Maaliskuun ensimmäinen sunnuntai vuonna 2004 hiihdin ensimmäisen kerran Pirkan hiihdossa täyden matkan, 90km. Silloin alla oli Madshus merkkiset perinteisen sukset, jotka oli silloinen työkaverini voidellut. Silloisen esimieheni järjestämällä porukalla mentiin. Muistaakseni meno oli tasaista, vaikka hiihtokilometrejä oli hätinä 100 alla. Maaliin tulin, mutta ajasta ei ole mitään muistikuvaa...tai no sellainen, että kauan meni, ehkä jotain 9 tai 10 tuntia.
Vuonna 2013 olin toisen kerran ja samalla matkalla. Silloin isäni oli kuskina ja huoltajana. Lunta tuprutti ja ladut olivat melkoisen pöperöt. Sukset olivat samat kuin 9 vuotta aikaisemmin. Ne oli huollettu oman paikkakunnan urheiluliikkeessä, jota ei enää ole olemassa. Treenihiihtokilometrejä en muista. Paransin aikaani, ehkä jonnekin 8 tunnin hujakoilla, mutta mitään varmaa tietoa ei tästä ole.
 |
| Lähdössä muutama minuutti ennen aamu seiskaa. |
Tänä vuonna olin kolmannen kerran viivalla, samalla 90km matkalla. Huoltajana ja kuskina oma mies. Sukset olivat neljä vuotta vanhat Rossignolin karvapohjasukset, jotka olin huollattanut ennen Kauhahiihtoa, joka oli pari viikkoa aikaisemmin. Treenihiihtokilometrejä alla oli jotain 850. Oma huoltaja matkan varrella mahdollisti sen, etten ottanut kantoon mitään muuta kuin kännykän siltä varalta jos pitää saada mies kiinni. Etukäteen oli todella vaikea arvioida miten kauan mulla menee. Jonkinlaista arviota yritin paperille hahmotella ja tavoite ajaksi asetin 8 tuntia, että ehtisin sitten vielä illalla toisaalle. Arvelutti miten jalkaholvit kestää, koska ne ovat pitkillä lenkeillä kipuilleet. Vaatetus mietitytti ja mulla olikin esimerkiksi kahdet vaihtohanskat tarvittaessa käytettäväksi. Lopulta en vaihtanut hanskoja, en paitaa enkä tuupihuivia.
Startti Niinisalosta oli klo.07, joten meillä oli melko aikainen lähtö Ilmajoelta. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa. Lähtöpaikan kisakeskuksessa oli hiukan hermostunut olo, kun vessajono oli pitkä ja miehet tulivat myös naisten jonoon, koska miesten puolella oli paljon pitempi jono. Kävellen siirtyminen lähtöpaikalle ja sitten odoteltiin. Jäin melko taakse, mutta ehkä tässä lähtöryhmittymisessä ei vielä mitään ratkaista. Niin ja kisaamaan en ollut lähtenyt, vaan hiihtämään pitkän treenin.
 |
| Lentokentän huollossa mustikkasopalla suupieliin väriä. |
Kelihän oli tosi mainio, pikkuisen pakkasella ja edeltävät suojakelit oli kovettanut ladut luistaviksi. Heti alussa suksi lähti luistamaan hyvin ja lykin menemään. Tasatyöntöä pääsi pitkiä pätkiä ja tuntui kuin olisi alamäkeen menty. Ohitella joutui paljon, kun haki sitä omaa sopivaa vauhtia porukassa.
Joka huoltopisteellä, joita oli todella tiuhaan, otin juotavaa, mehua, urheilujuomaa tai mustikkasoppaa. Mieheltä sain suklaata ja reissulla menikin yli puolet Fazerin sinisestä suklaalevystä.
Oli todella kivaa ja nautin menosta. Tätä olin toivonutkin. Silti välillä jättäydyin jonkun porukan peesiin ja huilailin, mutta kun menohaluja tuntui olevan reippaampaa vauhtiin, ohitin ja jatkoin omia menojani. Puolen välin lentokentällä tuli häjyin paikka, kun puolipirkan hiihtäjät olivat juuri lähteneet edelleni. Olisi pitänyt hiihtää 5 minuuttia nopeammin, niin olisin ehtinyt heidän edelle. Siinä olikin sitten ohittelemista.
Latu oli pääosin todella hyvässä kunnossa. Muutamissa kohdissa, erityisesti metsäisillä pätkillä oli hintsusti lunta ja sai olla tarkkana jäätiköllä. Kökkäläiset lapioivat lunta tien ylitys paikoilla ja mehukupit ojennettiin käteen. Hiihtäjä sai vaan hiihtää.
Hämeenkyrön jälkeen oli kilometrin pätkä kun piti kantaa suksia. Mä juoksin tuon pätkän ja tässä kohdassa huomasin ohittavani yhden naisen. Kilpailija-minä nosti päätään, vaikka vakuuttelin itselleni että ei haittaa vaikka vielä ohitettu tulisi takaa ohi. Matkan edetessä ohitin vielä neljä naista lisää ja viimeisin oli vajaa 10 kilometriä ennen maalia ja tässä vaiheessa sisuunnuin, että nyt ei enää kukaan nainen tule takaa ohi. Väsytti jo, erityisesti käsivarsissa ja pakaroissa. Mutta jalkaholvit olivat kivuttomat, en ollut edes hoksannut sitä aikaisemmin matkalla.
 |
| Maalissa Ylöjärvellä. |
Maaliin tulin reilusti arvioitua aikaani aikaisemmin, 6:18:29.
Kisaamaan en tullut, mutta kyllä tuntui niin makealta sijoittua kaikki naiset sarjassa 7. ja naiset 40vee sarjassa 3. Olihan siinä toki tunti kärkeen, mutta silti annan itselleni taputukset olalle.
Toistan itseäni, mutta oli mukavaa ja jaksoin todella hyvin. Keli, sukset ja talven aikana hiihdetyt kilometrit kantoivat. Aika näyttää milloin neljännen kerran Pirkan laduille lähden lykkimään, mutta omasta ajastani en ehkä enää pysty nipistämään.
~Eija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti