Kisailuputkesta sairastumiseen

 Norjan reissulla tuli istuttua auton ratin takana useita kilometrejä, lähemmäs 3000, joten paluu kotiin ja mun normi arkeen oli oikein tervetullut. Kesälomaakin oli vielä viikko jäljellä ja itselleni tuttuun tapaan sain sen melko täyteen ohjelmoitua, Kuuteen päivään sain mahtumaan kotiin paluun, kolmen tunnin maastopyörä rogaining, viisi suunnistuskisaa ja nuorimman lapsen synttäjuhlintaa kahteen otteeseen.

Kesäillan rogaining.

Rogaining kisaan lähdin lähes heti kun pääsin kotiin. No sellaiset 50 minuuttia ehdin kotona olla, eli heitin reissu kamat sisälle taloon, vaihdoin vaatteet, kaivoin pyöräily varusteet esille, söin ja vaihdoin pikaiset kuulumiset perheenjäsenten kanssa. Ninni ja Hanna tulivat hakemaan mut, onneksi mun ei tarvinnut ajaa.

Kyseessä oli kesäillan rogaining Ikaalisissa. Uutena mahdollisuutena oli osallistua pyöräillen ja meidän seikkailujoukkue, Suo, Säntti ja Pää, tarttui tähän. Otettiin tämä loistavana treeninä kohti Lost In Kainuu seikkailua. Saatiin kartat ja reittisuunnittelu alkoi. Mun on hirveän vaikea arvioida kuinka kauan pyörällä rastien haku kestää ja tehtiinkin joitain eri reittivaihtoehtoja, erityisesti loppu päähän. Heti alkuun mulla tuli suunnistusvirhettä, kun jouduin niin hakemaan mittakaavan kanssa enkä ollut tarpeeksi tarkkana polkujen kanssa. Yritettiin kommunikoida enemmän, että jos joku epäilee että mennään väärästä kohdasta, sanoo sen heti ääneen. Silloin muutkin terästäytyy tarkistamaan. Homma lähti pyörimään. Joitain rastinhakuja epäilimme vähemmän järkeviksi, kun joutui jalkautumaan aika kauas metsään ja pyöräilykengät jaloissa se on todella epämiellyttävää. Helpohkolta näyttävä rastipiste 100 metrin päässä metsässä ei välttämättä olekaan helppo ja on ehdottoman tärkeää aina ottaa kartta mukaan kun lähtee metsän puolelle jalkaisin harppomaan.

Suo, Säntti ja Pää.

Kahden tunnin suunnistamisen jälkeen tehtiin ensimmäisiä muutoksia reittiin ja viimeisellä kymmenellä minuutilla laitettiin vielä yksi vaihde silmään ja haettiin yksi suunnittelematon rasti. Oltiin kolmen tunnin aikarajoissa maalissa ja pisteitä saatiin kerättyä 2759. Tämä oikeutti kolmanteen sijaan. Voittaja porukalle jäätiin tasan 300 pistettä. Vielä hiotummalla reittisuunnittelulla olisimme varmasti saaneet tuon eron kurottua pienemmäksi, mutta hienosti meni näinkin. Oli tosi hyvä treeni, keli oli hyvä ja seurasta nyt puhumattakaan.

Joka kisapäivä kaikki saivat palkinnon. Ekana päivänä saatiin tomaatteja.

Viikko jatkui tossusuunnistuksen parissa, kun keskiviikosta perjantaihin oli Merenkurkun Rastipäivät. Kolme iltakisaa, joista kaksi ensimmäistä oli Maalahden Åminnessa ja kolmas Vaasan Långskäretissä. Tuo Vaasan seudun maasto ei ole mun lempparia, mutta nämä rastipäivät muuten on kiva tapahtuma ja sinne sain mukaan molemmat tyttäreni. Yhtenä päivänä myös poika lähti kannustajaksi mukaan.

Keskiviikkona oli lämmin kisa päivä ja metsässä mulle tuli yksi kunnon pyörähdys. Helpolta näyttävä rastipiste kartalla, mutta paikan päällä oli niin tiheä kuusikko, että ei meinannut näkyä iso kivikään, joka oli rastipisteenä olevan pienemmän kiven vieressä. Piti ottaa vauhtia läheiseltä polulta ja sieltäkin tulin suunnalla hitaasti. Otin takkiini tuossa monen monta minuuttia, mutta silti irtosi voitto D40 sarjassa muutamalla sekunnilla.

Torstaina oli helteinen päivä. Taas yhtä rastia hiukan sivuun, mutta ei niin paha kuin edellis päivän virhe. Tuo ekan päivän kuusikko rasti oli meillä kakkos päivänäkin ja tällä kertaa tultiin sieltä suunnasta josta edellis päivänä otin vauhtia. Tulin hitaasti ja löysin rastin. Sarjan voitto.

Perjantaina olikin sitten viileämpää ja sateen uhka. jälleen yhtä rastia typerästi oikealta sivuun. Jännä, miten jo metsätieltä metsään mennessä tunsin, että en mene ihan suunnitellusti ja olin epävarma, mutta jatkoin matkaani silti. Jouduinkin sitten kunnolla pysähtymään ja paikallistamaan itseni . Onneksi siinä oli helppo kulkuista ja harvaa metsää, että erotin kunnolla metsäpolut, kuviorajaa ja lopulta rastin suolla. Sarjani voitto ja täten yhteistuloksissa myös voitto. Tytöilläkin oli hyvä viikko ja saatiin kaikki taas tärkeää oppia.

On se vaan niin ihanaa, kun molemmat tyttäret käy mun kanssa suunnistamassa.

Sitten olikin viikonloppuna lauantaina suunnistuksen aluemestaruus pitkämatka vesisateessa. Ihan jees meno. Yksi koukku, jota en vielä varsinaisesti virheeksi itselleni laske, kun hoksasin melko nopeasti että olin menossa liikaa vasemmalle. Aika yksin sai metsässä mennä, kun sarjamme lähti ihan loppu päässä. Voitto tuli, mutta osanottajiakin oli vain kolme.

Sunnuntaina viikon kruunasi suunnistuksen aluemestaruusviestit. Niin sanottuna koukkupolvena (ikäsarjalaisena) pääsin seuran nuorten naisten kanssa naisten pääsarjaan. Aloitusosuudella meitä oli neljä joukkuetta, Kurikka, kaksi seinäjokista ja mä, jotka mentiin lähes koko ajan toistemme näköetäisyydellä. Hajontarasteja taisi olla kolmessa kohdassa ja ne meni kaikilta sutjakkaasti ja taas oltiin porukassa. Pientä kaarrosta välillä ja hiukan erilaisia reitinvalintoja, mutta loppukiriin päästiin. Se on aina hauskaa. Mä tikkasin jaloilla tällä kertaa nopeampaa ja kärjessä vaihtoon. Tekipä hyvää otattaa niin metsässä kuin loppusuoralla. Täällä Kauhavan maastossa pari vuotta sitten keskimatkalla tein virhettä ihan huolella. Nyt paikattiin se pörrääminen.

AM-viestin aloitusosuuden loppukiri.

Tyttären kaverisynttärit ja sukulaissynttärit kakuteltiin samalla viikolla ja olo olikin viikon päätteeksi hiukan väsynyt. Kesälomakin loppui tähän. Onnekseni olin suunnitellut työvuorolistaani heti kärkeen useamman päivän vapaan, niin ehdin lepäilläkin.

Neitin kanssa lenkillä.

Vapaista huolimatta töiden aloitus loman jälkeen oli jotenkin uuvuttavaa. Lopulta syykin selvisi, kun tulin kipeäksi. Paheneva kurkkukipu oli monta päivää ja äänikin on ollut möreä neljättä päivää. Välillä pystyin vain kuiskaamaan. Olin jo varma, että oon saanut elämäni ensimmäisen angiinan, mutta nieluviljelyn tulos oli negatiivinen. Nyt on tauti jo toipumisvaiheessa, mutta otan vielä rauhallisesti, että ei tulisi mitään lisätauteja. Ensi viikolla olisi pyöräsuunnistuksen SM-kisat Alavudella ja sitä ennen tulevana viikonloppuna meidän seuran järjestämät pyöräsuunnistuskisat Ylistarossa. Onneksi omissa kisoissa mulla on vain pieni rooli järjestelyissä, niin pystyn ottamaan melko hyvin levon kannalta.

Ystäviä ja koirakavereita.

Oma kesäloma meni hurjan nopeasti. Paljon tuli tehtyä ja maailmaa nähtyä, mutta kesä voisi vielä jatkua. Ja onhan tässä toki melkein koko elokuu vielä edessä, mutta lapsilla alkaa koulu jo ensi viikolla ja pakko on jo nyt silmäillä syksyn kalenteria. Sairastelun jälkimainingeissa tuntuu olo väsyneeltä ja vaikka tiedän ettei peruskunto mihinkään ole kadonnut, on sellainen terävin taisteluhenki poissa. Olisi hyviä treenejä ja kisoja tulossa, mutta pelkään etten saa itsestäni nyt parasta irti. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, että jos elokuu menee itseään keräillessä, niin toivottavasti syyskuussa ollaan taas iskussa.

~Eija~

Suunnistusviikko päätökseen

Fin5-suunnistusviikko 2018 jää mun muistoihin kuuman helteisenä, tuskallisen hikisenä ja haastavan jännittävänä. Ehdottomasti haastavinta oli tuo kuumuus ja toiseksi haastavana pidän maastoa. Lapuan Virpimäessä riittää tiheikköjä, soita ja risukkoja. Tarkkana piti yrittää olla koko ajan, enkä virheetöntä suoritusta saanut minään päivänä. Mieluisin päivä oli ehdottomasti kaupunkisprinttikisa Seinäjoen keskustassa, vaikka sössin sieläkin. Mutta palataanpas muutamalla sanalla kolmen viimeisen päivän kisoihin...

Plus 33 astetta (ja bensakin melkein loppu!).

Tiistain välipäivä oli just passeli, sillä sain nukuttua, ehdin tapaamaan ystäviäni ja harrastaa kevyttä liikuntaa. Kuuma oli, sellaiset plus 30, mutta voi pyhä jyske miltä mittari näytti keskiviikkona iltapäivällä kun ajelin tyttäreni kanssa Lapualle! Plus 33 astetta! Parkkipaikalle päästyä teki mieli jäädä istumaan viileään autoon, kuin avata ovea ja saada kuuma hönkäys vasten kasvoja. Juotiin tyttären kanssa kilpaa ja kastelin tyttäreni pään ja kasvot ennen kuin päästin metsään lähtemään. Tytär ehti tulla maaliin ennen kuin mun vuoro oli lähteä omalle lenkilleni.

Lähdössä olo oli raskas ja tuskainen. Päätin lähteä ihan rauhassa, ilman hötkyilyjä. Ekaa rastia nätisti kohti, mutta ihan lähellä taas aloin epäröidä. Pieni koukku tuli. Neloselle mentäessä menin liikaa oikealle, mutta onneksi pääsin suht ok:sti takaisin kartalle. Päivän suurin virhe tulikin sitten kutos rastille mentäessä. Luulin olevani ihan kartalla, mutta meninkin jo aikaisemmin polulta metsään ja ajauduin aivan liikaa oikealle. Metsässä pyöri muutama muukin samaa rastia etsien ja kun he yhtäkkiä tekivät täys käännöksen, lähdin seuraamaan tilannetta, koska en ollut yhtään varma missä olimme. Kotona reittiä piirtäessä vasta tajusin missä olin käynyt kääntymässä. Ärsytti koko pyörähdys, mutta ei kun eteenpäin vaan. Seuraavat rastien välit menivätkin avonaisemmalla mäellä ja suunnassa oli helpompi taas pysyä. Ja loppusuoralla taas reipas vauhti päälle ja sarjan pohja-aika viimeiseltä rastilta maaliin omiin nimiin 😊 Keskinkertaisella suorituksella sarjani kolmas.

Fin5 3.päivän kartta.

Kotona meni tovi itseään jäähdytellessä. Piti käydä uimassa, juoda ja puhallella varjossa. Onneksi pieni tuuli osui meidän terassille, jossa silmät kiinni yritin tasoittaa humisevaa oloa. Aivan liian kuuma on!

Tyttären ja mun kisapaidat huilaa helteessä.

Eilen torstaina olikin tosiaan sitten aivan erilainen suunnistuspäivä kun rastit ripoteltiin Seinäjoen kaupungille talojen, puutarhojen ja katujen kulmille. Sprintissä juostaan lujaa ja reitinvalinnat pitää tehdä nopeasti. Yhdelläkin sekunnilla voi olla iso merkitys. Mä tykkään sprinteistä, vaikka se onkin niin tosi haavoittuvainen ja koko ajan menee kuin veitsen terällä. Hylättyjä suorituksia tulee normaalia metsäsuunnistusta herkemmin, sillä yksikin kielletyn alueen ylittäminen johtaa siihen. Itse lähdin tekemään hyväksyttyä suoritusta ja juoksemaan niin lujaa kuin kykenen. 

Fin5 4.pv, sprinttikarttaa.

Kuuma oli taas mutta auton mittari näytti "vain" plus 27 astetta! Se oikeasti tuntui viileämmältä kuin edellispäivänä, mutta ei tokikaan kylmältä. Juoda piti taas kunnolla ja sen kummempia lämmittelyjä ei tarvinnut tehdä, mitä nyt vähän jalkoja venytteli omaa lähtöä odotellessa. Ykköselle oli heti pitkähkö väli ja lähdin sen rauhassa menemään samalla karttaan tutustuen. Kakkoselta lähtiessä kartta pyörähti hiukan väärin ja olin juosta hiekkapolun sijaan tielle. Kahden sekunnin pysähdys ja suunnan vaihto. Kolmos rastia lähestyessä lähdin kiertämään rakennuksen sisäpihan kautta, vaikka päätöksen tehtyäni huomasin että toista kautta olisi ollut lyhyempi, mutta menossa jo olin. Tämä rastinväli ratkaisi mun sijoituksen, sillä tällä välillä hävisin voittajalle yli 50 sekuntia, sillä kakkos rastilta olisi pitänyt lähteä tiukemmin kohti polkua, mutta mä en sitä kohtaa huomannut. Kaikki muut rastinvälit, yhtä kahden askeleen suunnan vaihtoa lukuunottamatta, menivät mielestäni hyvin ja nautin kun sain luukuttaa kunnolla menemään. Tulin sarjassani neljänneksi, 58 sekuntia voittajalle jääneenä. Tavoite oli etten häviäisi voittajalle yli minuuttia, joten siinä kyllä onnistuin. Jäi vaan nyt harmittamaan tuo yksi huono rastin väli, mutta juuri tätä sprinttisuunnistus on.

Tyttären viimeinen rasti. Oli muuten sarjansa 4.

Maalissa, suht tyytyväisenä.

Kuuman sprinttikisan jälkeen tyttären kanssa suunnattiin rannalle ystävien kanssa suppailemaan 😊. Mulle tämä oli ensimmäinen kerta ja oli mukavaa. Tytär 8 vee istui laudan nokassa jakaen hyviä ohjeita mihin suuntaan mennään. Kun lopulta uskalsin laudalle nousta seisomaan, mun polvet täräji niin että koko lauta tärisi. Mutta kyllä ne siitä rauhoittui kun vaan rauhassa mentiin. Tytärkin sai kokeilla ja hienostihan se sujui. Joskus pitää mennä uudestaan.

Suppailemassa.

Mutta takaisin suunnistusviikolle ja sen päätöspäivään, joka kisattiin taas Lapualla metsämaastossa. Kilpasarjojen viimeisen päivän lähtöajat määräytyy sen mukaan kuinka edelliset kisat ovat menneet. Kaikkien neljän kisapäivien suoritukset on pisteytetty ja kolmen parhaan päivän suoritus lasketaan ja jollain kaavalla ne pisteet muutetaan ajaksi. Tarkemmin en ole ottanut selvää miten tämä laskutoimitus oikeasti menee. No tämän mukaan mä olin sarjassani neljäntenä ja lähimmät selät olivat 59 sekunnin ja noin 3 minuutin päässä. Ei periaatteessa kaukana, mutta sössiö ei saisi.

Mä pääsin lähtemään metsään puoli kymmeneltä aamulla ja keli oli vielä oikein passeli, jotain plus 23 astetta ja pilvistä. Tuntui niin paljon paremmalta, kun ei ollut jo ennen lähtöä ihan tuskissaan kuumuudesta. Päätös päivän matkana oli pitkä kisa, meidän sarjalla 7 kilometriä. Heti ekalle rastille pitkä väli ja mä lähdin tekemään pitkää kiertoa teitä hyväksikäyttäen. Löysinkin rastille hyvin ja toisellekin napsahti hyvin kohdilleen - hyvä alku siis. Kolmosta lähestyessä, hyvin avonaisessa rinteessä, näin edellä lähteneen selän. Yhdess sitten hiukan haettiin rastia ja loppu matka mentiinkin melko rinta rinnan, hiukan eri reitinvalintojen tehden, mutta kohta taas toinen oli näköetäisyydellä. Kilpakumppanin näkeminen on mun mielestä stressaavaa ja en täysin pysty keskittymään vain omaan tekemiseen. Nytkin kun tiesi, että maaliin pitää ehtiä ennen toista. Ysi rastia jouduin hiukan hakemaan tiheikössä ja luulin toisen nyt päässeen karkaamaan, mutta kohti 10. rastia mentäessä näinkin hänet yhtäkkiä takana vasemmalla puolellani. Sitten tulikin kiire ja pistin viimeisen vaihteen päälle, sillä ohi en enää päästäisi. Takana pysyi ja maaliin tullessa luulin tulleeni kolmanneksi, mutta lopulta olinkin toinen 😅 Toisena metsään lähteneen oon ohittanut jossain kohdassa, vaikka en häntä olekaan nähnyt.

Fin5, 5.päivän kisakartta.

Kuuden päivän sisään 5 suunnistuskisaa helteessä. Tavoite oli keskittyä suunnistamaan, sijoituksista viis. Lopulta kisapäivien edetessä huomasin tavoittelevani sittenkin myös hyvää sijoitusta. Olen tyytyväinen ja helpottunut. Oon myös niin onnellinen tyttäreni ilosta ja onnistumisista, uskon että suunnistuskipinä on roihahtanut hänelläkin 😊

Pari päivää hiukan lepäillään ja seuraava ilmoittautuminen ens viikolle on jo sisällä 😉

~Eija~

Helle startteja

Huh huijaa millaiset kelit koko Suomeen levisi! Aurinko paistaa, keskipäivän UV-säteet porautuvat ihoon, hikeä pukkaa vaikka seisoo varjossa tekemättä mitään ja lomakansa nauttii. Mä olen nauttinut kun olen päässyt välillä tehokkaasti ilmastoidulle työpaikalleni, jossa ennemmin tulee vilu kuin hiki. Ilman näitä monen tunnin työrupeamia olisin varmaan jo todella kypsä tähän helteeseen. Hiukan hirvittää miten selviän tulevat vapaapäivät. Mut ehkä löytää meidän maakellarista tai kaupan maitohyllyjen välistä. 

Joo joo, "ei lämpö luita riko" tai "ei koskaan kohden" -lausahdukset tiedän, mutta mulle lähemmäs 30 asteen helteet (ja yli 20 asteen paikkaset) monta päivää kestäen on vaan liikaa. Pidän lämpöisestä ja tykkään sopivasta pakkasesta asiaan kuuluvaan vuodenaikaan, mutta ei kiitos ääripäitä. Ja tiedän etten ole ainut. Haasteelliseksi ääri lämpötilat tekee niihin sopeutuminen, eli pakkasilla pukeutuminen ja helteillä riittävän nesteen juominen ja auringolta suojautuminen. Helteessä hikoillessa nesteen saamisen tarve moninkertaistuu eikä pelkkä vesi riitä, vaan pitää saada hikoilun kautta menetetyn suolan tilalle suoloja. Se on hyvä merkki kun joutuu hyppäämään vessassa, eikä varsinaista janon tunnetta ehdi tulla. 

Juoksulenkille.

Helteet asettavat myös haastetta treeneihin. Keskipäivän lenkki porottavassa auringossa ei houkuttele, joten mieluiten startti mahdollisimman aikaisin aamusta tai myöhään illasta. Ja alle kunnolla juomista ja mukaan myös juotavaa. Kävinkin Ninnin kanssa pitkästä aikaa sunnuntai aamulla juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä 20 kilsan pitkis, mutta liikaa nousevat sykkeet ja jo klo.9 porottava aurinko sai meidät typistämään lenkin kymppiin. Ja se oli järkevä päätös, sillä mulla oli iltapäivälle vielä luvassa startti Fin5-suunnistusviikolla Lapualla. Ehdin hyvin viilennellä kroppaani, syödä ja juoda ennen kuin koko perheemme lähti helteiselle lapualaiselle pellolle. Tämän vuoden Fin5-viikko on meille todella etulikiinen, sillä kotoa on noin 20 minuutin ajomatka kisakeskukseen. Ja kun auton takapenkki on täynnä lapsia, pääsee kisakeskusta lähimpään parkkiin. Helteellä kun ei halua ottaa yhtään ylimääräistä askelta, erityisesti kun voimat pitää yrittää satsata metsään.

Suunnistamaan.

Fin5-suunnistusviikko on koko perheen tapahtuma, jossa löytyy sarjoja ja ratoja kaikkien makuun. Voi valita kilpasarjan tai lyhennetyn radan ja sitten on vielä kuntosarjoja pitkistä matkoista perhesarjoihin. Eliitti sarjoissa kisaavat nimensä mukaan maailman parhaita ja heille on ihan merkittävät stipendirahat palkintoina. Osanottajia on useasta eristä maasta.

Nimensä veroisesti viikkoon kuuluu 5 eri kisaa. Niistä neljä suunnistetaan perinteisesti metsässä ja yksi on sprinttikisa kaupunkimiljöössä. Viimeisenä päivänä kilpasarjoissa lähdetään takaa-ajolähtönä ja maaliin tulo järjestys määrää koko suunnistusviikon sijoituksen. Pari kertaa aikaisemmin olen vastaavanlaisessa kisassa ollut ja se on kyllä jännittävä asetelma.

Meidän perheestä kisaviikkoa lähti selättämään metsään minä ja loppu vuodesta 9 vuotta täyttävä tyttäreni. Muu perhe kantaa juomapulloja ja kannustaa 😊 Ilmoittautumiset tehtiin jo viime vuoden puolella edullisemmin, vaikka tiesin että pieni haaste kisaviikolla tulee olemaan, nimittäin se etten ole lomalla, helteitä kun en tuolloin osannut edes pelätä. Kisastartit on viimeistä päivää lukuunottamatta keskellä päivää, joten aamu- ja iltavuorot oli poissuljettu. Jäljelle jäivät yövuorot... 

Naama punaisena, hiestä nokkuen sunnuntain kisassa maalissa.

Ensimmäinen kisapäivä oli sunnuntaina. Auton lämpömittari näytti plus 28, ulkona ei tuullut nimeksikään ja taivas oli pilvetön. Aamu lenkin jälkeen söin ja join kunnolla ja ehdin nukkua pikku päikkäritkin ennen iltapäivän keskimatkan lähtöjä. Naisten 35 kilpasarjassa matka linnuntietä oli 3,2 kilometriä. Ja taas muistutan, että nuo kilometrit kuulostavat lyhyiltä mutta on ihan erilaista metsässä kuin perus juoksulenkillä tiellä. Ja todellisuudessa matkaa kertyy välillä paljonkin enemmän, miten paljon nyt sitten tulee kierreltyä. Heti lähdössä huomasi maaston peitteisyyden, kun eteen tuli tiheikkö (näkyy kartassa vihreänä). Enkä aivan suoraan ensimmäiselle rastille päässytkään eikä seuraavatkaan ihan helpoimmasta päästä olleet. Kartta ja maasto toki olivat luettavissa, mutta niitä olikin sitten luettava koko ajan, että tiesi missä mennään. Suot (kartassa sinistä) olivat raskaita juosta, puhumattakaan minkä rasitteen tuo helle asetti. Rasteille neljä ja viisi tuli ihan ihmeelliset epäröinnit melko lähellä rasteja. Lyhyet rastivälit lopussa olivat mukavaa menoa. Itselle olin asettanut tavoitteeksi koko kisaviikolle keskittyä suunnistamiseen ja sunnuntain kisassa onnistuin tässä kohtalaisesti. Autoin muutamaa lasta paikallistamaan heidän kartasta missä olemme, niin kiire mulla ei ollut etten olisi ehtinyt. Hitaasta menostani huolimatta yllätyin kun sijoituin sarjassni neljänneksi, muutaman sekunnin kolmannelle mutta 10 minuuttia voittajalle jääneenä.

Maaliin ja kotiin päästyä hurjasti juotavaa ja sopivasti ruokaa, pienet unet ja yövuoroon jäähdyttelemään. Suunnistusviikko oli avattu.

1.pv:n kartta.

Ei ole herkkua kiireisen yövuoron jälkeen nukkua reilu kaksi tuntia ja herätä sitten helteiseen, seisovaan keliin, mutta niin vain nousin. Aamupalaa suuhun muun perheen syödessä hernekeittoa lounaaksi. Pikavauhtia pakkasimme juomapullot reppuun ja taas koko perhe kohti Lapuaa. Mittari näytti plus 29 ja keli tuntui sunnuntaita kuumemmalta. Kiitän automme toimivaa ilmastointia! Aika vauhdilla lähdin lähtöpaikalle ja ehdin sinne aika täpärästi ennen lähtöaikaani. Vaikka kävelin koko reilun puolitoista kilometriä, olin ihan hiestä märkä. Olo tuntui raskaalta ja päätä jomotti. Ajatus edessä olevasta pitkän matkan kisasta, 6,3 kilometriä tuntui ihan hullulta. Lähdin liikkeelle ihan rauhassa, tarkasti suunnistaen. Silti onnistuin menemään ykkös rastin ohi ihan vierestä. Olin koko ajan kyllä kartalla, mutta pensaaseen "piilotettu" rasti ei vain heti osunut silmiini. Otti päähän (jälkikäteen väliaikojen perusteella pummasin tässä jopa 3 minuuttia)! Päätin nyt keskittyä. 

Hiki nokkui ja kasteli koko naaman, kirveli silmiä. Pysyin kartalla ja rastit löytyivät, vaikka juoksuvauhti oli hidasta. Vitos rastin jälkeen bongasin heti tien, jota pitkin voisin suunnata kohti kutosta, kunhan ensin rämmin hitaan suon yli. Pää sai hetken huilata kun askelsin tietä pitkin. Loput 10 rastia löytyi mun mittapuulla hyvin. 10-13 rastit olivat ihanassa avokalliomaastossa ja siinä jalkoja tarvitsi nostaa hiukan vähemmän tiheikkö ja suo pätkiin verrattuna. Ihan lopussa taas lyhyet rastivälit sujui ja loppusuoralla täysiä maalileimaukseen ja kirjasin itselleni sarjani nopeimman väliajan, kuten sunnuntainakin 😉 

Maaliin tullessa olo oli ihan sippi. Kulautin järjestäjien tarjoamaa vettä monta kupillista suuhun ja päälleni. Omalla repulla sitten vielä urheilujuomaa. Suunnistus oli melko hyvä, vaikka ekan rastin virhe harmitti vietävästi ja vauhti muutenkin hidasta. Yllätyin kuitenkin tänäänkin, kun olin sarjani toinen ja tällä kertaa jäin vain 8 minuuttia voittajalle (matka kuitenkin oli tuplat eilisestä). Tytärkin tuli hienosti maaliin, hymyssä suin ja sitten pääsimme taas kotiin. Jäähdytin itseni pulahtamalla lampeen ja sitten muutamaksi tunniksi maate ennen seuraavaa yövuoroa.

2.pv:n kartta.

Tänään tiistaina on välipäivä. Sain nukkua keskeytyksettä yövuoron jälkeen ja jotenkin yritän selviytyä helteestä, joka ennusteiden mukaan on maanantaita vielä kovempi. Keskiviikkona suunnistusviikko jatkuu keskimatkoilla samassa kisakeskuksessa.

Kaikille jaksamista helteiden kanssa, nauttikaa ken voi ja muistakaa juoda nesteitä kunnolla!

~Eija~