Järjestäjän silmin

 Kaksi viikkoa ja yksi vuorokausi sitten järjestimme Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston toimesta Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa. Ensimmäisen kerran hölkkä on juostu vuonna 1976. Sen jälkeen on jäänyt jokunen kerta hölkkä juoksematta, esimerkiksi kahtena viime vuotena, mutta suurin piirtein noin vuosi sitten päätimme taas tempaista ja järjestää tämän perinteisen tapahtuman. Oikeasti hölkän ajankohta on keväällä, huhtikuussa, jolloin tapahtuma toimii hyvänä mittarina talven treeneistä kohti kesän pääkisoja. Mutta tänä vuonna kävi toisin. Korona vyöryi maailmalta ja pakotti meidät maaliskuussa kaksi viikkoa ennen h-hetkeä perumaan ja siirtämään hölkän. Näin kävi kaikille kevään kisoille ja ärsytys, suuttumus, suru ja turhautuminen oli valtavaa. Epävarmuus kaikesta oli inhottavinta. Onneksi rajoituksia ja suosituksia pystyttiin joustamaan kesäksi ja kesäkuun alussa jaostomme kokousti ja päätimme uuden päivän, perjantai 7.8., iltahölkkä. Jos hölkkä olisi jouduttu ihan kokonaan perumaan tältä vuodelta, olisi se tuntunut henkilökohtaiselta epäonnistumiselta ja häviöltä, koska tämä oli mun ensimmäinen kilpailu, jossa toimin nimellisenä kilpailunjohtajana.

Kyrönjoki

Meillä oli jo keväällä kaikki järjestyksessä. Hommat oli jaettu jaoston jäsenten kesken ja Päivin kanssa kokoustimme ja viestittelimme tiheästi. Isot suuntaviivat vedettiin jaostossa ja pienemmät käytännön asiat keskustelin Päivin kanssa. Ilman Päiviä ja jaoston jäsenten panosta alkujärjestelyt eivät olisi onnistuneet. Jaostossa on myös niin paljon kokemusta kisojen järjestelyistä, että aina oli joku jolta kysyä. Kesällä homma piti niin sanotusti sytyttää uudelleen. Aikataulut piti miettiä, korona suositukset piti huomioida ja varautua jos tulee jotain uutta.

Opasteiden askartelua

Mun hommiin kuului viralliset paperit, eli turvallisuussuunnitelma ja ilmoitus poliisille. Olen kerran aikaisemmin tehnyt turvallisuussuunnitelman, mutta ilmoitus poliisille olikin uutta ja yllätyin miten tarkasti esimerkiksi "koronasuunnitelma" piti tehdä. Piti olla tarkat selonteot lähdöistä, reiteistä, miten turvaetäisyydet huomioidaan, miten ensiapu hoidetaan ja kuinka mahdolliset altistuneet jäljitetään, muutama mainitakseni. Onneksi olimme miettineet nämä kaikki valmiiksi jo kesäkuussa ja mä vain kirjasin ne tarkasti viranomaisille. Lupa heltisi.

Päivin kanssa mietittiin palkinnot ja saatiinkin aivan mahtavia sponsoreita tapahtumaamme. Palkinto- ja arvontapalkintopöydän tapahtumaan hoiti Päivi, kuten myös ilmoittautumiset ja monet sähköpostittelut. Mä olin kilpailuttanut muistomitalit, mikä oli monen kuukauden homma, mutta lopulta olimme erittäin tyytyväisiä. Talkoolaisia tapahtumaan saimme tarpeellisen määrän, onneksi sairastumisilta vältyttiin.

Puoliskan kääntöpaikka

Taustatöinä mä ja Päivi oltiin kesäkuussa mukana kun tehtiin reittien tarkistusmittaukset. Lopullisten laskelmien jälkeen vielä mittanauhalla mittasimme puolimaratonin ja 5 kilometrin käännöspaikat ja maalin paikan. Silmäilimme reittimerkkien ja opasteiden paikkoja ja lopulta niitä tuli tulostettua ja askarreltua kymmeniä. Silti tapahtuma päivänä tolpat paukuteltua reittien ojanpenkoille, mietin tuliko niitä vieläkään tarpeeksi. Mulle oli tärkeää, että kukaan ei eksyisi tai juoksisi vahingossa harhaan reitiltä. Tämän vuoksi opastajiakin oli kriittisissä paikoissa ohjaamassa.

Komian Kirkon Hölkän muistomitali ja taustalla kirkko.

Tiedän miten tärkeää joillekin on että reitti on oikeasti sen pituinen kuin ilmoitetaan. Tämän vuoksi mä juoksin kaikki reitit läpi ja kellollani tarkistin pituudet. Kaikki reitit olivat oikein. Tarkistusmittaus tehtiin mutkat suoriksi polkien, mutta tapahtumassa ohjeistus oli juosta liikennesääntöjen mukaan, joten reitit juoksin tien vasenta reunaa.

Kympin epävirallinen tarkistusmittaus :)

Itse tapahtumapäivänä oli todella kuuma ja aurinko porotti harvojen poutapilvien lomasta. Tulospalvelun porukka hääri omiaan ja mä ja Päivi pistettiin Kirmaushallin piha muuten kuntoon. Juomapisteen naiset ja opastajat reitille tipahtelivat paikalle sovitun mukaan. Homma toimi hienosti.

Lähdöt sujuivat ongelmitta, kaikki pysyivät reitillä, tulokset tipahtelivat minuutin viiveellä nettiin, ensiapu hoiti hommansa ja palkinnot löysivät omistajansa. Vaikka itse en juoksemaan päässyt, pääsivät mun lenkkarit kuitenkin juoksemaan kun lainasin niitä ja askeleita kertyi päivän aikana pitkästi yli 20 000. Juoda yritti pitkin päivää ja jotain suuhunkin heittää, mutta kyllä siitä muistutella sai.

Oli hienoa miten moni hölkkään tuli, vaikka elokuu olikin ruuhkautunut kisoista. Kuvaajamme taisi saada jokaisesta napattua jonkinlaisen kuvan muistoksi. Kiitos kaikille ja taputukset suorituksista haastavassa kelissä. Kyllähän tämä oli kaiken tämän arvoista.

Ensi vuonna on tarkoitus järjestää hölkkä oikealla paikallaan, mutta aika näyttää onko se oikeasti mahdollista. Toimivat jutut pidetään ja kehitettäviä ja parannettavia yritetään viedä eteenpäin. Siitä ei kai koskaan pääse eroon, että muutama yö ennen ja jälkeen tapahtuman menee järjestäjillä ihan pipariksi, kun ajatukset ja tekemättömät jutut pyörii mielessä. 

Juoksijat matkaan.

Hölkän jälkeisellä viikolla oma talkoilu jatkui, kun Sarin kanssa järjestettiin YKV:n iltarastit Troiharissa. Rastit oli viety ajoissa metsään, siima vedettiin edellisenä iltana ja Jussi ystävällisesti piirsi reitit ja me sitten ihmeen kaupalla onnistuttiin kuin onnistuttiinkin kartat tulostamaan. Toki A-radan suosio yllätti ja ne kartat loppuivat kesken, mutta siitäkin selvittiin suunnistajien joustavuudella. Iltarasti iltana meni taas pitkään ennen kuin olin kotona. Väsyneenä, mutta huojentuneena.

Iltarasteilla

Tällaisen pienen ja vielä pienemmän tapahtuman järjestäjänä on taas silmät auenneet paremmin arvostamaan sitä hommaa mitä tapahtuminen järjestäminen vaatii. Pienistä asioista syntyy se kokonaisuus ja niillä pienilläkin asioilla on merkitystä. Jo ennenkin olen tykännyt osallistua pienempiinkin tapahtumiin ihan jo sen vuoksi, että joku on nähnyt vaivaa sen hoitamiseen, mutta nyt taas arvostan sitä entisestään.

Pari päivää sitten tuli tieto, että seniorien pyöräsuunnistuksen MM-kisat on syyskuulta peruttu. Samalla myös nuorten EM-kisat samassa paikassa. Syy; korona ja matkustusrajoitteet. Tämä oli odotettavissa, mutta silti olin tosi pettynyt. Tämä olisi ollut sellainen kerran elämässä kokemus osallistua MM-kisoihin. Harmittaa niin omasta kuin järjestäjien puolesta, pystyn hiukkasen kuvittelemaan miltä heistä tuntuu. Järjestäjät Lahden seudulla kuitenkin pitävät jonkinlaiset kansalliset pysu-kisat suunniteltuna ajankohtana, koska radat on suunniteltu, kartat on painettu, kaikki oli valmiina. MM-tasoisille radoille siis kuitenkin pääsisi polkemaan. Mahdollisesti Marjan kanssa sinne lähdetään, sillä molemmilla on hoidettu töistä vapaat kyseessä olevaan kohtaan.

Terveys ja elämä edellä mennään. Harmitus haihtuu tai ainakin lievenee. Elämässä tapahtuu niin paljon muutakin ja se on vielä tärkeämpää.

~Eija~

Kuperkeikka Pyhätunturilla

 "Tervetuloa monipuolisille ja teknisille reiteille Suomen vanhimpaan kansallispuistoon Pyhä-Luostolle! Uskomattoman upeat kurut, vauhdikkaat metsäpolut ja vaativat tunturipätkät kutsuvat sinut juoksemaan. " (Nuts Pyhätunturimaratonin esittely sivulta)

Tuon kutsun olin kuullut jo pari vuotta sitten. Halusin joskus päästä Pyhälle polkujuoksemaan kisaan, ei yksistään sieltä saatavan hienon muistomitalin vuoksi, vaan myös niiden tarinoiden vuoksi mitä olin tutuilta ja somesta kuullut. Se oli kuulemma rankka maasto. Voiko tosiaan olla?

Tänä vuonna aukesi mahdollisuus lähteä, koska niin moni muu tapahtuma oli peruuntunut tai siirtynyt ja ennen kaikkea siksi että mulla on loma nyt elokuussa. Polkujuoksutapahtuma viikonlopulle ei osunut mitään muuta erikoista, joten päätös oli tehty. Lasten koulujen alkamisen vuoksi en vetänyt mukanani perhettä, mutta onnekseni sain kaveriksi kaimani Eijan. Ei tarvitsisi yksin ajella yli 8 tunnin matkaa.

Tarkoituksella ja parhaani mukaan yritin asennoitua juoksuun rennosti fiilistellen, nauttien ja lomaillen. Muutama päivä ennen juoksua järjestäjiltä tuli kysely mihin lähtöryhmään kukin asettautuu. Koronan uhka ja ennätys osanottajamäärä pakottivat porrastamaan lähtöjä. Vaihtoehdot olivat kilpa-, rento- ja rauhallinen-lähtöryhmät. No eihän siinä muu auttanut kuin klikata kilparyhmään itsensä. Oi voi, kovaa pitäisi siis taas juosta, vaikka ihan ei tuntunut siltä. Muutenkin olo oli kumman rento, ei mitään tankkailuja, kummempia varuste pähkäilyjä tai monen päivän jännitystä. Mä nyt vaan käyn juoksaisemassa, sillä sehän on vain 43 kilometriä. Näin sitä ultramatkojen jälkeen maraton kalpenee silmissä. Olisinpa vain silloin tiennyt...

Tuttuja reittimerkkejä.

Pyhälle perille päästyä kävin Eijan kanssa vetreyttämässä pitkästä istumisesta kangistuneita kroppiamme pyöräilemällä. Oli hyvä veto ottaa pyörät mukaan. Selvitettiin sopiva reitti seuraavalle aamulle lähtöön ja juoksun jälkeen takaisin kämpälle. Bongattiin reittimerkkejä. Illalla suht ajoissa nukkumaan.

Mutta eihän sitä kovin hyvin nukuttua tullut. Aamusta normi aamupala suuhun. Extra nestettä alas, juoksuliivin pakkaus, kantapäiden ja varpaiden teippaus ja menoksi. Lähtö oli klo.09 hotelli Pyhätunturin pihasta. Hakeuduin heti etujoukon tuntumaan, sillä miksi jäädä kauas taakse sumppuun. Näin pääsee paljon nopeammin juoksemaan omaa vauhtiaan.

Kuva; Rami Valonen

Alkuun oli pieni kiusoitteleva nousu ja sitten leveää baanaa, portaita ja pitkospuita. Reipasta vauhtia mentiin ja jokunen sana tuli vaihdettua kanssajuoksijoiden kanssa. Puhun kuulemma leveää pohjanmaan murretta, että heti arvasi mistä päin olen. Enpä sitä häpeilekään.

Kivirakkaa.

Ensimmäiseen huoltoon noin 6 kilometriin meni todella helposti. En pysähtynyt huollossa, ei vielä tarvinnut mitään täydennystä. Olin naisten kärjessä. Sivusilmällä näin ja hengityksestä kuulin, että hyvin lähellä taisi joku nainen tulla. Varsinaisesti en taakseni vilkuillut. Lopulta meitä taivalsi neljän juoksijan porukka, kaksi miestä ja kaksi naista. Kilometrivauhti oli noin 5:30 hujakoilla ja pitkässä alamäessä 20 kilometrin paikkeilla vauhti kiihtyi jopa 4:30. Itsekseni hirvittelin vauhtia, että tarvitseeko nyt näin kovaa juosta, mulle ehkä liian kovaa. Olo kuitenkin tuntui hyvältä.

Aivan upea Aittakuru.

Puolen välin huollosta nappasin sipsejä ja yhden geelin. Meidän porukka oli juossut tähän mennessä kaikki loivatkin rinteet ylös, mutta mä päätin kävellä nyt enemmän. Porukkamme toinen nainen, Pike tuli rinnalle ja alettiin jutella. Hän meinasi, että yrittää pysyä mun kyydissä. Sanoin, että voi vetää välillä ja mä yritän pysyä vuorostani kyydissä. Noustiin Latvavaaralle. Tuntui hiukan raskaalta ja sykkeet olivat normaalia korkeammat. Hiukan jäin porukasta, mutta tsemppasin vielä kiinni. Vaikka alkumatkasta jo olin jokusen kerran lyönyt varpaitani kiviin ja juurakoihin, paheni se entisestään. Olin useasti mennä ihan nenilleen. Ylävatsalla tuntui oudolta, teki jopa hiukan häjyä. Tasainen energian ottaminen oli mennyt ihan pilalle. Noin 26 kilsan kohdalla olin jäänyt porukasta ja oli pakko antaa enemmän periksi. Kävelin pieniäkin ylämäkiä ja yritin ottaa syötävää. Ja sitten kaaduin ja tein kunnon kuperkeikan vasemman kyljen kautta. Sipsit liivin taskuissa vain rasahtelivat ja mä päästin pari kirosanaa. Vasen käsi oli ihan kurassa olkapäästä asti ja oik käden nimettömään sattui. Tarkistin, että ei ainakaan poispaikoiltaan mennyt, sain sen taivutettua, eikä mitään haavaa tullut. Pienen järkytyksen vallassa jatkoin hidasta etenemistä.

Jaksoi sentään vielä hymyillä. Kuva; Rami Valonen

Aloin puhua itselleni ääneen. Tsemppasin ja varoitin, että nyt taas tulee pahan näköistä kivirakkaa, pysy pystyssä, nosta jalkaa. Niin, sitä kivirakkaa oli ihan järkyttävästi! Kivet pyöri ja oli liukkaita, en oikein ollut hyvä niillä. Juurakoita ja pikku kuoppia, vain vähän tasaista juoksualustaa. Nyt ymmärsin miksi Pyhän reittiä kuvailtiin Suomen yhdeksi teknisimmistä polkujuoksureiteistä. 

Juoksin yksin, kunnes tunturipuoliskan juoksijoita alkoi ilmaantua heidän kääntöpaikkansa jälkeen. Oli ihana saada seuraa, vaikka muutamaa sanaa kummempaa ei tullut kenenkään kanssa vaihdettua. Hidasta etenemistä Pyhätunturin rinteellä. Viimeisessä huollossa täytin toisen vesipulloni, tai talkoolainen täytti, kun itse en kipeällä sormellani saanut puristettua pullon korkkia auki. Sormi oli melkoisen turvonnut, mutta jonkin verran olivat muutkin sormet turvonneet.

Viimeisen nousun päällä. Kuva Rami Valonen

Reittiprofiiliin tutustumisesta tiesin, että lopussa on vielä tiukka nousu Kultakerolle ennen laskettelua maaliin. Ja olihan se näky sieltä alhaalta. Välillä lähes pystysuoraa seinää, askel askeleelta, lähes kaksin kerroin, jaloissa painoi aivan törkeästi. Ja lopulta se tunne kun pääsi sinne ylös ja näki ne maisemat ympärillään. Niin väsynyt en ollut, etten olisi hetken tallentanut tuota ääretöntä kauneutta muistoihini. Pysähtymättä kuitenkaan. Yhteensä tuolla maraton reitillä kertyi noususummaa 1145 metriä.

Jos nousu oli rankkaa, niin tällä kertaa laskukin oli rankkaa. Jyrkkää laskettelurinnettä koko ajan jarrut päällä. En vaan uskaltanut antaa mennä, kun pelkäsin väsyneiden jalkojen pettävän alta. Lopulta maaliin ajassa 4:35. Eli reilusti alle viiden tunnin, hienoa!

Pike oli maalissa mua 15 minuuttia aikaisemmin. Niin paljon jäin reilulla 15 kilometrillä jälkeen. Pidin kuitenkin kakkos sijani, johon oon niin tyytyväinen. Kolmas tuli vajaa 15 minuuttia mun jälkeen maaliin. Oli odotettua rankempi reissu, lähdin siihen aivan turhan kevyin asetelmin, mutta alkuperäinen tarkoitushan ei ollut juosta kovaa juoksua vaan vain juoksennella. En tiedä kuinka moni oikeasti sitä uskoi. Pyhä veti nöyräksi ja kiitän siitä. Se nostaa suorituksen entistä tärkeämmäksi.

NUTS Pyhätunturimaratonin muistomitali, jota lähdin hakemaan.

Ihorikot vasemmassa olkavarressa ja mustelmat vasemman jalan sääressä näkyvät ja tuntuvat vielä. Oikean käden nimetön toipuu, vaikka on vielä kipeä, mutta uskon ettei siinä ole venähdystä kummempaa. Etureidet ovat vielä hapoilla ja kevyet juoksut tällä viikolla ovat tuntuneet raskailta. Nyt pitäisi osata keventää ja palautella kunnolla, että viikonloppuna jaksaa taas suunnistaa. Joten tämä kolmas lomaviikko kuluu riippumatossa kirjoja lukien ja puutarhassa rikkaruohoja nyppien.

~Eija~

SM-viikonloppu univelassa

Viime postauksen lopussa jätin tarinan tunnelmaan, jossa kiireinen loman aloitus oli konkreettisesti nähtävissä mun naamalta ja hiukan lysyyn painuneista hartioista. Edessä oli kuitenkin yksi odotettu kisastartti, jota en kuitenkaan ollut ehtinyt jännittää saatikka siihen keskittyä. Oli pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka. Oli jopa epätodellinen olo, koska ajatukset juoksivat vielä edellispäivän hölkän järjestelyissä. Kuuma päivä ei yhtään auttanut asiaa. Osasin aavistaa, että tästä vielä sytytään, mutta eipä tuo lähtötilanne ollut ihanteellinen ollenkaan.

Pyörä valmiina, polkijasta en oo niin varma..

Onnekseni ei tarvinnut ajaa Nurmijärvelle. Onneksi Marjalla oli hyvä asuntoauto, jossa sai pyörän, kaikki muut tavarat ja eväät näppärästi mukaan. Marja mietti koska lähdetään lähtöpaikalle, meillä kun oli vain muutaman minutin erolla lähtöajat ja silmäili muutenkin että molemmilla oli oleelliset asiat kunnossa. Lähdössä ehti mukavasti hetken silmäillä tilannetta ja todeta että armoa ei anneta, kun heti lähdön jälkeen saa kivuta lähes pystyseinää K-rastille. Jokunen sen polki, mutta mä en edes yrittäisi (vaikka yleisesti yllyttettävissä olisin). Minuutti ennen lähtöä saa kartan. Siinä ajassa ehtii tarkistaa että on oikean sarjan kartta ja tehdä pikaisen silmäyksen reittiin. Tarkemmin ehdin tehdä päätöksen kuinka meen ykköselle, jonne saikin heti suunnistaa tosi tarkasti. Solttilannummin ulkoilualueella oli oikomiskielto, eli sai kulkea vain karttaan merkittyjä reittejä. Tällä kiellolla pyrittiin ehkäisemään uusien polkujen syntymistä ja vanhojen kasvamista.

Pysu-SM-keskimatka, Nurmijärvi.

Suunnistaminen lähti ihan hyvin liikkeelle. Kolmoselle tosin polun ohi ajo ja vitoselle mentäessä ajauduin kulkemaan kakkos rastini kautta ja se teki turhaa koukkua, mutta ainakin tiesin tarkkaan missä olen ja siitä oli helppo jatkaa. Seiska rastilla oli kartan vaihto ja kapean, pimeän ja kuraisen alikulkutunnelin kautta siirryimme Käpylännummen puolelle. Ysi rastille epäröinti virhe ja jouduin pysähtymään jopa kaksi kertaa. Ja kympille taas virhe ja pysähdys. Tuo kymppi ärsytti eniten, koska se oli tosi typerä epäröinti virhe, kun olin koko ajan menossa ihan oikealla polulla. Loput rastit meni aivan hyvin, en keksinyt niille ainakaan parempaa reitinvalintaa, vaikka nopeampaa olisi toki voinut polkea.

Yksi mun rasteista maastossa. Kuva: Sanna

Olin sarjani, Daamit40 viides. Osanottajia oli 12. Voin olla tyytyväinen, kun otan kaikki olosuhteet huomioon. Rastiväliajoista näkyy heti tekemäni virheet ja myös se, että pärjäsin myös joillain väleillä tosi hyvin. Kun saisin epäröinnin ja typerät virheet pois, saisin nipistettyä eroa kärkeen merkittävästi. Nyt voittajalle hävisin sekuntia vaille kuusi minuttia. Pronssille jäin kaksi ja puoli minuuttia.

Aamupala.

Mä ja Marja pääsimme kisapäivän päätteeksi kuin viiden tähden hotelliin, sillä ystäväni Sanna perheineen majoitti ja ruokki meidät. Käytiin palauttavalla uinnilla ja juteltiin iltamyöhälle elokuun lämpöisessä yössä. Aivan kuin oltaisiin oltu jossain ulkomailla, niin erikoinen tuo ilma oli ja silti ilta jo pimeni ja kausivalot antoivat lisää lämpöistä tunnelmaa. Sänkyyn päästyäni nukahdin lähes heti. Aamulla edellispäivän vaivannut päänsärky oli poissa ja olo oli muutenkin niin paljon parempi. Herkullinen aamupala kummipojan lempipuurolla ja itse kerätyillä marjoilla oli niin herkkua. Kiitos Sannalle perheineen kaikesta ystävällisyydestä 💓

Pysu-SM-viesti Hyvinkää, Sonninmäki.

Viikonlopun kisailut eivät vielä loppuneet, sillä edessä oli vielä pyöräsuunnistuksen SM-viestit Hyvinkäällä. Mulla ja Marjalla oli viime vuoden mestaruus sarjassa D80 puolustettavana, mutta jo ilmoittautuneiden listaa silmäillessä peli oli selvä. Ei nosteta meidän seuran lippua korkeimmalle tänään, ei varmasti. Hyviä omia suorituksia lähdettiin ajamaan ja tämä tavoite suht hyvin saavutettiinkin.

Ikäsarjoissa suunnistajien yhteisikä ratkaisee sarjan. Pääsarjaan toki voi osallistua kuka vaan, mutta vanhempiin (eikä tietysti pääsarjaa nuorempiin) voi mennä. Mun ja Marjan ikä riitti D80-sarjaan, eli yhteisikä on vähintään 80 vuotta. D100-sarjaan ikämme ei vielä riitä. Ikäsarjoissa on yhteensä neljä osuutta, eli molemmat polkee kaksi osuutta. Marja sai aloittaa, koska mä kammoksun sitä lähdön härdelliä karttojen, pyörien ja lukkopolkimien sekamelskassa. Marja toi sijalla 10. Mä sain kartan ja järkytyin näkemästäni! Mikä hämähäkkiverkko!!

Hämähäkinverkkoa!

K-rastille polkiessa, jonne on viitoitus, pähkäilin ja tuskailin miten ihmeessä ikinä löydän ykköselle. Itseni tuntien polkuhässäkässä kulkeminen ei ole mulle helppoa. Piti löytää isoa polkua, vaikka pitemmällä kierrolla. Ja sellainen löytyi vasemmalta kaartaen. Pikku hiljaa hämähäkinverkko hahmottui isompien polkujen varaan ja näki paremmin, ei huomioinut pienempiä polkuja. Homma alkoi sujua, vaikka seiskalle mentäessä poljin hetken väärää polkua, mutta hoksasin sen onneksi arviolta 50 metrin jälkeen. Koukkaus siinä joka tapauksessa tuli, mutta olin nopeasti kartalla. Kartan mittakaava muuten oli 1:5000, kun edellispäivänä se oli 1:10000, enkä oikein päässyt ollenkaan tähän pienempään mittakaavaan sisälle ja sen vuoksi vauhdissa polkujen ohi ajoja tuli jokunen.

Mä tulossa maaliin. 

Tulin vaihtoon 9. Yhden siis olin ohittanut. Osuusajoissa olin osuuteni 3. nopein. Olin siihen todella tyytyväinen. Varjossa odottelin Marjaa toiselta osuudeltaan ja samalla 9. sijalla Marja tuli. Nyt oli jo paljon helpompi lähteä toiselle omalle osuudelle, kun tiesi mitä on vastassa. Tukeuduin heti isoihin polkuihin ja kaksi samaa rastiakin oli kuin ekalla keikalla. Ennen toiseksi viimeistä rastia näin yhden meidän sarjan polkijan edessä. Olin nähnyt hänen lähtevän ennen mua maastoon. Siinä hetkessä kilpailuvietti nosti päätään ja päätin että ohi menen ja lisäsin vauhtia. Kurvasin viimeiselle rastille jyrkemmin kuin hän ja pääsin ohi. Nostin lopullisen sijoituksemme 7. Osuusajoissa olin 4. nopein, johon myös olin erittäin tyytyväinen. 

Mä ja Marja D80-sarjan viestissä 7.

Olipa taas viikonloppu. Kiireisestä aikataulusta huolimatta oon onnellinen että vaan lähdin ja iloinen olen miten kaikki meni ja niin tyytyväinen että selvisin reissusta. Pyöräsuunnistus on niin hauskaa. Kunpa ehtisi treenata enemmän. Kuukauden päästä olisi pyöräsuunnistuksen ikäsarjojen MM-kisat Lahden suunnalla. Edelleen on hyvin epävarmaa järjestetäänkö ne vai kuinka tässä käy. Korona-tilanne on auki ja vaikka kisajärjestelyt pystytään hoitamaan ohjeistuksien mukaan, pääsevätkö ulkomaalaiset kilpailijat Suomeen. Hankala ja kurja tilanne useille osapuolille. Eniten harmittaa järjestäjien puolesta, jotka varmasti jännittävät maailman tilannetta kämmenet hikoillen.

Toivotaan parasta ja tehdään parhaamme.

~Eija~

Loma alkoi

 Loma alkoi tämän viikon maanantaina, vihdoinkin. Kesä kaikkine töineen ja kärpäsineen väsytti mut melkoisesti. Ennen loman alkua mulla oli muutama päivä vapaata ja sain jo hiukan nukkua. Liikkuminen auttaa mulla kohentamaan fiilistä, joten missään nimessä en sohvalle päivä tolkulla jää makaamaan. Tiedossa myös oli että erityisesti alkuloma tulee olemaan kiireinen. 

Vapaapäivänä kävin Jurvan Pässilässä vuoden 2001 Nikkari-Jukolan omatoimi uusintajuoksussa. 19 vuotta sitten juoksin Ylistaron Kilpa-Veljien Venlojen ykkös joukkueen toisen osuuden, joka oli 5,6 kilometriä pitkä. Valitsin siis saman osuuden ja tarkoitus voittaa oma aika.

Raskaahkosti nousi jalka alkuun, mutta kyllä siitä kroppa alkoi lämmetä ja hiki nokkua pitkin kasvoja. Tuli virhe 7. rastille ja viimeisillä rasteilla piti nostaa vauhtia ihan tosissaan, että sai voitettua itsensä. Voitin lopulta 16 sekunnilla. Olipa kivaa. Nikkari-Jukolan reitit ovat suunnistettavissa elokuun loppuun asti. Tsekkaa asiasta Suunta-Jurvan sivuilta.

Viime lauantaina oli koko päivän vähän ärsyttävä olo, kun tiesi että illalla pitäisi juosta lujaa. Mietin, että jaksanko, huvittaako, tarvitseeko. Olin voittanut osallistumisoikeuden Komia Paukaneva Night trailille viime vuonna sijoittumalla silloin naisissa kolmanneksi. No lähdin silti, vaikka olo tuntui vetämättömältä. Tuttuja oli taas kiva nähdä ja tutustua uusiin ihmisiin. 

Paukanevalla taktiikka on juosta ensimmäinen kilometri kovaa, että pääsee itselle sopivan vauhtiseen kohtaan letkasta ennen pitkospuita. Eka kilometri meni aikaan 3:53. Seuraavat 4:05-4:36 välille. Puolen välin purtsipätkällä jalat tuntui aivan imeytyvän pehmeään alustaan, mutta pitkospuilla taas kulki. Viimeiset kilometrit annoin jalkojen vaan rullata ja olin ajattelematta kuinka kamalaa tämä oli. 10,2km pitkospuilla aikaan 42:45, oma reittirnnätys ja naisten sarjan toinen. Kyllä se juoksu sittenkin irtosi.

Kuva Komiaflow

Sunnuntaina retkeiltiin perheen kanssa Kauhajoen Katikankanjonilla. Todella kaunis paikka, rauhallista, hieno laavu ja mukavasti nousuja ja laskuja. Kannettiin koko retken ajan sadetakkeja mukana, mutta pisarakaan ei satanut. 

Ensimmäisenä virallisena lomapäivänä oli opas hommia YKV:n lasten suunnistusharjoituksissa. Alkuun satoi lähes kaatamalla tunnin, kunnes ilta-aurinko alkoi paistaa. Kastumisesta huolimatta lapsia ja nuoria oli mukavasti paikalla ja aika hurahti hetkessä.

Lasten harjoitukseen kuuluu myös reitin piirtäminen. 

AM-sprintti kartan palaa.

Toisena lomapäivänä lisää suunnistusta, mitäs muutakaan. Aluemestaruus sprintti oli vuorossa Kauhajoella. Sprintti on niin kivaa ja nyt oli radat saatu mukavan haastaviksi. Reitti vaihtoehtoja oli ja vauhdissa ei aina osunut nappiin. Ykköselle virhe. Rastimääritteissä rasti oli merkitty sisänurkkaan, joten juoksin aidan sisälle, mutta rasti näkyikin aidan toisella puolella. Kauheaa vauhtia takaisin. Sisänurkka olikin tarkoittanut aidan ja rakennuksen sisänurkkaan. Otti päähän. Muuten sujui mukavasti, vaikka vasta kotona karttaa tutkiessa huomasin kasi rastille lyhyemmän reitin valinnan kuin olin tehnyt. Sarjan voitto kuitenkin. Tällainen suoritus ei kuitenkaan kestä päivän valoa syksyn SM-kisoja, joten psyykkinen treeni jatkukoon.

Eilen perjantaina meni koko päivä YKV suunnistusjaoston järjestämän Komian Kirkon Hölkän puuhailuissa. Tapahtuma oli ensimmäinen kilpailu, jossa olin kilpailunjohtaja. On ollut opettavaista ja ilman Päiviä ja jaoston jäsenten kivijalkaa ei olisi onnistunut. Oli kova ja kuuma päivä, mutta kaikki taisi mennä hyvin. Kirjoittelen hölkästä lisää joskus myöhemmin.

Komian Kirkon Hölkän startti

Sillä tällä hetkellä istuskelen Nurmijärvellä varjossa, juon vettä ja odottelen. Reilun tunnin päästä pääsen pyörän ja kartan kanssa metsään. On pyöräsuunnistuksen SM-kisaviikonloppu. Pitäkää peukkuja että pyörä ja nainen selviää taas ehjänä maaliin.

~Eija~

Kesäillan Rogaining Jämillä

Viime vuonna jäi rogaining startit ihan kokonaan väliin, mutta ilokseni tänä vuonna sain Hannan kaveriksi Kesäillan-Rogaining kisaan Jämille tiistai illalla. Rogaining joukkueessa voi yleensä olla 2-5 jäsentä, mutta mä olen aina ollut kaksin jonkun kanssa. Kaverina on ollut pari kertaa Päivi ja pari kertaa isoveli-Ilkka. Hannan kanssa kisattiin ensimmäisen kerran yhdessä Ykv Multisportissa tänä vuonna. Tiedetään toistemme juoksukunto ja molemmat osaa suunnistaa, vaikka Hanna kovasti vakuutteli että opettelee vasta. Hyvin se kuitenkin meni, mitä nyt vuorollaan oltiin paristi hiukan sivussa ja yksi pummikin tehtiin.

Reittisuunnittelussa meni tunti.

Kartat saatiin klo.16.30 ja sitten alkoi reittisuunnittelu. Aikaa meillä olisi 3 tuntia ja mulle tärkeä tavoite aina on ehtiä määräajan sisällä maaliin. Jämillä on niin ihanaa kangasmaastoa, mutta hidas kulkuisen näköistä suoaluettakin oli kartalle löydetty. Alkuun suunniteltiin lähtevämme kartan eteläpään soille, jossa oli rasteja isoilla pistemäärillä, mutta lopulta teimme suunnitelmaan muutoksen ja päätimme lähteä helppokulkuisemmalle alustalle kartan pohjoispuolelle. Kivaan kangasmaastoon oli lähdetty juoksemaan, joten sinne mennään. 

Rasti 70 olisi pitänyt hakea ja oltaisiin oltu 6.

Langan ja nuppineulojen avulla arvioiduksi matkaksi tuli reipas 20 kilometriä. Loppuun jätettiin parikin vaihtoehtoa, ihan sen mukaan mentäisiin kuinka kauan on aikaa käytetty. Meillä lähtikin aika reippaasti homma liikkeelle. Ensimmäinen 71 pisteen leimaus oli hiihtoputken takana ja sitten pari rastia harjulla. Hyödynnettiin paljon polkuja ja teitä, mutta lopulta kävi selväksi että vihreäalue Jämillä ei ole ihan sama kuin vihreä Etelä-Pohjanmaalla. Joissain kohdissa vihreää pitkin pääsi nopeampaa seuraavalle rastille kuin hiukan kiertäen hyvää polkua. Mekin sitten alettiin oikoa pitkin kankaita ja jopa niitä tiheikköjä läpi.

Kartan ihan itäisestä reunasta haettiin 95 pisteen leimaus ja kunnes sen jälkeen päästiin hidas väli takaisin ylös harjulle, oltiin arvioidusta ajasta reilusti edellä. Päätettiin sitten hakea ylimääräisiä rasteja eteläisen tien toiselta puolelta. Kahden rastin sijaan olisimme ehtineet hakea kolmannenkin, mutta tässä vaiheessa emme sitä vielä tienneet.

Loppu puolen rasteja ja suunnitelmia. 63 rastia ei haettu.

Molemmilla juoksu kulki, vaikka välillä sovittiin hiukan hidastavamme, mutta ei me kuin hetkellisesti maltettu. Viimeisellä tunnilla alkoi jo kuitenkin jaloissa tuntua ja väsy vaikuttaa keskittymiseen. Tehtiin helpolle suorastille tyhmä pummi. Arviolta ainakin minuutin pölläily, kun haravoitiin maastoa liian aikaisin. Toinen joukkue sai meidät sekoitettua, vaikka tuskin se oli heidän tarkoituksensa vaan ihan meidän oma vika. Lopussa haettiin vielä ylimääräisenä rasti numero 62, mutta olisimme ehtineet hakea rastin numero 63 myös. Aikaa oli vielä vaikka kuinka, mutta sopivia rasteja ei enää. Kivuttiin harjun päälle ihailemaan maisemia ja juostiin maaliin ajassa 2:44:41. Eli 15 minuuttia jäi vielä aikaa. Matkaa ehdittiin taittaa 24,6 kilometriä.

Sijoitus oli 9. ja joukkueita oli 24. Olemme tyytyväisiä.

Kiitos Hannalle seurasta!

Oli taas niin mukavaa. Keli oli yllättävän kuuma ja kaikki juotava meni. Molemmilla tuntui jaloissa, mulla suunnistuskengät puristi isovarpaita. Polkujuoksukengillä olisi pärjännyt todella hyvin, sen verran kuivaa maastossa oli.

Kotona oltiin aika myöhään. Menin oikeastaan heti nukkumaan, kunhan olin vaatteet saanut hiukan leviteltyä. Keskiviikkona olin ihan rättipoikki ja onnekseni en ollut ilmoittautunut suunnistuksen ilta sprinttikisaan. Aamuvuoron jälkeen nukuin lähes kahden tunnin päikkärit ja yöunilla lisää. Tänään oli vielä 14 tunnin työvuoro ja nyt oon niin LOMAlla! Huomenna aamulla nukun pitkään ja sitten pikku hiljaa täystohina kohti seuraavia juttuja. Pysykää kuulolla!

~Eija~

Väsynyttä menoa

Viime viikon sunnuntaina oli vielä heinäkuulle tyypillisen lämmin, jopa kuuma keli. Siihen osui suunnistuksen kansalliset tuplasprintit Seinäjoella, meille siis etulikiinen paikka. Tyttärien kanssa olin menossa mukana. Nuorimmainen, silloin vielä 8 vuotias (täytti tällä viikolla 9 vuotta) jännitti kovasti, koska tämä oli hänen ensimmäinen kilpailu ilman siimaa. Hänellä meni aamupäivän kisa ihan hyvin, mutta iltapäivällä tuli iso virhe josta kuitenkin selvisi aikuisen kanssasuunnistajan avustuksella (kiitos tälle henkilölle). 10 vee tyttärellä taas tuli aamupäivällä virhe, mutta iltapäivällä meni paremmin.

Mä lähes rakastan sprinttiä, erityisesti kun nykyään nämä juostaan ns kaupunkiympäristössä. Metsässä tuskin pystyisin samaan vauhtiin ja tarkkuuteen. Naiset 40 sarjassa oli ilahduttavasti osanottajiakin, joten oli ihan oikeaa kisan tuntua. Ennen aamupäivän starttia kroppa ja erityisesti jalat tuntuivat löysiltä. Rennot verryttelyt herätteli sopivasti kroppaa. Törnävän ammattikoulun pihaan oli viritelty kivasti lapyrinttia ja rata meni ristiin rastiin. Pitemmällä välillä siirryttiin kohti kilpailukeskusta ja lopussa neljä hassuhkoa rastia ihan lähekkäin. Pieniä virheitä tuli ja suorituksen jälkeen reittiä tutkiessa jonkun välin olisi voinut mennä toisinkin. Kuitenkin ihan ok suoritus.

Parin tunnin odottelun jälkeen iltapäivä startti oli Törnävän sairaalan nurkilta. Siellä puikkelehdittiin rakennusten väleissä, aika simppeleitä reittejä. Todella pitkällä välillä siirryttiin takaisin Törnävän saareen. Tässä kohdassa jaloissa tuntui aikaisempi startti ja kuumuus. Nyt ei mitään mainittavia virheitä tullut ja olihan tuo rata aika helppo. Sarjan voitto ja sen kunniaksi tyttärien kanssa nopea pulahdus järveen.

Aamupäivän karttapala.

Eilen perjantaina keli oli kaikkea muuta kuin heinäkuinen. Asteita oli hätinä 12 ja vähän väliä heitti piskoja ja tuuli. Oli oikeasti kylmä. Vuorossa oli suunnistuksen AM-keskimatka Kauhavalla. Jälleen tyttärien kanssa olin liikkeellä. Meiltä oli noin tunnin ajomatka Kauhavalle ja ilman tyttärien juttelua olisin varmaan nukahtanut rattiin. Väsytti ihan kamalasti. Ennen omaa starttia ehdin huoltaa tytöt lähtöön ja kannustaa maaliin. 10 vee voitti 12TR, mutta 9vee oli oikaissut rastireitillä liikaa ja neljäs rasti oli jäänyt väliin. Siinä nieleskeltiin kaikki kyyneleitä. Eihän se helppo rata ollut lapsilla maastossa, jossa ei pahemmin polkuja ollut. Onneksi lapsien suoritusta ei kuitenkaan hylätä, mutta kyllä 10 minuutin aikasakko pudottaa tuloslistalla viimeiseksi. 

Lyhyillä lämmittelyillä starttasin omalle reitille. Tiistaina tehty kova jalkatreeni tuntui edelleen pahasti jaloissa, mutta yllättävän vähän se menoa haittasi metsässä. Päin vastoin ravasin vähän turhankin aivottomana Kukkuran mäkeä ristiin rastiin. Jo aikaisemmin mainitsemani kamala väsy painoi päällä, mikä toki hiukan hälveni raittiissa ilmassa. Alku lähti ihan ok, mutta kakkoselta lähdin väärässä kulmassa kohti kolmosta. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle rinteeseen. Oon tullut lähelle nelosta ja siitä korjannut oikealle, mutta vielä tovi meni ennen kuin sain itseni kartalle. En oikein voinut uskoa että menin niin sivuun, mutta aika roiskaisemalla rastilta lähdinkin, joten tässä tulos. Kyllä mua suututti. Lähdin kirimään virhettä kiinni, mutta se tyssäsi kutoselle mennessä kun taas huolimattomasti lähdin vain sinne päin. Nyt reilusti oikealta ohi kivikkoiseen rinteeseen. Siinä pyörin parin muunkin ikänaisen kanssa ja lopulta saimme kiinni yhdellä rastilla. Sitten loput rastit leuka rinnassa keräillen ja maaliin. 

Iso virhe kakkoselta kolmoselle...

Ei ollut mun päivä. Tunnistan sen, että en pystynyt keskittymään, eikä suunnistus lähtenyt sujumaan missään vaiheessa. Kauhea kiire oli päällimmäisenä fiiliksenä. Oon hirveän pettynyt omaan suoritukseeni. Yhteensä virhettä tuli ainakin 8 minuuttia, ehkä enemmänkin. Hyvä muistutus taas itselle, että pakottaa itsensä keskittymään siihen suunnistamiseen, vaikka kuinka jalat veisi.

Tämän hetken fiilikset eivät ole kovin korkealla. Suurin syy on tämä armoton väsy. Mä olen ollut koko kesän töissä ja edelleen 4 työvuoroa, joista kaksi on 14 tunnin pituisia, erottaa muta neljän viikon kesälomasta. Mulla ei ole ollut yhtään pitempää vapaa pätkää heinäkuussa, vaan kahden päivän vapailla on menty. Vapailla oon käynyt kisoissa (ihanaa kun kisoja vihdoin taas on kalenterissa!) ja viimeksi tällä viikolla vapaat meni tyttären synttäreitä järjestellessä ja juhliessa. Heinäkuun aikana on ollut 9 aikaista aamuheräämistä, 5 pitkää päivää (14 tuntia) ja 4 yövuoroa. Pelkkiä iltavuoroja oli vain 3. Vapaille jäädään usein iltavuorosta, joten se yhtenäinen vapaa-aika kaventuu entisestään.

Rauhallisen koronakevään jälkeen meillä on ollut kiireinen kesä ja korona rajoitteet vaikuttaa meillä vielä vahvasti, ihan työvuorosuunnitteluun asti ja tämä jos mikä haukkaa sitä henkilökohtaista hyvinvointia. Arkena kasista neljään tekevät eivät näe tässä varmaan mitään ongelmaa, mutta mä olen todella väsynyt. Kesäkuu vielä meni, mutta nyt jotenkin loman lähestyessä virta loppuu. Ja kun se ei ole yksistään tuo työ ja kisat mitkä nakertaa jaksamista, vaan taustalla on muutakin, että aivot käy kierroksilla lähes jatkuvasti. Nukun pääsääntöisesti yöni (tai päivät yövuorojen jälkeen) hyvin, mutta pää ja kroppaa tarvitsisi lepoa hereillä ollessakin.

Lomajakson ensimmäinen viikko ei tule tuomaan vielä lepoa muuten kuin että saan sentään mahdollisesti nukkua aamuisin pitkään. Muuten se viikko on suunnistusta ja hölkkää täynnä. Mutta seuraavilla viikoilla aion ottaa päivän tai kaksi, että heitän jalat kohti kattoa tai puiden latvoja, jos säät sallii, ja olla köllötellä vaan. Osaankohan 😁

~Eija~

Suunnistamassa

Viime viikonloppuna oli vihdoinkin taas monenmoista urheilua. Mä olin tyttärieni kanssa Lapualla Simpsiön haastavilla rinteillä suunnistamassa. Korona siirsi nämä kisat keväältä heinäkuulle. Erityisjärjestelyjä oli edelleen, sillä lasten ja nuorten sekä pääsarjojen kilpailukeskus oli toisessa paikassa kuin ikäsarjojen. Etäisyyttä ei ollut kuin "kiven heiton verran", noin kolme kilometriä, mutta kyllä se järkkäilyä vaati. Koen tärkeäksi lasten huoltamisen ja kannustamisen, mutta myös itse on päästävä metsään. Kaksi päiväisessä kisassa tuli jonkin verran suhaamista edes takaisin ja tyttärillä pitkä odotus sunnuntaina kun mä lähdin metsään vasta tyttöjen suunnistamisen jälkeen.

Rastireittiläinen.

Tytöillä meni hyvin rasti- ja tukireiteillä. Tänä vuonna on tosi vähän päästy kisoihin suunnistamaan ja sen vuoksi molempia (ja vähän äitiäkin) jännitti etukäteen.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on Simpsiö haasteellinen suunnistusmaasto. Aina siellä lähtee hyvinkin nöyränä maastoon ja on vain keskityttävä itse suunnistamiseen. Monia epäonnistumisia on Simpsiöllä tullut, mutta myös onnistumisia kuten viime vuoden maakuntaviestissä. Normi kansallisissa kisoissa ei menestyspaineita ole, mutta ainahan sitä haluaa tehdä hyvän suorituksen.

Mun tytöt 💗

Nyt meni molempina kisapäivinä aivan hyvin. Lauantaina keskimatkalla (3km linnuntietä) suunnistus sujui ja tuli vain yksi kaarto kumpare rastille. Vauhti metsässä tuntui hitaalta, mutta eipä se pieni piirteisessä rinnemaastossa kovin vauhdista kannata ollakaan, että virheiltä välttyisi.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka (4,7km linnuntietä). Ehdin tosiaan metsään vasta isoimman massan jälkeen. Meillä ikäsarjoilla kun oli vapaat lähtöajat, oli suurin osa ajoittanut lähtönsä heti kun se oli mahdollista. No ei tarvinnut jonottaa lähtöön ja sai lähteä ihan omassa rauhassa. Nytkin sujui ihan hyvin aina kuudennelle rastille asti. Rasti oli rinnettä alas, kumpare pienessä tiheikössä. Menin rastin ensin oikealta ohi, sitten kiersin alta ohi ja vasta kauempana näkyvistä jyrkänteistä sain kiinni ja sitten rastille. Tulo rastia kohti oli aivan oikea, mutta ihan viime hetkellä tiheikön reunalla oon hiukan kääntänyt oikealle ja siksi meni ohi. Tuohon suttaantui noin kolme minuuttia ja se lasketaan jo merkittäväksi virheeksi. Kutosen jälkeen alkoi sataa, sellainen kunnon usemman minuutin  sadekuuro tuli niskaan. Samalla ajauduin seiskaa kohti lähtiessä liikaa vasemmalle ja ihme tiheikköön, jota en ensin kartasta edes nähnyt. Rämmin sen läpi polulle, sen yli ja rinteeseen suoraan rastille. Huono reintinvalinta oli joka tapauksessa. Loppu reitistä meni aivan hyvin. Hävisin vain kaksi sekuntia päivän voittaja Tiinaan, mutta kahden päivän kokonaiskilpailun voitin. Tyytyväinen olin, vaikka tuo kutosen virhe harmitti, mutta plussan puolelle kuitenkin jäin, sillä ymmärsin mitä tein väärin.

Sunnuntaina kastuin.

Viikonloppu olisi voinut olla myös toisenlainen, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut Lapissa Nuts Ylläs-Pallaksella juoksemassa 160 kilometriä. Nyt siellä starttasi vain 160 kilsan reitille 77 juoksijaa special edition hengessä, muut matkat oli peruttu. Itse päätin kesäkuussa jättää tämän reissun väliin muutamastakin syystä, mutta silti kirpaisi yllättävän syvältä seurata perjantain ja lauantain aikana gps-pallukoita. Ja sen jälkeen on somessa tipahdellut toinen toistaan upeampia kuvia ja blogipostauksia juoksijoiden retkistä. Erityisesti perjantaina työvuorossa ollessani koin olevani sillä hetkellä ihan väärässä paikassa. Olin jopa kateellinen heille siellä tuntureilla. No ensi vuonna toivottavasti koko kiertua läpi.

~Eija~