torstai 25. kesäkuuta 2020

Komian Kirkon Hölkän tarkistusmittaus

Komian Kirkon Hölkän järjestelyt ovat pyörineet mielessä jo vuoden eikä loppua näy, sillä koronan peruessa alkuperäisen hölkkäpäivän huhtikuulta, siirsimme sen elokuulle. Lähtökohdat ovat nyt siis aivan erilaiset kuin keväällä, sillä silloin olisi tultu testaamaan omaa kevätkuntoa ennen kisakautta. Nyt tullaan testaamaan ja haastamaan omaa kuntoa kesän helletreenien jälkeen. Ihmeellistä kesäkuun hellettä tosiaan on pidellyt ja eilen reittien tarkistusmittaus päivänäkin aurinko porotti kirkkaalta taivaalta.
Mittanauhan tarkkaa työtä ;)
Mittauksen tuli tekemään asiansa ammattilainen, asfalttien kaveri Timo Marjomäki, joka rakastaa kuumaa keliä. Mä ja Päivi oltiin paikalla virallisina valvojina, ensimmäistä kertaa hommaa seuraamassa. Ensin tehtiin 200 metrin suoralla tarkistusmittaus ihan mittanauhan kanssa ja Timo teki siinä muutaman ajon pyörällään. Sitten lähdettiin reittejä polkemaan. Me avattiin reittiä ja yritettiin muistaa varoittaa vastaantulijoita, että takana tuleva keltapaitainen mies ei nyt väistä, sillä menossa on tärkeä tarkistusmittaus. Timo veti mutkat suoriksi, eli mittaus tehdään reitin lyhintä mahdollista kohtaa mukaillen. Itse hölkkäpäivänä jokainen juoksija on itse vastuussa juostessaan optimaalisinta reittiä, liikennesääntöjä on noudatettava.
Timo kuvasi, maalasi ja naulasi asfalttia, sekä piirteli vihkoonsa mittaukselle oleellisia kohtia. 
10 kilometrin lenkki on yksi yhteinäinen lenkki ja ½maratonille tulee pieni lisäkoukku 5 kilometrin  kohdalla. Viiden kilometrin reitti lähtee eri tietä kuin kymppi ja puoliska, mutta yhtyy samalle pyörätielle Lapuantien varrella. Kunhan Timo ehtii tehdä vielä aikaa vievät kirjalliset työt loppuun, saamme reittikartat myös nettiin nähtäville. Hölkkä päivänä kaikki reitit ovat merkitty hyvin ja näin pyrimme että jokainen juoksija väsyneenäkin pysyy omalla reitillään. Valvojia tulee myös paikkoihin, kuten tien ylityksiin ja käännöspaikoilla, joissa juoksijan tulee olla tarkkana. Reitit ovat tasaisia, joten omaa ennätystä on täällä hyvä lähteä tavoittelemaan.
Kiitos Timolle mittauksesta!
Päivi, Timo tulee takana ja mä helteisessä kelissä.
Mä, Päivi ja koko YKV:n suunnistusjaosto toivotamme kaikille juoksijoille hyvää treenikesää ja tervetuloa perjantai illalla elokuun 7. Komialle kirkolle juoksemaan!
Lisäinfoa ykv-suunnistus.net tai facen tapahtumasivulta.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti