Kunnan mestaruushiihdot

Viime viikolla:

Äiti: Lehdessä on ilmoitus hiihtokisoista. Haluatteko tytöt mennä? Mulla on siinä vapaapäivä ja ehtisin hyvin teitä viedä.

Neidit: Ei me tiedetä...kisat jännittää niin kovaa...saako siellä palkinnon?

Äiti: Kaikki palkitaan. Onhan se jännittävää, mutta se kuuluu asiaan.

Neidit: No ok, mennään vaan.

Pari päivää sitten:

Äiti: Muistakaa tuoda monot koululta, sillä keskiviikkona on ne hiihtokilpailut.

Neiti 8v: En mä uskallakaan mennä!

Äiti: No eikö me nyt mennä vaan, ilmoittautuminenkin oli jo...

Neiti 8v: Ootko sä jo ilmoittanut meidät?

Äiti: Olen. Mä tulen teidän kanssa ja hiihdän vaikka vierellä kannustamassa. Se on tuttu latu ja varmasti siellä on muitakin tuttuja hiihtämässä.

Neiti 8v: No ok, mennään vaan mutta se jännittää.

Äiti päivällä omalla lenkillään.

Autossa matkalla kisapaikalle:

Neiti 6v: Äiti, mua jännittää ihan hirveesti. Mä yritän ennustaa miten siellä menee (istuu autossa meditointi asennossa silmät kiinni).

Neiti 8v: Mun sydän ihan hakkaa kun mua jännittää. Onkohan siellä kuitenkaan ketään tuttuja?

Neiti 6v: Shhh, nyt mä joudun aloittamaan ennustamisen alusta!

(Ollaan kaikki hetki hiljaa..)

Neiti 6v: Mä ennustin, että mä oon ekana maalissa, mä hiihdän tosi kovaa.

Äiti: Ei ole väliä kuka on ensimmäisenä ja kuka vaikka viidentenä, tärkeintä on hiihtää oma hyvä hiihto. Ja kisassa ei jäädä ihmettelmään jälkiä lumessa tai oravaa oksalla, vaan hiihdetään niin lujaa kuin pystyy.

Neiti 6v: Tuutko äiti varmasti mun mukaan hiihtämään?

Äiti: Tulen, ajattelisin että se on sallittua, mutta mä en voi tuupata vauhtia tai auttaa pystyyn jos kaatuu. Mutta mä kannustan ja varmistan että menette oikean reitin.

Neiti 6v: Kannustatko sä vain meitä vai kaikkia muitakin?

Äiti: Mä kannustan kaikkia, mutta erityisesti teitä. On hienoa iloita kaikkien hyvästä hiihdosta ja osallistumisesta.

Lähdön tunnelmaa.

Ennen startteja:

(Nähdään tuttuja ja hiihdellään muutamat lämmittelykierrokset.)

Äiti: Katsotaan rintanumeroista oma lähtöpaikka.

Neiti 6v: Mulla on ykkönen ja seiska.

Äiti: Etsitään siis ykkönen ja kutonen, se on kuusitoista ja sen jälkeen lähdet sä. Tuolla on! Mene siihen perään.

Neiti 6v: Äiti, tuutko varmasti mukaan hiihtämään? (Neidin katse kertoo paljon...)

Äiti: Tulen. Neiti 8v, jos en ole ehtinyt tulla maaliin neiti 6v:n kanssa, lähde vain omalla vuorollasi hiihtämään, mä tulen perästä!

Neiti 8v: Selvä äiti! (Iloisena ja reippaana)

Sitten hiihdetään:

Äiti: Anna mennä vaan, juuri noin vuorohiihtoa ja pieneenkin alamäkeen vahvaa tasatyöntöä! Hienosti menee!

Neiti 6v: (Hengästyneenä) Kukaan ei saa saada mua kiinni!

Äiti: Älä sinä juttele, anna mennä vaan. Ei haittaa vaikka joku ohi menisikin, hiihdät kyllä hienolla tyylillä. 

Neiti 6v: (Puuskuttaa) Kohta tulee se kiva iso mäki! Joku tulee takana!

Äiti: Niin tulee hienosti, mutta niin menet sinäkin. Nyt loppuun asti vaan että ei pääse ohi.

Neiti 6v: Jee ei päässyt ohi!

Äiti: Hyvä hyvä! Mene sinne sivuun niin mä lähden kannustamaan Neiti 8v:tä!

(Äiti hiihtää toppavaatteet päällä. Tulee kova hiki. Neiti 8v:tä ei vaan näy, se on ehtinyt jo pitkälle. Tuolla se menee ja pysähtyy nähdessään äidin.)

Äiti: Älä pysähdy, anna mennä vaan! Jatka siitä suoraan!

Neiti 8v: Äiti, mä oon meidän sarjassa ensimmäisenä!

Äiti: Voi olla että tällä hetkellä meet ensimmäisenä, mutta lopullisen sijoituksen määrittää aika, ei se kuka on konkreettisesti ensimmäisenä maalissa.

Neiti 8v: Aha, mutta mä hiihdän niin lujaa ettei kukaan ohittaisi!

Äiti: Hienosti menee, nyt on edessä melkein laskua vaan!

(Ison mäen päällä takaa tuleva huutaa "latua!" neidille. Menen hiukan hämilleni. Huudetaankos hiihtokisoissa latua ja pitääkö ohitettavan oikeasti väistää, eikö ohittaja hyppää ladulta sivuun ja ohita?)

Äiti ohittajalle: Neiti 8v ei nyt tässä alamäessä hyppää ladulta pois.

(Lopulta ohittaja ohittaa hypäten itse ladulta pois.)

Neiti 8v: Huh, alkaa väsyä!

Äiti: En ihmettele yhtään, sillä menet tosi lujaa! Koita jaksaa loppuun asti, ei ole enää paljon! Hiihdä ihan tuonne valoihin asti!

Neitin pokaalit.

Hiihdon jälkeen:
Neidit: Äiti, eikös mentykin lujaa? Meitä ei jännittänyt enää yhtään kun pääsi hiihtämään.
Äiti: Kyllä! Äidin tuli kans ihan hiki, kun yritin pysyä teidän perässä. Syödäänpäs nyt makkarat ja odotettaan palkintojen jako.
Neidit: Tuolla ulkona on hienoja pokaaleja! Saadaankohan me sellaiset?
Äiti: No katsotaan.

(Neiti 8v sijoittuu 9-10v sarjassa 3. ja Neiti 6v sijoittuu 7-8v sarjassa 4.)
Äiti: Voi että saitte hienot pokaalit, onnea!
Neiti 8v: Äiti mä olin kolmas! Katso tässä pokaalissa on niin kuin sydän, kun nyt on ystävänpäiväkin!
Äiti: No niin on, onpas hieno!
Neiti 6v: Hö, mä sain pienemmän pokaalin. Mulla meni huonosti :(
Äiti: Eikä mennyt huonosti. Hiihdit tosi hyvin ja äiti on tosi iloinen ja ylpeä!
Neiti 6v: Mä olen iloinen Nieit 8v:n hiihdosta mutta en omasta.

Kotona:
Neiti 6v: Katso äiti kuinka tämä pokaali kimaltelee kuin kulta! Ja katso, täällä sisäpuolella on aivan kuin kukkia!
Äiti: No niin näkyy olevan! Olitpas tarkka silmäinen!
Neiti 6v: Mä olen sittenkin tyytyväinen mun hiihtoon. Koska tämä pokaali on niin hieno.
Äiti: Saat ollakin tyytyväinen. Mennäänkö joskus toistekin?
Neidit: Joo, mennään!

~Eija~