Vuosi 2025

 Kiitos vuosi 2025.

Se oli antoisa, mutta myös opettavainen, omia rajoja koetteleva vuosi. Tänä vuonna, kuten niin monena edellisenäkin vuonna, oon päässyt kokeilemaan jotain itselle uutta. Se pitää innostusta ja motivaatiota yllä. Ja tällä tiellä jatketaan vielä eteenpäin. Urheileminen ja siinä itsensä haastaminen pitää oman arjen tasapainossa, vaikka tänä vuonna on pitänyt osata myös rauhoittaa.

Sisu6h Joensuu. kuva; Ninni.

Vuosi lähti upeasti liikkeelle elämäni ensimmäisellä sisärataultralla Sisu6h tapahtumassa Joensuussa. Jännitti etukäteen ja kun olin ensikertalainen, oli käytännöt vieraat ja juoksun vauhdinjakokin hakusessa. Meni kuitenkin aivan mielettömän hyvin ilman isoja ongelmia ja 45 vuotiaiden 6 tunnin ratajuoksun Suomen ennätys on edelleen mun nimissä. Polkujuoksuun verrattuna ratajuoksu on helpohkoa ilman juurakoita ja ylämäkiä, vesisadetta ja tuulta, mutta alustana rata on jäätävä jaloille. Palautuminen ottikin oman aikansa.

Hiihtolomalla Rukalla.

Sisu6h:n lihaskivut kuitenkin helpotti ja pääsin pian taas treenin makuun. Ronkaisen Tomi teki mulle treeniohjelmaa etänä ja mä säntillisenä ihmisenä sitä noudatin. Jokunen lenkki olisi jäänyt tekemättä ja erityisesti kova vk-treeni vetämättä, jos olisi ollut omasta ohjelmoinnista kyse. Nautin kaikista eniten pitkistä pk lenkeistä, joista pisimmät oli 50km talven aikana.

Voihan varpaat.

Juoksin niin poluilla kuin teillä, mutta sisäratajuoksu jäi Sisu6h:n kisan jälkeen. Huono luminen talvi ei oikein mahdollistanut hiihtoa, eikä usein jäätiköiksi muuttuneet ns ensilumenladut innostaneet, joten hiihtokilometrit jäi ennätys vähäisiksi. Tämä 2025-26 alku talvikin näyttää paljon samalta, enkä ole vielä käynyt kertaakaan hiihtämässä. Hiihto kuitenkin olisi hyvä laji juoksun rinnalle, joten pitää ehkä vain tempaista itsensä ladulle.

Kevättalvella poluilla pienessä ylämäessä oikea jalka lipsahti taakse ja varpaat vääntyi yliojennukseen. Iso-, etu- ja keskivarvas tummuivat ja kipeytyivät, todennäköisesti etuvarpaassa oli murtuma, mutta en kokenut tarpeelliseksi sen kuvauttamista, koska osasin sen itse hoitaa, eli teippauksella ja kovapohjaisella kengällä. Polkujuoksukengät oli oikein hyvät jalkaan, tukivat hyvin, joten treenailun jatkui vaikkakin pari viikkoa polkuja vältellen.

Kevättä kohti!

Kyllä mä niin nautin kun aurinko alkaa paistaa enemmän ja enemmän ja mennään kohti kevättä. Se on ihan parasta aikaa. Kaikki sujui oikein hyvin, välillä väsytti, mutta treenissä pysyttiin kiinni. Komian kirkon hölkkä järjestettiin Päivin ja muun YK-V:n suunnistusjaoston ja kökkäläisten kanssa huhtikuun alussa. Hirveästi hommaa ja se välillä stressaa, keliä joutuu murehtimaan ja sitä, että tuleeko porukkaa. Kaikki meni todella hyvin tänä vuonna. Ensi vuonna hölkkä järjestetään jälleen.

Komian kirkon hölkän kilpailunjohtajan hommiin kuuluu mm hiekoitussoran siistimistä :)

Koska treenit olivat sujuneet niin hyvin, innosti kokeilla miten sileän puolimaraton kulkee. Haaveeksi ja tavoitteeksi asetin alittaa puoltoista tuntia. Puolimaratonin testitreenit ennen H-hetkeä ei onnistunut ja olin harmissani. Oli tunne, etten millään tule pystymään tavoitevauhtiin.

Kuitenkin Kyrönjokimaratonilla onnistuin täydellisesti 😊

On vain yritettävä, niin voi onnistua. Kyrönjokimaratonilla. kuva; Sari

Toukokuussa alkoi pyöräsuunnistuskisakausi. Olin ehtinyt vain kerran käydä pyörän ja kartan kanssa yhdessä metsässä, mutta vanhasta muistista mentiin ja onnistumisia tuli. Pysu SM-kisat Ylöjärvellä toi hopeaa ja kultaa D45 sarjassa. Koin nämä tärkeimmiksi pysu kisoiksi tälle vuodelle, koska en odottanut olevani loppu kauden kisoissa niin iskukykyinen. 

Suunnistuskausi pyörii lähes koko vuoden, ainakin nyt kun on niin vähän lunta ollut. Metsään pääsee ja naapuriseurat järjestää talvirasteja kortteliympäristössä. Tänä vuonna mulle tuli 40 vuotta täyteen suunnistamista kisoissa. Ensimmäisen kerran oon ollut suunnistuskisoissa yksin metsässä viisi vuotiaana, samana vuonna kun täytin 6 vuotta. Sopivasti toukokuulle sattui SM-keskimatka, joka sai toimia mun 40 vuotisen suunnistusurani juhlakisana. Oli hieno reissu ja onnistunut kisa, jonka kruunasi D45 sarjan 10. sija. 

SM-keskimatkalta 10.sija.

Seuramme järjesti AM-keskimatkan kisan ja mä hääräsin lähtövastaavana.

Suunnistus on kyllä mun ehdottomasti rakkain laji. Ja se isosti tänäkin vuonna mun elämään. Kaikkiin mahdollisiin kisoihin osallistuin ja tänä vuonna juoksin Venlojen ja Jukolan viestissä yhteensä neljä osuutta. Se oli loistava treeni heinäkuun Nuts300 reissulle.

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Venloissa ja Jukolla kolme osuutta YK-V:n joukkueissa ja yksi ihan tuntemattomien joukkueessa.

Tänä vuonna mun kesäloma oli heinäkuussa ja mehän perheenä yhtä jäsentä lukuun ottamatta (jäi kotiin, koska oli töissä) ampaistiin Vuokattiin Kainuun rastiviikolle. Mä osallistuin sekä tossu- että pyöräsuunnistuskisoihin.

Pyöräsuunnistuksessa sujui hyvin, kunnes viimeisenä päivänä rankassa vesisateessa palelin, vähän pummailin ja jätin viimeisen rastin kunnolla leimaamatta ja sain lopulta hylsyn ja menetin D45 sarjan kokonaiskisan voiton. Tämä kisa ihan Vuokatin urheiluopiston lähiympäristössä pururadalla ja poluilla oli ehkä elämäni hirvein pyöräsuunnistuskokemus.

Tossusuunnistuksen puolella ei mennyt niin hyvin, tuli paljon virheitä vaikeassa maastossa. Kuitenkin paransin koko ajan viikon edetessä. Mä olin niitä harvinaisia, jotka pääsi rastiviikon viimeisenä päivänä maastoon ennen kuin kisa keskeytettiin kovan myrskyn vuoksi. Satuin siis olemaan ensimmäisten lähtijöiden joukossa ja pari minuuttia mun takaa homma laitettiin kesken. Olihan se keli, mutta suunnistus sujui ja tuli ehkä viikon paras suoritus. Yhtään en pelännyt puiden kaatuvan tai muuta sattuvan.

Sitten koittikin odotettu Tritrailroadtrip 😁

Ninnin pakettiauto pakattiin täyteen tavaraa ja ensin suunnattiin Jorosille. Finntriathlon huoltajan silmin oli hieno kokemus. Se on niin erilaista mutta kuitenkin samanlaista kuin muissakin urheilutapahtumissa joissa oon ollut. Ninni veti mielettömän hyvin!

Hymyilyttää vielä ennen lähtöä.

Joroisilta reissumme jatkui kohti pohjoista ja mun Nuts300 reissu alkoi.

NUTS300 oli upea, ikimuistoinen, raju ja yllätyksellinen reissu. Se antoi paljon ajateltavaa, repi ihon kanalihalle, teki haavoja ja antoi valtavasti voimaa. Koin isosti aitoa välittämistä, josta olen ikuisesti kiitollinen. Olen äärettömän onnellinen että lähdin tuolle reissulle.

Nuts300. kuva; Rami Valonen

Mun, Ninnin ja Hannan Tritrailroadtripin mitalit.

Nuts300:lta toipuminen otti odotetusti aikansa. Kamala helle ei auttanut asiaa ja olin todella tuskissani, kun kropan termostaatti oli ihan vinksallaan. Olin allapäin, itkuinen ja voimaton. Ja mun oli koko ajan niin kuuma. Pelkäsin jo nousenko siitä kuopasta ollenkaan, mutta nousin ja kaikki lähti taas rullaamaan. Oikeasti kyseessä oli vain muutama päivä.

Korkeimmalla korokkeella Ninnin kanssa.

Reipas viikko Nuts300 maaliin tulon jälkeen Ninni ja mä voitettiin D80 (yhteisikä vähintään) pyöräsuunnistuksen SM-viesti kultaa! Tästä on haaveiltu ja lähellä on ollut useasti ja nyt kun sitä vähiten odotettiin, onnistuimme! Tämä oli todella iso asia meille!

Viikko myöhemmin Seinäjoella oli SM-yhteislähtö ja yllätin kaikki voittamalla D45 sarjani. Oletus, etten loppu kesän SM kisoissa olisi enää iskussa, ei pitänyt paikkaansa. Olin tosi tyytyväinen. Pyöräsuunnistuskausi Kainuun rastiviikon viimeistä osakilpailua lukuun ottamatta oli todella onnistunut. 

Pikku hiljaa myös juoksuun takaisin. 11 päivää Nuts300 maalin tulon jälkeen.

SM-yhteislähtökisassa D45 sarjan voitto. kuva; iskä

SM-parisprintti Kurikka.

Elokuussa oli naapuri kunnassa suunnistuksen SM-parisprintit ja mä sain parikseni seurastamme Eeron ikäsarjaan. Tavoite oli vain tehdä parhaamme ja katsoa mihin asti se riittää, kymppi sakkiin nyt ainakin. Lopulta olimme 5., mikä oli mielettömän hyvä suoritus. Suunniteltiin jo osallistuvamme ensi vuonnakin, joten toivottavasti aikataulut saadaan onnistumaan.

Mtb rogaining jälkeen varusteet tarvitsi kunnon pesun.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Ninnin kanssa MTB SM-rogaining 8 tunnin kisaan. Se ei mennyt ihan nappiin, mutta kuitenkin aikarajoissa ehdittiin maaliin ja sarjan ainoina osallistujina voitto kotiin. 

Elo- ja syyskuussa menin ilman mitään ohjelmaa. Tein mitä tein, osallistuin kisoihin mitä kohdalle sattui. Suunnitelmat jatkoon oli auki ja se teki olon haahuilevaksi. Halusin taas jotain, mutta en tiennyt mihin suuntaan. Olin niin ärsyyntynyt poluilla tonkimisesta, että halusin helpompaa. Lopulta päätin, että kokeilen lisää ratajuoksua. Syksyllä nimi uudelleen tammikuun Sisu6h ja helmikuun SM 24h lähtölistaan. Tomilta jälleen harjoitusohjelmaa ja niin alkoi ratajuoksu. Tykkäsin sen helppoudesta ja useampi äänikirja tuli kuunneltua ratoja kiertäessä. Useimmiten sain olla ihan yksin, aivan kuten poluillakin taivaltaa yksin.

Rataa ympäri, sininen alusta on Seinäjoen keskuskentällä.

Syyskuussa oli suunnistuksen SM-sprintti Tampereella. Karsinta meni ihan ok, mutta finaalissa kaksi isoa virhettä ja se oli siinä. Juoksuvauhti oli ehkä parasta mitä mulla on ikinä ollut, mutta se oli sitten liikaa ja kartan luku kärsi. Todella pettyneenä palasin kotiin.

SM-sprinteissä Tampereella

Välillä lenkillä maisemiakin.

Vielä sain itseni poluille kisaamaan kerran tälle vuotta, kun osallistuin perinteiselle Komia Ilkanpolulle, 43km. Oon osallistunut joka vuosi tapahtumaan, joten väliin ei voi jättää. Innostavana yksityiskohtana, että joka kerta oon osallistunut sille pisimmälle matkalle, joka on hiukan muuttunut vuosien aikana ja joka kerta oon ollut kolmen joukossa. Tänä vuonna oman juoksun pilasi kovat pohkeiden krampit. Oli kamalaa, mutta maaliin pääsin.

Komia Ilkanpolulla Merja, mä ja Johanna.

Tänä vuonna oon ohjannut kylällämme Sporttiporukkaa, jonka kanssa tehdään vaihtelevaa lihaskuntotreeniä. Mahtavaa porukkaa on ollut mukana, osa monen monta vuotta. 

Urheilun lisäksi elokuussa aloitin täydennyskoulutuksen liittyen sairaanhoitajan työhöni. Kyseessä on Sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmääräämiskoulutus. On paljon farmakologiaa, kliinistä tutkimista ja tehtäviä kaikista näistä. Vuoden koulutus työn ohessa. On ollut mielenkiintoista, innostavaa ja on oppinut paljon uutta. Kuitenkin on paljon sisäistettävää ja vapaa-aikaa kuluu tähän paljon. Ensi vuoden aikana tämä pitäisi saattaa loppuun välitentteineen ja valtakunnallisine lopputentteineen.

Opiskelua

Juuri nyt on hiukan kinkkinen tilanne, koska mun vasen jalka ei ole kunnossa. Marraskuussa alkoi tuntua kireyttä vasemman jalan takareidessä eikä se lähtenyt helpottamaan juoksemalla tai satunnaisesti venyttelemällä. Vk treenit alkoi tuntua tosi pahalta ja lopulta joulukuussa töistä juostessa lähes itkin kun takareisi oli niin kipeä. Tuli juoksu tauko, hierontaa ja muuta kehonhuoltoa. Nyt oon käynyt kaksi kertaa juoksemassa yli 10 kilometriä ja muutama lyhyempi. Jalka on parempi, mutta ei oireeton, täysin ei-kireä se ei ole varmaan koskaan. Sisu6h lähestyy, sehän on siis jo ensi viikolla. Koko ajan lykkään päätöstä lähdenkö juoksemaan vai en. Joku päivä olen jotain mieltä ja toisena toista mieltä. En tiedä, en haluaisi jättää menemättä, mutta en halua tehdä lisää vahinkoa, koska 24h juoksu on vain kahden kuukauden päästä.

Marraskuun alussa oli hetken rämpimiseen asti lunta.

Voittajakiekko

On ollut upea vuosi, todellakin. Kiitokseksi siitä ja menneistä vuosista mua muistettiin YK-V:n voittajakiekolla. Tämän voi saada kerran ja on yksi arvostetuimmista huomionosoituksista seurassamme. Olen otettu, hämmentynyt ja onnellinen, että mä tavallinen urheiluintoilija saavutan tällaista.

Lukuina vuosi 2025;

- juoksu 3647km (polku, maasto, sisähalli, juoksumatto)

- suunnistus 235km (linnuntietä)

- pyöräily 3814km (maantie, maasto, pyöräsuunnistus)

- kävely 729km (sauvakävely ja ilman sauvoja, retkeily, geokätköily, kuntoportaat)

- hiihto 199km (luisteluhiihto, liukulumikenkäily)

- kehonhuolto, venyttely, kuntosali... 188 kertaa

Tuli pitkä postaus ja varmasti jotain jäi kirjoittamatta.

Kiitos jälleen kerran kaikille mukana kulkemisesta, kannustamisesta, treeneihin osallistumisesta ja blogin lukemisesta.

Turvallista vuoden vaihdetta 💫

~Eija~

Kainuun rastiviikko 2025

 Kainuun rastiviikko oli viime viikolla Sotkamossa. Tänä vuonna pääsimme taas osallistumaan, koska mun kesäloma osuu heinäkuulle. Seuraavan kerran sitten taas kolmen vuoden päästä, sillä meillä on töissä kiertävät kesälomavuorot ja ilman lomaa ei tänne vapaiden turvin millään pysty, ei ainakaan koko viikolle. Rastiviikko sisältää neljä tossusuunnistus starttia ja lisäksi on mahdollisuus neljään pyöräsuunnistus starttiin ja mä olin molemmissa.

Ensimmäinen tossusuunnistuskisa oli sunnuntaina vesisateessa. Lähtöpaikalle johtava polku meni aivan kuralle ja sai tehdä töitä että pysyi lämpöisenä ennen omaan lähtöä. Itse suunnistin omassa sarjassani D45A. Vaihtoehtona olisi myös oman ikäsarjan lyhyempi matka tai kuntosarjat.

No ensimmäinen kisa oli hiukan järkyttävä, sillä maasto oli haastava. Tiukkaa rinnettä 5 metrin käyrävälillä (meillä päin käyräväli on yleensä 2,5 metriä), paljon tavaraa kartalla ja luonnollisesti myös metsässä. Kasvillisuus oli niin vihreää, ettei ympärilleen kunnolla nähnyt. Ja tuo sade teki omalla kohdalla haastetta, sillä koin että sen vuoksi näin vielä huonommin. Tuli virhettä, ei onneksi mitään aivan voi valtavaa, mutta harmitti ne silti. Jonkun välin piti mennä ihan kävellen nenä kartassa, että pysyi käyrillä. Yllätyksekseni olin sarjani 8. ja meitä oli yli 30.

Oi miksi teen virheitä helpoille rasteille!??

Tossusuunnistus välipäivän jälkeen oli seuraava kisa ja nyt osasi jo varautua mitä on luvassa ja meni paremmin. Maastokin oli hiukan helpompaa, sijoitus 8. Kolmas kisamaasto oli viikon helpoin, mutta sitten teinkin kolmelle rastille hirveitä virheitä. Suunnan kanssa oli ongelmaa ja sitten selkeästi luin karttaa huolimattomasti. Harmitti todella paljon, vaikka sija oli 10. ja pidin yhteistuloksissa vielä 8. sijani.

Yksi niistä harvinaisista, jotka pääsi KRV:llä kiertämään neljännen osakilpailun. Olin ihan läpimärkä!

Neljäs ja viimeinen kisapäivä valkeni sateisena ja oli ennustettu reipasta Ulla-myrskyä. Oli aika kurjaa lähteä suunnistamaan, kun tiesi kastuvansa ihan läpimäräksi. Ja näinhän siinä kävi, että jo lähtöpaikalle hölkkäillessä paitaa sai vääntää vedestä ja alkoi hytistä kylmästä, ukkonen paukutti taivaalla. Jotain hässäkkää oli lähdössä ja kuulin, että kisaa oltiin siirtämässä kahdella tunnilla. Me hiukan protestoimme, että osan meistä pitää vielä ehtiä pyöräsuunnistamaan. Kutsumista lähtökarsinaan jatkettiin ja kun olin emit-nollauksessa, takaa kuului loppu porukalle, että kisaa siirretään. Meidät, jotka oli jo kutsuttu, päästettiin metsään. Olin siis alkupäässä kisaa lähtemässä.

Vettä tosiaan tuli koko ajan ja ukkonen räiskyi, mutta ei se pelottanut. Enemmän jännitti kuinka löydän rastit ja joutuuko metsässä palloilemaan ihan yksin, kun ei perästä ketään tule. No lopulta metsässä näkyi tasaisesti muitakin ja rastithan sitten löytyikin oikein mukavasti, toki osaa lähestyin jälleen ihan kävelyvauhtia pysyäkseni kartalla. Loppu radasta homma helpottui kun tarjoiltiin polkuvaihtoehtoa. Tämä viimeinen suunnistus menikin tosi hyvin ja hiukan harmitti, että lopulta koko kisa oli peruttu kovan kelin vuoksi. Mun sarjassa vain kolme ehti lähteä metsään ja vain me saimme tuloksen. Yhteistuloksissa kolmannen osakilpailun tulos jäi voimaan, eli olin 8.

Kuva: Touho Häkkinen

Tossusuunnistuksen rinnalla kisattiin myös Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko. Neljä osakilpailua tässäkin, joista eka ja vipa samana päivänä tossun kanssa, mutta muut toistensa välipäivinä. Pyöräsuunnistuksessa sujui tosi hyvin, vaikka kyllähän viikon edetessä kropassa ja erityisesti reisissä alkoi tuntua. Oli kova vauhtista ja nopeatempoista sprinttiä, kaksi keskimatkan kisaa ja kauniissa kangasmaastossa pitkämatka. D45 sarjassa voittoja napsahteli ja pääsin palkintojen jakoonkin. Kokonaiskisan voitto oli lähes varma, jos en jotenkin totaalisesti ryssi.

Kuva: Touho Häkkinen

Pääsin pyöräsuunnistuksessa palkintojenjakoon.

No kyllähän mä sen sitten ryssin, kun viimeisessä kisassa, tuona Ulla-myrsky päivänä jätin koko rastiviikon viimeisen rastin leimaamatta ja sain hylsyn. Vaikka viimeinen tossukisa peruttiin, pyöräsuunnistuskisa saatiin vedettyä. Vettähän tuli ihan kiitettävästi ja olin kylmissäni jo ennen lähtöä. Vuokatin urheiluopiston lähimaasto oli odotetusti polkuviidakkoa, mutta yritin keskittyä oleellisiin polkuihin ja välttämään syheriköt. Mulle tulikin sitten isot virheet 5. ja 6.:lle rasteille. Luin huonosti karttaa ja vitoselle mentäessä hairahduin hetkellisesti lukemaan reittiä takaisin ykköselle ja sen jälkeen vielä kutoselle, kunnes hoksasin, että vitoselle oon menossa. Siinä tuhrautua hirveästi aikaa ja useampi kirosana. Homma ei oikein tämän jälkeen kulkenut ja olo oli sähläävä. Mun oli hirveän kylmä, olisi pitänyt laittaa edes pitkälahkeiset housut jalkaan. 

Viimeiset rastit oli edessä ja olin niin helpottunut että pääsen maaliin. Niin kovaa kuin mahdollista kohti maalilinjaa. Kone sitten herjasi, että jotain ongelmaa on ja ilmeni, että 100 metrin päässä ollut viimeinen rasti on leimaamatta. Tajusin etten tosiaankaan ollut edes tarkistanut vilkkuuko emiTag, vaan mulla oli kauhea kiire maaliin. Kyllä otti päähän, aivan hirveästi. Heitin läpimärkien vaatteiden päälle sadekamppeet ja äkkiä kämpille kuumaan suihkuun.

Aarrrggh, mun inhokkia, polkuviidakkoa.

Ärsyttää toki edelleen tuollainen typerä virhe, ettei tarkista leimausta kunnolla, mutta tunnistan olleeni niin kylmissäni ja oli vain kiire pois. Ja ärsytys on jo lieventynyt, sillä tällaista tämä välillä on, näitä sattuu monille. Onneksi kyseessä ei ollut SM-kisa tai jotenkin muuten tosi tärkeä kisa. Hyvä oppi ja muistutus oli itselle, että vaikka olisi kuinka epämukava olo, niin loppuun asti vaan tarkkana.

Mun ja tyttären viikon kartat.

Rastiviikko oli mukava, vaikka kelit eivät päivää kahta lukuun ottamatta hellineet. Suunnistamisen lisäksi tämä oli lomareissu ja mukana oli esikoista lukuun ottamatta muu perhe ja tyttären ystävä. Nuoret toki tekivät omiaan, mutta yhdessä käytiin keilaamassa, frisbeetä heittelemässä, kävelemässä näköalapaikalle ja uimassa. Ninni oli osan oman perheen kanssa myös osan rastiviikosta ja Ninnin ja hänen poikansa kanssa käytiin Hiidenportin kansallispuistossa. Nukuin viikon yllättävän hyvin, vaikka meidän vuokrakämpässä oli kuuma.

Kuva; Ninni. Hiidenportin kansallispuistossa.

Komeaa rotkoa oli, mutta ei ne kuvissa näy.

Yksi kansallispuisto taas käyty.

Frisbeessä oon hirveän huono, mutta en sentään kadottanut ainuttakaan kiekkoa ja kerran osuin mieheeni...

Vuokatin rinteillä on kaunista ja hyvät nousumetrit.

Metsäsuunnistuskauden avaus

 Tänä vuonna on päässyt suunnistamaan jo hyvän aikaa, vaikka maassa on ollut lumi ja ulkona pakkasta, kiitos sisäsuunnistustapahtumien. Kuitenkin se on aina melko juhlavaa päästä talven jälkeen metsäsuunnistamaan ja tänä vuonna metsäkausi alkoi perinteisillä Lapuan Virkiän kevätkansallisilla toissa viikonloppuna. Virkiän kisojen perinteisiin kuuluu myös kolea ilma, eikä tästä poikettu tänäkään vuonna. Kaksi päiväisissä kisoissa lunta ja räntää tuli molempina päivinä ja oli vilpoinen tuuli ja vain muutama plus aste. Puinkin keliin kuuluvalla tavalla mm pitkät kalsarit, takin ja käteen hanskat. Oli oikein sopiva asustus.

Suunnistus oli kivaa. Lauantain keskimatkalla selvisin oikeastaan virheittä, kun menin omaa maltillista vauhtia. Itsellä vauhdin kasvaessa virheet lisääntyy, joten tällä ikää on pitänyt ottaa jo opiksi ja malttaa. Sunnuntaina toki tuli sitten isompi, useamman minuutin virhe yhdelle rastille. Kartalla näytti melko helpolta kivi rastilta keskellä tiheikköä ja lähellä oli kaksi polkua. En sitten kuitenkaan meinannut osua millään kohdille. Sapetti, kun monta kertaa joutui palaamaan polulle ottamaan vauhtia, mutta ei vaan osunut. Periksi ei anneta ja kaivoinkin sen rastin lopulta esiin. Ajattelin, että kokonaiskisan tilanne oli taputeltu tältä osin, mutta mitä vielä, sillä maaliin tultua näin saman sarjalaisia ja olivat myös juuri tulleet maaliin. Samaa rastia olivat pyörineet ja jäivät ajassa mun taakse. Naiset 45 sarjassa tuli voitto, eli oikein kiva kauden avaus.

Kuva; Sini Hietala

Viime viikolla arki-iltana kisattiin myös sprintin aluemestaruuksista. Tuntui melko aikaiselta ajankohdalta, mutta SM kisat on jo ensi viikolla, niin yleisesti ennen niitä on näitä pienempiä vastaavia kisoja, joissa onkin kiva treeni mielessä käydä.

Sprinttiä en kummemmin jännittänyt, ajattelin vaan tehdä sen hyvän treenin. Liian heppoisin mielin sitten lähdinkin matkaan ja jokin ajatuskatko tuli heti ykköselle ja luin rastivälin ihan väärin ja juoksin suoraan 5. rastille. En oikein ymmärrä mitä tapahtui ja siinä hävisin melkein minuutin. Loppu matkan, ja sprintissä matkat ovat lyhyitä, tässä kisassa linnuntietä 1,95km, vedin niin lujaa kuin pystyin, että saisin kurottua virhettä kiinni. Melkein onnistuin, mutta 13 sekuntia jäin voittajalle ja olin sarjassani toinen. Kuitenkin aluemestaruus tuli, koska voittaja oli alueemme ulkopuolelta. Melko paljon harmitti tuo pölläily, mutta toisaalta hyvä treeni tuli siinä mielessä, että pitää muistaa keskittyä. Juoksu tuntui helpolta, vaikka loskaisen kelin vuoksi oli pitänyt kaivaa vielä talvinastarit jalkaan.

Kuva; Teemu Antikainen 

Viime viikonloppuna suunnistus iloittelu jatkui, kun täällä omalla kotikunnassa järjestettiin FinnSpring suunnistuskisat. Lauantaina oli henkkoht kisa ja sunnuntaina viesti. Santavuoren maasto on haastavaa ja useampi vuosi sitten jossain aluemestaruuskisoissa oon siellä jossain mäessä pyörinyt ja kauan. Silloinkaan toki en luovuttanut ja maaliin jotenkin selvisin.

No nyt oli tavoite lähteä maltilla ja tarkasti, suunnistus edellä. Lauantain pitkämatka tarkoitti naiset 45 sarjassa 5,6km reissua linnuntietä. Ei tunnu pitkältä matkalta, mutta näin ne ikäsarjoissa matkat lyhenee. Suunnistus sujui todella hyvin ja vaikka joitain mikrokaarroksia tuli, en niitä laske omalla kohdalla virheeksi. Olin niin iloinen kun osuin pienipiirteisessä rinteessä suoraan rastille. Tuolla rastilla ääneen toiselle suunnistajalle totesinkin, että jee osuipa kohdalle hyvin. Oli hyvä suunnistus ja iloinen yllätys oli 3. sija tuloslistalla. Meitä oli 20.

Mä, Eero ja Hanski

Lauantaina oli Lapuan kisan vaatetukseen erona se, ettei mulla ollut takkia ja sunnuntaina keli lämpeni sen verran, että jätin hanskat pois. Suunnistustrikoiden alla toki oli vielä pitkät kalsarit ja jaloissa Sealskinzin sukat, joilla varpaat pysyvät melko kuivina, mutta ainakin lämpöisinä.

Meillä oli seuralta saatu kaksi joukkuetta avoimeen kuntosarjaan, jossa saa olla niin naisia kuin miehiä ja minkä ikäisiä tahansa. Mukavaa, että tällaiseen on nykyään mahdollisuus. Mulla oli kaverina Eero ja Hanski. Mä aloitin ja tykkäänkin eniten aloitus- ja ankkuriosuudesta. Suunnistus sujui jälleen mukavasti. Vaikka kartan halkova Ilkanpolku on mulle erittäin tuttu, tein parille rastille turhaa kaarrosta, mutta positiivista että tajusin nopeasti minne olin ajautunut ja kaarsin omaa rastia kohti. Seisoskeluja ei tullut.

Vedettiin hienosti maaliin ja lopullinen sijoitus oli 9. Matkaan lähti 32 joukkuetta. 

Tänään, vappuaattona on ollut vihdoin selvästi lämpöisempää. Tämä kolea alkukevät saa nyt jäädä taakse. Huomenna alkaa toukokuu 😍

~Eija~

Reidet hapoilla SM-kisoissa

Pyöräsuunnistuksen sprintin ja pitkänmatkan Suomen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Jurvassa. Samoilla rasteilla pörräsi niin Suomen terävin kärki kuin me veteraani-ikäiset ja junioritkin. Meidän perheestä mun mukaan lähti 14 sarjalainen tyttäreni, joka pääsi osallistumaan 15 vuotiaiden sarjassa ensimmäistä kertaa SM kisoihin. Hienosti veti hyväksytyt suoritukset ja sai roppakaupalla kokemusta. Ketään ei päästetty helpolla, sillä monenmoista haastetta oli.

Oppia tuli jo ennen kisaa, kun lähtöjärjestys sarjassa ei ollutkaan odotetunlainen. Oon aina ymmärtänyt, että SM kisoissa mennään edellis vuoden rankin järjestyksen mukaan (parhaat pisteet kerännyt lähtee viimeisenä), mutta lähtöjärjestys määräytyykin kuluvan vuoden kisojen perusteella tiettyyn päivään mennessä. Nyt tuo päivä oli heinäkuun alussa ja sitä ennen oli mulla pari kisaa käytynä; Suomen cup Kurikassa ja aluemestaruuskisat Teuvalla. Joillakin meidän sarjalaisista ei kai ollut ainuttakaan kisaa alla ja täten mut rankattiinkin ilmoittautuneista ykköseksi. Mun harteille tulikin valtavat paineet, jotka kasasin aivan itse. Ei ole hetkeen hermostuttanut mikään kisa näin paljon kuin nyt. Näin aikuisena en edes ole jännittänyt enää niin valtavasti, mutta nyt sain oman ajatusmaailmani ihan sekaisin.

Lauantaina oli sprintti ja kaikessa sähäkyydessään ja rankkuudessaan tämä on kuitenkin mun lemppari, niin pyörällä kuin tossulla. Ennen lähtöä kädet ihan tärisi ja oli niin hermostunut olo. Hyvät verryttelyt oli alla. Sitten sitä mentiin.

Kuva: Päivi

D40 sarjassa lyhintä reittiä matka oli 5,9km. Alkuun poljettiin asutusalueen läpi ja sitten poluille. Pari polun ohiajoa tuli ja niissä kohdissa jarrut pohjaan ja korjaus liike. Lopussa pururadan ja frisbeegolfradan kiemuroissa tuli kahdelle rastille epävarmaa etenemistä, mutta isoilta virheiltä vältyin. Väliajoissa näkee, että vain reitin keskivaiheilla väärälle polulle poukkoilusta menetin merkittävästi sekunteja, mutta muuten eteneminen oli hyvää. Jalkoja hapotti ja keuhkot olivat kovilla. Loppuun asti painoin sen minkä pääsin. Ilokseni voitin sarjani 19 sekunnin erolla 😁 Meitä oli 7 osanottajaa, eli oikein mukava määrä tässä lajissa.

Ninni ja mä pitkänmatkan kärki.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka, eli ihan eri settiä kuin sprintti. Vauhtia sai tiputtaa, mutta matka ottaisi aikaa ja vaatisi vahvoja reisiä ihan toisella tavalla. Ei jännittänyt niin paljon kuin edellispäivänä, mutta oma jaksaminen mietitytti. Polkujuoksu satasesta oli vasta viikko ja kroppa ei varmasti ole vielä ihan palautunut. Mutta omaa parasta lähdettiin tekemään.

Alkuun oli lyhyitä rastivälejä ja koko reitin kinkkisin rastiväli oli ehdottomasti 3-4. Linnuntietä matka oli lyhyt, mutta kielletty tien ylitys pakotti kiertämään joko kaukaa yläkautta tai alakautta (katso kuva alla). Mä olin hämilläni mitä tehdä ja harkitsin ylhäältä tien ylitystä punaisen kieltoviivan loputtua. Siinä olisi kuitenkin tullut hyvä matka umpimetsässä könyämistä pyörää taluttaen ja valitsin kiertämisen polkuja pitkin ajaen alakautta ensimmäisen sallitun tien ylityksen kohdalta. Vitos rastin jälkeen oli pitkä siirtymä kartan toiselle reunalle ja tuossa vaiheessa alkoi olemaan jo melko hapokasta reisien osalta. Mielessä pyöri mahdolliset huonot reitinvalinnat alussa, mutta oli vaan yritettävä eteenpäin.

Kiersin rasteille mahdollisimman hyväpohjaisia polkuja pitkin, koska kokemusta on huonoista metsäoijoista ja pistepolku valinnoista. Ninni lähti mua kolme minuuttia aikaisemmin ja Ninnin selän näkeminen tsemppasi puskemaan vielä lisää. Kartan vaihdossa oltiin yhtäaikaa ja siitä seuraavalle rastille tehtiinkin eri reitinvalinta ja Ninni pääsi edelle. Hitsi me sitten mentiinkin lujaa, kun toinen yrittää karkuun ja toinen yrittää kiinni! Ihan parasta toistemme kannustamista 😅 Ja kummasti niitä voimia oli vielä molemmilla. Maaliin poljettiin peräkanaa ja mittariin tuli melkein 30 kilometriä ja aikaa meni puoltoista tuntia.

Paljon puhuttanut tien ylitys kohta.

Taas sai iloita, sillä mä tulin toiseksi ja Ninni pronssille. Mitalimme vielä kuitenkin kirkastuivat, kun sarjan voittaja hylättiin, sekä neljänneksi sijoittunut juuri tuon aikaisemmin mainitsemani tien ylityksen vuoksi. Siitä ei saanut tietä ylittää. Mielestäni karttaa lukemalla siitä saisi yli mennä, koska punainen kieltoviiva loppuu. Mutta kilpailuohjeissa lukee: 

"Pitkällä matkalla Kauhajoentien voi ylittää kolmesta kohtaa, jotka kuvattuna alla (ko kuvaa ei tässä postauksessa ole). Ensimmäisessä kuvassa tien ylitys suoraan tai ajo oranssin karttamerkin mukaan tien pientareella metsässä tulevan polun jatkona (ei saa vaihtaa tien puolta). Sallitut ja kielletyt ylitykset ovat valvottuja."  Suunta-Jurva

Kilpailuohjeen tekstikään ei ole niin selkeä. Tuosta voisi ymmärtää, että tien saa ylittää, mutta sitä ei saa aja vaihtaen tien puolta. Toki lukee, että tuo oranssi karttamerkki on polun jatke. Miksi tuo punainen viiva ei ole sitten piirretty tuohon sallittuun tien ylitykseen asti, vaan se on tuohon oranssiin karttamerkkiin asti. Eikö ratamestarilla tullut mieleen, että jotkut painavat myös umpimetsässä, sillä oikoa sai. Mielestäni todella kyseenalainen juttu. Ja tämän vuoksi pitkänmatkan mestaruus ei tuntunut niin hyvältä kuin sprintin. Ymmärrätte varmaan. Itse olin lukenut ohjeet luokattoman huonosti ennen kisoja, mutta onnekseni varmistelin sallittuja ylitys paikkoja pysähtymällä välillä lukemaan karttaa ja se, että välttelen turhan pitkiä metsä tunkkauksia.

Viikonlopun kartat ja kaulakorut.

Kotiin tuomisian nyt kuitenkin kaksi mestaruutta. Aika ihmeellistä ja tuntuu kyllä hyvältä. Omat suoritukset olivat kaikkine virheineen mun näköisiä  ja varmasti juuri sellaisia mihin just nyt pystyn. Varmuutta pyöräsuunnistamiseen on tullut aivan hurjan paljon viimeisten vuosien aikana, mutta kuitenkin jälleen kerran oppi paljon. Esimerkiksi, että lue kilpailuohjeet tosi tarkasti!

Töihin juoksu jalkaa.

Kisojen lomassa oon ollut myös töissä. Tämän mahdollisti se, että kisat järjestettiin Etelä-Pohjanmaalla, noin 50min ajomatkan päässä kotona. Perjantai illalla työvuoro loppui ilta ysiltä. Sprintistä porhalsin suoraan töihin kulkematta edes suihkun kautta ja kotiin pääsin puolen yön aikaan. Sunnuntaina kisojen jälkeen sentään ehdin käydä suihkussa ja syödä sekä ottaa miniunet kotona ja sitten yövuoroon. Tiukkaa työvuoro settiä on vielä keskiviikon myöhäiseen iltaan asti ja sitten vapaiden kautta pääsen viikon lomalle ja edessä on odotettu juoksuvaellus Alpeilla. Pakkailut on alkutekijöissään ja tyttären synttäritkin pitää vielä juhlia, joten hoppua riittää. Mutta tällaista tämä on. Mun näköistä elämää 😅

~Eija~