lauantai 7. tammikuuta 2017

Startti ja tavoitteet vuodelle 2017

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2017 jokaiselle !
Tuokoon uusi vuosi hienoja elämyksiä, liikunnallisia hetkiä ja iloisia onnistumisia kaikille. Muistetaan kuitenkin myös levätä silloin kun sen aika on ja pysähtyä nauttimaan juuri tästä hetkestä. Näin alku vuodesta monet asettavat tavoitteita, jotkut rohkeat jopa tekevät lupauksia. Mä oon monena vuotena keskittynyt noihin tavoitteisiin, sellaisia ääneen lausuttuja ja vain mielessä pyöriviä. Usein nuo julkistetut tavoitteet motivoivat ponnistelemaan niitä kohti, joten tässäpä mun listaa;
  • Juoksua joka kuukausi vähintään 100km
  • Pyöräillen töihin mahdollisimman usein
  • Suunnistuskisoissa ja iltarasteilla mahdollisuuksien mukaan
  • Paljon lasten kanssa touhaamista
  • Kisoja mm: Karhuviesti, Venlojen- ja Jukolanviestit, Nuts Pallas 30km, HCM, suunnistuksen SM-kisoja ja vuoden päätavoite on osallistuminen Vaarojen maratonille 44km. Lisäksi matkan varrelle todennäköisesti tulee muitakin, lyhyempiä juoksuja, mutta ne katson ajan kuluessa.

Tintit 20 asteen pakkasessa.
Vuosi ei alkanut aivan suunnitellusti, kun sain ahkerasta vitamiinien troppaamisesta huolimatta flunssan. Kurkkukipua ja paksua nuhaa. Kuume ei noussut eikä yskää tullut. Kireät pakkaskelit sitten vietin sisätiloissa ikkunasta käsin ihaillessa kaunista auringonpaistetta ja helmeileviä jääkiteitä. Vaikka edelleen limaa nousee, uskalsin silti pari päivää sitten uimahallille. Oli nimittäin EnergiA juoksuryhmän tapaaminen oheistreenin merkeissä. Meillä oli vesijumppaa alkulämmittelyksi ja sen jälkeen vesijuoksun tekniikkaa ja itse treeniä. Vesijuoksu onkin juoksijalle todella hyvä oheistreeni kurjille keleille ja sen lisäksi se on palauttavaa ja huoltavaa. 
Vesijuoksun jälkeen varpaat krutussa.
Tänä vuonna jatkuu useat tutut ohjaamani ryhmätreenit, sekä uusia juttuja:
  • Sportti porukka Neiron koululla tiistaisin klo.18.30-19.30 vaihtuvalla teemalla
  • Kahvakuulatreenit Ahonkylän koululla keskiviikkoisin klo.18.45-19.45
  • Kahvakuulatreenit Luopajärven koululla joka toinen maanantai klo.19.30-20.30
  • EnergiA talvijuoksutreenit jatkuvat
  • Seinäjoen Voimistelijoiden Kiva-juoksukoulu alkaa maanantaina 16.1. Siitä lisää infoa löytyy täältä :)
  • Lisäksi vuoden alusta lähtien olen suunnistusseurani naistenvastaava, tarkoittaen yhteistreenien vetämistä, joukkueiden kasaamista ja informointia.
Tavoitteenani on antaa parastani jokaiselle ryhmälle, jokaisella tapaamisella ja jokaisessa treenissä. Pyrin suunnittelemaan kokonaisuudet toimiviksi ja että jokainen saisi juuri itselleen sopivan treenin. Kaikenlainen palaute ja toiveet otan mielelläni vastaan.
Ryhmien lisäksi yksilöohjauksessa saan perehtyä yhteen ihmiseen paremmin ja yhdessä ohjattavan kanssa tavoitteena on löytää terveellisempi, energisempi ja iloisempi tulevaisuus.

Itse hain ja sain energiaa tammikuun alkuun avaamalla suunnistuskauden jo näin aikaisin! Nimittäin Loppiaisena Rasti-Jussit järjestivät Seinäjoki Areenassa Suomen 100rastia-tapahtuman. Eipä haitannut ulkona paukkuva pakkanen sillä sisällä areenassa tuli lämmin hiki.

Areenassa ristiin rastiin toisia väistellen.
Valittavana oli kolme eri pituista reittiä; C-rata 1,4km (33 rastia), B-rata 2,8km (66 rastia) ja A-rata 4,2km (100 rastia). Mä kiersin pisimmän, jossa täytyi kahdesti vaihtaa karttaa pitkän jonotuksen lisäksi (aika oli jonotuksen ajan pysähdyksissä). Porukkaa oli todella paljon ja emit-tarkistus ruuhkautui. Mukavasti se jonotusaika kuitenkin kului tuttujen kanssa rupatellessa.
Emit-tarkistukseen jonoa...
Oli todella mukava kokemus ja vaikka viimeisellä kierroksella jo tavallaan tiesi tuolit joissa rastileimasin on, tuli silti pari väärän tuolin kautta kiepsautusta. Tarkkana sai siis olla.
Päivän menopelit ja varusteet.
~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti