Onnistunko vai epäonnistunko?

Kesäolympialaiset Riossa ovat päättyneet, mutta syyskuussa kisat saavat vielä jatkoa, kun paralympialaiset kisataan samoilla areenoilla kuin elokuun kisat. Harvat meistä suomalaisista ovat päässeet paikanpäälle kannustamaan ja nauttimaan kisatunnelmista, mutta televisiosta kisoja tuli 24  tuntia vuorokaudesta. Hieno homma, vaikka joillakin se taisi sotkea pahasti päivärytmin kun keskellä yötä piti herätä ihailemaan Usain Boltin menoa radalla tai jännittämään keihäsmiesten kaaria. Itse olen tätä nykyä valtavan huono penkkiurheilija. Jos vaihtoehdot on istua television ääressä vääntelehtimässä jänityksestä tai lähteä omalle pään nollaus lenkille iltahämäriin, lenkki vie voiton sata nolla. Miksi näin..? No sillä omalla lenkillä on mulle paljon suurempi merkitys kuin sillä jääkiekkojoukkueen voitolla, Räikkösen shampanjasuihkutuksella tai Suomen ennätysajalla altaassa. Suomalaisten onnistumisista ja toisaalta myös epäonnistumisista kyllä kuulee koosteissa ja saa lukea seuraavan päivän lehdistä. En myöskään jaksa sitä jännittämistä, sillä oli sitten kuka tahansa kyseessä, aina joku/jotkut kisailijat saavat sympatiani ja sitten jännitän kämmenet märkinä heidän puolestaan. Eniten mua kiinnostaa ne tarinat urheilijoista, heidän matkasta juuri tähän kisaan ja miten itse koki suorituksen menneen tulokseen ja odotuksiin nähden. 

Vaikka en ole Rion olympialaisia silmätarkkana seurannut, tiedän Suomen saaneen yhden pronssisen mitalin. Nainen ja nyrkkeilystä, lajista josta en ymmärrä mitään. Hienoa Mira Potkonen!
Kaikille muillekin Suomen huippu-urheilijoille haluan nostaa hattua hienoista suorituksista!

Julkisesti odotukset ja toiveet Suomen kansalla ja urheilijoilla oli saada useampikin mitali, neljästä ainakin olen kuullut puhuttavan. Tavoite ei täyttynyt ja siitäkös suomalaiset veronmaksajat ovat suutuksissaan, kun meidän verorahoilla matkustetaan niin kauas vain hakemaan kokemusta ja nauttimaan Cobakapanan lämmöstä. No huhhuijaa ja mietitääs nyt! Varmasti urheilijalla itsellään on ne kovimmat odotukset ja paineet. H-hetkellä pitäisi onnistua, kun tähän on satsattu useita kuukausia. On koettu kipua, on ollut luopumista ja loukkaantumisia. On onnistuttu kehittymään, antamaan tuloksia ja kannustettu sitä kaveriakin. Jokainen Suomea tai ihan mitä maata tahansa edustamaan valittu on tehnyt valtavasti töitä, juuri niin TÖITÄ. Kunto on huippu juuri siinä omassa lajissa. Ja kuten jokainen meistä, emme me aina ole töissämme täydellisiä vaan pyrimme panostamaan tiettyihin tärkeisiin palavereihin, esittelyihin tai työsuorituksiin. Ja aina se "huippukunto" ei vaan osu oikeaan kohtaan, vaikka olisit kuinka tehnyt hyvän pohjatyön. 

Joten ei mollata meidän huippu kuntoisia edustajiamme!

Epäonnistuessaan suurin sättijä on urheilija itse itselleen.

Petra Olli edusti Suomea painissa ja hänen pettymyksensä hävityn matsin jälkeen oli sydäntä riipaisevaa.
Kuva netistä.

Marika Taini kirjoittaa hyvin blogissaan fiiliksistään viime viikonlopun suunnistuksen MM-kisojen alla ->  "Fiilikset ovat ristiriitaiset; olo on odottava, vähän jännittynyt ja epävarma, mutta silti tietoinen siitä, että viimeinen harjoitusjakso sujui suunnitellusti. Onko se kuitenkaan tarpeeksi? Pystynkö olemaan tarpeeksi keskittynyt, sujuva, kovavauhtinen ja nöyrä, mutta kuitenkin itsevarma, kun asetun sprintin ja keskimatkan starttiviivalle?"

MM-sprintissä Marika oli 9. MM-keskimatka suunnistetaan alkavalla viikolla. Hyvä sprintti sijoitus, uran paras, mutta pettymys paistoi kisojen jälkeisessä tweetissä. Omat toiveet ja odotukset olivat urheilijalla itsellään ja valmentajalla korkeammalle. Tavoitteiden asettaminen ohjaa määrätietoista treenaamista ja epäonnistumisen kohdatessa se käännetään pohdiskelujen jälkeen taas voimavaraksi. Siinä penkkiurheilijan some turhautumiset jäävät toissijaisiksi lausujan pahan fiiliksen purkauksiksi.

Itse aina onnistuakseen tarvitsisi olla niin ylivoimainen, että tuntuisi lähes yksinäiseltä tai että joku toinen huippu kunnossa oleva epäonnistuisi juuri tällä tärkeällä hetkellä. Oma voitto tarkoittaa toiselle aina häviötä.

Akkujen latausta samaan aikaan kun Riossa joillakin oli satalasissa.

Ammattiurheilijan elämästä, siitä raa'asta työnteosta en oikeasti ymmärrä mitään. Kuntourheilijana kuitenkin tiedän miltä tuntuu kun itselle asetetut tavoitteet eivät täyty tai hyvän suorituksen pilaan jollain pienellä omalla virheellä. Kilpailuhenkisenä ja itselle toisinaan melko armottomana ihmisenä pettymyksen tunteet jättävät muistijäljen pitkäksi aikaa. Virheistäni pyrin oppimaan, erityisesti etten tee samaa virhettä enää toista kertaa.
Kukaan toinen ei mulle tavoitteita tai paineita aseta. Mitä nyt ehkä äiti ja iskä jännittää toisinaan mun puolesta. Ja tietysti lapsilleni olen toistaiseksi vielä aina voittaja :D

Parasta urheilussa ja ylipäätänsä liikunnassa on riemu siinä itse tekemisessä. Rehellinen ja reilu peli toisia kunnioittaen. Toisille se on ammatti, toisille elämän ilo. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja urheilijan ja harrastelijan tehdä työnsä ja suorituksensa niin hyvin kuin pystyy,

~Eija~

Maraton palauttelua

Helsinki City Maraton oli viime viikonloppuna ja tämä kulunut viikko on mennyt palautellessa. Heti maaliin päästyä olo oli hyvä, paras mitä koskaan aikaisempiin juostuihin maratoneihini verrattaessa. En jäänyt juoksun jälkeen minnekään makailemaan vaan jatkoin heti kävellen juomaan ja merkittyä reittiä pitkin pois maalialueelta ja kohti linja-autoa. Siellä nappasin heti jotain suuhuni koska oli nälkä. Siis todellakin nälkä! Edellisten maratonien jälkeen pelkkä ajatus ruuasta on saanut voimaan pahoin, mutta nyt halusin heti jotain suuhun. Jogurtin ja pähkinöitä syötyäni käveleskelin rauhallisesti pesupaikalle tarkistamaan mahdolliset hiertymät. En osaa sanoa enää mistä asti reitillä olin tuntenut jonkun pienen kiven oikean jalan päkiän kohdalla. Oletin sieltä löytäväni kunnon ihorikon, mutta olikin odotettua pienempi. Vasemman jalan isovarvas oli hiukan hinkannut kenkään, mutta ulkoisia vaurioita ei ollut. Housujen vyötärö oli tehnyt punaisen jäljen kylkeen. Ilmeisesti olin vain kiristänyt liian kireälle. Ei pahat vammat ollenkaan, kun vertaa viime vuoden takaiseen kun yksi varpaankynsi ilmoitti irtoamisestaan.
Ennen kuin linja-auto lähti takaisin kotiin päin, pysyin pienessä liikeessä. Sen jälkeen olikin sellaiset viisi tuntia istumista pienessä tilassa. Toki ojentelin jalkojani parhaani mukaan. Kotimatkalla pysähdyttiin kerran syömään. Helposti upposi juustoateria limsan kera.

HCM 2016;  ei voi kuin hymyillä :)

Maratonia seuraavana päivänä kävin suunnistuskisoissa. Matkana oli 3,7 km avokalliota ja väliin märkää suopursu maastoa. Edellispäivän juoksu tuntui jaloissa, mutta mukavan helposti jalka silti nousi varvikossa. Rennosti menin, ylimääräiseen väkisin vääntämiseen en lähtenyt. Kisojen jälkeen loppu päivä meni kotona puuhastellessa ja lasten kanssa elokuvaa katsellessa. Niin ja tuli syötyä koko ajan! Hirmuinen nälkä oli.

Seuraavat työpäivät meni lievissä jalkojen lihassäryissä. Portaita alaspäin mennessä tuntui. Etureidet, erityisesti ulompi reisilihas oli hapoilla. Sopivaa venyttelyä tein sopivissa väleissä. Pumppaavia liikkeitä, etten liiaksi venyttänyt jo ärtynyttä lihasta.
Mulla oli kolme kahvakuulatuntia ohjattavana viikon aikana ja ne tuntui mukavalta liikkumiselta tähän väliin. Olisihan sitä voinut kyykky sarjan siirtää tuoreemmille jaloille jollekin toiselle viikolle, mutta näin olin ohjaukset suunnitellut, joten sillä mentiin ja ohjaajakin selvisi ;)

Yöunet jäivät töiden ja muiden kiireiden vuoksi liian lyhyiksi. Mulle kuuden tunnin yöunet ei riitä. No kyllä yksi yö menee, mutta useampi peräkanaa kostautuu päänsärkynä ja ärtyisyytenä. Nuo muutamat päivät menin sinnillä, kun tiesin että vapaapäiviä on tulossa. Unella on valtava merkitys palautumisessa. Mulla vaan on paha tapa repiä lisää aikaa vuorokausiin juuri yöunista. Tähän pitää panostaa tulevaisuudessa.

Maratonin jälkeen mun tämän hetken ykkös lenkkarit oli karmeassa kunnossa. Juoksun alussa satoi vettä sen verran. että kengät kastuivat ja koko loppu lenkin piti juosta märät sukat kengissä lotisten. Juoksun jälkeen lenkkarit piti heittää heti muovipussiin ja vaikka yöllä kotiuduttuani heitin ne heti ulos tuulettumaan, haju oli jotain hirveetä! Ajattelin ensiksi heittää vain pohjalliset pesukoneeseen, mutta lopulta päädyin nakkaamaan kengät perässä. Jännityksellä kaivoin ne pesukoneesta linkouksen jälkeen ja odottelin pari päivää että pääsin niitä testaamaan. Eniten jännitin kuinka hyvin ne istuu pesun jälkeen jalkaan ja toiseksi irtoaako/repeääkö jokin sauma, Turhaa jännitystä, sillä lenkkarit istuivat kuin valettu mun jalkoihin eikä yhden yksi sauma irvistänyt. Näiden lenkkareiden ja mun yhteinen tarina siis saa jatkoa :)

Pesukoneesta löytyi kuin uudet lenkkarit :)

Puhtaiden lenkkareiden pohjista näkyi selvästi miten askellan. Molemmat kärjet ovat kuluneet ekan kerroksen puhki ja pohjan kuviointi kulunut sileäksi. Astun selvästi ulkosyrjälle kantapään kohdalta, erityisesti oikealla jalalla. Torstaina lähdinkin tunnustelemaan juoksufiilistä. Askel tuntui raskaalta, mutta lihasmuistista juoksu sujui kuin aina. Välillä oikean jalan kantapäästä, ulkosyrjältä vihlaisi. Kantapää oli ottanut hiukan nokkiinsa reilusta 42 kilometrin asfalttijuoksusta. Välttelin kuoppiin astumista.

Lasten kanssa kävin vapaapäivän ilona vielä uimahallissa. Mukavia vesijumppaliikkeitä, poreita ja lasten kanssa polskimista. Vesi on kyllä yksi mukavimmista elementeistä palautumisessa.
Ja kaverien kanssa tehtiin leppoisa kävelylenkki elokuisen auringon paistaessa viljapeltojen keskellä.

Sopivasti liikkuvuutta, lihasharjoitusta, aerobista lenkkiä, lasten ja kaverien kanssa yhdessä oloa, ruokaa ja lepoa. Näistä oli mun palauttava viikko koottu. Fiilis on edelleen hyvä ja katse on syksyn liikunnallisiin haasteisiin suunnattu.

~Eija~

HCM 2016 selätetty

Joskus sitä yllättää itsensä ja mulle se tapahtui eilen Helsinki City Maratonilla :D
Maalilinjan ylitin hyvävoimaisena, iloisena ja uusi oma ennätys plakkarissa!

6. maraton maalissa :D!

Mitään tarkkaa treeniohjelmaa mulla ei ole ollut, vaan olen liikkunut monipuolisen aktiivisesti. Kuitenkin ajattelin että juoksukilometrien vähyys verrattuna esimerkiksi viime vuoteen, ei takaa vielä uuden ennätyksen juoksua. Ajatuksena oli fiilistellä tämä maraton ja syksymmällä yrittää tasaisemmalla reitillä sitä omaa ennätystä.
Muutenkin lähtökohtaisesti valmistautuminen ei ollut kuin oppikirjasta, sillä mulla oli yövuorot takana, reisissä jo valmiiksi lihaskipua viikolla ohjatuista kahvakuulatreeneistä ja aikainen herääminen maraton aamuna. Syödä olin muistanut ja lihashuoltoa rullailemalla ja venyttelemällä sopivissa kohdissa siellä täällä. Toisaalta kaikki nämä selittelyt turvasivat mulle sen tunteen, että en stressannut, enkä oikeastaan jännittänytkään. Harvinaista mulle, ehkä sitä pikku hiljaa oppii ;)

Etelä-Pohjanmaalta on pitkä matka Helsinkiin, mutta matka taittui leppoisasti juoksuhenkisten kanssa yhteiskyytillä. Heti perillä oli numerolappujen haku, paita kainaloon ja tapahtuman yhteistyökumppaneiden lahjukset. Sitten bussilla odottelua, tankaamista ja vessassa käymistä. Vihmoi vettä ja tuuli inhottavasti. Tuli mieleen viime vuoden Tukholma maraton, kun lämpöasteita oli reilusti alle 10, satoi koko juoksun ajan ja tuuli oli hyytävä. Onneksi nyt kuitenkin lämpötila oli 16, joten se tuntui lämpöiseltä.

Lähtö tapahtui Paavo Nurmen patsaalta. HCM on Suomen suurin maraton, mutta osallistujamäärä on hurjasti laskenut. Tänä vuonna kuuluttajan mukaan täydelle matkalle oli ilmoittautunut vajaa 3500 juoksijaa ja lyhyemmälle 17 km reitille 3000. Ennätysvuosina on juoksijoita täydelle matkalle riittänyt yli 7000, joten kaukana oltiin siitä. Tästä huolimtta alussa oli ruuhkaa ja jotkut puikkelehtivat ilkeästi yhtäkkiä edestä toiselle puolelle. Sai olla tarkkana ettei tapahdu mitään tapaturmia.

Lähtö ruuhkaa.

Heti lähdössä hetkeksi tauonnut sade alkoi uudestaan. Se oli sellaista sadetihkua, ei kovin pahasti häirinnyt mutta kasteli kyllä. 3:45 jänikset tupsahtivat yhtäkkiä eteeni ja päätin peesailla niitä jonkun matkaa, jospa ensiksi 10 kilometriin ja katsoa miltä tuntuu. Hyvä kuitenkin pitää 4 tunnin jänikset takana. Reidet tuntuivat raskailta heti alkuun, mutta ei paha.
7 kilometrin kohdalla nappasin oman geelini suuhun ja tämän jälkeen alkoikin vatsaa vääntää. En tiedä oliko se tuo geeli vai mikä ongelma vatsassa oli, mutta en uskaltanut enää geelejä loppu lenkillä ottaa. Vääntely oli aaltoilevaa, mutta sain pidettyä sen hallinnassa. Halusin välttää vessassa käynnin ja onneksi siinä onnistuin. Sadekin oli lakannut ja aurinkokin välillä pilkahteli pilvien takaa. Oikein soppeli keli!

Mun puolivälin aika oli 1 tunti 52 min ja 11s. Olin mennyt suunnittelemaani vauhtia nopeammin. Meno kuitenkin tuntui hyvältä, yläkroppa pelitti ja vaikka jaloissa tuntui siellä ja täällä, kaikki oli hallinnassa. 3:45 jänikset olivat välillä takana, välillä rinnalla ja välillä saivat hiukan etumatkaa. Juomapisteillä aina himmasivat ja mä juoksin koko ajan napaten vain kupin vauhdissa kyytiin ja sain näin aina etumatkaa.

Jatkoin samaa vauhtia ja silti tiedostaen että oltiin vasta puoliväli ohitettu. Kilometrit vaihtui yllättävän kepeästi ja kohta ensimmäinen kiekka (25km) oli juostu. Nyt oli enää 17km maaliin. Se tuntui vähältä se ja kun sen vielä paloitteli mielessään pienemmiksi pätkiksi, tuntui juoksu kivalta. Toisen kierroksen nousuihin piti asennoitua päättäväisyydellä. Otin kädet kunnolla käyttöön ylämäissä ja alamäissä hallitusti käsijarru pois päältä ja rennosti alas. Pyrin pysymään tuulisimmissa kohdissa kanssa juoksijoiden selkien takana ja näin säästellä itseäni.

Kuva: Eeva Einiö

Jos jokin hetki pitää vaikeimmaksi mainita, niin ehkä se oli kun maaliin oli enää 8-7 kilometriä. Se on niin vähän peruslenkillä, mutta maratonilla jalkaa painaa tuossa vaiheessa jo melko paljon. Yritin katsella maisemia, nauttia kannustajien energiasta ja pitää hyvä juoksuasento ja -askellus loppuun asti. Tässä vaiheessa annoin itseni jo hiukan iloita, että hyvä juoksu tästä tuli ja oma enkka tulee parantumaan selvästi :)
 Mielelläni pyrin saavuttamaan ja ohittamaan uupuneita kanssa juoksijoita, vaikka tulipa jokunen munkin ohi vielä lopussa. Nyt viimein päätin, että 3:45 jänikset ei mua tule ohittamaan! Kahdella viimeisellä kilometrillä juoksin rinta rinnan toisen naisen kanssa ja tsempattiin toisiamme jaksamaan loppu matka samaa vauhtia. Otettiin yhdessä loppukiri ja luultiin jo tulleemme maaliin, kun pitikin vielä juosta 20 metriä lisää ennen kuin se oikea maalilinja oli ylitetty. Eipä tuo harmittanut, sen verran hyvät fiilikset oli.

Aika oli 3:43:23 (bruttoaika) tai 3:42: 35 (nettoaika).
En oikein tiedä kumpaa aikaa tässä pitää sinä oikeana aikana. No reilu enkka joka tapauksessa :)! Ja niin tyytyväinen, kun vauhti pysyi hyvin loppuun asti, itse asiassa jopa sain kiristettyä vauhtia loppua kohden.

Tekonurmelle en heittäytynyt maaten, vaan pidin itseni koko ajan liikkeessä kävellen. Keräsin pussiin järjestäjien tarjoamat eväät ja jatkoin suoraan bussille. Siitä pesuille, syömään ja odottelemaan kotiin päin lähtöä. Aikaisempien maratonien jälkeen mulle on tullut enemmän tai vähemmän huono olo, eikä ruoka ole maistunut, mutta nyt sen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Vatsakin oli rauhallinen, päätä ei särkenyt ja olo oli kaikin puolin hyvä.

Vuoden 2016 HCM mitsku :)

Kotona lopulta olin yöllä kahden jälkeen. Uni ei meinannut heti tulla ja aamulla olisi halunnut torkuttaa useamman kerran. Olo oli väsynyt, mutta kroppa muuten tuntui yllättävän rennolta. Mä pääsin tekemään palauttavan lenkin suunnistuksen aluemestaruus viestissä. Matkana oli 3,7km pienipiirteisessä maastossa. Rennosti sai lähteä omalle osuudelle. Jalat pelitti oikein hyvin ja keskityin vain suunnistamiseen. Mukava sunnuntai lenkki :)

Tämän päivän kartta ja kengät

Edelleen näin vuorokausi juoksun jälkeen on hyvät fiilikset. Jotain on tehty oikein ja samaa rataa jatketaan kohti uusia koitoksia. Kyllä juokseminen onkin ihanaa, ainakin tänä viikonloppuna se oli ;)

~Eija~

Miksi kävellä kun voi juosta 😉

Ensi viikon maanantaina (15.8.) starttaa EnergiA juoksuryhmä.  Ja nyt viimeistään on aika ilmoittautua iloiseen porukkaan mukaan. Tapaamiset ovat maanantaisin klo.18-19 Ilmajoella. Täältä lisä infoa mistä on kyse :)
Osallistujat saavat tällä viikolla sähköpostitse "lukujärjestyksen", josta selviää mitä kullakin tapaamiskerralla on ohjelmassa. Sen verran paljastan teille kaikille, että ensimmäisellä kerralla aloitamme lämmittelyn merkityksestä ja tekniikka harjoituksista. Tarkoitus ei ole, että jokainen juoksee samalla tavalla ja tyylillä, vaan että jokainen löytää itselle sen parhaimman tekniikan juosta. Kaikilla meillä on luontainen kyky juosta, joten neisot ja pienet tekniikka muutokset tehdään pitkän ajan kuluessa. Tiettyihin tekniikka seikkoihin keskittymällä saavutamme taloudellisemman juoksun ja ennaltaehkäisemme vammoja.

Itse olen vuosia keskittynyt hartioihini ja käsiini. Muistan toisen täyden maratonini jälkeen olleeni todella kipeä! Jo maratonilla joku vieras kannustaja huusi loppu matkasta, että rentouta hartiat jaksaaksesi maaliin asti. En osannut ja seuraavat päivät olinkin kaulasta ja ranteista varpaisiin asti kipeä. Voihkin nukkuessanikin kun vaihdoin asentoa.
Enää ei ranteet ja kaula tule juostessa kipeäksi, mutta edelleen mun pitää väsyessäni muistutella itselleni, että pidän hartiat rentona.

Juoksuvammat ovat valtavan yleisiä, mutta aika monet niistä olisi estettävissä kiinnittämällä huomio oikeanlaiseen ja tarkoituksenmukaiseen harjoitteluun ja tekniikkaan. Yksi merkittävimmistä asioista on ennen jokaista lenkkiä ja treeniä lämmitellä kroppa sitä varten. Mitä lyhyempi ja nopeampi harjoitus on kyseessä, sitä pitempi ja perusteellisempi lämmittelyn tulisi olla. Pitkäkestoiselle ja hitaammalle harjoitukselle sopii lyhyempikin lämmittely.

Tulemme myös kiinnittämään huomiota juoksu varusteisiimme. Niistä merkittävimmät ovat tietysti kengät. Onneksemme ja epätoivoksemme valikoimaa on hyllytolkulla! Kokeilemalla se oma toimiva toveri löytyy. Mun jalalle on toiminut toistaiseksi parhaiten New Balance tossut. Edellisissä varpaat tuli päällikankaasta läpi (pari kertaa parsin niitä, että pystyin niillä vielä juoksemaan) ja näistä nykyisistä kuluu pohja puhki. Mulla menee suurin piirtein vuoden yhdet lenkkarit.

Vaikka tämän hetken lemppari lenkkareista pohjat alkavat pettämään, meinaan silti näillä tulevana lauantaina Helsinki City Maratonilla juosta. Ne istuvat jalkaani niin hyvin, eikä hiertymän hiertymää ole koskaan tullut, vaikka terävä kantapääni on näihinkin jo kunnon reiän sisäpehmusteisiin tehnyt. Mutta onhan se kiva taas alkaa katselemaan uusia kumppaneita ;)

Kärjet melko kuluneet ;)

Oma valmistautuminen HCM:lle on sujunut suunnitelmien mukaan, ilman tarkkaa ohjelmaa. Olen pyrkinyt juoksemaan omia maraton vauhtisia lenkkejä, sopivasti lihaskuntoa ja tämän viikon erityisesti keskityn kehonhuoltoon. Hyvillä fiiliksillä olen menossa. Nyt on luvattu plus 15astetta lämmintä ja ehkä vesisadetta. Hellettä en missään tapauksessa toivo, joten parempi ehkä näin.

Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedustelut EnergiA juoksutreeneistä -> eija.anne@gmail.com.
Nähdään :D!

~Eija~

Elämä kesäloman jälkeen

Mulla oli kesäloma tänä vuonna heinäkuussa ja nyt se on sitten ohi. Paluu työarkeen tapahtui tällä viikolla. Onnistuin kuitenkin lomallani sen verran hyvin irrottautumaan työ ja arkikuvioista, että töihin oli oikein mukava mennä. Päätyökseni toimin sairaanhoitajana kolmivuorotyössä, mikä sopii mun elämään tällä hetkellä (ja kuluneet yli 14 vuotta) paremmin kuin hyvin. Kyllähän se toisinaan vaatii aikamoista säätämistä, mutta niin vaan kuluneen viime vuodenkin aikana hoidettiin kaikki asiat vaikka työn, perheen ja omien harrastusten ohella opiskelin liikunta-alan ammattitutkintoa Kuortaneen urheiluopistolla.

Töiden taas alkaessa mukavaa oli se, että tulee taas pyöräiltyä aina kun mahdollista työmatkat. Siitä tulee edestakaisin sellainen 27 km. Kesälomalla heinäkuussa pyöräilykilometrit jäivät alle 200 kilometriin! Arvasin tämän jo etukäteen, sillä lomalla tulikin sitten juoksukilometrejä enemmän. Töiden alettua ja se tosiasia, että syksy lähestyy aiheuttaa sen, että on pitänyt miettiä taas syksyn kuvioita. Lähtökohtaisesti lokakuun puoleen väliin asti on taas melkoisen työntäyteistä aikaa ja kisakalenterikin on mukavan vilkas :) Enkä yhtään epäile eikö loppu vuodenkin päivät täyty kun aika tässä kuluu. Tässä pieni ote eilisestä päivästäni ->

Aamulla klo.05.30 herätys, edessä aamuvuoro. Aamujuoma alas, vaatteet päälle, hampaiden pesu, eväät reppuun, kypärä päähän ja menoksi. Yöllä oli satanut oikein kunnolla ja mäkin kerran heräsin siihen valtavaan ukkosen paukkeeseen. Maa oli siis märkä ja ilma ihanan raikas.

Klo.06 lähtö kohti työpaikkaa.

Töissä oli normaali reipas työvuoro. Töihin paluussa oli sekin mukava seikka, että näki taas hyviä työkavereitani, kuuli viimeisimpiä kuulumisia ja ihania yllätyksiä. 

Töissä.

Työpäivän päätteeksi mies ja lapset noukkivat mut työpaikan ovelta ja suuntasimme Ylistaroon, jossa olin yhdessä toisen perheen kanssa iltarastien järjestämis vuoro. Muutama päivä sitten olimme jo vieneet rastit metsään, kartat oli tulostettu ja muutenkin työjako selvä. Sadekuurojen riski oli suuri ja taustalla jytisi koko ajan, mutta lopulta yhtä pientä sadekuuroa lukuunottamatta paistoi aurinko koko ajan :)

Malliradat.

Kun iltarasteille osallistuvat olivat radat kiertäneet, lähdimme hakemaan rasteja pois metsästä. Mä noukiin A-radan kauimmat rastit, kun olin ne metsään vienytkin ;) Kompassi oli jäänyt kotiin ja kiersin rastit eri järjestyksessä, niin sai olla melko tarkkana kartanluvun kanssa että osui oikeaan kohtaan. Oli haasteellinen maasto, mutta kaikki kuitenkin löysin. Hyvä kartanluku harjoitus!

Kotimatkalla perhe pudotti mut pyynnöstä työpaikan pihalle ja siitä polkaisin loppu matkan kotiin. Kauniisti päivä alkoi hämärtyä, usva laskeutui ja ilma viileni. Oli jo selvästi syksyn tuoksua. Hyvä päivä :)

Auringon laskiessa.

Nyt elokuussa alkaa taas ryhmätreenit ->
Tänään keskiviikkona 3.8. kahvakuulatreenit Neiron koululla klo.18.30-19.30
Ensi viikosta lähtien vaihdamme tutulle tiistai päivälle, kellonaika pysyy samana.

Ahonkylässä kahvakuulatreenit alkaa ensi viikolla keskiviikkona 10.8. koulun pihalla klo.17.30-18.30. 

Lopullinen syksyn aikataulu varmistuu, kun koulujen salivuorot on jaettu. Mutta näillä lähdetään nyt liikkeelle. Jos sulta tai sun ryhmältä vielä puuttuu ohjaaja, laita viestiä. Vielä on tilaa kahdelle yksilö- tai pariasiakkaalle sekä 5-10 henkilön pienryhmäohjaukselle. Ota rohkeasti yhteyttä!
Ja muistathan 15.8. alkavat EnergiA juoksutreenit !

Mukava syksy on tulossa ja oon niin helpottunut, kun eilen vihdoin tuli tieto, että olen valmis Liikunta-alan ammattilainen ja personal trainer :D Jihuu!

~Eija~

Luontoretkellä

Viime talvena mietimme mitä kesälomalla tänä vuonna perheenä tekisimme. Poissa laskuista heti olivat ulkomaan reissu, asuntoauton tai jonkun mökin vuokraaminen viikoksi. Varteen otettavina mahdollisuuksina nousivat laivaristeily, kotimaassa reissaaminen tai retkeily. Lapset olisivat kesällä jo 5, 6 ja 9 vuotiaat, joten aivan varmasti jaksaisivat kävellä sopivan matkaa ja juoksevat muutenkin koko ajan joka paikkaan. Meitä vanhempia houkutteli enemmän luonnon rauhaan lähteminen kuin ihmisiä vilisevät turisitikohteet. Nyt kun vielä kaikki lapset lähtevät mukisematta meidän mukaan lähes minne vaan, päädyimme suuntaamaan kohti Kainuuta ja pää kohteena
Pieni Karhunkierros.
 Olemme kahdestaan kauan sitten ennen lapsia patikoineet Ison Karhunkierroksen 80km ja esikoisen ollessa vauva, kiersimme pienen, joten olisi mukava lähteä noihin maisemiin pitkästä aikaa. Päätös oli tehty :)

Lapsia valmistelimme reissua varten puhumalla paljon mitä on edessä; jokaisella on oma reppu, paljon rauhallista kävelyä, eväiden syömistä, yö teltassa ja ketään ei kanneta. Me vanhemmat valmistimme itseämme pakkaamalla rinkkoihimme vain kaiken tarvittavan, mutta kuitenkin tarpeeksi evästä. Lisäksi rauhallista vauhtia ja kiireettömyyttä. Erityisesti mulle oli hyvä unohtaa hetkeksi vauhdin pito ja nauttia hetkestä. Suurin osa reitillä kanssamme patikoineista käveli rauhaksiin, mutta ne kaksi juoksulenkillä ollutta miestä sai ihailuni, sillä pohjimmiltani itsekin haluaisin juosta tuolla, tuollaisissa maisemissa, vaikka monta yksityiskohtaa jäisi silloin huomaamatta. Nyt kuitenkin himmasin ja nautin kun mentiin ihan lasten tahtiin.

Myllykosken pauhuja ihailemassa.

Pieni Karhunkierros sijaitsee Oulangan kansallispuistossa ja on 12 km pitkä, eli sellainen sopiva päivä patikointi. Me päätimme jakaa reissun kuitenkin kahdelle päivälle ja viettää yön metsässä. 

Alku matka Juumasta on kallioista kangasmetsää ja kulku taittui sujuvasti. Myllykosken pauhu kuului jo kauas ja lapset lisäsivät vauhtia että päästiin katsomaan mikä siellä metelöi. Koski sai lastenkin suuren ihailun :)

Kolmen kilometrin patikoinnin jälkeen nuorimman selkää alkoi painaa reppu ja vaikka eväät ja pieni levähdystauko piristävät mieltä, ei reppu enää selkään löytänyt ja se jäi äidin kannettavaksi. No pieni myönnytys, mutta tyttöä ei kantoon oteta.
 Maisemat olivat kauniita ja niitä pysähdeltiin ihailemaan sopivissa kohdissa. Korkealta kallioiden päältä Aallokkokoski näytti ja kuulosti uljaalta. Ja minä sain olla koko ajan käskyttämässä lapsia pois reunalta. En niinkään pelännyt omaa putoamista, mutta ajatuskin että joku lapsista luiskahtaisi monta kymmentä metriä kiviseinää alas, saa hirvityksen  iholle. Lapsia tämä vain nauratti...

Jyrävä pauhaa taustalla.

Jyrävä on ehkä Myllykosken kanssa Pienen Karhunkierroksen kuuluisin nähtävyys. Se on yhdeksänmetrinen putous ja metakka sen mukainen. Taukopaikalla löntysteli myös melko ihmisiin tottunut poro. Lapset pääsivät koskemaankin siihen.

Pikku hiljaa lasten jalkoja alkoi painamaan. Jokaisella oli oma huono hetkensä, mutta viimeiset kaksi kilometriä meni joutuisasti, kun nuorimmaisen kanssa keksimme vuorotellen tarinoita ja kerroimme niitä toisillemme samalla kävellen eteenpäin. Kuten meillä aikuisilla, myös lapsilla ensimmäisenä pää ei enää jaksaisi taivaltaa matkaa, mutta kropassa on kummasti vielä virtaa.

Jylhien maisemien jälkeen laskeuduttiin rauhalliseen Harrisuvantoon. Tänne olimme suunnitelleet leiriytyvämme. Paikalle oli jäämässä yöksi myös toinenkin perhe, joten oli mukava saada seuraa. Takana oli 8km patikointia. Pystytettiin teltat, elvytettiin savuava nuotio ja paistettiin hienon päivän päätteeksi makkarat. Kummasti vaan lapsilla riitti virtaa vielä illan hämärtyessä hyppiä, juosta ja uidakin!

Nuorimmaisen vahvat, reippaat ja hirveän likaiset varpaat ;)

Yö nukuttiin melko hyvin. Muutama käpy seljän alla vain teki reissusta ikimuistoisemman ;) 

Naapuri telttalaiset heräsivät meille turhan aikaisin kasaamaan telttojaan, hakkaamaan halkoja ja valmistamaan aamupalaa, joten uni aamusta oli hiukan katkonaista. Pikku hiljaa mekin kuitenkin kömmittiin ylös auringon paisteeseen.

Matka jatkui ja edessä oli reitin vaativin nousu; lähes sadan metrin nousu portaita Kallioportille. Huokaisin, että hyvä porrastreeni ja tästähän lapset innostuneena kipaisivat reippaasti portaat ylös. Meillä aikuisilla oli enemmän tekemistä painavat rinkat selissä, mutta hyvä treeni oli jokatapauksessa ;)

Kohti Kallioporttia

Kallioportin jälkeen matkaa taivallettiin soistuneiden lampien lomassa pitkospuita pitkin. Ihastuttava "lummelampikin" nähtiin, jossa oli hurjan paljon kauniita valkoisia lumpeita. 

Reitti tuli takaisin Myllykoskelle, jossa ylitettiin riippusilta ja palattiin eilisen alkumatkan tuttua reittiä. Tällä kertaa jytinää piti lähestyvä ukkonan ja muutamasta piskostakin saatiin osuma. Onneksi kunnon vesisade iski vasta kun oltiin jo onnellisesti autolla. Päivän saldona 4km mukavaa patikointia.

Myllykosken riippusillalla.

Oli todella mukava reissu ja lapset jaksoivat hyvin. Oon oikein ylpeä reippaista lapsistani ja itsestäkin että pystyi hetkeksi hidastamaan ;) Maisemat olivat jälleen patikoinnin arvoisia ja reitti on just sopivan vaihteleva, että kaikkien mielenkiinto pysyy yllä. Muitakin patikoijia oli melko paljon reitin alussa, mutta muuten oli hyvin tilaa. Muitakin pieniä lapsia näkyi ja useita ulkomaalaisia samaten. Suosittelen siis kaikille!

~Eija~

Lomalenkkejä

Lomalle tulee suunniteltua ja järkättyä monenmoista tekemistä. Joskus odotukset ovat melko korkealla ja stressi painaa päälle, vaikka tarkoitus olisi huilata ja käyttää aika töiden sijasta sellaiseen mikä on itselle tärkeää. Toivottavasti te blogin lukijat olette voineet nauttia juuri omanlaisesta kesästä ja lomasta eikä stressistä olisi tietoakaan.

Oma lomani on pitänyt sisällään sopivasti kotihommia -> puutarhan hoitoa, huoltomaalaamista ja lapsista huolehtimista. Olen ehtinyt nähdä ystäviä ja kuopuksen synttäreitäkin juhlittiin. Urheiluhommissa ohjauksista on ollut kesätaukoa, mutta ise olen treenaillut fiiliksen ja muiden aikataulujen mukaan ja parit kisatkin oon päässyt nauttimaan ;)
Perheeni kesälomareissu suuntautui tänä vuonna Suomen Kainuuta kohti.

Eipä tosiaan kovin kauas tarvitse mennä ja maisemat vaihtuu Etelä-Pohjanmaan pelloista kumpuileviin kangasmaastoihin. Järviä ja lampia on siellä täällä ja ihmisetkin puhuu ihan eri kieltä ;)

Reissussa pyrimme pitämään rennon aikataulun ja että aikaa jää tutustua eri paikkoihin. Lasten ehdoilla mennään, vaikka me aikuiset päätetään ettei nyt joka hetkessä jäätelöä syödä. 

Nyt meidän ensimmäinen pysähdys oli Rokualla, jonne on viimeisimmän jääkauden loppu vaiheessa syntynyt harjumuodostelma. Me majoituimme ihan Rokuan kansallispuiston tuntumaan.

Esterata metsässä.

Mukaan oli tottakai lähtenyt lenkkivaatteet, vaikka en sen tarkemmin ollut suunnitellut mitään tiettyjä treenejä, mutta valtavat polkuverkostot houkutteli lähtemään tutustumaan paremmin ympäristöön.
Ja voi että oli kaunista, rauhallista, kuuma ja vaativaa maastoa! Pyrin seuraamaan joitain merkittyjä reittejä, mutta sitten mielenkiintoisen näköinen polku harhautti toisaalle. Varmuuden vuoksi laitoin Sport trackerin päälle, että tarvittaessa pystyn sen avulla löytämään reitin takaisin. Parin kilsan jälkeen löytyi esterata, jossa pari rinkiä vetäisin.

Todella ihanaa ja miellyttävää kangasmaastoa oli kilometri tolkulla. Omassa yksinäisessä rauhassa sain mennä ja monta mielenkiintoista polkua jäi vielä tutkimatta.
Talvella täälä on varmasti huippu hienot latuverkostot.

Ukkonen alkoi jyristelemään takana ja muutaman piskon heitti. Piti sitten lopussa pistää muutama nopeampi askel, ettei mikään ukkoskuuro yllättäisi. Ei onneksi tullut sitten päälle ollenkaan.

Lopulta polkujuostua tuli 10 kilometriä ja iloinen mieli :D

Hiki ja hymy tuli :D

Löysin myös kiinnostavan näköiset puiset portaat :) Askelmia oli yhteensä 130 ja pituudeltaan hiukan vajaa 100 metriä. No porrastreenin paikka sitten ilman muuta!
Päätin nousta ylös viisi kertaa -> juosten joka askelmalle, tasahypyllä joka askelmalle, juosten joka toinen askelma ja tasahypyllä joka toinen askelma sekä viimeiseksi juosten joka askelmalle.  Tasahypyt olivat pahat, mutta loppuun asti tein. JES!

130 askelmaa

Hyvä fiilis tuli ja päälle pulahdus järveen kruunasi ex tempore -treenin.

Mitähän sitä huomenna keksii ;)?

~Eija~