Eka ultra radalla

Joensuuhun on Ilmajoelta pitkä matka, viisi ja puoli tuntia ajoa. Navigaattori sanoi, että 100km seuraavaan käännökseen, huhhuh. Ninnin kanssa jutellessa matka kuitenkin taittui vääjäämättömästi, mä toinen poski puutuneena hammaslääkärikäynnin jälkeen. Viime hetken tuntemukset ja jännitykset oli hyvä kakistaa ulos ja käytiin läpi miten oon suunnitellut juosta ja miten toivon Ninnin mua huoltavan. Oltiin matkalla Sisu6h juoksuun.

Nukuin levottomasti, huoneessa oli liian kuuma ja juoksu pyöri mielessä. Illalla oli kaikki laitettu valmiiksi, joten saimme kuitenkin nukkua (siis pyöriä sängyssä) niin pitkään kuin mahdollista ja Joensuun hallille oli huoneistosta pieni kävelymatka. Ulkona oli kylmä tuuli, joten oli ihanaa pujahtaa sisälle halliin. Jännitti ihan kaikki, ennestään tuntematon paikka, paljon uusia kasvoja, epävarmuus osaanko toimia oikein ja tapaisin Sallan ja Tomin. 

Tietysti kaikki esivalmistelut meni hyvin. Sain kisanumeroni, löydettiin Tomin vinkkaama paikka huoltopaikalle, löydettiin vessat, kiersin kerran radan ympäri ja tunnistin pari tuttua kasvoa somesta. Salla ja Tomi olivat odotetusti niin mukavia.

Sitten oli aika kiristää lenkkarien nauhat ja seurata muiden esimerkkiä ja asettua lähtöviivalle.

Kello 09 lähtö tapahtui ja hiukan jäin tutkailemaan miten homma lähtee käyntiin. Heti sai kuitenkin alkaa ohittelemaan muita juoksijoita. Eli hitaimmilla oli sisäradan oikeus, rinnakkain ei saanut juosta ja huoltaminen tapahtui sisäradan puolelta. Tiedossa oli, että välillä joutuu ohittamaan tosi kaukaakin, kun edessä on isompi porukka jossa joku ohittaa toista ja sitten vielä kolmas ohittaa näitä kahta ja sitten tuut vielä sä. Mahdollisimman läheltä ohitin toisia ja heti takaisin sisäradalle jos mahdollista. Havaitsin, että jotkut näyttivät kädellä kun lähtivät ohittamaan ja tämä oli fiksua, sillä näin takaa vielä kovempaa tuleva näki tulevan ohituksen ja pystyi oman ohituksen tekemään vielä kauempaa.

Mullahan oli siis tavoite. Itse olin asettanut tavoitteeksi juosta vähintään 65km, mutta Tomi heittikin muutama päivä ennen kisaa porkkanaksi naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen tavoittelun. Pitäisi juosta reipas 69 kilometriä. Itse en ollut mitään tällaisia tilastoja tutkinut, en edes tiennyt että sellaisia ylläpidetään. Voisinko pystyä - kyllä voisin. Sain tavoitevauhdin ja kierrosajan. Itselleni pyöristin kilometrit tasan 70, sillä koen että matka on helpompi lähteä taittamaan tietyt kilometrit silmissä.

Huoltopöydät oli ihan radan vieressä, josta olisi itsekin energiat voinut ottaa, mutta huoltajan tarjoilemina homma toimi vikkelämmin.

Kierrosaika tuli olla 1:41. Väliaikamaton kohdalla näki aina edellisen kierroksen ajan, kokonaiskilometrit ja oman sijoituksen. Mä tuijotin alussa vain ja ainoastaan kierrosaikaa, joka tasaisesti oli 1:36-1:38. Juoksu tuntui todella helpolta ja hyssyttelin haluja juosta kovempaa, nyt ei saisi hosua sillä 6 tuntia on kuitenkin pitkä aika.

Energiaa otin 20 minuutin välein, välillä hiukan pidemmällä välillä, sillä puolen litran juomapullon tyhjentäminen oli mulle parempi hoitaa useamman kierroksen aikana kuin kerralla kaikki. Juomana oli Tailwindia ja kiinteänä energiana Noshtin Jolloksia. Hiukan jouduin röyhtäilemään, mutta muuten vatsa otti valtavan hyvin energiat vastaan eikä vatsan kanssa tullut minkäänlaisia ongelmia. Olin tästä äärettömän tyytyväinen, kun energian ottaminen on ollut mulle yhdenlainen ongelma.

Alkaa jo tuntua.

Suurin piirtein kahden ja puolen tunnin juoksemisen jälkeen etureisissä alkoi tuntua kipua. Ne väsyivät oudosti. Muualla ei tuntunut mitään erityistä. Kolmen tunnin kohdalla vaihdettiin kiertosuuntaa ja muutaman kierroksen ajan tuntui hassulta juosta toisin päin, mutta sitten sitä ei enää huomannut. Vauhti oli hidastunut hiukan, mutta ei mitään huolestuttavaa. Alussa vauhti oli 4:56min/km ja kolmen ja puolen tunnin kohdalla 5:00min/km.

Jollos odottaa.

Ajatuksena juosta kuusi tuntia sisärataa ympäri, kuulostaa niin tylsältä. Mutta sitä se ei ollut. Musiikki raikasi koko ajan ja siitä sai hirmu hyvän tsempin. Et juossut oikeastaan ollenkaan yksin, kun koko ajan näit muitakin ja Ninni vilahti joka kierroksella. Juostessa sain kannustusta Tomilta, Marikalta ja Suvilta, jotka siis myös olivat juoksemassa ja radan varrelta tietysti Ninniltä, Sallalta ja joiltain joita ei tuntenut.

Sitten alkoi juoksu painamaan. Takana oli neljä ja puoli tuntia ja kipuja alkoi tuntua muuallakin jaloissa, mutta etureidet kaikista pahiten. Joutui käskyttämään jalkoja, että askelta vaan eteenpäin. Silmiä ja huulia kuivasi. Kostealla pyyhelinnalla pyyhin kasvoja ja niskaa. Vauhti hidastui, kierrosajat alkoivat painua 1:44, välillä sain nostettua vauhdin 1:41. Laskeskelin hätäisesti päässäni, että ehdinkö ja montako kilometriä vielä. Ninni kannusti, että pidä tämä vauhti, niin ehdit kyllä. Yritin sitten näin, askeltaa vain eteenpäin. Järjestäjien huoltopöydästä otin merisuolaa suuhun sulamaan. Muuten jatkoin suunnitelman mukaan energian ottamista omasta huollosta. Ensimmäinen tavoite juosta 65km tuli täyteen. Puoli tuntia ennen kuuden tunnin täyttymistä pohkeet antoivat varoituksen krampeista. Pieniä tiukkauksia tuli jos hiukankin yritti kiristää vauhtia tai askelsi huolimattomasti. 

6 tuntia täynnä ja siihen se jäi.

Sitten kuulutettiin, että olen tehnyt 6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen!! Toinen tavoite siis täyttyi, mutta mä jahtasin sitä 70 kilometrin rajapyykkiä ja mikä fiilis, kun viimeisellä täydellä kierroksella mun kohdalla taululla luki 70,1km!! Siitä viimeisiä sekunteja vielä eteenpäin ja virallinen tulos oli 70,437km!

Ai että oli huippu fiilis! Jäin paikalleni istumaan ja Ninni tuli siihen, Tomi kävi onnittelemassa ja järjestäjien toimesta tuli kirjekuori käteen, sillä voitin naisten sarjan. Tomi voitti miesten sarjan (80km!!), vaikka kärsi pahoista lihaskrampeista.

Mä ja valmentajani Tomi. Kuva: Kontionjuoksuvalmennus

Olin niin iloinen, onnellinen ja helpottunut. Onnistuin tavoitteessani!

Olin saanut hyvän ohjelman ja sopivan porkkanan Tomilta. Huoltajana Ninni oli aivan lyömätön sillä hänhän osaa lukea mua kuin avointa kirjaa ja näki kyllä kun teki tiukkaa ja sain napakkaa kannustusta. Isot kiitokset siis Tomille ja Ninnille!

Ninni laski mun nauttimat energiat;

nesteitä 3,5 litraa

hiilaria jolloksista 120g + hiilaria urheilujuomasta 175g eli yhteensä 295g.

Mulle tosi hyvin.

Kysyin Ninniltä millaista oli olla huoltajana kuuden tunnin juoksukoitoksessa ja tässä ajatuksia:

"Myös mulla oli ensimmäinen kerta rataultraa katsomassa ja huoltamassa. Järjestelyt oli selkeät. Huoltajan tehtävänä oli vain ojennella juomat ja syömiset oman pöydän luota, ja kannustaa sai toki muualtakin. Mikäs siinä seurailla eri juoksutekniikoita, ja päivän aikana juoksijoiden ilmeiden muuttumista. :D

Ensimmäiset tunnit oli ihan ilo katsoa menoa, kun Eijalla sujui kaikki hyvin ja sen näki myös kasvoista. Energiaa meni tasaisesti ja sovitusti, ja olin siihen tosi tyytyväinen. Iloa aiheutti myös Eijan käskyt energiasta, että mitä seuraavaksi 20min päästä. Se oli ennenkuulumatonta, ja niin hienoa! :D Vähän nimittäin jännitti, että miten energia uppoaa varsinkin juoksun lopussa, kun aiemmin oon nähnyt siinä isoja ongelmia.

Viimeisellä kolmanneksella näki, että alkaa kropassa tuntumaan, ja sitten aattelin, että mun tehtävä on vaan huolehtia, ettei energian ottaminen lopahda ja tietenkin kannustaa. Ensin käskeä, ettei yhtään anna vauhdin kanssa periksi, ja myöhemmin olla lempeämpi ja kannustaa, että vauhti kyllä riittää ja 70km menee rikki. Niin ylpeä Eijan hienosta onnistumisesta juoksun ja energioiden suhteen, saati Suomen ennätyksestä! Hieno päivä kaikin puolin, ja itse en kyllä aio radalla ultraa juosta. ;)"

Meidän omakuva ;)

Muutama päivä on kulunut Joensuun reissusta ja olen leijunut metrin verran ilmassa. Onnistuminen on tuntunut niin voimakkaalta, kun hommassa on ollut muitakin mukana. Kisaviikolla kellon hrv oli laskenut rajusti sillä nukuin levottomasti ja mulle poikkeuksellisesti heräilin öisin. Hiilaritankkaus teki olon turvonneeksi, mutta siitä ei ollut tietoakaan juoksupäivänä. Juoksun jälkeisen yön nukuin huonosti, koska joka kerta vaihtaessani asentoa hiukan havahduin lihaskipujen vuoksi, mutta hrv lähti kuitenkin heti nousuun ja viimeisimmät yöt kotona olen nukkunut kuin normaalistikin. Jalat tulivat pitkästä aikaa todella kipeiksi ja vielä tänään keskiviikkonakin, neljää päivää juoksun jälkeen, ei ole kivutonta mennä kyykkyyn. Kova juoksualusta oli raaka etureisille. Shortsien vyötärö oli hinkannut selkään pienen ihorikon ja oikean jalan iso- ja etuvarpaan väliin tuli pieni rakko (mahdollisesti sukka oli ollut krutussa), mutta muuten kinesioteippaukset ja rasvaukset osuivat oikeisiin kohtiin.

Kyllä, voisin juosta radalla toistekin, mutta nyt harjoittelussa pienen levon jälkeen vaihtuu keskittyminen poluille ja ratajuoksu jää hautumaan.

6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätystä pidän nyt hallussani ainakin hetken aikaa, jee :)!

~Eija~

Kuvat Ninniltä