perjantai 23. kesäkuuta 2017

Yöttömän yön pyöräily vol3

Palautuminen Jukolan viestistä on sujunt mallikkaasti. Muutaman päivän jalanpohjat olivat erikoisen arat, mutta ei varsinaisesti kipeät. Kropassa oli mukava rentous, eikä lihassärkyjä ole ollut. Nukkunut olen valtavan hyvin, mutta tuntuu että en millään saa univelkoja kuitattua, vaan voisin edelleen nukkua lisää ja lisää. Puutarhatöitä, iltarastit ja pari juoksulenkkiä on tullut tehtyä ja virtaa niihin on riittänyt hyvin. Ja virtaa riittää edelleen myös seuraaviin hauskanpitoihin :)
Takana 10 ja edessä reilu 90 kilometriä!
Sillä ei juhannusta ilman perinteistä (kolmas kerta) juhannuspyöräajelua :D! Vaikka takana oli tiukka työputki ja sitä sun tätä, ei sovitusta lenkistä lähdetty lipsumaan. Sopivasti Meijulla alkoi kesälomakin, niin yöttömästä yöstä nauttiminen oli just passeli setti tähän väliin. Kolmas pyörämme Piia ei päässyt polvi vamman vuoksi mukaan, mutta jospa sitten jollekin lyhyemmälle pätkälle myöhemmin kesällä.
Pitkämö
Olin suunnitellut meille reitin Kurikka - Jurva - Laihia ja takaisin kotiin Ilmajoelle. Ajoitimme lähtömme niin, että ehdimme poiketa heti mennessä Pitkämön Canyon Campingissä pitsalla. Mulla kun niin usein ehtii eväistä huolimatta tulla kamala nälkä pitkillä lenkeillä, niin nyt pyrimme ennakoimaan ja estämään sen. Mukava paikka oli ja hyvää pitsaa :) Kyllä jaksoi taas jatkaa matkaa tämän siivun jälkeen.
Nam!
Pitkämön jälkeen poljettiin läpi Jyllinkosken maisemien ja Kurikan keskustan läpi kohti Jurvaa. Armotonta nousua, mutta uusi piki tiellä oli aivan mahtava. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja pohjoisen tuuli oli kylmä. Tässä vaiheessa oli pakko vetää jo hanskat käteen ja vilu tuli silti. Olo oli kurja kun oli niin kylmä. Olin ottanut mukaan aivan liian vähän vaatetta ja aurinko oli vasta laskemassa. Yöksi oli luvattu vain 7 astetta lämmintä. 
Kohti Jurvaa.
Vedin jalkaan viimeiset mukana olleet varusteeni; villaiset säärystimet ja tuubihuivin. Meijulta sain fleecepaidan ja se auttoi. Seuraavat 40 kilometriä meni taas mukavasti. Jurvasta Laihialle käännyttäessä oli alamäkeä ja pyörä nieli asfaltti- ja hiekkateitä ripeästi. Edellis päivien sateiden vuoksi hiekkatiet olivat todella hyvässä kunnosa, tasaiset eikä kuitenkaan kuoppia. Melko rauhassa saatiin polkea, rintarinnan pälisten samalla :)
Aurinko ja lämpötila laskee.
Viimeiset 10 kilometriä oli taas hiukan kurjaa, kun kylmä ehti taas tulla. Väsykin alkoi olla, sillä kello oli jo kaksi yöllä. Lämmin suihku ja tee mielessä vispattiin viimeiset mutkat ja onnellisina kotona. Kilometrejä kertyi tämän vuoden juhannusajelulle 107 :)

Tämän vuoden juhannus näyttää nyt olevan melko viileä. Viime vuoden juhannus säätä ja tekemisiäni voi tarkistaa täältä :)
Kotiin päin.
Muistilista tuleville vuosille:
  • Ota tarpeeksi vaatteita mukaan (kaverille asti). Pitkät kalsarit, villasäärystimet, tuulenpitävä takki, fleeceä, ohuemmat ja paksumma hanskat sekä tuplasti tuubihuiveja.
  • Vähintään yksi kunnon pysähdys ja hyvää ruokaa. Eväitä kunnolla (kaverille asti). Termariin kumaa kaakaota!
  • Huollettu polkupyörä vaan on niin ihana ja tekee osan työstä sun puolesta :)
  • Hyvin suunniteltu reitti on iso plussa. Ja aina on kiva käydä uusissa paikoissa.

Lämmin kiitos Meijulle seurasta hyytävässä juhannusyön kelissä :D!

Ja teille kaikille lukijoille HYVÄÄ JA TURVALLISTA JUHANNUSTA!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti