SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~

25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Syyskuulumisia

 Kuulumisia.

Storsandin hiekkaranta UudessaKaarlepyyssä.

Syksyhän on ollut aivan kelpo tähän mennessä kelien ja omien liikkumisien osalta. Omalla syyskuun ekan viikon lomalla oli niin lämmin, että hetkittäin luuli olevan heinäkuu. Se viikko oli täynnä suunnistusta ja mm. Uudessakaarlepyyssä kävin tyttärieni kanssa Koululiikuntaliiton suunnistuskoissa, mä huoltajan roolissa. Ensimmäistä kertaa piipahdimme illalla Storsandin hiekkarannalla. Oli kaunis paikka ja rauhallista. Sai kävellä kymmeniä metrejä ennen kuin pystyi uimaan. Upea ranta.

Samalla viikolla suunnistusseuramme järjesti lasten Kompassi suunnistustapahtuman ja mä olin ensimmäistä kertaa kisoissa ratamestarina. Onneksi kaikki meni hyvin eikä korviini kantautunut sen kummemmin palautetta, joten kaikki ehkä olivat semi tyytyväisiä.

Niin ja suunnistusta on ollut joka viikko. Mm. kävin vanhimman tyttäreni kanssa Rautalammella SM-keskimatkan kisassa, jossa menestystä ei tullut, vaan sijoituin 7 minuutin pummailuillani sarjani puolen välin (32.) paikkeille. Silti oli mukavaa osallistua, sillä maasto oli hieno, kartta hyvä ja ajoittain suunnistus sujui oikein mallikkaasti. 

SM-kisoissa oli kosteaa ja kuraista, mutta mukavaa.

Yösuunnistamassakin oon ehtinyt käydä. 

Kauhavalla.

Harmillisesti työt haittaa toisinaan harrastuksia ja EP:n suunnistuksen yöcupin kaikkiin kilpailuihin en pääse mukaan. Kahdessa ensimmäisessä olin Kortesjärvellä ja Kauhavalla, mutta muut jää väliin työvuorojen vuoksi. Oman seuramme cupin kisan A-radan kävin kiertämässä cupin kisan jälkeisenä päivänä auringon valossa. Olihan loistava keli (kirjaimellisesti), hyvä kartta ja oivallinen rata.

Päivan valossa yöcupin radalla.

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu.

Mulle vaikeimmat kuukaudet ovat edessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun on niin ankeaa. Onneksi tässä on kaikkea kivaa tekemistä, että ehkä pääsen kurjuuden yli hyppäämään ihan yllättäen. Tulevana viikonloppuna lähden tyttäreni kanssa Ruotsiin 25Manna suunnistustapahtumaan. Viikon päästä on suunnistuksen SM erikoispitkä Seinäjoella, ei siis mene matkustamiseen "yhtään" aikaa. Kerrankin suunnistusreissussa menee enemmän aikaa itse suorituksessa kuin kisapaikalle matkustamisessa. Erikoispitkän jälkeisellä viikolla on varattuna aika syketasotestiin ja saman viikon lauantaina on Komia Ilkanpolku. Siitä viikko niin on suunnistusseuramme järjestämä Lepokallionlenkin polkujuoksutapahtuma ja siitä viikko eteenpäin niin Suo, Säntti ja Pää -jengi osallistuu MTB yö-rogaining kisaan. No sittenhän ollaankin jo pitkällä marraskuussa, joten mukavissa merkeissä tämä sujuu ihan varmasti.

Kankean treenikesän jälkeen oon päässyt toden teolla kiinni treenaamiseenkin ja on tuntunut niin innostavalta. Tuleva syketasotesti jännittää, mutta tulee antamaan hyvän välineen mitä ja miten tehdä eteenpäin. Niin, mulla on suunnitelmia jo pidemmällekin kuin marraskuuhun asti. Sellaisia, joita ei voi ihan vielä sanoa ääneen, mutta joita oon hiukan kuiskannut joidenkin korviin. Kerron heti lisää, kun aika on oikea ja toivon itsekin että jaksaisin matkasta kirjoittaa tänne muistiin useammin ja enemmän ihan itseänikin varten.

Polkujuoksuryhmän kanssa Pajuluoman varrella.

Kohta on kuitenkin talvi. Siitä selvä merkki on pimeiden ja kylmien öiden lisäksi Seinäjoen Kansalaisopiston polkujuoksuryhmän yhteislenkkien loppuminen. Elokuun lopussa aloitettiin ja näin lokakuussa lopetamme. Oli jälleen mukava ja erittäin aktiivinen porukka mukana. Ryhmä oli ihan täynnä ja jokunen jäi varasijalle. Polkujuoksu todella innostaa ja houkuttaa ja se sopii niin monelle. Haastoinkin osallistujat jatkossa käymään vähintään kerran viikossa metsässä. Kävelemässä tai juoksemassa poluilla, retkeilemässä, hiihtämässä, sienestämässä tai ihan istuskelemassa. 15 minuuttia tai monta tuntia kerrallaan. Mä ainakin aion tehdä niin.

Yle julkaisi artikkelin, jossa polkujuoksua ja sen suosiota vähäteltiin. Polkujuoksun syvimmässä ytimessä mukana vaikuttamassa oleva Terho Lahtinen kirjoitti faktoihin perustuvan vastineen. Käypä lukemassa juttu täältä.

Polkujuoksuryhmän kanssa tehtiin myös mäkitreeniä.

Hyvää loppu syksyä kaikille ja seuraavaan kertaan ✋

~Eija~

Sporttiporukan treenit jatkuu

 Sporttipoukan yhteistreenit Neiron koululla alkaa taas!!

Pitkän kesätauon jälkeen vihdoinkin oma kalenteri näyttää siltä, että voimme jatkaa siihen mihin keväällä jäätiin. Eli luvassa on jälleen sykettä nostattavaa ja lihaksia hapottavaa liikkumista, mutta myös hengittelyä ja arjesta palauttavaa liikkuvuutta ja venyttelyä.

Viikolle 42 asti tiistaisin klo.19-20 ja sen jälkeen aikatauluun tulee muutos, mutta viikonpäivä pysyy.

Tiistaina 10.9. ja 17.9. ensimmäisiin treeneihin kahvakuula mukaan (muutama lainakuula saatavilla). Ja olemme ulkona jos keli vain sallii. Jos sataa, niin ollaan sisällä koulun salissa.

Jokainen pystyy tehdä treenin oman kunnon ja päivän fiiliksen mukaan. Treenitoiveita tai -välineitä saa esittää. Yleensä on tykätty kahvakuula-, korttipakka- ja kuminauhatreeneistä. Niitä on jälleen luvassa ja  pyrin tuttujen liikkeiden ja harjoitusten lomaan kehittelemään uusiakin juttuja.

Osallistumiselle ei ole ikärajaa ja pienet lapset voivat olla treenin aikana paikalla, kunhan vanhempi huolehtii lapsen turvallisuudesta.

Mun kesäloman viimeinen viikko tässä syyskuussa on ollut uskomattoman lämmin ja aurinkoinen, ihan kuin olisi heinäkuu.

Hinnat ovat tutut 5€/kerta tai 5 kerran kortti 20€. Kevään kortilla saa jatkaa.

Tervetuloa vanhat ja uudet "jumppaajat"!

~Eija~

Ristiradan ansa

 Omalta osaltani tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi on paketissa. Viimeinen odotettu kisareissu oli viime viikonloppuna Hiittenharjulle Harjavaltaan, jossa kisattiin SM-keskimatka ja pariviesti. Etukäteen fiilikset oli tosi rauhalliset ja paineettomat. Mitalitavoitteen olin jo saavuttanut, sillä tältä kaudelta mulla oli jo koko värisuora. Sarjassani D45 oli 11 ilmoittautunutta ja se on hyvin marginaalilajissa ikänaisten sarjassa. Kisakumppanit olivat kovia. Monella oli mahdollisuus podiumille, myös mulla.

Uusi A3 kokoinen karttateline pyörään.

Tämän kauden yksi isoimmista murheenkryyneistä on ollut liian pieni karttateline pyörässä. Se on aiheuttanut sen, etten ole saanut karttaa kokonaisuudessaan näkyville, vaan oon joutunut pysähtelemään ylimääräisiä kertoja ja taittelemaan karttaa uudelleen. Yllättävän paljon se on vienyt aikaa. No nyt sain aikaiseksi tilata isomman, A3 kokoisen karttatelineen. Sain sen lauantaina aamupäivällä asennettuna pyörääni, kun Ninnin vastaavalla kiinnitys systeemillä olevaa telinettä en testatessa pyörääni saanut. Ja nyt voin sanoa, että olikin hyvä teline eikä koko keskimatkan kisasuorituksen aikana tarvinnut miettiä näenkö karttaa tai pysyykö teline kiinni.

Kisa ei kuitenkaan mennyt nappiin ja tein yhden merkittävän ja äärettömän typerän virheen...

Keskimatkan mokailu paikka kartalla.

Alku lähti hyvin ja tarkat kolme ensimmäistä rastia löysin hyvin. Neloselle ja vitoselle hyvin ja tuli jo sellainen hyvän olon tunne, että tämä sujuu. Jatkoin reippaalla poljennalla eteenpäin, kunnes pääsin rastille 6 (-145, tuo jälkimmäinen numero on rastin koodi) ja lähes lamaannuin kuin näin rastiviivan johtavan 5! Mä olin epähuomiossa 5. rastilta polkenut 8.:lle, sen jälkeen 7.:lle ja sitten 6.:lle! Eli väärinpäin tuon perälenkin. Tämä on risteävän radan riski ja oon joskus ennenkin vastaavaan kosahtanut tai meinannut kosahtaa. Näin kun karttaa rauhassa paikallaan katsoo, voi vain ihmetellä miten tuollaisen virheen voi tehdä. Vauhdissa, hyvällä fiiliksellä ja "keskittyneenä" homma muuttuu täysin. Mä yleensä en hoe mielessäni rastin järjestysnumeroa vaan koodia ja siksi vasta kutosella rastiviivan mennessä vitoselle hoksasin virheeni.

Tyhjä metsä ympärilläni raikui kirosanoista ja olin niin vihainen itselleni. Kisa oli menetetty. kanavoin vihani sitten polkemiseen ja lähdin kiertämään 7. ja 8. rastit uudelleen samaa reittiä mitä olin hetki sitten tullut. Ei kannattanut jäädä kannolle itkemään, vaikka teki mieli. Hyvä ottaa opetuksena ja treeninä loppuun asti.

10. rastilla oli kartan vaihto ja taas hetkellinen hartioiden lysähdys kun näin loppu lenkin. Polkusyherikköä harjulla, jossa olen niin huono. Vauhtia oli otettava alas ja yritettävä keskittyä. Jouduin pysähtelemään ja tarkistamaan, mutta kartalla pysyin ja kaikki rastit löytyi suoraan. Pettyneenä kuitenkin maaliin.

Rastisekoilu väliaikojen perusteella vei multa 5 minuuttia ja näin putosin mitalisijoilta neljänneksi. Ilman tuota sekoilua, olisin voittanut mestaruuden. Kuitenkin pitää muistaa, että jos tuota sekoilua ei olisi tullut, olisin silti voinut tuossa mulle haastavassa polkusyherikössä sitten töpeksiä hyvän fiiliksen ja vauhdin huumassa. Pahimman pettymyksen väistyttyä tajusin, että 4. sija oli kuitenkin tässä porukassa aika hyvä suoritus. Muutkin olivat tehneet virheitä, mutta ihan eri paikoissa kuin mä. 

Valkoiset "sukat" jalassa uimaan.

Hiittenharjulta Ninnin kanssa siirryimme illaksi ja yöksi Poriin hotelliin. Kevyt iltakävely uimaan Kirjurinluodon uimarannalle, sitten syömään ja kauppaan. En muista koska olen Porissa viimeksi ollut, mutta en kai koskaan keskustassa ja olihan kivan näköinen paikka. Keliksikin osui mitä kesäisin.

Kirjurinluodon uimarannalla.

Yön nukuin ihan ok, vieraassa paikassa harvoin ihan älyttömän hyvin nukkuu ja päälle vielä puski sunnuntain viestin kisajännitys, niin ihan levollisimmin mielin en herännyt. Aamupalalla alas niin paljon kuin mahdollista, mutta hiukan pökkäsi. SM-pariviestiin D80 (yhteisikä vähintään) sarjaan oli ilmoittautunut 7 joukkuetta, joka on myös hyvä määrä. Paperilla kaikki oli hyviä joukkueita ja eilisen tuloslistalla onnistujia ja suunnistusvirheitä tehneitä. Meidän selkeä tavoite oli saada mitali, mutta se ei tulisi kevyesti polkemalla tai sinne päin rastia kohti. Itse asetimme meille tavoitteet, paineet ja näin jännitys sai lisää tuulta alleen.

Maasto oli ihanaa kangasmaastoa ja polkusyherikköinen harju.

Itseä auttoi, kun pääsi kisakeskukseen ja lähdettiin kevyesti lämmittelemään edellisen päivän väsyneitä jalkoja. Fyysinen tekeminen vei ajatukset spekuloinnilta. Kävin näyttämässä paikalla olevalle pyörien huoltajalle pyöräni takarengasta, joka on jo hetken venksuttanut, mutta en ole osannut sille mitään tehdä enkä ole saanut aikaiseksi hoitaa sitä kuntoon. No tuomio oli takarenkaan laakeri, joka oli mäsänä. Paikan päällä ei sitä saatu vaihdettua, mutta voisin pyörällä kisan polkea. Tänä vuonna en ollut pyörälle täyshuoltoa teettänytkään, joten tässä sen nyt taas näki.

No sitten viestiin. Pariviestissä siis on kaksi joukkueen jäsentä ja ikäsarjoissa molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä neljä osuutta. Tänä vuonna mä aloitin viime vuoden tapaan. Lähdöt on aina jännittäviä ja jopa pelottavia, ettei kolaroitaisi, mutta taas meni ihan hyvin ja oma lähtöpaikkani oli reunassa, joten pääsin hyvin liikkeelle. 

Mutta ekalle rastille heti huono reitinvalinta muun porukan seassa ja sitten vielä poljin rastin ohi. Olin hetken hiukan kuutamolla, että mihin oikein tulin, mutta osasin lähteä oikeaan suuntaan tarkistettuani kompassilla suunnan ja sain kiinni olinpaikastani ja rastille. Harmitti taas, mutta eteenpäin vaan. Tuli vielä toinenkin huono reitinvalinta kivikkoiselle, vaikkakin leveälle polulle. Ylämäkeen tuo polku oli mahdoton polkea ja jouduin taluttamaan pyörää. Jälkikäteen karttaa katsoessa, olisi ehdottomasti pitänyt kiertää vasemmalta. Ninni oli tullut samalle polulle omalla osuudellaan. Muut rastit meni ihan ok, vaikka taas jouduin hidastamaan vauhtia lopun polkusyherikössä ja vaihtoon neljäntenä, yli 5 minuuttia kärkeen! Harmitti. 

Ninnin ollessa omalla ekalla osuudellaan, juttelin kärjessä tulleen Dinan kanssa ja hoksasimme, että meillä oli eri rata. Loppu osa ainakin tulisi olemaan mulla toisella osuudellani helpompi. Heräsi sellainen sopiva toivon kipinä, että ehkä tämä ei ollut vielä tässä. Ja sitten Ninni olikin nostanut meidät kolmanneksi ja mä päätin painaa menemään, tavoitteena lyödä Dinan ekan osuuden aika.

Homma sujui paljon paremmin ja tämä hajontarata oli lyhyempikin. Nyt oli jo osa niin tuttua polkua, että karttaa ei paljon tarvinnut katsoa, vaan antaa mennä vaan. Sainkin nostettua meidät 2.sijalle ja sitten jännitettiin kuinka tässä käy.

Voitimme pronssia, JEE!

Kyllä tähän voi olla tyytyväinen. Aina sitä jossittelua jää, virheiden harmittelua ja entä jos-pohdintaa, mutta mitali oli tavoite ja sen saavutimme. SM-viesti mitaliputkemme sai kuin saikin jatkoa 😀

Pyöräsuunnistuskausi tosiaan on nyt paketissa. Oli jälleen ikimuistoinen ja opettavainen kausi. Hiukan harmittaa, että kausi oli tässä. Sellainen pikkuinen nälkä jäi ensi kaudelle.

~Eija~

Kesä 2024

 Voiko jo sanoa, että ulkona tuoksuu syksy, vaikka lämpötila näyttää kesälukemia, hyttysiä pyörii ympärillä ja kesäkukat kukkii. Syksyn puolesta puhuvat kellastuvat koivun lehdet, omenoiden painosta taipuvat oksat, puimurit pelloilla, hirvikärpäset ja pimenevät illat. Joo, enemmän tuli juttuja syksyyn, se on ihan just täällä.

Sateenkaari kesän alussa.

Mulla on toki vielä yksi kesälomaviikko edessä, joten ihan vielä en suostu kääntämään vuodenaikaa syksyyn. Itse asiassa tuli palattua kännykän kuvagalleriaan ja plarattua miten tämä kesä menikään. Oli ikimuistoisia hetkiä, rauhallisia pysähtymisiä, joka solulla elämistä ja nauttimista sekä iloa. Valitettavasti myös kiire, riittämättömyys, murehtiminen ja suru olivat läsnä. Pariin otteeseen toivoin, että kesä olisi nopeasti ohi, niin väsynyt välillä olin. Mutta syvemmissä vesissä välillä kahlaaminen antaa näkökulmaa, kunhan sieltä pääsee rannalle.

Joskus lenkeillä maltoin pysähtyä hengittelemään hetkeen.

Aina sitä ajattelee, että kesällä juoksen ja pyöräilen paljon, kun on niin valoisaa ja lämmintä. Tulihan sitä jonkin verran tehtyä, mutta tunnit ja kilometrit jäivät melko maltillisiksi. En ole hellejuoksija, joten kuumina päivinä lenkit olisi pitänyt ajoittaa aikaisiin aamuihin tai iltoihin, mutta jos oli mahdollisuus nukkua, niin nukuin, koska tarvitsen unta. Sain kuitenkin tehdyksi joitain sellaisia asioita, mitä on ollut jo pitkään suunnitelmissa. Esimerkiksi nuorimmaiseni kanssa nukuttiin yksi yö laavullamme. Laavun olen mieheni kanssa rakentanut yli 20 vuotta sitten isäni metsään Ylistaroon. Meillä oli ikimuistoinen ilta yöttömässä yössä. Käytiin iltauinnilla läheisellä louhoksella, grillattiin lämpöiset leivät nuotiolla, luettiin kirjoja ja juteltiin. Yö nukuttiin valtavan hyvin. Oli yksi parhaimmista jutuista tänä kesänä 💗

Uin kesällä aina kun mahdollista. Muutamien minuuttien pulahdus teki aina hyvää.

Mun lempipaikka, laavu iskän metsässä.

Toinen kauan suunnitelmissa ollut juttu oli pyöräillä ystäväni Helenan mökille Virroille. Se oli meiltä Ilmajoelta reipas 90 kilometriä suuntaansa. Ja perillä Helena odotti valmiine ruokineen ja sitten lämmitettiin sauna ja uitiin ja saunottiin pitkän kaavan mukaan. Olin yön mökillä ja aamulla lähdin polkemaan takaisin kotiin. Oli ihanaa, joten kiitos Helena 💗

Matkalla Virroille.

Puutarhasta.

Puutarhassa puuhailu on mulle palautumista, rentoutumista, äänikirjan kuuntelua tai omissa ajatuksissa sukeltelua. Tänä kesänä saatiin miehen kanssa kaksi retuperällä olevaa murheenkryyniä hoidettua kuntoon ja siitä tuli hurjan hyvä fiilis. Kuitenkin puutarhan hoito kävi tänä kesänä hetkittäin työstä, kun yritti pitää sen kunnossa loppu kesän juhlien vuoksi. Itse näki joka puolella rikkaruohoja ja siistimistä vaativia kasoja. Muu perhe huoltomaalasi ja kärräsi multaa, kun mä kesäloman loputtua painoin töissä pitkää päivää ja vielä livahdin pitkillä vapaapäivillä Alpeille.

Niin, Alppireissu Chamonixin maisemiin oli aikataulullisesti haastavaan hetkeen, mutta tarvitsin sitä kyllä juuri siihen. Myös tämä reissu nousee ikimuistoisiin hetkiin tältä kesältä. Hirveä jännitys miten osaan yksin matkustaa ulkomaille ja siitä selviäminen ja ystävien ja kummitytön kanssa lomailu upeissa maisemissa oli ihanaa. Alppituulien hengittely teki hyvää ja onnistuin pysähtymään hetkeen.

Coldplayn keikka oli VAU!

Sitten elokuun alussa tilanne tiivistyi, kun aika oli kortilla. Vuotta aikaisemmin onnistuttiin saamaan liput Coldplayn keikalle ja vaikka stressi puski päälle, keikalle lähdettiin. Samalla viikolla oli tyttären rippijuhlat ja mulla pitkiä työvuoroja. Alun perin haettiin ykkös ja kakkos vaihtoehtoina ihan toisille ripareille, mutta kolmas vaihtoehto osui meidän kohdalle. Stressiä tosiaan pukkasi ja tuolla viikolla omat liikkumiset jäi minimiin ja Garmin näytti korkeaa stressiä ja huonosti nukuttuja öitä.

Mutta Coldplayn keikka oli upea ja meillä oli tyttären kanssa mukava reissu 💗 Ihanaa, että äiti hyväksytään kaveriksi, eikä vain maksajan ominaisuudessa.

Ja rippijuhlat meni hyvin, oli ihana päivä. Murehdin etukäteen kuinka tarjottavat riittää ja maistuuko ne miltään. Kaikki riitti ja oli hyvää. 

Rippijuhlien jälkeinen viikko oli hyvä. Sain nukuttua taas paremmin, ehdin liikkua, töissä pystyin keskittymään ja sellainen jatkuva hoppu oli poissa. Sopivan lämpöiset kelit hellivät ja vapaapäivinä sain tehtyä kesän kutomistyön loppuun, niin ja ehdin istua sohvalla ja katsella olympiakisoja. Nyt nousee taas uutta painetta, kun vajaan kahden viikon päästä on lasten suunnistuskisat joissa olen elämäni ensimmäisen kerran ratamestarina. Homma on sinänsä hanskassa, mutta ei sitten kumminkaan. No pysyn rauhallisena ja tiedän saavani apuja jos en pystykään. Todennäköisesti kaikki menee hyvin, vaikka jännitysmomentteja riittää.

Jännityksestä puheen ollen, ensi viikonloppuna on tämän kauden viimeiset pyöräsuunnistuksen SM kisat. Keskimatka ja viesti kisataan Harjavallassa. Mukavasti on osallistujia ja ehkä kohta alkaa jännittämään, mutta toistaiseksi oon rauhallisilla fiiliksillä lähdössä viivalle.

~Eija~

Alppireissu 2024, osa 3

 Viimeinen kokonainen päiväni tämän vuoden reissuni Alppien juurella alkoi sateisena, mutta ennen puolta päivää sade lakkasi ja lähdin Mervin kanssa retkeilemään. Kohteeksi valitsimme Aiguillette des Posettes 2201 metrin korkeudessa, jonka näimme edellispäivän reissulla vastakkaisella vuorella. Näytti kauniilta paikalta. Make heitti meidät autolla polun päähän ja siitä lähdettiin kipuamaan ylös.

Alkuun oli heinikkoa ja havumetsää pikku hiljaa kasvuston muuttuessa matalammaksi ja matalammaksi. Kaunis vihreys oli ympärillä ja aivan upeat alppiruusut. Vielä korkeammat Alpit kohosivat molemmin puolin. Liikkeellä oli porukkaa niin jalkaisin kuin maastopyörillä. Oli lämmin ja aurinko porotti. Otsa, jota aurinko nipisteli, oli pakko suojata auringolta.

Lumihuippuisia alppeja oli joka puolella.

Alppiruusut olivat upeita!

Huipulla oli upeat näkymät joka suuntaan. Aivan mielettömän kaunis paikka. Alppien yli ja vuonosta puhalteleva tuuli viilensi sopivasti ja jostain kaukaa kuului vuoren rinteillä laiduntavien lehmien kaulassa olevien kellojen kilinä. Mietimmekin, eikö lehmiä itseä hermostuta jatkuva kilinä. Meidän korviin se kuulosti musiikilta.

Kuva: Make

Evästettiin huipulla, otettiin muutama kuva ja hengiteltiin hetkessä. Ei ole sanoja kuvailemaan sitä rauhallisuuden tunnetta tuossa hetkessä ja paikassa. Tunsi jälleen kerran itsensä niin pieneksi, mutta etuoikeutetuksi saadessaan olla juuri siinä. Pitää vaalia tuota muistoa ja palata vaikka kuvien avulla tuohon hetkeen silloin, kun arki painaa hartioilla.

Palasimme vuoren toista puolta takaisin alas sen 800 laskumetriä, minkä olimme kiivenneet ylös. Aikaa kuului liikkeellä ollessa 3 ja puoli tuntia + tauot ja matkaa kertyi vajaa 12km. Make tuli hakemaan meidät päätepisteestä ja näin vältyimme tylsältä tien vierus kävelyltä. Tämän reissun toki olisi voinut kävellä rengasreittinä.

Loppu ilta kului jaloittelemalla koko porukalla Argentieren kylällä ja jätskillä käytiin. 

Me majoituimme Airbnb kautta vuokraamassamme huoneistossa Argentieressa, joka on pieni kylä ja hiihtokeskus Chamonixin kyljessä. Ystävät tosiaan menivät paikalle jo neljä päivää aikaisemmin ja mä tulin perästä. Huoneisto oli kuudelle hengelle, joten me neljä mahduimme tosi hyvin. Kaikki oleellinen löytyi; suihku, vessa x2, pieni keittiö menettelevine astioineen ja pieni terassi. Parhaat päivänsä huoneisto oli jo nähnyt. Pääosin huoneistossa vain nukuttiin ja tehtiin ruokaa, muuten aika kului ulkona. Ruokakauppa oli ihan kävelymatkan päässä ja läheltä sai aamuisin hakea uunituoreet croisantit aamupalaksi. 

Mun reissun kaikki tavarat.

Reissuun lähdin mahdollisimman vähin tavaroin ja koska sellaisesta oli jo kokemusta viime vuoden Alppireissulla, tiesin sen olevan mahdollista. Mun kaikki matkatavarat mahtuikin 12 litran juoksureppuun + päällä olevat vaatteet ja polkulenkkarit, jotka kulki ystävien auton kyydissä. Jos heidän mukaan lenkkareita en olisi saanut, olisin lähtenyt matkaan yksillä kengillä.

Lopulta tavaroista jäi kokonaan käyttämättä takki, pitkät trikoot, hanskat, tuubihuivi ja irtohihat. Mukaan kotiin viemisinä sain kummitytön yhdeltä retkeltä löytämän kauniin kävyn.

Näkymä terassilta ja käpy muistoksi.

Neljäs reissu päivä oli myös matkustuspäivä, kun mä lensin Geneven lentokentältä Helsinkiin ja ystävät lähtivät useamman päivän ajomatkalleen Suomeen. Matkalla lentokentälle pysähdyttiin vielä uimaan Lacs de Passyssa. Upea paikka, lämmintä vettä ja viimeiset katseet lumihuipuille. Täällä olisivat omatkin teini-ikäiset lapseni viihtyneet. Erikoista oli se, että pukuhuoneita ei ollut, joten uikkarit vaihdoimme vessassa ja vaatteet takaisin päälle puun takana. Uiminen virkisti mukavasti, hetkeksi. Hellettä muuten oli sen 30.

Paluumatka ei jännittänyt niin paljon kuin tulomatka. Nyt oli jo sellainen vahva olo, että kyllä mä osaan. Olin tosi ajoissa Geneven kentällä, mikä ei mua haitannut. Kuuntelin Nuts 300 haastatteluja ja tein kotiin hajuvesi ja suklaa tuliaisostokset odotellessani hiukan viivästyneen lentoni portin ilmoittamista. Löysin oikealle portille heti ja ongelmitta koneeseen. Helsingissä osasin paikallisjunaan ja oikealla asemalla pois ja siellä oli Sanna vastassa. Sannan luo menin yöksi ja seuraavana aamuna junalla kotiin.

Olihan ihana reissu. Yksin matkustaminen onnistui, sain rauhoituttua hetkeen ja nautittua maisemista ja neljä päivää oli tähän väliin just hyvä. Kotiintulo päivän illalla palasin suoraan töihin yövuoroon ja se ruljanssi jatkui heti siitä. Muistoissa ja kuvien välityksellä oon kuitenkin monesti palannut Alpeille hengittelemään.

~Eija~