sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Kainuu Trail 55km

 Mulla alkoi kesäloma ja jo talvella varattu ja suunniteltu koko perheen lomareissu Kainuuseen oli edessä. Kainuuseen meidät toi Kainuun rastiviikko, mutta silmiin osui myös toista kertaa järjestettävä Kainuu trail-polkujuoksutapahtuma, joka juostaan Hossan kansallispuistossa. Matkavaihtoehtoina oli 78km, 55km, 34km, 21km ja 10km. Itseä houkutteli ultramatkat, mutta järkevää oli säästellä virtaa suunnistamiseenkin ja valitsin pisimmän sijaan 55km. 

Me oltiin ajeltu jo perjantaina Ukkohallaan, Hyrynsalmelle majapaikkaan ja lauantai aamulla aikaisin siirryimme Hossaan. Oli luvattu kuumaa keliä, mutta myös vesikuuroja. Itseä mietitytti tuo kuumuus, mutta yksi tavoite oli selättää helle.

Kainuu trail 2022

Tavoitteena oli myös, ehkä tärkeimpänä, testata energioiden ottamista. Kokemuksesta makean puoleinen energia pökkää jossain kohdassa ja pahasti, joten suunnitelmana oli ottaa tasaisesti suolaa ja juoda oikeasti kunnolla. Halusin mukavan, leppoisan juoksun

Lähtö.
Meitä 55 kilometrin matkalle lähtijöitä oli reilu 40. Tilaa siis oli ja heti pääsi helposti juoksemaan omaa vauhtia. Meitä irtosi kolmen juoksijan porukka ja ihanalla, melko tasaisella neulaspolulla keskivauhti asettui 5:30-6:00 min/km. Hiki tuli heti ja juotavaa hörpin heti alusta asti tiheästi.

55 kilometrin reitillä huoltopisteitä oli jopa viisi, joten turvallisin mielin sai juoda omista lötköpulloista sen minkä kerkesi. Ekalle juomapisteelle, joka oli 8,5 kilometrin kohdalla, olin juonut puoli litraa ja pisteellä kulautin toisen samanlaisen vettä ennen kuin jatkoin matkaa. Suolaa ja energiaa naamaan. Meidän kolmen hengen porukasta yksi lähti hiukan aikaisemmin jatkamaan matkaa ja menikin sitten menojaan. Mä jatkoin Marcon seurassa. Olemme aikaisemminkin juosseet yhdessä, mutta meni tovi ennen kuin tunnistin. Ollaan menty yhdessä Kolin 65 kilometrin yössä vuonna 2019.

Hossan kansallispuistossa en aikaisemmin ole käynyt, mutta jo reittikartan tutkiminen ja edellisvuosien kuvien katsominen lupasi hyvää. Ja oli muuten kaunista! Polut kiemurtelivat vesistöjen lomassa ja rannoilla, välillä noustiin harjuille ja polku halkoi vihreät mättäät. Pyöreä reunaiset kivikot olivat haasteellisempia pätkiä ja Julma-Ölkylle mennessä oli teräväreunaisia kiviä ja muutenkin teknisempää pätkää. Siellä sitten kaaduinkin polvilleni ja vasempaan polveen sain vuotavan haavan. Mutta ei mitään vakavaa ja matka jatkui. 
Perhe kannustamassa 30 kilometrin kohdalla.
Energiaa upposi ihan hyvin ja lötköpullotkin tyhjeni hyvää vauhtia ennen huoltopisteitä, vaikka välillä ne tuntui tulevan niin nopeasti, että hörpin loput pysähtyessäni. 30 kilometrin paikkeilla perhe oli kannustamassa ja juoksivat seurana kilometrin verran. Kyllä piristi, vaikka olo ja meno tuntui ihan hyvältä.

Oli tarkoitus laskea paljonko saan juotua reissun aikana, mutta ennen puolta väliä olin jo mennyt laskuissa sekaisin. Aakkos-karkit upposi, erityisesti ne missä on salmiakkiakin. Huoltopisteillä otin aina suolakurkkuja ja suolaa. Viimeisen miehitetyn huoltopisteen jälkeen alkoi vatsassa tuntua hölskymistä. Matkaa maaliin oli 13 kilometriä, ei siis paljon mitään. Vatsassa tuntui nälkämurinaa ja silti hölskyi. Jatkoin juomista ja hidastin mielelläni lisää vauhtia. Pakaroissa ja reisissä tuntui väsyä. Keskityin nauttimaan vielä maisemista. Silti viimeisen kolmen kilometrin kiemurat, nousut ja laskut kuulutuksen kuuluessa jo metsän takana, laittoi haaveilemaan kylmästä kokiksesta.
Maalissa :)
Kuitenkin hyvissä voimin ja iloisena pääsin maaliin ajassa 6:29. Naisten sarjan voittajana ja kokonaistuloksissa toisena.

Jälleen kerran juoksuliiviin jäi evästä, mikä oli huono, sillä olin laskenut kaikki syöväni. Juotua sain melko hyvin ja vessaan sai juoksun jälkeen mennä. Toinen lötköpullo muuten hajosi 42 kilometrin huollon jälkeen. Join sen parin kilsan aikana ja pari kourallista heitin naamalleni. Naamaa tuli kasteltua matkan aikana useamman kerran ja uimassakin olisi ollut monta paikkaa käydä, mutta toisella kertaa sitten. Polven haava osoittautui pintaruhjeeksi. Rakkoja ei jalkoihin tullut ja alaselkään vain pieni hiertymä. Eikä sitten satanut pisaraakaan.
55km palkintojen jako
Suosittelen Hossan kansallispuistoa ehdottomana polkujuoksukohteena! Voisin jopa nostaa kauneimmaksi paikaksi missä olen koskaan juossut.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti