Aktiivinen palauttelu jatkuu

 Viime postauksesta on kuukausi! Oho! No eipä ole ollut mitään erikoista kirjoitettavaa. Talvi on tullut ja hetkellisesti ottanut takapakkiakin. On ollut aivan upeita kirpeitä pakkaskelejä ja viikot kohti joulua ovat juosseet omalla painollaan. Olen tykännyt jolkotella täysin fiiliksen mukaan, ilman että on pitänyt miettiä keventelyjä tai lenkin järkevyyttä. Pari kertaa ehdin joulukuun alussa vielä suunnistamaankin kun tarjolla oli kortteli- ja talvirasteja. Aivan ihanaa.

Nastakengät ovat olleet jälleen niin nasta juttu :)

Suunnistaa voi talvellakin.

Alku talvi on ollut todella upea myös hiihtelyn osalta! Hiihtoa on tullut jo 200km. Pääosin olen sutjutellut perinteisellä tyylillä, mutta talven edetässä tulee varmasti vapaanhiihto enemmän kuvioihin. Itsellä ei tuo hiihtotekniikka ole mikään sujuvin ja alkukaudesta saa totutella tasapainon kanssa. Mutta onhan hiihto niin ihanaa ja tuo mukavaa vaihtelua juoksuun. Hiihto on napsaissut aikaa juoksulta, mutta eipä tuo haittaa. Välillä on ollut niin kauniita aurinkoisia päivä, että on tuntunut jo aivan keväältä.

Niin kaunista.

Pakkastaidetta.

Onneksi nyt on edessä joulu ja lapsilla pitemmästi lomaa. Olen paljonkin lasten koulunkäyntiin osallistuva vanhempi ja toisinaan kovinkin väsynyt siihen touhuun. Autan tarvittaessa läksyjen kanssa ja kaikkiin kokeisiin kyselen jos vaan kotona olen. Yläkoululaisen kuuluu jo huolehtia enemmän omasta koulunkäynnistään, mutta kyllähän tässä tulee käytyä peruskoulua läpi kolmen lapsen kanssa. Hyvää kertausta ja oppia on tullut mm. Nuijasodasta, luterilaisen kirkon synnystä, uudenlaisesta jakolaskukaavasta, puhumattakaan ruotsinkielen kieliopista. Olen oppinut myös mikä ero on sanoilla everything ja everyone.

Yhden lenkin maisemia.

Lasten loman lähestyessä huomaan miten paljon lasten koulunkäynti kuormittaa myös mua. Kisakauden päättymisen jälkeen huomasin miten paljon kisaaminenkin kuormittaa. Useampia kisoja käyn etukäteen valtavasti mielessäni läpi, eikä yleensä riitä se pelkkään suoritukseen keskittyminen, vaan kaikki muukin pitää saada osumaan. On mietittävä perheen asiat, työvuorot, kaikki kulkemiset, varusteet, syömiset ja nukkumiset. Lähes kaikkia kisoja jännitän enemmän tai vähemmän. Kisasuoritukset menee miten menee ja niiden jälkeen olo on hetken rento ja vapautunut, kunnes tiukemmassa kisaputkessa taas pitää pyörät laittaa pyörimään uudestaan. Tämän blogikirjoittelun kautta olen hyvin saanut kisasuoritukset purettua ulos ja kaiken muun elämän käsittelen perheen ja ystävien seurassa. Ja välillä on hyvä tehdä ihan muuta, esimerkiksi kutoa villasukkia tai kuopsuttaa puutarhassa.

Kovat pakkaset on vain pukeutumis- ja asennekysymys.

Kutominen ja lempparisarjoja koneelta on nukkumisen ohella parasta palautumista.

Tänään kävin kuutamon ja otsalamppujen valossa Hannan kanssa juoksemassa lumisilla poluilla. Juteltiin mm juuri elämän kuormittavuudesta ja miten paljon urheilun ulkopuoliset asiat voivat vaikuttaa itse suorituksiin ja treeneihin. Oma persoonallisuus vaikuttaa paljon omaan tekemiseen ja miten asioihin reagoi. Olenko kuinka herkkä, näennäisesti paksu nahkainen, energinen vai sokeasti suorittaja. Itsensä lokeroi johonkin tyyppiin, mutta on hyvä keskustella kaverin kanssa, joka saattaakin nähdä asian ihan toisin. On mieltä ylentävää kuulla ominaisuuksista jotka kaveri näkee vahvuuksina, mutta on hyvä myös kuunnella niistä heikkouksista.

Takaketju on kireällä, kun vaaka ei aivan onnistu.

Pian alkaa uusi vuosikin ja jo nyt on hyvä alkaa pyöritellä mielessä mitä asioita tulee toivomaan ja mitä tavoitteita itselleen asettaa vuodelle 2022. Mulla on jo muutama ajatus, mutta niistä sitten ensi vuoden puolella enemmän.

~Eija~

Marraskuun palauttelua

Palautuminen, eli ylimenokausi on päällä. Mulla se kestää koko loppu vuoden ja mulle se tarkoittaa liikkumista ihan fiiliksen mukaan. Toki treenikaudellakin teen paljon hetken ideasta ja muutan lennosta suunnitelmia jos tulee sellainen tuntuma, mutta kuitenkin viikko ohjelmassa on myös alleviivattuja juttuja. Kisakaudella, joka itsellä monilaji harrastajana on pitkä, pitää aina miettiä milloin reippaat vedot tai ylipitkä juoksulenkki on ok, että ei häiritse lähestyvää kisaa. Onneksi kuitenkin itse itsensä koutsina voin loppu peleissä tehdä just niin kuin itse haluan. 

Kuivaa, lunta, kuraa ja märkää on lenkkarien alla vilahdellut.

Marraskuu lähtikin mukavasti jolkottelemaan. Harmaimmista harmaimpien päivien lisäksi aurinko on pilkahdellut ja joinain päivinä on heittänyt hetkeksi luntakin maahan ja pakkanen on nipistellyt varpaita. Viime viikosta tuli suunnittelematta määrä juoksuviikko. Kilometrejä kertyi 118, jossa lenkit olivat reippaasta kympistä reippaaseen kolmeenkymppiin ja mukaan mahtui myös yksi juoksematon päivä. Juoksu tuntui mukavalta ja helpolta, jalkoja ei kiristellyt eikä väsymys painanut. Vauhti oli maltillinen, keskivauhti noin 5:15 ja sykkeet pysyi alhaalla. Marrasputkeen en lähtenyt ja hyvä niin, koska se olisi tyssännyt tällä viikolla.

Osaa marraskuussakin kaunista olla!

Tulin nimittäin flunssaan. Kurkkukipua ja nenä veti tukkoon. Yritin sinnitellä vastaan kun ensioireita ilmeni, mutta pakko se oli sitten taipua petiin Mynthon askin ja Nasolin suihkeen kanssa. En muista koska olisin viimeksi flunssassa ollut. Jouduin ensimmäisen kerran korona tikullekin ammatistani johtuen.

Flunssaan kuumaa juomaa, Mynthonia ja Nasolinia.

No tämä viikko onkin sitten tähän asti mennyt kevyen hyötyliikunnan ja ulkoilun merkeissä. Pitkään sängyssä pötköttelystä tuli vain pää kipeäksi ja entistä tukkoisempi olo. Tein sitten rästiin jääneitä puutarhahommia samalla äänikirjaa kuunnellen. Ulkona on flunssaisenakin niin paljon helpompi hengittää. Se hieno puoli tästä flunssan aiheuttamasta stopista oli, että vaikka kroppa taistelee tautia vastaan, saa se kuitenkin lepoa. Kello "huusi" yli 30 tunnin palautumisaikoja viime viikolla, mutta tällä viikolla sain kellolta "Upeaa!" tsempin.

Upeaa!

Nyt on flunssa jo voiton puolella, mutta edelleen otan kevyesti. Olin ajatellut meneväni eilen avatulle ensilumenladulle vasta ensi viikon alussa, mutta en malttanut pysyä poissa. Marraskuun kauneimpia mahdollisia oleva keli ja iltavuoron mahdollistama keskipäivän vapaa tuuppasivat mut ladulle. Oli kivaa taas hiihdellä. Otin tosi rauhallisesti pertsaa, keskisyke oli 115. Kelloni gps piirteli ihan omia viivojaan ja jalkapohjat väsyivät potkuista, mutta pitää mennä pian taas uudestaan.

Hiihtokausi 2021-22 on avattu.

~Eija~

Etelä-Pohjanmaan vuorilla

Meillä on normaali arki lähtenyt pyörimään, kun lasten koulut alkoivat viime viikolla. En olisi kyllä millään halunnut vielä antaa kesän loppua. Kesä meni aivan liian nopeasti. Rakastan keväässä ja kesässä valoa ja nyt mennään taas kohti pimeyttä. Onneksi ruska-aika voi parhaimmillaan olla aivan upeaa. Kelit muuten ovat olleet todella mainiot ja sopivaa lämpöä on riittänyt vielä tänne asti. Helteitä ei ole ikävä.

On jo niin syksyistä.

Ylläksen polku-ultran jälkeisestä matalapaineesta oon selvinnyt. Itse asiassa mulla on nyt aivan mahtava fiilis, juoksu tuntuu hyvältä ja voimatreeniäkin oon pikkuisen saanut ohjelmaan. Paras ja kroppaa herättävin, vaikkakin melko rankaksi muuttunut lenkki oli viime viikon polkupitkis Hannan kanssa. Juostiin 44 kilometriä, Ilmajoen Palonkylästä Santavuoren näkötornille ja takaisin. Mentiin melko kovaa vauhtia, hiekkatiepätkällä jopa alle 5 minuutin kilometrivauhtia. No ei siinä mitään, koska juoksu kulki. Mutta takaisin päin tullessa juomien loppuminen ja lämmin keli alkoivat tehdä tehtäväänsä. Viimeinen reipas 10 kilometriä oli veden säännöstelyä ja sitten se vain loppui. Loppu päivää meni juodessa vettä ja pepsiä - aah, niin hyvää! Vaikka lenkkiin en ollut parhaiten valmistautunut, tuntui hetken tankkaamisen jälkeen tosi hyvältä. Kropan koetteleminen teki tähän väliin niin hyvää. Kiitos Hannalle sitkeästä seurasta!

Santavuorella.

Polkulenkin jälkeen oon tehnyt tasavauhtisia rauhallisia tielenkkejä sateessa ja paisteessa. On tuntunut yllättävän kevyeltä ja välillä vauhdit ovat karanneet laukalle - erityisesti kun alkoi kirjaimellisesti sataa kaatamalla. Oikeaa jalkaa tutustu on kiristellyt ja näin ollen myös kehonhuoltoon on tullut kiinnitettyä huomiota.

Eilen olin mäessä tai siis vuorella, nimittäin Jouppilanvuorella. Tällä tasamaan vuorella on korkeutta netin mukaan 68 metriä. Nousin laskettelurinteen 7 kertaa ylös ja saman verran alas. Nousumetrejä kertyi 400. Oli kivaa, hiki irtosi ja syke nousi mukavasti. Sauvat oli mukana ja niillä tikutin ylämäkeen ja alamäessä kantoon. Päälle mukava lenkki Ninnin kanssa purtsilla ja olo oli hyvä. Pakaroissa ja reisissä tuntui kiva lämmin polte.

Jouppilanvuorella.

Tänään aamulla tuntui hyvältä jaloissa, mutta ihmettelin etteikö yhtään lihassärkyjä. No kyllähän niitä päivän aikana alkoi tulla, erityisesti etureisissä. Ai että olin tyytyväinen! Se oli tarkoituskin että reisiä hapottaa. Tämän vuoden ultrilla on tullut selväksi, että alamäet on ne mun tämän hetken heikkous, jalat ei vaan meinaa kestää niitä. Joten täsmä treeniä ehtii vielä hiukan tehdä ennen Kolia. Ens viikolla on tarkoitus mennä taas mäkeen ja mahdollisuuksien mukaan tuplata nousut.

Pihlajanmarjoja on hurjasti, joten tuleekohan vähäluminen talvi...

Tulevana viikonloppuna on Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Jo kahteen kertaan siirretyt viestit päästään vihdoin suunnistamaan. Menossa olen, tällä kertaa vain Venlojen viestiin. Mäkitreeni tai menneen viikon korkeat juoksukilometrit eivät haittaa omaa suoritusta, vaan enemmän lähdetään kokemaan taas yksi hieno Venlojenviesti elämys. Koronaturvallisesti tottakai

Elokuun illassa on jotain kaunistakin.

~Eija~

Kropan ja mielen palauttelua

 Se on reipas kaksi viikkoa Ylläksen polku-ultralta. Ensimmäinen palautteluviikko meni kropan kanssa hiukan kipuillessa, mutta mieli lenteli Ylläksen tuntureilla pilviä hipoen. Toisella viikolla osat vaihtuivat. Kroppa alkoi tuntumaan näennäisen hyvältä, vaikka tiedän että toipuminen on vielä pahasti vaiheessa, mutta mieli kuopaisi pohjaa. Yhtäkkiä ei oikein huvittanut mikään, varsinkaan tulevien kisojen ajatteleminen. Tuumin, miltä tuntuisi jos lopettaisi koko homman. Kävisi vielä Kolilla ja sitten se olisi siinä. Tuntui, ettei enää yhtään kestäisi koitosten tuomaa jännitystä ja painetta.

Työmatkapyöräilyä.

Pyöräilin työmatkoja, kokeilin miltä juokseminen tuntuu ja pulahdin avovesissä aina kun mahdollista. Tein sellaisia juttuja mitkä huvitti, mutta silti olo oli ärtyisä ja kellokin ilmoitti liikkumisten olevan tehotonta. 

Ultran jälkeen 7 päivän päästä ekalla juoksulenkillä.

Olin ilmoittanut itseni ja tyttäreni Merenkurkun Rastipäiville, eli kolmena arki-iltana suunnistusta. Keskiviikkona Vöyrille ajaessa ei olisi huvittanut yhtään. Väsytti aivan törkeästi. Viileä tuuli kävi kisakeskuksessa. Metsässä tuli lämmin ja ennen kuin loppusuoralle pääsin, olin jo syttynyt. Vaikka polvi ei noussut niin ketterästi kuin ehkä toivoisi, rastit kuitenkin löytyivät paikoin melko pienipiirteisessä maastossa. Hetkellinen sykkeen kohotus teki niin hyvää.

Seuraavat kisapäivät Maalahdessa ja Vähäkyrössä sujuivat myös, eivät virheittä, mutta ilman suuria pummeja. Fiiliskin koheni merkittävästi, joten jo aikaisemmin tuleviin kisoihin tekemäni ilmoittautumiset eivät harmittaneet yhtään.

Eilen pääsi vielä suunnistamaan Karijoelle, jossa pidettiin alueemme viestimestaruuskisat. Oli todella hieno maasto, jylhiä jyrkänteitä ja oivia rastipisteitä. Isot pummit taas vältin ja jarrut päällä lähestyin rasteja, niin johan kannatti. Ekalta osuudelta selvisin vaihtoon vain 33 sekuntia kärkeä perässä.

Merenkurkun rastipäivillä Vöyrillä loppusuoralla. Kuva; Päivi

Useamman vapaapäivän ja suunnistuskisojen tuoman hyvän adrenaliinin johdosta fiilis koheni. Nyt jaksaa taas tutkailla kalenteria odottavalla mielellä, vaikka siellä on kyllä tulossa melko tiukkaa pätkää elokuussa. On niin monen monta juttua hoidettavana. Mutta hetkellisen notkahduksen johdosta ehkä virtaa taas onkin.  

Työmatkajuoksua.

~Eija~

Kesäkuu oli ja meni

 Muistan kesäloman fiiliksen, rauhalliset aamut, hiukan pitempään valvotut illat, päiviä kun ei ole mitään sovittua ja päivät jolloin ehtii tehdä vaikka mitä. Kesälomalla ehti lukea, retkeillä, tehdä kyykkytreeniä kukkapenkin vierellä, syödä jäätelöä ja pyöräillä lasten kanssa.

Kesäkuun illassa geokätköilemässä lasten kanssa.

Nyt on takana jo 9 työvuoroa tämän vuoden kesälomani jälkeen. On ollut herättävää nähdä lomaansa vielä odottavia työkavereita. Itsellä on akut ladattuna, mutta vierellä töitä tekevällä kollegalla ei välttämättä. Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä ja kyllä jokainen on niin lomansa ansainnut. Olisinhan minäkin vielä voinut vapailla viivähtää, mutta ei se töihin paluu niin paha asia ollut. Ja kohta on pitkä viikon vapaa edessä. Sitä ennen on kaksi tiukkaa työviikkoa.

Kesäillan lenkit ovat ihan parhaita.

Töihin palattua, on tullut huristeltua ihan ennätysaikoja työmatkoja pyörällä metsäteitä pitkin. Pari kertaa olen juostenkin töissä käynyt, autolla en kertaakaan. Voimatreenillä oon käynyt pari kertaa sitten Rukan reissun. Tavoitteena oli herätellä kroppaa, mutta niin ettei lihakset kipeydy. Onnistuin. Pitkiä juoksulenkkejä ei ole kesäkuun kalenteriin mahtunut, eikä mäkitreeniä. Tuleviin koitoksiin mennään sitten vanhoilla pohjilla ja mahdollisuuksien mukaan palautuneella kropalla. Ensi viikolla tähän aikaan olemme Ylläksellä. Kunhan nyt pysytään terveinä.

Voimatreenillä T2M-salilla.

Ensi viikolla on NUTS Ylläs Pallas. Mä en oikein osaa sanoa mitä siitä ajattelen. Toukokuun Rukan Karhunkierrokselle oli niin kovat odotukset ja panokset, että nyt en oikein osaa koota ajatuksia. Kiireet töissä ja siihen oravanpyörään hyppääminen on vienyt ajatuksia ja keskittymistä. Tuo ei välttämättä ole huono asia ja onneksi ensi viikolla on monta vapaapäivää ennen starttia, niin ehkä saa pääkopankin kasaan.

Juhannuksena pyörärasteilla Jalasjärvellä tyttären kanssa.

Monet ovat kysyneet kuinka oon palautunut Karhunkierrokselta.

Mä uskon, että kroppa ei ole vielä täysin entisellään. Näin arjessa ja perustreeneissä ei huomaa mitään erikoista, sykkeet on ok ja kulku tuntuu suht normaalilta. Mutta miltä tuntuu Lapissa ensimmäisen 30 kilsan aikana, miltä tuntuu 60 kilsassa, entä Ylläksen rinteen nousussa...en tiedä. Se jopa taas pelottaa. On niin suuri halu päästä retki taas maaliin asti, ehjänä ja itsensä sopivasti likoon laittaneena. Alustavat ennustukset ennustaa hellettä juoksun ajalle. On siis pakkoa ottaa järki mukaan. Juoksun jälkeisenäkin päivänä pitää pystyä omin jaloin liikkumaan.

Perinteisillä iltarasteilla Ilmajoella nuorimman tyttären kanssa.

Vuotta 2021 on menty nyt puoli vuotta.

Juoksukilometrejä on kertynyt 1381 kilometriä, suunnistusta 73 kilometriä, pyöräilyä 1494 kilometriä ja kävelyä 321 kilometriä, sekä monen monta tuntia kaikkea muuta liikkumista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle puoliskalle.

~Eija~

Toukokuun alun fiiliksiä

Joka ikinen vuosi huokaisen ihastuksesta, kun toukokuu koittaa. Elämme mun ehdotonta lemppari kuukautta! Vaikka alku kuu on ollut turhankin kylmä, ei se ole mun ilon määrää vähentänyt. Ihanaa on, että valon määrä on lisääntynyt valtavasti (huolimatta harmaista päivistä), lämpeneviä kelejä kohti mennään (ensi viikolle on luvattu yli 20 astetta!) ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon kotikoloistaan. Nyt saisi aika hidastaa tahtiaan, että ehtisi nauttia jokaisesta hetkestä ja minuutista. 

Ens viikolla on luvassa t-paita kelejä!

Tällä viikolla alkoi yhden työyhteisön tyky-juoksuryhmien ohjaukset ja Sporttiporukan tiistaitreenit siirtyivät ulos. Tarjettiin todella hyvin ja onhan se niin ihanaa treenata ulkona taas monen kuukauden sisätilojen kuminauhajumppailun jälkeen. Meillä siis oli Sporttiporukan treeneissä koko tämä alkuvuosi kuminauhajumppaa. Kuminauhat on helppo pestä ja mähän niitä kotona pesin pakkaskäsittelyn jälkeen ja seuraavalla viikolla osallistujat pystyivät turvallisin mielin taas jumpata korona-vapailla kuminauhoilla. Kuminauha on loistava treeniväline, mutta kylläpä oli kiva taas tarttua kahvakuulaan. Kahvakuulalla jatketaan loppu kevät, näillä näkymin toukokuun loppuun asti ja sitten olisi kesätauko.

Tyttärien kanssa suunnistuskisoissa.

Suunnistuksen kisakausi ja omatoimirastit ovat alkaneet ja en voi olla hehkuttamatta miten mukavaa se taas onkin. Meillä Etelä-Pohjanmaalla on järjestettyjä omatoimirasteja mukavan paljon ja nyt on tullut käytyä jo neljän eri seuran rasteilla. Homma on tehty melko helpoksi karttojen tilaamisen ja maksamisen puolesta. Tänään taas tulostin uudet kartat ja illalla on tarkoitus nuorimman tyttären kanssa lähteä yhdessä harjoittelemaan. Paikoin metsässä on vielä lunta ja ojat ovat melko täynnä vettä. Lehdettömät puut ja pensaat takaavat vielä hyvän näkyvyyden ympärille.

Vuosi sitten muistan tuskailleeni, että kartanluku jotenkin tökki eikä suunnistus lähtenyt sujumaan. Tänä keväänä oon kokenut toisin, sillä vihdoinkin oon malttanut keskittyä kartan ja maaston lukuun ja merkittäviltä virheiltä on vältytty. Viime viikonloppuna oli Lapuan Virkiän järjestämät kevätkansalliset, keski- ja pitkämatka ja aivan itsenikin yllätin kun pysyin niin hyvin kartalla. Vauhti tuntui hitaalta, mutta se olikin sivuseikka, kun kuitenkin tuloksissa nimi löytyi 1. ja 2. sijalta ja kotiin tuomisina oli kokonaiskilpailun voitto. Oli aika kiva kauden avaus, vaikka eipä parane pröyhistellä kun suunnistuksesta on kyse.

Omatoimirasteilla, tässä Kurikassa rinnerastilla.

Toukokuun tuomasta ilosta huolimatta on ollut myös väsymystä. Merkittävä asia on taas ollut yövuorot, joita on taas useampi edessä. Saan siis oikein hyvin nukutuksi yövuoroja ennen ja jälkeen, mutta ongelma on taas siinä, että en ehdi nukkua. Parasta yövuoron jälkeen on nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mun usein pitää erinäisistä syistä johtuen nousta ylös jo aikaisin iltapäivällä. Mulle ei riitä viiden tunnin unet ja jos näitä tulee useampi peräkanaa, oon ihan takussa ja olo on hirveä. Viime viikolla ehdin tehdä vain yhden normi juoksulenkin, vaikka toki viikonloppuna oli reippaammat rustistukset kun oli suunnistukisat. Tällä viikolla oon käynyt kahdesti juoksemassa ja kerran suunnistamassa. Yhtä lenkkiä lukuunottamatta jalat ovat tuntuneet kovin raskailta ja tyhjiltä. Viikon voimatreenikin on vielä tekemättä, kun tuntuu ettei vaan pysty puristamaan.

Toki raskas olo tuntuu vain juostessa, kellosta katsottuna vauhti ja sykkeet ovat kuitenkin ihan ok tasolla. Joten tämä saattaa olla vain psyykkistä, sillä tekemättömät lenkit vaivaa ja lähestyvä Karhunkierroksen ultramatka pelottaa. Kolmen viikon päästä tähän aikaa pitäisi mun olla 166 kilsan matkallani, hyvissä voimin hymy huulilla. On useampi asia mikä mietityttää ja on tullut hetkittäin tunne, että pystynkö sittenkään siihen. Viime hetken paniikki nostaa päätään. Eilen tuli sähköpostia, että toistaiseksi näyttää siltä että tapahtuma päästään juoksemaan, mikä on hieno asia. Nyt vaan pitää oma pää taas koota, sillä kaikki muu homma on tehty, jotenkuten.

Ilmajoen kunta muiti maljakolla viime vuoden SM-hopeasta.

~Eija~

Tänään

 Torstai 15.4.2021

Nukuin yöni jälleen kuin tukki. Unta näin kotiin unohtuneesta karttatelineestä ja se muistui heti mieleen kun pääni tyynyltä nostin. Muistankohan sen iltapäivällä...ehkä, ehkä en. En viitsinyt aamusta kolistella sitä kaapista kaivelemalla, joten  parasta on yrittää vaan muistaa.

Työmaata kohti pyörällä. Käsissä talvirukkaset, koska pakkasta oli -3 astetta. Työpaikan parkkikselle päästessä selkä oli märkä ja varpaita kipristeli. Parkissa oli yksi pyörä ennen mua mun Trekiä. Kello oli 06.35.

Työpaikan parkkiksella, jossa ei parkkipirkot pyöri.

Mulla oli kenttävuoro, eli tarkoittaa sitä että otin potilaita vastaan. Meillä on monen monta työpistettä ja roolia töissä ja vaihtelu pitää virkeänä ja motivaation hyvänä. Aina ei ole hyvä päivä, mutta tänään oli kaikin puolin mukava meininki. Ehti tehdä työnsä, pitää lakisääteiset tauot ja kuulla kollegoiden kuulumisia. Meillä on iso työyhteisö ja voi mennä pitkiä aikoja ettei joitain kollegoita näe ollenkaan.

Pientä päänvaivaa aiheutti kotoa naapurin soitto, kun nuorimmainen oli jäänyt ystävänsä kanssa lukkojen taakse ulos sisävaatteet päällä. Onneksi on ihanat naapurit ja vara-avain löytyi ja asia saatiin selvitettyä. Tytöt pääsivät kouluun.

Töissäpä töissä.

Töistä pääsin klo.14. Kotiin ehdittyä pesin Trek-pyöräni nopeasti, nakkasin Augment-pyöräni autoon, pakkasin illan varusteet ja söin. Viideltä oli treffit urheilukentällä Ninnin, Hannan ja Päivin kanssa. Mentiin tekemään vetotreeniä. Olikin aivan ihana aurinkoinen keli ja kenttä sula. Toissapäiväisestä voimatreenistä johtuen mulla on ihan järkyttävän kipeät rintalihakset, erityisesti vasen. Kättä ei saa nostettua sivulle ilman naaman vääntöjä. Tämä kireys tuntui ilkeältä vetoja juostessa, rauhallisemmassa vauhdissa maltillisemmin. Hyvä esimerkki, että kyllä sitä yläkroppaakin vaan tarvitaan juostessa.

Kentällä pitäisi käydä useammin, sen verran mukava alusta se on juosta.

Urheilukentältä jatkoin matkaa Ninnin kanssa Kauhavalle. Siellä oli entisellä kasarmialueella pyöräsuunnistusratoja kierrettäväksi. Mulla on Augment ollut talvilevolla, mutta tänään oli taas aika uskaltautua lukkopolkimille ja hiukan isomman pyörän vietäväksi. Augmentille on tehty kunnon keväthuolto ja kyllähän se rullasi taas niin ihanasti. Ja vaikka suunnistamisessa jokunen ohiajo tulikin, niin olihan se niin mukavaa. Kiersimme A- ja B-radat ristiin omaa vauhtia ja näin päästiin vertailemaan reitinvalintoja ja aikoja Ninnin kanssa.

Kauhavan entisen kasarmin alue on aika komea.

Kotiin ehdin vähän ennen ilta yhdeksää. Tavaroiden purkaminen, suihku ja ruokaa. Yhdellä silmällä tv:stä Super Nannyä, toisella silmällä muutamat sähköpostit läpi ja viestien lähettelyt ja kolmannella tyttären huomisiin enkun kokeisiin tärppisanojen ja -lauseiden kyselyä. Ajattelin vielä katsoa jonkun rästiohjelman koneelta, mutta kellon lähestyessä ilta yhtätoista, alkaa väsy tuntua. Huomenna onneksi vasta iltavuoroon töihin ja ennen sitä pääsen hierontaan.

Huhtikuun ilta-auringossa.

Oli odotetusti mukava, vaikka täysi päivä. Yllättäviä tai oikeastaan odotettuja uutisia tuli, kun Jukolan ja Venlojen viestit siirrettiin elokuulle. Harmittaa, koska elokuussa ei mulla ole lomaa ja saattaapi olla ettei sinne harrastelijat edes lähtölupaa saa. Päivään mahtui mukavia kohtaamisia työkavereiden ja ystävien kanssa ja juttuja heidän seurassa, oli naurua ja hyvää huumoria, mutta myös hiukan pettymystä ja harmitusta.

Hyvää yötä.

~Eija~

Kilometrejä ja voimaa

 Oi ihana huhtikuu! Ei meinaa ehtiä kirjoitella blogiin, kun kirmailen pitkin maita ja mantuja. Menossa on määräkuukausi juoksussa ja onhan sitä jo suunnistuskausikin tullut avattua ja lihaskuntoharjoittelussa on otettu uusi askel vahvempaan minään.

No mikä ihana siellä taivaalla killittää :)

Luntahan meillä Etelä-Pohjanmaalla on vielä paikka paikoin oikein runsaastikin. Jotkut jopa pitävät pitovoitein ja porkin vielä kiinni hiihdosta ja onhan nuo alkutalvesta rakennetut ensilumenladut vielä melko hyvässä kunnossa. Itseä ei ladut kiehdo enää ollenkaan. Toivoisin loppujenkin lumien sulavan metsistä, että pääsisin kuivemmin kengin sinne suunnistamaan ja poluille juoksemaan.

Huhtikuun lumipeitteitä.

Juoksukilometrejä oon sitten keräillyt sulilla teillä. Jonkin verran on ollut kireyksiä lonkankoukistajissa, mutta hallinnassa tilanteen oon saanut pidettyä kehonhuollolla. Toistaiseksi pisin lenkki on ollut 43 kilometriä ja vaikka kovasti haluaisin yltää yli 50 kilometrin lenkkiin, ei sellaiseen oikein kalenterista meinaa löytyä kohtaa. 50 kilsaan pitää varata ainakin 5 tuntia kaikkine valmistautumisineen. Kuitenkin kahden lenkin päiviä oon saanut jo muutaman ja tuntuu että jalat ottavat ne hyvin vastaan. Itse asiassa on ollut valtavan hyvä fiilis juosta, vaikka joka kerta ei askel ole ihan kevyt ollut tai keli aivan nappiin.

Hannan ja Ninnin kanssa kiihtyvällä kolmellakympillä.

Tänään on kroppa niin kipeä, sillä eilen olin tutustumassa mun voimatreeni ohjelmaan. Yhteistyössä hyvinvointi- ja valmennuskeskus T2M ja Laura Lehtilän kanssa rakennamme vahvempaa mua. Mun ehdoton heikkoushan on voimatreeni. Johan toki lihaskuntoharjoittelua tulee tehtyä, mutta se on ehkä niitä ensimmäisiä treenejä mitä tulee jätettyä väliin jos aika on kortilla. Laura suunnitteli mulle hermostoa herättelevän ja kisaan valmistavan kokonaisuuden ja Jennika ohjasin sen mulle. Tähtäimessähän on reilun kuukauden päästä 166 kilometrin polkulenkki Rukalla.

Ai kauheaa mikä liike!

No olihan setti, huhhuh! Hiki irtosi jo lämmittelyissä ja mua sai jarrutella että maltoin pitää määrätyt tauot liikkeiden välillä. Luonteelleni tyypillisesti menisin vaan täydellä höyryllä eteenpäin. On opittava vaikka kellosta katsomaan parin minuutin hengähdystauot.

Setti sisälsi tuttuja, mutta myös uusia juttuja, mikä oli todella virkistävää. Saan haastaa keskivartaloani ja lantiota ja näissä sainkin kehuja. Toisaalta mun pitää muistaa laittaa paino koko jalalle ja leuanvetotangolla mun narukäsille nauraa naapuritkin. Ihan kamalaa, kun tajusin, että mun pitää tehdä viimeinen liike leuanvetotangolla. Toistoja oli ihan törkeästi. Mutta voitte arvata että loppuun asti väänsin.

Osui ja upposi, jes!

Niin, tänään tuntuu käsivarsissa, rintalihaksissa, lavanseudulla ja yläselässä sekä -kyljissä. Vatsalihaksetkin saivat selvästi osumaa. Eilen heti treenin jälkeen oli niin elävä olo ja tänään edelleen niin tyytyväinen olo, että sain liikkeet osumaan oikeisiin paikkoihin. Tätä voimatreeniä on tarkoitus tehdä nyt kerran viikossa ja kierolla tavalla jo odottaa, että pääsee taas touhaamaan.

On ollu siis hieno huhtikuun alku ja jatko näyttää yhtä hyvältä. Ajatukset ovat täysin siinä, että toukokuun lopussa NUTS Karhunkierros järjestetään. Sitä kohti pusketaan fyysisesti ja pääkopankin treenit ovat käynnissä. Ei malttaisi odottaa...

~Eija~

Monot hyllylle ja lenkkarit jalkaan

Maaliskuussa talvi antoi edelleen parastaan. Lunta riitti, ladut olivat priimaa ja valon määrä lisääntyi päivä päivältä. Ai että mä rakastan kevättä ja paras osa siitä on vielä edessä.

Tuli hiihdeltyä aina kun mahdollista ja sain tälle talvelle ennätys hiihtokilometrit, kun viime viikon lauantai aamulla sain kasaan 1001 kilometriä. Tämä oli mun ensimmäinen (mutta tuskin viimeinen) talvi, kun sain tuhat täyteen. Ajattelin että sitten joskus eläkkeellä on aikaa. Kuitenkin hyvä lumitilanne ja pitkään kestänyt talvi, sekä se että lapset eivät ole enää niin pieniä, mahdollisti hiihtämisen. Maaliskuussa hiihdin 368km.

Nasta kokemukset

 Viime syksynä ostin uudet nastalliset talvijuoksukengät. Jo pitkään olin tiennyt, että ne tulee olemaan VJ Sportin, tutummin Sarvan Xero 5W. Olin kuullut niistä niin paljon hyvää ja mulla itsellä on saman valmistajan suunnistuskengät ja ne ovat olleet hyvät mun jalkaan. Iso plussa oli se, että VJ Sport on suomalainen yritys.

Mä oon juossut nyt monet talvet nastoilla, enkä ole kokenut että se olisi aiheuttanut ongelmia, päinvastoin oon pystynyt suht rennosti antaa mennä pelkäämättä kaatumista. Näin keväällä tiet alkavat olemaan jo sulat ja kuraiset eikä nastoja enää tarvitse, mutta lumiset polut ovat muuttuneet paikoin kovin jäisiksi. Poluille valitsen vielä alle  nastat, mutta tällä vauhdilla ehkä jo parin viikon päästä talvikengät saa pestä ja laittaa lepäämään.

Mun nastallisilta kengiltä vaadin kestävyyttä, sopivasti joustoa ja sen että nastat pysyy myös metsän puolella kengässä kiinni. Mun edelliset, Icebugin nastalenkkareiden plussaa oli kosteuden kestävä pinta ja hyvä istuvuus jalkaan. Nastat pitikin hyvin jäällä, mutta jo ensimmisenä talvena niitä irtosi useampi. Lopussa yli puolet oli lähtenyt irti ja sitten meni jo päällykangaskin rikki. Kaivellessa blogia yllätyin, kuinka monta talvea ötököillä juoksinkin.

Sarvoissa ovat pysyneet kaikki nastat kiinni ensimmäisen talven. Murtumia ei näy. Kangas on pysynyt ehjänä. Sarvat ovat ehdottomasti kevyemmät kuin icebugit, mutta kangas on ohuempi ja sukat kastuvat heti lumessa.

Sarvat vasemmalla ja vuonna 2016 ostetut Icebugit oikealla.

Tänä viikonloppuna juostaan kuitenkin sulalla asfaltilla. Ylistarossa on Komian Kirkon Omatoimihölkkä ja reitit merkattuna sunnuntai iltaan asti. Lisää infoa löytyy ykv-suunnistus nettisivuilta ja Facebookissta.

Sulat tiet Ylistarossa.

~Eija~

P.S. Postauksessa esitellyt kengät olet itse ostanut ja maksanut.

Hölkässä kuitenkin olen vahvasti mukana kilpailunjohtajan roolissa :)