sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulun hetki

On ihana rauhoittua kohti joulua, yrittää pysyä irti ympärillä pyörivästä kiireestä ja keskittyä olennaiseen. Kuten tärkeään kisaan valmistautuu ajan kanssa fyysisesti ja henkisesti, on itselle merkittäviin juhlapyhiin tai juhliin hyvä varautua samanlaisella asenteella. Kiireessä kun voi kaikki mennä pieleen. Joululahjoja olin miettinyt jo kesällä, mutta silti kaikki eivät olleet ihan nappiin ja pientä säätöä tuli. Joulukortit ovat ihania ja niitä haluan läheisille antaa, unohtamatta tuntemattomia läheisiä ja ystäväporukalla osallistuimmekin oman kuntamme joulupuu keräykseen. Toivottavasti yhdessä miettimämme lahja on saajalle sopiva ja mieluinen. Joululeipomiset ja -siivoukset ovat pieniä askareita, vaikkakin tekevät juhlasta vielä juhlavamman. Tämän vuoden joulupyhät osittain vietän töissä ja osittain perheen kanssa. Vuorotyön erityispiirre, että tärkeitä yleisiä juhlia oppii jakamaan muidenkin kuin ihan lähimpien perheenjäsenten kanssa. Jouluna töissä oleminen ei siis ole mulle ongelma tai suurempi harmitus.
Tyttärien kanssa metsälenkillä.
Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, on tarkoitus ollut pitää tämä joulukuu treenien suhteen kevyenä. On hyvä ladata akkuja, antaa kropalla aikaa palautua ja samalla myös pääkoppa latautuu. Yksin mennessä ja tehdessä ei aina onnistu kevyitä treenejä pitämään kevyinä. Oiva keino tähän ongelmaan on ottaa pikku kavereita lenkille mukaan. Niinpä olen hiihto- ja kävelylenkkejä tehnyt lasten kanssa. Tänään kävimme 13 asteen pakkasessa luistelemassa. 
Luistelemassa kun päivä on lyhimmillään.
Alku viikosta mulla oli mahatauti, mutta kunnon tyhjennyksen jälkeen olin melko nopeasti taas tolpillani. Ja onneksi ja ihmeen kaupalla kukaan muu perheestä ei tautia multa saanut. Joten jouluherkkuja on tullut jo nautittua ja tankkaus jatkuu. Kunhan flunssalta ja muilta mahdollisilta taudeilta välttyisi jatkossa ja uuteen vuoteen pääsisi terveenä. Tammikuussa kun alkaisi suunnitelmallisempi treeni.
Nyt kuitenkin joulun hetkeen.

Hyvää Joulua kaikille teille lukijoille 🎄

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti