Hyppy poluille

Ihana toukokuu hellii meitä lämmöllään ja vaikka hetki sitten puhuttiin, että kevät on kovasti myöhässä, pisti nämä lämpöiset päivät vauhtia luontoon. Vihreys lisääntyy päivä päivältä, ötököitä kopsahtelee naamaan lenkillä ja tulipa ensimmäinen kyykäärmekin nähtyä. Haasteellista osata vähentää vaatetta ja siksi työmatkoilla repussa vielä kulkeekin hanskat ja tuubihuivi - varmaan koko kesän.

Tällä viikolla keskiviikkona pääsin osallistumaan Komia Flown polku cupiin, kun vuorossa oli Hallilanvuoren lenkki. Aamulla poljin töihin ja töistä lähtiessä vastassa oli lämmin keli. En todellakaan ollut ymmärtänyt varautua yli 20 asteeseen joten päällä oli pitkähihainen paita ja pitkäpulttuiset housut. Jo lämmitellessä tuli melkoisen lämmin, joten luvassa olisi todella hikinen reissu...

Hallilanvuori cupin reitti.

Hallila on tuttua seutua, sillä olen asunut yli toistakymmentä vuotta sitten täälä. Toki paljon on muuttunut, mutta kalliot, purtsi ja tietyt teiden mutkat ovat pysyneet samoina. Tällä viikolla maanantaina kävin tällä Hallilanvuoren purtsilla puolimaratonin verran juoksemassa. Sopivasti nousua ja laskua, rauhaa ja hyvä pohja. Paljon ihania muistoja tältä purtsilta niin hiihtäen kuin vaunuja lykkien 😍 Keskiviikkona tosin ei ehtinyt 6 kilometrin kisalenkin aikana muistoja muistella tai ympäristöä tarkemmin tutkailla, kun yritti pitää hyvää vauhtia yllä ja pysyä merkatulla reitillä. Kahdesti menin muutaman askeleen reitiltä sivuun, sen verran mutkittelua oli eikä itse ilmeisesti keskittynyt kunnolla reittiin. Märkää ja kuraa oli paikka paikoin, mutta myös ihanaa neulaspolkua ja avokalliota. Ensimmäiset pari kilsaa suu oli rutikuiva ja neljän kilsan jälkeen jalat vasta lähti kunnolla rullaamaan. Oli kuuma ja viimeinen nousu kalliolle hapotti jalat aika mukavasti.

Oma aikani oli 28:15, 16 sekuntia naisten voittajalle jääneenä. Tyytyväinen olen vetoon, sillä niin lujaa menin kuin pystyin ja teki taas niin hyvää vetää tiukka pätkä. Tai ei se niin hyvältä siellä metsässä tuntunut, mutta maalissa olo on aina kuin voittajalla!

#komiaflow trail cup Hallila

Lumien sulettua ja metsän pikku hiljaa kuivettua, tulee mun siirryttyä juoksemaan metsään. Vaikka toistaiseksi taas jalat pelittää ihan hyvin kovalla asfaltillakin, tykkään silti pehmoisemmasta polku ja metsä alustasta. Muutenkin mun kesän kisat suurimmaksi osaksi tulee olemaan pehmoisilla pohjilla, joten on hyväksi myös harjoitella sellaisilla alustoilla.

Kevään odotetuin koitos, Nuts Karhunkierros on jo kahden viikon päästä. Oma olo ja kunto tuntuvat ihan hyviltä. Terveenä ollaan ja kunhan edessä olevan reilun viikon kiireet saan hoidettua, voin rauhassa keskittyä nauttimaan Kuusamon reissusta. Ennen sitä en taida enää yhtään pitkää, yli 20 kilsan lenkkiä tehdä, mutta lyhyempiä rauhallisia ja rentoja vetoja sekä yhdet suunnistuskisat olisi vielä luvassa. Eväät Karhunkierrokselle pitää pian miettiä valmiiksi ja tehdä suunnitelma millä aikataululla matkalla mitäkin evästä nauttii. Vaikka loppu peleissä sitä sitten mennään sen hetkisen fiiliksen mukaan. 

Tytär pyörällä seurana lenkillä.

Mulla muuten kävi ystävän kanssa mukava arpaonni, sillä yhteislipullamme saimme lähtöluvan lokakuun Vaarojen maratonille Kolille 😊 Silloin on luvassa polkuriemua reilu 10 kilometriä lisää tämän kevään Karhunkierroksen 53 kilsaan! Pala kerrallaan...tai paremminkin kilometri kerrallaan pitemmälle ja pitemmälle. Oon niin innoissani!

Kuva keskiyöllä kun poljen töistä kotiin maisemareittiä.

Juoksukilometrejä tälle viikolle kertyi reilu 55, pyöräily kilometrejä yli 100 ja pari virkistävää pulahdusta lampeen. Kehonhuolto muutoin hiukan jäänyt, mutta jospa keskittyisi tulevina päivinä siihen.

Ihanaa äitienpäivää kaikille 💗

~Eija~

Yövuoro ja aamulla kisat

Vuorotyöni vuoksi olen silloin tällöin todella väsynyt ja vuorotyöni ansiosta pystyn tekemään paljon sellaista mitä kasista neljään -työaikaa tekevät harvemmin pystyvät. Tämä konkretisoitui jälleen viime päivien aikaan, kun mulla oli kaksi yövuoroa ja ensimmäisen yövuoron jälkeiselle päivälle osui koululaisten koulujenväliset maastojuoksukisat. Oma 8 vuotias tyttäreni oli innokas menemään luokkakaverinsa kanssa, mutta kukaan muu yli satapäisestä koulusta ei ollut lähdössä. Tuli kyyditys ongelma, mutta mä oitis lupasin lähteä huoltajaksi. Itse asiassa oikein mielelläni lähdin, olisin varmaan lähtenyt ilman mitään ongelmiakaan. No aamulla ehdin nukkua vajaa kolme tuntia. Kisojen jälkeen takaisin sänkyyn noin puoleksitoista tunniksi ja sitten hakemaan junioria hoidosta. Taas hetkeksi sänkyyn, mutta en saanut enää unen päästä kiinni. Luovutin ja lannistuin ottamaan seuraavan yövuoron vastaan tilanteeseen nähden mahdollisimman positiivisella mielellä. Päätä särki ja olo oli hiukan kuvottava jo ennen työvuoroon menoa. Onneksi oli sopivasti puuhaa melkein koko yön ja tunnit juoksivat. Lauantai aamulla rojahdin puoleksi tunniksi sohvalle, jonka jälkeen vetäisin päälle suunnistusvaatteet, banaanin reppuun ja auton nokka kohti Härmää. Edessä oli suunnistuskisat ja väsy oli valtava.

Powerparkissa.

Huvipuisto Powerparkissa kisattiin kansalliset suunnistuksen sprinttikisat. Tarkoittaa vauhdikasta menoa suunnistuskenkien sijaan lenkkarit jalassa. Reitinvalinnat pitää tehdä vauhdilla ja on oltava tarkkana ettei mene kiellettyjen alueiden yli. Väsyneenä en jaksanut kerrata tarkemmin kiellettyjä alueita tai tutkia huvipuiston aluekarttaa. Päätin lähteä vanhoilla kokemuksilla, tarkasti ja ilman kummempia paineita.

Zombi, takana valvomista noin 20 tuntia.

Naiset 35 -sarjassa, jossa kisaan viimeistä vuotta, matkan pituus linnuntietä oli 2,9km. Alussa oli helppoa nurmialuetta ja haasteellisemmat reitinvalinnat tuli vastaan huvipuiston sisällä, laitteiden keskellä. Pari kertaa piti pysähtyä silmäilemään karttaa, kun ei vauhdissa vaan nähnyt. Kerran jouduin vauhdissa vaihtamaan suuntaa, kun hoksasin ettei valitsemani reitti ollutkaan hyvä. Radan lopussa palattiin nurmialueelle ja sai vielä kiskoa jaloista viimeisetkin sekunnit. Suuremmilta virheiltä vältyin ja lopulta tulin toiseksi, viisi sekuntia voittajalle. Mukava fiilis jäi ja onhan tuo sprintti vaan niin hauskaa 😊 Päivän aika oli 18 minuuttia ja päälle sekunnit.

Sprinttikartta.

Voi sitä tunnetta kun pääsin iltapäivällä nukkumaan! Parin tunnin päikkärit ja vielä illalla saunaan ja hyytävän kylmään veteen pulahtamaan. Menin yhtä aikaa lasten kanssa yöunille ja nukuin kuin tukki aamuun asti.

Sunnuntai aamuun heräsin taas virkeänä ja voi sitä tunnetta kun ajatus taas kulki. Pakkasin eväät ja lapset autoon, haimme Niinan lapsineen kyytiin ja auton nokka kohti Lapuaa, jossa kisattiin kansalliset suunnistuksen pitkät matkat. Tällä kertaa myös tyttäreni lähti rastireitille ja enemmän sitä jännittää aina lapsen puolesta. Itse en ollut vastaan ottamassa tyttöä maaliin, mutta Niina ja muuta lapset kannustivat iloisen tytön loppusuoralla maaliin. Hyvin oli mennyt 😍

Mä en ole oikein koskaan saanut hyvää suoritusta Lapuan Simpsiöllä, joten hyvin nöyränä taas lähdin yrittämään. Ajatuksena oli mennä suunnistus edellä, tarkasti, ilman että tippuu kartalta. Käytin mahdollisimman paljon polkuja, joilta oli helpompi ottaa pisto metsän puolelle. Matkan teko lähtikin hyvin sujumaan. Oli valtavan lämmin ja olin onnellinen, että juuri ennen lähtöä jätin pitkähihaisen paidan pois. Vasta rastien 6-7 välillä tapahtui sitten se virhe. Suunnalla yritin mennä ja luulin olevani kartalla, mutta siellä ryteikössä rämpiessä ajauduin aivan liian pitkälle. Yhtäkkiä tulin aukolle enkä oikein meinannut saada paikannettua missä olin. Onneksi rauhassa vaan tutkailin karttaa ja löysin kuin löysinkin itseni. Helpottunut tunne kun odotettu polku tuli vastaan ja taas sai antaa mennä. Kyllähän tuohon virheeseen sellainen 5 minuuttia meni, mutta loppu suijuikin sitten ihan hyvin. 

Maalissa sain kukkia.

Ei musta ja Simpsiön maastoista vieläkään ystäviä tullut, mutta parempaan suuntaan 😏 Nyt 6,2 kilometrin radalla aikaa kului 1:05.

Pitkien matkojen karttaa.

Kisojen jälkeen käytiin porukalla pieni retki tekemässä Simpsiön maastossa, Rytilammella. Poikia kiinnosti kauniit purot ja tyttöjä leskenlehdet, joita kiikutettiin kotiin asti. Ihanaa, sopivan palauttavaa liikkumista luonnon keskellä. 

Rytilammella.

Tänään kaksi täyttä yötä omassa sängyssä nukkuneena, oikea päivärytmi on taas saavutettu. Eipä mulla tuossa koskaan ole ongelmaa ollutkaan, sillä saan nukuttua koska vaan, jos siihen vain mahdollisuus on. Pitemmän päälle en kestäisi vastaavaa univelkaa, ei kestäisi varmaan kukaan. Mä sentään tiedän yövuoroista johtuvan univelan olevan väliaikaista, mutta pitkittyvät univaikeudet ovat merkittävä terveydellinen riski. Väsyneenä liikkuu kuin zombi, ajatus on hidas ja voi olla fyysisiäkin oireita, kuten mulla usein armoton päänsärky. Tässä vuosien kuluessa olen oppinut arvostamaan nukkumista valtavasti, niin paljon etten kovin mielelläni valvo myöhään. Parasta on herätä aamulla ajoissa ja saada touhata päivä kaikkea kivaa ja hyödyllistä, mieli virkeänä.

Mun seuraavat yövuorot ovat vasta heinäkuussa! Jee.

~Eija~

Puoliska Kyrönjoella

Ylistarossa Kyrönjoki-maratonilla yli 20 vuotta sitten juoksin ensimmäisen puolimaratonini, jolloin aika painui reilusti yli kahden tunnin ja muistan kuinka rankka reissu se oli. Siitä on tultu pitkä matka niin ihmisenä kuin juoksijana. Edellisen kerran sileän puoliskan oon juossut kolme vuotta sitten ja ennätykseni oli 1:43 plus sekunnit. Viime vuonna Inov-8 Trail polkujuoksukisassa Seinäjoella reilun 21 kilsan matkalla juoksin ajan 1:49, joten vahvasti ajattelin, että oma ennätys pitäisi olla saavutettavissa. Työvuorot osuivat sen verran sopivasti, että päätin osallistua Kyrönjoki-maratonille, jotka järjestettiin 33. kerran mun lapsuuden maisemissa.

Poseeraukset ennen starttia.

Viime viikon mäkivedoista ja jalkatreenistä nokkiinsa ottaneet etureidet eivät enää olleet kipeät, mutta onnistuin sitten vetämään takareidet hapoille aikaisemmin viikolla tehdyillä maastavedoilla. Perjantaina Fysiopisteen Eero availi mun kinttuja ja vaikka etureisissä ei lihassärkyä ollut, olivat ne melkoisen jumissa. Lisäksi molemmissa pohkeissa oli jumeja. Eero ne pehmitteli, mutta runnomaan ei lähdetty. Illalla tyttären kanssa käytiin vielä pururadalla juoksentelemassa, kun harjoittelimme tyttären ensi viikon maastojuoksukisoja varten ja mulle se oli kevyttä, sopivaa jalkojen rasitusta.

Eilen aamulla, kisapäivään herätessä jalat tuntuivat hyviltä, paitsi että oikea takareisi oli edelleen kosketus arka ja jo kävellessä se tuntui. Kyllähän se mietitytti, että pystynkö tällaisella jalalla juoksemaan niin lujaa kuin oon suunnitellut. Tavoite siis oli oma ennätys, eli alle 1:43 ja haave oli päästä alle 1:40. Jälkimmäiseen vauhdin pitäisi olla 4:40min/km. Ei siis mahdotonta, mutta 21,1 kilometriä on kuitenkin aika pitkä matka. Ensimmäiset 5 kilometriä kertoo jo aika paljon kuinka lähtee kulkemaan, joten päätin lähteä rohkeasti kokeilemaan.

Ekalla kierroksella, noin 6 km kohdalla.

Alku ruuhkan jälkeen pääsi hyvin juoksemaan omaa vauhtia ja kilometriajat paukutti melko tasaisesti 4:30. Eli suunniteltua kovempaa menin. Meno tuntui helpolta jalkojen kireyksistä huolimatta. Samassa porukassa juoksi naisten maratonin Suomen ennätystä hallussa pitävä Ritva Melender (ent Lemettinen). Ennätyksensä hän on juossut vuonna 1995, 2:28,00.

Huoltopisteen ohi juoksu.

Suurin piirtein 6 kilometrin jälkeen jalat alkoivat pikku hiljaa aueta ja oli helpompi antaa vain rullata. 10 kilometrin aika oli jotain 47 minuuttia, tarkkaa en osaa sanoa vaikka kello ranteessani joka kilometrin väliin piippasi. Tuntui hyvältä, joten päätin jatkaa samaa vauhtia niin kauan kuin jaksan. Varttimaratonin (10,5km) juoksijat jättäytyivät pois porukasta ja puoliskan ja täyden maratonin juoksijat jatkoivat kiertämistä. Kuitenkin koko ajan mulla oli näköpiirissä selkä, jota tavoitella ja ohittaakin. Toisella kierroksella kukaan ei tullut mun ohi. 

Vauhti pysyi hyvin yllä, oma rytmi säilyi ja hengitys pelasi. Kuuma oli ja parempi paita vaihtoehto olisi ollut lyhythihainen, mutta pitkällä mentiin. Lämpöasteita oli jonkin verran yli 10, tuulta ei lähes ollenkaan ja koko reittihän on tasaista asfalttia, joten nopea. Mulla ei ollut eväänä mitään ja vain toiselle kierrokselle lähtiessä hörppäsin kolme suullista vettä, muuten juoksin huoltopisteet ohi. Etukäteen olin jo edellisenä päivänä juonut runsaasti vettä, syönyt kunnolla (plus hiilareita perjantai herkuttelun merkeissä) ja aamu alkoi kunnon normi aamupalallani ja tunti ennen starttia Neolife Shake juoden. Näillä pärjäsin hyvin ja mahassa tuntui hyvältä. Nälkä tuli sitten juoksun jälkeen tunteja myöhemmin.

Riippusiltaa pitkin joen toiselle puolelle.

Se pitää sanoa, että viisi kilometriä ennen maalia kropassa alkoi jo väsy tuntua, mutta siitä huolimatta sain vielä viimeiselle kolmelle kilometrille vauhtia kiristettyä. Nopea vilkaisu kelloon kilometri ennen maalia sai hymyn huulille, kun tajusin että mä onnistun 😁

Tiukka kurvi maaliin.

Virallinen uusi puolimaraton aikani on nyt 1:35,01! 

Aivan mahtavaa ja olin niin helpottunut että jaksoin vaan. 

Kiitokset järjestäjille isosta työstä! Kaikki toimi hyvin!

New Balancen 880v7 lenkkarit olivat toista kertaa jaloissa ja tuntuivat niin hyviltä juoksun aikana. Toki iltavuorossa töissä, jonne kiiruhdin palkintojen jaon jälkeen, oikean jalan ulkosyrjässä tuntui kipua ja tänään aamulla se myös tuntuu, eli hiukan vielä on totuttelemista yhteiseloon.

Juoksun jälkeenkin hymyilyttää Sarin kanssa :)

Nyt otetaan taas muutama päivä vähän rauhallisemmin, sillä luvassa on ystävien seuraa ja vappuherkkuja. Fiilis on viritetty huippuunsa 😀

Naisten puoliskan ykkönen.

Mukavaa Vappua Kaikille!

~Eija~

Uudet lenkkarit

Mulla on ollut kolmet New Balancen lenkkarit, joista kahdet ensimmäiset ovat olleet ihan huiput mun jalkaan ja viime syksynä ostetut hiukan huti. Tämä huti ostos oli NB:n Vazee pace, jonka ostin kevyeksi ja nopeaksi asfalttikengäksi. Tätähän se varmasti onkin, mutta ei vaan istu mun vauhdissa kantapään kohdalta. Sain heti rakot ja vaikka useamman kerran kenkiä lenkille jalkaan kiskoin, ei ne tuntuneet hyviltä. Ovat jääneet kaappiin, kunnes kaivoin ne muutama päivä sitten esille pieneen testiin. Hyvin hitaalla vauhdilla kantapää pysyi paikoillaan eikä hiertymiä tullut, mutta en silti vieläkään lämmennyt. 

Mun toiset NB:n kengät 880v4-mallit, ovat todella tykätyt ja tästä johtuen todella käytetyt. Vaimennusta ei varmaan ole enää nimeksikään ja urheilukaupan mainoksen mukaan siellä oli perjantaina NB:n edustaja paikalla, joten mä kurvasin sinne. Mukaan otin molemmat edellä mainitut kengät ja kerroin saman stoorin. Kaupasta lähdin uudet NB:t kainalossa kotiin.

New Balance 880v7

Vaikka uudessa kengässä vanhaan tykättyyn on eroa vain viimeinen numero, on kenkä edustajan kertoman mukaan ihan eri. Pohja on erilainen, kengän pintakangas on erilainen ja monta muuta kohtaa. Profiili silti 880-mallinen ja mun kantapää asettuikin heti mukavan tuntuisesti paikoilleen. Muutaman metri kävely urheiluliikkeessä ei kerro kengästä vielä paljon, mutta ensituntuma sai mut kuitenkin vakuuttuneeksi.

Uusi ja vanha.

Halusin päästä testaamaan kenkiä mahdollisimman pian, mutta perjantaina ja lauantaina reisissä edelleen tuntui alkuviikon mäkinousut ja jalkatreeni ja toisaalta mulla oli jo muuta menoa. Mutta sopivasti sunnuntaille oli luvassa pitkä lenkki Ninnin kanssa. Ehkä suositeltavampaa olisi aloittaa kenkien sisäänajo lyhyemmällä pyrähdyksellä, mutta nyt mentiin tällä. 

Asfaltilla mentiin.

Ensimmäisen viiden kilometrin aikana oikean jalan ulkosyrjään sattui. Yritin kääntää askellusta sisäsyrjälle, mutta eihän se vääntämällä auta. Onneksi kipu lakkasi eikä loppu lenkillä ollut minkäänlaisia ikäviä tuntemuksia. Päinvastoin lenkki oli aivan ihana, olisin voinut juosta vaikka kuinka pitkälle, mutta lopetimme 27 kilsan jälkeen.

Uusien kenkien vaimennuksen tunsi, kantapää ei päässyt turhia nousemaan eikä ongelmallinen oikea jalkani puutunut yhtään. Toivottavasti tämän ensimmäisen lenkin fiilis ja tuntuma kenkään pysyy 😊

Evästauko.

Meillä on täälä Pohjanmaalla valtavat keväiset tulvat. Teitä on poikki ja joet tulvivat pitkälle rannoille. Hiekkatiet routivat ja ovat paikka paikoin todella huonossa kunnossa. Kaikkine ongelmallisine ja ikävine tilanteineen, ovat tulvat myös omalla tavallaan hienoja luonnon tapoja osoittaa voimaansa. Lenkillä ihailtiin veden virtaa ja kosken pauhua, kuivin jaloin.

Pohjanmaalla tulvii.

Pauhuntaa pienessä joen uomassa.

Lenkin jälkeen kotona nopeat suihkut ja ruokaa suuhun. Sitten Jaana tulikin mua hakemaan tankotanssin tutustumistunnille 😏 En sitten koskaan ole ko lajia kokeillut, eikä muuten ollut kukaan muukaan kahdeksasta osallistujasta. Oli hauskaa, haastavaa ja voimaa vaativaa touhua. Joko puristin tankoa liikaa tai liian vähän, en vain ymmärtänyt mihin suuntaan pitää lähteä tai vauhti loppui kesken. Mutta iloisia onnistumisia, oivalluksia ja naurua riitti myös!

Jee, mä pysyn tässä 😄

Hyvää keväistä viikkoa kaikille!

~Eija~

Hylkeen nahat jalkaan

Lenkin ja treenin jälkeen, on se sitten ulkona tai sisällä, on mun jalat yleensä aina ihan märät. Useimmiten se johtuu vain hikoilevista jaloista, mutta tähän vuodenaikaan, tällä asuinalueella jolla asun ja tällaisen lumitalven jälkeen syy löytyy myös kengän ulkopuolelta. Takin helmasta kengänpohjiin asti olen ravassa ja mitä alemmaksi varpaita kohti mennään, sitä märemmät varusteet ovat. Eihän märät varpaat mitään haittaa perus tunnin lenkillä ja lähellä kotoa tee, mutta annas olla jos matkaa taitankin useamman tunnin ja en aivan heti pääse kotiin. Kengät eivät voi olla vesitiiviit, paitsi tietysti jos lähden Nokian kumppareilla, mutta niillä juokseminen ei tosiaankaan innosta. Joten on syytä investoida sukkiin!

Tältä mun jalat näyttää perus lenkin jälkeen, normisukat jalassa...

Sukka asiaa oon pohtinut jo pitkään, tarkemmin ja vakavemmin ehkä tuolta viime syksyn Jämin suunnistusmaratonilta ja Komia Ilkanpolku tapahtuman ajoilta. Noiden tapahtumien aikana oli todella märkää, kylmää ja luntakin. Kuivin jaloin ei voinut selvitä ja kylmäkin tuli vaikka liikkeessä pysyi koko ajan parhaansa mukaan. Tässä olen nyt kuulostellut ja lueskellut erilaisia kokemuksia eri sukka vaihtoehdoista ja lopulta päädyin Sealskinzin ohuimpiin juoksusukkiin. Sukka kuvattiin vedenpitäväksi kalvosukaksi, joka sopii esimerkiksi vaellukseen, pyöräilyyn, juoksuun ja kävelyyn. Eli juuri sellaisiin tilanteisiin missä mä kuivia jalkoja tarvitsen!

Sealskinz Walking Thin Mid -kalvosukat

Sukkien sisäpinta on merinovillaa, sitten tulee vedenpitävä kalvo ja uloin kerros on polypropyleenia. Strechdry-materiaali tekee sukista joustavan ja silti pitää veden ja tuulen ulkopuolelle. Hinta posteineen oli yli 50€, joten todella toivoin niiden toimivan.

Sisäpinta miellyttävää merinovillaa.

Käteen sukat tuntuivat jäykiltä ja paksuilta. Niin ja ne näyttivät todella pieniltä! Ensiksi mietin kuinka saan ne jalkaani vedettyä, mutta mitä vielä, helposti sujahti. Varpaiden kohdalta tuntui melko napakalta ja sukka kuin puristi varpaita suppuun. Varret ulottuivat pohkeen puoleen väliin ja tuntuivat napakoilta kuitenkaan puristamatta. Sisäpinnan merinovilla oli todella miellyttävä paljaalle jalalle. Testilenkille mars! 

Viileässä kelissä varpaita ei palellut yhtään, ei puristanut, ei hinkannut eikä myöskään ahdistanut. Varpaiden välissä ei vesi lotissut ja muutenkin tuntui oikein hyvältä. Kotona vedin märät kengät jalasta ja kuulostelin miltä jaloissa tuntuu. Sukat rapisivat kuin jalassa olisi ollut muovipussit. Jalat eivät yhtään tuntuneet märiltä. Rullasin sukat jalasta ja yllätyksekseni jalkojen iho tuntui kostealta ja sukkien sisäpinta oli kostea, mutta merinovillan ansiosta kosteus ei ennen sukkien pois ottamista tuntunut. Ja vaikka jalat olivat hikoilleet, sai sukat kuitenkin nätisti pois jaloista, kun märkien normisukkien riisuminen on yhtä kiskomista. Käänsin sukat nurja puoli ulospäin kuivumaan ja tuulettumaan ja parin tunnin päästä takaisin toisin päin. 

Lenkin jälkeen edelleen lämpöiset jalat.

Testasin sukkia myös retkellä märässä metsässä, pohjasta rikkinäisillä kumppareilla. Alkuun kävelyä lumisohjossa, tunti nuotion äärellä istumista ja taas kävelyä. Sukat olivat aivan loistavat! Kylmä ei tullut, vaikka kumpparit imivätkin vettä ja sukkien ulkopinta kastui kunnolla. Kotona taas kuivumaan ja tuulettumaan molemmin päin ja odottamaan seuraavaa lenkkiä. En ole vielä näiden testilenkkien jälkeen pessyt sukkia enkä joka lenkin jälkeen lähtisikään pesemään. Mikään kalvo tai pinta ei voi kestää ikuisuuksia ja pesu on yksi pahimmista kuluttajista. 

Nuotiolla sukkien kanssa.

Nämä sukat lähtee mun mukaan Nuts Karhunkierrokselle ja sinne tulee myös Kirsi 😊 Työvuorot osuivat tällä viikolla sopivasti yksiin, että päästiin yhdessä tekemään mäkitreeniä Seinäjoen laskettelurinteen viereiselle tielle. Kunnon raasto fiilikseen päästiin tuossa pehmeässä ja märässä kurakossa. Ai että tuntui mahtavalta! Tämä viikko on muutenkin alkanut kunnon reisi ja pakara prässillä kun tein toisenkin mäkitreenin ja vielä jalkojen lihaskuntopiirin. Eilen keskiviikkona tuntui kivasti, ihan sen verran että seuraava juoksu tulee olemaan vasta perjantaina. 

Kirsin kanssa mäessä.

Kuraa ja vesilammikoita lenkeille, nähdään!

~Eija~

Pehmeästi piikitellen ja rennosti palautellen

Tässä kun on huhkinut melko täysiä viikkoja, on joutunut myös miettimään omaa palautumista ja stressin sietoa, omaa ajankäyttöä ja rentoutumista. Monivuorotyötä tekevänä kohdallani ei voi puhua säännöllisestä elämästä, mutta yövuoroja alku vuodesta vähentämällä olen saanut kuitenkin nukkua yöni useammin omassa sängyssä ja arvostan sitä suuresti. Ei ole niin "pihalla" koko aikaa. Yövuorojen vähentämisen lisäksi vähensin töitä. Syksyllä tein osittaista ja tulevalle syksyllekin olen jo pitkän pätkän sitä hakenut. Sivutöitä liikunnan ammattilaisena olen myös radikaalisti vähentänyt ja sen osalta nyt tuntuu aika sopivalta. 

Rauhallinen kävelylenkki ystävän kanssa, hieronta, lilluminen poreissa tai omalta kohdalta todistetusti televisiosta jonkun hömpän ohjelman katsominen rentouttaa niin mieltä kuin kehoa. En varsinaisesti koskaan ole pitempi kestoisesti univaikeuksista kärsinyt ja tälläkin hetkellä uskon sopivan aktiivisen elämäni auttavan hyvään uneen. Toisaalta toisinaan olisin niin huippua voida ottaa pikku päikkäritkin, mutta se ei juuri nyt ole oikein mahdollista.

Helmikuussa lasten kanssa kaupoissa pyöriessä juniorimme bongasi piikkimaton. En sitä heti napannut kärryymme, mutta juniorin kassan lähellä matosta muistuttaessa, koukkasimme kuitenkin sen vielä hakemaan. Koskaan aikaisemmin en piikkimattoa ole kokeillut, mutta mielenkiinnolla hiukan olin lukenut sen auttavan mm. stressiin ja palautumiseen fyysisestä rasituksesta. Lapset innostuivat matolla makailemaan ja istumaan, joten itsekin heti illalla päätin pistää sille maate.

Piikkimatolla voi seistäkin.

Piikkimatto ylsi alaselästä hartioihin asti ja päätin korkean kipukynnyksen omaavana kokeilla heti paljaalle iholle. Terävät muoviset piikit pureutuivat heti kipeästi, erityisesti alaselässä lantion kohdalla. Rauhallisesti hengitellen odotin mitä tapahtuu. Parissa minuutissa tuo kipu hellitti, toki piikit tuntuivat, mutta iho aivan kuin turtui. Vähitellen tunsin kuinka jalat ja lantio rentoutuivat ja jännästi säti jaloissa. Talo oli ihan hiljainen, joten heti jo ensimmäisellä kerralla melkein nukahdin. Pieni vilu kuitenkin piti hereillä ja seuraavilla kerroilla olenkin heittänyt peiton päälle.

En osaa sanoa onko iltaisin piikkimatolla makoilu auttanut vielä palauttavampaan syvään uneen, mutta ihanan rentouden se tuo kiireisten päivien päätteeksi. Vaikutus perustuu ihmisen kropassa olevien akupisteiden aktivoimiseen ja juuri nuo terävät piikit tekevät sen. Verenkierto vilkastuu ja lihasten jännitystilat laukeavat. Endorfiinejä (tuntuu hyvältä hormoneja) ja oksitosiinia (auttaa nukahtamaan helpommin ja nukkumaan paremmin hormoneja) vapautuu kehoon. Piikkimatolla makoilun jälkeen kävelen suoraan sänkyyn nukkumaan. Kokemuksien mukaan hyvin lyhytkin makoiluaika vaikuttaa positiivisesti ja säännöllisyys vielä tehostaa.

Mun selkä puolen tunnin makoilun jälkeen.

Palauttavana ja rentouttavana lajina tunnetaan myös avantouinti tai - kastautuminen. Ystävä on jo viikkoja sitten haastanut mukaan ja vihdoin viime viikolla aikataulut sopivat yksiin ja pääsin mukaan. Olen monia vuosia, yli 15 vuotta sitten entisen työkaverini mökillä saunasta päin käynyt avannossa ja muistan kuinka hienoa se oli. Silti hiukan hirvitti kylmän arkana ihmisenä, että onnistunko veteen menemään.

Avantouinnin tiedetään vaikuttavan myönteisesti terveyteen. Jääkylmä vesi antaa hormoniruiskeen erittämällä kortisolia (yhdessä kylmän kanssa estävät kiputuntemusta) ja endorfiineja sekä antioksidanttien määrä saattaa lisääntyä kehossa. Kylmä vesi nostaa sykettä, hengitystiheyttä ja verenpainetta ja kun malttaa pysyä tovin vedessä alkavat ne laskea. Kroppa virkistyy ja pian avannosta nousun jälkeen rentoutuu.

Niin kylmää, mutta aina kuvan ajan saa hymyn irti!

No tottakai uskalsin veteen mennä. Suihkun ja saunan kautta, ensin 15 sekuntia vedessä ja takaisin saunaan. Taisimme käydä 5 kertaa kastautumassa ja yhteensä 1minuutti ja 40 sekuntia olin vedessä. Uintiliikkeitä en uskaltanut vielä tehdä, vaan ihan perus kastautuminen riitti. Olihan se hienoa! Verenpaineiden heittelystä johtuen avannosta nousun jälkeen aina hiukan huimasi, mutta se meni melko nopeasti ohi. Vettä hörppäsimme joka välissä. Näin tottumattomalla on riski vilustua pulahtelun jälkeen, mutta mulle ei kyllä tullut mitään. Ehdottomasti uudestaan pitää päästä ja aivan tavaksikin tämän voisi ottaa 😊

Ja sitten iltapalaa.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

~Eija~

Lumesta sohjoon

Ei meinaa ehtiä kirjoitella kuulumisia, kun päivät kuluu ulkoillessa, illat lisää liikkuessa ja lopulta sänkyyn kaatuu melko väsyneenä herätäkseen taas virkeänä uuteen aamuun. Aurinkokin helli Pääsiäisen aikaan ja nyt odotettu vesisade ohentaa lumikerrosta kohisten. Vielä viikko sitten kävin hiihtämässä järven jäällä, mutta enää en välttämättä uskaltaisi mennä. Ja sitä paitsi kyllä sukset nyt ovat tallissa odottamassa ensi talvea ja vuorossa on siirtyminen kokonaan lenkkareille. Eilen vielä potkuttelimme kouluunkin kelpo kelissä, mutta nyt hiekkatie on sen verran loskassa että kelkkakin jää orsille. Olikin kyllä loistava kelkkailutalvi ja pakarat saivat loistavaa treeniä kun muun muassa kyyditsin lapsia koululle.

Kevään viimeinen hiihto 29.pv maaliskuuta.

Tyttärien kanssa pääsiäiskokolle kelkalla.

Hetki vielä menee, ennen kuin kokonaan nastallisista lenkkareista voin luopua, sillä sen verran kauan hiekkateillä loskaa ja jäätä riittää. IceBugin nastalenkkareilla on tullut juostua tänä talvena (marras-huhtikuu) lähemmäs tuhat kilometriä. Tarkkaa lukua en ole laskenut, mutta hyvin lähellä ollaan. Jalat ovat hyvin kestäneet kovat pohjat eikä marraskuun jälkeen enää ole lisää nastoja lähtenyt irti. Sauma on hiukan vasemman jalan sisäsyrjällä rikkoutunut, koska sukka sieltä kohdasta näyttää kastuvan.

Tällä viikolla toki pääsin jo lenkin tekemään kesälenkkareillakin, kun Päivin kanssa käytiin puolen kilometrin vetoja tekemässä. Haettiin sulia pyöräteitä kaupungin laitamilla ja aika sykkyrää saatiin tehdä että pahimmat jäätiköt vältettiin. Vauhti kiihtyi joka vedolla suunniteltua kovemmaksi, mutta mikäs siinä kun molemmilla kulki. Tuntui mukavalta ja jutellessa lenkille tuli ihan mukavasti pituuttakin 😊

Jäätä ja loskaa.

Kilometrejä oon tälle viikolle saanut juosten jo 50, kävellen vajaa 20 ja potkukelkkaillen reilu 10. Pitkän juoksun menin mahdollisimman matalilla sykkeillä ja ystävien kanssa sauvakävely ja vaunulenkki samalla jutellen vielä matalemmilla sykkeillä. Pienet kolotukset lonkan ja lantion seudulla ovat helpottaneet venyttelyllä ja liikkuvuusharjoituksilla. Tänään torstaina oli tauko päivä juoksusta, mutta Niinan haastamana lähdin kuntonyrkkeilemään. Monia vuosi sitten olen sitä harrastanut ja olipas mukava päästä taas. Oli huippu kivaa, hikistä ja tehokasta puuhaa. Nyt jo käsivarsissa ja hartioissa tuntuu että osui ja upposi 😏 Niin, eikä ne jalatkaan ihan toimettomina olleet, vaan jatkuvaa hyppelyä tuli.

Kävelysauvojen uudet ja edulliset piikit 😉

Näillä jatketaan. Juoksua ja monipuolisesti kaikkea muutakin vaihtelun vuoksi!

~Eija~