Marraskuun viimeinen

 Vuoden ehkä ankein kuukausi, marraskuu on tahkottu läpi. Alussa tuntui jälleen niin pitkältä selvitä tästä pimeästä kuukaudesta, mutta nyt ollaankin jo viimeisessä päivässä ja kaikki on aivan hyvin.

Lokakuun puolella oli viimeiset kisastartit tälle vuodelle, mutta väsymys oli sen verran kova, etten ole jaksanut niistä sanallakaan mainita. Palataan niihin nyt kuitenkin lyhyesti.

Kuva Ilkka Metsälä, Jämi suunnistusmaraton 

Lokakuun 23.päivä oli Jämillä perinteinen suunnistusmaraton tapahtuma. Kilpasarjojen matkat ovat erikoispitkien matkojen ohjeajoissa ja D40-sarjassa se oli tällä kertaa 12,7km (linnuntietä). Vaihtoehtona on myös kiertää kuntosarjoissa ihan 25 kilometriin asti.

Takana oli lasten syysloma, joten koulutsemppaamisen osalta oli ollut helpompi viikko, mutta reissu Tukholmassa ja napakat työvuorot tekivät olon väsyneeksi. Kuitenkin olin saanut järjestettyä työvuorot niin, että osallistumaan pääsin ja Hanna oli myös menossa, niin toki lähdin.

Yhteislähdössä lähtivät kaikki kilpasarjat omille reiteilleen. Jämin maasto on aivan ihanaa nopeaa kangasmaastoa ja vauhti oli heti alkuun sen mukaista. Teinkin klassisen virheen ykköselle seuraamalla sopivasti suurinpiirtein oikeaan suuntaan meneviä muita ja koukkasin väärän rastin kautta, ihan liikaa vasemmalta ohi. Siinä tuli arviolta kahden minuutin virhe. Oli syytä herätä suunnistamaan omaa reittiä.

Kuva Ilkka Metsälä, Jämi suunnistusmaraton 

Loppu sujuikin sitten ihan mukavasti. Pysyin muista välittämättä omilla reitinvalinnoilla. Jalat toki painoivat kuin lyijy.

Lopullinen aikani oli 1:21:17 ja olin sarjani toinen. Voittajalle hävisin reipas neljä ja puoli minuuttia, jota aikaa ei olisi kurottu umpeen ilman ykkösen pummiakaan. Tyytyväinen sai kuitenkin olla 🙂

Jämin jälkeisellä viikolla oli tarkoitus olla viimeisen viisaudenhampaani poistoleikkaus. Toimenpide kuitenkin peruttiin edellisenä päivänä. Olin odottanut leikkauksesta seuraavaa pakollista lepoa ja alkuun olinkin todella pettynyt, kun suunnitelmat meni mönkään.

Tuttuun tapaan kuitenkin uudet suunnitelmat oli lyöty lukkoon ja yksi niistä oli osallistuminen Komiaflown Komia Ilkanpolulle. Nyt oli kuudes kerta kun tämä tapahtuma järjestettiin ja mä olen ollut joka kerta mukana pisimmällä, 35 kilometrin matkalla. Tälläkin kertaa lähdin Kurikan puolelta Ilmajoelle juoksemaan.

Jalat ennen lähtöä.

Tavoitteena oli juosta mukava oma juoksu, sillä omassa enkka kunnossa ja fiiliksessä en ollut. Aika mukavasti se lähtikin kulkemaan pienessä porukassa. Hurjan märkää oli ensimmäisiltä kilometreiltä lähtien ja märkyys teki pohjasta raskaan. Viime vuonna kymmenen kilometrin paikkeilla olevassa Santavuoren kivikkoisessa alamäessä kaaduin ja tänä vuonna otin todella tarkasti. Kuitenkin sitten ihan lopussa nyrjäytin oikean jalan nilkkani ja jouduin nilkuttamaan muutaman kymmenen metriä. Ennenkin oon nilkkojani pyöräyttänyt ilman sen vakavampia seurauksia, joten osasin odottaa että tälläkin kertaa jalka antaa periksi.

Kyllähän se antoikin, mutta tietyissä nilkan asennoissa aina vihlaisi ilkeästi. Oma vauhtia tipahti ja muu porukka jatkoi matkaansa. 

Kuva Komiaflow, Komia Ilkanpolku

Rämpiminen jatkui kurakoissa ja vesilammikoissa. Paikoin upposi polvia myöten ja kaksi kertaa otin kunnolla muta kosketusta. Vauhtia en saanut enää nostettua, joten tulla köpsöttelin omaa vauhtiani. Jäin todella kauas omasta parhaasta ajastani, joka on kahden vuoden takaa. Oma vauhtini siis on pahasti hiipumassa, vaikka yritin lohduttaa itseäni sillä, että reitin kunto oli ehkä kaikista pahin ikinä.

Kuva Komiaflow, Komia Ilkanpolku

Naisten sarjan voitto tuli silti. Joten ihan kiva 😊

Jalat juoksun jälkeen.

Lopulta viisaudenhammas leikattiin kaksi viikkoa myöhemmin. Sain odotetun leponi, vaikka melko kipeäkin olin. Nyt onneksi jo asia kunnossa. En kuitenkaan ole saanut itseäni uudelleen kunnolla liikkeelle ja tavoitteellisen treenin pariin. Jotain kunnon tavoitetta ensi vuodelle pitäisi asettaa, mutta en ole vielä keksinyt mikä se olisi. Pitäisiköhän aloittaa jokin uusi laji 😁

Tyttäret harrastavat akrobatiavoimistelua. Siinä olisi haastetta mulle!

~Eija~