Hidas pitkis auringossa

 Aprillipäivänä treeniohjelmassa oli 5-6 tunnin NUTS300 vauhtinen lenkki. Tarkoittaa siis pk1 (peruskestävyys) vauhtista, eli tositosi hidasta. Sellaista vauhtia, jota voisi jatkaa ja jatkaa, ihan sen 326 kilometriä. Siihen kuuluu myös kävelyä tarvittaessa ja näin teinkin. Aina kun otin jotain syötävää, heitin kävelyksi ja erityisesti ylämäissä, joita ei kovin merkittäviä ollut ja lopussa sykkeiden kohotessa vaihdoin kävelyyn, että pysyy tarpeeksi alhaalla. Mun pk1 ja pk2 raja on 120, joten tavoite oli pitää sykkeet alle 120.

Paikoin oli jo niin ihanaa sulaa polkua.

Mitenkään erityisesti en valmistautunut pitkään lenkkiin. Edeltävän viikonlopun Komian kirkon hölkässä kökkäily tuntui kropassa huonohkoina yöunina. Omat treenini olin kökkäilyn lomaan kuitenkin tehnyt ja ne koin enemmän palauttavana kuin lisäkuormituksena. Normi syömiset etukäteen, mutta en tankkaillut mitenkään kummemmin.

Lähdin aamulla liikkeelle pian lasten lähdettyä kouluihin. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, mutta aurinko paistoi jo ja lämmitti aukeilla paikoilla tummiin juoksutrikoisiin. Lenkin alussa ja lopussa siirtymät polulle oli hiekka- ja asfalttiteitä. Tuli jo mukavan lämmin, mutta metsän puolelle siirtyessä tunsi kuinka sieltä huokui kylmää ilmaa. Maa oli kohmeista. Lämmenneet ja hiukan hionneet sormet ohuissa hanskoissa alkoivat viiletä vaikka muuten olikin lämmin. Sitten tulikin hankaluus avata smoothie pussia ja lakupötkön papereita, kun sormet olivat kohmeessa. Onneksi ne lämpenivät jälleen toimiviksi aamupäivän edetessä ja lämpötilan kohotessa aina +12 asteeseen asti.

Evästauko vanhan sairaanhoitaja kouluni "raunioilla".

Metsässä lumi ja jää oli sulanut hurjasti sitten viime kerran. Toki oli paljon märkiä ja kuraisia kohtia, mutta yöpakkanen oli pitänyt ne paikat melko yli juostavina ja meni yli toista tuntia ennen kuin kengät kastuivat.

Parin tunnin juoksentelun kohdalla kävi mielessä, että mulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa juostavana, mutta eipä ajatus sen jälkeen mielessä käynyt. Seurailin sykkeitäni ja mietin reittiä mitä menisin. Tarkkaa reittisuunnitelmaa siis en ollut tehnyt, ihan vain jotain hahmotelmaa mielessä. Evästä otin suurin piirtein 20 minuutin välein ja se sujui ihan kivasti. Eväänä oli hedelmä smoothieta, lakua, suklaata, Pågenin pikkupullia (älyttömän hyviä) ja karkkia. Juotavana oli urheilujuomaa ja niiden loputtua poikkesin työpaikallani täyttämässä juomapullot vedellä. Ei tullut väsy, energiat upposivat, ei tullut nälkä, mutta juoda olisin voinut enemmänkin. Molempien jalkojen varpaat löin kahdesti oikein kunnolla, mutta en kaatunut kertaakaan. 

Kyrkösjärven rannalla.

Kuusi tuntia (tarkalleen 5:57) tuli juostua ja 54 kilometriä, keskisyke 116. Aurinkolasit olivat ihan ehdottomat, koska aurinko paistoi koko ajan. Oli siis niin upea keli!

Mitään erityisiä kolotuksia ei lenkin jälkeen kropassa ollut, mutta nelisen viikkoa aikaisemmin loukkaamani oikean jalan varpaat ja nyt kerran ne kunnolla kantoon tai kiveen lyödessäni, kipeytyivät jälleen. Keskivarvas hiukan turposi, mutta kylmä taisi auttaa siihen hyvin ja nyt se on taas ihan ok, vaikka ei täysin oireeton.

Ekat leskenlehdet bongattu!

On kyllä ollut niin ihana huhtikuun alku, aurinkoista ja lämmintä. Ihan on tullut toukokuu alku keleistä mieleen. Meillä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaostolla kävi kerrankin hyvä tuuri, kun Komian kirkon hölkkä saatiin viime viikonloppuna järjestettyä upeassa kelissä. Yleensä näin keväällä on vielä jäätä juoksureiteillä, voi olla loskaa ja muutenkin kolea keli. Nyt oli täysin kuivat alustat, lähes tuuletonta ja lämmin. Eniten harmitti reipas kerros hiekoitussoraa kevyenliikenteenväylillä ja muutama kurvi hiekasta lakaistiinkin. Oli todella mukava määrä juoksijoita juoksemassa ja sehän on ihan parasta näin järjestäjän näkökulmasta.

Komian kirkon hölkkä 2025.

Komian kirkon hölkästä ja siellä juoksijoiden kovista tuloksista, ihanasta kevätkelistä ja omista sujuvista juoksutreeneistä innostuneena aloin pohtia, josko mäkin kokeilisin mihin aikaan saisin virallisen sileän puolimaratonin juostua nyt. Viimeisimmän oon juossut vuonna 2019 Kyrönjoki-maratonilla. Tuon juoksun blogi-postaukseen pääset TÄSTÄ. Työvuorot sallii mun osallistua tämän vuoden Kyrönjoki-maratonille ja sinne sain valmentaja Tomilta peukun sekä lupauksen valmistavista treeneistä. Oma enkka olisi kiva, mutta hirvittää se vauhti mitä pitäisi mennä. Mutta haluan kokeilla ja sitten lopulta joko kaikki loksahtaa juoksupäivänä kohdilleen tai sitten ei mikään. Eli nyt välipalana ohjelmaan kova puolimaraton 26.4. Kivaa!

~Eija~

Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~

Veekoota ja kotirataultra

 Joensuun Sisu6h kisasta kropan palautuminen on ottanut oman aikansa. Olin yllättynyt miten kauan jalkojen lihakset olivat todella kipeät ja ensimmäinen vk (vauhtikestävyys) treeni viikko ultran jälkeen mietitytti etukäteen. Sain sen tehtyä, myös seuraavan ja sitä seuraavan, itse asiassa ihan kaikki treenit. Jalat olivat kuitenkin raskaat ja oikean jalan lonkankoukistaja vihoitteli. Sykkeet herkästi pompsahtivat ylös rauhallisemmassakin juoksuvauhdissa, mikä kyllä kertoi että palautuminen oli vaiheessa. Liikkuminen eri vauhdeilla ja juoksun rinnalla vesijuoksua ja hiihtoa on kuitenkin tehnyt hyvää ja onnistumisen tuntemuksia on ollut paljon. Oon noudattanut mulle laadittua juoksuohjelmaa melko tarkasti ja lisäksi ohjelman ulkopuolelta on tullut esimerkiksi rauhallista sauvakävelyä. Ennen Joensuuta nukuin jotenkin levottomasti ja HRV oli kovin laskusuunnassa. Kisan jälkeen asia korjaantui, mitä nyt joku yö on mennyt huonommin. Tulkitsin tämän kaiken niin, että taisin vaan jännittää alitajuisesti kisaa tosi paljon.

Jäätikköä

No millaisia juoksutreenejä mulla on ollut. Esimerkiksi viime viikolla 10 x 4min vk2 vedot tein kuntosalin juoksumatolla, kun juuri tuolle päivälle osui lumisade, joka satoi paikoin hyvinkin liukkaiden teiden päälle. En halunnut lähteä lipsuttelemaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että musta olisi tullut nirso lenkkikelien suhteen! Ehei, sillä eilen kun Etelä-Pohjanmaan yli pyyhkäisi kunnon räntäsadekuuro, ohjelman mukaan menin poluille juoksemaan 5 x10min vk vedot. Oli todella märkää, yli puolet matkasta lähes umpihankea (joku oli rompostanut polkua jokunen päivä sitten), puita oli kaatunut tai taipunut polun päälle, oli pimeää ja liukasta. Rehellisesti sanottuna ei olisi huvittanut lähteä työpäivän jälkeen ja fiiliksen jaoin muutamalle ystävälle viestillä ja sitten vaan lähdin. Kyllähän se touhu nauratti ja likomärkänä palasin kotiin ja kuumaan suihkuun. Fiilis oli kuitenkin huippu tehdyn treenin jälkeen ja vaikka vauhti siellä sohjossa ei ollut kehuttava, sain kuitenkin sykkeet just eikä melkeen vk:lle. 

Liukulumikenkäilemässä ehti ihailla metsää.

Viime sunnuntaina oli ohjelmassa 50km pk (peruskestävyys) lenkki, joka osui todennäköisesti ihan tarkoituksella omatoimi kotirataultra päivään. Tämän idea on juosta itse valitsemassa paikassa tammikuun viimeisenä sunnuntaina 50km. Toinen kerta on sitten helmikuun viimeinen sunnuntai. Sen voi pätkiä osiin tai juosta kaikki kerralla joko maantiellä tai vaikka juoksumatolla. Tämä pitkis oli ehkä odotetuin treeni tässä Joensuun jälkeisessä kolmen viikon setissä. Kaveriksi sain Hannan ja Ninnin. Hanna juoksi ja Ninni pyöräili ja huolsi meitä 30km. Puuttuvat 20km tuli mulla Ilmajoelta Seinäjoelle ja takaisin juostessa. Meille osui todella kaunis, alkukeväältä tuntuva keli. Haettiin alle mahdollisimman sulia pyöräteitä ja leppoisaa tuulta.

Lenkki oli tosi kiva, vaikka loppu puolella syke meinasi väkisin karata. Kuitenkin lenkin keskisyke jäi pk2 puolelle. Oikea lonkankoukistaja alkoi jälleen vihoitella ja nyt olenkin sitä päivittäin venytellyt. Mutta tykkäsin ja näitä oletan saavani ohjelmaan lisääkin kunhan kevät etenee.

50km pitkiksellä Hannan ja Ninnin kanssa. Kuva; Ninni

Tammikuu on ollut melko kehno talvikuukausi. Mua ei haittaa yhtään, että ei ole kovia pakkasia, mutta jäätiköt ja loska ei oo mun mieleen, ei taida olla kenenkään. Hiukan harmittaa, että hiihtäminen jää tosi vähälle ja kun tässä oli kielto mennä Seinäjoen ensilumenladulle tulevien SM hiihtosuunnistuskisojen vuoksi, jonne ajattelin lähietuisesti osallistua, niin kunnolliset hiihtoladut on ollut vähissä. Ensilumenlatu on ainut paikka jossa olisi takuuvarmasti lunta. No hiihtosuunnistuskisat siirrettiin kuukaudella eteenpäin ja ainakin nyt toistaiseksi saa taas hiihtää ensilumenladulla, mutta poluille ei saa mennä. Tämä on nyt tällainen talvi, että lunta on vähän, mutta mäpä keskityn juoksemaan.

~Eija~

Eka ultra radalla

Joensuuhun on Ilmajoelta pitkä matka, viisi ja puoli tuntia ajoa. Navigaattori sanoi, että 100km seuraavaan käännökseen, huhhuh. Ninnin kanssa jutellessa matka kuitenkin taittui vääjäämättömästi, mä toinen poski puutuneena hammaslääkärikäynnin jälkeen. Viime hetken tuntemukset ja jännitykset oli hyvä kakistaa ulos ja käytiin läpi miten oon suunnitellut juosta ja miten toivon Ninnin mua huoltavan. Oltiin matkalla Sisu6h juoksuun.

Nukuin levottomasti, huoneessa oli liian kuuma ja juoksu pyöri mielessä. Illalla oli kaikki laitettu valmiiksi, joten saimme kuitenkin nukkua (siis pyöriä sängyssä) niin pitkään kuin mahdollista ja Joensuun hallille oli huoneistosta pieni kävelymatka. Ulkona oli kylmä tuuli, joten oli ihanaa pujahtaa sisälle halliin. Jännitti ihan kaikki, ennestään tuntematon paikka, paljon uusia kasvoja, epävarmuus osaanko toimia oikein ja tapaisin Sallan ja Tomin. 

Tietysti kaikki esivalmistelut meni hyvin. Sain kisanumeroni, löydettiin Tomin vinkkaama paikka huoltopaikalle, löydettiin vessat, kiersin kerran radan ympäri ja tunnistin pari tuttua kasvoa somesta. Salla ja Tomi olivat odotetusti niin mukavia.

Sitten oli aika kiristää lenkkarien nauhat ja seurata muiden esimerkkiä ja asettua lähtöviivalle.

Kello 09 lähtö tapahtui ja hiukan jäin tutkailemaan miten homma lähtee käyntiin. Heti sai kuitenkin alkaa ohittelemaan muita juoksijoita. Eli hitaimmilla oli sisäradan oikeus, rinnakkain ei saanut juosta ja huoltaminen tapahtui sisäradan puolelta. Tiedossa oli, että välillä joutuu ohittamaan tosi kaukaakin, kun edessä on isompi porukka jossa joku ohittaa toista ja sitten vielä kolmas ohittaa näitä kahta ja sitten tuut vielä sä. Mahdollisimman läheltä ohitin toisia ja heti takaisin sisäradalle jos mahdollista. Havaitsin, että jotkut näyttivät kädellä kun lähtivät ohittamaan ja tämä oli fiksua, sillä näin takaa vielä kovempaa tuleva näki tulevan ohituksen ja pystyi oman ohituksen tekemään vielä kauempaa.

Mullahan oli siis tavoite. Itse olin asettanut tavoitteeksi juosta vähintään 65km, mutta Tomi heittikin muutama päivä ennen kisaa porkkanaksi naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen tavoittelun. Pitäisi juosta reipas 69 kilometriä. Itse en ollut mitään tällaisia tilastoja tutkinut, en edes tiennyt että sellaisia ylläpidetään. Voisinko pystyä - kyllä voisin. Sain tavoitevauhdin ja kierrosajan. Itselleni pyöristin kilometrit tasan 70, sillä koen että matka on helpompi lähteä taittamaan tietyt kilometrit silmissä.

Huoltopöydät oli ihan radan vieressä, josta olisi itsekin energiat voinut ottaa, mutta huoltajan tarjoilemina homma toimi vikkelämmin.

Kierrosaika tuli olla 1:41. Väliaikamaton kohdalla näki aina edellisen kierroksen ajan, kokonaiskilometrit ja oman sijoituksen. Mä tuijotin alussa vain ja ainoastaan kierrosaikaa, joka tasaisesti oli 1:36-1:38. Juoksu tuntui todella helpolta ja hyssyttelin haluja juosta kovempaa, nyt ei saisi hosua sillä 6 tuntia on kuitenkin pitkä aika.

Energiaa otin 20 minuutin välein, välillä hiukan pidemmällä välillä, sillä puolen litran juomapullon tyhjentäminen oli mulle parempi hoitaa useamman kierroksen aikana kuin kerralla kaikki. Juomana oli Tailwindia ja kiinteänä energiana Noshtin Jolloksia. Hiukan jouduin röyhtäilemään, mutta muuten vatsa otti valtavan hyvin energiat vastaan eikä vatsan kanssa tullut minkäänlaisia ongelmia. Olin tästä äärettömän tyytyväinen, kun energian ottaminen on ollut mulle yhdenlainen ongelma.

Alkaa jo tuntua.

Suurin piirtein kahden ja puolen tunnin juoksemisen jälkeen etureisissä alkoi tuntua kipua. Ne väsyivät oudosti. Muualla ei tuntunut mitään erityistä. Kolmen tunnin kohdalla vaihdettiin kiertosuuntaa ja muutaman kierroksen ajan tuntui hassulta juosta toisin päin, mutta sitten sitä ei enää huomannut. Vauhti oli hidastunut hiukan, mutta ei mitään huolestuttavaa. Alussa vauhti oli 4:56min/km ja kolmen ja puolen tunnin kohdalla 5:00min/km.

Jollos odottaa.

Ajatuksena juosta kuusi tuntia sisärataa ympäri, kuulostaa niin tylsältä. Mutta sitä se ei ollut. Musiikki raikasi koko ajan ja siitä sai hirmu hyvän tsempin. Et juossut oikeastaan ollenkaan yksin, kun koko ajan näit muitakin ja Ninni vilahti joka kierroksella. Juostessa sain kannustusta Tomilta, Marikalta ja Suvilta, jotka siis myös olivat juoksemassa ja radan varrelta tietysti Ninniltä, Sallalta ja joiltain joita ei tuntenut.

Sitten alkoi juoksu painamaan. Takana oli neljä ja puoli tuntia ja kipuja alkoi tuntua muuallakin jaloissa, mutta etureidet kaikista pahiten. Joutui käskyttämään jalkoja, että askelta vaan eteenpäin. Silmiä ja huulia kuivasi. Kostealla pyyhelinnalla pyyhin kasvoja ja niskaa. Vauhti hidastui, kierrosajat alkoivat painua 1:44, välillä sain nostettua vauhdin 1:41. Laskeskelin hätäisesti päässäni, että ehdinkö ja montako kilometriä vielä. Ninni kannusti, että pidä tämä vauhti, niin ehdit kyllä. Yritin sitten näin, askeltaa vain eteenpäin. Järjestäjien huoltopöydästä otin merisuolaa suuhun sulamaan. Muuten jatkoin suunnitelman mukaan energian ottamista omasta huollosta. Ensimmäinen tavoite juosta 65km tuli täyteen. Puoli tuntia ennen kuuden tunnin täyttymistä pohkeet antoivat varoituksen krampeista. Pieniä tiukkauksia tuli jos hiukankin yritti kiristää vauhtia tai askelsi huolimattomasti. 

6 tuntia täynnä ja siihen se jäi.

Sitten kuulutettiin, että olen tehnyt 6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätyksen!! Toinen tavoite siis täyttyi, mutta mä jahtasin sitä 70 kilometrin rajapyykkiä ja mikä fiilis, kun viimeisellä täydellä kierroksella mun kohdalla taululla luki 70,1km!! Siitä viimeisiä sekunteja vielä eteenpäin ja virallinen tulos oli 70,437km!

Ai että oli huippu fiilis! Jäin paikalleni istumaan ja Ninni tuli siihen, Tomi kävi onnittelemassa ja järjestäjien toimesta tuli kirjekuori käteen, sillä voitin naisten sarjan. Tomi voitti miesten sarjan (80km!!), vaikka kärsi pahoista lihaskrampeista.

Mä ja valmentajani Tomi. Kuva: Kontionjuoksuvalmennus

Olin niin iloinen, onnellinen ja helpottunut. Onnistuin tavoitteessani!

Olin saanut hyvän ohjelman ja sopivan porkkanan Tomilta. Huoltajana Ninni oli aivan lyömätön sillä hänhän osaa lukea mua kuin avointa kirjaa ja näki kyllä kun teki tiukkaa ja sain napakkaa kannustusta. Isot kiitokset siis Tomille ja Ninnille!

Ninni laski mun nauttimat energiat;

nesteitä 3,5 litraa

hiilaria jolloksista 120g + hiilaria urheilujuomasta 175g eli yhteensä 295g.

Mulle tosi hyvin.

Kysyin Ninniltä millaista oli olla huoltajana kuuden tunnin juoksukoitoksessa ja tässä ajatuksia:

"Myös mulla oli ensimmäinen kerta rataultraa katsomassa ja huoltamassa. Järjestelyt oli selkeät. Huoltajan tehtävänä oli vain ojennella juomat ja syömiset oman pöydän luota, ja kannustaa sai toki muualtakin. Mikäs siinä seurailla eri juoksutekniikoita, ja päivän aikana juoksijoiden ilmeiden muuttumista. :D

Ensimmäiset tunnit oli ihan ilo katsoa menoa, kun Eijalla sujui kaikki hyvin ja sen näki myös kasvoista. Energiaa meni tasaisesti ja sovitusti, ja olin siihen tosi tyytyväinen. Iloa aiheutti myös Eijan käskyt energiasta, että mitä seuraavaksi 20min päästä. Se oli ennenkuulumatonta, ja niin hienoa! :D Vähän nimittäin jännitti, että miten energia uppoaa varsinkin juoksun lopussa, kun aiemmin oon nähnyt siinä isoja ongelmia.

Viimeisellä kolmanneksella näki, että alkaa kropassa tuntumaan, ja sitten aattelin, että mun tehtävä on vaan huolehtia, ettei energian ottaminen lopahda ja tietenkin kannustaa. Ensin käskeä, ettei yhtään anna vauhdin kanssa periksi, ja myöhemmin olla lempeämpi ja kannustaa, että vauhti kyllä riittää ja 70km menee rikki. Niin ylpeä Eijan hienosta onnistumisesta juoksun ja energioiden suhteen, saati Suomen ennätyksestä! Hieno päivä kaikin puolin, ja itse en kyllä aio radalla ultraa juosta. ;)"

Meidän omakuva ;)

Muutama päivä on kulunut Joensuun reissusta ja olen leijunut metrin verran ilmassa. Onnistuminen on tuntunut niin voimakkaalta, kun hommassa on ollut muitakin mukana. Kisaviikolla kellon hrv oli laskenut rajusti sillä nukuin levottomasti ja mulle poikkeuksellisesti heräilin öisin. Hiilaritankkaus teki olon turvonneeksi, mutta siitä ei ollut tietoakaan juoksupäivänä. Juoksun jälkeisen yön nukuin huonosti, koska joka kerta vaihtaessani asentoa hiukan havahduin lihaskipujen vuoksi, mutta hrv lähti kuitenkin heti nousuun ja viimeisimmät yöt kotona olen nukkunut kuin normaalistikin. Jalat tulivat pitkästä aikaa todella kipeiksi ja vielä tänään keskiviikkonakin, neljää päivää juoksun jälkeen, ei ole kivutonta mennä kyykkyyn. Kova juoksualusta oli raaka etureisille. Shortsien vyötärö oli hinkannut selkään pienen ihorikon ja oikean jalan iso- ja etuvarpaan väliin tuli pieni rakko (mahdollisesti sukka oli ollut krutussa), mutta muuten kinesioteippaukset ja rasvaukset osuivat oikeisiin kohtiin.

Kyllä, voisin juosta radalla toistekin, mutta nyt harjoittelussa pienen levon jälkeen vaihtuu keskittyminen poluille ja ratajuoksu jää hautumaan.

6 tunnin juoksun naisten 45 sarjan Suomen ennätystä pidän nyt hallussani ainakin hetken aikaa, jee :)!

~Eija~

Kuvat Ninniltä

Uusi vuosi ja uusia kokemuksia

 Hyvää alkanutta vuotta 2025!!

Tulee olemaan mielenkiintoinen, haastava ja innostava urheilu vuosi. Vuoden kohokohta tulee tietysti olemaan NUTS300 heinäkuussa, mutta haluan jo nauttia matkasta sinne ja tehdä kaikkea muutakin.

Jo tulevana viikonloppuna pääsen mukaan johonkin sellaiseen, missä en aikaisemmin ole ollut. Nimittäin Sisu6h -juoksu juostaan lauantaina Joensuussa ja lokakuussa nappasin viimeisen paikan lähtölistalta (80 osallistujaa). Kyseessä on siis kuuden tunnin juoksukisa Joensuun sisähallissa 325 metrin pituisella radalla. Jep, sitä rataa sitten juostaan ensin kolme tuntia myötäpäivään ja sitten vaihdetaan suuntaa ja toiset kolme tuntia vastapäivään. Tarkoitus on juosta niin "pitkälle" tai siis niin paljon rataa ympäri kuin mahdollista. Tällainen sisähallijuoksu tarjoaa optimit olosuhteet, sillä ei ole vastatuulta, mutta ei toki myötätuultakaan, ei ole nousuja, mutta ei laskujakaan, alusta on tasainen eikä tarvitse kantaa energioita mukana. Niin ja saa juosta shortseissa ja t-paidassa keskellä talvea! Vuosi tai kaksi sitten en olisi kuvitellutkaan että osallistuisin tällaiseen, mutta niin sitä ihmisen mieli muuttuu ja innostuin tästä hyvänä treeninä pääkopalle ja hyvä pitkä lenkkihän se on. Toki voi olla, että tulen tekemään joitain ensikertalaisen virheitä, mutta onneksi tämä ei ole vakavaa.

Revontulet Ilmajoella vuoden 2025 ekan päivän iltana.

Juoksuvalmennuksen alettua marraskuun alussa, on nämä ensimmäisen kahden kuukauden treenit tähdänneet kohti tätä Sisua, jossa tarvitaan tietysti sitä peruskuntoa, mutta vauhtikestävyyttäkin on treenattu. Kovimmat treenit ovat ehdottomasti olleet kiihtyvä 10km maksimialueelle asti ja 20min vauhtikestävyys vedot. Etukäteen nuo treenit aivan hirvitti, että kuinka saan ne tehtyä, mutta hitsi vie ne oon saanut vedettyä ja fiilis on ollut niin mahtava niiden jälkeen. Tietysti mukana on ollut paljon peruskuntolenkkejä ja lepopäiviä sekä hiilaritankkauspäiviä. Kyllä, oon hiilaripäivinä pyrkinyt syömään runsaammin ihan perusruokaa ja joka aterialla myös leipää ja lisäksi mehua, pullaa ja karkkia. Kuulostaa kivalta, mutta loppujen lopuksi yllättävän rankkaa ja olo noina päivinä on tuntunut hiukan tuhdilta. Mielenkiintoista nähdä lauantaina Sisu6h:n juoksussa miten tankkaus tuntuu itse suorituksen aikana.

Pakkaslenkeillä on ollut rapsakkaa.

Tänä vuonna juoksu tulee haukkaamaan niin paljon ajastani, että esimerkiksi hiihtäminen tulee jäämään todella vähäiseksi. Yritän kuitenkin silloin tällöin käydä, koska sekin on niin kivaa. Kuukauden päästä itse asiassa olisi hiihtosuunnistuksen suomenmestaruuskisat tässä meitä ihan lähellä Seinäjoella ja sinne huvittaisi osallistua. Mun hiihtokilometreillä tuskin on mitään merkitystä mun menestykseen ko kisassa, joten en ota siitä stressiä. Todennäköisesti pitkät hiihtotapahtumat jätän tänä vuonna väliin.

Keväästä syksyyn sitten suunnistetaan aina kun ehtii. Aluemestaruuskisoissa nyt ainakin ja SM-kisat katson tapaus kerrallaan. Kesä-heinäkuun taitteessa lähdemme Kainuun rastiviikolle, jossa tossusuunnistuksen lisäksi osallistun pyöräsuunnistuksen kilpailuihin myös. Kaikkiin pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin haluaisin taas osallistua, mutta NUTS300:n jälkeen saattaa olla kropan hermotus loppu kesän jonkun aikaa sekaisin, niin sen mukaan mennään. En halua pelätä, etten pysyisi pyörän selässä. Tavoitteena on kuitenkin olla viimeistään syyskuussa taas toimintakunnossa, sillä haaveena on osallistua Ninnin ja Hannan kanssa Lost In Kainuu-seikkailukisaan.

Botniahalli Mustasaaressa.

Todellakin, hieno vuosi tulossa, tai hienot on ainakin suunnitelmat 😁 Ainahan voi sattua jotain odottamatonta, se on elämää. Sen mukaan sitten muutetaan suunnitelmia.

Kuitenkin nyt näyttäisi siltä, että huomenna pääsen lähtemään kohti Joensuuta. Meillä on koko muu perhe sairastellut ja mä oon pysynyt terveenä, mikä tuntuu ihan uskomattomalta. Ninni lähtee Joensuuhun mun huoltajaksi, siis ojentamaan lötköpulloja ja syötävää. Ninniltä takuuvarmasti kuulen kommenttia jos juoksu lösähtää ja tarvitsen tsemppiä. Tavoitteita oon asettanut, myös valmentajalta Tomilta tuli kommenttia ja katsotaan pääsenkö lähellekään vai mennäänkö heittämällä yli.

~Eija~

Vuoden 2025 haaste

"Äärimmäinen haaste Lapin erämaassa: NUTS 300 on vaativa ultrajuoksu, joka testaa kestävyytesi äärirajoilla. Tämä matka tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen Lapin luonnon keskellä, jossa jokainen askel on osa suurempaa seikkailua." 
Nuts.fi

Eniten juoksen ulkona.

Seuraava suuri seikkailu on kalenterissa ja ensi vuoden tavoite on naulattu kiinni ja sitä kohti treenit on aloitettu. Pohjatyöt on tehty kaikkien kuluneiden vuosien aikana. Ja vaikka ainakin kaksi kertaa olen sanonut, että tuolle hulluttelu matkalle en lähde, niin lähden nyt kuitenkin. NUTS300, eli sellaiset 326km Lemmenjoen Njurkulahdelta Äkäslompoloon heinäkuussa 2025.

Just nyt on ihan kamalat pääkallokelit.

Koko ikäni oon treenaillut omaan tahtiin, paljon fiiliksen mukaan tiettyjä avainharjoituksia tunnollisesti tehden. Tälle matkalle ei lähdetä vain kokeilemaan, vaan ajatus on kirkkaana tehdä homma kunnolla. Siksi päädyin palkkaamaan itselleni valmentajan, joka pystyisi katsomaan kokonaisuutta hiukan sivummalta ja mä voisin vain juosta. Päädyin monista hyvistä varteenotettavista valmentaja vaihtoehdoista Kontinjuoksuvalmennuksen Tomiin, jolla on erityisesti sileiltä ultramatkoilta vankka kokemus. En vähättele yhtään omaa kokemustani polku-ultrilta, sillä onhan tässä melkoinen matka omin päinkin kuljettu, mutta nyt koin vaan tarvetta saada kokea olla itse valmennettava.

Harjoittelen tosissani että saisin tarpeeksi energiaa.

Marraskuun alussa juoksuvalmennus alkoi. Se olisi voinut alkaa jo kuukautta aikaisemmin, mutta lokakuussa mulla oli vielä kalenterissa kaikenlaista ja Tomilla myös omia juttuja, niin aloitusta siirrettiin. Ensimmäisen ohjelmapätkän saaminen oli jännittävää ja innostavaa. Se oli räätälöity just eikä melkein mun työvuorojen mukaan ja siinä huomioitiin myös kisat ja muut harjoitteluun vaikuttavat menot. Ohjelman toteuttamisessa marraskuun alussa tekemäni kynnystasotesti oli ihan parasta ja näin solahdin toteuttamaan treenejä sykejohteisesti ja heti koin, että sain ihan toisenlaisen otteen tekemiseen. Aikaisemmin seurailin enemmän tuntemuksiani ja vauhtia. Nyt toki niitäkin, mutta enemmän sykkeitä.

Oon ekan kerran tehnyt juoksutreenin sisäradalla.

Suurin osa lenkeistä on PK2:lla, eli sitä kivaa leppoista menoa. Sitten on kiihtyvää tai vetoja, jotka vaativat aina pääkopaltakin enemmän. Lyhimmillään on ollut 45 minuutin lenkki ja pisimmillään neljä tuntia. Oon juossut ulkona teillä, sisällä juoksumatolla ja hallissa radalla. Oon tykännyt kaikista treeneistä, vaikka välillä 2 km vedot on pelottaneet kuinka saan ne toteutettua, mutta jälkikäteen on ollut ihan paras olo. Radan kiertäminen hallissa monta tuntia oli alkuun ihan älytön ajatus, mutta nyt kahden kerran jälkeen tiedän aivan ok fiiliksillä meneväni vielä monta kertaa uudestaan. Lepopäiviä on ollut yksi tai useampi joka viikko ja silloin on ohjelmassa ollut vesijuoksua, koiralenkkejä tai kehonhuoltoa. No oon mä lepopäivinä pari kertaa käynyt hiihtämässäkin, mutta kilometrit ovat olleet todella maltilliset.

Enkä mistään hinnasta halua jättää lenkkejä väliin ystävien kanssa 💗

Nyt siis keskitytään treenaamiseen. Pieniä välihaasteita oon asettanut ja pääkoitos on sitten heinäkuussa. Tarkempi reitin analysointi, matkan suunnittelu, energiat ja varusteet otan haltuun pala kerrallaan. Mun omaksi huoltajaksi on lähdössä Ninni ja matkalle ainakin alku reitille seuraksi lähtee Petra.

Edessä on varmasti yksi elämäni isoin fyysinen haaste ja oon niin innoissani.

~Eija~

Rukalla jälleen 55km

 Kuudetta kertaa osallistuin NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan tässä toukokuun lopussa. Vaikka viime vuonna meni 55km:n juoksu hyvin ja paransin omaa aikaani ko matkalla, olisin jättänyt reissun tältä vuodelta väliin, mutta tyttären toiveesta matkaan ilmoittauduimme viime vuoden puolella mukaan. Alkuun heti selittelyjä, sillä fiilis kohti Rukaa lähtiessä ei ollut ihan paras mahdollinen, koska monen monta täsmä treeniä oli tekemättä ja kevät oli ollut treenaamisen ulkopuolella äidin roolissa uuvuttava. Kuitenkin reissusta alkava oma kesäloma, lasten lähestyvä kesäloma ja Ninni matkaseuranamme kohotti tunnelmaa. Oma tavoite oli juosta omaa vauhtia, alku viime vuotta rauhallisemmin, tankata energiaa säännöllisesti ja nauttia juoksemisesta, sillä mitään vammoja ei kuitenkaan ollut.

Rukalle ajelimme torstaina ja pitkän ajomatkan palautteluna kävimme rauhallisesti kävellen Valtavaaralla ihailemassa maisemia. Tytär ei ole ennen käynyt Valtavaaralla, joten olihan sinne kavuttava. Valtavaaran mökillä treffasimme Hannan ja Johannan ja yhdessä sitten tultiin alas.

Perjantai päivä meni lepäillessä ja syödessä. Vähän jaloittelua ja venyttelyjä. Kisastarttiin bussi lähti viiden jälkeen ja hyppäsin sen kyytiin. Tänä vuonna bussiin ei päässytkään vain kävelemällä suoraan, vaan numerolappo skannaamalla tarkistettiin olitko oikeutettu kisalähtöön. Sähköisesti oli etukäteen pitänyt valita oma lähtöryhmä ja kisastarttiin piti perustella oletko oikeutettu siihen. Pääsin läpi.

Viikko oli ollut melko kuuma ja perjantai aamulla lähteneillä perusmatkalaisilla oli ollut sen kanssa ongelmia ja olivat joutuneet ottamaan lisänesteitä vesistöistä. Meidän 55km:n juoksijoiden lähtö oli illalla ja oli ennustettu jonkin verran sadetta. Jätin aurinkolasit pois ja tämä oli oikea ratkaisu, sillä Oulangan luontokeskukseen bussilla saavuttuamme, taivas oli pilvessä. Pitkät juoksutrikoot ja ohut pitkähihainen paita oli vaatevalintani. Juoksuliivistä löytyi lisäksi vaihto paita, takki, kahdet hanskat ja tuubihuivi.

kuva. Poppis Suomela

Sitten sitä mentiin. Osa lähti heti reipasta vauhtia, mutta mä hain oman sopivan vauhtini ja lähdin etenemään. Sykkeet pompsahti alussa normaalia korkeammalle ja tuntui että kovin hengästyin, mutta parin kilsan jälkeen olo rauhoittui. Jonkun aikaa menin parin miehen perässä, mutta heidän juoksurytminsä ei oikein sopinut omaani ja ohitin heidät. Sen jälkeen edessä olikin tyhjä polku aina ekaan huoltoon, basecampiin 31km:n paikkeille. Takana kuulin jonkun aina välillä juoksevan ja yhden miehen kanssa pari sanaa vaihdoin, kun puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen huomasin mun suklaiden jääneen hotellille. Laitoin Ninnille ääniviestin, että jos mahdollista, niin tuoda ne basecampiin. Pienesti sateli välillä, mutta ei paha ollenkaan.

Juoksu sujui oikein hyvin. Kilometrit taittuivat 5:30-6.30min välille, kovemmilla nousupätkillä vielä hitaampia. Hitain kilometri oli 12:10min. Energiaa otin 20 minuutin välein. Paristi löin kengän kärkeni kiveen tai juurakkoon, mutta pystyssä pysyin. Vatsa oli ok, mutta suolisto alkoi ilmoitella itsestään. Jouduin käydä puskassa, mutta ennen ekaa huoltoa tuntemukset palasi. Sinnittelin basecampiin, sillä tiesin että siellä on vessa. Ninni ja tytär olivat basecampissa vastassa ja heille annoin mun lötköpullot täytettäväksi ja itse suuntasin vessaan. Huhhuh kun helpotti. Ninni kertoi, että olen kuudentena. Sain suklaat mukaani ja näin kun huoltoon tuli toinen nainen, eli 7.

Matka jatkui ja tämä perästä tullut nainen porhalsi melko nopeasti ohi, annoin mennä. Kuitenkin vastaan tuli yksi nainen kävellen ja päättelin hänen joutuneen keskeyttämään. Eli olisinko nyt taas 6. ja ohittanut nainen 5. Sysäsin nämä ajatukset sivuun ja päätin pysyä tavoitteessani juosta omaa juoksua. Matkaa oli vielä jäljellä.

kuva: Ninni

Basecampin huollosta Konttaisen huoltoon on mun mielestä tylsin kohta. Vajaa 20 kilometriä. Nyt seurana oli tuo edelle juossut nainen, joka ei alun kiihdytyksen jälkeen päässytkään karkuun ja lisäksi mukana oli ns jojossa juokseva mies. Ylämäissä saavutin naista, mutta alamäissä hän oli vikkelämpi. Tasaisella mentiin melko tasatahtiin. Mun ei tarvinnut mitenkään sinnitellä ja keskityin vain omaan energian ottamiseen ja tarkkaan askeltamiseen ettei mitään kaatumisia tulisi.

Ninni ja tytär olivat yllättäen Konttaisella vastassa ja ihastelemassa auringonlaskua. Kuulin, että kuudentena ollaan. Nainen edessäni juoksi hiukan harhaan ja tuli juoksemaan taakseni ja annoin tilaa juosta alamäki omaan vauhtia. Hän sanoi, että vesi on loppu ja ilmeisesti sen vuoksi on hankalaa, en tiedä mitä vesien loppumisella tarkoitti. Mä kuitenkin tiesin, että huolto on mäen alla. Tässä kohdassa kisaminä heräsi ja tein päätöksen juosta Konttaisen huollon läpi ja yrittää lopun mäissä vetää kaulaa tai ainakin pitää nainen takanani.

Valtavaaralla kisaa edeltävänä päivänä.

Sitten sitä mentiin. Yleensä en vilkuile taakseni, mutta nyt katsoin useamman kerran. Ei näkynyt naista. Yhden miehen sain kiinni ja kohta hän meni taas ohi. Oma vauhtini pysyi melko tasaisena. Ylös poljin jaloilla minkä jaksoin, juoksun kaikki mahdolliset pätkät ja alamäet erityisen varovaisesti. Valtavaaran huippu ja mökki tulivat näkyviin nopeasti ja sitten tuli se olo, että nyt ei takaa enää ohi tulla ja lähdin rullailemaan ala.

Viimeiseen nousuun Rukalle lähtiessä näin edessäni poninhännän heiluvan. Yllätyin, että onko siellä joku naisjuoksija! Rauhoittelin itseäni, että et saa enää kiinni, ei haittaa, matkaa on niin vähän. Mutta mitä vielä, tuntui että saavutin joka askeleella. Aika pian pääsin rinnalle ja ohi. Hän jäi koko ajan, näytti olevan melko väsynyt. Mulle tuli valtava energia päälle ja hymyilytti ja vähän itketti. Viimeiseen alamäkeen ja kuulin kun Ninni ja tytär huusivat maalialueella. Vilkuilin kelloani, että taidan ehtiä alle kuusi ja puoli tuntia, vaikka se ei etukäteen minkäänlainen tavoite ollut.

kuva: Poppis Suomela

Maalissa olin ajassa 6:29:38, naisten sarjan 4. ja ikäsarjani ykkönen. Oma ennätysaikani ko matkalla.

Oman kellon mukaan matkaa tuli 56,97km

Olin todella tyytyväinen 😊

Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa. Juoksuliivi oli jälleen hiukan hinkannut ja vääränlainen kinesioteippi ei pysynyt kunnolla paikallaan. Suoliston oireilu oli uusi juttu, mutta onneksi siitä selviää puskassa. Maaliin tulo keskellä yötä on haastavaa nukkumisen vuoksi enkä saanut oikein yhteään nukutuksi. Kuitenkin seuraavat yöt korjasivat tilannetta.

Lauantaina tytär juoksi kolmannen kerran 13km matkan. Hyvin meni ja sijoittui alle 16 vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmanneksi ja kaikki naiset sarjassa 8. Omaan aikaansa ei ollut tyytyväinen, sillä viime vuonna oli parempi aika, mutta aina ei voi onnistua.

Loppujen lopuksi, vaikka etukäteis fiilis ei ollut ihan paras mahdollinen, reissu oli mukava ja ikimuistoinen jälleen kerran.

Kiitos Ninnille huoltamisesta ja matkaseurasta 💗

~Eija~

Pallas-Ylläksen yötön yö

Pitempi vapaapätkä (yövuorojen jälkeinen "nukkumapäivä" plus neljä päivää) Ylläksellä heinäkuun alussa oli odotettu reissu tyttären ja Ninnin kanssa. Suoraan mun yövuoron jälkeen lähdimme ajamaan ja matkan aikana maltoin torkkua pari tuntia, muuten meni jutellessa ja piipahdettiin myös Candy Worldissa Haaparannan puolella. Kyllä karkit maistui - kunpa maistuisi juostessakin. Yövyimme Äkäslompolon puolella oikein mukavassa pyöröhirsi rivitalossa, jossa jokaiselle oli oma makuuhuone. Pitkän ajomatkan jälkeen jaloittelimme Ylläksen huipulle kiikkumaan ja paluumatkalla kastuimme ja ehti tulla todella kylmäkin. Oli kuitenkin niin hienoa taas olla täällä! Paljon muistoja perheen kanssa kesällä ja talvella ja lisäksi ihania ja raastaviakin juoksumuistoja. 

Ylläksen huipulla kiikkumassa.

Reissun päätarkoitus oli NUTS YlläsPallas polkujuoksutapahtuma, jossa mä ja tytär juoksimme. Ninni oli lomalla ja treenasi ja onnekseni huolsi mua mun juoksun aikana. Ennen juoksu urakkaa ehdimme kuitenkin yhdessä liikkua ja rentoutua. Oltiin ensimmäiselle vapaapäivälle vuokrattu maastopyörät, tyttärelle sähköpyörä ja huristelimme kolme ja puoli tuntia pitkin poikin upeissa ja hetkittäin melko teknisilläkin poluilla ja latupohjilla. Oli hienoa ja vaikka keli oli hiukan pilvinen, säästyimme kylmältä ja sateelta. Lopussa tuli todella hiki, kun tuli kiire palauttamaan pyörät. 

Kukastunturilla.

Toisena vapaapäivänä aamusta kävin Ninnin kanssa kevyen juoksulenkin Kesänkijärven ympäri. Oli edellispäivää lämpöisempi ja selkeämpi keli. Muuten perjantai päivä meni syödessä ja juodessa ja otin kahteen otteeseen lyhyet päikkärit. Olo oli hyvä ja odottava. Myöhään illalla, yöllä, puolenyön aikaan olisi Pallakselta lähtö ja 100 kilometrin taivalluksen jälkeen lauantaina iltapäivällä pitäisi olla maalissa. Oon juossut samaisen matkan neljä vuotta sitten, vaikka silloin tuo matka ilmoitettiin olevan 105km. Vuonna 2019 vaivana oli inhottava juoksijanpolvi, mutta nyt tällaisesta ei olisi mitään vaivaa. Odotin ja oletin matkan taittuvan helpommissa merkeissä, mutta kuinka väärässä olinkaan!

Kuva: Rami Valonen

Bussikuljetuksella pääsin Pallakselle ja siellä tutut rutiinit. Vessassa käynti, banaani vielä suuhun ja viimeiset varusteiden tsekkaukset. Ilma tuntui viileältä ja onnekseni olin valinnut jalkaan pitkät trikoot ja Ninniltä sain lainaan irtohihat t-paidan kaveriksi. Takilla olisi ollut turhan kuuma ja pitkähihaisen paidan säästin kuivana pahaan paikkaan jos aivan meno hiipuu. Ötökkää parveili lähtöalueella, mutta onneksi siinä ei tarvinnut kauaa seisoskella. Päästiin matkaan ja heti kivuttiin reipas 300 metriä Laukukerolle ja Taivaskerolle. Nousun kannatti ottaa ihan rauhallisesti ja ihailla nousujen jälkeistä näkymää. Kaikki oli hyvin, hiukan vatsassa painoi. Vedin sauvavyötä alemmas lantiolle. Energiaa aloin nauttimaan tuttuun tapaan 20 minuutin välein. 5 kilometrin jälkeen helpossa alamäessä kaaduin ja kynsin kunnolla maata käsillä, vasemmalla kyynärpäällä ja reidellä. Kyllä otti päähän ja ennen niin vahva alamäkijuoksuni sai jälleen uuden kolauksen. Rauhoitin vauhtia lisää ja tutkailin vammoja. Reittä ja lonkkaa pakotti ja kyynärpää tihkutti hiukan verta. Henrik tuli takaa vierelle ja sain siitä hyvän peesin Pallaksen ekaan huoltoon asti. Tarvetta juomapullojen täytölle ei ollut. Henrik jäi ottamaan kiven kengästä pois, mä jatkoin suoraan matkaa.

Nyt vasta alkoi  reissu kohti Äkäslompoloa, kun tuo ylimääräinen kiekka Taivaskerolle oli tehty. Tämä alun 8km koukku oli lisälenkki Ylläksen pään kansallispuiston huoltotöiden vuoksi. Pallakselta Rauhalan huoltoon on 20 kilometriä ja se on melko pusikkoinen ja juurakkoinen. Ei ole mun lemppari. Vatsa tuntui koko ajan hankalammalta, oli jotenkin turvoksissa ja sitä alkoi pistellä. Pyrin kuitenkin jatkamaan energian ottamista, mutta olo oli kurjahko. Henrik sai kiinni ja siinä mentiin useamman miehen porukassa helppoa vauhtia. Rauhalassa vastassa oli huoltovalmiudessa Liisa ja Riitta. Mä sujahdin heti vessaan, josko vatsa antaisi periksi ja täytin juomapullot vedellä. Nappasin kourallisen sipsejä ja kävellen jatkoin matkaa. Sipsit maistuivat yllättävän hyviltä ja kävely pätkä oli hyvä tähän välin. Muutaman kilometrin asfalttisiirtymä oli helppoa juostavaa, vaikka loivaan ylämäkeen koko ajan. Oikean jalan kantapäässä hinkkasi ilkeästi.

Pahtavuoman huoltoon matka taittui jotenkuten. Ei ole oikein tarkkoja muistikuvia. Odottelin josko Henrik taas saa kiinni, mutta lopulta maalissa kuulin että oli keskeyttänyt. Aurinko paistoi täydeltä terältä, vaikka oli yö. Se on aika upea kokemus. Pahtavuomalla ei tarvinnut tehdä mitään vaan jatkoin heti matkaa. Tiedostin, että energiaa uppoaa liian vähän. Olo oli jälleen hankala. Jalat toimi ongelmitta, mutta vatsaa pisteli. Aloin odottaa malttamattomana Peurakaltion huoltoa, joka olisi reissun puoli välissä ja Ninni olisi siellä. Kipuaminen Äkäskerolla oli rankka, mutta maisema laskeutuessa alaspäin oli jotain niin kaunista. Teki mieli pysähtyä ottamaan kuva ja aivan hyvin olisin voinutkin, sen verran vauhti oli jo hidastunut.

Kuva: Rami Valonen

Peurakaltioon päästiin ja oli ihanaa nähdä Ninni. Kerroin huoleni, että ei mene hyvin. Olin tavoiteajastani ja hyvästä juoksufiiliksestä kaukana. Tyhjäsin roskat taskuista ja sitten kiskoin kengät ja sukat jalasta. Sukkaan oli tullut kantapäähän reikä, joten ei ihmekään että hinkkasi. Laitoin uudet rakkolaastarit ja puhtaat sukat. Lisäksi vaihdoin pitkien housujen tilalle shortsit ja kuivan t-paidan. Söin muutamia haukkauksia pitsaa ja ah niin ihanaa kokista. Omia energioita liivin taskuihin ja kuppiin mukaan suolakurkkuja ja sipsejä. Huolto oli mulle normaalia pitempi, mutta se oli todella järkevää. Jatkaessani matkaa tuntui paremmalta niin kantapäässä kuin yleisessä olossa. Juoksu rullasi mukavasti helpolla polulla. Sain juttuseuraa miehestä, jonka nimi ei jäänyt mieleen. Mentiin hyvä tovi ja seurassa piipahtivat myös jokunen perusmatkan menijä. Pikku hiljaa vatsa alkoi taas kipuilla ja tuli huono olo. Voi kunpa hyvä juoksu olisi vielä jatkunut. Ninni oli tullut pyörällä lenkillään 66 kilometrin paikkeille. Huikkasin, että taas tuntuu häjyltä, mutta eteenpäin mennään. Siitä ei sitten kauaa mennytkään, kun yhtäkkiä tuli tunne että tulee oksennus ja sitten se tuli. Kaikki mansikkamehukeitto jota olin hörppinyt viimeisen 15 minuutin aikana tuli ulos. En ole koskaan aikaisemmin joutunut juostessa oksentamaan, vaikka kerran olen Kolilla Vaarojen maratonin punaisella matolla kyökkinyt. Oksentaminen helpotti oloa vatsassa, mutta pienessä paniikissa mietin mitä teen nyt. Kaikki mukana oleva energia jo ajatuksenkin tasolla yökötti. Tämä karkkipäivä ei nyt sujunut. Jatkoin kävellen matkaa ja juoksuseuralleni huikkasin että jatkaa omaa hyvää menoasi, huolehdin kyllä itsestäni.

Kävi selväksi, että loppu reissusta tulee tuskallista selviytymistä. Matka Ylläsjärven huoltoon oli pitkä, todella pitkä. Lisäksi aurinko porotti kuumana. Onneksi olin keventänyt vaatetusta Peurakaltiossa. Hörpin vettä ja urheilujuomaa, mutta se oli todella vähäistä. Pepsi huollossa olisi mun viimeinen toivo.

Maaliin jäljellä pari kilometriä. Kuva; Ninni

Vihdoin Ylläsjärvellä. Kulautin kunnolla hapotonta Pepsiä kurkusta alas ja se tuntui niin ihanalta. Ninni tarjoili meetvurstirieskaa, mutta pystyin ottamaan vain yhden haukkauksen. Oli niin surkea ja valtavan pettynyt olo. Kastelin pään ja sain toiseen lötköpulloon pepsiä, josko sillä selviäisi eteenpäin. Nimittäin edessä oli Ylläksen päälle kiipeäminen. Lähdin kävellen matkaan. Hörpin pulloista pieniä siemauksia ja yritin syödä leipää. Kummastakaan ei oikein tullut mitään.

Selvisin Ylläksen päälle. Tasaisella etenin juoksun tyyppistä matala askelista hyssyä. Yritin välttää vatsan turhaa pomppimista, sillä se teki vatsaan inhottavan olon. Alamäessä hiukan juoksi ja sitten kävelin. Huoltotie Ylläksen päältä on todella jyrkkä ja vain odotin että pääsisin hiukan tasaisemmalle ja viimeiseen huoltoon Kellokkaalle. Sinne saavuttaessa tiesin kyllä mitä pitäisi tehdä, mutta jääräpäisenä tiesin jatkavani matkaa maaliin asti. Itku tuli huonosta olosta ja valtavasta pettymyksestä. Hidasta taaperrusta eteenpäin, lopulta raastava Pirunkuru ylös ja sen jälkeen vielä loputtomalta tuntuva 10km alamäki Äkäslompoloon asti. Tässä kohdassa tytärkin juoksi lentävällä askeleella 15km reitillä ohi. Olisin halunnut ja tavoite olikin olla ottamassa tytärtä maaliin, mutta nyt tässä meni toisin päin.

Ja kyllä, maaliin pääsin. Juoksin viimeisen kilometrin maaliin asti. Kello näytti matkaksi 107 kilometriä ja aikaa meni 15:57. Sijoitus oli 9./71. Huimasi ja hapotti koko kroppaa. Hartiat lysyssä mökille, jossa puhaltelin pitkään lattialla ja vain hengittelin.

Pikku hiljaa aloin nesteyttämään itseäni ja kokeilla syömistä. Kaikki pysyi sisällä. Loppu illan aina välillä tuli huonovointisuus aalto päälle ja sitten taas helpotti. Tytärkin oli alkuun omasta suorituksestaan allapäin, kunnes tuloksista selvisi, että oli voittanut alle 16 vuotiaiden sarjan ja lähdimme vielä hakemaan palkintoa kilpailukeskuksesta.

Olihan taas reissu, oppimatka. Viikossa ei harmitus ole haihtunut. Palautuminen etenee ihan hyvässä tahdissa ja kertaalleen oon jo käynyt juosten töissä. Jalat pelaa ja ruoka maistuu. En tiedä mitä juoksun saralla seuraavaksi, mutta kyllähän matkalla mielessä pyöri monesti, että mut on nyt näillä ultrilla nähty. Aika näyttää oliko tarina todella tässä.

Kiitos Ninnille ja tyttärelle 💗

Kiitokset kaikille tsemppaajille ja teille jotka kyselitte vointiani 💗

~Eija~

Palautuuko?

 Yhdeksän vuorokautta sitten ylitin Nuts Karhunkierroksen maalilinjan Rukalla. 83 kilometrin, tai oikeasti 85 kilometrin juoksu oli takana. Päällimmäisenä oli suunnaton helpotus selviytymisestä maaliin, sen verran tiukkaa oli retkellä ollut. Ninni teki ihanan videon taipaleestani instaan ja siitä huomaa kuinka olo kyykkäsi. Joo, hymyillä pystyn varmaan aina loppuun asti, mutta kehonkieli puhui aivan muuta.

Olin kuitenkin myös pettynyt. Lähelle 50 kilometriä juoksu sujui ja luulin energioidenkin olevan kohdillaan, mutta huijasin itseäni. Ja se harmittaa, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Viime vuonna Ylläksen perusmatkalla helteessä join aivan liian vähän ja vaikka olin nostanut kelin yhdeksi isoimmaksi haasteekseni, en ottanut asiaan kiinni sen vaatimalla tarmokkuudella. Viime vuonna Kolin perusmatkalla vatsa alkoi oikuttelemaan jo ennen puolta väliä ja toinen kiekka mentiin todella vähillä energioilla. Eli kantapään kautta on jo menty, mutta ei olla otettu opiksi. Niin pääkoppa kuin kroppa on tottunut sinnittelemään. Mutta ultrasuorituksissa sinnittely vähillä energioilla on tyhmää. Siitä kärsii suoritus, motivaatio ja palautuminen. 

Komia trail cupissa jalkojen herättelyä.

Positiivista kuitenkin oli se, että jalat kestivät hyvin. Pystyin juosta loppuun asti kivuitta. Teippaukset osuivat kohdilleen enkä saanut yhden yhtä rakkoa ja hienoiset hiertymät kyljissä ja rintakehällä olivat todella pienet kun vertaa että joskus selkä on ollut ihan rikki. Jotain sentään siis olen oppinut. Vaatetus ja varusteet muuten olivat tutut ja toimivat. Sauvoja en ottanut mukaani, mutta Valtavaaralle noustessa eräs kanssajuoksija nappasi kilometrejä repussa kolisseet sauvat esille ja pinkoi niiden voimalla kauas horisonttiin. Käväisi mielessä, että omani olivat kotona kaapissa.

Rehellisesti sanottuna mua harmittaa, että sanoin ääneen tavoiteaikani, sillä jäin siitä tuhottoman kauas. Kolme vuotta sitten juoksin tunnin nopeammin ja väittäisin, että olen paremmassa kestävyyskunnossa nyt kuin silloin. Tietysti suoritukseen vaikuttaa niin monet asiat, esimerkiksi se, että nyt juostiin yöllä. Mutta muuten lähtökohdat olivat varmaan melko samanlaiset. Kolme vuotta sitten sijoitus oli neljäs ja jälleen olin neljäs, johon tällaisella suorituksella olen erittäin tyytyväinen.

Ihana kesä saapui.

Pitkän ultrajuoksun jälkeen mulle tulee lähes aina hetkellinen matalapaine. Juoksun huumasta putoaa takaisin arkeen ja nytkin olin maaliin tulopäivän jälkeisenä päivänä jo iltavuorossa. Ja siitä homma jatkui työvuoro toisen perään. Liikkumaan ei ole ollut vaikea lähteä ja työmatkat ovat taittuneet pyörällä ja ultrajuoksua seuraavalla viikolla osallistuin Komia trail cupin kisaankin. Matkana oli vain 5,3km ja tarkoituksella lähdin rauhallisemmin kuin normaalisti, sillä reisissä ei todellakaan ollut kehuttavasti voimaa. Silti ihan ok juoksu ja lähtipä hapotukset liikkeelle.

Puutarhaterapiaa.

Parasta palautumisterapiaa on ollut puutarhatyöt, nurmikon leikkaaminen ja lukeminen. Oon yrittänyt kannustaa koko perhettä lukemaan enemmän kesän aikana, mutta hankalaa on. Kännykät ja televisio vetää enemmän puoleensa, mutta mä en luovuta. Tänään tein ensimmäisen pitemmän juoksulenkin ultran jälkeen, 21 kilometriä ja korvissa pyöri äänikirja. Kaksi mukavaa asiaa helposti yhdistettynä. Niin ja juoksu kulki yllättävän helposti, nautin joka askeleesta.

Suon tuoksut.

Unta riittäisi ja syöminenkin on mukavaa. Valitettavasti yöunet ovat silti jääneet melko lyhyiksi, kun on ollut kaikenlaista säätämistä, esimerkiksi tänään aamulla ajoissa ylös ja jonottamaan poliisiasemalle lapsen passiasioissa. Selvisimme kahden tunnin odottelulla ovien auettua. Sitä ennen odoteltiin ulkona yli puoli tuntia. Mutta oltiin kuitenkin jonon kärkipäässä ja asia tuli hoidettua. Kunhan lasten kesäloma kuviot tästä rauhoittuu ja ohjelmoitu alku kesäkuu saadaan hoidettua, ehdin minäkin nukkua ja ottaa vaikka päikkärit riippumatossa kirja sylissä.

Toukokuun lopussa tuli 20 vuotta valmistumisestani sairaanhoitajaksi.

~Eija~