lauantai 16. toukokuuta 2020

Kohti lomaa


Tällä viikolla on saanut jälleen kokea niin takatalven ankaruuden kuin lupauksen lempeästä keväästä. Se ei nyt oikein millään tahdo kunnon kevät päästä tänne Pohjolaan.

Alku viikosta meillä oli luminen maisema. Eikä siis mikään kuura kerros, vaan useampi sentti lunta. Kaikki lumi ei edes sulanut päivässä, vaan sitä löytyi varjopaikoista vielä seuraavanakin päivänä. Moinen lumimäärä teki hiekkatiet kuraisiksi ja metsät todella märiksi. Maanantain yhteensä reilun 20 kilometrin polkujolkottelut eivät olleet mitään kevyttä menoa, sillä märkä maapohja imi jalat välillä nilkkoja myöten syleilyynsä. Ja kylmääkin se oli, tai olisi ollut, mutta onneksi vedin jalkaani Sealkinzin sukat ja johan pysyivät jalat neljän tunnin ulkoilun aikana kuivina ja suht lämpöisinäkin.
Nilkkoja myöten sukat märkänä mutta varpaat kuivina.
Alkuviikon lumishokin jälkeen on yöpakkasista ja hyytävästä tuulesta huolimatta ollut välillä ihan kuumakin. Tyttärien kanssa suunnistaessa ja rullaluistellessa on saanut riisua takkia pois ja ainakin hetkellisesti heittää kintaiden tilalle ohuemmat hanskat. Mutta pitkät kalsarit kyllä palasivat mun jalkaani. Hetkellisesti ne voivat ahdistaa, mutta käännyttäessä vastatuuleen reidet tykkää.

Viikko on sisältänyt maanantain jälkeen kevyttä lenkkiä, tai ainakin kevyttä yritystä. Parhaillaan olen aamuvuoroputkessa ja työpäivän jälkeen kun matkat on kulkenut pyörällä, on todella väsynyt olo lähteä vielä juoksemaan. Kyllähän lenkki hetkellisesti piristää, mutta oon niin väsynyt iltapäivästä iltaan, että lenkilläkin olo on ollut aika raskasta. Eilen olin sängyssä ennen lapsiakin ja oon nukahtanut heti. Onneksi ensi viikko on lomaa! Vielä pitää huominen 14 tunnin työpäivä vaan jaksaa.
Hetkellistä aurinkoa ja lämpöä.
Ensi viikolla olisi ollut myös NUTS Karhunkierros, jos ei olisi koronaa. Siksi myös olin tähän kohtaan lomaviikon järjestänyt. Tarkoitus oli lähteä aikuisporukalla viime vuotiseen tapaan jo keskiviikkona, mutta nyt emme lähde. Majoituksen varaus kuten osallistuminen juoksuunkin on siirretty ensi vuoteen. Tästä kaikesta olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut miten paljon tämä harmittaa, joten ei siitä nyt tämän enempää. 

Ei auta, eikä kannata jäädä liian pitkäksi aikaa suremaan ja harmittelemaan! Niinpä päätin kaikesta huolimatta juosta ensi viikolla aikomani 166km matkan. Sillä suurella eroavaisuudella, että kilometrit juoksen kotona lähimaisemissa ja jaan kilometrit useammalle päivälle. Yksinkertaisella laskutoimituksella se tarkoittaa vajaa 23,8 kilometriä jaettuna lomaviikkoni jokaiselle päivälle. Yksittäisenä päivänä ei kuulosta pahalta, mutta seitsemänä peräkkäisenä päivänä hiukan pahemmalta. Mitään oikeita kisoja ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, joten palautumisen puolesta ei mitään huolta. Nuo kilometrit olisin oikeasti tähän saumaan yrittänytkin taivaltaa, mutta Rukalla reiluun vuorokauteen. Nyt onneksi aikaa on useampi päivä.
Metsässä.
Pääsette mukaan ensi viikon juoksu tunnelmiin, jos ei nyt ihan joka päivä, niin kuitenkin useampana päivänä yritän jaksaa ja juoksemiseltani ehtiä kirjoittaa miten kilometrit kertyy. Toivon lämpenevää keliä, että voisin jättää pitkät kalsarit kotiin, poutaa, että en retkilläni vilustuisi ja kropan joka ottaa hyvin energiaa vastaan ja jaksaa kilometrien iskutukset.

Vierivä kivi ei sammaloidu.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti