Retkellä Seitsemisen Kansallispuistossa

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ikaalisten ja Ylöjärven rajamailla. Se on noin 45 neliökilometriä jääkauden muokkaamia harjuja, soita, männikköjä ja korpikuusikkoja sekä Multiharjun aarnimetsää. Olen täällä joskus vuosia sitten kesä aikaan käynyt ja sen jälkeen on ollut useasti puhe mennä uudestaan. Nyt meillä oli lahjakortti käytettävänä Ikaalisten kylpylään, mutta ennen uiskentelua oli pakko päästä ensin ulkoilemaan ja siitä se ajatus lähti. 

Seitsemisen kansallispuisto

Vaikka lämpömittari näytti pahimmillaan miinus 19 astetta pakkasta, emme peruneet suunnitelmia. Koko porukalle vain kolme kerrosta vaatetta päälle ja lopulta mittari näytti miinus 15 kun lähdimme jalkaisin liikkeelle Koveron petinnetilan pihasta.  

Latukartta.

Koveron perinnetila talviasussaan.

 Metsä lumosi heti meidät kaikki. Puut notkuivat lumen painosta tehden polun ylle kaarisiltoja. Kuusien alla oli sopivia piilopaikkoja niin metsän eläimille kuin sopivan kokoisille lapsille. Jos et ollut skarppina saatoit saada lumikasan niskaan edellä menevän ravistellessa puiden oksia. Jälkien perusteella juuri meitä ennen oli polku ajettu moottorikelkalla ja kulkeminen siinä oli helppoa. 

Lumisia siltoja polun yllä.

 Lopulta päädyimme kulkemaan Koveronkierroksen, sillä polku Multiharjulle oli vain jalan tampattu. Menemme sinne sitten joku toinen kerta. 

Valon pilkahduksia.

 Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta ja Haukilammen nuotiopaikalle saavuttaessa se oli korkeimmillaan. Juotiin kaakaot, paistetiin makkarat ja jälkkäriksi mutusteltiin keksit. Varpaita ja sormia alkoi nopeasti paleltamaan, joten lyhyen hippaleikin jälkeen jatkettiin matkaa. 

Evästä nuotiolla.

Pakkastaidetta.

 Ihastelimme kaunista, niin sadunomaista metsää. Keksimme millaisia satueläimiä täälä voisi asua. Näimme oikeiden pupujen ja kettujen käpälien jälkiä. Mietimme kuinka moni eläin näkee ja kuulee meidät, tarkkailevat meitä, eikä me tiedetä siitä mitään. Pienet kuusen taimet näyttivät lumiukoilta ja peikoilta.

Satumetsässä.

Reittimerkkejä ei näkynyt kuin muutama, joten oli vain luotettava moottorikelkkauran menevän oikeaan suuntaan. Kuitenkin seikkailut aina kiinnostavat joten retkikuntamme päättikin lähteä pienempää polkua, kohti tietä kelkkauran mennessä suoraan eteenpäin. Kulku kapealla muutamien askelten tallaamalla polulla oli hidasta, mutta juuri sellaista olin tältä retkeltä odottanutkin, moottorikelkkaura oli ollut luksusta. Lumen alla oleville pitkospuille ei oikein askel meinannut osua ja pehmoisia humpsahduksia lumihankeen saimme todistaa.

Lopulta edessämme kohosi nousu harjulle. Tampattu polku loppui, mutta kartan mukaan tie oli ihan lähellä. Umpihangessa kiipesimme harjulle, hetki matkaa harjun päällä ja sitten laskeuduimme tielle. Iloisina, posket punaisina ja hiukan väsähtäneinä lopulta takaisin autolla. 

Soliseva puro keskellä metsää.

Oli ihana retki talviseen metsään. Pakkasesta huolimatta tarkenimme hyvin, poluilla pääsi kulkemaan aivan hyvin. Toki kelkkaura oli iso apu ja autolle takaisin päästyämme sinne oli vedetty latu-uraakin, joten hiihtäenkin pääsisi vaikka kuinka. Suosittelen retkeä Seitsemiseen talvellakin. Metsä näyttäytyy silloin aivan eri tavalla kuin kesällä.

Kylpylässä lillumisen ja ruokailun sekä parin tunnin kotimatkan jälkeen lapsia ei tarvinnut houkutella nukkumaan. Päivän reippailut olivat tehneet tehtävänsä 😊

~Eija~