Retkikunta Rukalla

Terveiset Rukalta!

On tämä vaan niin ihana paikka. Eilen illalla ajelimme näihin maisemiin ja kyllähän täällä kelpaa. Ruka retkikuntaamme kuuluu mieheni lisäksi ystäväni Niina ja hänen miehensä. Meillä naisilla on suunnitelmissa juosta Karhunkierroksen polkujuoksu bileissä ja miehet käyttävät tuon juoksentelu ajan kalastelemalla. Hyvä diili!

Tänään kuitenkin retkeilimme koko porukalla. Aamusta lähdimme ensin valloittamaan Valtavaaraa. 

Karhunkierroksella.

Niin kaunista!

 Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein vaara, 492 metriä korkea. Nuts Karhunkierroksella kaikki matkat kulkevat tuon vaaran yli, mutta nyt oli mukava käydä siellä fiilistelemässä ja kuvaamassa ilman kiirettä. Reittimerkit olivat luonnollisesti jo paikoillaan. Ai että sitä fiilistä mitä nuo merkit saavat aikaan! 

Valtavaaran huipulla 

 Polut ja pitkospuut olivat kuivia, nousut olivat niin jyrkkiä kuin muistinkin ja maisemat sanoinkuvaamattomia. Niin kaunista!

 Niinan kanssa käytiin kannustamassa 166 kilometrin juoksijat matkaan. On se hurja matka, aivan käsittämätön, joten hattua nostan jokaiselle. 

166km lähtö

 Miesten laittaman ruuan jälkeen lähdimme Pikku Karhunkierrokselle Juumaan, josta Niinan 34 kilometrin matka huomenna iltapäivällä alkaa. Satuimme sopivasti näkemään 166 kilsan matkalaisia. Kevyttä askelta ja pääosin hyvällä fiiliksellä juoksijat olivat matkassa. 

Pieni Karhunkierros 

Niinan kanssa maisemassa .

 Retkeilyn jälkeen noudimme numerolappomme varustetarkastuksen kautta. Tänä vuonna tarkistettiin avaruuslakana ja elastinen tukiside. Löytyi, kuten löytyivät myös juomapullot, energiaa, pilli, 10000 vesipilaria täyttävä takki, hanskat ja kuppi. 

Kämpillä sujautin dropbagiin vaihtopaidan ja -sukat, kuivat hanskat ja lisää syötävää. Tämän pussin sisältöön pääsen käsiksi Oulangassa, kun takana on vajaa 30 kilometriä. Pussin vein varustekuljetukseen.

Varusteet kasassa.

Niinan kanssa pulahdimme kämppämme viereisessä lammessa iltauinnilla ja nyt vielä ruokaa alas. Aamulla mulla on herätys ennen viittä ja bussikuljetus Hautajärvelle lähtee täältä Rukalta klo.05.45. Sitten klo.07 se 83 kilometrin matka alkaa, viime ennusteiden mukaan vesisateessa. 

Fiilis on hyvä, terve olen ja valtavan malttamaton lähtemään jo liikkeelle. 

Niin etuoikeutettu olo olla täälä mukana! 

-Eija-

Nuts Karhunkierros 55,5k - eka ultramatkani

Aa että kun vaan hymyilyttää ajatusten palatessa viime lauantain NUTS Karhunkierroksen 55,5 kilometrille 😊 Fiilikset olivat jo ennen lähtöä korkealla, keli oli just sellainen kuin olin toivonut ja mulla oli vahva luotto itseeni. Nukuin edellisen yön katkonaisesti, mutta se ei toki johtunut majapaikkamme puitteista, huonekaverista tai ajomatkan aiheuttamasta rasituksesta, vaan mua ihan rehellisesti jännitti. Kello oli herättämässä seitsemältä, mutta jo kuuden jälkeen katsoin kelloa enkä sen jälkeen enää saanut nukuttua. Hiippailin mahdollisimman hiljaa vessaan, syömään ja kiskomaan juoksuvaatteita niskaan. Normi aamupala alas hitaasti nieleskellen, paljon nestettä ja vielä jokunen viinirypäle. Edellisenä iltana pakattu juoksuliivi oli valmiina, mutta jännityksissäni tarkistin vielä kerran että kaikki oleellinen on mukana. Silmäilin vielä reittikarttaa ja olin täpinöissäni.

Vessajonossa Oulangan luontokeskuksessa.

Majapaikastamme oli muutaman sadan metrin kävelymatka Rukan kisakeskukseen ja sen takana oli bussikyytien lähtöpaikka. Ylös noustessa porukkaa tuli joka suunnalta, naamat ihanasa virneessä. Hyväntuulista puheensorinaa ja viime hetken lennokkaita heittoja. Bussimatka Rukalta Oulangan luontokeskukseen kesti noin puoli tuntia ja sen aikana ehti vielä hörppiä energiaa ja vettä. Kurvasin heti vessajonoon ja siitä olikin kätevää seurata 80 kilometrin juoksijoiden menoa. Jonotin sellaiset 40 minuuttia, mutta eipä se haitannut. Oikeastaan jo tiesin, että seuraavan kerran vessaan menen taas kämpillä, jos ei sitten jotain ihmeellistä tapahdu.

Karhunkierroksen viitat ja juoksun lähtökaari.

Porukkaa oli paljon! Tälle 55 kilometrin matkalle oli lähdössä yli 700 juoksijaa. Pari blogi kasvoa näin ja Anna löysi mut. Ehdittiin hyvä tovi jutella fiiliksistä ja Anna kertoi edellisten vuosien kokemuksistaan. Jännitys siinä sopivasti hiukan lievittyi, joten kiitos Anna 😃 Hivuttauduimme lähtöön hiukan yli puolen välin ja hetki vielä odottelua, tsempit toisille ja matkaan!

T-paita ja shortsit oli just hyvä asuvalinta!

Kuten odotettua olikin, alku oli todella hidasta ruuhkan vuoksi. Portaat ja sillat menivät kävelyksi ja kapeilla poluilla ei päässyt heti ohi. Ensimmäinen viisi kilometriä oli melkoista jojoilua monen kohdalta, mutta sitten pikku hiljaa oma vauhti löytyi. Joutui ohittelemaan paljon ja moni ampaisi hurjaa vauhtia ohi. Kahden naisen tuntomerkit pistin mieleen (vihreä juoksureppu ja valkoiset pitkät sukat ja toisella oranssi pohjainen paita ja mustat juoksutrikoot), sen verran hengästyneenä kirmasivat ohi, että löin itseni kanssa vetoa että nuo tulen vielä ohittamaan. En tykännyt yhtään juosta toisten perässä, koska silloin en nähnyt lukea polkua niin hyvin ja iskin varpaani useasti kiveen tai puunjuureen. Hain paikkaa, jossa sain juosta kenenkään häiritsemättä edessä, mutta aina sieltä joku tuli selkä edellä vastaan. 

Juotavaa ja syötävää lähdin nauttimaan 5-10 minuutin ja puolen tunnin suunnitelmalla. Alussa se pitikin tosi hyvin ja matka taittui aivan huomaamatta. En laittanut päälle omaa gbs-kelloani vaan seurasin kellostani aikaa. Vähän ennen ensimmäistä huoltoa, joka oli vasta reilussa 30 kilometrissä, olisin halunnut tietää paljonko ollaan tultu, mutta en tiedä olisiko tieto helpottanut yhtään. Ensimmäinen tunti meni helposti, samoin toinen. Kahden ja puolen tunnin jälkeen vasemmassa pakarassa tuntui väsymystä, mutta se oli ihan ok. Kitkajoen rantaa sain mennä pitkästi ihan yksin tai joku hölskyvän juomapullon kanssa tuli takana hyvän matkaa, mutta jossain kohdassa, Pähkänällä tai siinä main hölskynnän ääni vain loppui. Pienelle Karhunkierrokselle tultaessa joukkoon liittyi pirteitä 31 kilometrin menijöitä. Teki mieli lähteä kirmaamaan mukaan, mutta pidin sinnikkäästi oman vauhtini, sillä matkaa vielä oli. 

Jokunen patikoija tuli vastaan, kannustajia oli satunnaisesti ihan metsässäkin ja huollon lähestyessä alkoi kuulumaan äänekkäämpääkin kannustusta. Ensimmäisessä huollossa, Juumassa Söin pari kourallista mandariineja (oli sitten hyvää) ja suklaata. Täytin tyhjät lötköpulloni ja toiseen lorautin energiaa. Oman kellon mukaan sellaiset 4 minuuttia kesti huolto ja sitten jatkoin. Ihan tarkkaan en enää muista mitä kello tuolloin oli, vaikka yritin sen mieleeni painaa. Oli hirmu lämmin ja uusi, viileä vesi pulloissa maistui niin hyvältä.

Pikkuiset reittimerkit pitivät oikealla polulla.

Huollon jälkeen tuli kuitenkin ensimmäinen hetkellinen tympiintyminen. Oli tiejuoksupätkää, jotka toki aina ovat helpompia kuin polut, mutta onhan ne tylsiä. Ajatukset pääsivät karkailemaan jäljellä olevaan matkaan ja siihen tietoon, että rankimmat kilometrit ovat vielä edessä. Tietoisesti siirsin noita fiiliksiä sivuun ja mutustelin suklaata ja salmiakkia ja kunnolla vettä päälle. Noin puolen tunnin päästä vatsaa alkoi vääntämään. Ihmettelin mistä moinen, sillä en tietääkseni ollut syönyt mitään mikä normaalisti tuollaista voi vatsalleni tehdä. Ainut mikä tuli mieleen, oli nuo mandariinit. Onneksi olo helpotti ilman puskareissua eikä loppu matkalla palannut kuin hetkellisesti. Ehti kuitenkin säikäyttää, koska mulla ei viime vuosina ole ollut vatsan kanssa mitään ongelmia ja tiedän välttää erityisesti kisojen alla ruoka-aineita, jotka aiheuttavat turvotusta vatsaan.

Mutta matka sai jatkua ja vielä ainakin kaksi tai kolme viidenkympin naisjuoksijaa sain ohitettua, eikä kukaan nainen tullut mun ohi. Nostan hattua ja tuuppaan selästä kaikkia teitä, jotka olitte 80 ja 160 kilometrin matkalla. Teitä oli useita, joille tsempit heitin ja joillakin oli tosi rankkaa. Ootte sisukkaita ja unelmoin, että mustakin olisi joskus tuollaisiin matkoihin. Erityisesti 160 kilometrin matka kuulostaa niin järjettömältä omalla kohdalla, että en edes uskalla siitä vielä ainkaan haaveilla 😉.

En meinannut näpsiä kuvia, mutta jos nyt pari vaan.

Konttiaisessa oli toinen ja viimeinen huolto, noin 7 kilometriä ennen maalia. Jo ennen huoltoa oli nousua ja laskua mukavasti ja siellä yhdessä nousussa, ohitustilanteessa katseen kääntyessä kiittämään tietä antavalle juoksijalle, pökkäsin jalkani kiveen ja kaaduin. Kämmenet soraan ja oikea polvi sai maa kosketusta. Ei paha, pieni nirhauma polvessa ja mielessäni sadattelin. Varpaat olivat jo niin hellänä siitä kivien ja juurakoiden potkimisesta, joten nyt oli vaan jaksettava nostaa jalkaa loppuun asti ja pidettävä katse polulla kauniista maisemista huolimatta. Tässä vaiheessa molemmat pakarat olivat jo väsyneet, nousut tuntuivat pohkeissa ja alamäet hiukan polvissa. Mukaan ottamaani särkylääkettä en kuitenkaan kokenut tarvitsemani. Huollossa suklaata suuhun ja lötköpötköt taas täyteen vettä ja ei kun menoksi. Yksi viidenkympin nainen oli samaan aikaan huollossa ja halusin jättää hänet taakseni. Huollo jälkeisessä nousussa vilkuilinkin ensimmäisen kerran taakseni vain todetakseni, että kilpakumppani ei päässyt kantaan. Kummasti se mun kilpailuvietti vaan taas nosti päätään. Niin ja ne aikaisemmin mainitsemaani naista olin ohittanut jo ennen ensimmäistä huoltoa 😊

Kohti Rukaa.

Viimeiset nousut ja laskut Rukalle ovat rankkoja. Tämä oli tiedossa jo etukäteen, joten pidin ajatukseni kasassa ja yritin positiivisesti suhtautua uudestaan ja uudestaan edessä nousevaan rinteeseen. Todella jyrkkää, pölisevää ja liukasta rinnettä ylös ja alas. Muistan nämä rinteet vuosien takaa, kun mieheni kanssa oltiin täälä 75 kilometriä patikoimassa. Mieheni kantoi ylipainavaa rinkkaa ja pohdittiin, kuinka monta nousua vielä voi olla edessä. Nousujen päältä avautuvat huikeat maisemat sai hymyilyttämään ja hiukan herkistymään, sen verran kaunista oli joka puolella. Pyrin painamaan nuo maisemat ja tuon upean fiiliksen mieleeni, että voin palata noihin hetkiin myöhemmin uudestaan.

Kohti Valtavaaraa pallukka nousemassa.

Valtavaaran huipulla. Kuva: Olli

Erityisesti tuossa loppu vaiheessa tuntui mukavalta tietää, että tietyt ihmiset seuraavat mun gbs-pallukkaa ja ovat hengessä mukana. Erityisesti kotona mies ja lapset, Niina, Teija, Ninni ja Artokin taisi seurata 😊 Välillä oli kuulemma pallukan vauhti hidastunut huolestuttavasti, kunnes taas oli ilmeisesti alamäki koittanut. Olin onnekas, kun puolen nyrkin kokoisen lisäpainon sain mukaani.

Valtavaaran huipulla. Kuva:  Olli

Valtavaaran huipulla tuuli, se oli kuulemma kylmä, mutta ei tuntunut yhtään, virkisti vain. Nyt se oli huiputettu eikä enää pitkästi maaliin. Olli oli kannustamassa puoli kilometriä ennen maalia ja oli niin huippua lasketella loppu suoralle. Mun ensimmäinen ultramatka, Suomen yhdessä kauneimmista maisemissa ja kunnioitettavan rankassa maastossa. Pääsin ehjänä, iloisena ja itsensä voittajana maaliin. Tunnetta on vaikea kuvailla, se melkein pitää kokea itse!

Kuva; @onevisionfi

Lopullinen aika 6:52:16 (eli oma tavoite alle 8 tuntia alittui yli tunnilla!), sijoitus 11. kaikkiaan 284:stä naisjuoksijasta. Kisa mielessäkin meni siis todella hyvin 😁

Juuson kanssa maalissa.

Maalissa kaulaan sai hienon Nuts Karhunkierros osallistuja mitali, suuhun broilerikeittoa, patukoita ja vettä. Pääsin kuvaan Suomen kärki ultrapolkujuoksijan Juuso Simpasen kanssa, jolla muiden kisojen vuoksi tämän vuoden Karhunkierros jäi väliin. 

Istuin tovin keittoni ääressä, viestittelin kotiin ja yritin saada jotain tolkkua missä porukkamme muut jäsenet menee. Miia ja Kirsi olivat vielä omalla 30 kilometrin matkalla, joten hain varustepussini ja lähdin kävelemään majapaikkaan. Jalat olivat mukavan likaiset, jalkoihin olin saanut hienot rusketusraidat teipeistä ja huulet olin nuoleskellut rohtumille. Napsautin saunan päälle, kävin monen tunnin jälkeen taas vessassa ja odottelin tovin. Iloinen Miia tuli pian seuraan ja saunottuamme Kirsikin tuli. Kaikilta aivan mahtavat vedot kaikista pienistä hidasteista huolimatta. Illalla jaksettiin vielä käydä syömässä, vaikka ei se vatsalaukku heti vetänyt sisäänsä aivan normaalia määrää ruokaa.

Minä ja Miia yhtä hymyä!

Väsytti tolkuttomasti, kroppaa kolotti sopivasti, sillälailla että tiesi jotain tehneensä, mutta liikkuminen sujui oikein hyvin. Oikean jalan etuvarvas on arkana. Kesän aikana näkee, lähteekö kynsi irti, vai sinnitteleekö vielä mukana. Yön nukuin taas hiukan huonosti, sillä ajatuksissani edelleen juoksin poluilla ja väsyneitä jalkoja kivisti. Aamusta otinkin reissuun varaamani särkylääkkeen, että jaksan istua pitkän kotimatkan autossa. Palautteluna kotona leikkasin nurmikkoa ja tänään maanantaina edelleen tuntuu oikein hyvältä. Yllättäen hartiat ovat hiukan jumissa, ilmeisesti juoksuliivin paino niitä jäykisti, vaikka ei juostessa tuntunut yhtään. Myöskään etureidet eivät juostessa yhtään tuntuneet väsyneiltä, mutta kyllä niillä on taidettu hommia tehdä, sillä nyt on selvää arkuutta.

Kiitos Karhunkierros!

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän ja syksyn muita koitoksia. Omat rajat eivät vielä tulleet vastaan, joten syksyn Vaarojen maratonin 65 kilsaa lähdetään rohkeasti kohtaamaan ja ajatus ensi vuodelle 80 kilometriä Karhunkierroksella on täten ääneen kerrottu 😊

~Eija~

Rastien kautta ajatukset Kuusamoon

Tällä viikolla musta tulee polku-ultrajuoksija, jos vaan kaikki menee hyvin ja selvitän Nuts Karhunkierroksen ~53 kilometriä kunnialla maaliin. Talvi on liikuttu, kilometrejä kerätty niin hiihtäen kuin erityisesti juosten. Lihaskuntoa on tullut tehtyä epäsäännöllisen säännöllisesti ja liikkuvuutta tehostetusti. Nukkuminen ja syöminen on välillä jäänyt muiden juttujen alle, mutta ymmärrän näiden tärkeyden ja asioiden eteen teen koko ajan töitä. Uskallanko jo sanoa että olen terve...? Ihan vammaton en toki ja vielä ehtii tietysti sattua vaikka mitä...

Metsässä 💓

Kisaa edeltävät pari viikkoa on järkevää ottaa kevyemmin, mikä ei kuitenkaan tarkoita sohvalle jäämistä. Viimeisen viikon aikana en ole tehnyt kuin yhden juoksulenkin Helsingissä, josta kerroin viime postauksessa. Muut lenkit ovat olleet suunnistamista; iltarastien järjestäminen ja kaksi kisaa. Yhtäkkiä ajattelisi, että kisat ovat kovia, mutta vaikka sykkeet erityisesti sunnuntain kisassa olivat korkealla, en koe että se olisi kuormittanut mua merkittävästi. Päin vastoin, ehkä kisat ovat toimineet sopivina avaavina vetoina. Kuusamossahan sen sitten näkee...

Iltarastien järjestäminen napsahtaa kohdalleni kerran vuodessa ja olin tavallaan juuri tämän viikon itselleni valinnut jo talvella, koska tiesin kesälomani tästä alkavan. En vain silloin osannut arvata kuinka kiireinen toukokuu mulle tuleekaan. Paniikki ja stressi meinasi puskea päälle, mutta tapoihini poiketen pyysin apua ja todella sitä sain. Iskäni suunniteli radat ja vei suurimman osan rasteista metsään. Asko piirsi kaikki kartat ja auttoi tulostamisessa (tai no mä katselin sujuvasti vierestä) ja Petri hoiti koko tulospalvelun. Mulle jäi rastien haku metsästä. Yhdelle ihmiselle tuossa on valtavasti hommaa, enkä olisi millään tuosta selvinnyt. Ensi vuonna kuitenkin yritän järkätä aikataulut paremmin, että pystyn itse tekemään enemmän ja ehtisin kunnolla opetella tuota kartta ohjelmaa. Samaa kyllä puhkuin vuosi sittenkin, enkä vielä tänä vuonna tuossa onnistunut. 

Iso kiitos kuitenkin miehille 😌 ja kaikille iltarasteilla käyneille!

3. rasti metsässä. Rastipiste jyrkänne.

Kaikkien tultua metsästä pois, lähdin samantien hakemaan kaikki rastit pois. Tämä on ehkä parasta. Saa suunnistaa ihan rauhassa illan pikku hiljaa viilentyessä ja auringon laskiessa. Valoa silti riittää pitkään ja olin ihan järkevään aikaan kotonakin. 

3. rasti kartalla.

Eilen keskiviikkona iltakisana käytiin suunnistuksen aluemestaruus partiomittelöt Teuvalla. Partiokisassa on jokaisessa joukkueessa/partiossa kolme suunnistajaa. K-rastilla jaetaan kaikki kartalla olevat rastit keskenään ja sitten kukin lähtee omalle suunnaalleen niitä hakemaan. Tärkeää on että kaikki merkityt rastit tulee leimattua ja vielä tosi hienoa, jos kaikki on oman lenkkinsä tehnyt suurinpiirtein samaan aikaan. Kokoontumisrastille tulevat kaikki ja siitä yhdessä kierretään viimeiset rastit ennen maalia. Oon aina tykännyt tästä kisasta sen erikoisuuden ja jännittävyyden vuoksi.

Meidän pienestä seurasta saatiin komeasti kolme naisjoukkuetta kasaan; pääsarjaan, 35- ja 45-sarjaan. Itse olin 35:ssa Päivin ja Elisan kanssa. Meillä tuhraantui jopa 7 minuuttia rastien jaossa ja se on paljon! Mä sain hakea kauimmaiset rastit, jotka olivat sopivasti polkuja pitkin helposti saavutettavissa. Juoksu tuntui ihanalta ja sopiva illan viileys oli just passeli. Parille rastille hiukan kaarsin, mahdollisesti liian kova vauhti aiheutti sen etten ehtinyt lukea karttaa tarpeeksi nopeasti. Kokoontumisrastilla Päivi jo odotti - oli odottanut 10 minuuttia. Mä en ehtinyt kuin muutaman kerran puhaltaa, kun Elisa tuli ja siitä jatkettiin yhdessä. Maalissa olimme sarjan voittajina 😅! Eli ei lopulta haitannut pitkä rastien jako. Pääsarjalla oli samat rastit ja siellä olisimme tulleet toiseksi, joten voimme olla oikein tyytyväisiä. Mulla kertyi matkaa 9 kilometriä, eli todella kivan iltalenkin sain tehtyä.

Partio-kartta.

Viime sunnuntaina telomani polvi on jo paljon parempi, vaikka ei vielä oireeton. Kylmähoito auttoi ettei kovin pahaa mustelmaa tullut, mutta kyllä polvessa sellainen kämmenen kokoinen muisto näkyy. Eiliseen juoksuun ei vaikuttanut mitenkään, mutta esimerkiksi kyykkyyn meno kiristää ja viime yönä sitä särki. Varoiksi Kuusamoon pakkaan särkylääkettä mukaan.

Polvi 24.5.

Vihdoinkin olen päässyt myös tuumailemaan mitä retkelle mukaan pakkaan. Dexalin energia smoothieita ja veteen sekoitettavia energiajauheita lähtee mukaan ja tietysti suolapähkinöitä. Juoksuliivin lötköpötköihin tulee vettä. Kauppalistalla on vielä suklaa ja salmiakki. Tunti ennen starttia kietaisen Neolifen shaken ja noin kolme tuntia aikaisemmin syön normi aamupalani. Huoltopisteillä oon suunnitellut syöväni sipsejä ja mandariineja, jälkimmäisiä erityisesti on kehuttu.

Retkievästä liivin taskuun

Huomenna aamusta lähdemme neljän hengen porukalla ajelemaan kohti Kuusamoa. Onneksi kenenkään ei tarvitse ajaa koko matkaa, vaan voimme vaihdella kuskia tarpeen mukaan. Jossain kohdassa pysähdytään syömäänkin ja perillä haluan päästä tekemään pienen lenkin vielä ennen lauantai aamun starttia.

Kyllä, jännittää. Pelkkä ajatus saa vatsaan perhosia, epäusko omiin voimiin nostaa päätään ja mielikuva 55 kilometrin matkasta tuntuu niiiiin pitkältä. Toisaalta oon niin onnellinen että oon lähdössä elämäni tähän mennessä pisimmälle matkalle ja juuri Karhunkierrokselle 2499:n muun polkuilijan kanssa. Tiedän että kunto on kuitenkin aika passeli ja sisukkuuttakin löytyy. Aavistelen elämäni yhden hienoimman reissun olevan edessä 😊

~Eija~

Hyppy poluille

Ihana toukokuu hellii meitä lämmöllään ja vaikka hetki sitten puhuttiin, että kevät on kovasti myöhässä, pisti nämä lämpöiset päivät vauhtia luontoon. Vihreys lisääntyy päivä päivältä, ötököitä kopsahtelee naamaan lenkillä ja tulipa ensimmäinen kyykäärmekin nähtyä. Haasteellista osata vähentää vaatetta ja siksi työmatkoilla repussa vielä kulkeekin hanskat ja tuubihuivi - varmaan koko kesän.

Tällä viikolla keskiviikkona pääsin osallistumaan Komia Flown polku cupiin, kun vuorossa oli Hallilanvuoren lenkki. Aamulla poljin töihin ja töistä lähtiessä vastassa oli lämmin keli. En todellakaan ollut ymmärtänyt varautua yli 20 asteeseen joten päällä oli pitkähihainen paita ja pitkäpulttuiset housut. Jo lämmitellessä tuli melkoisen lämmin, joten luvassa olisi todella hikinen reissu...

Hallilanvuori cupin reitti.

Hallila on tuttua seutua, sillä olen asunut yli toistakymmentä vuotta sitten täälä. Toki paljon on muuttunut, mutta kalliot, purtsi ja tietyt teiden mutkat ovat pysyneet samoina. Tällä viikolla maanantaina kävin tällä Hallilanvuoren purtsilla puolimaratonin verran juoksemassa. Sopivasti nousua ja laskua, rauhaa ja hyvä pohja. Paljon ihania muistoja tältä purtsilta niin hiihtäen kuin vaunuja lykkien 😍 Keskiviikkona tosin ei ehtinyt 6 kilometrin kisalenkin aikana muistoja muistella tai ympäristöä tarkemmin tutkailla, kun yritti pitää hyvää vauhtia yllä ja pysyä merkatulla reitillä. Kahdesti menin muutaman askeleen reitiltä sivuun, sen verran mutkittelua oli eikä itse ilmeisesti keskittynyt kunnolla reittiin. Märkää ja kuraa oli paikka paikoin, mutta myös ihanaa neulaspolkua ja avokalliota. Ensimmäiset pari kilsaa suu oli rutikuiva ja neljän kilsan jälkeen jalat vasta lähti kunnolla rullaamaan. Oli kuuma ja viimeinen nousu kalliolle hapotti jalat aika mukavasti.

Oma aikani oli 28:15, 16 sekuntia naisten voittajalle jääneenä. Tyytyväinen olen vetoon, sillä niin lujaa menin kuin pystyin ja teki taas niin hyvää vetää tiukka pätkä. Tai ei se niin hyvältä siellä metsässä tuntunut, mutta maalissa olo on aina kuin voittajalla!

#komiaflow trail cup Hallila

Lumien sulettua ja metsän pikku hiljaa kuivettua, tulee mun siirryttyä juoksemaan metsään. Vaikka toistaiseksi taas jalat pelittää ihan hyvin kovalla asfaltillakin, tykkään silti pehmoisemmasta polku ja metsä alustasta. Muutenkin mun kesän kisat suurimmaksi osaksi tulee olemaan pehmoisilla pohjilla, joten on hyväksi myös harjoitella sellaisilla alustoilla.

Kevään odotetuin koitos, Nuts Karhunkierros on jo kahden viikon päästä. Oma olo ja kunto tuntuvat ihan hyviltä. Terveenä ollaan ja kunhan edessä olevan reilun viikon kiireet saan hoidettua, voin rauhassa keskittyä nauttimaan Kuusamon reissusta. Ennen sitä en taida enää yhtään pitkää, yli 20 kilsan lenkkiä tehdä, mutta lyhyempiä rauhallisia ja rentoja vetoja sekä yhdet suunnistuskisat olisi vielä luvassa. Eväät Karhunkierrokselle pitää pian miettiä valmiiksi ja tehdä suunnitelma millä aikataululla matkalla mitäkin evästä nauttii. Vaikka loppu peleissä sitä sitten mennään sen hetkisen fiiliksen mukaan. 

Tytär pyörällä seurana lenkillä.

Mulla muuten kävi ystävän kanssa mukava arpaonni, sillä yhteislipullamme saimme lähtöluvan lokakuun Vaarojen maratonille Kolille 😊 Silloin on luvassa polkuriemua reilu 10 kilometriä lisää tämän kevään Karhunkierroksen 53 kilsaan! Pala kerrallaan...tai paremminkin kilometri kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle. Oon niin innoissani!

Kuva keskiyöllä kun poljen töistä kotiin maisemareittiä.

Juoksukilometrejä tälle viikolle kertyi reilu 55, pyöräily kilometrejä yli 100 ja pari virkistävää pulahdusta lampeen. Kehonhuolto muutoin hiukan jäänyt, mutta jospa keskittyisi tulevina päivinä siihen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille 💗

~Eija~

Kaksi kuukautta Kuusamoon

Kevättalven flunssa on voitettu, vaikka edelleen limaa nousee, erityisesti raittiissa ulkoilmassa. Mutta reilun viikon juoksemattomuuden jälkeen oli ihana taas päästä "ravaamaan". Reippaammat vedot ovat silti saaneet vielä odottaa. Mä ja vedot odotamme sulia ja kuivia teitä... Kuinkahan kauan saamme odottaa, kun tuota lunta ja pakkasta tuntuu tulevan taivaan täydeltä, monen vuoden edestä. 

Umpihankaan.

Mun ensimmäiseen polku-ultraan on tasan kaksi kuukautta, sillä NUTS Karhunkierros juostaan toukokuun lopussa Kuusamon maisemissa. Viime vuonna tapahtumaan osallistujat saivat paikka paikoin rämpiä lumessa ja sohjossa ja mitenkähän musta tuntuu että tänä vuonna käy samalla tavalla 😕 Kunnon talvikelit pakkasineen ovat taanneet sen, että jalat ovat pysyneet kuivina talven juoksulenkeillä, mutta kevät hangilla, lähellä kesäkuuta, ei taida enää pakkasta olla ja sehän sitten tarkoittaa märkää. Mua on muistuteltu, että oonhan jo hommannut kunnon sukat koitokseen ja nyt pitääkin ottaa itseä niskasta kiinni ja hoitaa homma kuntoon. 55 kilometriä märillä perussukilla kuulostaa hiertymiltä ja kylmettyneiltä varpailta. Toki edelleen toivon, että jollain ihmeen kaupalla lumet sulaisivat nopeasti pois ja retkelle pääsisi sopivassa pikkuisen alle 20 lämpöasteen kuivassa kelissä, shortsit ja t-paita päällä. 

Mutta jos nyt kuitenkin toisin käy, olen siihen sukkia lukuunottamatta jo valmistaunut rämpimällä useammankin eri pituisen juoksulenkin auraamattomilla, tuulen tuiskuttamilla ja huolimattomasti auratuilla pikkuteillä ja vielä pienemmillä pikkuteillä. Eihän mulla ole ollut muita vaihtoehtoja. Valitettavasti täällä lakeuksilla nousumetrejä ei helposti saa kasaan ja niitä pitäisi vielä ehtiä kerätä. Joupiskan mäki siis kutsuu, kunhan lumet sulaa...

Töihin kettingit "louskuen".

Jos vaan aikataulut antaa myöden, joka viikko pitäisi saada juoksukilometrejä kasaan vähintään 50 (mielellään edessä olevan matkan, 55km verran). Yksi pitkä lenkki, pari reilua kymppiä ja veto treenit vaihtelevalla matkalla. Aikataulullisesti tiukoilla viikoilla korvaan juoksua mm. hyötyliikunnalla pyöräillen töihin tai matala sykkeisillä sauvakävely, vaunuttelu tai vesijuoksulenkeillä. Tarkoitus on siedättää jalkoja rasitukselle peräkkäistenkin päivien tehokkailla kilometreillä. Lenkkien välissä mennään "askareshyssyä" töissä, hyppöötetään toisia ja kenties hetkellisesti nostetaan omia kinttuja kohti kattoa. Liikkuvuutta on pidettävä yllä venyttelyjen ja tekniikkaharjoituksien avulla. Harmillisesti aikaisemminkin oireillut alaselkä välillä taas väsyy juoksusta ja saattaa vaivata erityisesti öisin. Pieni tyyny lantion alla mahallaan maatessa auttaa tähän kyllä loistavasti ja kunnon rullailut ja venyttelyt ennaltaehkäisee. Seliseli, mutta usein päivisin ei ehdi rauhoittumaan kehonhuoltoon ja iltaisin vaan on jo niin väsynyt. Tähän pitää nyt panostaa..!

Maaliskuun hangilla.

Kun varusteasiat ovat hyvin työn alla ja juoksut nyt näin pääpiirteittäin rullaa, on vielä yksi asia mitä pitäisi Karhunkierrokselle treenata ja se on niinkin ihana asia kuin syöminen 😋 Ultramatkat kun eivät ole vain etenemistä, vaan siellä pitää turvata se että eteneminen jatkuisi maaliin asti ja sen edellytys on syöminen. Talvella ei juotavaa tule kannettua mukana, koska sehän viilenee jääkylmäksi aika nopeasti. Ja jääkylmä vesi suussa vetää suun limakalvot riekaleiksi. Mä oon sitten juonut vasta takaisin lämpöiseen päästyäni. Kevään tästä pikku hiljaa edetessä, lenkille lähtee mukaan juotavaa ja erilaista lisäenergiaa testi mielessä. Aikaisemmilla pitkillä retkillä hyviksi olen todennut suolapähkinät, salmiakkiaakkoset ja suklaapalat. Nyt sitten pitäisi vaan oppia niitä tasaisesti kaivelemaan taskuista ja saada mutustettua suussa.

Kevät väriä kaupasta.

Kun hyppään ajatuksissa toukokuulle, jännitys kouraisee vatsanpohjassa. 55 kilometriä tulee olemaan mulle pitkä matka, mutta ei mahdoton. Pääasia ei tule olemaan maaliin pääsy (mutta siihen toki tähdätään!), vaan tärkeintä ovat elämykset ja fiilikset matkan varrella. Se tulee olemaan retki omien rajojen venyttämisessä ja käsittelemisessä. Enemmän se tulee antamaan kuin ottamaan.
Niin ja retkihän on jo alkanut.

~Eija~