maanantai 6. tammikuuta 2020

Tavoitteita vuodelle 2020

Viime vuoden yhteenvedon jälkeen on aika lausua ääneen vuoden 2020 suunnitelmat ja tavoitteet, jotka ovat muhineet ja muotoutuneet jo viikkoja ajatuksissa. Lähtökohtaisesti koen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen taitekohta, sillä tiedostan iän tuomat hidastumiset ja rajat...sitten aikanaan. Vielä en kuitenkaan anna itseni hidastua ja täysin en pysähdy toivottavasti koskaan. Omat ennätykset ovat vielä mahdollisia, minuutti tuolta ja toinen tuolta. Toki pohdin, olinko viime vuonna elämäni kunnossa, vai voinko vielä piirun verran paremmin suoriutua. Toki merkitystä on sillä mihin juttuihin tähtää, urheilurintamalla kun mahdollisuudet ovat niin valtavat. Lajeja on niin paljon ja vaikka moni kiinnostaisi, kaikkiin ei valitettavasti ehdi. Kuitenkin asiaa kovasti pohdittuani, nyt tiedän mitkä asiat ovat tämän vuoden isot tavoitteet, pienemmät tavoitteet ja suunnitelma B:kin on olemassa.
Vuoden 2020 isoin haaste ja tavoite on päästä maaliin kaikki UTTF-kisat. Ultra Trail Tour Finland on kolmesta ultrajuoksusta koostuva kiertua, jossa taivalletaan yhteensä 456 kilometriä Suomen kauneimmissa kansallispolkumaisemissa. Toukokuun lopulla Rukalla on 166 kilometriä, heinäkuussa Pallas-Ylläksellä 160 kilometriä ja vielä lokakuussa Kolilla 130 kilometriä. Ilmoittautumiset Rukalle ja Ylläkselle on jo tehty ja Kolin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa. Helpoin homma on siis kohta tehty, miellyttävin (treenaaminen) ja rankin (itse matkan juokseminen) ovat edessä. 

Pisin jalan taivallettu matka tähän mennessä on ollut viime vuotinen Ylläksen reissu 105 kilometriä. Toiseksi pisin Rukalla 86 kilometriä. Molempien matkojen maalissa olo on ollut, etten ottaisi enää askeltakaan. Niinhän sen pitääkin olla, että matkalla on annettu kaikki. Nyt sitten vaan lähdetään viemään sitä viimeistä askelta useampi kilometri myöhemmäksi. Fyysisen treenin lisäksi pääkopalla on paljon hommia, hurjan paljon hommia.

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että todella tämmöistä suunnittelen. Ajatus yli 100 kilometrin matkoista tuntui niin hurjalta, puhumattakaan maili, joka on 160 kilometriä. Mutta en voi kieltää, etteikö nuo matkat kiehtoneet. Viime keväänä ihaillen, päätä pudistellen katsoin Rukalla sisukkaiden ultraajien lähtöä. Ehdimme heitä kannustamaan myös pienen karhunkierroksen varrelle. Arvostin niin suuresti sitä asennetta millä vahvat naiset ja miehet matkalle olivat lähteneet ja seuraavana päivänä maaliin selvisivät. Kaikki toki eivät selvinneet, vaan jättivät matkan syystä tai toisesta kesken. 

Omat rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Haluan kokeilla vielä tämän, että onko musta tähän. Nyt on sen aika jos meinaan. Ja jos tänä vuonna jotain menee pieleen, annan itselleni mahdollisuuden yrittää vielä kerran ensi vuonna, mutta sitten tämä kiertua on omalta osaltani ohi.
Kuinkahan lipoisia polkuja vastaan vielä tuleekaan?
Ylipitkien ultrajuoksujen ohella on iso haaste saada pidettyä myös jalat ja pää suunnistuksen sprintti kunnossa. Viime vuonna meni niin hyvin, että haluan kovasti pysyä menossa vielä tämänkin vuoden mukana. En tiedä miten onnistuin ultra- ja sprinttikunnon sovittamaan viime vuonna, mutta ehkä se vaan on monipuolisessa ja täsmäharjoittelussa se juttu.

Viime vuonna suunnistuksen SM-kisoissa ja rastiviikolla sijoitukseni oli ikäsarjassani suurinpiirtein 10. SM-sprintin neljäs sija oli yksittäinen valopilkku. Tälle vuodelle tavoite olisi nostaa omaa tasoa sijalla tai kahdella, reilusti kymppisakkiin. Toki en tiedä vielä kuinka hyvin ehdin suunnistuksen SM-kisoihin osallistua, joitain päällekkäisyyksiä muiden menojen vuoksi on joka tapauksessa tulossa.

Pyöräsuunnistuskisoihin yritän myös parhaani mukaan osallistua. Lahti-Heinolassa järjestetään senioreiden pyöräsuunnistuksen MM-kisat syyskuussa ja sinne ei olisi osallistumis rajoitteita. Houkuttelisi osallistua, vaikka laji kokemusta on vielä todella niukalti. Ennen sitä pitäisi ainakin uusi kevyempi pyörä löytää alle. Katsotaan nyt...
Suunnistaja naisten kanssa polkulenkillä.
Polkujuoksu- ja suunnistuskilpailujen lisäksi aikomus on liikkua paljon luonnossa lasten kanssa. Joitain ohjauksia edelleen jatkan ja suunnistusseuramme järjestämien tapahtumien puuhailuissa olen mukana. Ensimmäisen kerran olen kilpailunjohtajana, kun järjestämme Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa huhtikuussa. Tästä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta jos nyt jo kiinnostus heräsi, niin facebookista löytyy oma tapahtumasivu. Käykää katsomassa.

Mielenkiintoinen ja haastava vuosi tulossa. SM-mitalin saaminen olisi taas iso juttu, mutta se vaatisi onnistumista juuri oikeassa paikassa ja hiukkasen hyvää tuuria. Uskon kyllä, että jos ei vielä tänä vuonna, niin joku vuosi sekunnit ovat puolellani.

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!
Mukavaa, että kuljette mukana!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti