maanantai 20. toukokuuta 2019

Huikea SM-kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna emittag sai vilkkua tiuhaan tahtiin kun viiletin sen kanssa menemään molempina päivinä. Sen verran napakkaa aikataulua ollut, että iltaisin on taas ollut aivan kuoleman väsynyt ja blogin kirjoittaminen on siirtynyt. Nytkin jo väsy painaa, mutta yritetään saada aivan mahtavan viikonlopun kokemukset jonkinlaisiksi sanoiksi tänne bittiavaruuteen.
Emittag ranteessa ja mallirasti kisakeskuksessa.
SM-pyöräsuunnistus viesti
Lauantaina aamulla klo.07.15 lopetin kahden peräkkäisen yövuoron valvomisen. Olisin voinut hyppiä kevyesti ilosta kotiin päin lähtiessä, sillä mulla alkoi viikon loma, mutta painoinkin kaasua silmät sirrillä, että ehdin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehdinkin nukkua kolmisen tuntia ja sitten aamupalalle. Onnekseni pyöräsuunnistuksen suomenmestaruus viestit oli laitettu alkamaan vasta puolen päivän jälkeen ja meidät nuorimmat ikänaiset ihan viimeisessä lähtöryhmässä. Aamupäivä lähtö olisi tarkoittanut kisa starttia suoraan valvotun yön jälkeen. Toinen merkittävä seikka oli se, että kisat oli meiltä vain 10 minuutin ajomatkan päässä. Eipä oikeastaan lähempänä voisi ollakaan.

Eikä tämä osallistuminen pyöräsuunnistuksen sm-kisoihin ihan simppeliä mulle ole muutenkaan, sillä pyörän hallinta maastossa ei ole mun vahvuus. Eikä kisakokemuksia ole vielä kuin nippa nappa toisen käden sormille. Tykkään kuitenkin lajista valtavasti ja haluan kehittyä siinä. Ja ehkäpä siksi kevättalvella Marja kysyikin mua pariksi viestiin. Olin heti valmis, kun Marja samalla siirtyi edustamaan seuraamme Ylistaron Kilpa-Veljiä. 
Vaihtoon menossa.
Tässä viestissä ikämme riitti nuorempiin ikänaisiin, eli D80 sarjaan. Meidän sarjassa oli neljä osuutta, eli molemmille kaksi. Marja kokeneempana pyöräsuunnistajana sai aloitusosuuden ja mä pääsisin sitten toiselle osuudelle väljemmillä urilla. Olin jo etukäteen kuullut, että kartan väritys on melko tumma ja rasteja ja rastiviivoja on siitä haastavaa nähdä. Ratoja kehuttiin nopeiksi, mutta haastaviksi. Jännitti etukäteen todella paljon. Hyväksytty suoritus, niin meillä olisi mitali mahdollisuudet. 
Vasemmalle vaihtoon ja oikealle maaliin.
Marja toi viestiä varmalla suorituksella, kakkos sijalla. Mulla ei ollut oikein tietoa tai tuntemusta kilpakumppaneista, eikä kilpailunumeroitakaan pyörän edestä oikein nähnyt, joten oli helppo lähteä suunnistamaan vain omaa suoritusta. Homma lähti ihan mukavasti liikkeelle. Poljettiin Seinäjoen Törnävän saaren kuvan kauniissa miljöössä pitkin poikin nurmikoita ja hiekkapolkuja. Koukattiin Törnävän sairaalan puolelle ja puskettiin läpi muutaman pusikon. Välillä vilkaisin renkaita, etteivät vaan puhkeaisi terävissä kivikoissa tai juurakoissa, sillä rengasta en vaihtaa osaisi. Sallitut tien ylitykset katsoin tarkasti ja selvät pitkät polku ja tie pätkät poljin niin reippaasti kuin pystyin. Pari huonoa reitin valintaa, mutta aivan kelpo suoritus. Olin nostanut meidät kärkeen.
Leimantarkistuksesta hyväksytysti läpi.
Oli todella lämmin ja juotavaa sai kiskoa odotellessa Marjaa kolmannelta osuudelta vaihtoon. Tässä vaiheessa en tiennyt sarjamme tilannetta mitenkään, mutta kun pääsin ankkuriosuudelle ja nappaamaan karttani telineestä, näin että muiden joukkueiden kartat olivat vielä telineessä. Kärjessä siis mentiin. Tuo ajatus tarkoituksella sivuun ja keskittyminen suoritukseen. Tämä toinen veto menikin sujuvammin ja nautin jokaisesta polkaisusta, vaikka yksi tyhmä väärälle polulle ajautuminen tulikin. Maaliin tullessa Marja oli vastassa ja lähes varma tieto siitä että me voitettiin!

Lopullisia tuloksia ja palkintojen jakoa sai odottaa kauan. Mutta kyllä me ne kultaiset SM-mitalit lopulta kaulaamme saimme. Marjalle se oli jo ties kuinka mones, mutta mulle se oli ihka ensimmäinen SM-mitali 😄 En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon tämä mulle merkitsee. Olen valtavan iloinen!
Voittajien on helppo hymyillä :)
Kiitos Marjalle!
Tällainen kokematon oppii konkarilta vaikka ja mitä!
Mun ensimmäinen SM-mitali!
SM-sprintti viesti
Sunnuntai aamulla piraji herätyskello ennen puolta kuutta. Olin nukkunut kuin tukki ja vieläkin olisi nukuttanut. Ylös kuitenkin ja aamupalalle. Tuttu tärisyttävä jännitys taas kropassa pakkailin loput tavarat suunnistusreppuuni ja lähdin kävellen ison tien varteen kyytiin noukittavaksi. Nyt oli edessä kisareissu Raumalle, vaikka lähempänä Seinäjoella olisi ollut SM-pyöräsuunnistuksen henkilökohtainen keskimatka. Olin kuitenkin jo aikaisemmin keväällä tehnyt päätöksen mahdollisuuksien mukaan osallistua ykkös vaihtoehtona SM-sprintti viestiin ja toisena olisi ollut nuo pysu-kisat. Sprintti viestiin koottiin joukkueet aluettain, eli Etelä-Pohjanmaalta koottiin seurojen yhteinen. Sinne oli haku ja näyttökisat. Mä pääsin 40-sarjaan, jossa osuudet olivat nainen-mies-mies. Kuitenkin pari päivää ennen kisaa, tuli tieto että meidän ankkuri onkin estynyt lähtemästä. Mua harmitti ihan vietävästi, sillä enää en voisi osallistua pysu kisoihinkaan. SM-kisoihin kun on tarkka viimeinen ilmoittautumispäivä ja siitä ei lipsuta, ei ole jälki-ilmoittautumis mahdollisuutta. No lopulta varamies löytyi. Hieno homma!
Kaikkien viimeinen rasti Rauman kadulla.
Etelä-Pohjanmaalta oli neljä joukkuetta matkassa. Ja materiaalia ja potentiaalia olisi vielä paremminkin, jos tiedotus toimisi paremmin. Iskukykyä löytyisi, jos vaan halukkuutta osallistua löytyisi. Toki tämä SM-kisa järjestettiin vasta toisen kerran ja viime vuodesta ohjeita oli muutettu. Saa nähdä mitä muutoksia ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin se huomioidaan, ettei suunnistuslajien sm-kisat osu päällekkäin, sillä en usko että olen ainut joka haluaisi osallistua molempiin.
Etelä-Pohjanmaan komiaa joukkoa!
Meitä oli kuitenkin hieno joukko matkassa ja mäkin pääsin ihan kyytiläisenä Kauhavalaisten mukana. Oltiin perillä ajoissa ja meidät suljettiin karanteeni alueelle, josta ei saanut poistua kuin vasta omalle osuudelleen eikä kännykkää saanut ensimmäisen lähdön jälkeen enää käyttää. Ensimmäisessä lähdössä oli yli 55 vuotiaat, sitten me yli 40 vuotiaat, seuraavaksi nuoret ja viimeisenä pääsarjat. Oli mukava oman suorituksen jälkeen päästä seuraamaan vielä toisten pinkomista pitkin Rauman vanhan kaupungin kujilla.

Mua jännitti jälleen aivan hirveästi. Aurinko porotti lähtöviivalla suoraan kasvoille. Kartat jaettiin käteen alaspäin minuutti ennen lähtöä. Polvet tutisi ja käsien tärinää rauhoitin puristamalla karttaa. Mielessä kävi ajatus, että miksi ihmeessä laitan itseni tällaiseen tilanteeseen. Jännitys oli aivan kamalaa, mutta onneksi lähtölaukaus tuli ajallaan ja kartan sai kääntää ja lähteä liikkeelle. Siinä menee hetki että löytää kartalta lähtöpaikan ja pääsee suunnittelemaan reittiä ensimmäiselle rastille. Ja sitten sitä lähtee pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsee. Se kaikki tärisevä ja lamaannuttavalta tuntuva jännitys laukeaa saman tien kun pääsee liikkeelle.
Ote sprinttikartasta.
Kaksi ensimmäistä rastia oli pientä hapuilua ja jälkikäteen karttaa katsoessa olisi voinut tehdä paremmatkin reitinvalinnat. Naisia tuli sikin sokin ja sieltä täältä rasteille. Kolmas ja neljäs rastiväli menivät jo paremmin ja sen jälkeen homma alkoi rullaamaan. Keskityin vain suunnistamiseen ja juoksu kulki mahtavasti. Naisia oli edelleen ympärillä, mutta nyt mentiin selvästi suoraviivaisemmin eteenpäin. Lähestyin toiseksi viimeistä rastia ja näin kameramiehen kuvaavan vauhdissa edessä, noin 10 metrin päässä juoksevaa naista. Siinä kohdassa tajusin että siinä menee kärki ja mä tulen toisena. Ihan takana tiesin tulevan ainakin kaksi naista, jotka olin ohittanut pari rastia aikaisemmin. Taakse ei kuitenkaan tullut mieleenkään vilkuilla. Viimeiselle rastille suunnistin ehkä hiukan huonolla reitinvalinnalla, mutta takana olevat pysyivät takana ja mä todella tulin toisena vaihtoon 😁 Kärjessä tullut ja minä pääsimme kuuluttajan haastatteluun, joka oli mun elämäni ensimmäinen kerta tämmöiseen haastatteluun. Olin todella otettu ja aivan hirmu tyytyväinen suoritukseeni. Taakse jäi todella hyviä suunnistajia! Meinasi ihan itkettää, mutta hymyilin vaan.
Vanhan Rauman kapeita katuja.
Tiedän, että oma juoksukunto on ihan kelvollinen tällä hetkellä ja ei ole ensimmäinen kerta kun tykitän suht kärkivauhtia, mutta on se vaan hienoa onnistua tällaisessa kisassa. Itselle niin merkityksellistä ja ikimuistoista. 

Juha-Matti pinkoi toisen osuuden mahtavasti tuoden viestiä sijalla kolme. Ainekset joukkueen menestykseen olivat olemassa, mutta vara-ankkurimme ei jo ennakkotietojen mukaankaan ollut ihan sprinttikunnossa. Lopullinen sija oli jaettu 14. Kuitenkin hyväksytty suoritus, mikä oli aivan ykköstavoite 👍
Näkymä terassilta maalisuoralle.
Hieno kisa Suomen huippusuunnistajien seurassa. Kaunis Rauma kujineen ja mukulakivineen. Ikimuistoisia henkilökohtaisia kokemuksia, joita on mukava muistella ja tuntea edelleen se karmaiseva jännitys, joka siivitti hyvään suoritukseen. Niin onnellinen tästä mahdollisuudesta osallistua tällaiseen!
Ihanan kauniit ja kamalat mukulakivet.
Sunnuntaina illalla huokaisin syvään helpotuksesta. Melko tiukka, väsyttävä ja jännittävä viikko oli takana. Edessä toki heti seuraava viikko uusine haasteineen ja jännityksineen, mutta mennään nyt vain päivä kerrallaan ja mutustellaan mitä on tullut koettua.

~Eija~

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Antin maastomaratonilla

Se on kaikki mahdollinen tässä elämän tilanteessa tehty talven ja kevään aikana mitä pystyy ja kahden viikon päästä edessä on jälleen elämäni tähän mennessä pisin juoksu. Nuts Karhunkierros polkujuoksutapahtuma juhlitaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Rukalla ja mulla on lippu 83 kilometrin matkalle. Usein sitä luettelee niitä asioita mitä jäi tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin, kuten niitä mäkinousuja, mutta jospa nyt yrittäisi ajatella toisin. Oon juossut läpi talven hyviä kilometrejä lumessa, jäällä, kurassa ja kuivalla maalla. Voimatreenejä oon tehnyt kuntosalilla, kotona ja ryhmäohjauksissa. Kehonhuoltoa en kokonaan ole laiminlyönyt. Olen yrittänyt syödä ja juoda järkevästi. Oon oppinut tuntemaan kroppani aika hyvin ja tiedän että pystyn taivaltamaan monta tuntia lisäenergiana suklaata, pähkinöitä ja salmiakkia, sekä voimakkaalla sisäisellä sisullani. Tunnen, että olen paremmassa kestävyyskunnossa kuin viime vuonna ja se tunne on ihana, vaikka nöyränä suhtaudun kaikkea sitä kohtaan mitä matkalla voikaan tapahtua. 

Eilen oli viimeinen kovempi pitkä juoksu ennen Karhunkierroksen ultraa. Nimittäin bongasin pienen juoksutapahtuman Kauhajoella, Antin maastomaraton. Matkavaihtoehtoina oli 12.5km, 21.5km ja 43km sekä lasten 3km. Tuo puolimaraton tuntui sopivalta tähän väliin. Se ei olisi liian kuluttava, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä. Tavoitevauhtina olisi oma reipas.
Reittikartta
Kauhajoelle oli lähdössä myös Maarika ja Susanna, joten heitimme reppumme samaan autoon ja reilun tunnin ajomatka taittui höpötellessä kaikkea juoksemisesta ja elämästä. Myös Susanna oli menossa puolikkaalle ja Maarika lyhyemmälle matkalle. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa, joka toimi kisakeskuksena, haettiin nimikoidut numerolaput ja sitten ei kun odottelemaan lämmitellessä lähtöä. Paikalla oli mukavasti porukkaa, reilusti yli toista sataa.
Kuva maastosta järjestäjien face-sivuilta
Heti lähdöstä lähdin omaa tavoitevauhtiani, alle 5min/km-vauhtia. Polku oli helppoa tasaista, paikoin pehmeää, ei mainittavasti juurakoita tai kiviä. Kolme miestä loikki edellä kovaa kyytiä ja mä jäin heidän ja muun porukan väliin juoksemaan omassa yksinäisyydessäni. Tykkäsin juosta yksin, omaa vauhtiani. Yksin juostessa näkee hyvin eteen, eikä kukaan painosta takana. Nousu Lauhanvuoren päälle hidasti hetkellisesti vauhtia, mutta sieltä alastulo kiihdytti vauhdin reippaaksi. Siinä kovassa vauhdissa olin juosta reittimerkkien ohi, mutta muutaman harha-askeleen jälkeen huomasin että väärä polku. 
Kuva Spitaalijrveltä järjestäjien face-sivuilta
Spitaalijärvellä vastaan osui viileä tuuli. Tuli hetkellisesti ikävä hanskoja, sillä sormiin oli kylmä ja ne olivat turvoksissa. Muuten kropassa oli todella hyvä olo ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Juomapisteitä oli puoliskan varrella jopa viisi ja juoksin kaikki ohi nauttimatta tarjoilusta. En koe tarvitsevani tankkausta näin "lyhyellä" matkalla ja eilis päivän kelissä. Lämpöasteita oli jonkin verran päälle 10 ja hetkellisesti pientä tihkusadetta tuli kasvoille.
Maalissa.
Maalissa olin aikaan 1:41 ja olen aikaan erittäin tyytyväinen. Edellä juosseet miehet olivat lyhyemmällä matkalla, joten mä olin puoliskalta ensimmäisenä maalissa. Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi muovisen matkakuksan (tätä tarvitsen ultramatkoille 👍) ja makkaratikun. Lisäksi mä sain saunatyynyn ja arvontapalkintoja t-paidan. Yhtä juoksukokemusta rikkaampana ja syli täynnä tavaraa palattiin kotiin.
Kuksa ja makkaratikku
Nyt seuraavat kaksi viikkoa treenit ovat kevyitä, kropan hyvää tuntemusta ylläpitäviä. Arkiliikuntaa, kehonhuoltoa ja toivottavasti hyviä unia. Ennen ultra starttia on ens viikonloppuna vielä kaksi kovempaa kisastarttia, mutta ne ovat lyhyitä matkoja ja ovat hyvää kropan ärsykkeiden virittelyä. Rukalla sitten mennään rauhallisesti, nauttien maisemista ja eväistä. Se on jälleen matka itseensä ja omaan kestävyyteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt pitää vain pysyä nämä pari viimeistä viikkoa terveenä ja ehjänä.
Kevät on ihanaa!
Ihanaa kevättä ja Äitienpäivää tänään kaikille!

~Eija~

tiistai 7. toukokuuta 2019

Lumirasteilla toukokuussa

Tuli sitten takatalvi! Muutaman senttimetrin verran otti kevät taka-askeleita. Kylmä tuuli puhalsi jo viikolla idästä ja pohjoisesta ja toppakintaille ja kalsareille löytyi taas käyttöä. Siitepöly ja kuivasta maasta johtunut pöly sentään talttui tällä tempauksella...hetkeksi. Auto nyt ainakin on taas ihan kurassa ja lasten tramppa märkä, joten ulkona ei kuulemma taaskaan ole mitään tekemistä. 

Mä kyllä keksin ulkotouhuja eikä tämä luminen toukokuu ole yhtään tavatonta. Erityisesti kun Lapualla järjestetään keväällä suunnistuskisat, on lumi kuulunut kuvioihin edellisinäkin vuosina. Lauantai aamulla kaivoin viime syksynä varastoidut suunnistuskengät kaapista, laitoin ne suihkun alle heräilemään ja vedin jalkoihini Sealzkins-sukat. Kuivilla koppuraisilla kengillä ei kannata lähteä suunnistamaan, vaan märkinä ne oleentuu paremmin jalkoihin ja välttää inhottavat hiertymät. Asianmukaisilla sukilla saa jalat pysymään kuivina. Päälle oli vedettävä hiukan paksumpi poolopaita ja suunnistushousujen alle pitkät kalsarit. Mittari näytti piirun verran yli nolla astetta, joten hanskatkin olisi ollut hyvä olla matkassa. Lapualle meiltä hurauttaa parissa kymmenessä minuutissa ja suunnistuksen kevätkansallisten tunnelma lumisateineen ja viileine tuulineen oli taattu.
Kärsineet suunnistuskengät hangella.
Lauantaina oli lyhyet matkat. Naisten 40 vuotiaiden sarjassa se tarkoitti hieman yli 3 kilometriä. Lähdössä sormia paleli, eikä peukalot lämmennyt matkalla ollenkaan, kun peukalokompassi ja emit-kortti puristivat vähäisenkin verenkierron sormissa minimiin. Viileä ilma piti kuvainnollisesti pään sopivan viileänä ja keskityin vauhdin sijaan suunnistamiseen. Metsäsuunnistamaan en ollut ennen kisaa ehtinyt, jos ei rastireittiä suunnistuskoulussa lasketa. Toki en epäillyt etteikö juttu mielensopukoista palaisi, mutta rutinoitunutta ei homma tosiaankaan ollut.

Mutta hommahan lähti ihan hyvin luistamaan. Ensimmäisen ja toisen rastin heti kohdalle osuminen rentoutti menoa ja samalla tyylillä napsin loputkin rastit. Aika suoraviivaisesti etenin rastilta rastille eikä kummempia kaartoja tai pyörähdyksiä tullut. Oli mukavaa menoa ja vauhti ei silti ollut tapissa. Suorituksella sain sarjani kärkisijan, toki vain puolen minuutin erolla.
Lauantain rata.
Vaikka sunnuntaina ulkolämpömittari näytti jo lähemmäs 5 astetta, sai silloinkin pukea kolme takkia päällekkäin ja varata kisapaikalle lämmintä juotavaa termariin. Kisakeskuksena toimi sama paikka kuin lauantaina, mutta nyt matkana oli lyhennetyt pitkät matkat. Mun sarjassa se tarkoitti tällä kertaa 4,5 kilometriä. Lauantaina lähdimme kaikista osallistujista ihan viimeisinä ja metsä oli täynnä ristiin rastiin uria lumessa. Sunnuntaina pääsimme metsään puolessa välissä porukkaa ja yön aikana sulanut lumi hävitti myös mahdolliset urat. Keli oli huomattavasti mukavampi, vaikka edelleen melko kylmä. Hanskat olisi ollut kova sana mutta sunnuntaina sentään kaikki sormet ehtivät lämmetä suunnistamisen aikana.

Rata oli melko saman tyylinen kuin edellisenä päivänä. Kuitenkin menin tekemään vähän turhankin pitkiä polku kiertoja, vaikka suoraan metsän läpi olisi ollut nopeampaa. Myös kolmelle rastille tuli pientä virhettä, ei kovin pahaa, mutta kun kaikki virheet laskee yhteen, saa niistä pari hukkaan heitettyä minuuttia helposti. Vauhti pysyi jälleen maltillisena, loppukiriä lukuunottamatta. Ajattelin pistää loppusuoralla hiukan vauhtia, jos sattuisi lopputulokset olemaan sekunneista kiinni.
Kolme takkia päälleikkäin toukokuussa.
No ei ne ollut sekunneista kiinni, sillä lopulta viikonlopun kisojen kokonaistuloksissa jäin toiseksi puoli minuuttia voittajalle hävinneenä. Sunnuntai päivän virheet siis kostautuivat, vaikka niistäpä juuri oppii. Saamani palkinto oli kuitenkin mieluinen, sillä sain Lapuan Kankurien pyyheliinan. Oli aivan ihanan tuntuinen.
Palkinnoksi pyyheliina.
Viikonlopun kisoilla kuittasin 40 kisan juhlavuoteni 13. ja 14. kisat.

Sen verran kiirettä pitänyt viikonloppuna ja sen jälkeen, että vasta nyt tiistaina sain tämän postauksen ulos. Kroppa on ollut hiukan sekaisin huhtikuun lopussa olleen puolimaraton juoksusta, eikä sitä seuranneet uudet kisat, yövuorot ja pieni stressi ole auttaneet. Monena päivänä ruokahalu on ollut poissa ja uni huonoa. Nyt vointi on jo parempi, mutta ruokaa pitäisi saada alas vielä enemmän ja ehtiä nukkua kunnolla. Luonteelleni ei vaan oikein sovi kauaa olla paikoillaan. Tulevaa viikonloppua varten taas yritän kerätä energiaa, sillä seuraava startti odottaa...

~Eija~

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Lisää kevät sprinttiä

Palautuminen viime lauantain puolimaratonilta oli vielä pahasti kesken, kun jo sunnuntaina oli edessä kaksi uutta starttia - toki paljon lyhyemmille matkoille. Seinäjoella nimittäin järjestettiin suunnistuksen kansalliset kisat, tuplasprintit. Lähtö aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Aamulla sängystä ylös noustessa huomasin oikean jalkapohjan ulkosyrjän ottaneen kovasta asfaltti juoksusta nokkiinsa ja se oli askeltaessa kipeä ja hiukan turvoksissa. Kengät jalassa oli sama tuntemus, mutta kävellä pystyi silti ihan normaalisti. Lisäksi etureisissä oli lihasarkuutta ja lievä huono olo oli päällä. Onneksi ulkona oli lauantaita viileämpää, sillä toinen kuuma kisapäivä ei ollut toiveissa. Toki kaksi takkia päällekkäin ja tuplahousut jalassa, ei sekään ihan kivaa ollut.
Viimeinen rasti ja maalisuora Seinäjoen keskuskentällä.
Meidän perheestä kisaamaan lähti kaikki naiset ja kuopukselle tämä oli ihan ensimmäinen suunnistuskilpailu, toki saattaja sarjassa sillä mies lähti turvaksi perään juoksemaan. On hienoa, että pienimmillä suunnistajilla on mahdollisuus myös osallistua, mutta jos uskallus ei vielä riitä yksin menemään, saa ottaa jonkun tutun mukaan. Periaatteessa lapsi itse suunnistaa ja tekee reitinvalinnat ja saattaja vain seuraa, mutta ei ole kiellettyä yhdessä katsoa karttaa ja tuumia ratkaisuja. 
Meidän 9-vuotiaalle tämä oli neljäs kerta oikeaa suunnistusta ilman siimaa ja pari kertaa oli tullut hetkellinen hätä minkä rakennuksen nurkalla ollaan. Kiitokset kaikille jotka auttoivat pieniä lapsia.

Itse tykkään sprintti suunnistuksesta sen sähäkyyden vuoksi. Ratkaisut pitäisi osata tehdä nopeasti, ehtiä ja pystyä lukea karttaa kovassa vauhdissa sekä olla ajatuksissa aina kymmenen askelta edellä. Niin ja muistaa ne kielletyt alueet, sillä muuten hyväkin suoritus hylätään. Koen pikku hiljaa oppineeni nuo kielletyt alueet, mutta siltikin tulee joitain kohtia kierrettyä varmuuden vuoksi, kun ei ole varma. Sprintissä kartta ja sen merkit ovat osa niin erilaisia kuin metsäsuunnistuksessa, että voi puhua kahdesta ihan eri lajista. Sprintti on yleistymässä, enkä pidä sitä yhtään pahana.
Kohta lähtö kaksi.
Aamupäivän kisa ja reitti oli melko simppeliä, vaikka kahdesti piti pysähtyä ihan paikalleen kun arvoin reitinvalintaa ja toisessa piti tiirata karttaa ja varmistaa saako yhdestä kohdasta mennä. Alkaa tuo ikänäkö vaikuttamaan, että kovassa vauhdissa en meinaa kartasta kaikkea nähdä ja sprintti kartassa osa koloista voi olla niin pieniä, että ei vaan meinaa erottaa. Juoksu kuitenkin kulki mukavasti, kartalla pysyin koko ajan ja 2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli tasan 10 minuuttia. Sarjan voitto.
Aamupäivän karttapala.
Tällaisten kahden kisan päivien inhottavin juttu on pitkältä tuntuva odotus seuraavaan starttiin. Tuossa välissä ehtii hyvin syödä, verrytellä, jutella tuttujen kanssa ja tehdä ostoksia Suunnistajankaupassa, mutta kyllä odottavan aika taas vaan oli niin pitkä. Kun sitten vihdoin taas pääsi kaduille ja puistoon, niin sitten sitä mentiin. Päiväkin oli jo aamusta lämmennyt sopivaksi, mutta ei liian kuumaksi. Silti pitkähihaisella paidalla jatkettiin.

Melko selkeitä reitinvalintoja jälleen ja rauhalliset rastilta lähdöt takasi sen ettei rasti väleillä tarvinnut pysähdellä tarkistamaan reittiä. Jaloissa painoi väsymys nyt jo enemmän, mutta silti ne toimi rullaavasti. Nautin menosta ja sprintti on kyllä mukavaa 😊 Ainakin tänään, kun se sujui jouhevasti. Toisestakin kisasta sarjan voitto, 2,2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli 10 min ja 14 s ja kotiin viemisinä pussillinen keksejä ja hapankorppuja, nam.
#ykvsuunnistus
Tänä keväänä on tullut vain sprinttailtua ja tulevana viikonloppuna olisi edessä sitten oikeat metsäsuunnistuskisat. Tänään suunnistuskoulussa oon ohjaajana rastireitillä ja muut arki-illat menee töissä. Joten viikonlopun kisoihin lähdetään ilman että alla on yhden yhtä suunnistusta metsässä. No ehkä taito tulee takaraivosta, mutta hiukan jännittää. Pitää vaan lähteä rauhassa liikkeelle. Raporttia sieltä tulee sitten viikonloppuna.

Nyt juhlavuoteni kisoja on kasassa 12. Loppu viikosta määrä lisääntyy.

Kaikille mukavaa vappua 🎈🎉

~Eija~

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Enkkajuoksu Kyrönjoki maratonilla

Tänään juostiin Ylistarossa Kyrönjoki maraton, joka oli järjestyksessään 34. kerta. Viime vuonna juoksin samaisessa tapahtumassa puolimaratonilla oman ennätykseni. Tänäkin vuonna ajatuksissa pyöri mahdollisuus vielä parantaa tuota omaa aikaa, vaikka taas olenkin yhden vuoden vanhempi. Samalla se olisi hyvä testi itselle, missä juoksukunnossa nyt ollaan.

Ilmoitin itseni ennakkoon puoliskalle naisten yleiseen sarjaan, vaikka olisi ollut mahdollisuus olla naiset 40 vuotiaissa. Oikea syntymäpäivä on vasta kuukauden päästä, joten kyllä mä meen vielä nuoremmissa 😄
Juomapisteellä vettä naamalle ja eteenpäin.
Tavoitteena oli 4:20-30 minuuttivauhti kilometrille ja jo parin sekunnin aikaparannus riittäisi mulle. Lähdinkin heti alussa hyvään peesiin, mulle todella kovaan vauhtiin. Ensimmäiset kilometrit läpsyteltiin 4:10-4:15 vauhdilla. Pähkäilin kovastikin jatkanko tuossa porukassa, mutta se alkoikin ihan itsestään hajoamaan parin juoksijan kiihdyttäessä vauhtia ja parin jäädessä taakse. Vauhti ei sinänsä tuntunut pahalta, mutta enemmän mietitytti kuinka kauan jaksan sitä ja mitä jos tulee totaalinen väsähdys. 

Idästä päin kävi voimistuva tuuli. Pysyttelin mahdollisuuksien mukaan miesten selkien takana ja säästin voimiani. Kuitenkin ennen ekan kierroksen täyttymistä huomasin juoksevani yksin niin vasta- kuin myötätuuleen. Oman kellon mukaan ekan kierroksen ajaksi tuli noin 45 minuuttia. 
Viimeiset juoksuaskeleet maaliin.
Yleensä en tämän pituisilla lenkeillä, saatikka kisassa juo matkan aikana mitään. Tänään kuitenkin nappasin jokaiselta juomapisteeltä mukillisen vettä, josta heitin yli puolet naamalleni ja loput suuhun. Oli meinaan melko kuuma keli juosta ja tämä tällainen ei ole mun keli ollenkaan. Kisapaikalle ajaessa auton mittari näytti +20 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Vaate valinta oli siis ehdottomasti shortsit ja lyhyt hihainen paita. Ihan sai rusketusraidat juoksun sivutuotteena.
Jes! Tuntuu.
Toisen kierroksen juoksin yksin. Edessä, arviolta 50-100 metrin päässä näkyi koko ajan miehen selkä, mutta siihen ihan peesiin en päässyt. Jalat tuntuivat ihan hyviltä, yläkroppa aivan ok, mutta kävihän se koko ajan raskaammaksi. Vastatuulessa ennen 15 kilometrin tolppaa oli pakko antaa hiukan vauhdin pudota. Hitaimmat kilometrivauhdit oli 4:27. Huomasin, etten hikoile enää ja hetkittäin tuli hiukan huono olo. Loppukiriin ei ollut mahdollisuutta viime vuoden tapaan ja toinen kierros olikin ensimmäistä hitaampi. 

Oma ennätysaika kuitenkin tuli -> 1:32:05
ja sillä irtosi naisten sarjan voitto 🏆
Palkintojen jaossa.
Oon niin iloinen omasta ennätyksestäni ja että mä pystyin vielä sitä parantamaan. Juoksu oli kokonaisuudessaan hallittu ja hyvä. Ei pelkästään juoksu suorituksena, vaan myös sen hallitseminen mitä pään sisällä, ajatuksissa kävi läpi. Kroppa kun luovuttaisi paljon aikaisemmin, mutta pää vie juoksua eteenpäin jos se pää vaan kestää. Tätä vahvistuvaa päätä tulen tarvitsemaan neljän viikon päästä Rukalla, ultrapolkujuoksu matkalla. 
Muistoksi.
Pokaalin lisäksi sain kassillisen lähialueen tuotteita. Kaurahiutaleita, kotikaljaa, hunajaa ja smoothien. Tällaiset palkinnot on niin mun mieleen. Kaikki tulee käyttöön.
Tuotekassin aarteet.
Nyt on kasassa kymmenen kisaa mun tämän vuoden 40 kisan tavoitteesta, jes! Aikataulussa ollaan 😉

~Eija~

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ääntä levanevalle

Pääsiäisen pyhät tarkoitti monelle useamman päivän vapaita, reissua sukulaisten tai ystävien luo, hiihtelyä pohjoisessa tai kevät puuhia kotosalla. Ihanaa aikaa hetki huilata työ ja kouluhulinoista, syödä herkkuja, hiljentyä ja rauhoittua. 

Mulla Pääsiäiseen kuului ystäviä, retkeilyä, pikku virpojia ja töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea. Omien lasten, ystävän ja ystävän lasten kanssa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta Jurvan, Ilmajoen ja Laihian alueella sijaitsevan Kurjen kierroksen Levanevalla.
Kurjen kierros on kokonaisuudessaan 45 kilometriä pitkä reitti, jonka helmi on Levanevan luonnonsuojelualue. Suotaipaleilla on kilometritolkulla pitkospuita ja välillä koukataan metsiin ja kallioille. Lintutornista voi ihailla kaunista suomaisemaa lintuperspektiivistä ja eväät maistuvat taukopaikoilla, joissa voi aivan hyvin yöpyäkin. Lakeuden elämysliikunta ry:n sivuilta löytyy Kurjen kierros infoa lisää.
Näkötorni Maalarinmaalla.
Me lähdimme reissuun kahden auton taktiikalla. Ystävän auto jätettiin Peräkylän parkkipaikalle ja mun autolla siirryimme koko porukka Maalarinmaan parkkipaikalle. Sieltä lähdimme reput selässä kävelemään ja heti kärkeen kipusimme näkötorniin. Vaikka keli oli pilvinen, olivat näkymät kauniit. Osa retkikunnastamme olisi pysähtynyt jo tässä evästämään, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan askelsimme päättäväisesti eteenpäin.
Suomaisemaa.
Lunta ja jäätä oli vielä paikoin aika paljonkin, mutta onneksi suurin osa metsäpoluista ja pitkospuista oli täysin sulat. Muutamassa kohdassa vettä oli useamman metrin pituudelta pitkospuiden päällä ja vaikka yritimme pitää jalat kuivina hyppelemällä suon mättäältä mättäälle, saivat jalat viileän kasteen. Kartan mukaan arvioin matkan levähdyspaikalle olevan alle viisi kilometriä mutta sinne olikin matkaa yli kuusi kilometriä. Kaikkien alkoi tulla nälkä ja "kohta ollaan perillä"-lausahdus ei enää vakuuttanut ketään. Kiimakalliolla lopulta pysähdyimme ja ekalla tulitikulla saatiin nuotio omilla puilla syttymään ja makkarat tirisemään. Kyllä eväät vaan maistuu niin hyviltä luonnon helmassa tovin retkeilyn jälkeen.
Kuin juna pitkospuita eteenpäin.
Levähdyspaikalle osui tuuli ja märät kengät jalassa teki siitä viileän tuntuisen. Oli parasta jatkaa matkaa. Ja hyvinpä taas energiavarastot tankattuna kaikki jaksoivat eteenpäin kuin höyryjunat.
Lisää pitkospuita.
Särkisen taukopaikka oli keskellä metsää oleva aukea. Siellä oli tulentekopaikka, autiotupa ja kuivakäymälä. Hetken ihastelimme paikkaa, kunnes oli syytä taas jatkaa matkaa. Nyt alkoi tulla vastaan myös muita pitkäperjantain retkeilijöitä. Lopulta kokonais kilometrit kohosivat yli 10. Pakkauduimme ystävän autoon, ajoimme mun autolle mutkikasta hiekkatietä ja sitten kotiin. 
Käkkyrä mänty nevalla.
Parasta retkessä oli aika ystävän ja lasten kanssa, tietysti eväät sekä ehdottomasti se hiljaisuus keskellä nevaa. Kahdesti pysähdyimme aivan paikoillemme ja kuuntelimme sitä hiljaisuutta. Ainoastaan lintujen keväinen viserrys kuului metsästä. Hiljaisuuden lisäksi retkestä tulemme muistamaan märät jalat ja pitkospuut pitkospuiden perään.
Tänne pitää päästä juoksemaan, tänne tullaan juoksemaan.
Märät jalat mutta mieli iloinen.
~Eija~

torstai 11. huhtikuuta 2019

Kesäsuunnistuskauden avaus

Viime viikonlopun Karhu-viestin reissu vei koko lauantai päivän ja heti perään sunnuntaina koko päivä meni suunnistuskisa reissulla Pedersöressä. Eihän sitä ihminen tietenkään paremmin voisi vapaa-aikaansa viettää 😄 Suunnistusreissulle lähti koko perhe, josta kisaamaan pääsi minä ja tytär 9 vee. Myös toinenkin perhe suunnistusseurastamme oli paikalla, joten kaikille riitti kavereita. Kisailun jälkeen kävimme miehen sukulaisten luona notkuvassa pöydässä tankkaamassa mahat täyteen. Mutta ennen tuota notkuvaa pöytää oli kaksi kisastarttia - ensimmäinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Lajina sprinttisuunnistus.
Aamupäivän kartta.
Edellis päivän reissuväsymys painoi silmiä ja kova juoksu jalkoja. Mietin miten nämä yhdistettynä vaikuttaa menoon. Toisaalta tämä oli mulle vain kesäsuunnistuskauden avaus, ei sen merkityksellisempi kisa. Osanottajia naisten 40-sarjassa oli ekassa lähdössä kaksi ja toisessa lähdössä viisi. Näiden kahden kisan kokonaistulosten perusteella sitten jaettaisiin palkinnot - tai siis meidän sarjassa vain yksi palkinto voittajalle.

Päätin keskittyä rauhalliseen suunnistamiseen ja antaa mennä. Liikkeelle lähtiessä väsymys ei tuntunut yhtään missään, vaan nautin päästessäni taas suunnistamaan. Ja onhan tämä sprintti vielä niin mielenkiintoista, niin mikäs siinä oli juostessa. Pahoja paikkoja maastollisesti oli parit lumiset kohdat ja yksi erittäin jäinen aidan nurkka jossa oli meidän kolmas rasti. Kielletyt alueet olivat oikeasti aivan selkeät, mutta silti epäröin parissa kohdassa voiko siitä mennä. Varman päälle esimerkiksi vedin yhden vallin kiertäen. Joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin ja saada parempi lähestyminen rastille, mutta tällä ok suorituksella kuitenkin voitto.

Odotusaika toiseen starttiin oli pitkähkö. Lapset jaksoivat hyppiä ja pyöriä ympäriinsä, mutta me aikuiset enemmän värjöttelimme paikallamme. Keli ei yhtään tuntunut plus 10 ja taivas oli paksun pilvimassan peittämä. Onneksi ei kuitenkaan tuullut samalla tavalla kuin tämän viikon alussa.

Toinen kisa sujui melko samaan tahtiin kuin ensimmäinenkin. Jälleen pari epäröintiä ja ainakin yksi huonohko reitinvalinta, mutta rata muuten oli nopeampi kuin ensimmäinen. Myös tästä voitto kotiin ja palkinnoksi mukaani sain paikallista vuokaleipää, joka oli todella hyvää.

Omaa suoritusta tärkeämpää oli kuitenkin tyttären suunnistaminen. Tämä oli 9 vuotiaan toinen ja kolmas kerta oikeaa suunnistusta eli reitti oli ilman siimaa. Rohkeasti hän lähti matkaa ja ensimmäisen kisan jälkeen tuumasi, että tämä on kivaa. Valitettavasti toisessa kisassa jäi yksi rasti leimaamatta, vaikka hän siinä kävikin ja siitä hylsy seurauksena. Alun kovan harmituksen jälkeen pikku hiljaa mieli parani ja kotona jo hyvillä mielin tutkimme reittejä ja pohdittiin mistä olisi ollut sujuvampi mennä. Hyvää oppia ja kokemusta molemmille 😊
Jälkipuintia 7 veen kanssa.
Viikonlopun kovat juoksut ja reissaaminen todella väsyttivät. Yöt nukuin kuin naula päässä ja maanantaina olinkin nukkua pommiin. Tai siis nukuinkin sen verran myöhään, että suunnitelma mennä pyörällä töihin jäi vain suunnitelmaksi. Työmaalle sentään ehdin ajoissa. Pitkä, 14 tunnin työpäivä ja kiire söivät naista. Olin kyllä todella väsynyt!

Tiistaina alkoi suunnistusseuramme (Ylistaron Kilpa-Veljet) suunnistuskoulu, jota olen organisoinut yhdessä seuran muiden aktiivien kanssa. Osanottajia ilmoittautui todella hyvin ja paikalla oli todellinen vilinä. Ensimmäisen kerran aiheena oli karttamerkit ja -värit. Kouluikäisten lasten ryhmässä, jossa mä olin, pelasimme muunmuassa karttamerkki-muistipeliä ja suunnistimme kuvitteellisesti metsässä kivien, soiden ja tiheikköjen seassa. Oli hauskaa ja lapset olivat niin mukana  touhussa 😀 Ensi viikolla jatkuu ja aiheena on reitinvalinta.
Suunnistuskoulu materiaaleja.
Alku viikon kiireet on nyt hoidettu ja kaikki asiat mielestäni muistettu hoitaa...toivottavasti. Viikonlopun tiukat juoksuvedot tuntuu heti vaikuttaneen peruslenkkienkin vauhteihin, sillä ne ovat helposti painuneet alle 5 minuutin kilometrivauhtiin. Aivan mainio asia 👍 Toivottavasti hyvä juoksuvire säilyy ja sujuva suunnistus napsahtaa kyytiin mukaan.

~Eija~