Pimeetä touhua

Syksyn illat pimenevät viikko viikolta ja on aika unohtaa myöhäisillan lenkit ilman asianmukaista lamppua (mä kun juoksentelen yleensä katuvalottomilla taipaleilla). Mua ei pimeys pelota, oikeastaan nautin sen tuomasta huomaamattomuudesta (paitsi se lamppu mut paljastaa verhojen raoista kurkkiville). Mutta annas olla kun sen lampun kanssa pitää lähteä metsään apuina kartta ja kompanssi ja tehtävänä löytää reitti rastilta rastille. Vaikka lampussa on tehoja enemmän kun missään normi taskulampussa, on näkyvyys puiden seassa vain muutaman metrin jos sitäkään. Kuviorajaa ei välttämättä erota ja isommankin kiven ohi saattaa mennä sitä huomaamatta, jos ei satu juuri oikeassa kohdassa kääntämään lampun valokeilaa kohti. Alle parikymppisenä kokeilin yösuunnistusta ensimmäisen kerran ja sain pienen kammon. Hain eheyttävän kokemuksen, mutta sitli meni vuosia ennen kuin taas uskalsin ja nyt muutamana vuonna yökisoissa käyneenä, olen vihdoin löytänyt sopivan mielentilan pimeää metsää kohtaan. Mörkö-ajatukset kannattaa jättää taka-alalle ja vauhtia tärkeämpää on pysyä tiiviisti kartalla missä menee. Varjot tekevät kepposiaan ja jotkut kiven kolot ja kuopat huomaa vasta niihin astuttuaan. Syksyinen keli tekee kivet, sammaleiden peittämät kalliot ja kaatuneet puunrungot liukkaiksi, joten erityisen varovainen kannattaa olla. Rastipistettä etsiessä on tärkeää pysyä rauhallisena ja hakea hyvää maamerkkiä, jonka avulla pääsee kartalle ja lopulta rastille. Ees taas juoksenteluun ei kannata lähteä.

Tarvittavien tavaroiden tsekkaus ennen kotoa lähtöä.

Olin tällä viikolla avaamassa (jos ei jukolaa lasketa) yösuunnistuskauteni EP:n yöcupissa henkilökohtaisesti surullisen kuuluisassa Pässilässä. Iltarastityylillä kukin lähtee metsään kun paikalle ennättää pimeyden tarpeeksi syvennyttyä. Cup osakilpailuja on 5 ja näistä lasketaan pisteitä, mutta itse en varsinaisesti pisteiden takia pimeyteen lähtenyt, vaan ihan vaan suunnistuksen ilosta. Tarkoitus oli mennä lyhyempi 3 km:n reitti, mutta epähuomiossa sainkin 4,6 km:n radan kartan. Mutta ei se mitään. Rauhallisesti menin, tihkusatessa varovaisesti, mutta siitäkin huolimatta sain kunnon nirsmun oikean jalan takareiteen (nyt siinä on kämmenen kokoinen mustelma) ja pienemmän vasemman jalan etusääreen ja vielä nitkautin oikean jalkani nilkan. Mutta fiilis oli muuten oikein hyvä.

Pinkit suunnistuskengät viidennen kerran menossa ja toimii!

Eilen lauantaina, lähes Pässilän naapurissa, Rotevanvuorella juostiin SM-yösuunnistuskisat Laihian Luja järjestämänä. Keli osui nappiin; päivällä paistoi aurinko ja yölläkin lämpötila pysyi kympin tietämissä. Autolla hurautettiin peltoparkkiin ihan kilpailukeskukseen ja siinä oli näppärä käydä itseään huoltamassa. Kaikki kilpailukeskuksen toiminnot olivat kompaktisti kasassa ja isossa teltassa kaikui tasainen puheen sorina. 

Koko päivän olin yllättävän rauhallinen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, jännitän yleensä valtavan paljon ihan pikku tapahtumiakin, mutta nyt olin tyyni läpikotaisin. Koko viikonhan olin psyykannut itseäni tulevaan pimeän kisaan, mutta silti tämä rauhallisuus oli jotain ennen kokematonta. Tuntui ihanalta kun oli lämmin ja lähtöön hölkkäillessä veri lähti hyvin kiertämään aina viileissä sormissanikin. Lähdössä, kartan vieressä seistessä sisäinen ääni yritti painaa paniikki nappulaa, mutta ei mennyt pohjaan asti ja pääsin lähtemään hyvällä rennolla fiiliksellä metsään.

Ärsytti, kun K-rasti oli heti 5 metrin päässä lähdöstä, enkä viitsinyt siihen jäädä karttaa pyörittelemään, joten lähdin vain menemään. Tästä johtuen ekaa rastia heitin vasemmalta ohi ja koukaten palasin. No mitäs näistä ja ei muuta kuin eteenpäin vaan. Kakkoselle oli pitkä väli, jossa käytin tietä hyväksi. Rasti löytyi mukavasti. Sieltä rämmin läpi tiheikön ja suon takaisin tielle ja yli kohti kallioita. En oikein osaa sanoa mikä olisi ollut järkevin reitinvalinta. Oli hankalaa mäkeä ja pyörittyä tuli, mutta pysyin rauhallisena, sillä en ollut mäessä yksin. Lamppujen valoja näkyi joka puolella. Pientä ja suurempaa kaartoa oli lähes joka rastille tuolla kalliolla kunnes kolmelle viimeiselle rastille sai paremmin pidettyä menoa yllä. Hyvillä fiiliksillä maaliin, vaikka suoritus ei missään nimessä loistava ollut, mutta kuitenkin erilainen oman tyyneyden vuoksi.

Aikaa 6,2 km:n retkellä meni tunti ja 13 minuuttia. Yleensäkin yöllä meno hidastuu, mutta nyt vauhti oli kyllä todella hidasta. Mutta näytti muillakin olleen haasteellista ja yllätyksekseni sijoituin daamit 35:ssa 7. Puoli minuuttia plaketti sijoille, mutta ei sekään, yllättää kyllä, harmittanut niin mainittavasti. Oma rauhallinen meno, ilman paineita tuntui hyvältä. Olen tyytyväinen ja tästä voi aina hyvin parantaa.

Rastimääritteet, suunnistajien koodi kieltä.

Tänään päivä valkeni taas kauniina. On lämmin ja mitä parasta, tällaisia kelejä on luvattu pitkälle ens viikkoon. Joten nautitaan :)!

~Eija~