Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.

Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.

Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!

Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.

Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 

Kolmannen päivän kartta.

Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!

Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!

Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 

Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.

Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 

Mun kovan onnen polvet 😅

Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~