Jäätävää toukokuuta

 Viime viikonloppuna Lapuan Virkiän Kevätkansallisissa suunnistuskisoissa oli yhdellä sanalla jäätävää. Lauantai päivä vielä oli kohtuullinen, kun asteita oli +5 eikä satanut. Mutta sunnuntain +2, vesisade ja tuuli jäädytti sisuskaluja myöten. Ei hetkeen ole ollut niin kylmä. Omalla reissulla metsässä meni tunnin paikka, enkä koko aikana lämmennyt kunnolla ja kuitenkin pysyin koko ajan liikkeessä. Hitsi, se on toukokuu ja niin hirveän kylmä.

Viimeiseltä rastilta kurarallia maaliin.

Virpimäki, jossa kisat järjestettiin, on haastavaa maastoa. Tarkoittaa siis sitä, että oikeasti pitää suunnistaa ja olla tarkkana koko ajan. Kartta oli hyvä ja kauniita paikkojakin maastossa oli; avokallioita, jylhiä pohjanmaa tyylisiä jyrkänteitä ja vielä kohmeisia soita. Lauantain keskimatkalla tuli kolmelle rastille pummia, mutta sunnuntaina pitkällä matkalla selvittiin vain kahdella mun mittakaavassa pienellä kaarella. Juosta olisi voinut kovempaa, sillä en todellakaan laittanut kaikkea vauhtikapasiteettia peliin, mutta halusin minimoida virheet ja silloin mun pitää laskea vauhtia. Vaikka erityisesti sunnuntaina olin kylmissäni, nautin itse suunnistamisesta valtavasti. On se vaan niin ihanaa, kelissä kuin kelissä. 

Sunnuntain pitkän matkan kartta, D40-sarja.

Daamit 40 sarjassa, jossa itse asiassa kilpailen viimeistä vuotta, sijoituin näiden kahden kisan kokonaistuloksissa kolmanneksi. Ja palkinnonkin sain, ihan hyvännäköisen repun.

Maaliin läpimärkänä.

Loppu vappuviikonloppu oli tarkoitus viettää töissä. Mutta ei se sitten ihan niin mennytkään, kun nappasin jostain itselleni vatsataudin. Ai kamalaa. Kunnon tyhjennys. Eipä ole hetkeen tautia ollutkaan. Nopeasti se tulee ja nopeasti menee ohi, mutta tällä kertaa on ollut haaste saada energiat takaisin kroppaan. Tuntuu, että hengästyn vielä tosi herkästi, jalkoja hapottaa portaita noustessa ja kello "huutaa" ylikuormitusta. Taudin jälkeen oon töissä käynyt autolla, koska tuntui ettei vaan jaksa polkea pyörällä. Suunnistamassa kävin ihan rauhaksiin ja sen jaksoin. Viime yö oli kuitenkin todella huono, kun tekemättömiä asioita pyöri mielessä. Tänään oon onneksi saanut useamman asian hoidettua ja päätin asiat kirjoittaa paperille ylös, ettei tarvitse yöllä niitä miettiä.

Viime aikoina on tullut paljon juteltua kaverien kanssa elämän kuormittavuudesta. Osaan pystyy itse vaikuttamaan omilla valinnoilla, mutta on valtavan paljon asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Syitä voi olla työ, vastuutehtävät, perhe-elämä, oma tai läheisten sairastuminen tai elämän eri alueiden hallitsemattomat sattumat. Toiselle jokin asia ei tuota minkäänlaista kuormaa, kun toiselle se on viimeinen pisara.

Itsellä kuormittavuus tulee selkeästi aalloissa. Väsyneenä jokin asia tuntuu niin painavalta, mutta hyvin nukutun yön jälkeen toivon kipinä syttyykin. Jonkin homman puskee vain eteenpäin, asia kerrallaan. Hyvänä esimerkkinä on Komian Kirkon Hölkän järjestäminen, kun tapahtuman jälkeen tulee iso helpotus, mutta myös iso väsy. Lasten koulunkäynnistä otan myös melko paljon, tiedän että liian paljon, omille hartioilleni. Esikoisella on kuukauden päästä peruskoulu käytynä ja voin sanoa, että on ollut melkoiset 9 vuotta. Jokuhan sanoisi tähän, että lapsen kuuluu itse hoitaa koulu, mutta kun se ei kaikkien osalta mene näin. Luonteellakin on vaikutusta ja vaikka joihinkin asioihin suhtaudun melko huolettomasti, ei se tarkoita etteikö jotkin asiat jäisi vaivaamaan. Huoh, huolettomia päiviä odotellessa.

Tyhjennyksen jälkeen metsää hengittelemässä.

Kaksi seuraavaa yötä toivon saavani hyvää unta, sillä viikonloppuna on 8 tunnin pyörärogainingkisa ja se poljetaan yöllä. Siitä sitten seuraavassa postauksessa.

~Eija~