Osuma kulkutaudilta

 Kisaviikonlopun ilo vaihtui melko nopeasti valtavaan harmitukseen, sillä maanantaina sain korona positiivisen testituloksen. Altistunut olin viikkoa aikaisemmin töissä. Näitä altistumisia on ollut korona-aikana vaikka kuinka, mutta tämä oli ehkä varmin altistuminen ja heti ennustin, että nyt se tulee. No ei tullut mitään oireita viikolla, joten uskalsin kisareissuun Heinolaan lähteä.

Jälkikäteen on tullut pohdittua, oliko perjantaina tuntunut niska/hartiaseudun kipu sittenkään uimisesta johtuvaa. Entä se hetkellinen päänsärky lauantaina. Sunnuntaina kisan aikana tullut voimakas kaulan ja kurkun alueen kipu melko varmasti ainakin oli jo korona oiretta. Kotiin palattua olin todella väsynyt. Mulle tuli vilu ja jouduin koko ajan kröhimään.

Eristyksissä

Ensimmäinen korona kotitesti oli selvä negatiivinen. Tiirailin sitä kaikissa valoissa, koska olen kuullut viivan olevan joskus todella haalea. Mutta ei, siinä ei näkynyt haalukaistakaan viivaa. Huokaisin helpotuksesta. Maanantaina oli lievää lämpöilyä ja sote-alalla työskentelevänä mulla on velvollisuus käydä virallisessa pcr-testissä. Tulosta odotellessa yritin jaksaa purkaa reissun tavaroita, pyöräkin olisi pitänyt jaksaa pestä, mutta en jaksanut. Päätä särki ja kröhin edelleen.

Tulos olikin positiivinen. Hetken vain tuijotin tulosta. Valtava harmitus ja syyllisyys tuli päälle. Ilmoitin tuloksesta heti esimiehelle, sillä mun olisi pitänyt mennä yövuoroon. Sitten soitin Ninnille, jonka olin altistanut pahemman kerran koko viikonlopun. Onneksi kaikkia muita kisoissa olin nähnyt ulkona ja hyvin lyhyen aikaa.

Mustelmaiset ja nokkosien polttamat jalat.

Maanantai oli jo mennyt makoillessa ja sillä se jatkui. Tiistai myös oli vielä makoilua. Päänsärky on ollut pahinta. Tukkoisuus tuli jälkijunassa, mutta niistää ei tarvitse. Yhtenä yönä jouduin yskimään, mutta oikeastaan mulla ei yskää ole, eikä kurkkukipuakaan.

Korona oireiden lisäksi mua piinasi pyöräsuunnistuskisoissa nokkosilla poltetut jalat. Se pistely, polttelu, viiltely ja kutiaminen oli jotain ihan kamalaa. Ensimmäinen yö kotona meni jalkoja raapiessa. Lopulta antihistamiini, aloe vera-geeli ja aika auttoivat. Mutta sellainen painajaismainen kammo jäi nokkosista, että en tiedä pääsenkö koskaan siitä eroon.

Tänään on viimeinen eristyspäivä, huomenna pääsen taas normaaliin elämään, mutta kuitenkaan en. Huomenna nimittäin on suunnistajien juhannus ja joulu, kovinkin jo kulunut kuvaus Jukolan ja Venlojen viesteistä. Mä en siellä ole. Heti positiivisen korona testituloksen tehtyäni tiesin, että en voi lähteä sinne. Nyt tiedän, että tämän hetkinen vointi sen sallisi, mutta haluan nyt toimia järjellä ja toipua kunnolla, ettei tarvitse jälkikäteen jossitella jälkitautien kourissa. Oonkin sitten joutunut tekemään monta päivää hommia, oon lähettänyt kymmeniä viestejä ja soittanut useita puheluja, että saisin jostain itselleni ja parille muulle sairastuneelle tai estyneelle venlajoukkueemme jäsenelle paikkaajan. Oon luovuttanut jo useasti, tänään aamulla viimeksi. Onneksi nyt kuitenkin suunnistusseuramme saa kolme naisjoukkuetta liikkeelle ja vain yksi joukkue jäi täyttämättä. Haikein mielin lauantaina seuraan viestejä kotisohvalla ja ensi vuonna sitten taas toivottavasti mukana.

Olo siis on jo melko hyvä. Ääni on lähes normaali, lievää tukkoisuutta ja päänsärkyä on edelleen, mutta tämä päivä on menty toistaiseksi ilman särkylääkettä. Eilen tein todella kevyen happihyppelylenkin kävellen ja se teki niin hyvää. Hiukan kevyitä puutarhatöitä oon tehnyt ja jospa tänään jaksaisin vihdoin pestä sen pyöränkin. Ensi viikon otan vielä oikein rauhallisesti, työmatkatkoihinkin varaan 10 minuuttia enemmän aikaa ja yritän pyöräillä niin ettei tulisi hiki ollenkaan. Yritän elää tämän harmituksen kanssa. Kauanhan se otti ennen kuin omalle kohdalle korona osui. Ja toistaiseksi muu perhe on negatiivisia.

Eilen kevyttä käveleskelyä.

Tästä(kin) selvitään.

~Eija~