sain vielä soitettua ja sovittiin että tulemme edelleen alas laskettelurinteen juurelle, jossa Make odottaa. Meillä ei oikeasti ollut hajuakaan missä tuo parkkipaikka olisi ja sitten kännykästä loppui virta. Ajateltiin, että se on tästä vaan alas. Oltiin vielä aika ylhäällä vuoren rinteellä. Parilta vastaantulijalta kysyttiin opastusta ja niiden mukaan vain alas. Löysimme alas ja tielle joka vie Argentiereen, mutta jalkaisin olisi jotain 8 kilometriä ja kello oli jotain ilta yhdeksän. Ehdotin että liftataan, mutta lopulta pysäytimme kaksi vastaan tulevaa kävelijää ja saimme lainata heidän kännykkää. Saimme vihdoin viestin Makelle mistä tulla hakemaan. Nauratti, koska kaikki meni lopulta hyvin, mutta loppu reissun todellakin muistimme ottaa kännykät ja lisävirrat mukaan.

Lopulta puolen yön jälkeen sänkyyn ehdittyäni uni tuli pyytelemättä. Takana olevat yövuoro töissä ja seuraavan yön matkustaminen yöjunassa olivat kasvattaneet melkoisen univelan, mutta hymyssä suin sain painaa pään tyynyyn.

~Eija~